Että näin:

Tiger haastaa Windowsin myös palvelimissa!.
Apple julkisti perjantaina Tiger-nimellä tunnetun Mac OS X 10.4 -käyttöjärjestelmäpäivityksen.
Tiger tuo Mac OS X:ään aidon 64-bittisen sovellusarkkitehtuurin, jota voi hyödyntää PowerPC G5-pohjaisissa koneissa.
32-bittiset sovellukset toimivat täydellä nopeudella myös 64-bittisessä ympäristössä, koska PowerPC:n perusarkkitehtuuri on jo alkujaan suunniteltu 64-bittiseksi.
32-bittisen C- ja C -koodin porttauksessa ja muutamien API-kutsujen osalta on otettava huomioon perustietotyyppien uudet bittikoot.
Tigerista löytyy vanhaa AppleScript-tekniikkaa kehittyneempi Automator, jolla loppukäyttäjät voivat sitoa erillisiä toimintoja automaattisiksi työnkuluiksi.
Unix-pohjainen Mac OS X 10.4 julkistettiin sekä työasema- että palvelinversiona.
Tiger Serverissä on parannettu Windows-verkkojen yhteensopivuutta.
Uusi palvelinversio tukee esimerkiksi Windowsin ACL-pohjaisia pääsylistoja.
Apple markkinoi Tiger Serveriä edulliseksi vaihtoehdoksi Microsoftin Windows 2003 -palvelimille.
Yhtiö ei rahasta Windows-palvelimista tutuilla käyttäjäkohtaisilla CAL-maksuilla, joten Tiger-palvelimen avulla voi säästää tuhansiakin euroja. =)
1172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihan vaan kysyisin ku oon ihmetelly et mitä noi CAL maksut on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mac-man!. kirjoitti:

Tiger haastaa Windowsin myös palvelimissa!.
Apple julkisti perjantaina Tiger-nimellä tunnetun Mac OS X 10.4 -käyttöjärjestelmäpäivityksen.
Tiger tuo Mac OS X:ään aidon 64-bittisen sovellusarkkitehtuurin, jota voi hyödyntää PowerPC G5-pohjaisissa koneissa.
32-bittiset sovellukset toimivat täydellä nopeudella myös 64-bittisessä ympäristössä, koska PowerPC:n perusarkkitehtuuri on jo alkujaan suunniteltu 64-bittiseksi.
32-bittisen C- ja C -koodin porttauksessa ja muutamien API-kutsujen osalta on otettava huomioon perustietotyyppien uudet bittikoot.
Tigerista löytyy vanhaa AppleScript-tekniikkaa kehittyneempi Automator, jolla loppukäyttäjät voivat sitoa erillisiä toimintoja automaattisiksi työnkuluiksi.
Unix-pohjainen Mac OS X 10.4 julkistettiin sekä työasema- että palvelinversiona.
Tiger Serverissä on parannettu Windows-verkkojen yhteensopivuutta.
Uusi palvelinversio tukee esimerkiksi Windowsin ACL-pohjaisia pääsylistoja.
Apple markkinoi Tiger Serveriä edulliseksi vaihtoehdoksi Microsoftin Windows 2003 -palvelimille.
Yhtiö ei rahasta Windows-palvelimista tutuilla käyttäjäkohtaisilla CAL-maksuilla, joten Tiger-palvelimen avulla voi säästää tuhansiakin euroja. =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu