Moi. Olen kesällä 62v täyttävä kohta 30v mekaanisessa metsäteollisuudessa käytännössä 3/7 työaikamuotoa tehnyt ja loppuun ajettu väsynyt duunari.
Huomaa jo hyvin itsestään, ettei ole enää mikään 30v kaiken jaksava ja ehtivä, mutta miten saisi myös työnantajan huomaamaan saman asian.. Aina vaan enemmän pitäisi ehtiä ja jaksaa.. -mikään ei riitä- Hallin nuoriso saa kyllä räplätä kännyköitään ihan rauhassa, ovathan he tulevaisuuden toivoja..
Viime kesän helteet osoitti viimeistään, että ei vaan yksinkertaisesti jaksa enää ja tällä menolla saavat omaiset noutaa portilta arkkuun viimeisen työpäivän jälkeen..
Syksystä asti olen pohtinut hakea varhennettua vanhuuseläkettä 50% ja asiasta on puhuttu myös työnantajan edustajan kanssa, että jos hallista löytyisi joku vähän kevyempi homma vaikkapa puoleen nykyisestä työajasta.
Ainakaan vielä ei ole tullut asiaan mitään selvyyttä tai ratkaisua.
Tuota eläkejuttua tarkemmin tutkittuani ilmeni, ettei se vaikuta mitenkään ansiosidonnaiseen päivärahaan ja mieleen tulikin, että mitä järkeä on enää mennä 50% töihin jos on kerran mahdollista saada ansiosidonnaista, joka on ymmärtääkseni 60% palkasta?
Nyt on mieleen hiipinyt ajatus, että jospa kävelenkin vaan pihalle hallista, kärsin karenssit evp:nä ja sitten istun mökillä laiturin nokassa ongella enkä mieti paskan vertaa töitä enää ikinä..? Ilman karenssia asiasta ei taida kuitenkaan selvitä mitenkään, jos päädyn lopettamaan työt kokonaan?
Mitenkä innokkaasti työkkäri on vuoroviikoin tyntämässä johonkin työnhakuun tai jollekkin työllisyyskurssille tai velvoitetöihin ja karenssiuhkat vielä päälle?
Vai saako tän ikäinen, lukematon ja kouluttamaton kehäraakki olla jo miten rauhassa mökillä ja nauttia ansaituista vapaapäivistä varsinaista eläkettä ja/tai kuolemaa ootellessa.
Vaikuttaako varhennettu ja/tai eläkeputki mitä työkkärin toimintaan?
Molemmat saan automaattisesti hakemalla ikäni ja työhistoriani vuoksi.
Huomaa jo hyvin itsestään, ettei ole enää mikään 30v kaiken jaksava ja ehtivä, mutta miten saisi myös työnantajan huomaamaan saman asian.. Aina vaan enemmän pitäisi ehtiä ja jaksaa.. -mikään ei riitä- Hallin nuoriso saa kyllä räplätä kännyköitään ihan rauhassa, ovathan he tulevaisuuden toivoja..
Viime kesän helteet osoitti viimeistään, että ei vaan yksinkertaisesti jaksa enää ja tällä menolla saavat omaiset noutaa portilta arkkuun viimeisen työpäivän jälkeen..
Syksystä asti olen pohtinut hakea varhennettua vanhuuseläkettä 50% ja asiasta on puhuttu myös työnantajan edustajan kanssa, että jos hallista löytyisi joku vähän kevyempi homma vaikkapa puoleen nykyisestä työajasta.
Ainakaan vielä ei ole tullut asiaan mitään selvyyttä tai ratkaisua.
Tuota eläkejuttua tarkemmin tutkittuani ilmeni, ettei se vaikuta mitenkään ansiosidonnaiseen päivärahaan ja mieleen tulikin, että mitä järkeä on enää mennä 50% töihin jos on kerran mahdollista saada ansiosidonnaista, joka on ymmärtääkseni 60% palkasta?
Nyt on mieleen hiipinyt ajatus, että jospa kävelenkin vaan pihalle hallista, kärsin karenssit evp:nä ja sitten istun mökillä laiturin nokassa ongella enkä mieti paskan vertaa töitä enää ikinä..? Ilman karenssia asiasta ei taida kuitenkaan selvitä mitenkään, jos päädyn lopettamaan työt kokonaan?
Mitenkä innokkaasti työkkäri on vuoroviikoin tyntämässä johonkin työnhakuun tai jollekkin työllisyyskurssille tai velvoitetöihin ja karenssiuhkat vielä päälle?
Vai saako tän ikäinen, lukematon ja kouluttamaton kehäraakki olla jo miten rauhassa mökillä ja nauttia ansaituista vapaapäivistä varsinaista eläkettä ja/tai kuolemaa ootellessa.
