Elävästä musiikista kokkolassa!

Jotkut vieläkin jaksavat pohtia sitä että miksi kokkolassa on niin harvoin bändejä jossain keikalla viikonloppusin saatikka sitten arkena. Täällä voisi olla jos bändikeikkoihin soveltuvien baarien, tilojen (esim. urheilutalo)omistajien ja ylläpitäjien asennne ei olisi niin rajattu. Kaikenlaiset linjanvedot ja ankarat rajaukset tietynlaisille musagenreille aiheuttaa nimenomaan sen että missään ei juuri koskaan esiinny ketään.

kyllähän niitä yhdessä vaiheessa oli näitä jokaiselle tutuksi tulleita vakioesiintyjiä joita joku on erehtynyt kutsumaan myös kokkolan lemmikeiksi; kuten simodeus, elviksen veli ja veijo ullakko bändit, puhumattakaan wentus blues bändistä.

Kokkolan bändien määrä on jo varmasti yli sadan että ei luulisi kyllästyttävän kokkolan musa rintamalla.

Sitä on turha ihmetellä että miksi täällä on ne samat esiintyjät aina taikka miksi täällä ei ole mitään keikkaa kellään! Syy: Niitä ei huolita kautta oteta ja tämä on muuten jämpti!
282819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Bändien pitäisi yhteissä tuumin lähteä ajamaan asiaa ja iskeä yhteisvoimin luuta kurkkuun tyhjien esiintymis lavojen omistajille ynnä muille ahdasmielisille.

Äänestä

Takavuosina ( 80-luvun lopulla ) Oli joka viikko Vaakunan kellarissa maanantaisin jokin paikallinen ROCK-bändi keikalla. Bändit soittivat lipputuloilla ja muutamalla bisellä pari settiä.

Porukkaa oli aina paikalla enemmän tai vähemmän

Silloin jonkinlaisena takapiruna hääri Kokemus eli tää paikallinen musayhdistys. No tää yhdistys taitaa olla aika finito nykyisin. Kokemus toimi taka vuosina paljon aktiivisemmin.

Olen sitä mieltä, että nää nykyiset nuoret rock-muusikot voisivat potkia perseelle niitä vanhoja pieruja siinä yhdistyksessä ja ottaa ohjat omiin käsiin ja alkaa toimiin. Eri asia sitten on se onko nyky hemmoista siihen...Epäilen.

Totuus on se että bändin siis paikallisen on oltava todella hyvä ja lisäksi "pro" ote, silloin se vetäis jengiä.

Ravintoloilla vaan ei yksinkertaisesti nyky kilpailutilanteessa ole varaa ottaa riskiä ja maksaa jollekin paikallisbändille joka ei kertakaikkiaan kiinnosta maksavaa porukkaa

Joten Vallankumous yhdistykselle!

Äänestä
  • Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Tarkoituksena yhdistyksellä on saada Kokkolan näivettyneeseen musaelämään hiukan eloa.
    Kokkolan elävän musiikin yhdistys löytyy netissä osoitteesta:www.kokemus.org

    Äänestä

  • Steve safari kirjoitti:

    Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Tarkoituksena yhdistyksellä on saada Kokkolan näivettyneeseen musaelämään hiukan eloa.
    Kokkolan elävän musiikin yhdistys löytyy netissä osoitteesta:www.kokemus.org

    Jep, taisi Steve Safarin Omppu tehdä tenät viestiä kirjoitettaessa(?)

    Eli, parin vuoden hiljaiselon jälkeen Kokemus r.y. on jälleen aktivoitunut. Kaipaamme riveihimme lisää jäseniä. Erityisesti nuoret musiikin harrastajat ovat tervetulleita jatkuvuuden varmistamiseksi.

    Ensimmäiset uuden Kokemuksen toimesta organisoidut tapahtumat ovat:

    La 28.05.2005 Rajakokemus-Klubi, Wescoastbar (K18)
    Pe 10.06.2005 Kahakka Rock, Jungsborg (nuorille)

    Jatkossa Rajakokemus-Klubia tullaan pyörittämään epäsäännöllisen säännöllisesti Westcoastbarissa. Ensimmäisessä klubi-illassa lauteille nousee Plutonium 74.

