Terve kaikille.
Olen parikymppinen mies, enkä onneksi ehtinyt sotkemaan luottotietojani mutta sellainen pelko kylläkin on jäänyt perseeseen vaikka vielä kahden erän jälkeen olen velaton.
Otin muutamaan otteeseen pikavippejä viime syksynä, kun sairastuin uudestaan masennukseen ja itsetuhoisena päätin että vitut, minähän nostan parinsadan pikavipin että pääsen baariin tissuttelemaan ja hukuttamaan murheitani. Sorruin tähän vielä pari kertaa uudestaan syksyn aikana. Yhteensä 600 euroa vippejä.
En käy töissä, elän asumistuella ja työmarkkinatuella joista minulle ei paljoa jää käteen pakollisten menojen jälkeen. Opiskelen iltalukiossa ja haluan ylioppilaaksi. Nykyinen eläminen on muutenkin köyhänä kitumista, mutta kun nyt olen hetken aikaa näistä vähistäkin rahoista maksanut noita syksyisiä sekoiluja niin vähän on harmittanut mutta nyt maksan vielä pari erää ja sitten olen niistä vapaa enkä koska enää pitkällä tikullakaan pikavippeihin yms paskaan edes pahimmankaan masennuksen vallassa. Ne ovat yhtä kusetusta, jotka pitäisi kieltää lailla.
Kenellekään en ole tästä kertonut, enkä ole sitä edes nähnyt tarpeelliseksi. Suosittelen lämpimästi Penno.fi -sivustoa kaikille niille, jotka haluavat oppia ymmärtämään ja hallitsemaan omaa talouttaan. Tuon sivuston ansiosta minusta on tullut vielä enemmän pihi, vaikka sellainen olen muutenkin ollut.
Pikavippisekoilut
Anonyymi
1
98
Vastaukset
- Anonyymi
Jos tuosta opit niin onneksesi pienet ovat oppirahat. Moni on joutunut käymään tuota koulua vuosikausia. Kun käy vähän pohjalla niin ymmärtää, että taloudellinen turvallisuus tuottaa pidempiaikaista tyytyväisyyttä kuin velalla katettu hetkellinen mieliteko.
On se typerää vain siirtää työnantajalta saatua liksaa eteenpäin ja laskujen maksun jälkeen katsella haikeana kalenteria milloin se seuraava palkkapäivä olikaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun513585Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si1142480Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5932273Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei192026KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar761730Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431658- 201648
Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1371546- 281446
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?941427