Olen pitkään ihmetellyt, mitä ideaa on avoimissa rajoissa ja matkustelussa. Luettuani tuon keskustelun kommentit, vihdoinkin käsitin, mistä siinä on kysymys
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/04/04/alyttomin-asia-jonka-olet-kuullut-suomesta?ref=ohj-articles
Suomalaiset matkustavat ulkomaille oppiakseen kuinka tyhmiä ihmiset muualla ovat. Suomessa paljolti matkustellutta ihmistä pidetään yleensä hyvin viisaana ja sellaisia ihaillaan. Eikä syyttä, he tietävät kaikkein parhaiten, miten tyhmiä ihmiset muualla ovat.
Joskus ennen silloin maitolaiturisukupolven, eli Paavo Lipposen ja Lasse Lehtisen, nuoruudessa syrjäkylillä täällä Suomessa elettiin kuin jossakin Impiwaarassa eikä tiedetty ollenkaan, miten tyhmiä muualla maailmassa ollaan. Junttikylissä eli pitkään sellainen luulo, että kun vieraat kielet ovat niin vaikeita oppia, mutta ulkomaalaiset puhuvat niitä sujuvasti, täytyy ulkomaalaisten olla hyvin älykkäitä. Tuosta junttien käsityksestä johtuu, että niin moni suomalainen on joutunut matkustelemaan pitkin ja poikin maapalloa ennenkuin on uskonut, että lähes kaikkialla, Israelia ja Japania ehkä lukuunottamatta, ihmiset ovat paljon tyhmempiä kuin suomalaiset. Varmistuttuaan asiasta matkaajat yleensä palaavat loppuiäkseen Suomeen helpottuneena siitä, että ei tarvitse enää matkustaa.
Meillä etnonationalisteilla on tietenkin helpompaa, koska me olemme tienneet tuonkin asian koko ajan. Siksi Tuukka Kuru ei pidäkään mitään matkaesitelmiä vaan puhuu aina jostain mielenkiintoisesta asiasta. Suomeksi.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Suomen voi aina kehittää paremmaksi ja talvella voi lähteä aurinkoon.
Totta. Voimme katsoa, mitä tyhmyyksiä muut ovat tehneet, ja välttää ne tekemällä asiat heitä paremmin. Kuten Nokian matkapuhelimet aikoinaan tehtiin.
Muiden tyhmyys on loputon voimavara, ellei ala pitämään sen jäljittelemistä viisautena.
Miksi talveksi pitäisi lähteä aurinkoon? On oikein levollista, kun on vuodenaika, jolloin ei tarvitse pelätä ihosyöpää eikä aurinko mollata aikaisin ikkunasta herättäen ennen aikojaan.
Vihervosut lentää kun se on verotonta ja tuettua ilmansaastetta, 20e eurooppaan lentäen ja lomille.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymparisto/artikkeli-1.220697
Eihän eurooppaa voisi Islamisoida ilman avoimia rajoja?
Kyllä suomi voi, ruotsi teki sen ensiksi.
https://yle.fi/uutiset/3-12133334
Kun näen Suomen lipun, tunnen suurta ylpeyttä siitä, että kuulun maailman fiskuimpaan kansaan.
Samalla naureskelen tyhmille ranskalaisille, espanjalaisille ja mitä näitä on... Anna espanjalaisille sukset ja katso miten hän hiihtää. Siinä näet konkreettisesti, miten tyhmiä he ovat!
Minullakin kotiovi aina ammoisen avoimena kaikille 🤣🤣🤣
ja auton avaimet autossa tankki täynnä jos joku tarvitsee 🤣🤣🤣
Joudut vielä ajamaankin, vai lasketko humalaisen aateveljen rattiin?
Hyvä kun sijoitat isistaistelijat kotiisi niin miljoonakulut säästyy kansalta.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006390221.html
Globalismi ei ole mikään ideologia tai oppi, jota joku ajaisi. Se on luonnollinen kehityskulku maailman "pienentyessä" kuljetusten, datasiirron yms. kehittyessä. Älykkäimmät pysyvät mukana, hölmöt yrittävät paeta Impivaaraan.
Höpöti höpöti, tulit sitten tyhmänä junttina siihen esittelemään ylimielistä typeryyttääsi.
Globalisaatio on yhtä luonnollinen kuin lumivyöry. viisaommat väistävät sen, tyhmimmät juoksevat innoissaan katsomaan, mikä siellä jymisee ja jäävät alle.
Kansainvälinen toimitan on ihmisten toimintaa ja sitä on vain sen verran ja sellaista kuin ihmiset haluavat. Laumassa juoksemnen ei osoita vähäisintäkään älyä, Helsinkiläinen nurkkakuntaisuus ei takuulla ole tippaakaan älykkäämpää kuin perähikiän vastaava, mutta Helsinki ei elä ilman perähikiän alkutuotantoa. Perähikiä taas selviää kyllä ilman Helsinkiä, jos tarvitaan.
Kuten sanottua, globalisteissa "älyköissä" ei ole ketään, joka tuntisi historiaa tai taloutta edes alkeiden vertaa, sen sijaan ainoa, mitä nuo tolvanat osaavat, on toistella noita haukkumissanoja. He kuvittelevat, että se on merkki "älykkyydestä".
Poliisit piiloon panssariautoon, hesa jo siinä tilassa.
https://yle.fi/uutiset/3-12140805
Ruotsin demut varoittaneet vasuja, sdp hallitus ei palauta laittomia/kielteisen päätöksen saaneita kotiinsa, miksi ?
https://yle.fi/uutiset/3-11537005