    Lisätietoa: www.kokemus.org

    Jäsenanomukset voi laittaa netin kautta tulemaan!

    Äänestä

  • Luulenpa että puolet bändeistä eivät ota mitään keikastaan. Pääasia on heille että pääsevät ja saavat soittaa. Kaikki itse tuntemani hemmot eivät ottaisi mitään (olutta, lipputuloja), koska ovat demobändejä ja tuossa vaiheessa ainoa kiinnostus on päästä soittaan. Eihän siitä tappiota paikalle tule latiakaan jos bändi tulee ilmatteeksi viihdyttään ihmisiä ja usko pois...näitä bändejä on ihan helvetisti täällä kellareissa reenaamassa. Ovatpa vielä julkaisseet ehkäpä jo 4 demoakin. Että silleen. Soittamisenilo! ei rahanilo.

    Äänestä

Kun tätä keskustelua yllensäkin Kokkolasta seuraa ja kaupunkia jonkin verran tuntuu niin eiköhän ongelmat lähde sieltä torin päästä olevasta rakennuksesta, kaupungintalosta. Valtuusto vaihtoon ja uutta verta tilalle mieluiten monta EI paljasjalkaista kokkolalaista. Muistan kun kävin viime kesänä Kokkolassa ja siellä mainostettiin toritansseja, tanssijoita oli yksi pari, mutta eipä se musiikkikaan hääviä ollut ja missä oli olut telta ym karvevaalimeininki? Eipä juuri näkynyt. Kokkolaa ei millään muotoa osata hyödyntää matkailuja- ja kesäkaupunkina. Miksi Länsipuistoa ei koskaan hyödynnetä vaikka kunnon konsertteihin yms, entä upeat Laajalahden rannat?

Äänestä
  • Niin..Länsipuiston lavakin seisoo ihan tyhjänpanttina ilman minkäänlaisia aktiivisia tapahtumia jos ei lasketa nuorten kuseskelua ja ryyppäämis sekoilu esityksiä.

    Äänestä

Kokkolalaiset tahtoo olla niin juntteja että ei niillä oo mitään omaa musiikki makua..esim callessaki aina joku irina,suurlähettiläät tai joku muu vakkari esiintyjä..

Äänestä
  • Missä on esimerkiksi paikkaan erinomaisesti sopiva: Martti Servo & Napander esimerkiksi.

    Äänestä

  • LTS kirjoitti:

    Missä on esimerkiksi paikkaan erinomaisesti sopiva: Martti Servo & Napander esimerkiksi.

    eli callen tasohan on tunnetusti musiikkimaussa surkea. Eihän siellä tarvitse olla kuin joku tuntematon tanssibändi, niin jo on 10 € sisäänpääsy ja sali suht tyhjä.

    Äänestä

  • paikan kirjoitti:

    eli callen tasohan on tunnetusti musiikkimaussa surkea. Eihän siellä tarvitse olla kuin joku tuntematon tanssibändi, niin jo on 10 € sisäänpääsy ja sali suht tyhjä.

    on niin helvetin pihejä, että ku Westissä on 2e bändimaksu niin ei pysty mennä. Tuntuu, että porukan pitää päästä ilmaseks ja vaikka vähä vielä maksaa kaljarahaa päälle. Käykää kattoon niitä
    ei-suosikkibändejä jokka soittaa teidän ei-suosikkimusaa niin tuette musiikkielämää ja tännekki saadaan sit se teidän suosikkibändi ja muutenki ehkä isompia rokkibändejä.

    Äänestä

  • forbe kirjoitti:

    Pääpaino ei ollut isojen nimien tänne hommaamisessa vaan satojen kokkolalaisten demobändien esiintymislavalle nostaminen. Siinä on ensimmäinen ja tärkein ongelma joka pitää saada hoidetuksi ensin pois alta ennenkuin ruvetaan mitään isoja nimiä pyytään.

    Ja jos käsityksesi on se baarit esim. eivät maksa demobändeille mitään keikasta niin se ei ole ongelma. täältä löytyy sellasiakin bändejä jotka eivät ota mitään että pääsevät esiintymään. se on pointti!

    Järjestäkää Kokkola Rock&Band Party!!! Stage on helppo rakentaa,,ja isoja alueita kyllä löytyy!!!!Ja jos kustannukset ei ole pääasia,varmasti 2€ lipuilla ainakin järkkärit aluesiivous hoituu!

    Äänestä

  • Ford Limited kirjoitti:

    Järjestäkää Kokkola Rock&Band Party!!! Stage on helppo rakentaa,,ja isoja alueita kyllä löytyy!!!!Ja jos kustannukset ei ole pääasia,varmasti 2€ lipuilla ainakin järkkärit aluesiivous hoituu!

    Kyllähän se järjestäjille tuleekin jonkun verran maksamaan mutta nyt puhuttiin bändin kustannuksista.

    Äänestä

Perustakaa yhdistys,ja koettakaa hommata musiikkitapahtumia Kokkolaan!Silloin näette onko homma helppoa?Ja löytyykö talkoo henkeä!Sitäpaitsi ravintoloissa soittaminen on bändin aliarvioimista ja eihän savuinen känninen,meluisa ravintola ole mikään musiikin esittämispaikka!Hävettäisi soittaa 2x2 neliön stagella!Itse en näissä juottoloissa soita!Konsertit ja ulkoilmatilaisuudet lavoineen ovat sitten eriasia!

Äänestä
  • Lainaus: "Sitäpaitsi ravintoloissa soittaminen on bändin aliarvioimista ja eihän savuinen känninen,meluisa ravintola ole mikään musiikin esittämispaikka!Hävettäisi soittaa 2x2 neliön stagella!Itse en näissä juottoloissa soita!Konsertit ja ulkoilmatilaisuudet lavoineen ovat sitten eriasia!"

    Kommentti: Tuokin on nyt ihan maku kysymys missä bändi haluaa soittaa. Itselleni on ainakin ihan sama kunhan saa esiintyä ihmisille. Isommilla nimille asia voisi juurikin olla näin miten kerroit mutta demobändeille kokkolassa jotka eivät ole päässeet esiintymään vaikka kuinka haluaisivat; on suorastaan lottovoitto päästä edes johonkin baariin/tapahtumaan soittamaan.

    Sinä et pidä baareissa soittamisesta. ymmärrän kantasi täysin jos kokemusta on kertynyt tarpeeksi ja haluat johonkin muualle kuin baareihin mutta mulle kelpaa ihan mikä vaan esiintymispaikka. Sillä ei ole väliä minkälaisia ihmisiä siellä tai kuinka savuinen paikka on kunhan saa esiintyä. nothing else matters. Antakaa vuosia treenanneille demobändeille mahdollisuus esiintyä. Ei siinä menetä mitään varsinkin jos se on ilmaista bändin osalta.

    Äänestä

  • LTS kirjoitti:

    Lainaus: "Sitäpaitsi ravintoloissa soittaminen on bändin aliarvioimista ja eihän savuinen känninen,meluisa ravintola ole mikään musiikin esittämispaikka!Hävettäisi soittaa 2x2 neliön stagella!Itse en näissä juottoloissa soita!Konsertit ja ulkoilmatilaisuudet lavoineen ovat sitten eriasia!"

    Kommentti: Tuokin on nyt ihan maku kysymys missä bändi haluaa soittaa. Itselleni on ainakin ihan sama kunhan saa esiintyä ihmisille. Isommilla nimille asia voisi juurikin olla näin miten kerroit mutta demobändeille kokkolassa jotka eivät ole päässeet esiintymään vaikka kuinka haluaisivat; on suorastaan lottovoitto päästä edes johonkin baariin/tapahtumaan soittamaan.

    Sinä et pidä baareissa soittamisesta. ymmärrän kantasi täysin jos kokemusta on kertynyt tarpeeksi ja haluat johonkin muualle kuin baareihin mutta mulle kelpaa ihan mikä vaan esiintymispaikka. Sillä ei ole väliä minkälaisia ihmisiä siellä tai kuinka savuinen paikka on kunhan saa esiintyä. nothing else matters. Antakaa vuosia treenanneille demobändeille mahdollisuus esiintyä. Ei siinä menetä mitään varsinkin jos se on ilmaista bändin osalta.

    Se on taas eriasia,mikä tasoista musiikkia"baareissa" soitetaan!Musiikki on tehty kuuntelemista varten ja jos baareja ajatellaan,,ei siellä voi keskittyä,,meteli ja mölinä pilaa sen!Ymmärrätkö!!?Sääliksi käy muusikot jotka joutuvat soittamaan humalaisille!

    Äänestä

  • blues nikke kirjoitti:

    Itselläni ei kyllä henkilökohtaisesti ole ollut valittamista kovinkaan monen bändin suhteen. Mielestäni äänentoisto on suurimmaksi osaksi ollut hyvä mitä olen käynyt kuuntelemassa. Ihan hyvin oon selvää saanut. Sekin riippuu mistä päin stagea sitä kuuntelee että onko sitä ihan ämyreitten vieressä lavan eessä vai taaempana sopivan välimatkan päässä. itse olen aina ollut tyytyväinen bändien äänentoistoon.

    Noista humalaisista tuli mieleen että kyllä se kuule taitaa olla se puolet porukasta humalassa jotka bändiä kahtovat. Kyllä kun westiinkin joskus menee kahtoon niin puolet porukasta jöpöttää paikallaan keskittyen tarkasti musaan.

    Voipi olla, että viihdemusiikin grand old väinämöinen Arthur Fuhrmann on monta sataa kertaa viime vuosikymmenten aikana ilmoittanut kolumniensa lopussa, että "Muuten olen sitä mieltä, että musiikin pakkosyöttö olisi lailla kiellettävä".

    Äänestä

Jonku verran cornersissa käyneenä uskaltaisin väittää et siellä ainaki on ollu jokseenki monen eri sorttista bändiä esiintymässä (hyviä ja huonoja). ja on ollu vähän isompia nimiä ja ihan paikallisia opiskelevia bändejä (konsan porukkaa).
Eiköhän sinne pääse myös tuntemattomat paikalliset kyvyt??? ootteko ees kysyny???!!!

Äänestä
  • Tämä pitää paikkansa. Jo parin vuoden ajan Corner's on ollut erittäin aktiivinen live-musiikin suhteen.

    Hatunnosto Mikolle ja kumppaneille!

    Äänestä

  • Hog Hansson kirjoitti:

    Tämä pitää paikkansa. Jo parin vuoden ajan Corner's on ollut erittäin aktiivinen live-musiikin suhteen.

    Hatunnosto Mikolle ja kumppaneille!

    Kyllä musta kuule vähän tuntuu että niilläkin on oma tietty linjansa mitä ei ylitetä musa tyylin suhteen. Epäilen vahvasti mutta eihän sitä tiiä.

    Äänestä

  • LTS kirjoitti:

    Kyllä musta kuule vähän tuntuu että niilläkin on oma tietty linjansa mitä ei ylitetä musa tyylin suhteen. Epäilen vahvasti mutta eihän sitä tiiä.

    No,tässähän se juju on Hinta-laatusuhde!En minä ainakaan mitään huonoa bandiä mene kuuntelemaan ja maksa vielä siitä.Kuuntelen vaarin harmonikan soittoa,se on musiikkia.

    Äänestä

  • LTS kirjoitti:

    Kyllä musta kuule vähän tuntuu että niilläkin on oma tietty linjansa mitä ei ylitetä musa tyylin suhteen. Epäilen vahvasti mutta eihän sitä tiiä.

    Jeps, Cornersilla on oma toimivaksi osoittautunut linjansa, mikäli bändi-iltojen yleisömäärillä mitataan. Kokemus ry:n tarkoitus onkin tarjota janoisille korville jotain aivan muuta kuin tuttua ja turvallista K-Tel potpuria.

    Kokkolasta on viime vuosina puuttunut nk. alternative/underground-skene kokonaan. Westi on järkkäillyt harvakseltaan muutamia mainstreamesta poikkeavia live-tilaisuuksia. Ongelman ydin tahtoo olla se, ettei jengiä syystä tai toisesta hirveesti kiinnosta lähteä kuuntelemaan massasta hitusenkaan poikkeavia bändejä. Hyvä esimerkki oli Liekin keikka kuukausi pari takaperin. Maksaneita oli paikalla n. 150-175, kun olisi pitänyt olla 300?!? Kyllä Liekki vetää tuvan täyteen missä vaan, mutta jostain syystä ei Kokkolassa.

    Pitäis saada luotua jonkinlainen yhteishenki Kokkolalaisten musiikin harrastajien keskuuteen.

    Kaikki innokkaat ja halukkaat mukaan Kokemuksen toimintaan muuttamaan maailmaa paremmaksi paikaksi elää ja kokea kevyen musiikin saralla jotain muutakin kuin myötähäpeän tunteita aiheuttavia Pop Idolseja...

    Nyt kirjoitit asiaa ! Yhteishenkeä lisää ! Olet oikeassa!

    Tiedotus ontuu vielä, aina noista ei edes tiedä tai tulee lehteen niin viime tipassa että...

    Äänestä

  • Badmen kirjoitti:

    Nyt kirjoitit asiaa ! Yhteishenkeä lisää ! Olet oikeassa!

    Tuo Liekin keikka oli mun mielestä aika kallis! Pitäs olla vähän isompi soittomesta kuin Westi niin pystys ottaa enemmän jengiä sisään ja vähän halvemmalla. Joku iso kunnostettu lato tai halli jossa ois myös anniskelu oikeudet. pitäs pystyttää semmonen underground tyyppinen paikka. Tällasta paikkaa vois sitte pyörittää ihan plus miinus nolla periaatteella, eli yhdistys periaatteella. Kyllä niitä talkoo henkisiä ihmisiä varmaan löytys. Ainaki urheilu puolella niitä löytyy, miksei sit musa puolellaki? Vai onko rokkarit ja hevarit sit niin laiskoja ettei jaksa yhdistyä ja nähdä vaivaa asian eteen. Mut näin pääsis vähän köyhempiki sakki seuraan bändejä. Vähä mielikuvitusta lisää ni kyllä se siitä lutviutuu.

    Äänestä

  • stupido kirjoitti:

    Kaljasta voi kyllä maksaa vitosen tuoppi, mutta bändejä pitäisi päästä katsomaan ilmaiseksi, sehän se on kokkolalaisten mielipide. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

LTS kirjoitti:

Jotkut vieläkin jaksavat pohtia sitä että miksi kokkolassa on niin harvoin bändejä jossain keikalla viikonloppusin saatikka sitten arkena. Täällä voisi olla jos bändikeikkoihin soveltuvien baarien, tilojen (esim. urheilutalo)omistajien ja ylläpitäjien asennne ei olisi niin rajattu. Kaikenlaiset linjanvedot ja ankarat rajaukset tietynlaisille musagenreille aiheuttaa nimenomaan sen että missään ei juuri koskaan esiinny ketään.

kyllähän niitä yhdessä vaiheessa oli näitä jokaiselle tutuksi tulleita vakioesiintyjiä joita joku on erehtynyt kutsumaan myös kokkolan lemmikeiksi; kuten simodeus, elviksen veli ja veijo ullakko bändit, puhumattakaan wentus blues bändistä.

Kokkolan bändien määrä on jo varmasti yli sadan että ei luulisi kyllästyttävän kokkolan musa rintamalla.

Sitä on turha ihmetellä että miksi täällä on ne samat esiintyjät aina taikka miksi täällä ei ole mitään keikkaa kellään! Syy: Niitä ei huolita kautta oteta ja tämä on muuten jämpti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu