Pippelin imeminen

Anonyymi

Moi, kysyisin kokemuksia kyseisestä aiheeta kun on suunnitteilla suuseksi. Olen siis 19-vuotias henkilö.

13

3697

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mä olin samanikäinen nuori nainen joitakin vuosia sitten kun mä sain suihin yhdeltä vanhemmalta eläkeläismieheltä. Hän ei mua imenyt mutta hankasi sormillaan edestakaisin mun pimppiä että veteli oikein kunnolla sitä kuin isän kädestä olisin saanut. Melkein sain orkut mutta ei ihan. Sen verran kovat otteet oli miehellä. Tuntuihan se pimppi vähän aralta sen jälkeen. Se oli ihan mukava hetki .

    • Anonyymi

      Se on mukavaa puuhaa kummallekin osapuolelle, jos perusasiat on kunnossa.
      - Puhtaus: pyydä kumppaniasi käymään pesulla ja pesemään myös takapuolensa. Pesemättömän perseen haju muutaman kymmenen sentin päässä nenästä saattaa haitata fiilistä. Samoin kikkeli & ympäristö on kiva saada puhtaana käsiteltäväksi.
      - Etene rauhallisesti, tutki ja nauti.
      - Ota tukeva ote kalun juuresta, jotta mies ei vahingossa työnnä vehjettään liian syvälle suuhusi. Sinä määräät syvyyden, ei mies.
      - Vinkkinä, terskan alla oleva poimu on melkei yhtä herkkä kuin klitoris.

      • Kiitos kyseisistä vinkeistä, mutta mitä tarkoitat "Poimulla"? Olen vähän huono yhdistämään epätuttuja sanoja


      • Anonyymi
        Ace-Pinguin kirjoitti:

        Kiitos kyseisistä vinkeistä, mutta mitä tarkoitat "Poimulla"? Olen vähän huono yhdistämään epätuttuja sanoja

        Tarkoitan terskan alapuolella olevaa kohtaa, jossa terskan limakalvon kaaret ja peniksen alapuolen iho kohtaavat.


    • Pitää kuunnella ja lukea toisen kehoa samalla kun kosket penikseen. Ensimmäinen kerta on ikimuistoinen ja saattaa venahtaa. Oi, muistoja.

      • Ihanalta maistuu toi sperma itse nuoltuna
        :)


      • Anonyymi
        Ace-Pinguin kirjoitti:

        Ihanalta maistuu toi sperma itse nuoltuna
        :)

        Possu 🐷


    • Pippeliä on ihanaa imeä. Tuntea toisen kova suussa ja tuottaa nautintoa aina laukeamiseen asti. Ja pippelistä tulevat spermat kuuluu tietysti niellä.

      • Anonyymi

        Sika 🐽


      • Ne vois myös antaa tursua yli ja vähän leikkiä sillä, fiilisten mukaan.


    • Anonyymi

      olen mies tuttua kaveria imeskellyt nnuolut pussit pepun ottanut syvälle spermat suuhun herätellyt uuteen seisokkiin joskus kolme kertaa päivässä lastit niellyt

    • Anonyymi

      Minun mies hyväilee sormella ensin ja sitten nuolee hellästi ja hitaasti pimppiäni ja sitten välille nopeammin ja nopeammin ja niin laukean. Liukkaria pitää hiukan käyttää sormissa.

    Ketjusta on poistettu 55 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      109
      2114
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      57
      1261
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1167
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1127
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      186
      1023
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      94
      979
    8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      978
    9. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    10. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      962
    Aihe