Rosanna promoaa vaihteeksi lihavuutta

Kevät ja kalja. Monet yrittää päästä bikinikuntoon tähän aikaan vuodesta, mutta Rosanna antaa piutpaut sellaisille kotkotuksille. Kalja, selluliitti ja ylimääräinen makkara on uusi musta Rosannan mielestä:

- Mä painan tänä päivänä about 20kg enemmän kuin esimerkiksi 2015 kun voitin Miss Helsingin. Must on siistiä miten kroppa muuttuu, miten omat asenteet muuttuu vuosien varrella, Rosanna kirjoittaa.

Hän sanoo, ettei olisi voinut aiemmin ajatellakaan, että olisi julkaissut itsestään kuvia, jossa näkyisi “ylimääräinen makkara”.

- Nykyään ei voisi kyllä vähempää kiinnostaa jos jotain ’ylimääräistä’ näkyy tai selluliitti paistaa housujen läpi. Thats life ja mä tykkään kovasti mun kropasta tämmöisenä!
699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Rosanna voisi ottaa itsestään kuvan missä on vieressä 40 kappaletta puolen kilon margariinimöykkyjä. Pinoisi ne viereensä ja katselisi sitten mikä on siistii ja mikä ei.

Äänestä

Taitaa Rosannalla olla pikemminkin 35 kiloa sitä painoa enemmän. Lähestytään kolminumeroista lukua.

Äänestä

Kehopositiivinen eli fläsä.

Äänestä

ja toinen punkero laittanut mustelmaisen ja ihraisen tekoperseensä näytille, luulin että treenaamallahan se perse kasvaa, mut ei kun ihraa topataan eri paikkoihin, oksennus

Äänestä

kyllä on Rosanna taas palannut lehtiin kun mies katosi niin pakko painaa pitkää päivää--liikemies rahakas katosi niin jopa ihrat myy......

Äänestä

Muutama makkara vyötäröllä ei meinaa, että ihminen ei mahtuisi normaaliin painoindeksiin. Nykyään ihannoidaan liikaa kaikkia lihaksikkaita fitnesvartaloita joista rasva poltettu kokonaan pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kevät ja kalja. Monet yrittää päästä bikinikuntoon tähän aikaan vuodesta, mutta Rosanna antaa piutpaut sellaisille kotkotuksille. Kalja, selluliitti ja ylimääräinen makkara on uusi musta Rosannan mielestä:

- Mä painan tänä päivänä about 20kg enemmän kuin esimerkiksi 2015 kun voitin Miss Helsingin. Must on siistiä miten kroppa muuttuu, miten omat asenteet muuttuu vuosien varrella, Rosanna kirjoittaa.

Hän sanoo, ettei olisi voinut aiemmin ajatellakaan, että olisi julkaissut itsestään kuvia, jossa näkyisi “ylimääräinen makkara”.

- Nykyään ei voisi kyllä vähempää kiinnostaa jos jotain ’ylimääräistä’ näkyy tai selluliitti paistaa housujen läpi. Thats life ja mä tykkään kovasti mun kropasta tämmöisenä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu