Tutustuin yhteen juttuun sattumalta jo vuonna 2014 Ukrainan silloisen kriisin aikoihin ja nyt tämä sama asia tuli mieleeni jostain uudestaan, kun Ukrainassa soditaan. Ennen kuin kerron asian, haluan korostaa, etten ole minkään sortin uskovainen ja olen aina suhtautunut tällaisiin pelkkänä huuhaana. Silti asia hämmentää mieltäni eli olen aika sanaton asian edessä.
Kyse on amerikkalaisen pastorin Phillip Barnettin profetiasta 17.1.2007. Olen nähnyt youtubesta mm. hänen esitelmänsä tai saarnansa asiasta, jonka hän piti Ukrainassa ilmeisesti vuonna 2009 eli hyvissä ajoin ennen näitä nykyisiä tapahtumia Ukrainassa. Hänen ennusteessaan on tarkkoja karttoja tilanteesta ja sen kehityksestä aivan samaan tapaan kuin olemme nyt nähneet mediassa piirrettyjä karttoja eri hyökkäyssuunnista. Profetia on kaikkiaan hyytävä, koska se koskee myös samalla tämän Ukrainassa käytävän sodan seuraavia vaiheita. Ne seuraavat vaiheet eivät välttämättä seuraa ajallisesti heti perään nyt käytävää sotaa, mutta ovat tämän profetian mukaan edessä. Koska profetia on uskonnollinen, lopuksi käytävä sota on sen mukaisesti Harmageddonin taistelu Israelia vastaan ja tätä Dnepr-jokea tarvittaisiin sen mukaan sotakaluston kuljettamiseen sinne päin maailmaa Profetia sisältää myös lännen ja Venäjän välisen ydinsodan, missä USAn siniset eli syntiset demokraattiosavaltiot tuhoutuvat ja Venäjälle jää puolestaan Keski-Siperiaan asumiskelpoinen alue. Profetiassa myös kerrotaan kuka on Raamatun antikristus.
Mutta olennaista tässä ennustuksessa ja sen tarkkuudessa on nyt käytävä sota. Sotaa nimittäin näytetään käyvän varsin tarkasti tuon profetian käsikirjoituksen mukaan. Se että Ukrainan sota on osattu ylipäätään tällä tavoin ennustaa, on minusta kyllä hämmentävää ja minun vaikea rationaalisesti selittää. Ennuste näyttäisi tuottavan tällä erää lopputulokseksi sen, että Ukraina jakautuu kahtia Dnepr-jokea myötäillen. Tosin ennuste sisältää myös 8 ydinaseiskua itäisen Ukrainan alueelle ja lähes koko tämän alueen tuhoutumisen. Sitä vaihetta ei ole vielä nähty ja siihen on edelleen vaikea uskoa. Profetiassa ydiniskujen paikat on kerrottu varsin tarkkaan. Itä-Ukrainan hallinto myös vaihtuu Venäjä-mieliseksi, joka sitten kutsuu myöhemmin Venäjän apuun, mikä saattaa johtaa koko Ukrainan valtaukseen. Syntyy Novo-Russia ja sen myötä Neuvostoliiton imperiumi palaa uudelleen henkiin. Myöhempi kehitys on täkin hyytävämpää, mutta en syvenny nyt siihen sen tarkemmin kuin mitä edellä kerroin. Jokaisella on mahdollisuus tsekata asia netistä, jos kiinnostaa.
Toivon tietysti, että tämä uskovainen on pannut omiaan ja saanut vain sellaisen loton täysosuman ennusteen tarkkuuden ja ylipäänsä koko ennusteen tähänastisen paikkansa pitävyyden suhteen. Mutta en tiedä. Kerron vain tämän tässä ilman sen kummempaa tarkoitusta, vaikka minusta profetian osuvuus on todella outoa.
Minulta hyvin epätavallinen avaus
15
119
Vastaukset
- Anonyymi
Sotien ennustaminen on oma lajinsa, mutta kyllä ne pitkälti on ennustettavissa, eihän Ukrainan osalta tarvitse kuin muistella hänen puheitaan 2007 ja ne "profetiat" on nyt realisoituneet. Venäjän on todennäköisin maa, joka tulisi ydinaseita käyttämään, tki riippuen heidän kulloisestakin johdosta. Putin on ydinasesodan käynnistäjänä hyvin todennäköinen. Mutta mielenkiintoinen yhteensattuma ja ainakin ennusteen osittainen toteutuminen. Ydinasesodan riski olisi melkein olematon, jos venäläiset nousisi hallintaan vastaan. Putin on ylittänyt "punaisen viivansa" ja hänen historian käsitykset olivat sitä luokkaa, että ei turhaan epäillä jo hänen mielenterveyttään.
