Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Uusi televisio ja sen hankinta vei pään pyörälle

Anonyymi

Olen niitä, jotka kuukausikaupalla tutkivat ensin asiaa, myöntyvät lopulta ja hankkivat jonkun ihmevimpaimen kotiinsa. Niin tuli tehtyä nytkin ja sain lopultakin jo parin päivän päästä uuden telekkarin entisen sanottua itsensä irti Ukrainan sodan jatkuvan tuijottamisen vuoksi. Oli hätä minullakin..tosin erilainen!

Nyt tuossa pienten järjestelyjen jälkeen näyttää kuvaa viimeisen päälle oleva Etelä-Korealainen tuijotin, jonka sukujuuret olivat myös entisessä. Tässä vain on se vika, että ei ole tottunut minuun vielä. Näpelöin näet ensin ja parin kuukauden käytön jälkeen tajuan lukea käyttöohjeen!

Tämä uusi smart-televisio näköjään on ihmiskunnan yksi saavutus ihmisen älykkyyden vuoksi, mutta näyttää ainakin nyt paljon sitä, mitä yksi ihmiskunnan saavutus "älykkyydellään" tekee. Oman telkkarini kuvaa pitää vielä hieman tarkistaa, koska en halunnut laitetta, joka näyttää hirviöfilmiä alvariinsa.

Tänään juttelin asioista myös tutun taksikuskini kanssa. Kumpikaan meistä ei ollut kovinkaan innostunut nykyiseen uhoamiseen, vaan päätimme telepatiaa käyttäen olevamme yhtä mieltä.

Politiikkaan en halua puuttua, sillä omat politiikkomme ovat meidän itsemme valitsemia. Eli heistä heijastuu koko tyhmyys, jota me itse emme halua ulos antaa.

Minä haluan olla tällainen, tyhmä kuin saapas. En seuraa luonnon keväistä heräämistä, en ulkomaiden tapahtumia, en edes jaksa. Olen siis oma itseni, jonka tavoitteena on seuraavaksi vain hieno hipinä ennen lopullista.

Arvatkaa mitä? Vaikka olenkin junatuoma "sekopää", niin minulle arvoa antaneille sanoisin muuta..tutkikaa ensin oikea tasku ja vasta sitten uikaa vanhan ukon liiviin.

En pidä kovinkaan arvostettuna suoraa pottuilemista näillä palstoilla. Ihminen haukutaan pystyyn nimen kera, mutta ei mietitä sitä mitä kyseinen tempoilu näppäimistöllä saa aikaiseksi.

Minäkin olen tämän nimimerkkini takana aivan syystä. Jatkuva pottuilu pennusta lähtien on kasvattanut aikamiehen hieman eri muodossa. En sitä kadu, vaan olen hyvinkin onnellinen tämän uuden television kanssa. Perkele, kirppupeliä tässä ei ole, mutta mainoksia riittää joka paikkaan. Mikäli täällä perukassa on huomisaamuna hangen päällä joku Samsun Smart-tv, niin se on minun entinen uusi.

Siinäpähän jänisystäväni, tikat ja oravat sitä sitten ihmettelevät. Olen sitten mieluummin ilman telkkaria.

Toivoo Perukan ukkeli

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuhmolaisilla on Beavis and Butt-Head-syndrooma. Sitä vaan katsotaan töllöstä musa videoita ja öhö-hö-hötetään. Laita katseluun YouTubesta niin pääset tunnelmaan. Elokuva tulossa jossa kaverit on kasvaneet aikuiseksi ja kasvattaneet six packit. Sipsiä ja kaljaa niin kyllä se siitä lähtee luistamaan😀

      • Anonyymi

        Ettäkö nyt taas lähestyit minua oi poikani. Aivan tämän palstan kautta? Olen jo pitkään epäillyt sinun olevan paikalta poistunut keskonen. Miten pahalta minusta, oikeasta isästä, tuntuu sinun sanallinen herkullisuus.

        Mikäli sinulla enemmänkin noita oireita, niin minut löydät BBC:n suomenkieliseltä osastolta. Osastoja on monta, mutta kysy minua suomalaisena, et Kuhmoa morkkaavana henkilönä.

        Minä teen vielä vanhanakin työtä, enkä notku kotona jonkun autoa ihaillen. Sinulla on oikea pää, mutta jonkun eläimen hartioiden välissä. Älä ärsytä vanhaa!


    • Anonyymi

      Jollakin on jäänyt pikku kakkonen katsomatta, kun täällä yrittää päteä keskonen.

      • Anonyymi

        Taitaa olla viimeinen kerta kun pääsisi kysymään esittävältä orkesterilta mistä kappale Iivantiiraan sai innoituksen. Minä tiedän ainakin yhden porukan joka jäi pyörimään kaupungin konttorin kulmille ja ne ei ole ainakaan mitään ruudin keksijöitä🙂

        Pelle Hermanni oli muuten tosi pelottava😬


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2184
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2013
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1632
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1460
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      75
      1420
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1347
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1324
    8. 50
      1215
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe