Kaikki on hyvin, onko?

Anonyymi

Voitteko Te purnarit käsittää ja ymmärtää, miltä tuntuu, kun minun kohdallani kaikki asiat ovat kohdallaan ihan jetsulleen. Minulla ei ole velkaa sentin senttiä. Minä tulen toimeen ihan siedettävillä tuloillani. Minä teen lahjoituksia hyväntekeväisyyteen kuukausittain. Minä saan läheisyyttä tarvittaessa milloin vain, pääosin öisin, eikä aloite ole aina minun. Syön päivittäin monipuolisesti, myös salaatteja antaumuksella. Liikun kohtuulisesti lähes päivittään. Mitään ennätyksiä en yritä rikkoa, sillä ennätyshinku on usein sairauden stressaava alku. Toivottavasti voin palata entiseen tai lähes entiseen kanssakäymiseen ja seuranpitoon Koronan jälkeen. Poliittinen ja uskonnollinen toimintani perustuu vuosien kuluessa vakiintuneeseen näkemykseen tasa-arvosta, Niin poliittisessa sekä uskonnollisesa että sukupuolisessa toiminnassa annan "kaikkien kukkien kukkia". Sitä en siedä, että minuun yritetään vaikuttaa eri toiminnoissa tiettyyn suuntaan. Olen hakenut vastaukset moniin kysymyksiin ilman, että olisin ollut tyrkytyksille alttiina.
Kaiken kaikkiaan olen onnellinen mies, enkä pahoita mieltäni asiassa kuin asiassa. Pyrkikää tähän, erittäin siedettävään olotilaan, niin stressi vähenee ja "Kossua kuluu lääkkeenä ja pahanolon tuojana hyvin vähän".

26

1398

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eilen liitelin onnellisessa olotilassa ja unohdin mainita, että teenhän minä töitäkin, pääosin etätöitä näin korona-aikaan. Jälkikasvu elää ja voi hyvin Etelä-Suomessa. Siinäkin suhteessa kaikki on hyvin.

    • Anonyymi

      Ok. Hyvät sinulle.

    • Anonyymi

      Oikein hyvin minullakin menee eläkeläisenä. Säästin rahaa eläkevuosia varten, eläke riittää hyvin elämiseen joten ei ole tarvinnut entisiä käyttää.
      Asunto ja mökki ovat vaatimattomia mutta velattomia.
      Oikein viihtyisiä kuitenkin.
      Auto ei ole uusita mallia mutta hyvin pidetty ja vähän ajettu.
      Viihdyn kotonani kissa kaverina. En ole kovin sosiaalinen, moni valittaa yksinäisyyttä, koskaan en ole sellaista tuntenut.
      Ulkomailla kävin aikaisemmin monta kertaa vuodessa, en enää haikaile mihinkään, ihan hyvä kun on koronakin.
      Jos jokin harmittaa, niin se, ikää tulee joka vuosi lisää, vanhuus koittaa pelottavaa vauhtia.

    • Anonyymi

      Vielä kun joku kertoisi teille, että kahvilat Outokummussakaan ei ole avattu sitä varten , että voitte tulla sinne päivähoitoon.
      Samat autot päivästä toiseen seisoo kahvilan edessä , eikä sinne sovi maksavat asiakkaat.
      Aamu alkaa huoltoasemalta ja siitä päiväksi keskustaan juuri silloin kun meillä työssä käyvillä on ruokatunti.
      Jää vaan monesti kauppiaan rahat saamatta kun ei ole parkkipaikkaa.
      Surullista mutta totta.

      • Anonyymi

        Yhden kerran olen käynyt kahvilassa kun odotin että poika korjaa pyöränkumin liikkeessä siinä lähettyvillä.

      • Anonyymi

        Tätä on moni ihmetellyt.
        Eikö eläke papalla ole muuta elämää, kuin istua päivähoidossa muiden riesana.

    • Anonyymi

      Minä olen miettinyt samaa asiaa , mutta ei ole tullut vaan tuotua asiaa esille.
      Sääli Shellin ja Kulma kahvilan omistajille.
      Maksavat asiakkaat kääntyy muualle.

      • Anonyymi

        Shellillä on hyvät pizzat. Tilaan etukäteen ja käyn hakemassa. aina on parkkipaikka löytynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Shellillä on hyvät pizzat. Tilaan etukäteen ja käyn hakemassa. aina on parkkipaikka löytynyt.

        Shellillä on Outokummun parhaat pitzat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Shellillä on Outokummun parhaat pitzat!

        ja jutut mitä käyn päivittäin kuuntelemassa

    • Anonyymi

      Kuulut ilmeisesti kultalusikka suussa syntyneisiin, et näe muuta kuin oman napasi ja sen nöyhdän siellä.
      Outokumpu ja paikkakunnan ilmapiiri ei ole minua tehnyt onnelliseksi, velaton ja varaton olen.. Asunto on oma ja siitä ei pääse eroon muuten kuin lahjoittamalla se ensimmäiselle hölmölle joka vastaan tulee.
      Töissä käyn naapurikunnassa jonne mieli palaa asumaan, ilmeisimmin lähdenkin vaikka vuokralle jos muuta en keksi.
      Kaduttaa niin perk***eesti kun muuttaessani erehdyin 5 vuotta sitten halpaan asuntoon rahani hukkaamaan.
      Outokummussa ei ole minun onneni, ei tule olemaankaan. Ilmapiiri on niin sisäänlämpiävä, muualla en ole törmännyt vastaavaan ilmiöön.

      • Anonyymi

        Polvijärveläisenä huomaa ummehtuneen ilmapiirin välittömästi kun satunnaisesti käydessään astuu autostaan ulos.

        Outokumpuun ei ole tarvetta tulla nöyristelemään, ajan Joensuuhun parempien valikoimien ja palvelujen mekkaan jos jotakin ei löydy Polvijärvellä hyllyssä.

        Polvijärvellä on lähes samaa tasoa olevat palvelut Outokumpuun verrattuna. 2 ruokakauppaa, Kone ja tarvike josta löytyy lähes kaikki tarvittava sekä liuta pikkuliikkeitä ja palveluja..

        Tämä on persujen kunnallisvaalikampanjaa.

        Heko heko polvijärvellä ei oo mittää,no se kirpurori.eipä oon ees viinakauppaa ,no onhan se tyhjä kaivos.
        Outokummussa on uimahalli ja monitoimihalli ja läänin toiseksi paras urheilukenttä,polvijärven kenttä on itikkapesä savivellistä.
        Pojvijärviset kulettaa roskasakki porolan lajittelupiteeseen kun omaa ei ole.

        Ota liäkkees ja ou iäneti.. Polvijärvi on ykkönen pröystäilevän okun rinnalla.
        Jo pelkkä ilmapiiri on paljon parempi polvijärvellä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ota liäkkees ja ou iäneti.. Polvijärvi on ykkönen pröystäilevän okun rinnalla.
        Jo pelkkä ilmapiiri on paljon parempi polvijärvellä..

        Kävin muutama viikko sitten Outokummussa paikallisessa kahvilassa kuuntelemassa juoruilevien paikallis ukkoköörien juttuja. Sain jo siitä erittäin negatiivisen kuvan paikallisista palveluista ja ihmettelin että kahvilanpitäjä antaa vain oleskelijoiden häätää maksavia asiakkaita epämielyttävällä sekä kuuluvalla käytöksellään ja tuskin kukaan tulee leivonnaisia hakemaan oli sitten miten tuoreita tahansa kun palvelujen paikka on tuo

        Siinä ne ukot kyttää muiden ostokset kassan vieressä, ja auton romut täyttää parkkipaikat.

        Minulla pikku kesämökki Outokummussa, vierailen siellä kesäisin aina kun mahdollista.

        Kuljetan ruokani ja kaiken tarvittavan kotipaikkakunnaltani käydessäni mökillä. Tarvitessani täydennystä käyn ostoksilla Polvijärvellä tai Joensuussa, paikallisia kauppoja en lihota.
        Parkkipaikat okussa kortilla kun persereiän kokoisia ovat useimmissa liikkeissä. Kyttäystä ja kyräilyä, tuijotusta saa osakseen jos nokkansa erehtyy keskustaan tuomaan. Tällainen käytös karkottaa minut ja monen muun helposti pois paikkakunnalta, sekö sitten pienen paikkakunnan etu ja tavoite en tiedä..

        Muistakaa okulaiset karu tosiasia, hyvä kello kauas kuuluu paha vielä kauemmas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä ne ukot kyttää muiden ostokset kassan vieressä, ja auton romut täyttää parkkipaikat.

        Juoruja piisaa ja totuus muuttuu koko ajan. Muisti on mitä on ,mutta puhua pitää mitä sylki suuhun tuo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla pikku kesämökki Outokummussa, vierailen siellä kesäisin aina kun mahdollista.

        Kuljetan ruokani ja kaiken tarvittavan kotipaikkakunnaltani käydessäni mökillä. Tarvitessani täydennystä käyn ostoksilla Polvijärvellä tai Joensuussa, paikallisia kauppoja en lihota.
        Parkkipaikat okussa kortilla kun persereiän kokoisia ovat useimmissa liikkeissä. Kyttäystä ja kyräilyä, tuijotusta saa osakseen jos nokkansa erehtyy keskustaan tuomaan. Tällainen käytös karkottaa minut ja monen muun helposti pois paikkakunnalta, sekö sitten pienen paikkakunnan etu ja tavoite en tiedä..

        Muistakaa okulaiset karu tosiasia, hyvä kello kauas kuuluu paha vielä kauemmas.

        K-kaupan pysäköintihallissa on aina ollut hyvin tilaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        K-kaupan pysäköintihallissa on aina ollut hyvin tilaa

        Olkoon tilaa vaikka kuinka paljon, en pistä nokkaani käpykylään nimeltä Outokumpu. Muutin vuosikymmeniä sitten pois eikä kuulemani mukaan mikään muuttunut, kylä ränsistyy ja tyhjenee ja väki vähenee jatkuvasti..

        Kirjoittelustanne päätellen ilmapiiri on edelleen perseestä ja se on helppo uskoa. Synkkä ja ahdistava oli aikoinaankin, erilaisuutta ei hyväksytty vaan minua mollattiin koko kylän voimin.
        Uudella paikkakunnalla olen kotonani ja minulla paikka yhteiskunnassa löytyi helposti..

        Eläkää rauhassa ja sulkeutukaa, kuolkaa kylänne mukana joka sorkka.

    • Anonyymi

      mulla ei ole polvea.

      t,
      marko päivä.

    • Anonyymi

      Mulla on onneksi kaksi tervettä

    • Anonyymi

      Kaikki on hyvin jos sulkee silmänsä kaikilta negatiivisilta asioilta mitä paikkakunnallamme on.
      Uteliaisuus, kyräily, selän takana puhuminen ja selkään puukotus huonon ilmapiirin kanssa ei hirveästi positiivisia asioita sitten enää jää..
      Kun alkaa ahdistaa liikaa hyppään autoon ja lähden sivistyksen pariin maailmalle, näinollen en juuri vapaa-aikoinani ole paikkakunnalla.
      Täällä vaan ei ole mitään minulle..
      Muuttoa harkitsen kunhan saan työpaikan muualta, sekin löytyy ajallaan kun jaksaa etsiä..

    • Anonyymi

      Turjakkeet vaan valloittaa paikat!

    • Anonyymi

      Kummunkadun tuhoaminen oli vimeinen niitti monelle. Silloin ampaisi poismuuttoluvut uuteen ennätykseen, jota tuskin rikotaan ihan heti.

      Ainoa selitys kyseiselle tuholle on, jotta se oli tarkoituskin!

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      185
      3044
    2. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      64
      2606
    3. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      203
      2230
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      74
      1866
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      102
      1793
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1671
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      104
      1499
    8. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      219
      1176
    9. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1130
    10. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1089
    Aihe