Itse olen ollut masentunut jo pitemmän aikaa. Lääkäri suositteli minulle lääkkeitä ja psykologin tapaamisia. En ole vielä aloittanut kumpaakaan. Onko teillä mielipiteitä ja kokemusta, auttavatko nämä? Millaista terapiassa on ja kuinka usein siellä pitää käydä? Saako sieltä jotain vinkkejä? Entä miltä lääkehoito tuntuu? Miten sen vaikutuksen huomaa omassa itsessään?
Auttavatko terapia ja lääkkeet masennukseen?
maikki
111067
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
psykologi-aika ei yleensä vielä tarkoita terapiaa, vaan lääkärin ajan rajallisuudesta johtuvaa työnjakoa. psykologi kertoo eri terapia-muodoista.
lääkkeet ovat peruskäytäntö. ensin määrätään yleisimpiä ssri-lääkkeitä ja sitten mahdollisesti mennään listassa eteenpäin. nuo mömmöt valikoidaan aika pitkälle sen perusteella, että ne eivät toimisi liian hyvin. katuarvon pitää olla nolla, kun niitä määrätään oletuksena. kela maksaa joistain suuremman osan kuin toisista, mut miljardibisnestähän se ja lääkäritkin saavat kestitystä. kaikki tutkimustulokset menevät rahapiirien kautta, mutta potilaita on niin paljon, ettei sitä ihan rotta ole välttämättä.
tärkeintä masennuksessa on pitää elämän perusasiat, unirytmi , syöminen ja liikunta hallinnassa, jos pystyy.
psykiatrit ja psykologit ovat vaan niitä. ei niitä kannata liikaa kunnioittaa. eivät ne sun aivojasi osaa mittailla.
"tärkeintä masennuksessa on pitää elämän perusasiat, unirytmi , syöminen ja liikunta hallinnassa, jos pystyy."
Niin.
Mutta entäs jos ei pysty?
Menepä sanomaan tuo vakavasti masentuneelle, joka makaa sängynpohjalla pimeässä huoneessa kaikki päivät ja tahtoo tehdä itsemurhan, kunhan pääsisi konttaamaan keittiöön asti veistä hakemaan?
"Ylös, ulos ja lenkille!"
Tai puhupa hyvästä syömisestä, kun mahahapot ovat korventaneet ruokatorven sellaiseksi, että kaurapuurokin oksettaa?
Vakavasti masentunutta ei kiinnosta salaliittoteoriat lääkefirmojen "miljardibisneksistä". Vakavasti masentunut söisi vaikka pieniä kiviä, jotta voisi paremmin.
päivänsäde.
Minulla on aivan toinen näkökulma, kuin edellisellä. Olen käynyt läpi vaikean psykoottisen masennuksen ja tiedän, mistä puhun.
Psykologille/psykiatrille kannattaa mennä. He sinua arvioivat ja katsovat, mikä on vialla. Kelakorvattua terapiaa kannattaa hakea, jos sitä ehdotetaan.
Terapeutti ei ole ihmeentekijä, mutta mikäli osaa asiansa, voi ohjailla sinua oikeaan suuntaan kysymällä oikeita kysymyksiä ja jarruttamalla silloin, jos mennään metsään. On hyvä, että on ulkopuolinen näkökulma omaan ahdistukseen ja pahaan oloon - oma näkökulma on usein aivan vääristynyt ja sairauden värittämä. Minä kävin terapiassa ensin vuoden 2/vko ja sitten vuoden 1/vko.
Jos heti alusta tuntuu siltä, että terapeutti on aivan hölmö ja ettei teidän kemiat sovi yhteen, pyydä toista. Se on tärkeää.
Minulle laitettiin lääkehoidoksi Zoloft. Minulla se toimi hyvin, antoi vähän lisää potkua, energiaa ja esti sen, ettei aivan matalimpiin syövereihin päässyt uppoamaan. Lääkkettä aloitettaessa oli ikävä, mahatautinen olo, eikä ruoka maistunut, olo tasoittui parin viikon sisällä. Zoloft alkoi vaikuttamaan kunnolla vasta viikkojen kuluttua. Se tasoittaa olotilaa niin, ettei oikeastaan mikään tunnu hirveästi miltään - ei edes masennus. Tosin, sitten kun alkaa toipumaan, ei edes iloiset asiat tunnu oikeen miltään. Lääkettä ei kuitenkaan kannata silloin lopettaa, vaan jatkaa sitkeästi, kunnes lääkäri toisin määrää. Lopetus kannattaa tehdä todella hitaasti, vähä vähältä annostusta leikaten.
Joskus lääkkeitä joutuu kokeilemaan useampaa, kunnes löytyy sopiva.
Lääkehoitoon kannattaa ehdottomasti liittää terapia. Lääkehoito yksin ei paranna.
Kyllä se siitä. Rohkeasti vaan psykologille!
Minullakin on takana vaikea, psykoottinen masennus. Kävin terapiassa vuoden 3x vko, toisen vuoden 2x vko ja kolmannen kerran viikossa. Lääkkeenä oli Cipramil alusta alkaen, ja vielä nykyisin, 13 vuoden jälkeen (ja todennäköisesti lopun ikääni) syön samaa lääkettä ylläpitoannoksella.
Terapia oli minunkin mielestäni ehdottoman tärkeää: sen avulla opin sen tärkeimmän, erottamaan toisistaan itseni ja sairauden.
Millainen annos oli cipramilia, onko ylläpitoannos 10 mg/ päivä? Tuleeko sivuvaikutuksia?
Sama täällä on takana itsemurhayritys ja sairaalassa 7 vk. kyllä sain siellä koota itteni uudeksi ihmiseksi,on pelkkää positiivista ajatusta siellä olosta,en olisi muuten enään täällä.ja kävin kolme vuotta terapiassa viikon ja kahden viikon välein,kyllä nää terapeutit osaa nostaa masentuneen jaloilleen,että sinne vaan kaikki joille tulee tää kamala sairaus.Syön edelleen sepramia ja varmaan koko lopun ikäni.Keväisin tulee aina matala olo mutta nyt osaa jo tunnistaa oireet ja hakea apua ennen kuin menee liian syvälle josta on taas pitkä matka maan päälle.Eli voin omasta kokemuksesta suositella asian tuntijan apua. Se kyllä kannattaa.Sitä ei enään kannata arastella.
Hoitoannos oli 40-60 mg, ylläpitoannos 20 mg.
Mitään sivuvaikutuksia ei ole ollut, paitsi se ihan ekan aloitusviikon lievä pahoinvointi ja huimailu.
Aika hassua että toiset eivät kestä syksyä, toiset eivät kevättä.
Itse olen parina viime vuotena voinut jättää lääkkeet keväällä kokonaan pois ja selvinnyt aika hyvin koko kesän. Sitten elokuun lopulla viimeistään on kuitenkin pakko taas aloittaa.
tuo masennuksen kerta toisensa jälkeen, jo yli 20 vuotta. Ekat lääkkeet hain eilen.
tapahtuu? Siis, selviääkö diagnoosi heti vai pitääkö käydä useamminkin höpöttelemässä tai tekemässä testejä tms?