Ajattelin aikoinaan

jo ennen eroa etten halua uutta parisuhdetta, enkä kokenut tarvitsevani ketään, en edes ystävänä. Mutta sitten näin unen itselleni tutusta ihmisestä pimeyden keskellä ja ihmettelin miksi. Kun sitten tapahtui niin, että törmäsin häneen muutaman vuoden jälkeen, tajusin pitäväni hänestä. Hän voisi olla juuri sopiva ystävä minulle. En halua tutustua uusiin ihmisiin, koska koskaan ei voi tietää minkälainen itselle vieras ihminen on. Joku voi esittää olevansa jotain muuta kuin on. Ei tunnu hyvältä ajatella, että törmää jollain tavalla luonenhäiriöiseen, narsistiin, tai vaikka masentuneeseen ihmiseen. Kun on kasvattanut omat lapsensa, ei enää jaksa huolehtia kenestäkään uudesta huolehdittavasta. Elämän viimeisinä vuosina on pidettävä huolta itsestään ja omasta jaksamisesta, eikä elämäntehtävänä voi aina olla omien lapsien auttamisen lisäksi muiden huolehtimisesta. Häiriköivä naapuri oikeastaan varmistaa sen, ettei todellakaan ole hyvä ajatus ruveta tutustumaan tuntemattomiin ihmisiin. Jos joskus vuosien päästä mieli muuttuu, kun näkee ihmisiä vaikkapa samassa illanvietossa ja tutustuu siellä uusiin ihmisiin, niin vain suunnilleen samanikäinen kuin itse on, on paras vaihtoehto.