Iankaikkisuus tulisessa

Anonyymi

järvessä. Miten on mahdollista että syntistä piinataan " helvetissä" iankaikkisesti. Tiedän ja ymmärrän että Jeesuksen omilla on luvattu iankaikkinen elämä, mutta entäs jumalattomat ja syntiset.
Jos heitä piinataan iankaikkisesti niin joku on täytynyt antaa heillekin iankaikkisen elämän. Eihän heitä muuten voi piinata iankaikkisesti. Kuka siis on antanut tälle joukolle iankaikkisen elämän?

129

855

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Raamattu on ristiriitainen. Se ilmoittaa että Jeesuksen tullessa tuhotaan epäuskoiset niin kuin Nooan aikana. Heitä ei piinata vaan tuhotaan. Kun kuolleet herätetään niin Jeesuksessa nukkuneet pelastuvat mutta uskottomat joutuvat kadotukseen. Mikään ei todista että iankaikkinen kidutus on olemassa.
      Se on mytologian ja taikauskon levittämä luulo.

      • Kuka sen sanoo ja missä, että se on olemassa?
        Raamattuhan sanoo seuraavaa; Matt. 25:41 "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.
        Siinä puhutaan VAIN ikuisesta tulesta, ei siitä, että ihminen olisi siinä pitempään, Hänhän palaa siellä poroksi, mutta tuli on ikuinen, mutta ihminen siellä ei ole sitä.

      • Ei siinä ole minkäänlaista ristiriitaa.

    • Anonyymi

      Jokaisella ihmisellä on kuolematon sielu, olkoon sitten uskovainen tai uskoton. Raamatussa sanotaan, että jokainen palkitaan ansionsa mukaan.

      • Anonyymi

        Tarkoitatko että ylösnousemusruumiissa on mukana vanhasta Aatamista lähtöisin oleva verinen sielu? Lihan veressä on Raamatun mukaan sielu. 3. Moos. 17:11
        Mikään liha eikä veri peri taivasten valtakuntaa joten ylösnousemusruumiissa ei ole mitään vanhaa. Se on uusi hengellinen luomus, ei sielullinen. 1. Kor. 15:50
        Yhä edelleenkin itseään uskovina pitävät uskovat kreikkalaiseen mytologiaan sielusta.

      • Näytä todisteet valheelliselle väitteellesi!

      • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Näytä todisteet valheelliselle väitteellesi!

        Tuo oli sille kuolemattomalle sielulle,

      • Ei sanota, vaan tekojensa mukaan.
        Matteuksen evankeliumi:
        16:27 Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan

      • Anonyymi

        Kummastuttaa kun niinkin monet aitouskovaiset ilmoittavat ja kuuluttavat häpeilemättä olevansa kovinkin ansioituneita tämän jumalansa silmissä.
        Että heidät palkittaisiin sitten paratiississa oikein ylenpalttisesti, kukkupäin ja runsaasti ?

        Ja sitten ne muut jotka taas heidän todistuksen mukaan kärisee kuoltuaan ikuisesti helvetissä.

        Mahtaa se raskasta tuo uskovaisen elämä, olla ?

      • Anonyymi

        "Jokaisella ihmisellä on kuolematon sielu,"

        Jla oli sanonut, että kaikista muista puista saatte syödä, mutta ei siitä yhdestä puusta.
        Silloin kuolette.

        Ensimmäinen joka väitti vastaan oli käärme, joka sanoi, ettette suinkaan kuole.

        "Miten on mahdollista että syntistä piinataan " helvetissä" iankaikkisesti. Tiedän ja ymmärrän että Jeesuksen omilla on luvattu iankaikkinen elämä, mutta entäs jumalattomat ja syntiset."

        Ei piinata iankaikkisesti.
        Synnin palkka on kuolema, kadotus, häviäminen olemattomiin.
        Rm6:23. Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

    • Anonyymi

      Uskon iankaikkiseen elämään, toivon sinne joskus pääseväni, yritän kilvoitella päämäärään asti, joka voi olla lähempänä kuin koskaan, jo ikänikin puolesta.
      Joillekin ihmisille jo maanpäällinen elämä voi olla se "ikiaikainen kadotus", kun elämä on mennyt niitä polkuja, ettei välitetä omasta tilasta, saati muiden.
      Näinä päivinä se on huomattu, yli maamme rajojen, kun valta on tullut uskonnon tilalle ja siitä on pidettävä "kynsin ja hampain" kiinni, välittämättä muista ihmisistä.
      Ei Luoja jätä rankaisematta näitä ihmisiä. Paha saa palkkansa.
      Pidetään vain toisistamme huoli, Suomessa on toistaiseksi hyvä elää !
      Käsiä vain ristiin, että saamme elää rauhassa ja jopa rakkaudessa kansakuntana !

      • Anonyymi

        Uskotko iankaikkiseen piinaan.

      • Tuossa ei ole mukana yhtään pelastusta olevaa neuvoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskotko iankaikkiseen piinaan.

        En usko, uskon vain Raamatun sanomaan.

    • Anonyymi

      Helvetti on semmonen paikka, jossa joutuu kuuntelemaan alati eli jatkuvasti lessujen seuralähetyksiä, lukemaan päivämiestä ja käymään koko ajan suvareissa.
      Semmonen paikka se helvetti on.
      Moista piinaa kannattaa välttää ihan viimoseen asti.

      • Anonyymi

        Eli se maanpäällinen helvetti?

    • Iänkaikkinen elämä on luvattu Kristukseen turvaaville. Muille on luvassa toinen kuolema.

      • Anonyymi

        Mikä tarkoitus on herättää kuolleista ne jotka eivät ole uskoneet Jeesukseen? Eli kaikki kuolleet herätetään ja tuomion jälkeen seuraa toinen kuolema.
        Olisko parempi ettei niitä herätetä lainkaan kun niiden pitää kuolla uudestaan. Eikös se yksi kuolema riitä. Mikä logiikka Jumalalla on tässä asiassa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jokaisen polven pitää notkistua ja Tunnustaa Jeesus Herraksi, jopa paatuneimmat vl-puhvelitkin joutuvat tekemään sen.

        Jokaisen pitää kuulla oma tuomionsa. Jeesukseen turvaavat ei tuomita.
        Hän joka uskoo syntinsä anteeksi, mutta ei sano uskovansa Jeesukseen, oikeasti ei usko Jeesukseen vaan vl-valheeseen.

        Fil. 2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Ottamatta kantaa vl touhuihin niin synnin palkka on kuolema. Kaikki saavat palkkansa mutta. Eikö palkka tarkoita että joku asia on suoritettu loppuun. On palkanmaksun aika.
        Vaikka ihminen saa palkkansa kuolemassa niin synnit jäävät silti jäljelle.
        Paavali kyllä sanoo että joka on kuollut on vapautunut synneistään.

        Erittäin älykäs ja hyvä kysymys sinulta!

        Synnin palkka on kuolema,Jeesus tuli synniksi edestämme ja kuoli puolestamme. Kuolemalla Jeesus kuoleman voitti.
        Jos Jeesusta ei Jumala olisi kuolleista herättänyt, olisimme yhä synneissämme.

        Uskolla Jeesukseen pääset osalliseksi tuosta voitosta!

        Missä Pave niin sanoi?

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Jokaisen polven pitää notkistua ja Tunnustaa Jeesus Herraksi, jopa paatuneimmat vl-puhvelitkin joutuvat tekemään sen.

        Jokaisen pitää kuulla oma tuomionsa. Jeesukseen turvaavat ei tuomita.
        Hän joka uskoo syntinsä anteeksi, mutta ei sano uskovansa Jeesukseen, oikeasti ei usko Jeesukseen vaan vl-valheeseen.

        Fil. 2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,

        Olet onnistunut tulkitsemaan tuon päin persettä käännetyn jakeen niin päin persettä kuin vain mahdollista.
        Alkukielessä tuo kohta ei ole imperatiivissa eli sen sävy on täysin eri kuin suomennoksessa. Alkukielessä ei kenenkään "pidä" tehdä yhtikäs mitään vaan jokainen antaa tuon tunnustuksen ilomielin, omaksi pelastuksekseen.
        Tunnustaa-verbi on sama kuin se, jota käytetään evankeliumikohdissa, joissa Jeesus KIITTÄÄ Isäänsä. Joka väittää, että filippiläiskirjeen kohdassa tunnustus annetaan pakon allaisena, väittää, että Jeesus kiittää Isää pakon alaisena.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Erittäin älykäs ja hyvä kysymys sinulta!

        Synnin palkka on kuolema,Jeesus tuli synniksi edestämme ja kuoli puolestamme. Kuolemalla Jeesus kuoleman voitti.
        Jos Jeesusta ei Jumala olisi kuolleista herättänyt, olisimme yhä synneissämme.

        Uskolla Jeesukseen pääset osalliseksi tuosta voitosta!

        Ihmisille on annettu mahdollisuus pelastua Jeesuksen kautta. Ne jotka eivät usko niin minkä takia heidät herätetään toiseen kuolemaan, eli kadotukseen. Missä on Jumalan rakkaus missä on armo?
        Jumalan ei olisi pitänyt luoda ihmistä lainkaan jos siitä tuli rankaisujen kohde. Jotenkin Jumalan touhu muistuttaa Putinin raakaa peliä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet onnistunut tulkitsemaan tuon päin persettä käännetyn jakeen niin päin persettä kuin vain mahdollista.
        Alkukielessä tuo kohta ei ole imperatiivissa eli sen sävy on täysin eri kuin suomennoksessa. Alkukielessä ei kenenkään "pidä" tehdä yhtikäs mitään vaan jokainen antaa tuon tunnustuksen ilomielin, omaksi pelastuksekseen.
        Tunnustaa-verbi on sama kuin se, jota käytetään evankeliumikohdissa, joissa Jeesus KIITTÄÄ Isäänsä. Joka väittää, että filippiläiskirjeen kohdassa tunnustus annetaan pakon allaisena, väittää, että Jeesus kiittää Isää pakon alaisena.

        No Annapa aamukarhu se vapaaehtoinen tunnustus sitten että Jeesus on Herra!

        Tietenkin lestadiolaisten mielestä Raamattu on väärennös, niin kuin sinä omalla alkuasukaskielelläsi asian ilmaisit. Valheesi ei riitä todistukseksi, eikä harmituksesi.

        Paatuneimmankin vl-puhujan polvet tulevat notkistumaan Jeesuksen edessä!

        Asiayhteys eli konteksti ratkaisee onko sana käskymuodossa.

        Käskymuotona sinulle. Mars lukemaan Raamattua!

      • Arpapelisi ei nyt oikein onnistunut.
        Missään ei Room 6 tekstiä, jossa ohjataan kirjoittamasi mukaan, eli -Paavali kyllä sanoo että joka on kuollut on vapautunut synneistään.
        Ilmeisesti tarkoitat 2 jaetta, joka kertoo käännöksissä seuraavaa; 2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
        Lueppa se uudelleen? Siinähän kerrotaan, että -olemme kuolleet pois synnistä.
        On aivan eri asia kuolla (heittää täydellisesti) pois synti kun kuolla ja olla synnitön?
        Puhujat, jotka eivät tunne Raamattua hermeettisesti, eivät tätä tajua, ja näin opettavat maalikkoina täysin saatanallisen pakanallisesti.
        Sehän kardinaalimunaus.
        Alkuteksti sanoo selvimmin (tuskin niitä puh-velit edes tuntevat) Room 6;1. Sen tähden, mitä sanoisin? Tulisiko kieriä synnissä, että se siunaus enentyisi?
        2. Ei näin! Sillä ne, jotka ovat synnille kuolleet, kuinka taas siinä eläisivät?
        3. Vai ettekö tiedä, että ne, jotka ovat kastetut Jeshuassa, Messiaassa, ovat hänen kuolemansa kautta kastettuja.
        Pyhät, kastetut ja Jeesuksen seuraajat ovat todella synnistä kuolleet, joten heissä ei ole tuomiota, ainoastaan palkkatuomio, ja kääröjä ei edes avata.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet onnistunut tulkitsemaan tuon päin persettä käännetyn jakeen niin päin persettä kuin vain mahdollista.
        Alkukielessä tuo kohta ei ole imperatiivissa eli sen sävy on täysin eri kuin suomennoksessa. Alkukielessä ei kenenkään "pidä" tehdä yhtikäs mitään vaan jokainen antaa tuon tunnustuksen ilomielin, omaksi pelastuksekseen.
        Tunnustaa-verbi on sama kuin se, jota käytetään evankeliumikohdissa, joissa Jeesus KIITTÄÄ Isäänsä. Joka väittää, että filippiläiskirjeen kohdassa tunnustus annetaan pakon allaisena, väittää, että Jeesus kiittää Isää pakon alaisena.

        Onko kysymys jakeesta Room 14;11? Se kuuluu alkutekstissä aramean kielissä näin;
        - Niin kuin kirjoitettu on, että ”niin kuin minä elän, sanoo Herra, että jokainen polvi on taipuva minulle, ja jokainen kieli on vannova minulle”.

        Kieli, jota Jeesus puhui, syvemmälle ei voi päästä." Mutta miksi et rohkene kertoa jakeita, mitkä on käännetty "päin persettä", näin asia jää aina puolitiehen. Samalla laita se fil. jae näkyviin, joka on pakon alainen?

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Arpapelisi ei nyt oikein onnistunut.
        Missään ei Room 6 tekstiä, jossa ohjataan kirjoittamasi mukaan, eli -Paavali kyllä sanoo että joka on kuollut on vapautunut synneistään.
        Ilmeisesti tarkoitat 2 jaetta, joka kertoo käännöksissä seuraavaa; 2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
        Lueppa se uudelleen? Siinähän kerrotaan, että -olemme kuolleet pois synnistä.
        On aivan eri asia kuolla (heittää täydellisesti) pois synti kun kuolla ja olla synnitön?
        Puhujat, jotka eivät tunne Raamattua hermeettisesti, eivät tätä tajua, ja näin opettavat maalikkoina täysin saatanallisen pakanallisesti.
        Sehän kardinaalimunaus.
        Alkuteksti sanoo selvimmin (tuskin niitä puh-velit edes tuntevat) Room 6;1. Sen tähden, mitä sanoisin? Tulisiko kieriä synnissä, että se siunaus enentyisi?
        2. Ei näin! Sillä ne, jotka ovat synnille kuolleet, kuinka taas siinä eläisivät?
        3. Vai ettekö tiedä, että ne, jotka ovat kastetut Jeshuassa, Messiaassa, ovat hänen kuolemansa kautta kastettuja.
        Pyhät, kastetut ja Jeesuksen seuraajat ovat todella synnistä kuolleet, joten heissä ei ole tuomiota, ainoastaan palkkatuomio, ja kääröjä ei edes avata.

        Ihmetyttää vain jae 10? Se sanoo että hän ( Jeesus ) kuoli pois synnistä. Eihän Jeesus ollut syntinen. Ja kun synnin palkka on kuolema niin eihän hänen pitänyt kuolla lainkaan koska vain synnin palkka on kuolema?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä tarkoitus on herättää kuolleista ne jotka eivät ole uskoneet Jeesukseen? Eli kaikki kuolleet herätetään ja tuomion jälkeen seuraa toinen kuolema.
        Olisko parempi ettei niitä herätetä lainkaan kun niiden pitää kuolla uudestaan. Eikös se yksi kuolema riitä. Mikä logiikka Jumalalla on tässä asiassa?

        "Mikä tarkoitus on herättää kuolleista ne jotka eivät ole uskoneet Jeesukseen? Eli kaikki kuolleet herätetään ja tuomion jälkeen seuraa toinen kuolema.
        Olisko parempi ettei niitä herätetä lainkaan kun niiden pitää kuolla uudestaan. Eikös se yksi kuolema riitä. Mikä logiikka Jumalalla on tässä asiassa?"

        Jeesushan kertoo selväsanaisesti, että tulee olemaan kaksi ylösnousemusta.
        Jeesuksen vapahtajakseen ottaneille se on elämän ylösnousemus.
        Mutta Jlan armo hylänneille se on tuomion ylösnousemus.

        Jos tuomio on kuolema, niin pitäähän tapaus käsitellä perusteellesti ennen tuomiota.
        Kyse on avoimuudesta, ettei kukaan pääsisi syyttämään Jlaa epäoikeudenmukaiseksi.
        Eikä varsinkaan Paholainen, joka on noussut kapinaan Jlaa vastaan.

        Joh5:28. Älkää ihmetelkö tätä, sillä tulee hetki, jolloin kaikki, jotka ovat haudoissa, kuulevat hänen äänensä
        29. ja tulevat esiin: hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen mutta pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen.

        Hebr9:27. Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,

        Matt. 25:31-46 Jeesus kertoo tuomiosta lisää.

        2Piet3:7. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.

        Ilm20:12. kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. 13. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. 14. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. 15. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihmetyttää vain jae 10? Se sanoo että hän ( Jeesus ) kuoli pois synnistä. Eihän Jeesus ollut syntinen. Ja kun synnin palkka on kuolema niin eihän hänen pitänyt kuolla lainkaan koska vain synnin palkka on kuolema?

        Miksi et laittanut sitä jae 10 näkyviin??? - 10. Mutta sinä, mitä sinä tuomitset veljeäsi, tai myös sinä, miksi halveksit veljeäsi, sillä me kaikki tulemme seisomaan Messiaan puhujakorokkeen edessä
        Jos sitä taakoitta. Panin se alkutekstissä.
        Missään ei sanota, että kuoli pois synnistään, se on jotenkin outoa, kun kirjoitat siitä, ja laita paikka SELVÄSTI näkyviin.
        Jeesushan ei kuollut kuolemalla, vaikka on Jumalan Poika, vaan uhrilahjana, jopa Sinunkin puolesta, kuhan tutustut Häneen ja eroat lahkosta ja alat seurata Häntä.
        Jeesus kuoli uhrikuoleman synnittömänä, viimeisenä uhrikaritsana.
        Siinä sinulle tieto, joka ei muutu.

        Room.6.

        8 Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,
        9 tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse.
        10 Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mikä tarkoitus on herättää kuolleista ne jotka eivät ole uskoneet Jeesukseen? Eli kaikki kuolleet herätetään ja tuomion jälkeen seuraa toinen kuolema.
        Olisko parempi ettei niitä herätetä lainkaan kun niiden pitää kuolla uudestaan. Eikös se yksi kuolema riitä. Mikä logiikka Jumalalla on tässä asiassa?"

        Jeesushan kertoo selväsanaisesti, että tulee olemaan kaksi ylösnousemusta.
        Jeesuksen vapahtajakseen ottaneille se on elämän ylösnousemus.
        Mutta Jlan armo hylänneille se on tuomion ylösnousemus.

        Jos tuomio on kuolema, niin pitäähän tapaus käsitellä perusteellesti ennen tuomiota.
        Kyse on avoimuudesta, ettei kukaan pääsisi syyttämään Jlaa epäoikeudenmukaiseksi.
        Eikä varsinkaan Paholainen, joka on noussut kapinaan Jlaa vastaan.

        Joh5:28. Älkää ihmetelkö tätä, sillä tulee hetki, jolloin kaikki, jotka ovat haudoissa, kuulevat hänen äänensä
        29. ja tulevat esiin: hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen mutta pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen.

        Hebr9:27. Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,

        Matt. 25:31-46 Jeesus kertoo tuomiosta lisää.

        2Piet3:7. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.

        Ilm20:12. kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. 13. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. 14. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. 15. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.

        Nyt menee hieman monimutkaiseksi. Ne jotka tuhottiin vedenpaisemuksessa, tuskin heitä herätetään? Kun Jeesus palaa silloin käy niinkuin Nooan päivinä, eli jumalattomat tuhotaan.
        Ei heitä herätetä enää tuomiolle, he ovat saaneet tuomionsa.
        Sitten on ensimmäinen ylösnousemus jossa 144000 herätetään kukin vuorollaan taivaalliseen valtakuntaan. Heitä ei tuomita.
        Kun muut kuolleet herätetään 1000 vuoden kuluttua niin ne joitten nimi on elämän kirjassa, heitä ei tuomita. Jollei nimi löydy, heidät tuomitaan.
        Meneeks se tollai??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisille on annettu mahdollisuus pelastua Jeesuksen kautta. Ne jotka eivät usko niin minkä takia heidät herätetään toiseen kuolemaan, eli kadotukseen. Missä on Jumalan rakkaus missä on armo?
        Jumalan ei olisi pitänyt luoda ihmistä lainkaan jos siitä tuli rankaisujen kohde. Jotenkin Jumalan touhu muistuttaa Putinin raakaa peliä.

        "Jumalan ei olisi pitänyt luoda ihmistä lainkaan jos siitä tuli rankaisujen kohde. "

        Luomistyössä näyttää olleen ongelmia. Ensiksi enkeleiden luomisessa, koska osa niistä nousi kapinaan luojaansa vastaan, jonka seurauksena sielunvihollinen joukkoineen sai alkunsa. Toiseksi ihmisten luomisessa, koska niistä tuli sellaisia, että sielunvihollinen saa melkein kaikki lapsuusiän ohittaneet saaliikseen. Näiden ongelmien johdosta Jeesukselle piti järjestää sovituskuolema, jotta edes pieni osa ihmisistä pelastuisi. Sitten julistettiin, että niin on Jumala rakastanut maailmaa, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Tämän uskomisen Jumala kykenee kuitenkin vaikuttamaan vain harvoissa valituissa. Mitään selitystä tälle surkealle tilanteelle hän ei halua antaa.

        Jumalan armo on Jeesuksessa, ei muussa Israelin lisäksi.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Jumalan armo on Jeesuksessa, ei muussa Israelin lisäksi.

        Jätä se Israel pois. Ei ole mikään silmäterä enää. Paremminkin reikä keskellä pyllyä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jätä se Israel pois. Ei ole mikään silmäterä enää. Paremminkin reikä keskellä pyllyä.

        Jumala, nuunkuin Jeesuskaan ei koskaan jätä omiaan.
        Miten tulkitset tämän Room 11;26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä.
        Eli loputakin se on Jumalan silmäterä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt menee hieman monimutkaiseksi. Ne jotka tuhottiin vedenpaisemuksessa, tuskin heitä herätetään? Kun Jeesus palaa silloin käy niinkuin Nooan päivinä, eli jumalattomat tuhotaan.
        Ei heitä herätetä enää tuomiolle, he ovat saaneet tuomionsa.
        Sitten on ensimmäinen ylösnousemus jossa 144000 herätetään kukin vuorollaan taivaalliseen valtakuntaan. Heitä ei tuomita.
        Kun muut kuolleet herätetään 1000 vuoden kuluttua niin ne joitten nimi on elämän kirjassa, heitä ei tuomita. Jollei nimi löydy, heidät tuomitaan.
        Meneeks se tollai??

        Ei mene ihan tollai, mutta hajulla olet.
        Asia menee hyvin yksikertaisesti, siinä ei ole Raamattua tuntevalla mitään ongelmaa.
        Ne jotka eli ennen Vedenpaisumusta, eivät tienneet Luvatusta Messiaasta, joten Jeesus sen kolme päivää ja yötä Tuonelassa ollessa saarnasi juuri Heille.
        1 Piet 2;9 Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
        20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.
        21 Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,
        Näin sekin asia tuli kuntoon.
        Kaikki herätetään tuomiolle, pahat, Jeesuksettomat kadotukseen, Jeesuksen omat vain palkkatuomiolle, vailla toista kuolemaa.
        Tuosta 144 tuhannesta. On hyvä mainita, että he ovat kaikki Israelin sukunnat12tuhatta jokaisesta Heimosta.
        Ilm. 7:4 Minä kuulin myös sinetillä merkittävien määrän. Sinetin sai sataneljäkymmentäneljätuhatta, ja heitä oli kaikista Israelin heimoista:
        Ilm. 14:1 Sitten näin tämän: Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan oli sataneljäkymmentäneljätuhatta ihmistä, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.
        Ilm. 14:3 Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä.
        He hallitsevat Uutta Jerusalemia heti Kolmiyhteisen Jumala jälkeen.
        Siinä olet oikeassa, se on vasta Jumalan Valtakunta, ei syntinen Wellu.
        Vielä se, että iankaikkisuus on Israelissa, lue Ilm 21;1-6, taivaaseen ei jää kukaan, paitsi lähialueen kadotus/ Helvetti on siellä, näköyhteyden päässä.
        Ilm 21;2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
        3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
        4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
        5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
        6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
        Sitten asia, mikä on totta, pienellä korjauksella, -Kun muut kuolleet herätetään 1000 vuoden kuluttua niin ne joitten nimi on elämän kirjassa, heitä ei tuomita. Jollei nimi löydy, heidät tuomitaan.>> Se on 1000v sekä 7 vuotta, eli vaivan aika.

        Nyt on oikein.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Jumalan ei olisi pitänyt luoda ihmistä lainkaan jos siitä tuli rankaisujen kohde. "

        Luomistyössä näyttää olleen ongelmia. Ensiksi enkeleiden luomisessa, koska osa niistä nousi kapinaan luojaansa vastaan, jonka seurauksena sielunvihollinen joukkoineen sai alkunsa. Toiseksi ihmisten luomisessa, koska niistä tuli sellaisia, että sielunvihollinen saa melkein kaikki lapsuusiän ohittaneet saaliikseen. Näiden ongelmien johdosta Jeesukselle piti järjestää sovituskuolema, jotta edes pieni osa ihmisistä pelastuisi. Sitten julistettiin, että niin on Jumala rakastanut maailmaa, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Tämän uskomisen Jumala kykenee kuitenkin vaikuttamaan vain harvoissa valituissa. Mitään selitystä tälle surkealle tilanteelle hän ei halua antaa.

        Eihän enkeleiden luomisessa ollut ongelmia, vaan heidän tottelevaisuudessaan.
        Voidaan verrata vaikka SRK;ta se oli aluksi Kristitty, sitten tuli tottelemattomuus ja synti, jopa jumalakin muuttui, se oli Raha.
        Ihmisen luominen meni oikein, kerro mikä ihmisessä muuttui, muuta kun se, että tuli ihmiselle napa.
        Luomisessahan ei ollut sielun vihollista, se tuli vasta elämisen myötä Edeniin.
        Mistä löydät Raamatusta "vain osa", Jeesushan pelastaa kaikki omansa, yhtään niistä ei hän unohtanut. Mm SRK ei ole Jeesuksen kirkko, vaan uskonnollinen jengi.
        Kirjoitat>>Tämän uskomisen Jumala kykenee kuitenkin vaikuttamaan vain harvoissa valituissa. *** Jumalaan uskoo saatanakin, mutta ei tunnusta, että Jeesus on Messias.
        Sinussa saattaa olla ripaus saatanaa.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Ei mene ihan tollai, mutta hajulla olet.
        Asia menee hyvin yksikertaisesti, siinä ei ole Raamattua tuntevalla mitään ongelmaa.
        Ne jotka eli ennen Vedenpaisumusta, eivät tienneet Luvatusta Messiaasta, joten Jeesus sen kolme päivää ja yötä Tuonelassa ollessa saarnasi juuri Heille.
        1 Piet 2;9 Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
        20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.
        21 Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,
        Näin sekin asia tuli kuntoon.
        Kaikki herätetään tuomiolle, pahat, Jeesuksettomat kadotukseen, Jeesuksen omat vain palkkatuomiolle, vailla toista kuolemaa.
        Tuosta 144 tuhannesta. On hyvä mainita, että he ovat kaikki Israelin sukunnat12tuhatta jokaisesta Heimosta.
        Ilm. 7:4 Minä kuulin myös sinetillä merkittävien määrän. Sinetin sai sataneljäkymmentäneljätuhatta, ja heitä oli kaikista Israelin heimoista:
        Ilm. 14:1 Sitten näin tämän: Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan oli sataneljäkymmentäneljätuhatta ihmistä, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.
        Ilm. 14:3 Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä.
        He hallitsevat Uutta Jerusalemia heti Kolmiyhteisen Jumala jälkeen.
        Siinä olet oikeassa, se on vasta Jumalan Valtakunta, ei syntinen Wellu.
        Vielä se, että iankaikkisuus on Israelissa, lue Ilm 21;1-6, taivaaseen ei jää kukaan, paitsi lähialueen kadotus/ Helvetti on siellä, näköyhteyden päässä.
        Ilm 21;2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
        3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
        4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
        5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
        6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
        Sitten asia, mikä on totta, pienellä korjauksella, -Kun muut kuolleet herätetään 1000 vuoden kuluttua niin ne joitten nimi on elämän kirjassa, heitä ei tuomita. Jollei nimi löydy, heidät tuomitaan.>> Se on 1000v sekä 7 vuotta, eli vaivan aika.

        Nyt on oikein.

        Miksi sinä Pinna väärennät Raamattua. Jeesus ei saarnannut tuonelassa yhtään mitään.
        1 . Piet. 3. 19-20.
        Hänet oli tehty jo eläväksi hengessä joten tämä julistus vankeudessa oleville hengille julistettiin vasta myöhemmin kun hänet oli tehty eläväksi hengessä. Samat jakeet ilmoittavat että kysessä olivat henget. Ihminen ei ole henki ja jae erottaa nämä pahat henget ja sielut=ihmiset joita pelastui vain kahdeksan.
        Mistä ihmeestä sinulle on juminut päähän että Jeesus saarnasi tuonelassa. Vaikka tunnet Raamattua niin älä väärennä sitä.
        Katso mitä sanoo näistä pahoista enkeleistä Juud. 1. 6-7 Näitä pidettiin ikuisissa kahleissa = vankilassa syvyydessä odottaen tuomiotaan. Näille Jeesus julisti mitä tuleman pitää, on tuomio.

        Mitään7 vuoden vaivanaikaa ei ole olemassa. Matt 24 Jeesus sanoi että on oleva suuri ahdistus johon joutuvat kaikki, myös valitut. Jeesus ei sanonut että se kestää 7 vuotta.
        Se on hellareitten ja muitten uskonnollisten hörhöjen utopialaskelmia.
        Pinnakin näyttää olevan näitä aikojen laskijoita.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Jumala, nuunkuin Jeesuskaan ei koskaan jätä omiaan.
        Miten tulkitset tämän Room 11;26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä.
        Eli loputakin se on Jumalan silmäterä.

        Opettele tuntemaan mikä on hengellinen Israel. Sitä se tarkoittaa, ei erästä poliittista valtiota.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sinä Pinna väärennät Raamattua. Jeesus ei saarnannut tuonelassa yhtään mitään.
        1 . Piet. 3. 19-20.
        Hänet oli tehty jo eläväksi hengessä joten tämä julistus vankeudessa oleville hengille julistettiin vasta myöhemmin kun hänet oli tehty eläväksi hengessä. Samat jakeet ilmoittavat että kysessä olivat henget. Ihminen ei ole henki ja jae erottaa nämä pahat henget ja sielut=ihmiset joita pelastui vain kahdeksan.
        Mistä ihmeestä sinulle on juminut päähän että Jeesus saarnasi tuonelassa. Vaikka tunnet Raamattua niin älä väärennä sitä.
        Katso mitä sanoo näistä pahoista enkeleistä Juud. 1. 6-7 Näitä pidettiin ikuisissa kahleissa = vankilassa syvyydessä odottaen tuomiotaan. Näille Jeesus julisti mitä tuleman pitää, on tuomio.

        Missä kohti se väärennys on? Tavaa; 1. Piet. 3:19 Ja niin HÄN MYÖS MENI JA SAARNASI vankeudessa oleville hengille, 20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
        Minäkö väärennän, tavaa nyt se, huomaat, että Raamattu ei Sinulle avaudu, kun ei ole Pyhää Henkeä.
        Olette te pimeää porukkaa.

        Tarkista kommenttisi klo 11.06. Katso mitä kirjoitit viidennellä rivillä alusta. Kyllä siellä Jeesus saarnaa tuonelassa. Muuten, ei saarnannut !

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitään7 vuoden vaivanaikaa ei ole olemassa. Matt 24 Jeesus sanoi että on oleva suuri ahdistus johon joutuvat kaikki, myös valitut. Jeesus ei sanonut että se kestää 7 vuotta.
        Se on hellareitten ja muitten uskonnollisten hörhöjen utopialaskelmia.
        Pinnakin näyttää olevan näitä aikojen laskijoita.

        Jäikö näin vähään tutkimus, et lukenut seuraavaakaan; ”Jaakobin ahdistuksen aika” on lainaus Jeremias 30:7:stä, mikä kuuluu seuraavasti, "Voi! Suuri ja kauhea on se päivä, ei ole toista sen kaltaista. Se on ahdistuksen aika Jaakobille, mutta hän pelastuu siitä.”
        Ahdistus on saman kun vaivan aika ja viimeistä osaa, 3,5 vuotta, kun paha (ei Vl) valloittaa Temppelin ja menee sinne se on antikristus. Raamatussa on lähes kolmekymmentä kohtaa asiasta, joko vaivan ajasta, tai ahdistuksesta.
        Lue Raamattu ajatuksella.
        Lisää, Jes 30;8 Kaikki säikähtävät, ihmiset joutuvat tuskan kouristusten valtaan, he vääntelehtivät kuin synnyttäjä, katselevat hämmentyneinä toisiaan, heidän kasvoillaan liekehtii kauhu.
        Paavali samoin kuvaili ahdistuksenaikaa synnytystuskilla.1. Tess. 5:3 kertoo, "Juuri kun ihmiset sanovat: "Kaikki on hyvin, ei mitään hätää", tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon." Nämä tapahtumat seuraavat seurakunnan ylöstempausta, joka on kuvattu 1. Tess. 4:13-18. Jakeissa 5:9 Paavali korostaa seurakunnan poissaoloa tuona aikana sanoilla, ”Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.” Jumalan viha tarkoittaa hänen tuomiotaan epäuskoiselle maailmalle ja hänen kuritustaan Israelille ahdistuksenaikana.

        Kommentoi ensin näitä, niin jatketaan, mutta Raamatulla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Opettele tuntemaan mikä on hengellinen Israel. Sitä se tarkoittaa, ei erästä poliittista valtiota.

        Opettele Sinä se, ja lisää siihen Israel, josta Isä sanoo; ”Sillä Herran kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintö-osansa. Erämaasta hän löysi hänet, autiosta, ulvovasta korvesta; hän otti hänet suojaansa ja hoitoonsa, varjeli häntä kuin silmäteräänsä” (5.Moos.32:9-10).
        Tuhoatko sinä oman silmäterän vanhetessasi, jos näin, et elä kuten Jumala elää.

        Israel – Jumalan silmäterä sai alkunsa Aabrahamista, jonka Jumala kutsui ulos pakanallisesta Kaldean Uurista seuraamaan Hänen tietänsä ja ohjeitansa. Israelin kutsumukseen jo Aabrahamista alka-en sisältyi siunaus ja kirous. Joka siunasi Israelia, oli oleva siunattu, joka kirosi Israelia, oli oleva kirottu (4.Moos.24:1, 9).

        Jaakobin toiseksi nuorimman pojan Joosefin ollessa Egyptin hallitusmiehenä, Jaakobin perhe meni nälänhätää pakoon Egyptiin, yhteensä 70 henkeä (1.Moos.46). Aluksi heillä oli siellä hyvät olosuhteet, mutta Joosefin kuoleman jälkeen israelilaiset pakotettiin orjatyöhön noin 400 vuodeksi ja heitä sorrettiin ankarasti. Jumala vapautti Israelin Egyptin orjuudesta Mooseksen päivinä ja johdatti heidät Siinaille, jossa heidät otettiin pappiskansaksi ja pyhäksi kansaksi (2.Moos.19).

        Siinailla Herra teki myös ensimmäisen liiton eli ns. vanhan liiton, Tooran liiton eli lakiliiton Israelin kansan kanssa ja antoi kansalle Tooran käskyt ja säädökset vanhurskaaseen vaellukseen Jumalan ja ihmisten edessä. Samalla Israelista tuli Jumalan kuningaskunta (valtakunta) maan päällä (Ps.114:1-2). Siihen ei lestadiolaisia luettu, eikä edes mainita sitä lahkoa ollenkaan.

        ”Voi, voi, paetkaa pohjoisesta maasta, sanoo Herra! Sillä minä olen hajottanut teidät neljään taivaan tuuleen, sanoo Herra. Voi, Siion, pelastaudu, sinä, joka asut tytär Baabelin luona! Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Kunniaksensa hän on lähettänyt minut pakanakansojen luokse, jotka ovat teitä saalistaneet. Sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä” (Sak.2:6(10)-8(12)). (Suomessa on paljon Jumalan omaisuuskansan diasporalaisia ja Koko Israel on pelastuva, lue se Room 11:?? katostaan löydätkö?

        Jatketaan tarvittaessa, materiaalia riittää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarkista kommenttisi klo 11.06. Katso mitä kirjoitit viidennellä rivillä alusta. Kyllä siellä Jeesus saarnaa tuonelassa. Muuten, ei saarnannut !

        Raamattu on eksakti, panen sen vielä kerran, ja kommentoi, miksi ei saarnannut?
        Laitan alkutekstiä: 1 Piet 3;19. Ja hän julisti niille sieluille, joita pidettiin tuonelassa.
        Näin pakanallista jääräpäätä ja Raamatun kieltäjää en ole tavannut viimeiseen 40 vuoteen. Jatka vain, mutta pidä asia piilossa, koska se on Jeesuksen juttu, ja Hän ei ota jonoonsa pilkkaajia.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Jäikö näin vähään tutkimus, et lukenut seuraavaakaan; ”Jaakobin ahdistuksen aika” on lainaus Jeremias 30:7:stä, mikä kuuluu seuraavasti, "Voi! Suuri ja kauhea on se päivä, ei ole toista sen kaltaista. Se on ahdistuksen aika Jaakobille, mutta hän pelastuu siitä.”
        Ahdistus on saman kun vaivan aika ja viimeistä osaa, 3,5 vuotta, kun paha (ei Vl) valloittaa Temppelin ja menee sinne se on antikristus. Raamatussa on lähes kolmekymmentä kohtaa asiasta, joko vaivan ajasta, tai ahdistuksesta.
        Lue Raamattu ajatuksella.
        Lisää, Jes 30;8 Kaikki säikähtävät, ihmiset joutuvat tuskan kouristusten valtaan, he vääntelehtivät kuin synnyttäjä, katselevat hämmentyneinä toisiaan, heidän kasvoillaan liekehtii kauhu.
        Paavali samoin kuvaili ahdistuksenaikaa synnytystuskilla.1. Tess. 5:3 kertoo, "Juuri kun ihmiset sanovat: "Kaikki on hyvin, ei mitään hätää", tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon." Nämä tapahtumat seuraavat seurakunnan ylöstempausta, joka on kuvattu 1. Tess. 4:13-18. Jakeissa 5:9 Paavali korostaa seurakunnan poissaoloa tuona aikana sanoilla, ”Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.” Jumalan viha tarkoittaa hänen tuomiotaan epäuskoiselle maailmalle ja hänen kuritustaan Israelille ahdistuksenaikana.

        Kommentoi ensin näitä, niin jatketaan, mutta Raamatulla.

        Jeesus ei sanonut sanaakaan seitsemästä vuodesta. Minä uskon häntä. Riittääkö?

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Raamattu on eksakti, panen sen vielä kerran, ja kommentoi, miksi ei saarnannut?
        Laitan alkutekstiä: 1 Piet 3;19. Ja hän julisti niille sieluille, joita pidettiin tuonelassa.
        Näin pakanallista jääräpäätä ja Raamatun kieltäjää en ole tavannut viimeiseen 40 vuoteen. Jatka vain, mutta pidä asia piilossa, koska se on Jeesuksen juttu, ja Hän ei ota jonoonsa pilkkaajia.

        KR 33/38, sitä minä luen. Kuolleet eivät saarnaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus ei sanonut sanaakaan seitsemästä vuodesta. Minä uskon häntä. Riittääkö?

        Eihän e puhut lestadiolaistakaan mitään.
        Joten pidän lahkoa pakanallisena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KR 33/38, sitä minä luen. Kuolleet eivät saarnaa.

        Oliko -38 silloin jo voimissaan?

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Eihän enkeleiden luomisessa ollut ongelmia, vaan heidän tottelevaisuudessaan.
        Voidaan verrata vaikka SRK;ta se oli aluksi Kristitty, sitten tuli tottelemattomuus ja synti, jopa jumalakin muuttui, se oli Raha.
        Ihmisen luominen meni oikein, kerro mikä ihmisessä muuttui, muuta kun se, että tuli ihmiselle napa.
        Luomisessahan ei ollut sielun vihollista, se tuli vasta elämisen myötä Edeniin.
        Mistä löydät Raamatusta "vain osa", Jeesushan pelastaa kaikki omansa, yhtään niistä ei hän unohtanut. Mm SRK ei ole Jeesuksen kirkko, vaan uskonnollinen jengi.
        Kirjoitat>>Tämän uskomisen Jumala kykenee kuitenkin vaikuttamaan vain harvoissa valituissa. *** Jumalaan uskoo saatanakin, mutta ei tunnusta, että Jeesus on Messias.
        Sinussa saattaa olla ripaus saatanaa.

        "Eihän enkeleiden luomisessa ollut ongelmia, vaan heidän tottelevaisuudessaan."

        Enkelit eivät olisi nousseet kapinaan Jumalaa vastaan, ellei niihin olisi luotu sellaista taipumusta.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Eihän enkeleiden luomisessa ollut ongelmia, vaan heidän tottelevaisuudessaan.
        Voidaan verrata vaikka SRK;ta se oli aluksi Kristitty, sitten tuli tottelemattomuus ja synti, jopa jumalakin muuttui, se oli Raha.
        Ihmisen luominen meni oikein, kerro mikä ihmisessä muuttui, muuta kun se, että tuli ihmiselle napa.
        Luomisessahan ei ollut sielun vihollista, se tuli vasta elämisen myötä Edeniin.
        Mistä löydät Raamatusta "vain osa", Jeesushan pelastaa kaikki omansa, yhtään niistä ei hän unohtanut. Mm SRK ei ole Jeesuksen kirkko, vaan uskonnollinen jengi.
        Kirjoitat>>Tämän uskomisen Jumala kykenee kuitenkin vaikuttamaan vain harvoissa valituissa. *** Jumalaan uskoo saatanakin, mutta ei tunnusta, että Jeesus on Messias.
        Sinussa saattaa olla ripaus saatanaa.

        Mitkä mahdolliset syyt johti enkeleitten tottelevaisuus ongelmiin?
        1/3 osalla enkeleistä oli näitä tottelevaisuus ongelmia mutta miten 2/3 osalla ei ollut näitä opngelmia?

        Tässä on jotain outoa tässä enkeleitten lankeemuksessa.

    • >>Kuka siis on antanut tälle joukolle iankaikkisen elämän?>>

      Rauhanyhdistys.

    • Anonyymi

      Kaikkea kanssa. Kaikki me kuolemme ja katoamme. Mitään ei meistä jäljelle jää. Sielua ei ole olemassakaan. Tuollaiset sadut kelpasivat yksinkertaisille ihmisille aikoinaan lohdutukseksi kuolemanpelkoa vastaan. Mutta noissa tarinoissa on jo sinällään niin paljon ristiriitaisuuksia ja ylilyöntejä, että pitäisi ymmärtää, että höpöjuttuja ovat.

    • Anonyymi

      Kandee olla uskovainen ni sit pääsee taivaaseen ja siellä saa pelata vappaasti pleikkaria ja kattoa taivasteeveetä. ja sit siellä saa harjoittaa seksiä ihan vapaasti ilman raskautumisen pelkoa. ja sit taivaassa on kans tosi hyvää ruokaa ja viiniäkin saa juuva jeesuksen kans.

      • Anonyymi

        Taivaassa on ikuiset seurat ja siionin lauluja lauletaan. Kaikki me kohtaamme toisemme, uskovaiset. Karitsan hääjuhlissa iloitaan. Mutta siinä taitaa olla se, mitä on opetettu. Muusta ei ole tietoa. Laittaako sitten elämäntapansa tällaisen varaan, jokaisen täytyy itse miettiä.

        Kyllä siihen saattaa kyllästyä kun iankaikkisesti pitää laulaa samoja Siionin lauluja aamusta iltaan. Lestat luulevat niin ja saattaa siellä " taivaassa" tulla aika pitkäksi jollei ole mitään muuta tekemistä.
        Jumalan suunnitelma on se että vanhurskaat asuvat uudessa maassa maan päällä. Maa on ennallistettu alkuperäisen paratiisin olosuhteisiin. Siellä on hommeleita kaikille ja meillä on yksi ja sama hallitus, Jumalan valtakunta. Maallisia valtioita eikä johtajia ole määrämässä eikä sotimassa.

        Voisitko laittaa yhdenkään jakeen siitä, että ihminen muuttaa Taivaaseen. Jos sen saat aikaiseksi, pane tilinumero, maksan kulut?

        Olette asiassa kaikki saatanan harhaan johdettuja, koska ette tunne Pyhää Kirjaa.

        Onhan siellä kuulemma, joku "pleikkari", sama jota VL nuoriso käyttää seuroissakin, yllä olevan sanomisen mukaan.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Voisitko laittaa yhdenkään jakeen siitä, että ihminen muuttaa Taivaaseen. Jos sen saat aikaiseksi, pane tilinumero, maksan kulut?

        Olette asiassa kaikki saatanan harhaan johdettuja, koska ette tunne Pyhää Kirjaa.

        Ei kannata paljastaa jaetta, kun tyhjätasku teki katteettoman lupauksen. Matkalippu avaruuden rajalle (n. 100 km ) maksaa Virgin Galacticilla 200000€. Lienee taivas kauempana. Voisit vinkata koordinaatit, missä Kaikkivaltiaan Jumalan oikealla puolella istuu Jeesus.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Voisitko laittaa yhdenkään jakeen siitä, että ihminen muuttaa Taivaaseen. Jos sen saat aikaiseksi, pane tilinumero, maksan kulut?

        Olette asiassa kaikki saatanan harhaan johdettuja, koska ette tunne Pyhää Kirjaa.

        Ne 144000 kyllä hallitsevat taivaassa. Tuskin laittavat tilinumeroita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taivaassa on ikuiset seurat ja siionin lauluja lauletaan. Kaikki me kohtaamme toisemme, uskovaiset. Karitsan hääjuhlissa iloitaan. Mutta siinä taitaa olla se, mitä on opetettu. Muusta ei ole tietoa. Laittaako sitten elämäntapansa tällaisen varaan, jokaisen täytyy itse miettiä.

        Vai karitsan häät...
        Millos eläimille on alettu häitä järjestämään?

        Tätä kirjoittaessani sanoin puolisolleni, että kyllä pinnasänky tähän kommentoi, sillä hän ei ymmärrä lukemaansa. Ja näin tapahtui. En minä noin usko ( käynee kyllä tekstistäni ilmi????). Esitin, miten he uskovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai karitsan häät...
        Millos eläimille on alettu häitä järjestämään?

        Yksissäkään en ole käynyt, mutta sellaisiin vl:t ovat menossa. Puhujasedät ovat niin sanoneet. En tiedä kuka on kuka, morsian tai sulhanen. Ja millaiset juhlat ne ovat. En ole itse juhlijatyyppiä, joten jätän väliin.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Voisitko laittaa yhdenkään jakeen siitä, että ihminen muuttaa Taivaaseen. Jos sen saat aikaiseksi, pane tilinumero, maksan kulut?

        Olette asiassa kaikki saatanan harhaan johdettuja, koska ette tunne Pyhää Kirjaa.

        Sinä yrität saatanasti johtaa harhaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä yrität saatanasti johtaa harhaan.

        Enhän minä julista Taivaaseen pääsyä, vaan Lestat ainoita (saatanasti) koko maailmassa.
        Pysy asiassa ja vastaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taivaassa on ikuiset seurat ja siionin lauluja lauletaan. Kaikki me kohtaamme toisemme, uskovaiset. Karitsan hääjuhlissa iloitaan. Mutta siinä taitaa olla se, mitä on opetettu. Muusta ei ole tietoa. Laittaako sitten elämäntapansa tällaisen varaan, jokaisen täytyy itse miettiä.

        Kerro minulle, miten pääset Tavaseen, onko se Raamatussa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ne 144000 kyllä hallitsevat taivaassa. Tuskin laittavat tilinumeroita.

        Pelleilyä.
        Raamattu sanoo, että se on maassa, mm. 1 Senjälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä kulmalla ja pitävän kiinni maan neljää tuulta, ettei mikään tuuli pääsisi puhaltamaan maan päälle eikä meren päälle eikä yhteenkään puuhun.
        2 Ja minä näin erään muun enkelin kohoavan auringonnoususta, ja hänellä oli elävän Jumalan sinetti, ja hän huusi suurella äänellä niille neljälle enkelille, joille oli annettu valta vahingoittaa maata ja merta,
        3 ja sanoi: "Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita, ennenkuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan".

        Missä siellä lukee Taivas.

        Seisovat taivaallsella Siionin vuorella. Hepr. 12;22 ja Ilm. 14:1

        Kyse on enkeleleistä, ei niistä 144000 Jeesuksen hallitustovereista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Seisovat taivaallsella Siionin vuorella. Hepr. 12;22 ja Ilm. 14:1

        Niin on Israel on suuri. Best.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Kerro minulle, miten pääset Tavaseen, onko se Raamatussa.

        Laitan heti kun todistat, että joku pääsee paratiisiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyse on enkeleleistä, ei niistä 144000 Jeesuksen hallitustovereista.

        Etkö osaa lukea, Ilm 7;4 Minä kuulin myös sinetillä merkittävien määrän. Sinetin sai sataneljäkymmentäneljätuhatta, ja heitä oli kaikista Israelin heimoista:
        5 Juudan heimosta sai sinetin kaksitoistatuhatta, Ruubenin heimosta kaksitoistatuhatta, Gadin heimosta kaksitoistatuhatta,
        6 Asserin heimosta kaksitoistatuhatta, Naftalin heimosta kaksitoistatuhatta, Manassen heimosta kaksitoistatuhatta,
        7 Simeonin heimosta kaksitoistatuhatta, Leevin heimosta kaksitoistatuhatta, Isaskarin heimosta kaksitoistatuhatta,
        8 Sebulonin heimosta kaksitoistatuhatta, Joosefin heimosta kaksitoistatuhatta ja Benjaminin heimosta kaksitoistatuhatta.

        Missä ne enkelisi? Älä usko lahkon opetusta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Laitan heti kun todistat, että joku pääsee paratiisiin.

        Ilm 21:1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
        2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
        3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
        4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
        5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
        6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
        7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.

        Sitten lahkolaista;
        8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
        9 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, ja puhui minun kanssani sanoen: "Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon".

        Sitten paratiisista: Gen 3:1 Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se SANOI VAIMOLLE: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista PARATIISIN puista'?"
        2 Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä PARATIISISSA,
        3 mutta sen puun hedelmästä, joka on KESKELLÄ PARATIOISIA., on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'."

        Siinä se, kun Jumala jutteli Adamin Evan kanssa.
        Kerro nyt oma salaisuutesi.

        Sellainen joka pomppii asiasta toiseen eikä ymmärrä mistä kulloinkin puhutaan, on mahdoton.
        Pinnasänky on paljastanut kommenteillaan ettei hän halua pysyä asian ytimessä. Sieltä tulee jakeita vastauksena mutta ne eivät liity millään tavalla keskusteltavaan asiaan.
        Mutta, annetaan tämän vierestäpuhujan jatkaa uhoamistaan. Eipä hänellä ole mitään raamatullista annettavaa. Sen ovat kai muutkin huomanneet?

        Laitapa esimerkki, kun noin asiantuntijaa morkkaat, vai etkö itse pysy mukana?

        No kuule veli hyvä. Pyysin todistamaan. Sen sijaan kopioit pätkiä Raamatusta. Ei ole kelpo todisteeksi.

        Esimerkiksi Mooseksen kirjan mukaan Adam kuoli, koska söi kielletystä puusta. Mutta saman kirjan mukaan hän joutui pois paratiisista ja eli maata kukkien yli 900 vuotta. Eli ei todistusarvoa.

        Niinkö. Eka luokkalaisille on aina selitettävä kaikki perusteellisesti.
        Minä en usko olettamuksiin, joten laita kaksi painäkyviin, mielellään oikeilla nimillä, kuten Gensis, ekxodus, jne, koska Mooseksen nimiin on myöhemmin alettu nimittämään ja niitä on 5, ei yksi kuten kirjoitat.
        Ei sitä Sinulle ole tarkoituskaan avata, se vaatii Raamatun opiskelua, jota minulla on vasta hieman yli 60 vuotta.

        Itsekehu haisee. 60 vuotta ja aivan suotta. Sekasin on ukko. Lämmin tulevaisuus odottaa.

        Jäitkö sanattomaksi? Miksi minun pitäisi jättää se kertomatta. Useat seurakunnat haluavat minun puhumaan juuri sen vuoksi, koska on kokemus, kompetenssi sekä tuntemus.
        Kerro miten olen sekaisin?
        Kuten sanoin, Sinä esität vain arvailuja sekä matkit puhveleja, jotka ovat ulkona kun, lumiukko hermeneutiikasta.
        Et ole aivan pimeä, kesää kohti mennään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitapa esimerkki, kun noin asiantuntijaa morkkaat, vai etkö itse pysy mukana?

        Kyllä, hän on oman uskontonsa asiantuntija joka ei tiedä että Jeesus on Herra. Kai tuo pitää laittaa potalle kun vastassa on Jeesukseen uskova. Hän on totuuteni.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Niinkö. Eka luokkalaisille on aina selitettävä kaikki perusteellisesti.
        Minä en usko olettamuksiin, joten laita kaksi painäkyviin, mielellään oikeilla nimillä, kuten Gensis, ekxodus, jne, koska Mooseksen nimiin on myöhemmin alettu nimittämään ja niitä on 5, ei yksi kuten kirjoitat.
        Ei sitä Sinulle ole tarkoituskaan avata, se vaatii Raamatun opiskelua, jota minulla on vasta hieman yli 60 vuotta.

        Jos sinä olet uskonut noihin tarinoihin hieman yli 60 vuotta, en missään tapauksessa halua ottaa sitä sinulta pois.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos sinä olet uskonut noihin tarinoihin hieman yli 60 vuotta, en missään tapauksessa halua ottaa sitä sinulta pois.

        Kiitos.
        Minä kuitenkin olen uskonut Jeesukseen jo n 70 vuotta, mutta lukemaan opin hieman myöhemmin, kuitenkin yli 60 vuotta sitten.

      • pinnasänky kirjoitti:

        Etkö osaa lukea, Ilm 7;4 Minä kuulin myös sinetillä merkittävien määrän. Sinetin sai sataneljäkymmentäneljätuhatta, ja heitä oli kaikista Israelin heimoista:
        5 Juudan heimosta sai sinetin kaksitoistatuhatta, Ruubenin heimosta kaksitoistatuhatta, Gadin heimosta kaksitoistatuhatta,
        6 Asserin heimosta kaksitoistatuhatta, Naftalin heimosta kaksitoistatuhatta, Manassen heimosta kaksitoistatuhatta,
        7 Simeonin heimosta kaksitoistatuhatta, Leevin heimosta kaksitoistatuhatta, Isaskarin heimosta kaksitoistatuhatta,
        8 Sebulonin heimosta kaksitoistatuhatta, Joosefin heimosta kaksitoistatuhatta ja Benjaminin heimosta kaksitoistatuhatta.

        Missä ne enkelisi? Älä usko lahkon opetusta.

        Laitatko HETI? taisi mennä yli Sinulta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen joka pomppii asiasta toiseen eikä ymmärrä mistä kulloinkin puhutaan, on mahdoton.
        Pinnasänky on paljastanut kommenteillaan ettei hän halua pysyä asian ytimessä. Sieltä tulee jakeita vastauksena mutta ne eivät liity millään tavalla keskusteltavaan asiaan.
        Mutta, annetaan tämän vierestäpuhujan jatkaa uhoamistaan. Eipä hänellä ole mitään raamatullista annettavaa. Sen ovat kai muutkin huomanneet?

        Kyllä huomattu on. Ja lestadiolaisena perintönä hän kokee, että häntä kiusataan, mutta on itse kova nimittelemään muita. Poikkeuksellisen kova .

    • Anonyymi

      Vain kristinuskossa helvettiä pidetään ikuisena. Esim. Buddhalaisuudessa uskotaan olevan monia erilaisia helvettejä, ja taivaita, mutta niissäkään ei olla ikuisesti, vaan ne katoavat kun niihin päätymisen aiheuttamat syyt, eli teot, lakkaavat vaikuttamattamasta. Vain kaiken muuttuvaisen perässä juoksemisen jättäminen vapauttaa ihmisen. Ja se tapahtuu automaattisesti jos ymmärrys kypsyy riittävästi. Jos voi vaihtaa pienemmän timantin suurempaan, sen tekee automaattisesti. Jos löytää asennon jossa on mukavampi olla, sen tekee automaattisesti.

      • Anonyymi

        "Vain kristinuskossa helvettiä pidetään ikuisena."

        Ko näkemys ei ole Raamatun mukainen.
        Kristinuskossa helvetti on Jerusalemin ulkopuolella oleva kaatopaikka, jossa poltettiin roskia, ja jossa paloi tuli jatkuvasti. (tulen teko oli ilman tulitikkuja aika työlästä).

        Raamatun mukaan synnin palkka on kuolema, kadotus, häviäminen olemattomiin.

        Rm6:23. Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

      • Et edes tajua mitä kirjoitat Kristinuskosta, sekä Helvetistä, että se olisi ikuinen.
        Eihän sitä edes vielä olekaan ja vain, Isä., Poika ja Henki on ikuisia.
        Helvetti tulee aktivoitumaan vasta Herran päivänä. katso vaikka Kirjasta.
        Matt. 25:41 "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.

        Selvisikö ilman Budhaa?

    • Anonyymi

      Tämä elämä täällä kestää ainoastaan silmänräpäyksen.
      -repent-

    • Anonyymi

      Raamattu on Jumalan erehtymätön sanoma meille. Lukekaa tarkoin jokainen jaekin, niin tulette huomaamaan, kuinka valtavan rikas ja monikerroksinen sanoma alkaa sieltä löytymään. Aivan kuin kokoaisitte legopalikoista hienoa taloa. Mitä tulee helvettiin, niin armotta tulijärveen joutuu Antikristus, pedot ja heidän apurit. Myös myöhemmin tulijärveen heitetään Luzifer, kuolema ja tuonela. Helvetin oloista mainitaan nyös mato ja tuli, joka kalvaa ikuisesti. Tämä on se katumus, kun jäi ulos, eroon Jumalan hyvyydestä, vaikka se olisi ollut niin helppoa saada, ottamalla vastaan Jeesuksen sovitustyö. Täälläkin jotkut pilkaten torjuvat Jeesuksen rakkaudentyön. Ette edes räkentaneet olkimajaa( tekonne elämisen aikana) Jeesuskalliolle, jolloin olisitte pelastuneet, kun tekonne koeteltiin tulella, mutta pelastuitte ikäänkuin tulen kautta, koska olitte rakentaneet tekonne Jeesuksen armon varaan, vaikka tekonne olivat kelvottomat.

      • Anonyymi

        " vaikka se olisi ollut niin helppoa saada, ottamalla vastaan Jeesuksen sovitustyö. Täälläkin jotkut pilkaten torjuvat.

        Sä kyllä pistät ihan omias.
        Raamattu sanoo että vain harvat sen löytävät.Eli ei ole mikään helppo juttu.
        Ja Jeesus sanoo vielä senkin asian että ette te valinneet minua vaan minä valitsin teidät.

    • Anonyymi

      Onko mitään tolkkua ajatuksessa, että jos et usko minuun, joudut helvettiin, kadotukseen tai mihin ikinä? Tai jos uskot, saat ikuisuuden?

      Aika lailla kohtuuttomasti aseteltu tilanne pienelle ihmiselle. Ei rakkauden häivääkään tuossa. Miksi teidän pitäisi uskoa minuun, että pelastuisitte? Itsekäs lähtökohta.

    • Anonyymi

      Ehkä se kadotus on mustan aukon ytimessä. Siellä ei kuulemma ole enää aikaa eikä juuri mitään muutakaan.

      • Hyvä ja jännittävä havainto, maan päällä se ei kuitenkaan ole.

    • Anonyymi

      Jumala on sanassaan luvannut ettei anna anteeksi pyhän hengen pilkkaa. Ainakin siis nämä pyhän hengen pilkkaajat joutuvat olemaan helvetissä ikuisesti. Ja jos heillä on jälkeläisiä, niin jumala on luvannut kostaa pahat teot kolmanteen ja neljänteen polveen. Aika moni jälkeläinenkin joutuu siellä sitten kärsimään.

      • Markus 3
        28 Totisesti: Kaikki tullaan antamaan ihmisille anteeksi, kaikki synnit ja herjaukset, miten he sitten herjaavatkin.
        29 Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin."
        30 He näet olivat sanoneet, että Jeesuksessa oli saastainen henki.

        Jeesus niin sanoi, eikä Jumala. Mutta siinä olet oikeasta, että Jeesus on Jumala Jumalasta.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Markus 3

        Siellä se Pinna levittää katolisen kirkon kolminaisuutta ja väittää että Jeesus on jumala. Sehän on kirkon oppi johon uskovat tapakristityt, lestat ja Pinna.
        Jeesus on Herra, muttei jumala. Sen hän kertoi itse.

      • Anonyymi

        Se oli vanhan testamentin kertomuksissa mainittu. Taruja.

        Miten suhtaudut mm alkutekstiin; Joh 10; 30. Minä ja minun isäni, me olemme yksi.
        Syy tekstitykseen on käytännön sanelema, sillä se on nopea kirjoittaa ja kaikki on minulle Jumala elementtejä, eikö Sinulle.
        Katolisuus on mielestäni juuri se Porttokirkko, samanlaisia lasten raiskaajia, kun SRK

        Ei ole VT;stä vaan Uudesta testamentista

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Miten suhtaudut mm alkutekstiin; Joh 10; 30. Minä ja minun isäni, me olemme yksi.
        Syy tekstitykseen on käytännön sanelema, sillä se on nopea kirjoittaa ja kaikki on minulle Jumala elementtejä, eikö Sinulle.
        Katolisuus on mielestäni juuri se Porttokirkko, samanlaisia lasten raiskaajia, kun SRK

        Jo aiemmin kerroin että täällä on muutamia joiden todisteet ovat kolme sanaa YHTÄ, YKSI ja SANA. Juuri nämä ovat eksyttäjiä.
        Kertohaan Raamattu myös että mies ja nainen tulevat yhdeksi lihaksi mutta silti on kaksi persoonaa, mies ja nainen. Mark. 10:8

        Markus 15:34:"Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? " Hylkäsikö hän siis itse itsensä, jos he olivat yhtä?

        Muista se, että vain Lääkärille selitellään, lauseessa oli 5 sanaa; - Minä ja Isä olemme yksi!
        Kun on kysymys persoonista, se on Ok, mutta kun sanotaan, minä ja Ry olemme yksi, siinä on jo hieman liikaa jäseniä, vaikka se Ry on pienentynyt puoleen.

        Et sinä kuitenkaan ymmärrä, pyydä, jos joku fiksumpi kysyy, kerron sen sitten.
        Tämäkin kertoo, ettette ole Kristittyjä, ainoastaan uskonnollinen jengi, jonka jumala on Raha. Kaikki kristityt tietävät jakeen sanoman.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Et sinä kuitenkaan ymmärrä, pyydä, jos joku fiksumpi kysyy, kerron sen sitten.
        Tämäkin kertoo, ettette ole Kristittyjä, ainoastaan uskonnollinen jengi, jonka jumala on Raha. Kaikki kristityt tietävät jakeen sanoman.

        Koetapa Jussi hillitä saastaista puoltasi. Sinussa ei ole ripaustakaan hyvää. Seko,seko vaari

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Muista se, että vain Lääkärille selitellään, lauseessa oli 5 sanaa; - Minä ja Isä olemme yksi!
        Kun on kysymys persoonista, se on Ok, mutta kun sanotaan, minä ja Ry olemme yksi, siinä on jo hieman liikaa jäseniä, vaikka se Ry on pienentynyt puoleen.

        Lääkärikään ei ole ymmärtänyt sekavia selityksiäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä se Pinna levittää katolisen kirkon kolminaisuutta ja väittää että Jeesus on jumala. Sehän on kirkon oppi johon uskovat tapakristityt, lestat ja Pinna.
        Jeesus on Herra, muttei jumala. Sen hän kertoi itse.

        Sinulla on näemmä sama kompastuskivi, kuin juutalaisella uskonnolla, Jeesus Kristus. Miten käsittelet Raamatun lauseet, kun Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä? Monesti jo Raamatussa Jeesus esittelee itsensä sanomalla, Minä Olen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on näemmä sama kompastuskivi, kuin juutalaisella uskonnolla, Jeesus Kristus. Miten käsittelet Raamatun lauseet, kun Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä? Monesti jo Raamatussa Jeesus esittelee itsensä sanomalla, Minä Olen.

        Ei minun tarvitse " käsitellä" Raamattua. Jeesus ilmoitti kuka hän on ja se on totuus. Minäkin olen olematta jumala.
        Lahkoihin sortuneet käsittelevät totuutta vääntäen sen valheeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei minun tarvitse " käsitellä" Raamattua. Jeesus ilmoitti kuka hän on ja se on totuus. Minäkin olen olematta jumala.
        Lahkoihin sortuneet käsittelevät totuutta vääntäen sen valheeksi.

        Olisi sinunkin hyvä käsitellä Raamattua. Kirjoitit tuossa, ettei Jeesus ole kaikkivaltias, Raamattu ilmoittaa kuitenkin Jeesuksella olevan kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Lahjoista olen täysin samaa mieltä. Mistä sinä olet "totuutesi" saanut, kun on ohi Raamatun.

        Lahjoista=lahkoista

        Kyllä Jeesuksella on valta vielä hetken aikaa. Sitten kun hän on suorittanut Isän antamat tehtävät loppuun, hänet alistetaan kaikkivaltiaan Jumalan alaisuuteen.
        Näin se menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koetapa Jussi hillitä saastaista puoltasi. Sinussa ei ole ripaustakaan hyvää. Seko,seko vaari

        Pinna saa Jeesuksenkin näyttämään jotenkin epämiellyttävältä. Kun se uskominen kerran tekee käytöksestä tuollaisen. Sanon tämän etsivänä. Ja en siis ole vl, joten hänen ei tarvitse vl:ä tästä syyttää. Hän näkee kuitenkin, että vika on aina muissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pinna saa Jeesuksenkin näyttämään jotenkin epämiellyttävältä. Kun se uskominen kerran tekee käytöksestä tuollaisen. Sanon tämän etsivänä. Ja en siis ole vl, joten hänen ei tarvitse vl:ä tästä syyttää. Hän näkee kuitenkin, että vika on aina muissa.

        Pinna sekoilee ja kukaan muu ei ole oikea uskova kuin hän. Siis oikea fariseusten fariseus.
        Aivan turha säätäjä tällä palstalla omakehuineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Jeesuksella on valta vielä hetken aikaa. Sitten kun hän on suorittanut Isän antamat tehtävät loppuun, hänet alistetaan kaikkivaltiaan Jumalan alaisuuteen.
        Näin se menee.

        Sinä puhut ihan höpöjä. Nyt Raamattu lukuun!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä puhut ihan höpöjä. Nyt Raamattu lukuun!

        Minä tunnen raamatun, kiitti vaan. 1. Kor. 15:28

    • Anonyymi

      >> Jos heitä piinataan iankaikkisesti niin joku on täytynyt antaa heillekin iankaikkisen elämän. Eihän heitä muuten voi piinata iankaikkisesti. Kuka siis on antanut tälle joukolle iankaikkisen elämän? <<

      Ihminen on iankaikkinen olento, niin syntinen ihminen kuin armahdettukin ihminen. Jumala on sen iankaikkisuuden ihmiselle antanut.

      Raamattua lukemalla asiat selviäisivät, miten ne ovat.

      Raamatusta selviää mm. se, että jokainen ihminen nousee kerran yös kuolleista, siis ylös fyysisestä kuolemasta ja saa ylösnousemusruumiin. Toiset nousevat tuomion ylösnousemukseen ja joutuvat kadotetuiksi iankaikkisesti, toiset nousevat vanhurskaitten ylösnousemukseen, ollen iankaikkisesti pelastettuja ja Jumalan luona.

      • Valehtelet!

      • Anonyymi

        Miten polttohaudatut? Muodostuuko siitä tuhkasta uusi ruumis?

      • Tosi hyvä kannan otto, mutta voitko vielä valaista, missä ihminen iankaikkisuutensa viettää Jumalan luona.
        Se on mainittu Raamatussa muutamaan kertaan?

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Tosi hyvä kannan otto, mutta voitko vielä valaista, missä ihminen iankaikkisuutensa viettää Jumalan luona.
        Se on mainittu Raamatussa muutamaan kertaan?

        Sä kommaat myös SaaleminPastori-ko.

        Sä oot täys-seko.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sä kommaat myös SaaleminPastori-ko.

        Sä oot täys-seko.

        Väärä vastaus, ei liity aiheeseen, oletko jostain katkera?

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Väärä vastaus, ei liity aiheeseen, oletko jostain katkera?

        Moni on huomannut että eri nickeillä suollat täyttä sontaa tänne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni on huomannut että eri nickeillä suollat täyttä sontaa tänne.

        Hän kun ei ole rehellinen.

    • Anonyymi

      Ensimmäinen kuolema ja toinen kuolema. Sen jälkeen kaikki on loppu, ei ole paluuta.

      • Anonyymi

        Ensimmäinen kuolema tapahtui jo paratiisissa.

        "“mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä SINÄ PÄIVÄNÄ, JONA siitä syöt, sinä totisesti kuolet.”

        Oletteko miettineet tätä asiaa?

        Aatamin ja Eevan olisi pitänyt kuolla samana päivänä kun söi kiellettyä hedelmää.Mutta kun ei kuolleet.

        Kaikki minkä Jumala loi oli sangen hyvää.

        Miksi paratiisissa oli sitten hyvän ja "pahan"tiedon puun?

    • Anonyymi

      Samalla tavalla kuin taivaassa vain ikuisesti kiitetään.

      • Löytyykö siihen vastausta Raamatusta?

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Löytyykö siihen vastausta Raamatusta?

        Yritätkö sä täältä käännynäisiä oikeita uskovaisia väärään uskoon?

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5289
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1562
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      191
      1449
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe