Kainuun Sanomat julkaisi Aamun lehdessään jutun jossa ehdotetaan kalliin polttoaineen kustannuksien kompensointia työmatkojen verovähennyksen alarajan laskemista 750 eurosta 600 euroon. Asiantuntijaa toimii Vihreiden joka alan asiantuntija Laukkanen.
Tällainen kompensointi kohtelisi kuitenkin eri kansanosia epätasa-arvoisesti. Aika monella työmatkakulut jää alle 600 euron. Toisaalta työmatkat kuuluu vähentää julkisten kulkuvälineiden mukaan, ei oman auton mukaan. Työttömät, eläkeäiset, sotaveteraanit jää kompensaation ulkopuolelle.
Työmatkojen vähennysoikeudesta pitäisi luopua kokonaan tai työmatkakulut pitää voida vähentää ilman omavastuuta, kaikki työmatkat pitää voida vähentää oman auton käytöstä vaikka julkisia kulkuvälineitä olisi käytössä.
Kyseessä on taas yksi Suomettuneen median aivopesun yritys. Hallitus ei edes yritä kompensoida kallistuneen polttoaineen kuluja vaan on tekevinään jotain. Media ylistää hallitusta kuten aina ennenkin.
Kaikkein oikeudenmukaisemmin polttoaineen aiheuttamaan kustannusten nousuun vaikutetaan alentamalla polttoaineveroa ja etsitään autoilun sijaan muita verotettavia.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Media ei tule tuomaan julki sitä kuinka epäoikeudenmukainen malli on vaan ylistää hallituksen saavutuksia. Aivan kuin Neuvostoliitossa.
Miksi polttoaineiden hintojen korotukset pitäisi korvata autottomille julkisia kulkuneuvoja käyttäville. Polttoaineiden hintojen korotus ei näy paljon lipun hinnassa.
Työttömistä ja eläkeläisistä ei ole kuin kuluja yhteiskunnalle. Työläiset maksaa teidän makoilun
Varsinkin paperimiehet ovat muiden superelättäjiä. Heille kuuluisi antaa oma kompensaatio.