Kaiken lopullinen

loppu tapahtui melkein kahdeksan vuotta sitten. Jos haaveeni olisi toteutunut olisin nyt eri ihminen, iloinen ja hyvinvoiva itseni. Ei olisi tarvinnut pelätä aamuisin töihinlähtöä, kun olisi saanut keskittyä rakkaaseen työhön mukavien työkavereiden kanssa. Se mitä jouduin kokemaan on tehnyt minusta aran ja ahdistuneen. Ei sellainen ihminen jaksa paneutua jonkun toisen ihmisen vaikeaan elämään, jos vielä on niin että tämä henkilö muistuttaa niistä vuosista. Energiaa auttamiseen ei yksinkertaisesti ole jäljellä yhtään. Jos kaikki olisi nyt toisin, olisi mahdollisuus jäädä pois työelämästä ja olisi ollut jaksamista auttaa ihmisiä. Puolikuolleena ja lähes tunteettomana ei ihmisten hätä kosketa millään tavalla. Hyvä kun selviää jotenkin päivästä kerrallaan ja jaksaa ne ihan läheiset ihmiset.