Onko muilla vastaavaa kokemusta, meillä uros ja narttukissa, uroskissa astui nartun,tarkoituksella, sitä vaan, et pitääkö narttukissa nyt laittaa toiseen huoneeseen synnytyksen ajaksi, ettei uroskissa tee pennuille mitään.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Alat kyselemään kasvatuksen perusasioita vasta, kun naaras on jo tiineenä? Sillä lailla!
Kyllä, näin teen. Mutta sain jo vastauksen, eli samassa taloudessa oleva uroskissa ei ole vaarana pennuille.
Leiki jatkossa pehmoleluilla, tehtailija. Et todellakaan ole saanut mitään muuta kuin vastauksen, jonka halusit saada ja siksi uskoit. Jo googlettamalla olisit ITSE saanut selvitettyä, ettei edes saman talouden urosta päästetä turvallisuussyistä pentujen lähelle. Vastuuntuntoiset kasvattajat selvittävät tärkeät asiat jo etukäteen ja vaivaavat omaa takalistoaan. Sinä tehtailija oletat muiden tarjoilevan vastaukset hopeatarjottimelta ja senkin liian myöhään.
Kissat ovat ihania mutta ajattelitko pitää ja hoitaa kaikki pennut vai miksi halusit teetättää pentuja?
Muistan aikoinaan kun kissani sai pentuja vahingossa miten vaikeaa niille oli löytää uudet kodit. Yhden pidin itse kun en tahtonut lopetuttaa.
Niin, piti tyrkätä sinne minnekkä sai menemään ja tiedän ettei paras mahdollinen koti tullut aivan kaikille onnettomille..
Monta kissaa on jatkuvasti vailla hyvää, uutta kotia. Joka vuosi kissoja hylätään.
Ei ole järkeä teetättää enempää pentuja mielestäni.
Itselläni on nyt ihania kodinvaihtajia.
Pidän itselläni ja pentuja on jo varattukin.