Vaikuttaako varhennettu ja/tai eläkeputki mitä työkkärin toimintaan?
Molemmat saan automaattisesti hakemalla ikäni ja työhistoriani vuoksi.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Tiedän tapauksia, noin 45-vuotiaista miehistä muutaman vuoden takaa.
Tekivät pari vuotta pitkää päivää, hirveästi ylitöitä ja sitten "siirtyivät" 500 päiväksi ansioonsidotun päivarahan nauttijoiksi. Laskettelua, salilla käymistä, matkustelua. elämästä nauttimista. kohtuullisella korvauksella.
Tiedän+tapauksen+muutamien+vuosien+takaa+jossa+"yli-ikäinen",+52+vuotinen+mies+teki+saman+ratkaisun.+Siihen+mennessä+oli+tehnyt+eri+pituisia+keikkatöitä+useita+vuosia+laskematta+työaikaansa.
Ko.+mies+tiesi+etukäteen+ansiosidonnaisen+inhottavan+laskentaperusteen.+20%:n+leikkuri+tuli+vastaan+inhottavan+alhaisella+tulotasolla.+Käytännössä+anssi+oli+selvästi+alle+40%.
Ko.+mies+oli+tuosta+niin+pottuuntunut,+että+ollessaan+esimerkiksi+Karibian+risteilyllä+jatkoviikkoineen,+laivailemassa+Atlantin+saarien+välejä,+kierrellessään+Kuubaa+yms.+hän+ilmoitti+liittoonsa+ja+työkkäriin,+ettei+ole+työmarkkinoiden+käytettävissä.
Sen+sijaan+hän+meni+Espanjaan+3kk:n+jaksoiksi+työttömäksi+työnhakijaksi+nostaen+sinne+tuon+alennetun+anssin.
Myönteisenä+puolena+on+mainittava,+että+ko.+miehen+vaimo+oli+marketin+osa-aikainen+kassa+joten+vaikka+vaimo+ei+noilta+ajoista+edes+hakenut+mitään+korvausta+niin+ansion+menetys+oli+hyvin+vaatimaton.
Tavoitettuaan+putken+pään+mies+aloitti+päivittäisen+juopottelun+mutta+muutti+sen+kolme+vuotta+myöhemmin+kunnon+ja+terveyden+hoitamiseksi.
Olen+nyt+78v+ikäinen,+terve+ukko+paitsi+toisen+lonkkani+toisen+luokan+nivelrikkoa+joka+haittaa+mm.+rinnallevetoa.
...ja sitten tippuivat peruspäivärahalle ja kahden vuoden työttömyyden jälkeen aloittivat taas uudelleen työnteon, vai miten tarina jatkuu. Nimittäin pitkäaikaistyöttömyydestä ei niin vain työllistytäkään, ellei ole lääkäri tms.
Kannattaisiko+hakea+lääkäriltä+lausunto+jonka+perusteella+olisi+mahdolista+sitten+saada+50%+palkkatuki+haittaperusteella.+Työnantaja+sillä+osoittaisi+helpompaa+työtä+ja+saisi+korvausta+"menetyksestään".+Mahdollista+olisi+saada+kahdeksi+vuodeksi+tätä+jolloin+eläkeikäkin+olisi+jo+käsillä.
Samalle työnantajalle, missä on jo töissä, ei voi saada palkkatukea ja ennen sen hakemista on oltava työvoimatoimistossa työnhakijana eli työtön.
Tietääkseni+ansiosidoinnaisessa+huomioidaan+työnhakua+edeltävät+6+kk+bruttotulot+,+joten+jos+silloin+on++puolella+palkalla+niin+vaikuttaahan+se+ansiosidonnasen+määrään+huomattavasti!++Entä+mistä+olet+löytänyt+tuon+60+%+palkasta,+eiköhän+se+ole+alle+50+%+palkasta.+Sinun+kannattaa+tarkastaa+netistä,+mikä+on+todellisuus.+Löytyy+monia+laskureita.
Mitä+eläkeputkeen+pääsemiseen+tulee+irtisanoutumalla+ja+ilmoittautumalla+työkkäriin+työnhakijaksi+niin+kannattaa+lukea+tarkasti+nykyisen+hallituksen+"aktiviimalli+kakkosen"+ohjeistus,+joka+tullee+voimaan+toukokuussa+2022.+Ainoa+valopilkku+siinä+on,+että+jos+itse+irtisanoutuu+töistään+ilman+pätevää+syytä,+saa+vain+45+päivän+karenssin.+Tähän+asti+karenssi+on+ollut+90+päivää.
