Mua pelottaa syödä vieraiden seurassa ja joskus jopa oman perheen kanssa. Usein tilanne päättyy siihen, että saan oksennusrefleksin, joka on hirveän noloa ja silloin on pakko lopeta syöminen. Ei liity mitenkään painon kanssa kamppailemiseen yms, mutta tästä pelosta on pakko päästä eroon. En voi mennä kaverille yökylään tai mennä lounastamassa ystävien kanssa, vaikka kuinka haluaisin. Mutta asiasta tekee outoa se, että koulussa pystyn syömään ja välillä pelko katoaa (riippuu myös ruuasta mitä on tarjolla) mutta nyt lähiaikoina se on pahentunut. Esimerkiksi juuri tänään olimme perheen kanssa mäkkärissä ja ilman kummempaa syytä alkoi pelottamaan juuri ennen ruokaa ja kun se purilainen siihen eteen tuli ja otin haukun oksennus oli lähellä. Jos jollain samankaltaisia kokemuksia kuuntelen mielelläni! Miten pääsisin pelosta yli?
Ruokailutilanteiden pelko
4
168
Vastaukset
- Anonyymi
Sairasta
- Anonyymi
Mene terapiaan.
- Anonyymi
Onkohan tuo samaa kuin sosiaalisten tilanteiden pelko? Kuvittelee että muut tarkkailevat sinua koko ajan.
- Anonyymi
Tuohon voisi kai sanoa että kyllä ja ei, Sinänsä ihan kiinnostavaa, että oma perheaiheuttaa enemmän painetta. Harvemmin nuo pelot tai ahdistuksrt ihan itsestään tulee,, vaan useimmin kokemuksista, joten vahva veikkaus, että perheenjäsenillä on pakko olla joku osa tässä. Lisäksi jotkut sairaudet voi myötävaikuttaa erilaisiin psyyken oireisin ja on eri altistavia tekijöitä.
Mulla on monenlaista kremppaa ja hyvin pitkälle mä oon mieluiten semmosten kanssa, jotka vähiten tuntee, toki sillä olettamuksella, että ovat mukavia ja hyvin käyttäytyviä. Tuntemukset lienevät sekä normaaleja että sosiaalista, ehkei nyt ihan pelkoa, mut ahdistusta kumminkin.
Monisairas
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,714225Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt152684Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242317Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112253Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1082178Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072143Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992131Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6061931MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673