En oikein usko, että tuossa kuvailemassasi profetiassa oli mistään jumalaisesta selvännäkemisestä kysymys.
Profetian esittäjä oli vain perehtynyt alueiden historiaan ja maantieteeseen ja kun lopuksi asiaa mystifioidaan Israelilla ja viimeisellä suurella taistelulla on tässä kaikki höpöhöpö-jutun ainekset käsillä.
Kyllä minäkin agnostikko olen.- Anonyymi
Suomalainen tutkimusmatkailija Sakari Pälsi kirjoitti 1920 luvulla kirjan matkastaan Balkanilla, siitä jäi hyvin mieleen, että Sakari Pälsi totesi, että täällä ristiriitaisuudet serbien, kosovalaisten ja albaanien välllä on niin syvät, että eivät koskaan tule pitkiä aikoja olemaan rauhassa. No, tuo näkemys on myös osoittautunut aivan oikeaksi.
- Anonyymi
Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta on erittäin todennäköistä, että venäjä liittoutuu yhä vahvemmin Kiinaan, muut ei enää venäjää hyväksy. Sen jälkeen Kiina hiljalleen "syö" venäjän raaka-aine lähteeksi, venäjästä tulee Kiinan täysin hallitsema valtio ja vallassa on Kiinan asettama nukkehallitus. Ei Kiina halua kolmatta napaa maailmaan ja sitä Putin tai venäläiset ei ole käsittänyt. Se mikä tässä on hienoa, todennäköisesti saavat heikentyneen venäjän ampumatta laukaustakaan. Ydinaseita eivät uskalla tai kykene käyttämään Kiinaa vastaan ja ovat muutekin siinä vaiheessa 100% taloudellisesti Kiinan vallassa. Putin on osoittautunut yhdeksi yksinkertaisimmaksi ja typerimmäksi venäjän johtajista. Se voisi muuttaa tulevaisuuden, jos venäläiset vankitsisivat ja tuomitsisivat kuolemaan Putinin. Venäläiset eivät ymmärrä, että minkälaisen leikin ovat aloittaneet ja Niinistö sanoi hyvin, että talous on lännen vahvin ase ja sitä osaamme käyttää.
- Anonyymi
Nyt on meneillään Valkovenäjällä näytelmä "vaalit" jossa Lukasenka aloittaa sitten puhtaalta pöydältä kaksi kauttaan. Katselin heidän lehtiään ja se kovasti vaali painotteinen, jossa videoilla naiset kehuu Lukasenkaa, sanoen "tietenkin äänestin presidenttiä" kun vaalilla muutetaan pertutuslakia presidentin valintaan ym varmaankin paljonkin uutta mukana. Sama näytelmä tulossa Putinillekkin, hänetkin valitaan uudelleen ja uudelleen. Näyttää kun Venäjän (suljettua) mediaa katsonut siellä ei muuta mahdollisuutta ole esitetty. Heillä Venäläisillä on vankiloissa vielä tilaa vastaan hangoittelijoille. Luen noita Venäläisten lehtiä ym valtion mediaa aina silloin tällöin, kun aikanaan Venäjän opiskelin, ja se pitää vireessä kielellisesti.
Kyllä oma mielipiteeni olisi nyt Natoon niin nopeasti kuin mahdollista, niin on rajan takana huonosti pullat uunissa, antaisi turvaa laajemmin. Tämä olisi pitänyt tehdä baltianmaiden kanssa samaan aikaan, tai vähän sen jälkeen. Kun huomattu mitä valehtelijoita on Putin, ulkoministeri ym Putinin hallinnossa, niin ei enää uskoa mitään. Valitettavasti Putin sai liekaan Kiinankin, kyllä minä näen sen näin päin, jossa Kiinallakin omia intressejään, siksi YK:ssa tukee Venäjää. Diktaattoreita kummassakin maassa. Joissa ei länsimaille totuttua ihmisarvoa ole. Noita Harmageddonin taisteluun liittyviä profetioita on esitetty Yhdysvalloissa niin kauan kuin muistan eli 1970-luvulta asti aina kulloisenkin maailmantilanteen mukaan. Todellisuudessa kai jo pitemmältäkin ajalta.
Maailmanlopun ennustajia ja muita profetioita on tämän tästä ollut iät ja ajat. Itseäni vain alkoi häiritä tämän profetian tarkkuus, kun siinä oli kartalta osoitettu eri hyökkäyssuunnat, jotka vaikuttavat ihan samoilta kuin mitä tähän asti on toteutunut. Itse olen myös ajatellut, että hyökkäys pysähtyisi Dnepr-jokeen ja siitä tulisi uusi rajalinja. Tuon profetian mukaan syntyisi puolikuun muotoinen Novo-Russia, jolla on symbolista merkitystä. Itseäni ennustuksessa hirvitti se, että siihen liittyi ydinaseiden käyttö. Tänäänhän ulkoministeri Haavisto kertoi, että Venäjä saattaa käyttää ydinaseita. Kyllä sellainen puhe kylmäsi, mutta täysihulluhan tämä Putin on, joten häneltä voi odottaa jo mitä vain. Se tässä ihmismielessä vain aina jaksaa kummastuttaa, miten uskolliselta muut seuraavat johtajaansa, vaikka muutoin tuntuisivat olevan järjissään. Esimerkkinä nyt vaikkapa tämä tiedottaja Peskov, jonka tytär twiittasi sodan vastaista tekstiä. Siis oma tytärkin on isäänsä verrattuna järjissään oleva ihminen. Twiitti oli kuulemma salamavauhtia sitten poistettu.
Tilanne on äärimmäisen hankala. Putin on suorittamassa parhaillaan raakalaismaista kansanmurhaa Ukrainassa. Hänet olisi mahdollista pysäyttää sodalla, jos Venäjällä ei olisi ydinaseita. Länsimaat eivät tietenkään halua mitään ydinsotaa. Venäjä on selvästi ilmoittanut olevansa valmis käyttämään ydinaseita. Sivustako pitäisi vaan katsoa, kun viattomia ihmisiä murhataan. En ole raaka ihminen, mutta en pitäisi pahana, jos Putinin päästä maksettaisiin nyt hyvin suuri palkkio.- Anonyymi
Mielipidepankki kirjoitti:
Maailmanlopun ennustajia ja muita profetioita on tämän tästä ollut iät ja ajat. Itseäni vain alkoi häiritä tämän profetian tarkkuus, kun siinä oli kartalta osoitettu eri hyökkäyssuunnat, jotka vaikuttavat ihan samoilta kuin mitä tähän asti on toteutunut. Itse olen myös ajatellut, että hyökkäys pysähtyisi Dnepr-jokeen ja siitä tulisi uusi rajalinja. Tuon profetian mukaan syntyisi puolikuun muotoinen Novo-Russia, jolla on symbolista merkitystä. Itseäni ennustuksessa hirvitti se, että siihen liittyi ydinaseiden käyttö. Tänäänhän ulkoministeri Haavisto kertoi, että Venäjä saattaa käyttää ydinaseita. Kyllä sellainen puhe kylmäsi, mutta täysihulluhan tämä Putin on, joten häneltä voi odottaa jo mitä vain. Se tässä ihmismielessä vain aina jaksaa kummastuttaa, miten uskolliselta muut seuraavat johtajaansa, vaikka muutoin tuntuisivat olevan järjissään. Esimerkkinä nyt vaikkapa tämä tiedottaja Peskov, jonka tytär twiittasi sodan vastaista tekstiä. Siis oma tytärkin on isäänsä verrattuna järjissään oleva ihminen. Twiitti oli kuulemma salamavauhtia sitten poistettu.
Tilanne on äärimmäisen hankala. Putin on suorittamassa parhaillaan raakalaismaista kansanmurhaa Ukrainassa. Hänet olisi mahdollista pysäyttää sodalla, jos Venäjällä ei olisi ydinaseita. Länsimaat eivät tietenkään halua mitään ydinsotaa. Venäjä on selvästi ilmoittanut olevansa valmis käyttämään ydinaseita. Sivustako pitäisi vaan katsoa, kun viattomia ihmisiä murhataan. En ole raaka ihminen, mutta en pitäisi pahana, jos Putinin päästä maksettaisiin nyt hyvin suuri palkkio.Profetiosta kun puhutaan, niin muistan erään ennustuksen, jossa sanottiin suuren maailmansodan alkavan kun venäjällä vallassa on mies, jolla on merkki päässään. Tämä oli tehty jo joskus toisen maailmansodan päättymisen aikoihin.
Neuvostoliiton hajoaminen, joka on myös perusta Putinin harhoille, alkoi kun Gorbatshov tuli johtoon. Muistamme Gorban päässä olleen laikun. Vaikka niistä tapahtumista on aikaa, Putinin maailmanvalloitus sotimalla on jatkumoa juuri Neuvostoliiton hajoamiselle. Putin harhoissaan kuvittelee palauttavansa suuren ja mahtavan Neuvostoliiton ja jopa tsaarin aikaiset rajat nykyvenäjälle. Ne rajat jotka Gorbatshovin perestroikan myötä menetettiin.
- Anonyymi
"Minä en tiedä mistä tämä saarnaaja saarnasi sen jälkeen, kun minä jäin eläkkeelle, mutta hän vetosi, että USA tekisi parannuksen. Te muistatte, että Jumala sanoi: - "Minä hävitän kansat, jotka elävät turvallisesti ilman vaaraa", Hän puhui USA:sta, Länsi-Euroopasta, kaikista niistä, jotka elävät turvallisesti.
Niin nimitetään - "sinisiä" valtioita, niitä, joissa on voimakas demokraattinen puolue, nimenomaan ne tuhoutuvat, koska nimenomaan demokraatit ovat syyllisiä siihen, että amerikkalaisiin lakeihin on tehty jumalattomia muutoksia. He ottivat rukoukset pois kouluista, 10 käskyä, ja tuomiosysteemi demokraattisissa valtioissa toimii ilman Jumalaa." - Anonyymi
Yhdysvaltojen varjo Ukrainan yllä
http://www.lausti.com/articles/russia/ukraina.html
"Ukrainan tapahtumat ovat saaneet suomalaiset kommentaattorit käymään ylikierroksilla. Maltillisuuttakin on osoitettu, mutta monet länsimieliset kirjoittajat ovat taas päässeet haltioitumaan läntisen “arvoyhteisön” moraalisesta ylemmyydestä. Lännestä tulee valoa, idässä on pimeää."
Tämä on kirjoitettu 11,3,2014, mutta on hyvin valaiseva juttu nukytilanteesta - Anonyymi
Luultavimmin profetiassa on kysymys Yhdysvaltojen sisäpolitiikasta. Sillä halutaan vaikuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymiseen. Demokraatit esitetään luonnollisesti syntisinä.
- Anonyymi
Jaksattepa vielä ja uhaa kepupaskaa yhdysvalloista rysänrengit
- Anonyymi
Ei tarvita evankelistaa luettelemaan Yhdysvaltojen tärkeimmät kaupungit. Jos lähetetään ohjuksia Amerikoihin, niin tärkeimmät kaupungit ovat luonnollisesti kohteina.
- Anonyymi
Naamiot on riisuttu. Kepun kremlinprse tutisee, Suomi- Venäjä expuheenjohtaja KulMuni on hiljaa
Kepun huijaus ulkopolitiikassa on tiensä päässä ja se koskee henkisesti myös Paavo Väyrystä pitkäaikaista osaajaa ja aiheesta väitellyttäkin
British Petroleum BP lähtee Venäjältä
Yrittää myydä Rosneftin osuutensa, parikymmentä prosenttia, ei tiedä miten. Rosneftin johtaja on Putinin oligarkki ja toimittaa polttoainetta armeijalle. BPn 2 edustajaa lähtevät hallituksesta heti. Turpiin tulee taloudellisesti, muttei voi mitään
The Chair of Rosneft, Igor Sechin, is a close ally of President Putin. Rosneft supplies fuel to the Russian army. The company has decided to “divest”, meaning it will sever its financial ties with Rosneft
Putinin gambiitti. Vastasiirto. Kansainvälinen shskkiliitto lopettaa pelit Venäjällä tähän. The International Chess Federation (FIDE) announces that it will not hold official competitions and events in Russia- Anonyymi
Kirjoititko tuon selvinpäin?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85872
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52811- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253667Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,9646Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk57629- 53594