Tein lopettamisen vähentämällä lääkitystä asteittain. Ainakaan vielä en ole huomannut omassa voinnissa mitään muutosta huonompaan päin.
Olen siis saanut mt-, eli paranoidisen skitsofreniadiagnoosin jo yli 20 vuotta sitten. Mutta itse epäilin jo tuolloin diagnoosin oikeellisuutta ja paikkansapitävyyttä. Käytin psykoosilääkkeitä lähinnä vain krooniseen unettomuuteen. En ole tällä hetkellä missään sairaalahoidossa, enkä käy edes avopuolella. Enkä ole tarvinnut käyttää niitä moneen vuoteen.
Koska itselläni on useita muitakin somaattiseen ja henkiseen puoleen vaikuttavia sairauksia, jotka aiheuttavat uupumusta ja väsymystä, niin en näe mitään järkeä käyttää enää niitä lääkkeitä. Etenkin, kun on hyvin tiedossa niiden lääkkeiden vaikutus myös kognitiiviseen puoleen, muistiin, verensokeritasapainoon, monien muiden sairauksien, kuten diabeteksen ja sydän ja verisuonitautien puhkeamisen osalta. Lääkkeet myös voivat nopeuttaa dementian ja muiden vastaavien muistisairauksien aiempaa tulemista.
Mutta otsakkeeseen liittyen: Kannattaako minun siis koskaan mennä kertomaan avoimesti ja julkisesti millekään terveystaholle tai lääkärille, että en enää käytä psyykelääkkeitä? Ja jos mahdollista hyvät perustelut mukaan, kiitos!
Olen siis saanut mt-, eli paranoidisen skitsofreniadiagnoosin jo yli 20 vuotta sitten. Mutta itse epäilin jo tuolloin diagnoosin oikeellisuutta ja paikkansapitävyyttä. Käytin psykoosilääkkeitä lähinnä vain krooniseen unettomuuteen. En ole tällä hetkellä missään sairaalahoidossa, enkä käy edes avopuolella. Enkä ole tarvinnut käyttää niitä moneen vuoteen.
Koska itselläni on useita muitakin somaattiseen ja henkiseen puoleen vaikuttavia sairauksia, jotka aiheuttavat uupumusta ja väsymystä, niin en näe mitään järkeä käyttää enää niitä lääkkeitä. Etenkin, kun on hyvin tiedossa niiden lääkkeiden vaikutus myös kognitiiviseen puoleen, muistiin, verensokeritasapainoon, monien muiden sairauksien, kuten diabeteksen ja sydän ja verisuonitautien puhkeamisen osalta. Lääkkeet myös voivat nopeuttaa dementian ja muiden vastaavien muistisairauksien aiempaa tulemista.
Mutta otsakkeeseen liittyen: Kannattaako minun siis koskaan mennä kertomaan avoimesti ja julkisesti millekään terveystaholle tai lääkärille, että en enää käytä psyykelääkkeitä? Ja jos mahdollista hyvät perustelut mukaan, kiitos!
Vastaukset 32
Vanhimmat
Vielä lisäyksenä edelliseen: miksi käyttää psyykelääkkeitä psykoosien, tai psykoottisten oireiden ennaltaehkäisemiseksi, jos niitä ei ole henkilöllä itsellään ollut enää vuosikausiin?
Ja kysyn näitä tällä palstalla siksi, että jos kertoisin esim. terveyskeskuslääkärille, että en enää halua käyttää minulle määrättyjä psyykelääkkeitä, tulisiko minulle siitä kenties jotakin seuraamuksia, ongelmia ja vaikeuksia esim. virkatahon ja lääkäreiden puolelta? Saattaisiko käydä niin, että minut asetettaisiin tahdonvastaiseen hoitoon? Kannattaako siis kertoa koskaan siitä, että ei enää käytä psyykelääkkeitä?
Oma kokemukseni on se, että lääkkeiden käytön lopettamiseni ei juurikaan kiinnostanut hoitotahoa, koska vointini ei siitä huonontunut.
Minusta lääkäreille voi avoimesti kertoa, että ei käytä lääkkeitä. Hyvä heidän on nähdä, että ilman lääkkeitäkin on mahdollista voida hyvin. Itse kerroin psykiatrille ja hoitajalle, että olen lopettanut neuroleptin käytön. Eivät olleet kovin tyytyväisiä (heidän mielestään minun pitäisi käyttää ”suojalääkitystä” psykoosin varalta vaikka oireita ei ole juurikaan ollut), mutta eivät voi pakottaa. Pakkohoitoon en ole joutunut. Sen sijaan olen saamassa muunlaista hoitoa poliklinikalta (työhönvalmennusta ja lyhytterapiaa).
Ei tarvitse kertoa lääkärille mitään lääkkeiden lopettamisesta.
Joskus maailmassa sitten, kun sinulla tulee asiaa lääkärille syystä tai toisesta, lääkäri näkee kyllä tiedoistasi, että lääkereseptejäsi ei ole uusittu. Se voi viitata siihen, että lääkkeitä ei myöskään käytetä. Mitä siitä seuraa, se jää nähtäväksi.
Jos osaat olla ja käyttäytyä mieleltään terveiden tavoin, niin eihän siinä sitten lääkkeitä tarvita. Onnea vaan ja menestystä!
Kiitos kaikille vastauksista ja kannustamisesta!
T: aloittaja
Menee jonkin aikaa ja joudut sairaalaan kun vointini heikkenee.
Ei se ole sataprosenttisen varmaa, että vointi heikkenisi.
Itselläni on ollut vuosia sitten psykooseja, ja nyt olen ollut jo monet vuodet ilman lääkityksiä, ja pärjännyt aivan hyvin.
Lääkärin mukaan olisi kyllä pitänyt käyttää neuroleptejä ennaltaehkäisevästi.
Onneksi olin itse eri mieltä, koska kaikenkaikkiaan vointini on ollut tosi pitkään paljon parempi ilman lääkkeitä, kun vertaa siihen, mitä oli aikoinaan lääkkeiden kanssa.
Diagnoositkin voivat joskus olla vääriä, tai tehty vääristä syistä/väärin perustein.
Eikä kukaan pysty tietämään voiko näistä parantua vai ei.
Lääkäritkään eivät ole ennustajia potilaidensa suhteen, etenkään lievemmissä tapauksissa. Toki rankemmissa voidaan joskus sanoa, että peli on menetetty.
Olen miettinyt että kuinka moni potilas oikeasti pystyisi lopettamaan hyvin lääkkkeensä, kun he vain tekisivät sen hitaasti esimerkiksi 10 prosenttia edellisestä annoksesta kuukaudessa tahdilla. Näin vieroitusoireet ja vieroituksen puhkaisema unettomuus ja henkinen paha olo ja heittely jää minimaaliseksi.
Samaan aikaan unettomuuden lääkkettömiä hoitokeinoja, säännöllinen päivärytmi, terveydestä huolehtimista ja päihteiden käytöstä pidättäytymistä. Mahdollista tukeakin olisi tarjolla vieroitukseen.
Kun lääkkeistä pääsee eroon, voi pääkin toimia paremmin ja niin päin pois.
Moni on niin aivopesty käyttämään lääkityksiäään että eivät uskalla purkaa niitä, eikä lääkäri uskalla purkaa niitä koska pelkona on juuri olon heittelehtiminen. Todellisuudessa se voi johtua siitä, että keho on fyysisesti mukautunut lääkkeeseen ja neuronit ei toimi normaalisti jonkun aikaa kun lääkkeet lopetetaan. Hermosto myös reagoi lopetukseen. Ei edes mietitä mahdollisuutta että ilman lääkitystä voisi mennä jopa paremmin kuin turruttavien lääkitysten kanssa.
Edelliselle kommentoijalle: Olet oikeassa esille tuomissasi näkökohdissa. Omalla kohdallani lääkkeet vain pahensivat mm. väsymystä ja aiheuttivat ongelmia verensokeritasapainoon, muistiin ja kognitiivisiin kykyihin. Aivosumu oli jokahetkistä ja päivittäist. '
Itse mietin säännöllisesti käyttämieni lääkkeiden lopettamista jo monta vuotta sitten. Vieroitusoireet olivat pahimmillaan juuri parin päivän sisällä. Vähensin kyllä niitä asteittain, mutta etenkin flunssa ja unettomuus ja pahoinvointioireet olivat aika voimakkaita.
Hermosto, ja fyysinen elimistö todellakin reagoi tilanteeseen.
Mutta nyt on lopettamisesta mennyt jo yli kuukausi. Ja pahimmat oireet ovat jo takanapäin. Unettomuuskin on lievittynyt.
Ihmettelen vain sitä, miksei perusterveydenhuollossa ja terveyskeskuksessa yms. yhtään kysytä potilailta itseltään, miten he voivat, pärjäävät, ja mitä he toivoisivat omalle kohdalleen hoitonsa osalta. Myöskään ei edes koskaan mietitä sitä vaihtoehtoa, että voisiko pitkäaikaislääkityksen lopettaa henkilön kohdalla kokonaan. Itse uskon enemmän avoimen dialogin malliin, kuin psyykelääkkeisiin pohjautuvaan psykiatriaan ihmisten hoitamisessa ja auttamisessa. Omakohtaisesta kokemuksesta, koska jouduin käyttämään niitä kyseisiä lääkkeitä useita vuosikymmeniä. Joten tiedän, mistä puhun.
Edelliseen lisäten: olen siis tämän ketjun aloittaja.
Minä paskoin hermostoni laskemalla pitkäaikaisen SSRI-lääkitykseni kerralla 10 mg:sta nollaan lääkärin "valvonnassa". Okei, omaakin tyhmyyttä, mutta eikö lääkärin olisi pitänyt tietää, ettei noin kannata toimia? Miksi minun olisi pitänyt tietää lääkäriä paremmin, kuinka lääkitys lopetetaan turvallisesti? Pahimmat viekkarit alkoivat vasta kuukausia sen jälkeen, kun lääke oli jo lopetettu. Kaaoshan niistä seurasi. Päädyin osastolle, missä sama lääke aloitettiin uudestaan isolla annoksella ja antipsykoottia päälle. Ai että teki hyvää toipumassa olleelle hermostolleni.
Kokemus tappoi mieleni ja psyykeni. Aikaa edes osittaiseen toipumiseen tulee kulumaan vielä vuosia, jos riittääkään. En enää koskaan, milloinkaan enkä missään olosuhteissa, KENENKÄÄN kehotuksesta tule käyttämään psyykenlääkkeitä. Riittääköhän perusteluiksi edellä kertomani vai ennenaikaiseen hautaanko tässä pitäisi itsensä lääkitä?
Niin minullakin tekivät juuri sumuista oloa ja vaikutti kykyyn prosessoida ja myös kognitioon sekä aloitekykyyn. Myöskin elämänlaatuun.
Käytin itse neuroleptejä muutaman kuukauden masennuslääkevieroituksessa ja se riitti. Ei enää koskaan.
Uskoisin, että tärkeintä vieroituksessa on itsestä huolehtimisen taidot sekä kyky kuunnella kehoaan. Tietoa kannattaa hankkia.
Kannattaa ymmärtää että oireet voi tulla "windows" ja "waves" kaavalla päälle aaltoillen. Eli vaikka luulisit, että oireet on menneet pois, niitä voi stressin myötä tulla uudelleen päälle. Ikkunat eli hetket jolloin saatat olla oireeton saattavat kestää jonkinaikaa ja yhtäkkiä tuleekin "wave" mikä tarkoittaa aaltoa oireita. Tätä tapahtuu aikana, kun aivosi ja hermostosi hakevat uutta homeostaasitilaa vieroittauduttuasi lääkkeistä. Lääkärit monet luulee,että se on pari viikkoa ja se on siinä. Toki olen tavannut lääkäreitä, jotka ovat sanoneet että siinä voi mennä kuukausitolkulla, että välittäjäaineet tasapainottuvat tai jotain tämmöistä.
https://www.survivingantidepressants.org/topic/82-the-windows-and-waves-pattern-of-stabilization/
Hermostosi on haavoittuvaisessa herkässä tilassa vieroituksessa. Oireita on sekä henkisen tason että fyysisen tason oireita. Minulla oli motorista levottomuutta, ylivireyttä sekä unen häiriöitä sekä mielialan heittelyä itkuisuudesta ja aggressiivisista tunteista lähtien melkein lievästi maanisiin oireisiin asti (ei ole diagnosoitu kaksisuuntaista). En ole ainoa, joka on kuvannut tällaisia lievästi maanisia oireita masennuslääkevieroituksessa. Yhtäkkiä aivot oli sumussa ja oli hankala tuntea itseään. Kognitiiviset ongelmat oli päivittäisiä. Kaksi kuukautta vieroituksesta olin osastolla, jossa minulle väitettiin ettei oireeni liittyneet enää masennuslääkevieroitukseen, ja minulla oli vain relapsi. Minulla oli tuolloin vain murto-osa tiedosta mitä minulla nykyisellään on vieroituksesta.
Tämä on hyvä linkki missä annetaan ohjeita miten selvitä vieroitusoireista
:
https://www.survivingantidepressants.org/topic/6632-the-rule-of-3kis-keep-it-simple-keep-it-slow-keep-it-stable/
"Pidä asiat simppelinä, hitaana ja tasaisena".
Kaikki mitä teet kannattaa tehdä harkitusti vieroituksessa. Välttää mitään överiä, kehonsa liikaa koettelua, liikaa stressiä ja sen semmoista. Päivärytmissä pitäytyminen voi auttaa pitämään asioita tasapainossa, silloinkin jos oireita on päällä.
"Myöskään ei edes koskaan mietitä sitä vaihtoehtoa, että voisiko pitkäaikaislääkityksen lopettaa henkilön kohdalla kokonaan. Itse uskon enemmän avoimen dialogin malliin, kuin psyykelääkkeisiin pohjautuvaan psykiatriaan ihmisten hoitamisessa ja auttamisessa. Omakohtaisesta kokemuksesta, koska jouduin käyttämään niitä kyseisiä lääkkeitä useita vuosikymmeniä. Joten tiedän, mistä puhun."
Itsekin uskon tuohon malliin huomattavasti nykymallia enemmän. Uskon, että biologisiin hoitoihin satsaava psykiatria joka lähes rutiininomaisesti laittaa ihmisiä lääkkeisiin lähes heti tarjoamatta juuri vaihtoehtoja on todella epäinhimillinen ihmisyyden vastainen hoitomalli, joka typistää ihmisten ongelmia joiksikin viallisiksi aivokemioiksi ja aivoiksi ja vielä saattaa sotkea ja vahingoittaa ihmisten hermostoa. Hoitaa ihmisten oireita, koukuttaa lääkkeisiin mutta ei oikeasti ratkaise asioita syvemmältä koska syvempiin asioihin voi olla hankala päästä käsiksi jos joku määrittelee ongelmasi antaen sinulle diagnoosin ja tunnetasolla voi olla lamattu lääkkeissä niin ettei pääse käsiksi oikeasti syvempiin ongelmiin. En usko, että lääkkeet ovat niin tarpeellisia mitä niistä on puhuttu ratkaisemaan monenkaan ihmisen ongelmia, hyödyt voi olla lyhytkestoisempia kuin luullaan milloin hiljalleen hyöty saattaa muuttua vain lääkekoukun ylläpidoksi. Ne tuottavat haittoja ja itselläni ne tuottivat pitkällä tähtäimellä todella epäinhimillisiä haittoja joista kärsin edelleen.
Itse kävin tuota hoitoa läpi yli 10 vuotta vieroituksineen joten minulla saattaa jotain ideaa olla sen hyödyistä ja haitoista.Itse koen, että psykiatrian hoidot "paskoi" hermostoni ja minulla on sen seurauksena edelleenkin oireita. Psykiatria sotki terveyteni jo nuorena pillereillään, jolloin aivoni olivat vasta kehittymässä. Voi minkä hinnan siitä jouduinkaan maksamaan kun olin niin naiivi!
Mitä vieroituksessa opin, oli että itsestä huolehtiminen on kokonaisvaltaista. Kun nuorena minulle tyrkytettiin masennuslääkkeitä, en vielä ymmärtänyt hyvinvoinnista huolehtimisen päälle ja siitä kuinka kokonaisvaltaista se on. Miten siis voi lisätä energisyyttään ja hyvää oloa syömällä terveellisesti, miten voi tukea unta. Pelkkä terveellisesti syöminen ei ole täysin simppeli asia, jos oikeasti meinaa saada ravintoaineita monipuolisesti, niitäkin mistä esim. monilla on puute. Miten valo vaikuttaa vireystilan säätelyyn. Miten hyvinvointi lähtee säännöllisistä rytmeistä.. En osannut kyseenalaistaa päässäni olevia yhteiskunnan odotuksistakin tulevia arvoja ja ajatusmalleja, jotka saattoivat aikaansaada pahaa oloa. Yksi osa toipumista oli, että oppi kyseenalaistamaan näitä. On olemassa paljon vaihtoehtoja hoitaa itseään kuin vain psykiatrian biologiset hoidot.
Erilaiset keholliset terapiat voisi olla todella hyödyllisiä auttamaan ihmisiä oppimaan kehonsa ja mielensä välisestä yhteydestä ja esimerkiksi vireystilojen säätelystä. Aina vain keskitytään siihen keskusteluterapiaan. Aikabiologiset hoidot. Elintapakeinot joissa ihmisiä voisi myös auttaa. Ja erilaiset ryhmät jossa esimerkiksi opetetaan meditaatiosta, lisätään ihmisten välistä sosiaalista yhteyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. . Toki niitä jonkinverran on, mutta ne tuntuu olevan jotenkin sivuroolissa psykiatrisessa hoidossa jossa tärkeässä roolissa on biologiset hoidot joita hoitaa lääkäri. Liikunta lisää neuroplastisuutta ja voi toimia paremmin kuin masennuslääke, ja hoitaa aivoja. Ja tietenkin avoin dialogi jota ei oteta missään käyttöön vaan pidättäydytään tässä "Pharma-mallissa".
Monesti psykiatriassa ajatellaan sillä tavalla, että etsitään nopeita ratkaisuja kuten lääke ratkaisemaan ongelmat jotta aivoja rebootataan ynnä muuta ihminen nostetaan sieltä pohjalta pois. Mutta monesti tällaiset pikaratkaisut ei ole hyviä, vaan syvemmät muutokset ottaa aikaa. Se että oppii huolehtimaan itsestään ja pärjää tunteidensa kanssa on pitkä prosessi.
Hyvinvointi lähtee terveestä kehosta, ei mömmöillä kyllästetystä kehosta ja sotketusta hermostosta, jossa asiat ei toimi välttämättä optimaalisesti. Ei yhtä osaa voi sotkea vain ilman mitään seurauksia, ilman että sillä on laajoja seurauksia kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Ymmärrän toki miksi jotkut haluavat käyttää lääkkeitään, ja se heille suotakoon mutta voin sanoa, että en mitään asiaa kadu elämässäni niin paljon kuin pitkää psyykenlääkkeidenkäyttöä.
Tässä vielä yksi linkki asioista mistä ihmiset on saaneet apua vieroitusoireisiinsa:
https://withdrawal.theinnercompass.org/page/coping-techniques-z
Tuntuu, vaan niin älyttömältä, että ihmiset joutuu kamppailemaan psykiatrian seurauksina tällaisten oireiden kanssa mitä tuollakin kirjoitetaan. Tuon sivuston on tehneet vieroituksen kokeneet.
"Minä paskoin hermostoni laskemalla pitkäaikaisen SSRI-lääkitykseni kerralla 10 mg:sta nollaan lääkärin "valvonnassa". Okei, omaakin tyhmyyttä, mutta eikö lääkärin olisi pitänyt tietää, ettei noin kannata toimia? Miksi minun olisi pitänyt tietää lääkäriä paremmin, kuinka lääkitys lopetetaan turvallisesti? Pahimmat viekkarit alkoivat vasta kuukausia sen jälkeen, kun lääke oli jo lopetettu. Kaaoshan niistä seurasi. Päädyin osastolle, missä sama lääke aloitettiin uudestaan isolla annoksella ja antipsykoottia päälle. Ai että teki hyvää toipumassa olleelle hermostolleni.
Kokemus tappoi mieleni ja psyykeni. Aikaa edes osittaiseen toipumiseen tulee kulumaan vielä vuosia, jos riittääkään. En enää koskaan, milloinkaan enkä missään olosuhteissa, KENENKÄÄN kehotuksesta tule käyttämään psyykenlääkkeitä. Riittääköhän perusteluiksi edellä kertomani vai ennenaikaiseen hautaanko tässä pitäisi itsensä lääkitä?"
Kyllä siihen pitäisi luottaa, että jos on lääkäri joka määrää tällaisia lääkkeitä, hän myös osaa ne turvallisesti purkaa. Valitettavasti purkamiseen liittyen ei olla juuri tehty paljoa tutkimusta, ainakaan ennen, sekä rivilääkärien kuva vieroituksesta on ollut jonkun Käypähoidon käsissä, jossa mielestäni vieroitukseen ei olla keskitytty riittävästi, kaikkiin sen onglemiin. Rivilääkärien pitää hallita iso määrä lääkkeitä. On ihan anteeksiantamatonta, kuinka sokkopohjalla lääkärit operoivat näiden voimakkaiden hermostolääkkeiden kanssa. He eivät oikeasti tajua mitä siitä voi seurata jos joku puretaan liian nopealla tahdilla lääkkeistä vastuuttomalla tavalla, ei sitä voi vain paikatakaan niin helposti.
Jos systeemi ei osaa turvallisesti vieroittaa ihmisiä tai ei ole siihen resursseja, pitäisikö sen sitten näitä pillereitä määrätä? Näin yleisesti? Jos lääkkeiden ongelmista ei ole riittävän spesifiä tietoa esim jo sillä asteella että ei kannata tehdä isoja vähennyksiä kerralla, pitäisikö heillä olla oikeus edes määrätä näitä?. Pitääkö asia myöntää sitten niin, että ongelmatapauksissa ihmisillä pitäisi itsellään ottaa tietoa ja laittaakin asiat yksilön harteille lääkärin sijaan?
"Pitääkö+asia+myöntää+sitten+niin,+että+ongelmatapauksissa+ihmisillä+pitäisi+itsellään+ottaa+tietoa+ja+laittaakin+asiat+yksilön+harteille+lääkärin+sijaan?"
Psykoosiin sairastuneet aina haluavat lopettaa lääkityksen, mutta entäs jos lääke olisi oikeasti tarpeen ja sitten tapahtuukin paha "romahdus". Mutta jos oikeasti olet parantunut etkä enää tarvitse lääkkeitä, niin mikä ettei. Mutta käsittääkseni esim. skitsofreniasta ei yleensä parannuta.
Minulla on "vain" neuroosi ja syön mielelläni lääkkeeni, koska tarvitsen niitä. Koskaan ei ole ollut lääkkeiden kanssa ongelmia eikä minkäänlaista riippuvuutta ja olen sentään syönyt niitä noin 30 vuotta.
Jo netistä on löydettävissä kuvauksia ihmisistä joilla on dg skitsofrenia jotka ei käytä lääkkeitään ja pärjäävät hyvin. Se voi vaatia kyllä ihmiseltä paljon, kokonaisvaltaista otetta hyvinvoinnistaan huolehtimiseen ja itsereflektion taitoja. Tiedän yhden naisen tarinan jossa hänen traumakokemuksiaan kutsuttiin skitsofreniaksi. On myös teorioita että koko skitsofreniaa ei ole olemassa, on vain oirekimppu samankaltaisia oireita eri etiologialla. Skitsofrenia voi pitää sisällään lukuisia ihmisiä joilla oireet on alkaneet lukuisista eril. syistä esim. traumat, runsas päihteidenkäyttö ja niin päin pois. Onko olemassa aivosairaus nimeltä skitsofrenia... En olisi niin varma.
Itselläni ei ole skitsofreniadg mutta olen kokenut psykoottisia oireita erään pieleenmenneen lääkevieroituksen seurauksena.
Ja lisättäkööt että itse alasajoin lääkitykset joita minulle lääkevieroituksessa tungettiin psykoottiseen masennukseen vuosia sitten. Suositeltiin syömään kaksi vuotta. Mitä tapahtui? No ei mitään. Aloin vaan hiljalleen voida paremmin. Opin paljon asioita elämästä ja tunteidenkäsittelystä ja itsestä huolehtimisesta mitä lääkkeissä en koskaan oppinut.
Riippuvuus on eri asia kuin fyysinen mukautuminen lääkkeeseen. Kyllä sinäkin, vaikka et riippuvuutta koe, niin kehosi voi olla mukautunut lääkkeeseen sen verran pitkässä käytössä, että jos yrität irti saat henkisen puolen ja fyysisen puolen vieroitusoireita.
Jos olisin osannut tehdä vieroituksen oikein ja hitaasti,olisin tod näk välttynyt unettomuudelta mikä puhkaisi unihäiriöitä mihin minulle määrättiin lääkkeitä mitkä ei sopineet minkä jälkeen puhkesi "psykoottinen masennus"
Aloittajalle sanon että vaikka olisi jo kk vieroituksesta, voit silti käydä haastavaakin aikaa läpi vielä jos kyseessä pitkäaikaiskäytön vieroitus. Anna itsellesi aikaa, pidä hyvinvoinnistasi huolta vaatimatta vieroitusaikana liikoja ja pidä huolta unesta.
Omasta puolestani lisään, että 1 kk vieroituksesta on todella lyhyt aika. Puoli vuottakin on vielä lyhyt aika. Jos saa oltua viisi vuotta toimintakykyisenä ilman lääkkeitä, sitä voisi jo melkein pitää parantumisena. Näin käy erittäin harvoin.
Mutta yrittää saa ja ehkä pitääkin.
Edes+skitsofrenian+käypä+hoito+-suosituksessa+ei+ehdottomasti+suositella+lääkehoitoa+loppu+elämän+ajaksi.+Sehän+olisi+hurjaa+kun+tietää+lääkkeiden+elinikää+lyhentävät+vaikutukset.+Skitsofrenia+on+diagnoosi,+jonka+saa+jos+lääkärin+arvion+mukaan+on+ollut+muutaman+kuukauden+psykoosissa+ja+jos+toimintakyky+on+laskenut.+Se+ei+kerro+mitään+siitä,+jatkuuko+henkilön+psykoottiset+harhat+loppuelämän+vai+eivät.+Se+kertoo+vain+siitä,+että+keskimäärin+tilastollinen+ennuste+on+heikko.+Vähän+sama+kuin+ottaisit+joukon+merkittävän+ylipainoisia+ihmisiä,+ja+väittäisit+että+jokainen+heistä+tulee+sairastumaan+sepelvaltimotautiin+tulevaisuudessa,+koska+ylipaino+riskitekijänä+ennustaa+merkittävästi+sepelvaltimotaudin+puhkeamista.++Kyse+ei+ole+monillakaan+kroonisesta+psykoottisuudesta,+vaan+riskistä+ajautua+psykoosiin+uudelleen.++
Olen siis mennyt itse henk.koht. elämäni ainoaan psykoottiseksi laskettavaan tilaan masennuslääkevieroituksessa, joka sotki uneni. Samaan aikaan stressiä elämäntilanteessa ja ehkä väärä aika masennuslääkevieroitukselle, mutta ikinä uneni ei stressinkään myötä ollut mennyt sellaiseksi. Minulla oli sen seurauksena pitkään unihäiriöitä joihin sitten määrättiin lääkettä ja alamäkeni lähti siitä, ja siitä tuli sekava haittavaikutuksia täynnä oleva polku. En kokenut saavani juuri tukea tai ymmärrystä mahdollisissa iatrogeenisissä laukaisijoissa psykoosin takana vaan ongelmani oli lääkkeiden puute. Se oli ketjureaktio haittoja ja olen satavarma että myös lääkkeet sotki päätäni ja aikaansai sekavaa oloa mihin oli voimakkaampaa droppia tarjolla. Psykoosia kuvaisin kuin olisi hereillä mutta olisi unessa samaan aikaan, pahimmillaan se oli kuin olisi ollut hereillä painajaisessa ja unen abstraktin päättömät ajatuskulut tuli valvetilaan. Neurotieteilijä, "Why we sleep" kirjan kirjoittanut Matthew Walker vertaa unta jonkinasteiseen psykoositilaan. " Proof you went psychotic last night". https://youtu.be/giKIFuw5fyc
Monet psyyken lääkkeet unilääkkeet yn peukaloivat unen rakennetta supistaen esimerkiksi REM unta, syvää unta niin päin pois jolla on arvaamattomia seurauksia psyykessä ja yleensäkin. Vieroitus psyykenlääkkeistä ja psyykenlääkkeiden haitat voi puhkaista unettomuutta. Esimerkiksi pitkän linjan alkoholistit saattavat kokea vaikeaa unettomuutta ja kokea tarvetta juodakin siksi ja unettomuus on aika tyypillistä alkoholista irrottautuessa. Psykoaktiiviset aineet sorkkii unta, ja uni on kemiallinen prosessi missä erilaisilla välittäjäaineilla on roolinsa. Uskon tällä olevan potentiaalisia haitallisia seurauksia. Lähes ikinä ei puhuta tästä puolesta lääkkeissä.
Lukuisat ihmiset valittavat unettomuudesta esim luopuessaan neurolepteistä. Kävin läpi vieroituksessa aikaa jolloin menin kaksi päivää samoilla silmillä ja useita päiviäkin saattoi mennä kahden tunnin unilla niin että huomasin että saatoin tipahdella pitkin päivää sellaiseen horrostilaan nähden mikrounia. Se oli kidutusta. Mutta selvisin. Unen normalisoitumisen kautta olokin alkoi normalisoitua. Kuin huomasin kuin pirstonainen uni alkoi muuttua yhtenäisemmäksi, näin enemmän unia ja palauduin paremmin. Tuo selkeytti heti paljon ajatuksia. Lääkeuni neurolepteissä joita sekoitettiin unipillereihin osastolla oli todella epäluonnollista jossa oli kuin olisin yön ollut pimeässä koomassa koskaan muistamatta mitään unia heräämättä koskaan ilman kamalaa painostavaa pöhnää virkeänä.
Olisin saattanut saada skitsofreniadiagnoosin koska en heti tuosta toennutkaan. En yhtään olisi ihmetellyt jos olisin saanut. Uskon etten saanut kyseistä diagnoosia johtui siitä että tajusin iatrogeeniset syyt pahan oloni taustalla ja aloin luopua lääkkeistä alkamatta johonkin injektiolääkityksiin joita minulle jopa suositeltiin sekä aktiivisesti olin vastaan sitä että annan jollekin ihmiselle oikeuden kertoa ongelmani ja ratkaisun siihen. Vetäydyin hoidosta josta koin harmia. Neuroleptit mitä minulle määrättiin oli hirveä kokemus haittoineen, unen saaminen tuollaisella aineella ei ole kyllä ainakaan itselle kovin tarkoituksenmukaista jos haitat niin jäätäviä ja elämänlaatu heikkoa. Neuroleptipolkuni jäi lyhyeksi vaikka niitä suositeltiin kahdeksi vuodeksi!!!
Palauduin alasajamalla lääkkeet ja ymmärtämällä kuinka omalla kohdallani ne jopa laittavat olon heittelemään ja vieroitus on täynnä ongelmia.
Olo on tasaisempaa kun ei enää kokeile mitään lääkkeitä mistä voi seurata mitä vaan.
Kyseenalaistan konseptin skitsofrenia eikä se sano minulle juuri nykyisin mitään enkä usko että psykiatrian näkemys esim lähes parantumattomasta sairaudesta on oikea. Uskon että psykoottisista oireista voi päästä ilman neuroleptilääkityksiäkin, koska lopetin neuroleptilääkkeet kun olin pää hyvin sekaisin ja silti selvisin. Psyyke on paljon vahvempi kun asioita prosessoi kuin että käyttää turruttavia lääkityksiä, tämä on siis oma kokemukseni. Se jotenkin jäsentää asioita paremmin mielessä ja syyseuraussuhteiden ymmärrys ja prosessointi on paljon tehokkaampaa ilman neuroleptien jarruttavaa vaikutusta. Toki varmaan jotkut voi saada apua myös lääkkeistä akuuttivaiheessa ongelmiaan mutta psykiatriassa jatkuvaa lääkkeenkäyttöä pidetään ihan normaalina ja jopa siihen rohkaistaan ja suositellaan (esim injektiot!). Uskon myös että ihmisiä väärindiagnosoidaan lääkehaittojen suhteen rutiininomaisesti.
Niin, yksi kuukausi on todellakin vielä hyvin lyhyt aika, mitä tulee olemiseen ilman lääkitystä. Mutta olen edelleen hyvin toiveikas sen suhteen, että pääsen niistä (psyykelääkkeistä) eroon lopullisesti. Ja että en enää tulisi sairastumaan psyykkisesti, tai joutuisi sairaalahoitoon. Olen hyvin motivoinut muuttamaan elämäntapojani, ja panostamaan omaan niin henkiseen, kuin fyysiseen terveyteeni.
Se, että on joskus saanut mt-diagnoosin, tai on määrätty neuroleptejä, ei tarkoita sitä, että niin tarvitsisi olla ja niitä lääkkeitä käyttää koko elämänsä ajan. Mahdollisuus tervehtymiseen on aina olemassa.
Kaikki on mahdollista, kyllä.
Sulla on hyvä asenne itsesi suhteen, motivaatiota ym. Onkin tärkeää pitää hyvinvoinnistaan huolta, etenkin, jos aikoo lääkkeet jättää pois, toki muutenkin.
Minullekin aikoinaan sanottiin, että joutuisin käyttämään lääkkeitä lopun ikääni.
Käytin niitä vajaat 20 vuotta, nyt ollut ilman jo lähes 10 vuotta.
Jälkiä lääkitykset ovat jättäneet, muistiongelmaa, kognitiivista ongelmaa, ja fyysisenä hermostosairaus.
Pudotin viimeiset lääkkeet vuosia sitten todella hitaasti.
Lääkäri ei olisi suostunut niitä lopettamaan, enkä saanut reseptiä miedompaan lääkkeeseen, niinpä jouduin tekemään etukäteen laskelmat ja suunnitelmat, miten pudottaisin vahvemmat pillerit pikkuhiljaa pois.
En edes huomannut, että olisi mitään pahempia vieroitusoireita tullut, hetkeksi aikaa saattoi nukkumiseen vaikuttaa.
Lopettamisesta kerroin lääkärille lähes vuotta myöhemmin, koska kävin harvoin vastaanotolla.
Lääkäri ei oikein pitänyt lopetuksestani, ja aika tiukkaa keskustelua käytiin siinä.
Kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin. Elämä jatkuu, vaikka vaivoja on jäänytkin vuosien lääkitysten jälkeen, niiden kanssa oli/on vain opittava elämään, nauttia kaikesta siitä, mitä vielä on jäljellä.
"Uskon myös että ihmisiä väärindiagnosoidaan lääkehaittojen suhteen rutiininomaisesti."
Niin minäkin. On syytäkin, sillä niin on tehty minullekin. Mihin rajaan asti voidaan kohtuudella hyväksyä se, etteivät lääkärit "tiedä"?
"Lääkäri ei oikein pitänyt lopetuksestani, ja aika tiukkaa keskustelua käytiin siinä."
Oliko hän huolissaan vähenevästä kassavirrasta lääkeyhtiöiden suuntaan?
Sitä en viitsinyt kysellä, muutenkin oli jo hankalahko tilanne, kun ensimmäiseksi kerrottuani lääkityksen lopettamisesta uhkasi pakkohoidolla, ainakin aloitti siitä puhumaan, mutta jätti jostain syystä lauseen kesken.
Kyseenalaistaminen on kyllä kivaa, mutta raja täytyy tietää, ettei astu väärien ihmisten varpaille. Ja sitä se olisi ollut, jos olisin alkanut kassavirrasta kyselemään.
Muuten kyllä kyselin, minkä takia lääkitystä olisi pitänyt jatkaa, ja pyysin perusteluja.
Psykiatrit kyllä osaavat laittaa ihmisiä lääkitykselle ja pitää heitä niissä, mutta eri asia on osaavatko he oikeasti parantaa ihmisiä saatika ottaa lääkkeistä irti turvallisesti.
On ihan arpapeliä, saatko esimerkiksi julkisella lääkärin joka on pitkäkestoinen lääkärisi vaikka sinulle määrätään lääkkeitä pitkäksi ajaksi. Itselläni lääkäri vaihtui jatkuvasti pitkällä käytöllä.
Joo ja psykiatrien varpaille ei kannata astua. Monet ei pidä kritiikistä, etenkin jos kritisoi pitkäaikaisen hoidon tuloksia, puhuu vieroituksesta, pitkäaikaishaitoista. Saattavat kyseenalaistaa niitä minkä ehtivät ja laittaa niitä mielenterveyden ongelmien piikkiin. Ei heidän maailmankuvaansa sovi loukata missä lääkkeet on hyödyllisiä. Aina psykiatrille puhuessaan kannattaa olla mahdollisimman rauhallinen, eikä kiivastuneen oloinen, vaikka he gaslightaisivat sinua minkä ehtisivät tai kyseenalaistaisivat sanomaasi. Harkitulla ulosannilla saa parhaita tuloksia.
Hyvä jos auttavat. Lääkityksen aloitus, käyttö ja lopetus ovat kuitenkin kolme eri asiaa. Kaksi ekaa voivat hyvinkin olla ongelmattomia vaikka kymmeniä vuosia. Tämä ei kuitenkaan sulje pois, etteikö ongelmia voisi tulla vielä lopetusvaiheessa. Kuten yleensä tuleekin, kun aivot ja keskushermosto joutuvat sopeutumaan uuteen tilanteeseen.
Olen vain lukenut läkärit helpolla tekee mielenterveys diakonosin ja 1v.resepti aptekkin.julkinen sektori ei tarkista hormoni arvoja,ei kilpisrauhsen toimintaa sen enempää raudan putosta,joka on muu kuin normali veri arvo koe.Kaiki maksaa ja väistetään julkinen sektori tutkimukset.Ihmiset kulkee lääkeistä aivjot turta ja lihoavat lääkestä ylipainoisiksi miehiksi naisiksi.Kun todella syy on muu kuin latva.Mutta niitä oikeita verkokeita ei oteta.liian kallista..Lisäksi jo on latva vika.terapiaa,sähkö hoitoa,ihminen paranee. sähkö hoito annetan nukutus. asia löyty Ylen arena ja Se TOIMII!Lääkeet tuho lopulta kokko persoonan ja lihottaa ihmisen muodottomaksi.Aiheuttaen muita sairautta elimistö sivuvaikutuksena myös.
Itse kun teininä aloitin masarilääkkeet, ei otettu minkäänsortin verikokeita jossa mitattu mitään tasoja. Nykyään olen irti lääkkeistä, ja käyn ottamassa aina välillä yksityisellä verikokeet. Joskus on jotain pientä häikkää niissä ollutkin, ja olen ryhtynyt toimiin. Esimerkiksi D-vitamiini ja rauta-arvoissa. Nuo voi oireilla väsymyksenä ja muutenkin. Teininä en osannut syödä oikein ja monipuolisesti ja mietin olisiko silloin pelkkä ruokavalio-ohjaus voinut minua auttaa jaksamaan. Sen sijaan minulle tungettiin koukuttavia kehoa sotkevia kemikaaleja. Ruokavaliosta on minulle suunnaton hyöty ollut, kun opin sen mikä itselle toimii.
Pääsääntöisesti yritän saada ravintoaineet ruuasta, koska vitamiineissa ongelma on imeytyminen, ne on synteettisiä sekä se, että kun syö jotain ehkä liikaa, se voi ketjureaktiona vaikuttaa toisiinkin pitoisuuksiin eli alkaa sotkea kokonaiskuvaa. Kehossa kaikki kun tuntuu toimivan vähän symbioosissa. Samaten kun esim SSRI-lääkettä syö, sillä voi olla laajoja ketjureaktiomaisia vaikutuksia serotoniinin lisäksi esimerkiksi hormoneihin, dopamiiniin ym.
Välittäjäaineet syntyy suolistossa ja suoliston kuntoa yritän myös tukea ruokavaliolla pre- ja probiooteilla, jotka myös yritän saada ruoasta myös purkista syön probiootteja sekä minimoimalla ns.prosessoidun hötön syömistä. Kehon matala-asteiseen tulehdukseen voi vaikuttaa ruokavaliolla, välttämällä ainakin asioita mitkä voi sitä lisätä.
Suomalaisilla on herkästi puutetta foolihaposta ja D vitamiinista, jos ei talvella ota D vitamiinitankkausta. Foolihappoa ei aina saa ruoasta riittävästi jos ei tiedä mitä tekee ja aktiivisesti yritän saada sitä riittävästi miettimällä mitä syön.
Kesäisin D vitamiinia saa luonnostaankin ja sitä kannattaa hyödyntää oleskelemalla ulkona valoisan aikaan. Ei ihme että kesällä jaksaakin paremmin. Kalaa yritän syödä pari kertaakin viikkoon saadakseni omega 3:sia.
Jos haluaa satunnaisesti luonnon ravintoainetankkauksen, kannattaa syödä esim naudan maksaa silloin tällöin. Varsinkin jos rauta-arvojen kanssa häikkää.
Unen tukeminen alkaa siitä, että välttää sinistä valoa ennen nukkumaanmenoa ja keinotekoista valoa. Nuo estää melatoniintuotantoa. Meillä on paljon valosaastetta ja asioita jotka tuhoaa unta. Stimuloivia laitteita ja viihdettä, stressiä jne. Kun illalla syö unta tukevan aterian niin kummasti nukkuu paremmin kuin jos vaikka söisi jonkun sokeripommin. Kun aamuisin saa valoa se tahdittaa sisäistä kelloa.
Kun tekee tiettyjä muutoksia, pää toimii paremmin ja jaksaminen kasvaa. Selkeä ero. Ihmettelen biologista hoitomallia missä unohdetaan kokonaisvaltaisuus. Edesvastuutonta toimintaa.
Ruokien kokkaaminen on myös aivoja kuntouttavaa toimintaa, jossa voi kehittää muistiaan, toimintakykyään, suunnittelutaitojaan ynnä muuta. Se auttoi omassa kuntoutuksessani kun oli kognitiivisia ongelmia psyykenlääkevieroituksessa. Samalla tukee aivoterveyttä kun syö terveellisesti. Minua inspiroi se kun ajattelin kuinka se auttaa aivoja palautumaan kun se antaa rakennuspalikoita. Ymmärrän, että joillakin masentuneisuus voi viedä energiaa kokata mutta myös silloin voi ja kannattaa tehdä terveellisempiä valintoja vaikka ei itse laittaisi ruokiaan.