Amerikan suurin republikaanipresidentti omasi monia Vladimir Putinin ominaisuuksia. Siksi sisällissodan asteelle taantunut demokraattien Yhdydvallat on alusta saakka pelännyt ja vihannut Putinia. Samoin europpalaiset vanhat siirtomaavallat - kansainvälinen yläluokka ja ulkomaiset keinottelijat kokevat kansakunnan yhtenäisyyttä ajavat suurmiehet uhkaksi.
Putin on aikamme Abraham Lincoln
2
103
Vastaukset
Tunematta kumpaakaan esittämistäsi henkilöistä henkilökohtaisesti niin Abrahamista otin hänen wiki elämänkerrastaan pienen pätkän ennen kuin hänen presidentin uransa alkoi ja hän oli yrittämässä kongressiin:
"Lincoln pyrki 1834 sitoutumattomana uudestaan Illinoisin kongressiin ja tuli tällä kertaa valituksi. Hänen vaalikampanjansa erosi huomattavasti muiden ehdokkaiden kampanjoista, sillä hän ei antanut ainuttakaan vaalilupausta ja piti vain muutaman julkisen puheen. Sen sijaan hän tapasi äänestäjiä henkilökohtaisesti ja vieraili lähes jokaisen alueen perheen luona. Politiikassa Lincoln noudatti pääasiassa whig-puolueen linjaa ja vastusti orjuuden laajentamista esikuvansa Henry Clayn ja Daniel Websterin tapaan. Lisäksi hänellä oli näkemys siitä, että Yhdysvallat voisi laajentua kaupankäynnin avulla"
Kun nyt samaistit Putleria ja Linkolnia niin mistä löytäisit tiedot joita vertaillen heitä voisi tämän kirjoituspätkän mukaan vertailla saman kaltaisiksi?- Anonyymi
USA himoitsee Venäjän raakaineita. Eka haave saada oma sätky valtaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww731177EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79835
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30616