Mutta,+mutta.+Niin+sanottuja+työnhakijoita+aiotaan+ihan+oikeasti+kontrolloida+enemmän+kuin+ennen+ja+patistella+töihin.+
Jo+viiden+päivän+päästä+siitä+kun+ilmoittautuu+työnhakijaksi,+joutuu+menemään+Te-toimistoon+laatimaan+työnhakusuunnitelmaa,+joka+on+pakko+hyväksyä+saadakseen+lausunnon,+joka+puoltaa+ansiosidonnaisen+maksamista.++Suunnitelmassa+pitää+sitoutua+hakemaan+vähintään+neljää+työpaikkaa+kuukaudessa+ja+ensimmäisen+kolmen+kuukauden+aikana++työnhakijaa+haastatellaan+KAHDEN+VIIKON+välein+siitä,+miten+työnhaku+edistyy+ja+sitä+rataa....Jos+työnhaku+ei+edisty,+ensin+saa+muistuksia,+sitten+pieniä+karensseja+ja+lopulta+rahat+menee+poikki+kokonaan.+
Aikanani+pääsin+itse+eläkeputkeen+(ja+eläkkeelle)+ja+sain+olla+suhteellisen+rauhassa+työtön+työnhakija+mutta+epäilen+suuresti,+miten+se+tulee+onnistumaan+nykyisen+hallituksen+linjauksella+keneltäkään.
Kannattaisi käydä paikallisessa KELA:n toimistossa esittelemässä suunnitelmaasi.
Mitähän tällä on Kelan kanssa tekemistä? Kysyjä saanee anssia, niin on työttömyyskassa, mikä maksaa.
Hei haloo! Kelalla nyt mitään tekemistä tämän asian kanssa! Kela EI maksa ansiosidonnaista päivärahaa vaan peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Kun menee työnhakijaksi TE-toimistoon niin sieltä annetaan ansiosidonnaisen päivärahan maksamista puoltava lausunto työnhakijan liiton kassaan tai karenssilausunto, minkä jälkeen päivärahaa voi alkaa maksaa.
Kelaa tai liittojen kassoja eivät kiinnosta työnhakijoiden suunnitelmat vaan pelkästään Te-toimistojen antamat maksulausunnot.
''Syksystä+asti+olen+pohtinut+hakea+varhennettua+vanhuuseläkettä+50%...''
Vanhuuseläkettä haetaan työeläkeyhtiöstä ei Kelasta.
Näin on koska työhistoriaa takana montakymmentä vuotta. Vieläkin ihmettelen, miksi Kela on sotkettu aloittajan asioihin!?
Hae ensin se ovi ja kun päätös on tullut katso miten asiat etenee. Voit olla
töissä kokopäiväisesti lomautettuna puolipäiväisesti, eikä mikään vaikuta osaeläkeeseen, mutta älä missään tapauksessa irtisaunoudu, hae vaikka saikkua jos et jaksa
nj
Vuorotteluvapaa ensin, hetkeksi töihin, sitten irtisanoutuminen.
Vuorotteluvapaalle ei enää pääse, yläikäraja on 62 vuotta.
...tai niin, että virallisesta eläkeikään täytyy olla yli 3 vuotta aikaa
Sanamuoto on alle 3 vuotta aikaa.
Kysyjän, 1960 syntyneellä yläikäraja meni jo eli 61 vuotta ja 6 kuukautta.
Molemmat ehdot täytyy täyttyä.
Jos pärjää pienillä tuloilla, niin ei kai sinne töihin ole pakko mennä eikä edes työvoimatoimistoon ilmoittautua. Voi elellä vaikka säästöillään kuinka pitkään, mutta se vain vähentää lopullisen eläkkeen määrää. Jokainen laskee itse millä eläkemäärällä uskoo pärjäävänsä.
Jos on jo 62v niin siinä ei pienet tulot ehdi tiputtaa tulevaa eläkettä juurikaan, ja sen minkä tippuu saa asumistuen määrässä takaisin.
Ei tiputtaa mutta kerryttää kylläkin. Itse seuraan kertymääni ja minulle ainakin 100 enemmän kuussa, on satanen enemmän kuussa ja jos sen voi saada esim. parin vuoden työskentelystä (tykkään työstäni!!) niin mikäettei?!
Käy juttelemassa ensin jaksamisestasi työterveydessä ja sen jälkeen työnantajan kanssa jos pääsisitte yhteisymmärrykseen eläkeputkesta. Älä missään nimessä irtisanoudu itse, ennemmin sairauslomalle ja sitä kautta eläkkeelle.
Entäs jos saat hylkäävän päätöksen saikun jälkeen eläkehakemukseesi? Eikös kela maksa saikkua vain 300pv?
Siilivain
Työterveys ja Työantaja ovat kyllä sama asia, työterveys on AINA ta:n puolella.
Ei ta suostu irtisanomaan, se maksaa sille aika paljon, eikä ta saa palkata tehtävään ketään.
Työterveys EI AINA ole ta:n puolella, tiedän monta tapausta joissa työterveys on ollut työntekijän puolella. Esim burn outin saanut ystäväni pääsi työterveyden kautta saikulle ja sitä kautta työkyvyttömyyseläkkeelle ilman ongelmia.
Aika erikoiselta kuulostaa, täytyy olla takana muutakin, esim. masennus. Bur out ei ole edes oikeuta palkalliseen sairauslomaan, täytyy olla diagnoosina jotain muutakin.
Eipä ollut takana muuta ja diagnoosi todellakin burn out. Tiedän tapauksen kun on läheinen ystävä ja nyt ollut jo muutaman vuoden työkyvyttömyyseläkkeellä joka kohta muuttuu vanhuuseläkkeeksi. Enempää en tässä asiasta avaa mutta kummasti kuitenkin eläkkeelle päästyään parani.
Siis mitä, jos työntekijä on työkyvytön ja jää esim. työkyvyttömyyseläkkeelle, totta kai työnantaja saa palkata uuden työntekijän.
Mitä se muka työnantajalle maksaa jos irtisanoo jos vaihtoehtona on toistuvat sairaslomat ja työterveysmaksut?
Sairaus ja sairastelu ei saa olla irtisanomisen peruste, tarkistapa laki. Ellei ole itseaiheutettua. Eläkepäätöksen jälkeen toki voi.
Jos taas irtisanotaan tuta-syistä (tuotannollisista ja taloudellisista), hänen tehtäviinsä ei saa palkata ketään.
Jos irtisanotaan (yli 56-vuotias) tässä 62-vuotias henkilö, tulee ta:n maksaa omavastuumaksua Työllisyysrahastolle, joka vie sinne lisäpäivien päättymiseen saakka.
Jaksaisitko paremmin jos vaihtaisit päivävuoroon?
Me lakkoiltiin 70-luvulla 3-vuorohommiin 36 tunnin viikkotyöaika. Itse en tuosta mitään hyötynyt, mutta oli mukavaa lomailla huhtikuussa.
Mutta minkälainen on aloittajan työvuoro joka on 3/7 , onko se 12 tuntia kolmessa päivässä ja sen jälkeen seitsemän päivää vapaata? Onko myös niin että jos aloittaa vaikka kello 6 aamulla niin työvuoro loppuu kello 17, vai loppuuko työpäivä kello18 kun on tunnin ruokatauko? Liukuuko sitten seuraava työaikajakso kello 18 ja siitä 12 tuntia eteenpäin kolmena päivänä viikossa. ?
Läheisessä ydinvoimalassa tekevät 2 päivävuoroa 7-19 ja 2 yövuoroa 19-7. Sen jälkeen on viikon verran vapaata.
Et+voi+ihan+noin+vain+jäädä+osa-aikaiseksi+siinä+toivossa,+että+saisit+ns.+soviteltua+päivärahaa.+Osa-aikaisuudellesi+pitää+olla+peruste+ja+jos+työt+firmassa+lisääntyvät+niin+niitä+on+lain+mukaan+tarjottava+sinulle+ensin.
Päivärahan+suuruus+riippuu+tuloista,+mitä+pienemmät+tulot,+sitä+suuremp+ipäivärahaprosentti+esim.+2900+bruttopalkasta+päiväraha+on+n.+1650+kun+esim.+5000+palkasta+se+on+n.+2150.++Jos+siis+on+kokonaan+työtön.
Jos+taas+olet+osa-aikaisessa+työssä,+saat+soviteltua+päivärahaa+joka+ei+tietenkään+ole+tuo+100+%+päivärahakorvaus+vaan+se+lasketaan+aina+kunkin+kuukauden+tulon+mukaan.+Itse+olin+aikoinani+osa-aikaisesti+lomautettuna+ja+sain+sekä+palkkaa+että+soviteltua+yhteensä+n.+1900+-2000+kun+normaalisti+käteen+jää+2300,+ei+siis+hirveäasti+heittänyt+tulot.+Olin+töissä+60+%+työajasta.
Ansiosidonnaisen+lisäksi+voit+ottaa+50%+tulevasta+eläkkeestä
Ansiosidonnainen+++50%+eläkkeestä+on+melkein+sama+kun+nykyinen+palkka+lomalla+kohdalle.+Ja+tässä+iässä+eli+61+v+ansiosidonnainen+++OVE++on+64,9+ikävuoteen+asti