Sota Euroopassa hallitsee tämänkin keskustelupalstan debattia. Otetaan nyt yksi kotimaan aihe mukaan. Ylen tuorein gallup. Kyselyt on tehty helmikuun aikana, joten kiristynyt maailmanpoliittinen tilanne on ainakin osin mukana
Kokoomus kärjessä hypähtää reippaasti ylös. Puolueen viesti onkin ollut selkeimpiä ainakin mitä Nato keskusteluun tulee.
SDP on kakkospaikalla mutta putoaa hieman kannatusprosenteissa. Se on hieman yllättävää, onhan pääministeripuolue onnitunut kohtuudella välttämään isot mokat. Olisiko Marinin hapuilevilla lausunnoilla ja Nato vastaisuudella jotain tekemistä asian kanssa.
Persut lievässä nousussa, polttoaineen hinnannousu taitaa auttaa heitä kannatuksen kasvattamisessa
Keskusta kömpii myös ylös kannatuksen syvimmästä kuopasta. Aluevaalit oli puolueen pelastusrengas, se sai taas maakuntien ihmiset puolelleen.
Vihreät luisuu alaspäin, mutta yllättävänkin vähän ottaen huomioon miten surkeaa puolueen esiintyminen on. Suunta on kuitenkin selvä ja jatkunut jo pitkään. Polttoaineen hinnan nousu vaikuttaa vihreisiin päinvastoin kuin persuihin.
Vasemmistoliitto kyttää vihreiden takana lähes tasoissa. Nato vastaiset vasemmistolaiset ovat puolueen turvana.
Pienpuolueista LiikeNyt vaipuu, samoin ryhmään muut kuuluva VKK. Jälkimmäinen ei mikään yllätys.
Mitä syitä kannatusmuutoksille keskustelijat näette, yllä omia arvioita

Vastaukset 11
Vanhimmat
Nyt on sodan uhka, silti vasemmistlaiset lakoilla haittaa maan kulkua, korona päällä.
Siinä jää toisarvoiseksi nyt Mikki ja Aku Ankka.
kyllä on hyvä aika tehdä galluppeja kun on sota ukrainassa,tietää varmasti lopputuloksen.
Ei ole nyt galluppien aika. Halosen kissamieskin sanoi että otetaan Venäjällä käyttöön kuolentuomio. Hakeeko Halonen turvapaikkaa Venäjältä ?
Kerro lopputulos.
Älä kiinnitä medvedin ja lavrovin puheisiin huomiota
ne eivät ole Putinin lähipiirissä
Vihreiden+luisu+lämmittää+mieltä,+seuraavassa+gallupissa+alle+9%+ja+Vasemmiston+takana,+jeees
Liike Nytin ja VKK:n suhteellisen iso kannatuksen pudotus oli odotettavissa, kun Suomessakin jännitetään tulevaisuutta. VKK:lla kannatuksen puolittumisen selittää lisäksi rokotuskeskustelun siirtyminen taka-alalle ja Ano Turtiaisen Putin-henkiset kommentit.
Isoimmilla puolueillahan muutokset ovat ihan normaalia vaihtelua kuukauden sisällä, kun haastateltavat eivät ole samoja ihmisiä.
VVK nolla paikkaa eduskuntavaaleissa eikä se johdu mistää putiniasta vaan
siitä että Turtilainen ei jossain savitaipaleella saa sataa ääntä enempää ja
ei pääse eduskuntaan eikä muutkaan
koronankin on silloin laimentunut influenssaksi uusia lääkkeitä tulee nytkin maaliskuussa
sillä ei voi ratsasta
Soinilla oli ministereitä ja neljä paikkaa koko Suomessa kuntavaaleissa ja kaikki loikkasivaat pois muutaman päivän jälkeen
Siinä oli sen verran hyvin tiivistetty syitä eri puolueiden kannatusmuutosten syille, että eipä tuohon juuri täydennettävää. Itse olen tyytyväinen, että Keskusta on nousussa. Erityisesti toivon, että seuraavissa eduskuntavaaleissa mentäisiin perussuomalaisten ohi.
Selitä miksi Kreml-kepu olisi hyvä, oletko itse maanviljelijä tai -perheestä
Kepu näyttäytyy minulle pulakauden kokoomukseksi jossa on Kremlin leima
Nyt pitäisi kaikkien suomalaisten olla yhtenäisiä ja puhaltaa yhteen hiileen! Nyt ei ole aika eripuralle eikä sellaisen lietsonnalle. Eikä varsinkaan tehdä mitään galluppeja jotka ovat lähinnä vain sirkushuvia.