Mikä siinä on että tälläisestä iloisesta ja sosiaalisesta ihmisestä tulee ujopiimä ihastuessaan. Normaali kanssakäyminen onnistuu muiden kanssa aivan normaalisti mutta kun ihastuksesta on kyse niin alkaa julmettu arastelu, hyvä jos päinkään pystyy aina edes katsomaan ja sitä suorastaan säikähtää jos katseet kohtaa. Kuka mies arkajalkaa huolisi kun ne ensiaskeleet tutustumiseenkaan eivät luonnistu ellei mies tule ensin juttelemaan.. Ja kuka tälläistä väärien signaalien lähettäjää lähestyisi. Sitten jos vihdoin ja viimein rohkaistun ottamaan spontaanisti katsekontaktia ja menemään lähelle niin saan vain tympeitä mulkaisuja enkä voi syyttää kuin itseäni.
Harmittaa ujouteni kun ihastun
Anonyymi
22635
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Sinun pitää odottaa että ihastut siten, että olette ensin vähän tekemisissä, et tiedä ihastuneesi ja olet oma itseni. Siinä vaiheessa kun tajuat itse ihastuneesi, mies on jo myyty. Älä stressaa turhaan.
Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Kun tutustuu paremmin niin ujous häviää hiljalleen.
Kiitos molemmille.. Useimmiten vain siinä vaiheessa taitaa mies vain ihmetellä että miksi muutuin niin omituiseksi kun en kykene enää katsomaan kohti ja menen vain lukkoon. Tulee ne mulkoilut kulmien alta kehiin enkä saa sanaakaan suustani. Vastaan ei siis ole tullut vielä ketään joka ottaisi ohjat omiin käsiinsä siinä vaiheessa ja ymmärtäisi. Voi toki olla ettei siis kiinnostusta olekkaan ollut sitten tarpeeksi, minulla sitten liikaakin.
Ehkä annan siis vain ajan kulua ja toivon että vielä kiinnostusta riittäisi vielä jos ja kun toimintakyky palautuu.
Sairasta. Älä leiki toisen ajalla ja terveydellä
Höps, et voi toisen tympeitä mulkaisuja pitää omana syynäsi, unohda sellaiset ajatukset. Kyllä ne on sen toisen oma valinta, oli kyse sitten oman ujouden piilottamisesta tai vain tympeydestä.
Ihminen ryhtyy ujoksi suojautuessaan, kuka miltäkin, mutta usein juuri siltä, että tuntee toista kohtaan asioita, jotka voivat satuttaa itseä, jos toinen ne tietäisi ja käyttäytyisi tylysti.
Olet hyvin oikeassa tuossa, sitä on niin takki auki ihastuessaan.
Ei kukaan anna tympeitä vilkaisuja ”tympeyttään”.
Et suinkaan viittisi pelkän nollaamisen sijaan avata näkemystäsi hieman?
Minäkin haluaisin tietää, miksi tympeyttä tai tylyyttä, ellei tympeyttään, en keksi syytä?
Entä jos molemmilla osapuolilla on sama ongelma. Tuleeko tutustumisestakaan silloin mitään.
Surullista että harvoin kumpikaan huomaa toisistaan että painivat samaan aikaan saman ongelman kanssa.
Ja sitten voi olla vielä jotain muutakin.
Mitä muuta?
Tunteet vie ja järki vikisee ujouttaan?
Mulla täysin sama ongelma. Eräs ihana mies tuli aina juttelee ja alkuun ei mitään ongelmaa. Sit tajusin jossain vaiheessa että mähän oon ihastunu häneen ja hädintuskin uskalsin enää silmiin katsoa😀 onneks nykyään uskallan jo silmiin katsoo ja jutellaki jopa lauseita hänelle! Kesti vaan hetki tottua häneen uudelleen. 😊
Niin tuttua, niin tuttua...
Et ole ainoa. Olen paininut saman ongelman kanssa aina.
- n
Tapahtuuko tätä miehillekkin?
Ainakin mulle valitettavasti.
Ujo Piimä on vitsikirja 90-luvulta
Tänään ollut kammottava päivä... Olisin halunnut halata miestä, mutta kun ei edes kohti katso... Parempi siis vaan koittaa vältellä, unohtaa.
Itse olin nuorena ujo. Mutta ei se silti estänyt tutustumista. Enemmänkin miehet pitäneet sitä hellyyttyvänä tai näin sanottu. Mutta minä varmaan vetönyt puoleeni toisaalta aloitteellisia miehiä enkä niinkään niitä ujoja poikia. En tiedä mitä siitä olisi tullut. 2 ujoa haastetta varmasti. Mutta joskus
Täytyy vaan voittaa itsensä. Torjuntaan ei kuole kuitenkaan jos siltä tuntuu niin rohkeasti vain. Eikä se tee sinusta mitenkään vastenmielistä. Joku muu voi pitää sinusta. Tietenkin jos toinen selvästi jo lähtökohtaisesti torjuva niin kannattaa unohtaa.