Suomi24 haluaa torjua Venäjän disinformaation levittämistä palstalla

Hei keskustelijat!

Ylläpito on pahoillaan ja järkyttynyt Ukrainan tilanteesta. Tiedossamme on Venäjän systemaattisesti ja lisääntyvästi tekemä mielipidevaikuttaminen monilla eri alustoilla, valitettavasti myös Suomi24:ssä. Emme hyväksy tämänkaltaista toimintaa millään tasolla.

Sananvapaus kuuluu edelleen Suomi24:n arvojen mukaan kaikille, ja on normaalia ja inhimillistä, että maailman tilanne ja vaikkapa Suomen poliittiset päätökset herättävät ihmisissä erilaisia ajatuksia ja mielipiteitä. Niistä saa keskustella, kun sen tekee itse aihetta, toisia käyttäjiä sekä palvelun sääntöjäkunnioittaen. Yksittäiset, valtavirran mielipidettäkin sotatilanteesta kyseenalaistavat kommentit voivat siis olla sallittuja niiden esitystavasta riippuen.

Venäjän trollitehdas on meillä kuitenkin Suomessa hyvin tiedossa, ja sen väsymätön työskentely itänaapurin propagandan edistämiseksi on yhä näkyvämpää. Tehtävään palkattujen mielipidevaikuttajien kirjoitukset pyritään saamaan kiinni: kun yksi löytyy, löytyvät sitä kautta muutkin samasta IP-osoitteesta tulleet viestit. Tavoitteemme on sääntöihinkin kirjattuna torjua massapostittaminen, ja nykyisessä maailmantilanteessa erityisesti propagandaan on suhtauduttava vakavammin kuin koskaan.

Trolliviestejä torjutaan ylläpidossa ihmismoderaattoreiden, mutta myös tekoälyn toimesta. Suomi24:n kommenttien määrä on ollut tänä vuonna isossa kasvussa edellisvuosiin verrattuna, ja palveluun päivittäin tuleva viestien massa on valtava. Poistoja ja IP-osoitteiden tarkistuksia tehdään paljon käyttäjien ilmoitusten perusteella. Siksi pyydämme erityisesti näinä aikoina myös teitä käyttäjiä auttamaan ylläpitoa saamaan tietoomme mahdollisia mielipidevaikuttamiseen tähtääviä aloituksia tai kommentteja. Epäilyttävässä kommentissa voi esiintyä mm.:
- Mahdollisesti valeuutisointia tai propagandaa sisältäviä linkkejä, jotka vaatisivat tarkastusta
- Selkeää Venäjän sotavoimien ja Putinin toiminnan ylistämistä
- Ukrainan halveksuntaa
- Keskustelun ohjaamista esim. Putinin toimista Yhdysvaltain politiikkaan tai Natoon

Lisätietoa Venäjä-trollien manipuloinnin keinoista voi lukea esim. tästä Yle Kioskin jutustavuodelta 2015.

Myös kaikki epäasialliset kommentit kannattaa ilmoittaa. Viestin voi ilmoittaa sen yhteydessä olevansa “Ilmoita”-painikkeesta.

On tärkeää myös muistuttaa, että Venäjän kansalaisia kohtaan hyökkääminen palstalla ei ole missään nimessä sallittua. Tällaisia kirjoituksia on alkanut pettymykseksemme ilmestyä palstalle lisääntyvästi, ja niille ei palvelussamme paikkaa ole. Sääntöjenvastaiset kirjoitukset voivat viestien poistojen lisäksi johtaa bänneihin palvelusta.

Toivomme kaikille jaksamista. Ajatusten purkaminen tekstiksi voi auttaa ahdistukseen ja epävarmuuteen, joten keskusteleminen kannattaa.

Aurinkoista viikonloppua,

toivoo ylläpito

530

29886

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Joo, mutta millä erottaa suomalaisen ja venäläisen trollin anti? Näillä palstoilla häärää sairas suomalainen, joka on äärimmäisen Venäjä- ja kristinuskon vastainen.
      Kyrillisiä pystyy kirjoitamaan kuka vain, joka tietää miten. Se siis ei riitä todisteeksi. Venäjämyönteiset puheet sama juttu.

      • Anonyymi

        Sen verran paksua saissea, että huh, huh. Nyt alkaa seuraava vaihe nettisensuurissa josta ollaan saatu esimakua maahanmuutto ja koronakeskustelussa, jollet ole agendan ja narratiivin puolella, olet venäjätrolli.

        Vuodesta 2015 alkanut pahentunut nettisensuuri keskustelufoorumeissa tukee saamaan nyt uuden sensuurivaihteen. Lännen DDR vahvistuu.

      • Anonyymi

        2022 ja ajatusten ddr ja te palaatte aina uudelleen, juuri kun teistä luuli päässeensä ja sananvapauden vakiintuneen 🤐

      • Anonyymi

        Venäjän ja kristinuskonvastainen. Mitä tuo nyt tarkoittaa ? Sitäkö jotta pitäisi hyväksyä putinismin mukainen "sananvapaus" ja uutisointi.

      • Anonyymi

        Venäläisen trollin tai suomalaisen kirjoittajan erottaa kyllä normaaliälyinen pimeässäkin ja pitäisikin olla kansalaisuusvaatimus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen verran paksua saissea, että huh, huh. Nyt alkaa seuraava vaihe nettisensuurissa josta ollaan saatu esimakua maahanmuutto ja koronakeskustelussa, jollet ole agendan ja narratiivin puolella, olet venäjätrolli.

        Vuodesta 2015 alkanut pahentunut nettisensuuri keskustelufoorumeissa tukee saamaan nyt uuden sensuurivaihteen. Lännen DDR vahvistuu.

        S24 valitsee lännen progandan ja sananvapauden rajoittamisen. NWO kiittää.. Se ei ole sen kummempaa kuin Venäjän propaganda.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        S24 valitsee lännen progandan ja sananvapauden rajoittamisen. NWO kiittää.. Se ei ole sen kummempaa kuin Venäjän propaganda.

        Kaikki ”lännen” (johon kai Suomikin kuuluu) levittämä propaganda on tervetulleempaa kuin Putinin harjoittama aivopesu ja muu julkinen höperöinti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän ja kristinuskonvastainen. Mitä tuo nyt tarkoittaa ? Sitäkö jotta pitäisi hyväksyä putinismin mukainen "sananvapaus" ja uutisointi.

        Ja että jos olet Venäjän vastainen niin olet myös kristinuskonvastainen?

        Koska ainoa "oikea" kristinusko tulee vain Venäjältä? Ehkä kirjoittaja siis tätä tarkoitti?

      • Anonyymi

        Kysymys ylläpidolle.
        Miksi te haluatte torjua vain VENÄJÄN disinformaatiota?
        Lännen, mm. USA:n ja NATO:n disinformaatio on paljon voimallisempaa kuin Venäjän vastaava toiminta.
        Eikö oikea linja olisi että, 'Suomi24 haluaa torjua kaikkea disinformaatiota'?

      • valtakunta kirjoitti:

        Minulla on kielellinen erityisvaikeus eli dysfasia aiemmalta nimeltä lukee myös sinullani.
        https://www.suomi24.fi/profiili/valtakunta

        Erilaisuus on minulle hyvin tottua.

        Sinulla on sivulla.

      • Anonyymi

        Ittekseen kun juttelee, ei tuu riitaa!

      • suijassa On suojissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ittekseen kun juttelee, ei tuu riitaa!

        Juttele itsellesi sit.

      • Muistan= muistutan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysymys ylläpidolle.
        Miksi te haluatte torjua vain VENÄJÄN disinformaatiota?
        Lännen, mm. USA:n ja NATO:n disinformaatio on paljon voimallisempaa kuin Venäjän vastaava toiminta.
        Eikö oikea linja olisi että, 'Suomi24 haluaa torjua kaikkea disinformaatiota'?

        Taas väärin! Lännessä ei ole mitään disinformaatiota veli hyvä. Venäjän informaatio on kaikki vähintään 50% valetta!

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Juttele itsellesi sit.

        Valtakunta, tarkoitat varmasti hyvää. Mutta kun et oikein ymmärrä asioita, älä kirjoita niin paljon:

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen verran paksua saissea, että huh, huh. Nyt alkaa seuraava vaihe nettisensuurissa josta ollaan saatu esimakua maahanmuutto ja koronakeskustelussa, jollet ole agendan ja narratiivin puolella, olet venäjätrolli.

        Vuodesta 2015 alkanut pahentunut nettisensuuri keskustelufoorumeissa tukee saamaan nyt uuden sensuurivaihteen. Lännen DDR vahvistuu.

        Näin on kohta täällä ei saa kehua kuin natoa ja haukkua ay liikettä ja kaikkia palkankorotuksia ,nämä kaksi viimeistä kun kuuluvat sopivasti kokoomuksen politiikkkaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysymys ylläpidolle.
        Miksi te haluatte torjua vain VENÄJÄN disinformaatiota?
        Lännen, mm. USA:n ja NATO:n disinformaatio on paljon voimallisempaa kuin Venäjän vastaava toiminta.
        Eikö oikea linja olisi että, 'Suomi24 haluaa torjua kaikkea disinformaatiota'?

        Suomi 24 on muuttunut oikeesti oikein NATO kanavaksi tottakai jenkki natoineen haluaa Euroopan isoimmat puolustusvoimat ilmaiseksi palvelemaan USAn etuja ja nämä meidän perkeleen natonuolija kenraalit paskat välittää Suomesta kun ovat varmaan saaneet dollareita sen verran taskuunsa että eiköhän kohta oteta tuo venäjä haltuun kun vähän saadaan maammekin kansa vielä manipoloitua tähän juttuun .vaarallista touhua maapallolle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas väärin! Lännessä ei ole mitään disinformaatiota veli hyvä. Venäjän informaatio on kaikki vähintään 50% valetta!

        Hahahhaahaaai ai ei meillä muka valehdella nytkin oikein media osaa syöttää muuta kuin jenkkien Ukrainasta kuvaamaa materiaalia ,joka jenkit tuntien ei ole totta jenkki ei varmasti tee mitään jos ei saa rahallista hyötyä ,oli varmaan rahakassien kanssa tämänkin sodan aikaansaannossa,voitelurahoja viemässä Ukrainaan ja nyt on meidänkin perzezilimät lankeemassa tähän samaan natoansaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen verran paksua saissea, että huh, huh. Nyt alkaa seuraava vaihe nettisensuurissa josta ollaan saatu esimakua maahanmuutto ja koronakeskustelussa, jollet ole agendan ja narratiivin puolella, olet venäjätrolli.

        Vuodesta 2015 alkanut pahentunut nettisensuuri keskustelufoorumeissa tukee saamaan nyt uuden sensuurivaihteen. Lännen DDR vahvistuu.

        Tottakai sensuuria tarvitaan

      • Muutenkin moni asia todistaa sotahistorian kirjat kirjoitetaan maan oman puolesta parhaimman näkemyksen puolesta.

        Miten sille voi mitään johtajille me ollaan vaan numeroita,jota näyttävästi kohdistaa myös ihmiskokeetkin koronaviruksen ymmärtämisessä.. onhan se nyt ymmärrettävää että hoitokodit ei riitä iäkkäille ei riitä rahat hoitamiseen ja nyt tahkovat rahaa lapsilla.
        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ea289fcd-0fba-4f08-ac31-96732e219245

        Eiköhän tämä ole jo mennyt vähän liian pitkälle Suomessa.

        Venäjä on nyt sellainen ja ukraina tilanne on sellainen että sabotoivat kuitenkin sopimuksiaan eikä se nyt minua edes siivosta hallituksella on tapana kohdistaa asia toisaalle.

        Esim tässä Räsäsen jutussa mietityttää valtakuntasyyttäjä joka ei ota hoitaakseen pääministeriämme tai ei ainakaan näy liikettä siihen
        https://yle.fi/uutiset/3-12285436

        Pahoin pelkään ettei meillä ole enää suoranaista demokratiaa edes Suomessa suojella itseämmeja hallituksen rikokset hyväksytään mitä korkeammassa virassa läpi katsotaan. Surullista todella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen verran paksua saissea, että huh, huh. Nyt alkaa seuraava vaihe nettisensuurissa josta ollaan saatu esimakua maahanmuutto ja koronakeskustelussa, jollet ole agendan ja narratiivin puolella, olet venäjätrolli.

        Vuodesta 2015 alkanut pahentunut nettisensuuri keskustelufoorumeissa tukee saamaan nyt uuden sensuurivaihteen. Lännen DDR vahvistuu.

        No ainahan voit muuttaa tuonne itäiseen naapuriin niin voit ilmaista itseäsi täysin vapaasti.

      • Anonyymi

        Kovinkaan moni ei halua uskoa sitä tosiasiaa että propagandaa on liikkeellä toisinkin päin paljon. Voipi olla että suurin osa propagandasta tulee jopa "paremmista" lähteistä eli lännestä. Asiat ei oo niin yksinkertasia mitä media antaa ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas väärin! Lännessä ei ole mitään disinformaatiota veli hyvä. Venäjän informaatio on kaikki vähintään 50% valetta!

        Otan osaa jos oikeasti oot noin lammas ja vietävissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ainahan voit muuttaa tuonne itäiseen naapuriin niin voit ilmaista itseäsi täysin vapaasti.

        kyllä sananvapu on venäjällä valhetta vain putinin valheet kelpaa m uita rankaistaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi 24 on muuttunut oikeesti oikein NATO kanavaksi tottakai jenkki natoineen haluaa Euroopan isoimmat puolustusvoimat ilmaiseksi palvelemaan USAn etuja ja nämä meidän perkeleen natonuolija kenraalit paskat välittää Suomesta kun ovat varmaan saaneet dollareita sen verran taskuunsa että eiköhän kohta oteta tuo venäjä haltuun kun vähän saadaan maammekin kansa vielä manipoloitua tähän juttuun .vaarallista touhua maapallolle

        "...tottakai jenkki natoineen haluaa Euroopan isoimmat puolustusvoimat ilmaiseksi palvelemaan USAn etuja..."
        Aina toisinaan käy niin, että USA:n ja tai Naton etu käy yksiin Suomen edun kanssa, eli winwin tilanne. Näen selkeästi, että Nato olisi puolustusliitto, joka estää sodan eskaloitumisen Suomeen. Nato on siis rauhan tae.

        Olkaa tietoisia Venäjän trollitehtaan saavutuksista, sen vaikutuksiesta. Saatatte ehkä kuvitella, ettei teihin voida vaikuttaa? Okei, silti riittävään moneen trollaus tehoaa, mainitsen yhden jättimäisen ja todistetun esimerkin, en ala linkittää mitään, koska aiheesta on tehty dokkareitakin:
        Brexit. Trollitehtaan onnistumisprosentti 100. Tämän menestystarinan jälkeen trollitehtaan rahoitus vähintään triplaantui.
        Mutku Usa sitä ja Usa tätä..
        Aivan sama. Kaikki suurvallat ajavat omia etujaan, eikä mikään tai kukaan ole täydellinen. Kaikilla suurvalloilla on enemmän tai vähemmän kontollaan kun aletaan historiaa perata. Ja varmasti lisää tulossa. Mutta katsokaa ja ymmärtäkää mitä parhaillaan itänaapurissamme tehdään ihan tavallisille venäläisille. Aika harva suomalainen toivoisi samaa meille?
        Itse näen asian niin, että on valittava pienin paha. Ja se on läntinen demokratia, kyllä vain, ihan kaikkine vikoineenkin se on sata kertaa parempi vaihtoehto.

        Älkää peljätkö, -tai peljätkää, emme näköjään ole tällä haavaa liittymässä Natoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä sananvapu on venäjällä valhetta vain putinin valheet kelpaa m uita rankaistaan

        Jep, juuri lanseeratun lain mukaan "väärän" tiedon levittämisestä jopa 15 vuotta vankeutta. Venäjä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otan osaa jos oikeasti oot noin lammas ja vietävissä.

        Joo lampailla on roskamedia tukena ja turvana uskonnolle!
        Ei muuta kuin uskon tunnus musta maski naamalle ja luontoon tai autolla ajamaan - se on uusi tyyli opetettu ja nopea ottaa taas uudelleen käyttöön jos joskus poistuisi.
        2 viikkoahan nuo lääkärit viisaat näitä sanoivat käytettävän - etteivät vaan kusasseet silmään ihmisiä - me emme ole päivääkään käyttäneet ja terveys pelaa vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas väärin! Lännessä ei ole mitään disinformaatiota veli hyvä. Venäjän informaatio on kaikki vähintään 50% valetta!

        Mihin mahtaa perustua tuo väitteesi, ettei lännessä ole muka disinformatiota? Eikö tuo ole juuri sellaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen verran paksua saissea, että huh, huh. Nyt alkaa seuraava vaihe nettisensuurissa josta ollaan saatu esimakua maahanmuutto ja koronakeskustelussa, jollet ole agendan ja narratiivin puolella, olet venäjätrolli.

        Vuodesta 2015 alkanut pahentunut nettisensuuri keskustelufoorumeissa tukee saamaan nyt uuden sensuurivaihteen. Lännen DDR vahvistuu.

        Juu samaa mieltä,esim Iltalehden foorumiin ei voi kirjoittaa mitään negatiivista tällä hetkellä Ukrainasta.yritn kirjoittaa Ukrainan korruptiosta ja äärinationalisteista,ei onnistu on yhteisö normien vastaista,nää somet on itse ryssittäny itsensä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläisen trollin tai suomalaisen kirjoittajan erottaa kyllä normaaliälyinen pimeässäkin ja pitäisikin olla kansalaisuusvaatimus.

        Mistä sen erottaa, itseänikin on kymmenen vuoden aikana keskustelusivustoilla syytetty Venäjän trolliksi.
        Jopa Skoda keskusteluun osallistuessa on syytetty idän kaalivankkurilla ajavaksi ry-kätyriksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi 24 on muuttunut oikeesti oikein NATO kanavaksi tottakai jenkki natoineen haluaa Euroopan isoimmat puolustusvoimat ilmaiseksi palvelemaan USAn etuja ja nämä meidän perkeleen natonuolija kenraalit paskat välittää Suomesta kun ovat varmaan saaneet dollareita sen verran taskuunsa että eiköhän kohta oteta tuo venäjä haltuun kun vähän saadaan maammekin kansa vielä manipoloitua tähän juttuun .vaarallista touhua maapallolle

        Ei Suomi kovin Nato myönteinen näytä olevan, kun tänne rakennetaan suomalaisten toimesta teitä veli venäläisen tulla. Kyllä suomalaiset on tyhmiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Suomi kovin Nato myönteinen näytä olevan, kun tänne rakennetaan suomalaisten toimesta teitä veli venäläisen tulla. Kyllä suomalaiset on tyhmiä.

        Erinomainen dokumentti Arktiset sodat kertoo kuinka Suomi jallitettiin saksalaisten kanssa sotaan NL:ää vastaan. Ja katsokaa karttaa, Ruotsi ei kärsinyt siitäkään sodasta mitenkään, kun Norja ja Suomi taisteli milloin ketäkin vastaan. Ja koko maailma Japania myöden oli sodassa, mutta ei Ruotsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläisen trollin tai suomalaisen kirjoittajan erottaa kyllä normaaliälyinen pimeässäkin ja pitäisikin olla kansalaisuusvaatimus.

        Jotenkin tuntuu että sinä et erota edes valkoista mustasta saatika vasenta jalkaasi oikeasta,trollia röllistä puhumattakaan.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Muutenkin moni asia todistaa sotahistorian kirjat kirjoitetaan maan oman puolesta parhaimman näkemyksen puolesta.

        Miten sille voi mitään johtajille me ollaan vaan numeroita,jota näyttävästi kohdistaa myös ihmiskokeetkin koronaviruksen ymmärtämisessä.. onhan se nyt ymmärrettävää että hoitokodit ei riitä iäkkäille ei riitä rahat hoitamiseen ja nyt tahkovat rahaa lapsilla.
        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ea289fcd-0fba-4f08-ac31-96732e219245

        Eiköhän tämä ole jo mennyt vähän liian pitkälle Suomessa.

        Venäjä on nyt sellainen ja ukraina tilanne on sellainen että sabotoivat kuitenkin sopimuksiaan eikä se nyt minua edes siivosta hallituksella on tapana kohdistaa asia toisaalle.

        Esim tässä Räsäsen jutussa mietityttää valtakuntasyyttäjä joka ei ota hoitaakseen pääministeriämme tai ei ainakaan näy liikettä siihen
        https://yle.fi/uutiset/3-12285436

        Pahoin pelkään ettei meillä ole enää suoranaista demokratiaa edes Suomessa suojella itseämmeja hallituksen rikokset hyväksytään mitä korkeammassa virassa läpi katsotaan. Surullista todella.

        Voi sinua reppanaa, eihän suomessa mitään demokratiaa ole ollut koskaan, päättäjät ovat aina olleet lain yläpuolella ja tavoittamattomissa joskus järjestetään joitakin näytösoikeudenkäyntejä jotka eivät koskaan johda vankeus tuomioon joskus voi joku pieni sakkorangaistus tulla joka sitten hovissa perutaan vähinäänin, muistelen miten joskus smp puheenjohtaja huuteli isoon ääneen että rötösherrat kiikkiin en muista että kukaan herroista olisi mitään tuomiota saanut, ainoa jaka jotain taisi saada oli oli puoluejohtaja vennamo, nimittäin potkut puolueesta.

        Eivät edes potkuja saa puoluesta sellainen on aivan käsittämätöntä.
        Harjoittelen ohjelmointikieltä python.😁 jospa minusta tulee koodari🤔 kun en mitään osa tehdä jos sitä sitten.

    • Anonyymi

      . Epäilyttävässä kommentissa voi esiintyä mm.:
      - Mahdollisesti valeuutisointia tai propagandaa sisältäviä linkkejä, jotka vaatisivat tarkastusta
      (Tarkoittaa luultavasti Venäjäperäisiä sellaisia)

      - Selkeää Venäjän sotavoimien ja Putinin toiminnan ylistämistä
      - Ukrainan halveksuntaa
      (Sitä osaa myös suomalainen trollaaja)

      - Keskustelun ohjaamista esim. Putinin toimista Yhdysvaltain politiikkaan tai Natoon

      Täällä trollaus ja palstojen valtaaminen "oman" pään alaiseen "diktatuuriin" näkyy eniten maailmanmenoa, Nato, ateismi, ja kristinuskosta kertovilla palstoilla. Tyylistä päätellen kirjoittaja on sama - ankaraa Venäjä- ja ihmisivihaa, sekä kristinuskon ja venäläisten tuhoamisesta unelmoimista. Ei voi olla terve pää, ja kaikesta päätellen henkilöä käytetään hyväksi.

      • Anonyymi

        "- Keskustelun ohjaamista esim. Putinin toimista Yhdysvaltain politiikkaan tai Natoon"

        Eli jos vertaat tilannetta Kuuban kriisiin olet venäjätrolli?

      • Anonyymi

        Jos keskustelua ja mielipiteiden ilmausua ei sallita, eikä sananvapautta kunnioiteta. Kannattanee sulkea koko keskustelu!
        Vai liekö tarkoitus vain ohjailla, ja määrätä mitä ja miten saa keskustella.Eikö olekkin niitä maita,joissa kaikki kiellettyä?🙈

        Onko se sinusta huono asia, jos sotaa ylistäviä kommentteja karsitaan pois? Juuri tehdyssä kyselyssä vain 0,5% kannatti Venäjän sotatoimia Ukrainassa, mutta joillain palstoilla 50% kommenteista on ollut Venäjämielisiä, joten 49,5% näistä kommenteista tulee trollitehtaalta ja loput puoli suomessa asuvilta venäläisiltä ja muutamilta aivopestyiltä suomalaisilta?
        Tämä on Suomi24, ei Venäjä24.

      • Anonyymi

        Kyllä taatusti on venäjän trollaaminen täällä ja paljon , niin kuin aiemmin joku sanoo ettei tarvitse kovinkaan paljon koulusivistystä kun huomaa pehmeää puhetta Kremlin tiedottajan Bulls hittiä.

      • Anonyymi
        TroIIi kirjoitti:

        Onko se sinusta huono asia, jos sotaa ylistäviä kommentteja karsitaan pois? Juuri tehdyssä kyselyssä vain 0,5% kannatti Venäjän sotatoimia Ukrainassa, mutta joillain palstoilla 50% kommenteista on ollut Venäjämielisiä, joten 49,5% näistä kommenteista tulee trollitehtaalta ja loput puoli suomessa asuvilta venäläisiltä ja muutamilta aivopestyiltä suomalaisilta?
        Tämä on Suomi24, ei Venäjä24.

        Tuo on vain sinun käsityksesi asiasta. Sinäkin haluat rajoittaa sananvapautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on vain sinun käsityksesi asiasta. Sinäkin haluat rajoittaa sananvapautta.

        Kaikki järkevät ihmiset haluavat rajoittaa sananvapautta. Sananvapaus ei ole maailman tärkein asia, vaan sitäkin voidaan käyttää väärin ja muita toisten oikeuksia rajoittaen.

      • Anonyymi

        Miksi Suomi24 on huolissaan vain 'Venäjän imformaatiovaikuttamisesta'?
        Vielä voimakkaammin pyritään vaikuttamaan propagandalla läntisten tiedustelupalveluiden toimesta.
        Saako Bideniä ja NATO:a ylistää?
        Tämä ei ilmeisesti ole ongelma Suomi24?
        Ukrainan sota on tragedia ja aiheuttaa suurta inhimillstä kärsimystä Ukrainan kansalle. Mikä on Ukrainan poliittisen johdon osuus tähän sotaan?
        Eikö siitä saa enää keskustella avoimesti?
        Itse en ole mikään 'Venäjän trolli', vaan itsenäisesti ajatteleva kantasuomalainen henkilö ja voin todeta että asiat eivät ole mustavakoisia. Suomi ei tietääkseni ole sodassa Venäjän kanssa, joten tälläinen sensuurin kiristys Venäjän suuntaan on perusteetonta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "- Keskustelun ohjaamista esim. Putinin toimista Yhdysvaltain politiikkaan tai Natoon"

        Eli jos vertaat tilannetta Kuuban kriisiin olet venäjätrolli?

        Saako Yhdysvaltojen voimapolitiikkaa eli hyökkäysiä mm. Afganistaniin tai Irakiin kritisoida jos arvostelua ei vertaa Ukrainan sotaan, eikä mainitse sitä...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki järkevät ihmiset haluavat rajoittaa sananvapautta. Sananvapaus ei ole maailman tärkein asia, vaan sitäkin voidaan käyttää väärin ja muita toisten oikeuksia rajoittaen.

        Kukaan järkevä ihminen ei halua rajoittaa sananvapautta.
        Miksi sitä pitäisi muka rajoittaa?
        Totuus puolustaa itseään ja tulee ilmi AINA lopulta.
        Valhe vaatii suojakseen kontrollia.
        Mikäli nyt lähdetään rajoittamaan keskustelun vapautta tämän Ukrainan sodan tiimoilta, rajoitetaan sitä seuraavaksi mm. Koronan suhteen. Sitten ollaankin tilanteessa jossa mm. EU-komission toimia ei saa arvostella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Suomi24 on huolissaan vain 'Venäjän imformaatiovaikuttamisesta'?
        Vielä voimakkaammin pyritään vaikuttamaan propagandalla läntisten tiedustelupalveluiden toimesta.
        Saako Bideniä ja NATO:a ylistää?
        Tämä ei ilmeisesti ole ongelma Suomi24?
        Ukrainan sota on tragedia ja aiheuttaa suurta inhimillstä kärsimystä Ukrainan kansalle. Mikä on Ukrainan poliittisen johdon osuus tähän sotaan?
        Eikö siitä saa enää keskustella avoimesti?
        Itse en ole mikään 'Venäjän trolli', vaan itsenäisesti ajatteleva kantasuomalainen henkilö ja voin todeta että asiat eivät ole mustavakoisia. Suomi ei tietääkseni ole sodassa Venäjän kanssa, joten tälläinen sensuurin kiristys Venäjän suuntaan on perusteetonta.

        Miksi korostaa kantasuomalaisuutta
        hmm

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi korostaa kantasuomalaisuutta
        hmm

        'Miksi korostaa kantasuomalaisuutta
        hmm'

        Siksi, että en ole esim. Suomessa asuva etninen venäläinen, ukrainalainen tai joku muu jolle Suomi on loppupeleissä yhdentekevä niin että sen voisi uhrata vaikka globalistien sodan etulinjassa.

      • Anonyymi

        Tästä ei kommentointi parane. Nostan hattua viiltävän tarkalle ja asialliselle vastineelle trollien änkyröintiin.

      • Anonyymi
        TroIIi kirjoitti:

        Onko se sinusta huono asia, jos sotaa ylistäviä kommentteja karsitaan pois? Juuri tehdyssä kyselyssä vain 0,5% kannatti Venäjän sotatoimia Ukrainassa, mutta joillain palstoilla 50% kommenteista on ollut Venäjämielisiä, joten 49,5% näistä kommenteista tulee trollitehtaalta ja loput puoli suomessa asuvilta venäläisiltä ja muutamilta aivopestyiltä suomalaisilta?
        Tämä on Suomi24, ei Venäjä24.

        Aika moni näyttää kannattavan sotaa kunhan sen lopputuloksena on venäläisten teurastus. Ja niin päin on "sallittua" kommentoida, ei toisinpän. Ja rauhanomaisen lopputuleman toivominen katsotaan pahaksiasiaksi. Noi kaks asiaa on täysin järjettömiä ja jokaisen noin ajattelevan kannattaa hetki katsoa peiliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki järkevät ihmiset haluavat rajoittaa sananvapautta. Sananvapaus ei ole maailman tärkein asia, vaan sitäkin voidaan käyttää väärin ja muita toisten oikeuksia rajoittaen.

        Sananvapautta voidaan käyttää väärin mutta sen rajoittamista käytetään 100 % varmasti väärin. Siinä on aika selvä ero.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan järkevä ihminen ei halua rajoittaa sananvapautta.
        Miksi sitä pitäisi muka rajoittaa?
        Totuus puolustaa itseään ja tulee ilmi AINA lopulta.
        Valhe vaatii suojakseen kontrollia.
        Mikäli nyt lähdetään rajoittamaan keskustelun vapautta tämän Ukrainan sodan tiimoilta, rajoitetaan sitä seuraavaksi mm. Koronan suhteen. Sitten ollaankin tilanteessa jossa mm. EU-komission toimia ei saa arvostella.

        Jos totta puhutaan, koronan suhteen on aika paljon rajoitettukin puheita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "- Keskustelun ohjaamista esim. Putinin toimista Yhdysvaltain politiikkaan tai Natoon"

        Eli jos vertaat tilannetta Kuuban kriisiin olet venäjätrolli?

        Suomen mandollista Natojäsenyyttä on verrattu Kuuban kriisiin.
        Miksi haluaisit verrata Kuuban kriisiin?
        Ei Suomeen mitään ohjussiiloja tulisi.
        Naton myötä Suomeen tulisi ylittämätön este Venäjän hyökätä.
        Varmaankin oikeasti ymmärsit tässä tarkoitettavan keskustelun ohjaamista sivuraiteille.
        Ja miksi trollit pyrkivät ohjaamaan keskustelun sivuraiteille?
        Siitä syystä, että trolleilla ei siinä vaiheessa ole enää riittävän uskottavia argumentteja.

        "Eli jos vertaat tilannetta Kuuban kriisiin olet venäjätrolli"?
        Ei, se tarkoittaa vain sitä, ettet ehkä ole ajatellut asiaa riittävästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika moni näyttää kannattavan sotaa kunhan sen lopputuloksena on venäläisten teurastus. Ja niin päin on "sallittua" kommentoida, ei toisinpän. Ja rauhanomaisen lopputuleman toivominen katsotaan pahaksiasiaksi. Noi kaks asiaa on täysin järjettömiä ja jokaisen noin ajattelevan kannattaa hetki katsoa peiliin.

        Tämä voi tulla sinulle suurena yllätyksenä, etkä varmaankaan osaa katsoa asiaa kuten minä sen näen, eli tällä hetkellä venäläisiä sotilaita "teurastaa" VENÄJÄ.
        Se on aloittanut järjettömän sodan Euroopassa, se valtaa itsenäisen valtion alueita ja tapattaa nuoria sotilaitaan minkä ehtii. Tälle sodalle ei löydy pienintäkään oikeutusta.
        Tuskin kukaan haluaa sodan jatkuvan tai venäläisten kuolevan. Tämä on hemmetinmoinen painajainen, joka ei ota loppuakseen.
        Keskitytään nyt kuitenkin Venäjään, koska se on se, joka julisti sodan, se joka laajentaa sodan ja väkivallan keinoin jo ennestään jättimäistä aluettaan. Se joka tukahduttaa ja heittää tuhansittain kansalaisiaan vankilaan väärän mielipiteen vuoksi!!!
        Hoitakoon Venäjä ensin oman maansa sananvapauden ja demokratian kuntoon. Sallikoon edes mielenosoitukset! Lopettakoon Venäjä pisteen ikiaikaiselle häpeätahralleen kaikenkattavalle, koko yhteiskunnan kattavalle korruptiolle. Stoppi kansan kassan ryövääjille! Ja sitten, vaurastukoon Venäjä ja liittyköön oikeusvaltioiden joukkoon.
        Toivossa on hyvä elää, sanoo kirppu.

      • Anonyymi
        TroIIi kirjoitti:

        Onko se sinusta huono asia, jos sotaa ylistäviä kommentteja karsitaan pois? Juuri tehdyssä kyselyssä vain 0,5% kannatti Venäjän sotatoimia Ukrainassa, mutta joillain palstoilla 50% kommenteista on ollut Venäjämielisiä, joten 49,5% näistä kommenteista tulee trollitehtaalta ja loput puoli suomessa asuvilta venäläisiltä ja muutamilta aivopestyiltä suomalaisilta?
        Tämä on Suomi24, ei Venäjä24.

        Onko sitten niin, että erimielisyys on poistettava? Missähän näin toimitaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen mandollista Natojäsenyyttä on verrattu Kuuban kriisiin.
        Miksi haluaisit verrata Kuuban kriisiin?
        Ei Suomeen mitään ohjussiiloja tulisi.
        Naton myötä Suomeen tulisi ylittämätön este Venäjän hyökätä.
        Varmaankin oikeasti ymmärsit tässä tarkoitettavan keskustelun ohjaamista sivuraiteille.
        Ja miksi trollit pyrkivät ohjaamaan keskustelun sivuraiteille?
        Siitä syystä, että trolleilla ei siinä vaiheessa ole enää riittävän uskottavia argumentteja.

        "Eli jos vertaat tilannetta Kuuban kriisiin olet venäjätrolli"?
        Ei, se tarkoittaa vain sitä, ettet ehkä ole ajatellut asiaa riittävästi.

        Kuuban tilanteessa jenkit ei halunnu venäjää lähelle rajojaan. Nyt on sama toisinpäin, venäjä ei halua natoo rajoilleen. Luulisi kaikkien tajuavan sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä voi tulla sinulle suurena yllätyksenä, etkä varmaankaan osaa katsoa asiaa kuten minä sen näen, eli tällä hetkellä venäläisiä sotilaita "teurastaa" VENÄJÄ.
        Se on aloittanut järjettömän sodan Euroopassa, se valtaa itsenäisen valtion alueita ja tapattaa nuoria sotilaitaan minkä ehtii. Tälle sodalle ei löydy pienintäkään oikeutusta.
        Tuskin kukaan haluaa sodan jatkuvan tai venäläisten kuolevan. Tämä on hemmetinmoinen painajainen, joka ei ota loppuakseen.
        Keskitytään nyt kuitenkin Venäjään, koska se on se, joka julisti sodan, se joka laajentaa sodan ja väkivallan keinoin jo ennestään jättimäistä aluettaan. Se joka tukahduttaa ja heittää tuhansittain kansalaisiaan vankilaan väärän mielipiteen vuoksi!!!
        Hoitakoon Venäjä ensin oman maansa sananvapauden ja demokratian kuntoon. Sallikoon edes mielenosoitukset! Lopettakoon Venäjä pisteen ikiaikaiselle häpeätahralleen kaikenkattavalle, koko yhteiskunnan kattavalle korruptiolle. Stoppi kansan kassan ryövääjille! Ja sitten, vaurastukoon Venäjä ja liittyköön oikeusvaltioiden joukkoon.
        Toivossa on hyvä elää, sanoo kirppu.

        Aika moni kun kommentteja lukee, kannattaa joukkojen lähettämistä ukrainaan tarkopituksena venäläisten tappaminen. Varmasti osa ulottaa halunsa venäläisiin siviileihinkin. Voi tulla sulle suurena yllätyksenä, että konflikti ei alkanut hetken mielijohteesta. Asiassa moni osapuoli olisi voinut/pitänyt toimia toisin. Loppujen lopuksi putin ei ole mikään tyhmä. Putin on kyllä sanonut venäjän kannan asioihin aiemmin ja mitkä ovat seuraukset tietyistä tapahtumista.

        Harvassa on valtiot missä on kunnollinen sananvapaus ja demokratia tai edes oikeusvaltio käsittettä käytetään aika lepsusti nykyään. Venäjä ei ole läheskään täydellinn mutta kaukana täydellisyydestä ovat jenkit ja EU-maat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on vain sinun käsityksesi asiasta. Sinäkin haluat rajoittaa sananvapautta.

        Sananvapaus ei ole vain oikeus, se sisältää myös VELVOLLISUUDEN ola postamaatta silkkaa suomen ja muiden länsivaltioiden vastaista pa*kaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika moni näyttää kannattavan sotaa kunhan sen lopputuloksena on venäläisten teurastus. Ja niin päin on "sallittua" kommentoida, ei toisinpän. Ja rauhanomaisen lopputuleman toivominen katsotaan pahaksiasiaksi. Noi kaks asiaa on täysin järjettömiä ja jokaisen noin ajattelevan kannattaa hetki katsoa peiliin.

        Tulkitset asioita omalla tavallasi. Me kaikki toivomme ,että Venäjän johto sanoisi vetävänsä joukkonsa Ukrainasta, ja se on ainoa oikea teko, minkä Venäjä voi tässä tilanteessa tehdä.

    • Anonyymi

      Laittakaa vanha kunnon banni sellaisille valeuutisten levittäjille ja trolleille. Viikon banni aluksi.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Miksi Putinia ei bannata kuten Trump, onko sittenkin Amerikassa kansanvalta?

    • Anonyymi

      "Tehtävään palkattujen mielipidevaikuttajien kirjoitukset pyritään saamaan kiinni: kun yksi löytyy, löytyvät sitä kautta muutkin samasta IP-osoitteesta tulleet viestit"

      He saattavat alkaa käyttämään VPN:ää ja muuttamaan IP-osoitettaan vähän väliä.

    • Anonyymi

      Iltalehti muutti logonsa Ukrainan lipun väreihin. Ukrainan tappioista ei puhuta eikä näytetä, ellei ole siviilikohde. Hesarissa on Pro-Ukraina -kolumneja. Hallitus tekee aseidenvietipäätöksen somen, opposition ja median painostuksesta. Firmat joutuvat laittamaan lappua luukulle someraivon takia ja vetämään toimintojaan Venäjältä.

      Outoa, perin outoa menoa. Onko tämä informaatiosotaa, ja jos on, kuka tätä johtaa?

      • Anonyymi

        Tässä tuli asia kommentti. Tällaista on täällä harvoin nähty.

      • Anonyymi

        Kyllä se on informaatiosotaa. Ei kai täällä tarvitse kädettöminä vain lueskella Venäjän informaatiosodan tuotoksia. Osataan sitä täälläkin.

        Aseidenvienti on perusteltua silloin, kun jokin itsenäinen maa joutuu toisen valtion hyökkäyksen uhriksi. Ihan YK näyttää yläpeukkua.

        Toisin sanoen suomalainen media on lähtenyt mukaan mielipidevaikuttamiseen, tunteisiin vetoamiseen, osatotuuksien esittämiseen ja vasta-valehteluun mukaan, koska Venäjäkin tekee niin?

        Väärin. Nyt sinä oletat kausaation, että l"ähtenyt mukaan koska". Olipa lähtenyt mukaan tai ei niin eihän mikään tässä vaiheessa osoita sitä, että se olisi tehty siksi koska Venäjäkin tekee niin.

      • Anonyymi

        Venäläiset tarkoittaa että Ukraina on heidän maata ....😛🤩

      • Anonyymi

        Oli miten oli, niin Ukrainan maaperällä soditaan, ei Venäjän. Venäjä on hyökkäävä osapuoli.
        Täysin puolueetonta uutisointia on mahdotonta löytää.
        Kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän aivopestyjä. Kulttuurinsa lapsia. Alkaen siitä mitä kouluissa ja kotona opetetaan. Täyttä objektiivisuutta ei ole, koska myös se mitä katselija/kuulija/kokija havaitsee ja mitkä asiat se informaatiotulvan seasta nostaa, ostaa ja sisäistää ovat hyvin rajallisia. Lisäksi ihmistä ohjaavat voimakkaat tunteet, eikä useinkaan rationaalinen ajattelu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on informaatiosotaa. Ei kai täällä tarvitse kädettöminä vain lueskella Venäjän informaatiosodan tuotoksia. Osataan sitä täälläkin.

        Aseidenvienti on perusteltua silloin, kun jokin itsenäinen maa joutuu toisen valtion hyökkäyksen uhriksi. Ihan YK näyttää yläpeukkua.

        Aseidenvienti sota-alueille on monen maan omia periaatteita vastaan. Lisäksi se voidaan nähdä tietynlaisena sotatoimena.

        Miksi suomalainen media kävisi informaatiosotaa suomalaisia vastaan? Median kirjoittamat jutut on täyttä propagandaa. Joku ilmeisesti ei halua että totuus tulee ilmi. Pitää valehdella. Naurettavaa touhua niinkuin moni muukin asia tässä jutussa.

    • Muistakaa kuitenkin sanan-vapauden merkitys.
      Kaikki ei aina ole väärin, vaikka itsestä siltä tuntuisikin.
      Asia on saman-kaltainen kuin "Oikeus-Valtio".
      Kenen oikeudella se määritellään?
      "Laillisuus-Valtio" on selvä määritelmä.
      Se on Valtio-Tason äänestyksellä määritelty.
      -
      Olen 72v.
      Minulle on se ja sama mitä kirjoitellaan.
      Osaan kyllä hyvin luokitella sanomiset.
      -
      Inhoan Venäjää, ja Talvisodassa Suomussalmella Suomalaisia tappaneita Ukranalaisia.
      Jotka nyt huutavat apua ja tukea!?
      Suomeltakin.

      H.

      • "Anonyymi"

        Niinpä.
        Minutkin saatetaan helposti poistaa.
        Sikäli kun katsotaan minun olevan oikeudessani väärä.
        Suhteessa toisiin.
        Teehän parhaasi.

        H.

      • Anonyymi

        Niin ihminen sitä oikeuttakin jakaa milloin minkäkin valtion opeilla ja lain tuella.

      • Anonyymi

        Kehottaisin itsekriitisempään ajatteluun,monet sodat ovat tosiaan alkaneet vanhoista kaunoista ja väärin on koko kansaa syyttää pienen joukon tekemistä rikoksista, ei kaikki suomalaisetkaan ole viattomia.

    • Anonyymi

      "Siksi pyydämme erityisesti näinä aikoina myös teitä käyttäjiä auttamaan ylläpitoa saamaan tietoomme mahdollisia mielipidevaikuttamiseen tähtääviä aloituksia tai kommentteja"

      Annan ihan pienen vinkin. Mitäs jos katsotte tuota laatikkoa, jossa on trendaavat. Jos löydätte siitä yhdenkin viestin, joka ei ole idästä tulevaa mielipidevaikuttamista, niin polistakaa ihmeessä se keskustelu äkkiä, että linjanne säilyy sellaisena kuin sen voi havaita.

      Tietysti jos se auttaa teitä, niin voin ilmoittaa kaikki trendaavan avaukset, jotka eivät ole itäistä vaikuttamista, että voitte poistaa ne.

      • Anonyymi

        Media se vasta mielipidevaikuttaja onkin. Vain Venäjän pahat teot kerrotaan. Ukrainasta taas siviilien kärsimykset, ja uutisointi tukee Ukrainaa, josta moni ei edes tiedä paljoa.

        Maataan puolustava hyökkääjät on tietenkin oikeutettu kaikkeen tukeen ja media tietenkin tekee niin.
        Säälittävää puolustella hyökkääjää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Media se vasta mielipidevaikuttaja onkin. Vain Venäjän pahat teot kerrotaan. Ukrainasta taas siviilien kärsimykset, ja uutisointi tukee Ukrainaa, josta moni ei edes tiedä paljoa.

        Vai Media. Etkö ymmärrä, että tässä on vain Venäjä tehnyt pahoja tekoja?

      • Anonyymi

        Mitähän tuolla itärajan ORTODOKSIKIRKOSSA puuhaavat tänään tai vastaan otto keskuksessa hellarivapareissa ....viisumitoimistot siellä on laittomuudet valloillaan ollut aina.

    • Anonyymi

      Jos tilannetta yrittää analysoida puolueettomasti, niin fanaattisimmat alkavat heti syyttää Pietarin/Putinin/Venäjän trolliksi. Oikeastaan kaikki mikä on globalismia tai vihervasemmistolaisuutta vastaan. Nämäkö tullaan sensuroimaan?

      Aika heikolla tiellä mennään, jos aletaan totuuden tuomariksi täällä tulkinnallisesti, luullen vieläpä olevansa oikeassa.

      • Anonyymi

        Sinä teet juuri niin, että luulet olevasi oikeassa. Kuitenkin vain uskot Venäjän valheita ja sen trollien valheita!

      • Anonyymi

        Ei tilanne ole puolueeton!!
        Älä jauha paskaa!!

    • Anonyymi

      Tänään yli 200 aloitusta jotka on pelkkää venäjän propagandaa täällä.

      • Anonyymi

        Ja 2 000 jotka on Natottajien, joten..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja 2 000 jotka on Natottajien, joten..

        Eri asia. Kaikkien täytyy olla samaa mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja 2 000 jotka on Natottajien, joten..

        Natottaja on valtamediassa kielletty sana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natottaja on valtamediassa kielletty sana.

        Varmaan joku vieraan vallan "trollien" käyttämä sana, vaikka vähintään puolet Suomalaista vastustaa NATO:a.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja 2 000 jotka on Natottajien, joten..

        Määrittele "natottaja"?
        Kiitos Venäjän mielipuolisen agression ja harhaisen keksittyjen uhkakuviensa julistamisen enemmistö suomalaisista on harkintansa tuloksena päätynyt siihen että Nato-jäsenyys olisi Suomen turvallisuuden takaamiseksi tarpeen.
        Mikä siinä on "natottamista"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan joku vieraan vallan "trollien" käyttämä sana, vaikka vähintään puolet Suomalaista vastustaa NATO:a.

        Mihin tänä väite perustuu? Kuluneeseen lähes 20 vuoteen puolet (50%) suomalaisista ei ole vastustanut Nato-jäsenyyttä. Enimmillään vastustajia on ollut noin 30%. Logiikallasi siis noin 70% on kannattanut..
        Se, että noin 30% kansalaisista on mielipidemittauksissa sanonut ettei osaa sanoa ei ole synonyymi sen enempää vastustamiselle kuin kannattanisellekaan.
        Noin 10 vuoden ajan noin 50% on ilmoittanut kannattavansa jäsenyyttä tilanteessa jossa valtiojohto suosittaa jäsenyyttä. Tämä on fakta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan joku vieraan vallan "trollien" käyttämä sana, vaikka vähintään puolet Suomalaista vastustaa NATO:a.

        Mihin perustat tuon "vähintään puolet"?
        Juuri tehdyssä kyselyssä 53% kannatti ja ensimmäisemä kyselypäivänä sota ei ollut vielä alkanut, niin kannatus oli reilusti alle puolet, mutta seuraavana aamuna viimeisetkin harhaluulot katosivat, kun Venäjä hyökkäsi, ja kannatus nousi niin paljon, että keskiarvoksi tuli 53%.
        Keskiarvon rajuun nousuun tarvittiin suuri kannatuksen nousu, eli toisena ja kolmantena päivänä kannatus on ollut jo vähintään 70%.

      • Anonyymi

        Taatusti niin.
        Muutama idiootti sekoaa noihin salaliitoihin ja menee linkittämään ja kertomaa omiaan kuten jotain Putkosenkin propagandaa uskoen siihen valheellisesti tehtyyn "tietoon".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natottaja on valtamediassa kielletty sana.

        Tuo on typerä sana realismille.
        Siksi vastuullinen media ei sitä käytä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Määrittele "natottaja"?
        Kiitos Venäjän mielipuolisen agression ja harhaisen keksittyjen uhkakuviensa julistamisen enemmistö suomalaisista on harkintansa tuloksena päätynyt siihen että Nato-jäsenyys olisi Suomen turvallisuuden takaamiseksi tarpeen.
        Mikä siinä on "natottamista"?

        Onko kuppi puoliksi täysi vai tyhjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan joku vieraan vallan "trollien" käyttämä sana, vaikka vähintään puolet Suomalaista vastustaa NATO:a.

        HS
        28.2. 15:20

        Ylen kyselyn mukaan 53 prosenttia suomalaisista kannattaa Suomen liittymistä sotilasliitto Naton jäseneksi. 28 prosenttia suomalaisista vastustaa ja 19 prosenttia on kannastaan epävarmoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan joku vieraan vallan "trollien" käyttämä sana, vaikka vähintään puolet Suomalaista vastustaa NATO:a.

        Puolet suomalaisista ei vastusta Natoa tällä hetkellä. Noin puolet kannattaa, ja loput jakautuu sitten epäilijöiden ja vastustajien välillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan joku vieraan vallan "trollien" käyttämä sana, vaikka vähintään puolet Suomalaista vastustaa NATO:a.

        Kommenteissa heiluu aina kymmenkunta innokasta Venäjän hybridivaikuttajaa sekä mokailujen selittelijää, jotka yrittävät epätoivon vimmalla pestä mustaa valkoiseksi. Siinä hommassa suoranainen valehtelukin on suorastaan toivottava ominaisuus. Ei uskoisi jollei kaikki olisi niin läpinäkyvää, tarkoitushakuista ja lapsellista.

      • Anonyymi

        Paitsi venäjää puolustavat venäläiset uhkailee näitä IP osoitteita selvittää ja kostaa jotka on venäjä vastaisia. Samoin muutkin voi kostaa näille Suomi vastaisille .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja 2 000 jotka on Natottajien, joten..

        Jokaisen oikeus mielipiteeseen . Hyvin paljon venäläisiä matkustaa natomaissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kuppi puoliksi täysi vai tyhjä.

        Varastettu kahvi kuppi on aina tyhjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan joku vieraan vallan "trollien" käyttämä sana, vaikka vähintään puolet Suomalaista vastustaa NATO:a.

        Ei muuten vastusta.
        Mielikuvitusvastustuksesi suli hiljattain KÄLYISEEN 28%:n. Kannatus puolestaan POMPSAHTI ... 53%:n.

        Kyllä näkee, kuinka totuus riepoo "kansantalon pikku jormaa".

        -44.Div.-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi venäjää puolustavat venäläiset uhkailee näitä IP osoitteita selvittää ja kostaa jotka on venäjä vastaisia. Samoin muutkin voi kostaa näille Suomi vastaisille .

        Olen jo monta eri kertaa kehoittanut, että trolli tulee kokeilemaan onneaan ... ei ole kuulunut, ei näkynyt.

    • Anonyymi

      Tämä oli hyvä uutinen. Viimeisen viikon aikana on tapahtunut räjähdysmäinen kasvu keskusteluissa ja kommenteissa mitkä ovat selvästi Pietarin trollitehtaan tekemiä.

      • Anonyymi

        Onhan se luonnollista, että kriisitilanteissa ihmiset haluaa keskustella aiheesta. Jos S24 ei tarjoa alustaa vapaille mielipiteille, niin joku muu varmaan tarjoaa. Ei me kai P-Koreassa olla?

      • Anonyymi

        Yrtetäänkö tolla vanhalla Pietaritrolli fraasilla saada jotain alkukantaista uskottavuutta?! Niin vastenmielistä ja kyllästyttävää! Kun todisteet puuttuu!

        Tännehän voi kirjottaa kääntäjällä mitä tekstiä vain. Ruotsin tai englannin tunkijakin voi olla muualta.

        Ja nämä kommentit vain todistavat väitteen Pietarin rantakadun trolleista ohjaamassa keskusteluja Putinin haluamaan suuntan oikeaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yrtetäänkö tolla vanhalla Pietaritrolli fraasilla saada jotain alkukantaista uskottavuutta?! Niin vastenmielistä ja kyllästyttävää! Kun todisteet puuttuu!

        Tännehän voi kirjottaa kääntäjällä mitä tekstiä vain. Ruotsin tai englannin tunkijakin voi olla muualta.

        Mitä ihmettä yrität sanoa?
        "Todisteet puuttuu".
        Pietarin trollitehdas on todistetusti täyttä totta, kuin myös sen näin länsimaalaisittain erittäin tuhoisa toiminta, viittaan mm. pyrkimykseen hajottaa EU, Brexit.
        Tulkitsenko oikein, sanot että täällä eivät kommentoi trollitehtaan peikot, vaan pelkästään ns. paljasjalkaiset, höydylliset hölmöt?
        Btw. suomen kieli on siitä metka, että erottaa kyllä helposti mikä on kääntäjän töytä.

    • Tekisitte joskus itse asialle jotain ettekä vain pyytäisi käyttäjiä tekemään työtänne.

      • Anonyymi

        Nyt muuten osui ja upposi. ropisee.

    • Anonyymi

      Sana on vapaa, mutta kontrolloitu.

    • Anonyymi

      Kaikki tukeni Suomi24:lle tässä toiminnassa.

      • Anonyymi

        Jos tästä tekemällä tehdään vain yhden mielipiteen kaikukammio, niin antaa mennä. Koko paikan suola on siinä, että kuulee muitakin mielipiteitä, kun niitä joista itse tykkää.

    • Anonyymi

      Yees. Juuri näin. Aivan käsittämätöntä tuubaa tulee paljon palstalle.

    • Anonyymi

      Ylläpito vetäköön käteensä illan tullen . Valeuutisiahan on sivusto turvoksisa jo muulloinkin . Ukrainastakaan ei sitten saa julkaista myönteisiä lausumia jos ei ole todisteiksi jotain pitävää .

      • Anonyymi

        Putinisteilta ei kysytä asiasta mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putinisteilta ei kysytä asiasta mitään.

        Helluntaiseurakunnat on suorastaan vaarallisia.

    • Anonyymi

      Ylläpito vois myös välillä käydä tuolla "maailman menoa" osiossa ja itse todeta, kuinka suurimmat trollaajat on näitä natottajia jotka kirjoittelee yhden lauseen viestejä ja aina alatyyliseen tapaan.

      • Anonyymi

        Millä osoitat väittämäsi todeksi? Et millään. Olet siis yhden lauseen alatyylinen viestittäjä. Luen tässä itse alatyyliseksi kommentoinniksi tuommoiset väitteet, joille ei anneta mitään perusteluita, vaan niissä vain yritetään syöttää mielipiteitä muille, osoittamatta mitään asiallista ja järkevää, faktapohjaista ja argumentoitua loogista pohdintaa.

    • Anonyymi

      Hyvä hyvä. Suoraselkäistä ja rohkeaa toimintaa. Kiitos.

    • Anonyymi

      Miksi ei puututtu aiemmin? Jokaisella aihealueella näitä, itseasiassa yli 15 vuoden takaakin kun etsii eli on alkanut esim natosta ja liittoutumisesta peloittelu nettiajan alusta saakka.

      Tuntuu että suomalaiset on vähemmistössä kun tulee jänkäystä vastaan ja todella selvää vaikuttamista, peloittelua. Ei vaikuta minuun mutta kuinka moneen muuhun ja poliitikkoon ilmapiiriin?

      Kerroin n 12 vuotta sitten iltasanomien uutisten keskusteluissa että meillä on vahvaa peloittelua ja vaikuttamista venäjältä/venäjän etua ajavien kirjoituksia.

      Jotain pitää tehdä, paljon isompaa muutosta.

    • Anonyymi

      Kippari puhuu asiaa.....
      Vahinko vaan ettei ylläpito kykene sitä asiaa toteuttamaan, sensurointi esim. on täysin linjatonta ja mielivaltaista.
      Ihan ensi alkuun pitäisi ylläpidon sopia selvät säännöt ja sen jälkeen tiedottaa niistä käyttäjille niin selkeästi että ne myös tulevat ymmärretyksi.
      Tästä olisi hyvä aloittaa.

    • Erinomaista. Kannatan!

      Tilanne korjaantuisi kuitenkin puoliautomaattisesti nimimerkkien rekkaamisella ja tunnistautumisella. Samalla keskustelun taso kohenisi yleisesti muutenkin, kun itsensä komppaaminen loppuisi.

      • Olen epäillyt samaa jo pitkään. 🤔

      • Anonyymi

        Samanlainen tunnistautuminen jollaisia on virastojen ja muiden toiminnassa, pankkien.

        Tunnuksen alle ja että kirjoittaa suomalainen, joka vielä kansalaisena tietyn ajan vähintään. Kirjoitus suomeksi, tunnistetun ip n alle. Ettei voi käyttää jotain välissä.

        Kun puhumme tärkeistä asioista ja aiheista jotka koskettaa meidän kansaa niin siellä oltava suomalaisia ja todennettuja heitä.

        Emmehän anna eduskunnassakaan ulkomaalaisten rellestää ja puhua.

      • Anonyymi

        Niitähän taitaa olla sellaisia foorumeja joissa rekisteröityminen.

        Mutta mahtaneeko olla sellaista jossa olisi erillään ikäänkuin kaksi kaistaa, toisessa rekisteröityneet (ja tarvittaessa tunnistettavat) ja toisessa anonyymit.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Olen epäillyt samaa jo pitkään. 🤔

        Repe tuntuu nyt olevan osin, voisikohan sanoa, terveen ironisella tuulella.

    • Anonyymi

      Tämmöiset teemat ovat mielestäni trollausta:

      Yritetään saada suomalaisia vihaamaan ukrainalaisia, sanomalla, että he hyökkäsivät talvisodassa tänne. Neuvostoliittohan pakotti kansansa taisteluun, jos et mennyt eturintamaan sinut ammuttiin takaapäin.
      Tämä on mun mielestä tosi karmiva ja järkyttävä fakta, kun sen ensikertaa kuulin.

      Vähätellään Ukrainan taistelumenestystä. Puhutaan sotakarkureista, vaikka Venäjän puolella sotilaita antautuu paljon.

      Syytetään Zelenskyiä sodan pitkittämisestä. Että antautuisi vaan, niin verenvuodatukselta vältyttäisiin. Tämä on ihan ihmeellinen väite, että syytetään puolustavaa osapuolta. Putinilla on täysi vapaus lopettaa sota milloin tahansa. Ainoa vain, antaako hänen ylpeytensä myöten.

      Juutalainen natsismi. Tämä käsittämättömät jutut kuinka juutalaiset ovat natseja. Zelenskyi on juutalainen. Tai kuinka Eurooppa ja Nato on juutalaisten hallussa. Yritetään lisätä antisemitismiä, koska juutalaiset ovat aina helppo kohde.

      • Anonyymi

        No juutalaiset niin mukavia kuin ovatkin kieltävät Ristin ✝️

      • Anonyymi

        Neuvotoliittohan pakotti niin tietysti kun kuuluivat siihen kuten Valko-Venäjä nyt on pakotettu hyökkäämään Ukrainaan ....kyllä ne omat synnit pitää tunnustaa.

    • Olin Pietarin nuorisotrollitehtaan johdossa vuosia jossa osatehtäväkuvaamme kuului vaikuttaminen USA:n presidentin vaaleihin jossa onnistuimme hyvin.
      Massiiviseen vaalihuijaukseen emme toki voineet vaikuttaa.

      Nyt sain siirron (ylennyksen) Krimin Jaltan toimipisteellemme.
      Tehtävämme on vaikuttaa Suomen ja Ruotsin NATO- vastaisiin mielipiteisiin.

      Palkkani on 1 000 000 ruplaa kuussa asunto- ja autoetu.
      Kelitkin alkavat jo parantua ja naiset ovat tummia ja hyvin kauniita.
      Sheivaus on täällä aivan vieras käsite.

      • Anonyymi

        =DD
        Aika juttu. Mutta et pysty todistamaan väitettäsi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        =DD
        Aika juttu. Mutta et pysty todistamaan väitettäsi.

        Kyllä minä uskon tuon sheivauskohdan.

    • Anonyymi

      Tämä olikin viimeinen foorumi missä järjen ääni on jotenkin voinut kuulua, NATO-agendan ja Venäjän demonisoinnin sijaan.

      • Anonyymi

        Se ei missään nimessä käy. Meillä on yksi totuus jota kaikkien tulee kumartaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se ei missään nimessä käy. Meillä on yksi totuus jota kaikkien tulee kumartaa.

        Niinhän teillä on. 15 vuotta yksiötä on luvassa, jos et kumarra "totuutta".

      • Anonyymi

        Paljon siberiassa on tapettu kristittyjä yhteensä. Suomalaiset oli kristittyjä kun venäläiset juutalaiset pommitti Viipurin kristittyjä kouluja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ei missään nimessä käy. Meillä on yksi totuus jota kaikkien tulee kumartaa.

        Venäjän totuus on Egyptistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ei missään nimessä käy. Meillä on yksi totuus jota kaikkien tulee kumartaa.

        Ja minähän kumarran. Olen kumarrellellut kuvia koko köyhän elämäni ajan, milloin mihinkin suuntaan ja varmuuden vuoksi kahdesti. Heitin kutisevan piponikin pois, kun ei se päässä juuri ehtinyt käydä. Äsken kumarsin niin syvään, että meni yli, näin oman persaukseni sekä työmiehen vaon. En heti tunnistanut itsenäni.
        Olen jälleen liikkeen alussa. Apua?

    • Anonyymi

      Kaikki mistä en tykkää, on trollausta.

      • Anonyymi

        Jos jollain on toinen mielipide, sehän on trolli ehhahhehhhheheeh...just så !

        Piikit ovat jo miljoonia vieneet - tämä sota on pientä sen rinnalla mitä tuhoa lääketehtailijat ovat tehneet.

        Ei pidä uhota toisesta maailmanlaajuisesta huijauksesta mitä länsi toteuttaa nyt.

    • Anonyymi

      Hyvää toimintaa ylläpidolta. Jatkakaa tuolla linjalla ja olkaa hiukan varovaisempia poistaessanne herneen nenäänsä ottaneiden kommenttien huomautuksista ja poistovaatimuksista ja poistakaa vasta sitten jos poistopyynnössä on todella järkeä tai se on juridisen selväti tunnistettavan ihmisen loukkaamista eikä puhdasta anonyymi tai edes nimimerkki normaali keskustelua

    • Ylläpito siirtyy siis nyt sodanomaiseen- ja aikaiseen mielipiteen vapauden rajoittamisiin.
      YK:n ihmisoikeussopimuksen erillisessä artiklassa tämä mainitaan sotapropagandaan yllyttämistä ja käyttö merkitsee erityistä vastuuta.
      Siis täyttä liirum- laarumia.

      Nyt on kuitenkin huomattava että Suomi ei ole sodassa joten ajatusten ja mielipiteiden esto on nähdäkseni täysin laitonta.
      Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä koska eliittimme hallitsee vallan kolmijaon:
      Lakien säätämisen, sen valvonnan ja tuomioiden antamisen.

      Kansa on kuristettu hiljaiseksi emmekä sille mitään voi.

      • Anonyymi

        Annoin jo kauan sitten neuvon sinulle nimimerkkiäsi vaihteleva salkkariharrastaja

        Jos haluat oppia trollaamaan niin kannattaisi aloittaa harjoittelu pohjalta eikä yrittää hypätä isojen poikien leikkeihin mukaan sääntöjä tuntematta ja temppuja osaamatta. Täällä Suomi24:ssä on tarkoitusta varten ihan oma harjoittelupalstansakin, jonka löytää täältä:

        https://keskustelu.suomi24.fi/ajanviete/trollaus

      • Rakas kirjoittaja !!
        Kirjoitit että me emme ole sodassa ?? Ei kaikki ei!!!

        Mutta eräät päättäjät on epäsuoraisesti lähtenyt sotimaan Ukrainan kanssa suomalais-aseitten kautta ja monet sotilaat ovat myös lähteneet sinne liitymään riveihin ja on suoraan sotimaan Suomen lippujen kantamaan ja lopulta se on sissisota .
        Nyt on menossa niin kylmä sota Suomen ja Venäjän välillä ettei ole tällaista koskaan ollut olemassa aikaisemmin ja Nato ärsyttä Suomen kautta vielä enemmän Putin ,, niin että Venäläinen karhu joka on haavoiitunut sodasta Ukrainassa on kääntynyt katse natopussajien puoleen ja kohtaan Suomessa ja Ruotsissa. Ja natopussajien päättäjien kohtalo tiedetään mihin tuo politiikka menee kun tarkkailemme miten Ukrainan Presidenttille käy..

      • >Nyt on kuitenkin huomattava että Suomi ei ole sodassa joten ajatusten ja mielipiteiden esto on nähdäkseni täysin laitonta.

        Ei tietenkään ole. Suomi24 saa lopettaa keskustelut vaikka kokonaan, eikä koira perään hauku.

      • Anonyymi

        Ja putskullakin vaan operaatio menossa, ei edes sota... silti täysi pimennys kansalta. Vain luomet laskemalla tai valehtelulla vältät 15 vuoden kuntoutuksen gulakilla.
        Onkohan toi 15v. tutkittu asia, että jos oot vielä hengissä niin puhut kuin peskovi?

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Rakas kirjoittaja !!
        Kirjoitit että me emme ole sodassa ?? Ei kaikki ei!!!

        Mutta eräät päättäjät on epäsuoraisesti lähtenyt sotimaan Ukrainan kanssa suomalais-aseitten kautta ja monet sotilaat ovat myös lähteneet sinne liitymään riveihin ja on suoraan sotimaan Suomen lippujen kantamaan ja lopulta se on sissisota .
        Nyt on menossa niin kylmä sota Suomen ja Venäjän välillä ettei ole tällaista koskaan ollut olemassa aikaisemmin ja Nato ärsyttä Suomen kautta vielä enemmän Putin ,, niin että Venäläinen karhu joka on haavoiitunut sodasta Ukrainassa on kääntynyt katse natopussajien puoleen ja kohtaan Suomessa ja Ruotsissa. Ja natopussajien päättäjien kohtalo tiedetään mihin tuo politiikka menee kun tarkkailemme miten Ukrainan Presidenttille käy..

        Että nimi SAVIS on kuin Repe SUOMALAIS VASTAISIA kristittyjen vastaisia vihaajia vuodesta toiseen. ICEJ.fi

    • Anonyymi

      miksei ylläpito estä näitä tapauksia vaan julkaisee niitä.

    • Anonyymi

      Hienoa, kiitoksia ylläpito! Olisi voinut kyllä jo niissä sairaissa rokotekeskusteluissa ottaa vähän tiukempaa kantaa joihinkin trolleihin-

      • Anonyymi

        Eipä siinä S24:n toimet auta, kun hallitus ja media kuitenkin suoltaa täydeltä sitä itteään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eipä siinä S24:n toimet auta, kun hallitus ja media kuitenkin suoltaa täydeltä sitä itteään.

        Hallitus ja media ovat Suomessa suunnattoman tasokkaat verrattuna siihen joka toimii Säkkijärvestä itään päin.

    • Anonyymi

      Olen sitä mieltä että pitäisi saada vaikka alkuun EU:n alueelle vahva henkilön tunnistautuminen kun mennään nettiin. Kaikki mitä kirjoittaa sen jälkeen nettiin, tulee sinne omalla nimellä. Nimimerkit poistuisi käytöstä kokonaan ja nämä anonyymit kirjoittelut. Minä en kirjoita nettiin koskaan mitään mitä en sanoisi omalla nimellä ja omalla naamalla toiselle ihmiselle kasvotusten.

      • Anonyymi

        No se nimi sitten esiin!

      • Anonyymi

        Tuo ei ole hyvä idea.
        Suurin osa meistä joutuu tekemään työtä elantonsa eteen. Moni meistä kuuluu myös johonkin yhdistykseen, on mukana vapaehtoistyössä, urheiluseuran toiminnassa tms.
        Kirjoitat mielipiteesi jostakin asiasta. Siihen trolli: Ihanko totta?! Onko työnantajasi samaa mieltä kanssasi? Kysytäänpä häneltä ja kysytään myös liikekumppaneilta. Mitä mieltä he ovat siitä, että julistat täällä uskomuksiasi?
        Tai sitten tämän päivän vitsaus, woke. Siinä saattaa helposti käydä niin, että menee työpaikka ja elanto alta jonkin yksittäisen jopa asiayhteydestään irrotetun sanan vuoksi.

        Lopuksi on vielä niin, että mielipiteet ja maailmankatsomus voi muuttua, huolestuttavaa jos mikään ei muutu. Jokin 15 vuotta sitten kersana nettiin kirjoitettu lapsus voi ruveta vainoamaan ja on wokelluksen/silakkaparvien kulta-aiaan kohtalokasta. Omalla nimellä kirjoittaminen voi tarkoittaa voimakasta itsesensuuria ja kansalaisen sananvapauden kaventumista entisestään. Kielletyt sanat ja esim. vihapuheen määritelmäkin riippuu siitä mitkä puolueet hallitsevat.

    • Anonyymi

      Silkkaa selittelyä Suomi24:n ylläpidolta sen salittua Venäjän propagandakoneiston levittää vuodesta toiseen estoitta paskaansa näihin ketjuihin.
      Te häpäisette Suomen valtion nimen, joten muuttakaa nimi rehellisesti Venäjä24:ksi.

      • Anonyymi

        Venäjä24 Tuusula johtaa.

    • Anonyymi

      No jospa vaikka Anonymous ottaisi kontaktia Suomi24:n ylläpitoon, koska sillä konklaavilla saattaisi olla ratkaisu visaiseen ongelmaan.

    • Anonyymi

      Samaa mieltä!

    • Anonyymi

      Nyt on kylläkin niin, että NWO on osasyyllinen kaikkeen ja levittää myös vakavaa disinformaatiota. Ei voi luottaa maamme valtamediaan, enää. Se on menettänyt uskottavuuden.

      • Kerrataan, että NWO on amerikkalaisten uskonlahkojen levittämä olkiukko, jonka tarkoitus on ryhmittää uskovaisia lahkojen johtajien propagandan ja vallanhimon taakse.

        Mitään NWO:ta ei tietenkään oikeasti ole olemassa, kuten ei ole sen takana muka lymyävää Saatanaakaan.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Kerrataan, että NWO on amerikkalaisten uskonlahkojen levittämä olkiukko, jonka tarkoitus on ryhmittää uskovaisia lahkojen johtajien propagandan ja vallanhimon taakse.

        Mitään NWO:ta ei tietenkään oikeasti ole olemassa, kuten ei ole sen takana muka lymyävää Saatanaakaan.

        Mitenkäs sen selität, että Sauli Niinistö on koko 2000-luvun hehkuttanut tuota tulevaa uutta maailmanjärjestystä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs sen selität, että Sauli Niinistö on koko 2000-luvun hehkuttanut tuota tulevaa uutta maailmanjärjestystä?

        Aletaan selittää sitten kun lainaat näytille pari Niinistön aihetta koskevaa hehkutusta. Asiayhteys on myös kiinnostava.

        Valitettavasti lahkouskovaisen oman sanan todistusvoima on sellaisenaan miinusmerkkinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs sen selität, että Sauli Niinistö on koko 2000-luvun hehkuttanut tuota tulevaa uutta maailmanjärjestystä?

        Mikäs MAAILMAN järjestys arabimaissa ja Venäjällä mahtaa toteutua????

    • Anonyymi

      Allekirjoita aloite 9991 kansalaisaloite sivustolla:
      Jalkaväkimiinakiellosta irtautuminen ja jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron salliminen

      • Anonyymi

        Katsotaan pysyykö tämä täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsotaan pysyykö tämä täällä.

        Miksei pysyisi, isänmsallinen asia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksei pysyisi, isänmsallinen asia?

        Entiset lähtenyt kaikki.

    • Anonyymi

      Haluatte torjua? Ette poista mv-lehden linkkejä,joita levitetään tänne, mutta poistatte tärkeät kansalaisaloite linkit, jotka ottavat kantaa Suomen turvallisuuteen.

    • Anonyymi

      Veikkaanpa, että tällä alustalla ei ole yhden yhtä "Venäjän trollitehtaan" luomaa viestiä, eikä sen vaikutuksen alaisena kirjoitettua. Kyllä se on kaikilla tiedossa, että kyse on asenteellisuudesta, jonka vuoksi on olemassa vain hyvin kapea alue, missä on ns. sallituja mielipiteitä ja näkemyksiä. Esimerkiksi kun otetaan aiheeksi Lännen osuus Ukrainan konfliktin syntymisessä, niin alkaa välitön räkättäminen ja herjaaminen. Tällainen sokea ja asenteellinen denialismi pitäisi moderoida herkemmin.

    • Anonyymi

      Suomi24 on julkaissut jo pari vuotta Venäjän disinformaatiota mm. koronasta. Venäjän trollien kirjoitukset ovat pyrkineet herättämään kaikilla tavoin epäluottamusta ja hajaannusta yhteiskuntaamme kohtaan. Ja nyt Suomi24 on alusta Kremlin sotapropagandandalle. Hävetkää!

      • Anonyymi

        Juuri näin. Ja edelleen S24:n palstat ovat täynnä Venäjän propagandaa ja kaikenlaista roskaa, jolla yritetään lietsoa suomalaisia toisia vaastaan.

      • Anonyymi

        Kyllä meidän media ja hallitus on tehnyt sitä ilman Venäjän apuakin.

      • Anonyymi

        Yhdyn tähän.

        Ylevistä lupauksistaan huolimatta Suomi24 on häviämässä tiedotussodan omalla palstallaan eikä kykene sen ylläpitoon.

        Jopa kolme kertaa ilmiantamiani Venäjän trolleja, jotka rikkovat kaikkia Suomi24:n palstakirjoittelun periaatteita Suomi24 ei kykene poistamaan.

        Yhdessä yksittäisessä palautteessa voi olla antisemitismiä, natsittelua, fasistiksi haukkumista, naisvihaa, väkivaltauhkauksia, joukkomurhafantasioita, hyökkäyssotaa käyvän maan harjoittamaa suvereenin maan itsemääräämisoikeuden vähättelyä, sotarikosten puolustamista tai kiistämistä tai syyn vierittämistä niistä muiden harteille, perättömiä rikossyytöksiä kansainvälisistä rokotesalaliitoista, homottelua, kehotusta maanpetokseen - mutta Suomi24 ei pysty estämään rikollisen toiminnan alustaksi joutumista.

        Aha.. eli haluat sulkea koko S24 palvelun? Vai kuinka meinaat pelastaa tilanteen?

      • Anonyymi

        Höpö höpö xD Koronasta saa juuri oikeaa informaatiota ihan virallisilta tahoilta, eikä tarvitse keksiä mitään. Te denialistit ette vain kykene sietämään kuin yhdenlaista informaatiota, joka ei saa sanoa muuta kuin sen, että korona on "isorokko", johon kenelläkään ei ole vastutuskykyä ilman rokotetta ja että rokote on "tehokas ja turvallinen". Kaikki eriävät faktatiedot saa teidät raivon valtaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aha.. eli haluat sulkea koko S24 palvelun? Vai kuinka meinaat pelastaa tilanteen?

        Ei tarvita kuin vahva tunnistautuminen ja yksi nimimerkki per se. Kaikki korjaantuu sillä.

    • Anonyymi

      Kirjoitin juuri tekstin, jossa vastustan natoa jyrkästi. Lähettäessäni viestiä tuli ilmoitus tästä sensuurista. Toki ymmärrän että tieto ja totuus ovat kaksi eri asiaa, ja kansahan pitää totena sitä, minkä tietävät. Siksi tiedotusvälineiden kontrolli on tärkeä osa valtiojohtamista kaikissa maissa yhteiskuntajärjestyksestä riippumatta, kansa tietää asiat siten kuin sensuurin harjoittaja haluaa heidän tietävän.

      No, Vastustin maahanmuuttoa, minua haukuttiin persuksi vaikka työskentelin vastaanottokeskuksessa. Sitten olen koronan levittäjä, koska sairastin sen ensimmäisten joukossa ja satuin vähättelemään sen vaikutuksia kun muu kansa oli paniikissa. Kansa on nyt paniikissa Ukrainan takia, ymmärtämättä mitä putin-diktaattori oikeasti ajaa takaa. Olen törmännyt sensuuriin monessa paikassa ja harmistuneena todennut, että totuutta ei saa kertoa näköjään vielä, ehkä viiden vuoden päästä...

      • >Kansa on nyt paniikissa Ukrainan takia, ymmärtämättä mitä putin-diktaattori oikeasti ajaa takaa.

        No kerrohan, mitä se ajaa takaa. Tätä on odotettu.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        >Kansa on nyt paniikissa Ukrainan takia, ymmärtämättä mitä putin-diktaattori oikeasti ajaa takaa.

        No kerrohan, mitä se ajaa takaa. Tätä on odotettu.

        Valko venäläiset on mukana sodassa . ✡️🤡🐏🪔🪔🌈😈uhraa muutama oinas molokillesi.

    • Anonyymi

      Aloittaja puhuu valeuutisista ja seuraavaksi linkittää yleen?

      • Anonyymi

        Suora yhteys novosti YLE venäjä

    • Anonyymi

      Eikö tämä ole hieman vaarallinen toimenpide?
      On joku kasvoton taho, joka määrittelee, mitä saa kirjoittaa ja mikä poistetaan automaattisesti. Määrittelee tiedon laadun, mikä on totta ja mikä ei?
      Eikö se ole mahdoton tehtävä?
      Eikö tämä ala jo muistuttaa itäisen naapurin sensuuria?
      Tai vielä kauempaa historiassa tapahtuneita asioita.

    • Anonyymi

      Mutta miten erotatte NATO-propagandan, joka on Suomen kaltaiselle maalle myös haitallista?

      • Anonyymi

        Nato-propagandan olemassaoloa fanit ei tunnusta. Heille kaikki natossa on pyhää kuin evankeliumi uskovaiselle.

      • Koska sinä ilmeisesti erotat, voit nyt esitellä meille sellaista Nato-propagandaa, joka ei pidä paikkaansa, koska on vain propagandaa.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Koska sinä ilmeisesti erotat, voit nyt esitellä meille sellaista Nato-propagandaa, joka ei pidä paikkaansa, koska on vain propagandaa.

        Järvenpään arkki seurakunta cityseurakunnat taas aktiivisesti mukana

      • Anonyymi

        Hyvä.
        Haluan kuulla mitä NATO-propagandaa on levitetty?
        Älä kerro, mikä Natossa on haitallista Suomen kaltaiselle maalle.
        Kerro mieluummin mikä Natossa on haitallista Suomelle?

    • Anonyymi

      Ukrainan arvosteleminen on tietenkin aina venäläisten propagandaa...?
      Hakeutukaa hoitoon!

      • Anonyymi

        Samaa mieltä.

      • Mistä haluat arvostella Ukrainaa? Siitäkö että se rikollisesti pitkittää sotaa taistelemalla hyökkääjiä vastaan eikä antaudu? 😮

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Mistä haluat arvostella Ukrainaa? Siitäkö että se rikollisesti pitkittää sotaa taistelemalla hyökkääjiä vastaan eikä antaudu? 😮

        Miksi pitää käyttää ylisanoja?
        Alunperin Ukrainalle, Naatolle, EU:lle ja asianosaisille maille erikseen on tarjottu neuvotteluita ym. Kelpasiko? Ei.

        Nyt Ukraina on alakynnessä. Vastaus kysymykseesi: Järkevää olisi antautua sodassa, jossa voitonmahdollisuutta ei ole. Nykyinen tilanne hyödyttää vain Natoa (eli USA). Ja ilmeisesti teidän"organisaatiota" myös, koska näytätte haluavan sodan pitkittymistä.

        Neuvotella patologisen valehtelijan kanssa? Nyt tiedetään, että kuukasvon sana ei pidä, eikä hänen omien sanojensakaan mukaan tarvitse pitää kiinni mistään solmimastaan sopimuksesta.

        Antautuminen lastentappajille ei tietenkään voi tulla kysymykseen.

        Sensijaan kuukasvon tulee pysäyttää hyökkäys ja vetää poikansa kotiin, jolloin sota on ohi heti. Ymmärrätkö näin yksinkertaista asiaa?

        "Antautuminen lastentappajille ei tietenkään voi tulla kysymykseen."

        Tällä viitannet Ukrainaan, koska sen antautumisesta oli kysymys. Termi on sinällään oikea, sillä sodan pitkittyessä siviiliuhrien määrä kasvaa ja jossain vaiheessa jo tilastollisestikin uhreiksi päätyy lapsia. Sehän on toteutunut jokaisessa sodassa. Joten mielestäni Ukrainan tulisi antautua.

        Tietysti viittasin vaatimaasi Ukrainan antautumiseen lastentappajille.

        Kuukasvon tulee pysäyttää hyökkäys ja vetää poikansa kotiin, jolloin sota on ohi heti. Hyvin yksinkertaista.

    • Anonyymi

      NATOn propagandatehdas ei teillä kuitenkaan ole tiedossa? 😂

    • Anonyymi

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tom_Packalén

      Tuolta osio Venäjä-suhde.

      Onko Tom Packalen Putinin myyrä? Hänen yrityksensä hoitaa Suomi24:n moderoinnin tekoälyohjelmallaan. Monista tuntuu, että moderointilinja suosii Venäjän trolleja.

      • Anonyymi

        Vai olisiko tuossa kyseessä vain somen keinotodellisuus ja kyvyttömyys erottaa sitä reaalimaailmasta? Liian pieni lääkeannos, kun "venäjän trollit" vaanii joka nurkan takana?

    • Anonyymi

      Sananvapaus on kärsinyt vasemmistolaisuuden myötä todella paljon ja se näkyy heidän agendaansa palvelevana toimintana myös tälläkin alustalla. Kirjoitin tänään kommentin, mitä tarkoittaa haittamaahanmuutto, ilman mitään vihapuhetta tms., niin ei mennyt montaa minuuttia niin oli kommentti deletoitu. Sitten kun haukut persuja kaikin mahdollisin törkeyksin, niin hyvä jos yhden sadasta kommentista saa ilmoittamalla pois. Esim. taannoin Huhtasaaresta käytettiin nimeä Huhtahu*ra, niin ei lähtenyt kommentit mihinkään, mutta kuin käytti samaa muotoiluatapaa Ohisalosta, Marinista jne, niin johan lähti kommentti ja livakasti. Alustan kaksinaismoralismista ja puolueellisuudesta on kritisoitu jo vuosia, eikä siinä näy juurikaan muutoksia.

      • Anonyymi

        Totta. 70 palstalla haukkuvat mitä irvokkaimmin perussuomalaisten puoluetta. Muista ei puoltasanaa kritiikkiä hyväksytä. Ei viitsi käydä edes uteliaisuuttaan kyseisellä palstalla, vaikka on oman ikäisilleni tarkoitettu. No, asiallisesti kirjoittaneet kaikonneet, perustaneet ryhmiä, joissa voivat keskustella mielenkiintoisesti asiasta kuin asiasta.

    • Anonyymi

      Informaatiosota ja sensuuri on alkanut.
      Onkohan sodissa olemassa vain yksi ainoa "virallinen" totuus?

    • Anonyymi

      Ukraina on vain pelinappula Lännen ja Idän väisessä sodassa.
      Sinne on tullut amerikkalaisetkin 10 000 km päästä.

      • Kerro lisää Ukrainassa toimivista amerikkalaisjoukoista. Onko ne niissä bioaselabroissa?

    • Anonyymi

      Kiinnittäkää erityisesti huomiota ns "hoono soomi" juttuihin, etenkin jos niissä haukutaan NATO:a tai EU:ta tai länttä yleensäkkin tai hyväksytään Putinin hommia tai se on semmosta...."tulkaa hakemaan leipää" tyylistä sontaa.

      • Anonyymi

        Venäjällä ei enää ole mainetta jota pilata Putin on ihan itse vetäny kaiken vessanpöntöstä alas.

    • Anonyymi

      Vaikuttaa yksipuolisuudeltaan sananvapauden vastaiselta sensuurilta.

      Painotetaan, että Venäjää puolustava ja Ukrainaa halventava kirjoutus on trollausta, mutta Ukrainaa puolustava ja Venäjää halventava ei ole.
      On myös hyvä nähdä sitä venäläistä trollausta suomalaisen ja länsimaisen trollauksen vastapainoksi, eikä niitä ole syytä eliminoida. Ne kaikki luo myös vasta-argumentteja.

      Voin sanoa, että Venäjä tekee ihmisoikeusrikosta, Ukraina uhrina, ja hyökkäykseen ei ole riittäviä perusteita. Onko asia niin, on sitten eri asia. Ja kun lisää aivan päättömät trollit Venäjää vastaan ja Ukrainan puolesta, niistä on järki kaukana.
      Voin myös sanoa, että Ukrainan hallitus ja Nato/EU tekee ihmisoikeusrikosta niin Ukrainaa kuin Venäjää kohtaan. Onko asia niin, on sitten eri asia. Kun lisää aivan päättömät trollit Ukrainaa vastaan ja Venäjän puolesta, niistä on järki kaukana.

      Jos sanon, mikä on syy Venäjän hyökkäykselle Ukrainaan, niin se ei kiinnosta ketään, vaikka se on keskeisintä, ymmärtää Putinia, ja asiaan liittyy niin Venäjän päätöksen puolustamista, kuin Ukrainan ja EU/Naton päätöksien kritisointia, ja kaikki perusteltua.

      Voin puolustaa Ukrainaa, EU/Natoa, tuomalla esiin Ukrainan suvereniteetin, ja sitä pitäen riittävänä argumenttina tuomita Venäjän hyökkäys, mutta se jättää huomiotta Venäjän syyt hyökkäykselle, ja Ukrainan hallituksen päätöksen käydä sotaa, josta kansansa kärsii ilmeisimmin tarpeettomasti, kuten Venäjä kokonaisuudessaan.
      Ja voin tuoda esiin sen, ettei Ukraina ole EU/Nato-maa, eikä niiden suvereniteetti kansatasavaltojen ja Venäjän ytimessä paina vaakakupissa yksinään, kun ajatellaan separatistien oikeuksia, ja Venäjän oikeuksia Nato-laajentumisen estämiseksi kyseisellä alueella.
      Ja Venäjä antoi kaikki mahdollisuudet ratkaista asia neuvottelemalla, ja Ukraina voi hyväksyä ehdot milloin vain. Se on siten (myös) Ukraina, joka käy sotaa, jolle ei ole tarvetta, eikä siitä ole hyötyä, vaan se on ilmeisimmin mielipuolista, jota ei voi hyväksyä.
      Ei ole trollia; pelkkää faktaa ja legittiä argumenttia.

      • Anonyymi

        Oiotaanpas sitten tämän Tehtaankadun kommentaattorin palturipuheet pois kuleksimasta, jottei kukaan Ukraina/Venäjä -asioista vähemmän perillä oleva erehtyisi pitämään niitä totena.

        "Ja Venäjä antoi kaikki mahdollisuudet ratkaista asia neuvottelemalla, ja Ukraina voi hyväksyä ehdot milloin vain."

        Venäjän diktaattori Vladimir Putin antoi Ukrainan kansalle ja heidän presidentilleen Volodomyr Zelenskyille ehdoksi Minskin sopimuksen hyväksymisen juuri sellaisena, että olisi itse kyennyt vetelemään maksimaalisesti Donetsk-Luhanskin nukketasavaltojensa kautta Kiovan hallintoa suupielistä tarvittavaa suuntaa, eli veto-oikeuden itselleen ja rikostovereilleen Ukrainan sisäisiin asioihin ja siihen tuo Kremlin fasistikleptokratian johtaja valmistautui jo vuosikausia jakamalla noissa nukkevaltioissa asuville Venäjän passeja.

        Sinun työnantajastasi tuo kuulostaa varmasti mitä reiluimmalta tarjoukselta, sillä kukapa nyt ei haluaisi asettua vapaaehtoisesti Vladimir Vladimirovitš Putinin yhteistyökumppaniksi noilla ehdoilla?
        Ei tietysti kukaan tervejärkinen, sanottakoon suoraan.

        Ukrainaan kuuluvan Kriminhän tuo Kremlin ammatti- ja taparikollinen ryösti Venäjän asevoimia käyttäen jo vuonna 2014, järjestyttäen siellä sen niin sanotun kansanäänestyksen, jossa vaihtoehtoina olivat, kappasta kummaa kuinka sattuikaan, vain Kyllä ja vähän verkkaisempi Kyllä Venäjään liittämisestä, muttei lainkaan Ukrainan yhteyteen jäämisestä.
        Eikö olekin varsin erikoinen äänestys, jossa on vain yksi ehdokas?
        Ei Venäjän järjestämissä, sillä siellä se on historiallinen perinne.

        Tuohan näyttää juuri siltä mitä se olikin, ryöstöltä joka naamioitiin Venäjän omaa kansaa varten muka lailliseksi, mitä se ei luonnollisestikaan ollut, mutta upposi kyllä venäläisiin kuin aamuinen pullonpohjan viinatilkka kankkusta potevan juopon kuivaan kitaan.

        Toissa maantaisessa sodanjulistuspuheessaan tuo Kremlin sekopäädiktaattori sanoi sitten suoraan, ettei Ukrainalla ole oikeutta olla itsenäinen valtio, ja muutama päivä siitä hänen määräämänsä Ukrainan rajoille kootut Venäjä armeija joukko-osastot starttasivat sotakoneensa hyökkäykseen suvereenin ja itsenäisen valtion, Ukrainan, valtioalueelle, alistaakseen sen orjuuteensa.

        Ukraina ja sen kansa taistelee nyt brutaalia, imperialistista valloittaja-armeijaa ja diktaattori Vladimir Putinia vastaan.

        Venäjän kansakin joutuu joko itse taistelemaan vapaudestaan tai hyväksymään sen mihin kuiluun tuo diktaattori heidät vie, ja hänhän vie.
        Ei käy kateeksi. Voi Venäjää ja venäläisiä.

        Eläköön itsenäinen ja vapaa Ukraina ja sen kansa!
        Alas Kremlin kleptokratia ja sen diktaattori Vladimir Putin!

        Näi o!👍

      • Anonyymi

        "Ei ole trollia; pelkkää faktaa ja legittiä argumenttia."

        Sinä et esittänyt yhtään legittiä argumenttia, vaan esitit pelkkää whataboutismia, mikä on Kremlin trollien tunnusmerkki. Heidän toimintansa nimenomaan ei kestä kriittistä tarkastelua ja argumentointia, niin sen takia he vain spammaavat valheita, ja heti jos yhteenkin niistä puututaan mitenkään kriittisesti, niin automaattisena reaktiona tulee whataboutistinen vastaus, jossa saatua kritiikkiä ei käsitellä koskaan yhtään mitenkään, vaan huomio yritetään siirtää muiden väitetysti potemiin tai aiheuttamiin ongelmiin.

        Teit sitä toistelemalla moneen kertaan samaa asiaa, että "voi sanoa niin, mutta sitten voi taas sanoa näinkin". Ei tuo ole mikään argumentti, vaan itsestäänselvyyksien jaarittelua, kuitenkin paksun whataboutismin hajuisena. Tuo ei ihan oikeasti näytä ollenkaan siltä, että olisit pätkääkään kiinnostunut sananvapaudesta yhtään aidosti, vaan yrität vain teeskennellä, että tässä asiassa olisi nyt käsillä kolikko, jonka toinen puoli olisi jotenkin katsomatta. Ei se ole katsomatta. Nyt on puhe kolikosta, jonka toinen puoli on Kremlin valheita, ja toinen puoli on maailman järkyttynyt reaktio niihin.

        Pystyt todistamaan, että olen aivan väärässä varsin helpolla tavalla. Nimittäin voit nyt tuon yllä luettelemasi virkesarjan perustella esimerkein. Puhut oikeuksista ja päätöksistä, vähän viitaten, että ne olisivat nyt esimerkkejä tässä ajattelussasi. Voit teeskennellä keskenäsi, että "kansantasavaltojen" historialla olisi suvereniteettiperustainen alku ja, että Venäjällä olisi kansainvälisessä oikeudessa jotain todellista oikeutta ja syytä vaatia jotain turvatakuita, mutta nämähän ovat täyttä potaskaa.

        Ne "kansantasavallat" ovat Venäjän lietsoman kapinan ja Venäjän aiheuttaman epävakauden ja Venäjän antaman sotilaallisen tuen avuin luotuja ns. jäätyneitä konflikteja Ukrainassa, koska näin Venäjä tietää Naton oven olevan Ukrainalta kiinni. Sekin tiedetään, ettei Venäjä tarvitse mitään turvatakuita. On Venäjän aivan omalla vastuulla järjestää maansa turvallisuus yksin tai liittoutumalla, ja Venäjällä EI OLE MITÄÄN OIKEUTTA vaatia naapurimailtaan mitään takuita.

        Nyt siis jos sinulla todella olisi jotain esimerkkejä, jotka kumoaisivat nämä väitteeni, niin voisit osoittaa, että omat väitteesi olisivatkin perusteltuja. Mutta kun ne eivät ole. Ne ovat vain nimenomaan Venäjän disinformaation toistelua. Ja se tullaan kumoamaan tällaisillakin palstoilla kerta toisensa jälkeen, eikä näitä kumoamisia häivytetä mihinkään whataboutismilla tai näennäisellä valittamisella sananvapauden rajoittamisesta.

    • Anonyymi

      ”Suomi24 haluaa torjua Venäjän disinformaation levittämistä palstalla”.
      Tämä ilmoitus vaikuttaa tyhjältä sanahelinältä. Olen itse ilmoittanut lukuisia kertoja törkeistä Venäjän sotapropaganda aloituksista mutta niitä ei poisteta.
      Sijaitseeko moderointikeskus Pietarin trollitehtaalla? Suomi24 ei ole isänmaan asialla.

      • Anonyymi

        Hyvin sanottu.
        Ootan sitä hetkeä, " kun taika paljastuu"

      • Anonyymi

        Vladimir Putin johtama Venäjän fasistihallinto hyökkäsi Ukrainaan, päämääränään sen itsenäisyyden lakkauttaminen ja alistaminen oman diktatuurinsa alamaiseksi.

        Se ei tietenkään sopinut Ukrainalle ja ukrainalaisille, kuten olemme nähneet heidän puolustaessa maataan ja vapauttaan tuota Kremlin diktaattorin valloitushimoa vastaan, ja kuten olemme nähneet, niin Ukrainan kansa on saanut sille todella vahvaa tukea Euroopan Unionista, Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta, Japanista, Kanadasta, Australiasta ja lukuisilta muilta valtioilta.
        Jos Venäjällä ei olisi ydinaseita, joilla uhata, niin sen Ukrainassa hyökkäävät armeijat olisi poistettu vahvuudesta heti sodan ensimmäisinä päivinä.
        Kaikki.

        Sopiiko sinulle jos väkivaltainen rosvojoukko hyökkää kotiisi huutaen, ettei se enää ole sinun ja perheesi, vaan heidän?
        Sopiiko?
        Tuskin vain, mutta uuri sitä sinä esität Venäjän oikeudeksi Ukrainassa.

    • Anonyymi

      Ja keneltähän käsky on tullut kysynpä vai .

    • Anonyymi

      Ei ole onnistunut moinen jalo agenda.

      Langat ovat täynnä venäläistä propagandaa. Kirjoitustyyli (yhdistettynä mahdollisiin konekäännöksiin) paistaa jo kilometrien päähän.

      Ja miten moista voisi toisaalta ehkäistäkään käytännössä moderoimattomalla palstalla.

      • Anonyymi

        Vladimir Putinin johtama Venäjän fasismidiktatuuri tuomitsi itse itsensä hylkiöksi hyökkäämällä ilman mitään muuta syytä naapurimaahansa Ukrainaan kuin oman Suur-Venäjä -suunnitelmansa toteuttaminen ryöstämällä sen itselleen ja lakkauttamalla sen kansan itsemääräämisoikeuden.

      • Anonyymi

        Siellä yksi hoono soomi-trolli jälleen äänessä. Ja tekopyhään perustyyliin vedetään vielä kristinusko mukaan, samaan aikaan kun Venäjä usuttaa tsetseeni-muslimien muukalaislegioonia ukrainalaisten "ortodoksiveljien" kimppuun. Mikä häpeä.

    • Anonyymi

      Hei, S24 yp!
      Te kirjoitatte mm.seuraavasti:
      "Siksi pyydämme erityisesti näinä aikoina myös teitä käyttäjiä auttamaan ylläpitoa saamaan tietoomme mahdollisia mielipidevaikuttamiseen tähtääviä aloituksia tai kommentteja. Epäilyttävässä kommentissa voi esiintyä mm.:
      (Miksi ihmeessä mieleeni nousee se eräs sana..mikäs se nyt olikaan..? Niinjuu-STASIhan se oli.)
      - Mahdollisesti valeuutisointia tai propagandaa sisältäviä linkkejä, jotka vaatisivat tarkastusta
      (Mitä ovat "valeuutiset"? Olisiko teillä antaa jokin konkreettinen esimerkki perusteluineen ja lähdeviitteineen, joista väittämänne valeuutisoinnista voi todentaa paikkansapitäväksi ja vastaavasti antaa tietoa niistä TOTUUSuutisoinneista tai mitä ne nyt sitten ovat nimeltään?)
      - Selkeää Venäjän sotavoimien ja Putinin toiminnan ylistämistä
      (Mitä tarkoittaa "Venäjän sotavoimien/Putinin ylistäminen"? Entä jos joku haluaakin ylistää Venäjän politiikkaa ja nykyistä johtoa? En väitä itse tekeväni niin ,tämä on vain perusteltu, oikeutettu kysymys. Onko siis esim. Stalinin, Maon, Mussolinin tai Hitlerin ylistäminen/mollaaminen täällä sallittua / kiellettyä vaiko kenties yhdentekevää? Missä menee sananvapauden raja S24 ja miksi? Mihin lainsäädäntöön perustatte (toistaiseksi) ylläluetellut perustelemattomat rajoituksenne? Millä ylläpito oikeasti perustelee omat kannanottonsa Ukrainan tilannetta koskeviin keskusteluihin? Miksi aihe on teistä niin vaarallinen? Ehdottomat kiellot olla eri mieltä myös esim. Ruotsin, Texasin tai vaikka Viron politiikasta kuin Suomi24 yp, eivät tietenkään ole vapautta ilmaista näkemyksiään (hyvän maun) rajoissa -Keskustelun kieltäminen joistain aiheista ilman validia syytä ei poikkea eräiden nimeltä mainitsemattomien suurvaltojen sensuurista/sananvapauden rajoittamisesta /mielipidemuokkauksesta mitenkään- se ei siis ole sanan tai mielipiteen vapautta että keskustelua rajoitetaan ilman selkeitä perusteluita ja painavia syitä.)
      - Ukrainan halveksuntaa
      (Entä jos ei satu pitämään Venäjän politiikasta ja kohdistaa sitä kohtaan halveksuntaa?Onko se sitten sallittua?)
      - Keskustelun ohjaamista esim. Putinin toimista Yhdysvaltain politiikkaan tai Natoon"
      (Entä jos haluaa keskustella vaikkapa Tasavallan presidentti Niinistön äskettäisestä tapaamisesta Bidenin kanssa ja heidän NATOa ja myös Suomen turvallisuuspolitiikkaa koskevista puheistaan? On melko vaikeaa keskustella aiheesta mitään, jos te KIELLÄTTE Putinin toimien USAn toimien ja Suomen turvallisuuspolitiikan nykytilan olemassaolon täysin.
      Koko maailma siis seuraa ilmeisesti sellaisia asioita, joita ei täällä S24ssä saa olla olemassakaan? Eipä kuullosta enää Kiinaan muuttokaan hullummalta, siellä saa sentään yrittää vapaasti, ainakin lepakkokeittokojuilla-mikään muu ei meitä kohta erottane tuosta edesmenneiden varpusten paratiisista.

      • Anonyymi

        Antoivathan he linkin Ylen uutisoimaan juttuun itätrollauksesta vuodelta 2015. Lue sieltä, jos asia noin kovasti kiinnostaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antoivathan he linkin Ylen uutisoimaan juttuun itätrollauksesta vuodelta 2015. Lue sieltä, jos asia noin kovasti kiinnostaa.

        YLEn artikkelit Venäjän trolloiluista eivät kiinnosta sen enempää kuin huomioh..aavan aropupunkaan lapselliset ja idioluutioiset jutut. Etsi sinä vain tietosi v-medioista, itse etsin vanhan ajan todellista journalismia, joka pyrki aitoon tiedonvälitykseen, ei mielipidemuokkaukseen ja propagointiin. Aikanaan meillä oli nimittäin myös oikeasti toimiva oikeuslaitos, eikä tällainen typerä pelle-sirkus täynnä trolli-psykooseista kärsiviä leikkitoimittelijoita.

    • Anonyymi

      Turha tuollaisia kirjoituksia on tehdä, kun mitään ei tapahdu. Venäläisten ja venäjämielisten suomalaisten trollaus vain kiihtyy, näköjään.

    • Anonyymi

      Enemmän pitäisi kiinnittää huomiota Ylen ja Naton trolleihin. Miksi vihollinen tulee aina idästä?

      • Anonyymi

        Jessikka Aron horinat vieläpä todisteena. 😁

        Tietääkö ylläpito, että keskellä Helsinkiä on OIKEA trollitehdas nimettömässä rakennuksessa?

      • Koska vihollinen _on_ idässä.

        On vihollisen oma valinta olla vihollinen. Se voisi koska tahansa valita toisinkin, ja voittaisi sillä ratkaisulla aina itse eniten.

      • Sekopääuskovaisten houreet ovat kyllä käsittämättömiä. Varmaan vastustat koronarokotuksia?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jessikka Aron horinat vieläpä todisteena. 😁

        Tietääkö ylläpito, että keskellä Helsinkiä on OIKEA trollitehdas nimettömässä rakennuksessa?

        Kerro ihmeessä lisää! Osoitekin olisi kiva, mutta rakennuksen nimestä en kyllä perusta ellei se ole Makkaratalo.

      • Anonyymi

        "Vihollinen on lännessä"

        Teille Kremlin fasistidiktaattorin pikkuapulaisille ja juoksupojille se vihollinen näyttää ilmiselvästi olevan täällä demokraattisessa ja monimuotoisessa lännessä.

        Kertokaa sille fuhrerillenne, että pysyy omalla tontillaan, ja palauttaa jo aiemmin ryöstämänsä omaisuuden niiden oikeille omistajille, eikä ala jatkossakaan hyökkäämään rajojensa yli itsenäisten naapuriensa maille, niin suhteita voi vähän kerrassaan palauttaa, mutta sitä ennen hän tulee saamaan vielä kovemman kovan vastaansa.
        Tämä se on jämptisti näin, eikä tässä ole neuvottelun varaa.

        Lisäksi koko rosvojohtoinen järjestelmä tulee vaihtaa toimivaan, ja sallia kansan tietää totuus kaikesta johdon toiminnasta.
        Nyt ylitetty piste, ettei luottamuksen ja kaupankäynnin paluuseen ole mahdollisuutta nykyjärjestelmän/ johdon kanssa.
        Hyvä venäjän Kansa!
        Elkää antako järjestelmänne pilata elämäänne, vaan levittäkää totuutta toisillenne ja TOIMIKAA👍.

      • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Kerro ihmeessä lisää! Osoitekin olisi kiva, mutta rakennuksen nimestä en kyllä perusta ellei se ole Makkaratalo.

        Helsingissä on kymmenen muun maan kanssa yhteisen hybridiosaamiskeskus.

        https://yle.fi/uutiset/3-9328472

      • Anonyymi
        Simiti_taasen kirjoitti:

        Helsingissä on kymmenen muun maan kanssa yhteisen hybridiosaamiskeskus.

        https://yle.fi/uutiset/3-9328472

        Tuohan on hyvä juttu.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Psykologinen sodankäynti, yksipuolinen tiedonvälitys, yritykset rajoittaa sananvapautta ja sensuuri eivät kuulu demokratiaan. Sananvapuden rajoittaminen ja sensuuri ovat tunnusomaisia diktatuureissa.

      Nyt tämäkin kirjoitus on varmasti vain trollaamista...

      • Totuudenmukainen tiedonvälitys kuuluu demokratiaan, yksisilmäinen propaganda ilman vastavoimaa taas ei kuulu.

        Rajan takana aukeaa toisenlainen maailma, jossa propagandasta poikkeaminen voi tuottaa 15 vuoden tarhauksen.

    • Anonyymi

      Oma pesä kannattaisi myös varmistaa. Nato-palstalla on hävinnyt yllättävän monta Venäjälle epämieluisaa avausta. Erityisesti Bellingatiin liittyviä avauksia on hävinnyt hyvinkin nopealla aikataululla ja syy ei taatusti ole ollut asiattomassa sisällössä.

      • Anonyymi

        Isäni kertoi kun hän pikkupiokana kuunteli papankanssa kiellettyä radiolähetyksiä rajantakaa.Tiesivät tarkkaan sotatilanteesta, ja mitentulee käymään,virallinen uutisoin puhu isoista voitoist, Kun kolme vanhempaa veljestä palas rintamalt yksi pahasti haavottuneena,rupes selviämään mitä se oli ollut.

        Siis talvisodassa vai?
        Nehän ilmoittivat tulevansa Suomen hallituksen pyynnöstä, tosin unohtaen mainita sen, että he olivat pystyttäneet sen Kremlin kortteeraajan työpöydällä täällä olevilta suomalaisilta lainkaan kysymättä.
        Kuulostaako reilulta peliltä?

    • Anonyymi

      Erittäin hyvä ja yllättävän positiivinen päätös Suomi24! Enpä olisi uskonut tällaista näkeväni.
      Todellakaan ei tarvita minkään valtakunnan trolleja ja myyräntyötä mistään suunnasta, eiköhän mölylle löydy tilaa vaikka tuolla ulkona; menee metsään mölyämään.
      Kunpa vain olisi tarkempi moderointi muillekin asioille palstaa voisi joskus lukeakin.
      Ulkomailla asuvana olisi mukava seurata jotain suomalaista nettipalstaa mutta kaikki tuntuu olevan varsin ala-arvoisia jotka olen löytänyt.

    • Anonyymi

      Mutta kyllä ihmisten pitää saada olla erimieltä ilman että haukutaan tai mustamaalataan putinin tai venäjä mieliseksi trolliksi. Netti sensuuri on hyvä asia mutta on ihmisiä jotka sen vääristävät sen käsitteen haastamalla riitaa ja käyttämällä sitä aseena väärässä paikassa ja väärin.

      • Anonyymi

        Luulen että myös suomi24 palstan ylläpitäjä on saanut joltain taholta ohjeet toimia jollain tietyllä tavalla. Se ei ole disinformaatiota jos kirjoittaa eritavalla kuin mitä valtaa pitävät haluavat.

        Mistäs sinä sitten olet saanut omat ohjeesi toistella noita "valtaa pitävät haluavat" -hokemia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistäs sinä sitten olet saanut omat ohjeesi toistella noita "valtaa pitävät haluavat" -hokemia?

        Miksi vaihdoit aihetta?

    • Anonyymi

      Niin kuulin myös että on väitetty että ne ukrainalaiset jotka puhuu eri tavalla kuin lännen media että heidän some tili on hakkeroitu. Eikö ole enää mielipiteen vapautta? Onko kiina tullut jo tännekin. Ja vielä sanon edelleen että en ole putinisti trolli!

    • Anonyymi

      Noissa putinin helvetin esikartanoissa totuus hämärtyy, kokonaan unohtuu...

      • Anonyymi

        Ei ole asiaa mitä suomen media ei vääristelisi. Vaikka kirjoittasit että en ole putinisti trolli ne kääntää asian päälaelleen ja sanovat että on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole asiaa mitä suomen media ei vääristelisi. Vaikka kirjoittasit että en ole putinisti trolli ne kääntää asian päälaelleen ja sanovat että on.

        Ensimmäisien joukossa esim. Yle,iltalehti, iltasanomat, helsinginsanomat.

    • Anonyymi

      Me perussuomalaiset puolustamme kristillisiä arvoja ja annamme tukemme oikeille pakolaisille, kuten nytkin on ukrainasta tullut. Ukrainaan jäi miehet puolustamaan maataan. Vasemmisto on hiljaa ja näkee natseja putinin kanssa joka paikassa. putte ukrainassa ja vasemmisto suomessa. Trollien tehtävänä on yrittää vääristellä mm isänmaallisen perussuomalaisen puolueen isänmaallisuutta vasemmistolaisella valheella, joka on tuttua kommunistisilta ajoilta.

    • Anonyymi

      Mihin muuten korona on kadonnut media palstoilta?

      • Anonyymi

        Olipa harvinaisen typerä kysymys. Ennen Venäjän hyökkäystä ja sitä edeltänyttä jatkuvasti kuumottavammaksi kehkeytynyttä ilmapiiriä sodanuhkan tiimoilta, oli jo pitkään ollut meneillään prosessi, että korona laantuu, koska a) kaikki halukkaat on rokotettu moneen kertaan ja tämä vähentää vakavien tapausten ilmaantuvuutta huomattavasti ja b) valloilla on variantti, joka muutenkin aiheuttaa lähes kaikille vain lievää tautia, varsinkin rokotetuille.

        Jos Venäjä ei olisi alottanut rikollista sotaretkeään sitä edeltävine mediassakin havaittuine valmisteluineen, olisi korona edelleen median pääaihe, koska ohi tuo epidemia ei edelleenkään ole. Uutisia siitäkin julkaistaan silti kokoajan, koska tartuntaluvut ovat korkeita, ja sairaalahoidossa on edelleen paljon väkeä. Yrittänet kyhätä jotain "argumenttia", että tässä olisi jotain mätää kun koronasta ei (muka) enää puhuta, mutta kun siitä puhutaan. On tietysti päivänselvää, että toisen maailmansodan jälkeen suurin sotilaallinen operaatio Euroopassa, ottaa valtaisasti mediatilaa, koska se horjuttaa turvallisuudentunnetta ja siihen liittyvät toimenpiteet sekoittavat talouden.

        PS. Kysymyksesi ei muuten liittynyt pätkääkään tämän ketjun aiheeseen. En ole kiinnostunut mahdollisesta vastauksestasi, mutta ihan oman järkeilysi koherenssin kannalta sinun itsesi olisi syytä miettiä, että miksi ihmeessä edes esitit kysymyksesi juuri täällä.

    • Anonyymi

      YLE ja koko valtamediamme valehtelee kaikesta törkeästi.
      Joistakin uutisista ne eivät tosin valehtele vaan vaikenee niistä täysin.
      Globalistikommunistinen maailman eliitti omistaa nuo kaikki ja tiedotus on sen mukaista.

    • Anonyymi

      Digitalisaatioinenkin alkaa deellä. D/ D\ D[

    • Anonyymi

      Moskovan tiltut on selvästiki aktivoitu kolmeen vuoroon nyt, kun Venäjän fasismidiktatuuri käy Ukrainaa ja sen kansaa vastaan hyökkäyssotaa, jonka päämäärä on maan itsenäisyyden lakkauttaminen ja pakkoliitto osaksi Venäjää, kuten diktaattori Vladimir Putin sen on selväsanaisesti ilmoittanut.

      Se mitä mieltä asiasta on Ukraina ja sen kansa, Euroopan Unioni, Yhdysvallat, Kanada, Japani, Iso-Britannia ja lukuisa joukko muita maailman valtioita on tullut täysin selvästi nähtäville, ja niiden yhteinen vastaus tuomitsee jyrkästi Venäjän fasistihallinnon aloittaman hyökkäys- ja tuhomaissodan Ukrainassa.

      Venäjän fasismidiktatuurin on välittömästi lopetettava hyökkäyssotatoimet Ukrainassa ja vetäydyttävä omalle tontilleen.
      Näin on asiat.

      • Anonyymi

        Täyttä asiaahan tuo naputtaa.
        Harmittaako?

    • Anonyymi

      Laitoin joku aika sitten uuden aloituksen maailmanmenoa-palstalle nickillä Lawetorder allekirjoituksena ja otsikolla 'valeuutista pukkaa'.

      Uutisointi koski ilta-sanomien etusivun valeuutista jossa mainittiin ukrainan tuhonneen venäjäläisen panssarikolonnan.

      Uutisessa hehkutettiin kovasti asiaaa ja uutisissa olleessa videossa olikin vain muutama autonromu ja kovasti uhoava ukrainatrolli joka oli kuvannut videolle noita.

      Kuinka ollakaan, aloitustani ei edes suoli24 julkaistu ja kummalliseksi asian tekee se, että kyseinen uutinen hävisi verkko ilta-sanomista sen jälkeen, eikä löytynyt enään sieltä.

      Eli suomi24 esti siis kansalaisten saada tietää kuinka suomessa (on ollut tiedossa monia vuosia) lehdistössä suorastaan valehdellaan kansalaisille ja trollataan.

      • Anonyymi

        Venäjä on hyökkäyssodassa ja rosvoretkellä Ukrainan kansan mailla.
        Etkö sinä poikani poloinen ole seurannut lainkaan oikeita uutisia niitten Venäjän valtion patologisten paskapuheiden vastapainoksi?

    • Anonyymi

      Eipä tämä hyvältä näytä. Tekoja, ei puheita moderointi!

    • Anonyymi

      Hienoa että asiaan reagoidaan!

    • Anonyymi

      Pelottavaa miten Suomen kansalaisia yritetään pienentää........

    • Anonyymi

      Tein kuten pyysitte. Viesti poistettiin heti tästä ketjusta. Ja oli ehdottoman asiallinen koskien massapostaamista Nato-palstalla. Miksi poisto?

    • Anonyymi

      Pitäkää nuo Pietarin trollit poissa.
      Ei kuulu sanan vapauteen sotilasdiktatuurin trollien "sananvapaus".

      • Anonyymi

        "Se taidat olla sinä, joka täällä sitä Venäjävihaa levittää!"

        Äskeinen kommentoija puhui Pietarin trolleista, joihin tässä ylläpidon tekemässä aloituksessakin viitataan. Hän puhui siis ihan keskustelun aiheen mukaan. Mikä tuossa siis on muka yleisemmin Venäjä-vihaa? Eikö informaatiovaikuttamista saisi mielestäsi tuomita?

        "Milloin puhut läntisestä trollaus tahosta?"

        Kas, whataboutismi, tuo työkalu, jota trollitkin aktiivisesti käyttävät. Aina kun Venäjää kritisoidaan jostain, niin jokin vastaus kuuluu, että "entäs sitten USA, entäs Nato" jne. Entäs sitä ja entäs tätä ja entäs tuota! Tätä voisi jatkaa loputtomiin, torpaten minkä vain aiheen.

        Minäpä kerron semmoisen erään seikan, mikä kannattaa opetella nyt jos ei sitä vielä ole tajunnut. Keskusteluilla on yleensä joku aihe. Silloin keskustellaan siitä kyseisestä aiheesta. Jos se aihe ei miellytä, niin siihen keskusteluun ei tarvitse osallistua, eikä sitä tarvitse seurata sivustakaan. On paljon järkevämpi vaihtoehto antaa itselle epämieluisan aiheen vain olla kuin alkaa sanella muille, että heidän pitäisi vaihtaa aihetta.

    • Anonyymi

      Toivottavasti moderointi paranee, nyt sitä ei ole ja Pietarin trollit mellastaa ihan vapaasti.

      • Anonyymi

        Milläs itse todistat, että häntä itseään tai läntisiä tahoja olisi syytäkään epäillä? Et millään!

    • Anonyymi

      Suomi24-Kippari se on kyllä totta ei voi tietää edes kelle alkaa? Kiitos.

    • Anonyymi

      Kätevää kun ylläpitokin sijaitsee Pietarin tehtaalla..

      • Anonyymi

        Miten Waldemar Putlerin trollit puolustelee Venäjän tekemää hyökkäystä ydinvoimalaan? Entä miksi Waldemar tykkää antaa vankeutta jos Ukraina-uutisoinnissa käyttää termejä invaasio, sota ja Venäjän hyökkäys. Täällä on Wallulle ehdotettu jopa Nobelin rauhanpalkinnon myöntämistä. Lienee läppää!

      • Anonyymi

        Venäjäähän ei erityisesti tarvitse tuntea voidakseen ymmärtää kokonaiskuvaa. Kun valtion päämies ensin sanoo, ettei sotaa tule, mutta sota tuleekin heti perään ja hänen käskystään, ja kun sama päämies sanoo, että operaatio ei ole sota, vaan "erikoisoperaatio" rauhan turvaamiseksi, ja ettei siviileihin kohdistettaisi iskuja, mutta iskuja siviileihin tulee heti ja alati kiihtyvällä tahdilla, niin on ihan turhaa kysellä Venäjän tai Ukrainan suomalaisilta, että mitä mieltä he ovat. Jokainen suomalainen voi ihan oman mielipiteensä muodostaa itse ja minä näen ilmiselvästi, että Putin on valehteleva sotarikollinen.

    • Anonyymi

      Jo on erikoiseksi mennyt meininki, mitään ei saa kritisoida tai esittää erilaisia näkökulmia. Alkaa tää internet omalta osaltaan riittäämään, jatkossa kuuntelen radiosta ylen merisään ja tää Internet lentää mäkeen.

      • Anonyymi

        Suomi muiden länsimaiden tapaan on omimassa Neuvostoliiton, DDR:n, Pohjois-Korean ja Kiinan opit sananvapaudessa, mutta hei!, tällähän puolustetaan vain vapautta 😄😄😉😉

    • Anonyymi

      Tehän ette tiedä, miten tekoäly laitetaan poistamaan viesti, joka sisältää tietyn linkin. Mitä hyötyä siitä tekoälystä loppujen lopuksi on?

      Ja tiedän kyllä, että ette vastaa tähän mitään.

    • Anonyymi

      samalla voi käydä välillä katsomassa lesbo-kahvilan menoa.
      Multiniki Katriina-48 uhkailee toisia käyttäjiä jokaisena päivänä.
      Säälittävällä tasolla moderointi, tämä terrori vaan jatkuu,, ja jatkuu.
      Sairas se ihminen on.

      • Psykiatrin kanssa keskustelu voisi nyt olla paikallaan.

    • Anonyymi

      Kiitos tarkkaavaisuudesta! Kiitos myös siitä, että jos joku on kirjoittanut haluavansa tehdä selvän rikoksen, myös sellaiset viestit on kiitettävästi pyritty mahdollisimman pian poistamaan.

    • Anonyymi

      Tämä päätöksenne ei kuitenkaan muuta totuutta:

      Laillinen ja virallinen presidentti Victor Janukovits syrjäytettiin laittomasti natovoimien toimesta ja aloitettiin venäläisperäisten syrjintä', jolloin...

      RUS on periaatteessa oikeus YK:n peruskirjan mukaan vastatoimiin...

      Ja lopullisen oikeutuksen antoi Janukovitsin pyyntökirje YK Turvaneuvostoon RUS <avusta!

      • Anonyymi

        Venäjän valtio ei ole kristillinen. Toimii kaikkia kristinuskon teesejä vastaa.

        Ehkä jotain Vanhaa Testamenttia löytyy Putinin toimista.

        Venäjän kirkko halventaa ortodokseja.

      • >Mitä niin "hirveää" on kristityssä Venäjän valtiossa?!

        Sinustako naapurin kimppuun hyökkääminen ja lasten tappaminen ei ole hirveää, jos tekijä ilmoittautuu kristityksi?

      • Höpö. Höpö. Ukrainan sisäiset asiat eivät kuulu Venäjälle pätkän vertaa.

    • Anonyymi

      Teidän mielestännekö Ukrainan sodan vaiheiden ja sodan taustojen kommentoinnissa tulisi pitäytyä ainoastaan niissä seikoissa joissa käsitellään Ukrainan tai Venäjän toimia 24.02.2022 jälkeisellä ajalla ?

      • Ei suinkaan. Kannattaa muistaa myös Putinin hieman aiemmat kommentit, joissa hän ilmoitti että Venäjä ei tule hyökkäämään Ukrainaan.

    • Anonyymi

      Hienoa, mutta milloin ylläpito puuttuu sääntöjensä vastaiseen jatkuvaan herjaamiseen?

      Päivästä toiseen jatkuva herjaaminen puolin ja toisin jatkuu viikosta toiseen.

    • Anonyymi

      Venäjä-trolli on sekin trolli, mutta länsimainen. Oikeastaan täällä kaikki ovat trolleja omine mielipiteineen. Niin sanottu oikea tieto on hyvin kyseenlainen käsite, ja kyse on enemmänkin jo opitusta maailmankuvasta sekä arvoista jotka valikoivat informaatiosta oikeat ja väärät asiat tiedoksi. Tietysti me tuomitsemme tämän Putinin johtaman väkivallan, mutta syyt jotka siihen ovat vuosien aikana johtaneet ovat osin meidän itsemme aiheuttamia. Toisaalta, paremman tulevaisuuden kannalta on hyvä korostaa sellaistakin tietoa joka ei tue väkivaltaa, mutta auttaa ymmärtämään sodan syitä. Kritiikin kieltämisellä toisen osapuolten osalta pyritään aivan samaan kuin tietoisesti trollaavakin tekee.

      Tämä foorumi ei usein ennenkään halunnut kyseenalaistaa mitään sellaista joka sen mielestä kuuluu yhteiskunnan perusrakenteisiin. Onneksemme Totuus kuitenkin aina toteutuu kirjoituksistamme huolimatta ja viime kädessä sanelee suhteemme todellisuuteen. Maailman kuvamme on vain kuva jonka mielellmme haluamme tuottaa ensisijaisesti itsellemme turvallisuuden tunteen.

    • Anonyymi

      Sehän nyt olisi pommi jos täällä Suomen maassa käytäisi pimittämään tietoa jostakin ! Naapurimaan suorastaan kusettaminen tiedon suhteen kansalaisiinsa nähden on pöyristyttävää.
      Toivon että kaikki tuo mitä tiedotuksen pimityksen suhteen tulee joskus päivän valoon.
      On niinkuin Saksalaiset jotka sodan jälkeen saivat ja joutuivat näkemään sen totuuden mitä heidän takapihalla tapahtui Juutalaisen kansanosan kohdalla.
      Nyt se tapahtuu toisella tavalla Ugrainan kohdalle!
      Hävetkää venäläiset hiljaa oloanne tässä ja nyt !

      • Anonyymi

        Oikein.

    • Anonyymi

      Suomalaiset tukevat Ukrainaa. Toki muutama "Ano" on ilmaissut "ymmärrysta" Venäjälle ja se "turvatakuisiin".

      Suomi24 kirjoitukset tukevat hyvin usein Venäjää.

      Mikähän voisi olla syynä? 😄🤣

      • Anonyymi

        Syynä voisi olla ja varmasti onkin se, että some houkuttaa noita venäjämielisiä jakamaan venäläistrollien propagandasta opettelemiaan näkemyksiä ja usein esittämään niitä jopa niin, että ikään kuin ne olisivat jotenkin yleisiä mielipiteitä suomalaisten keskuudessa. Se on aina huvittanut minua, koska kaikista koskaan tuntemistani suomalaisista ihmisistä yksikään ei ole käyttäytynyt noin.

    • Anonyymi

      Jospa robotti-ylläpito tunnistaisi trollauksen, mutta se poistaa vain väitteet, joissa mainitaan sana "trollaus", "vihakirjoittelu" jne. Tod näk tämänkin...

      Kätevää trollauksen kannalta....

    • Anonyymi

      Minusta tuntuu että suurin osa posteista suomi24 on venäjä vastaisia trolleja. En ole vielä itse nähnyt venäjäisiä trollejs, mutta ulkomaalaisia vaikka kuinka paljon. Ihmetyttä jos suomi24:lle on tarjottu rahaa trollien auttamiseen. Ja tähän viestiin vastaa joku anonyymi ilman järkevä viestin sisältöä - vielä yksi trolli ?

      • Anonyymi

        "Minusta tuntuu että suurin osa posteista suomi24 on venäjä vastaisia trolleja."

        Ja mihin se tunne perustuu? Voisiko se perustua vaikka siihen, että suomenkielisellä foorumilla valtaosa käyttäjistä on suomalaisia suomenkielisiä, joiden keskuudessa historiallisista syistä on aivan ymmärettävää ja oikeutettua epäluuloisuutta Venäjän hallintoa kohtaan?

        Nyt kun näemme kuitenkin kansainvälisestä mediasta mitä Venäjä tekee Ukrainassa ja mitä Venäjällä tapahtuu, ja tiedämme, että venäläistä propagandaa ulotetaan myös suomalaisessa sosiaalisessa mediassa, niin voisiko olla mitenkään mahdollista, että Venäjän hallinnon toiminnan tuomitseminen on täysin asiaperäistä ja oikeutettua? Onko se Venäjä-vastaisuutta välttämättä? Tai jos seassa on Venäjä-vastaisuutta, niin mitätöikö se muka sen seikkaperäisen Venäjän hallinnon kritisoimisen? No ei tietenkään!

        "En ole vielä itse nähnyt venäjäisiä trollejs, mutta ulkomaalaisia vaikka kuinka paljon."

        Minä olen nähnyt vuosien varrella lukemattomia selkeästi venäläisiä tai venäläistaustaisia trolleja, joista joidenkin kirjoitusvirheetkin paljastavat, etteivät ole kovin kielitaitoisia. Myös jotkut Suomen kansalaiset, joiden nimiä en uskalla oikeudella uhkaamisen pelossa mainita, toimivat päivänselvästi venäläisen propagandan edistämiseksi Suomessa, ja hyökkäävät törkeästi Venäjän trollitoimintaa tutkivia vastaan. Ei ole mitään epäselvyyttä siinä, että osa suomalaisistakin lähtee tuohon mukaan.

        "Ihmetyttä jos suomi24:lle on tarjottu rahaa trollien auttamiseen."

        Tästä lauseesta en oikein saa otetta. Ikään kuin jossittelet, että olisi tarjottu. Tuosta ei nyt saa selvää oletko sitä mieltä, että olisi syytä epäillä, että olisi tarjottu vai yritätkö salakuljettaa keskusteluun ajatuksia, joiden on tarkoitus hämmentää käytävää keskustelua. Trollauksen tuntomerkki sekin.

        "Ja tähän viestiin vastaa joku anonyymi ilman järkevä viestin sisältöä - vielä yksi trolli ?"

        Oma viestisi oli melkoisen huonolla suomen kielellä kirjoitettu täysin sisällötön, joskin lyhyt jaarittelu, missä mitään asiaa ei perusteltu faktoilla eikä loogisilla argumenteilla, eikä pohdittu eri näkökulmista eikä vasten kontekstia muutenkaan. Eikö tuollainen itse asiassa täysin vastaakin trollauksen merkkejä?

        Ja ennen kuin riennät julistamaan itsensä toteuttavan ennustuksesi, että viestiisi vastasi trolli, niin sinun olisi paras pystyä perustelemaan, että tämä viesti olisi ollut sisällötön. Tässähän kuitenkin ruodittiin juuri sinun kommenttiasi, joten jos tämä on sisällötön, niin sitten oli omasikin, ja yrittämäsi siirto leimata mielummin muita trolleiksi, epäonnistui.

    • Anonyymi

      No jos tässä nyt näin kovasti tuon Venäjän toimet pöyristyttää niin kannattaisiko hieman painostaa Kiinaa vaikkapa boikotilla tuomitsemaan nämä sotatoimet, vai onko se vielä tässäkin tilanteessa liikaa vaadittu oman elintason säilyttämisen kannalta. Siis tätä kautta vaikuttamaan Venäjään. Muu on vähän sellaista sanahelinää.

    • Anonyymi

      Entäs NATO propakanda Ja painostaminen natoon asiassa on aina kaksi puolta vähintään

      • Anonyymi

        Selasin juuri läpi koko saitin ja yllätyin kuinka heikkotasoista ja jonninjoutavaa juupas eipää täällä esiintyy :(

        Osa ilmeisesti ihan henkisesti,tai jopa fyysisesti "pentuja"? Miksi näinkään vakavan maailmantilanteen keskellä ei osata pohtia oikeasti mitä ajassa tapahtuu?

        Ihmettelen sellaisia yksilöitä, jotka puolustelevat Putinin toimia, eikä pidä olla tietenkään sinisilmäinen minkään ryhmittymän, kuten Natonkaan oikeamielisyyden ja demokraattisuuden suhteen, ylipäätään kannattaa suhtautua kaikkeen tarkastellen.

        Mitä Ukrainan tilanteeseen tulee, siellä tapahtuu verinen vääryys, Neuvosto-Venäjää yritetään tekohengittää uudelleen loistonsa päiviin, mutta me ketkä Neuvostoliiton muistamme hyvinkin tarkoin, tiedämme mitä sellainen edustaa.

        Nykyinen Venäjän vallanpitäjä muistuttaa yhä enemmän Stalinia ja hänen toimintansa on hyvin saman tyylistä kun tappaa ja tuhoaa Ukrainassa käytännössä samaa kansaa, vaikkakin nykyisellään eri valtiossa.

        Pahinta kautta aikain on ollut, ettei Neuvosto-Venäjän vallanpitäjiin ole voinut oikeasti luottaa ja Putinin aikanakin historian kirjoitusta on muutettu hänen ideologiaansa palvelevaksi.

        Niin paljon valheellista propagantaa ja heti "naapurissa".

        Täällä on kyllä niin sekaista sisältö kuin olla ja voi. Uutuutena nyt sitten uskonnolliset hybridivaikuttajat, jotka kehuvat miten Venäjä on Jumalan valitsema kristinuskon puolustaja maailmassa tms.

        Tätä palstaa ei kyllä jaksa kuin pieninä annoksina aika ajoin :D

      • Voihan sitä nähdä että totuus ja valhe ovat asian kaksi puolta, kuten oikeus ja vääryyskin. Onhan se ”tasapuolista”. 🙄

      • Anonyymi

        "Entäs NATO propakanda Ja painostaminen natoon asiassa on aina kaksi puolta vähintään"

        Entäs sitä ja entäs tätä -whataboutismi on trollien ainoa vastaus. Aina kun Venäjää kritisoidaan, niin "entäs USA, entäs Nato" -huudot raikuvat.

        Se ei ole whataboutismia, vaan keskustelua doublestandardeista. Jokaisen sotijan kun pitäisi saada osakseen yhtä paljon negatiivista huomiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ei ole whataboutismia, vaan keskustelua doublestandardeista. Jokaisen sotijan kun pitäisi saada osakseen yhtä paljon negatiivista huomiota.

        Väärin! Se on nimenomaan whataboutismia sivuuttamiseen kehoittavana, hämäykseen pyrkivänä argumentointivirheenä silloin, kun sotimisen motiivit, keinot ja seuraukset häivytetään molemmin puolin yhdeksi ja samaksi asiaksi, jossa tämä ja tuo tekevät samaa, jolloin tätä ei saa tuomita jos ei tuomitse tuotakin sellaisella tavalla, että jos jotain tahoa epäillään sotarikoksesta, yritetään estää siitä keskustelu muistuttamalla, että (ainakin väitetysti) jokin toinen taho on syyllitynyt sotarikokseen.

        Siis tajuatko? Venäjän nykyinen ilmiselvä syyllisyys täysin laittomaan hyökkäykseen Ukrainaan ja ukrainalaisia siviilejä kohtaan EI KATOA MINNEKÄÄN TAI MITÄTÖIDY sillä perusteella, että maailmanhistoriasta osoitettaisiin vaikka kuinka monta vahvistettua tai vain väitettyä esimerkkiä jonkin toisen osapuolen, vaikkapa historiallisesti Venäjän jonkinlaisen vastapuolen tekemisisistä. Eli vaikka USA olisi tehnyt mitä asioita, niin se ei muuta piiruakaan sitä asiaa, että juuri nyt VENÄJÄ ON LAITON SOTARIKOLLINEN.

    • Anonyymi

      Onko ukrainan halveksuntaa, jos kertoo tosiasian, että ukrainalaiset hyökkäsivät Suomeen toisessa maailmansodassa osana neuvostoliittoa?

      • Koska Stalinin ukrainalaisjoukkojen käyttö on kerrottu julki jo kymmeniä vuosia sitten ja täälläkin monta kertaa, sen jankkaamisen ilmeinen tarkoitus voi olla vain halventaa vapaita ukrainalaisia.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Koska Stalinin ukrainalaisjoukkojen käyttö on kerrottu julki jo kymmeniä vuosia sitten ja täälläkin monta kertaa, sen jankkaamisen ilmeinen tarkoitus voi olla vain halventaa vapaita ukrainalaisia.

        Se on vielä varsin tökerö yritys, siis tuo paljastamasi halvennusyritys. Onhan nimittäin niin, etteivät ne ukrainalaiset tänne olisi hyökänneet, ellei Neuvostoliitto olisi heitä siihen käskenyt.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Mikko Elo kirjoitti kuten asiat tuolloin menivät, suosittelen kaikkia lukemaan ko. kirjoituksen.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ja kun lukee tuon artikkelin niin käy ilmi, ettei mitään hämärää ilmennyt.

      • Anonyymi

        Jos lukee tuon artikkelin, niin hieman kyllä alkaa hälytyskellot soimaan, että miten Bidenin pojan huseeraaminen ukrainan suurimman energiayhtiön hallituksessa ja tämä ukrainan kriisin ajoittuminen samoihin aikoihin osuu kohdilleen.

        Miten Hunter Bidenin yhtiön hallituksessa oleminen oikeuttaa Venäjän hyökkäämään maahan ja tappamaan siviilejä?

        Venäjä on kuin Pohjois-Korea Siperialla.

      • Anonyymi

        Niin, no tuleehan näistä nyt hieman mieleen että pata kattilaa soimaa, että kleptokratiaa esiintyy vähän siellä sun täällä... ja onhan näitä toki han kotomaassammekin, kasakoita virkamiehissäkin, jotka pyrkivät haalimaan itselleen kaiken mikä otettavissa on...

      • Anonyymi

        Laki on niin kuin se luetaan, nämä moraalitttomat psykopaattisia piirteitäkin omaavat riippumatta kansallisuudestaan ylpeilevät sillä etteivät säännöt koske heitä, halveksivat niitä. Tuolla on ollut jaossa paljon löysää rahaa.
        ----“From the point of view of Ukrainian law, (Hunter Biden) didn’t violate anything,” Lutsenko said.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ongelma ehkä juuri siinä ettei tuossa ole mitään hämärää
        https://www.cnbc.com/2019/10/14/hunter-bidens-ukraine-china-deals-were-probably-legal-and-thats-the-problem.html

        Eli jos olisi rikottu lakia, niin olisi valitettu siitä, että "hahaa, rikoitte lakia!" mutta kun lakia ei ole rikottu, niin valitetaan siitä, että "hmm, tässä on nyt jotain epäilyttävää, koska minua silti vain epäilyttää vieläkin... hmm, ahaa! nyt keksin, se on juuri tuo, että mitään lakia EI OLE RIKOTTU! Siinä on jotain hämärää!"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos lukee tuon artikkelin, niin hieman kyllä alkaa hälytyskellot soimaan, että miten Bidenin pojan huseeraaminen ukrainan suurimman energiayhtiön hallituksessa ja tämä ukrainan kriisin ajoittuminen samoihin aikoihin osuu kohdilleen.

        Asioiden tapahtuminen samaan aikaan ei tarkoita, että asioilla olisi mitään kausaalista yhteyttä. Tai vaikka samoihin aikoihin tapahtuvilla asioilla olisikin jokin kausaalinen yhteys, niin se ei välttämättä ole juuri se mitä sinä arvelet sen olevan tai mitä joku haluaa sinun uskovan sen olevan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, no tuleehan näistä nyt hieman mieleen että pata kattilaa soimaa, että kleptokratiaa esiintyy vähän siellä sun täällä... ja onhan näitä toki han kotomaassammekin, kasakoita virkamiehissäkin, jotka pyrkivät haalimaan itselleen kaiken mikä otettavissa on...

        >onhan näitä toki han kotomaassammekin, kasakoita virkamiehissäkin, jotka pyrkivät haalimaan itselleen kaiken mikä otettavissa on...

        Siinä leikissä odottaa meillä helposti leivätön pöytä eivätkä suinkaan kunniamerkit ja ylennykset.

        Toki voit todistaa, miten virkamiehet haalivat omaisuuksia ja etuja perusteettomasti itselleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli jos olisi rikottu lakia, niin olisi valitettu siitä, että "hahaa, rikoitte lakia!" mutta kun lakia ei ole rikottu, niin valitetaan siitä, että "hmm, tässä on nyt jotain epäilyttävää, koska minua silti vain epäilyttää vieläkin... hmm, ahaa! nyt keksin, se on juuri tuo, että mitään lakia EI OLE RIKOTTU! Siinä on jotain hämärää!"

        ...maan tavat ja moraalisten normien venyttelyt johtavat moraalikatoon yhteiskunnan kaikilla tasoilla...köyhimmiltä vaaditaan selkärankaa ja kaiken prikulleen tekemistä kun isot vekslaa omaksi hyödykseen....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten Hunter Bidenin yhtiön hallituksessa oleminen oikeuttaa Venäjän hyökkäämään maahan ja tappamaan siviilejä?

        Venäjä on kuin Pohjois-Korea Siperialla.

        No herättäähän tuollainen ajatuksen, että käsittääkö Yhdysvallat Ukrainan jotenkin etupiirikseen jos päämiehen poika ikäänkuin vallanperijänä lähetetään kähmimään kyseisen valtion korruptoituneen eliitin joukkoon...Ja samaanaikaan juhlavin lausumin hurskastellaan korruption kitkemisestä samaisessa valtiossa.....

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        >onhan näitä toki han kotomaassammekin, kasakoita virkamiehissäkin, jotka pyrkivät haalimaan itselleen kaiken mikä otettavissa on...

        Siinä leikissä odottaa meillä helposti leivätön pöytä eivätkä suinkaan kunniamerkit ja ylennykset.

        Toki voit todistaa, miten virkamiehet haalivat omaisuuksia ja etuja perusteettomasti itselleen.

        no joutuiko Yli-Viikari vankilaan?? Tai tämä business-Finlandin Yhdysvaltojen vastaava?
        https://suomenkuvalehti.fi/jutut/politiikka-ja-talous/valtion-vienninedistamisessa-epaillaan-miljoonien-eurojen-puhallusta-tyontekija-siirsi-varoja-omaan-kayttoonsa-vuosien-ajan/

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli jos olisi rikottu lakia, niin olisi valitettu siitä, että "hahaa, rikoitte lakia!" mutta kun lakia ei ole rikottu, niin valitetaan siitä, että "hmm, tässä on nyt jotain epäilyttävää, koska minua silti vain epäilyttää vieläkin... hmm, ahaa! nyt keksin, se on juuri tuo, että mitään lakia EI OLE RIKOTTU! Siinä on jotain hämärää!"

        Ukraina on maailman korruptoituneimpia maita. Siinä ei lait paljon paina.

    • Anonyymi

      Suomessa asuu 100 000 venäjäläistä joilla kaksoiskansalaisuus ja joiden taustoja ei koskaan tarkistettu
      Ja nyt kun venäjä hyökkäsi ukrainaan niin meille tuöeekin venäläisiä pakolaisia venäjältä eikä heidänkään taustojaan tutkita
      Suomi miehitetään eikä supo tai muu taho ole hereillä

      • Anonyymi

        Mistä sinä tiedät Supon vireystilan?

    • Anonyymi

      Kiitos viestistä joka oli erittäin aiheellinen. Kommentit menneet täysin älyttömiksi.

    • Anonyymi

      Kyllä oli hienosti kirjoitettua tekstiä ylläpidolta.
      Mutta... mitä sitten? Laatu näillä S24 keskusteluissa ei ole koskaan ollut edes normaalilla tasolla. Valitettavasti.

    • Anonyymi

      Kirjoitin Alexei Navalnysta ja parhaillaan menossa olevasta oikeudenkäynnistään
      sekä kyselin missä on venäläinen viime vuoden rauhan nobelisti Muratov.

      Mielestäni mistään disinformatiosta ei ollut kysymys

      Miksi aloitus on poistettu, kun kuitenkin suunnaton määrä rasismia sallitaan?

      • Anonyymi

        Tyypillistä Suoli24n toimintaa.

        Väittämällä, että venäjä-trollaukseen puututaan, halutaan vain varmistaa oma toiminta, jos/kun r*ss* yhä härskimmin hyökkää ja lännessä on pakko rajoittaa edes jotakin idän propagandan.

        Venäjällähön kaikki on aina vapaata...

      • Anonyymi

        Tyypillistä suoli24n toimintaa. Älä kysy tai kyseenalaista. Valehtele suoraan eli trollaa. Se kelpaa.

    • Anonyymi

      Miettikää faktoja:

      - Venäjällä sodan vastaiset mielenosoitukset tukahdutetaan ja saa sakkoja jos osallistuu.
      - Toisinajattelijoita on paljon murhattu tai tuomittu kyseenalaisesti vankilaan.
      - Venäjällä kriittisiä medioita vaimennetaan.
      - Säädetty laki että voi saada 15 vuoden vankilatuomion jos levittää "valheellisia" uutisia sodasta. Tukahdutetaan sanavapaus.
      - Sanaa sotaa ei saa mainita, vain "erikoisoperaatio".

      Kuinka paljon tälläisiä lakeja ja tapahtumia on puolestaan lännellä? Kyllä tälläiset toimet vain kertoo siitä että tiedetään ettei kansa usko Venäjän valtakoneistoa ja päätetään väkisin sensuroida.

      Muuttakaa sinne Venäjälle jos olette sitä mieltä että Venäjän toiminta on oikein ja se on hieno maa. Älkää täällä puolustelko sen toimintaa. Saatte nauttia sitten myös Ruplan romahduksesta myös.

      • Anonyymi

        Kun näitä kansalaisia rajoittavia venäjän lain vääntöjä kehuu, siitä on Riippumattomuus kaukana. Mutta kehuttiinhan Neuvostoliittoakin vapaaksi ja demokratiaksi...

        Yleinen mielipide on Venäjää vastaan ja sitä ei meillä rajoiteta. Mutta täällä kehutaan Venäjää entistä enemmän! Kaikki lännen syytä. Jos Venäjä tappaa siviilejä, kehujilta aina löytyy peruste, vähintään että Länsi kaiken terrorin keksi...

      • Anonyymi

        Kaikenlaisia kieltoja ja sanojen merkitysten muuntelua esiintyy aivan valtavasti myös globalistien johtamassa yhteiskunnassa (Suomessa).

        Et saa sanoa eskimoa eskimoksi tai käyttää lastenohjelmassa intiaanipäähinettä. Siinä teille esimerkki hitaasta mutta jatkuvasta yhteiskunnan mädättämisestä.

      • Anonyymi

        No eipä se kovin vapaata ole Suomessakaan. Jos sanot mielipiteen, josta vallan kahvassa olevat eivät pidä, saat syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Esimerkkejä on lukuisia. Pelkästään raamatun siteeraamisestakin istut käräjillä, jos se siteeraaminen on vallan kahvassa olevien ajatusmaailmaa vastaan.

        Tuokin on just sitä venäjän asiaa. Suvaitsevaisuuden vastaisuus on Putinin agenda.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eipä se kovin vapaata ole Suomessakaan. Jos sanot mielipiteen, josta vallan kahvassa olevat eivät pidä, saat syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Esimerkkejä on lukuisia. Pelkästään raamatun siteeraamisestakin istut käräjillä, jos se siteeraaminen on vallan kahvassa olevien ajatusmaailmaa vastaan.

        Eikä se kuitenkaan oikeasti ihan noinkaan mene. Teet liioittelevan tulkinnan siitä, että nykyään ei missä tahansa puitteissa saakaan sanoa aivan mitä tahansa. Se, että ajat muuttuvat ja jopa rikollisena voidaan pitää jotain, mitä ei ennen pidetty rikollisena tai jotain, mitä ennen pidettiin rikoksena, ei enää pidetäkään rikoksena, muuttuu. Ei tämä kuitenkaan niin yksinkertainen asia ole, mitä esität.

    • Anonyymi

      Minun puolesta saa trollata niin paljon ku haluaa, oli venäläinen tai sitten suomalainen trolli. Venäläiset "fake newsit" ja trollit erottaa nykyään melko helposti, kun on niitä monta vuotta seurannut. Osa on huonoja ja osa ihan hyvin tehty, mutta kyl ne sieltä erottuu. Massapostaukset tietenkin pois.
      Venäjän (hallinto) näköjään jatkaa tuota teatterin vetämistä ja totuuden vääristelyä loppuun asti, mutta siinäpä jatkakoon. Itsestään pellen tekevät lähinnä.

    • Anonyymi

      Olisi kyllä mielenkiintoista tietää totuus Bidenien touhuista ukrainassa? Hunter Bidenin huseeraaminen ukrainan yhden suurimman energiayhtiön hallituksessa maidanin aikoihin. Samoihin aihoihin Joe isän vaativan syyttäjän erottamista joka asiaa selvitteli jne.

      • Anonyymi

        Olisi kyllä mielenkiintoista tietää totuus venäläisten maakaupoista Suomessa. Samoin joidenkin venäläisten huseeraaminen monien yhtiöiden hallituksissa. Samoihin aikoihin Venäjä rajoittaa kaikkea kriittistä keskustelua mediassaan ja säätää lakea, joista saa absurdin pituisia vankeustuomioita, jos ei laulele virallisen linjan mukaisesti Venäjän sotatoimista.

        Niin, tätä whataboutismiahan voi tietysti käydä näinkin päin, eli vastaan. Eli joka kerta kun te trollit yritätte kääntää puheenaiheen pois kiusallisista asiosta, kuten Putin Venäjän rikoksista, vääryksistä, valehteluista, kieroilusta yms., niin se puheenaihe vain käännetään takaisin sinne aivan samanlaisella whataboutismilla, jolla te yrititte kääntää sen pois sieltä.

    • Anonyymi

      Ihan kuin joku olisi juuttunut samaan lauseeseen.
      Mitä täällä siis saa sanoa? Saako sanoa että olen suorastaan järkyttynyt tuosta sodasta, en pysty kunnolla nukkumaan.
      En kestä niitä raakoja videoita, vaikka tiedän että uhrit joutuvat jopa kokemaan ne kauhut.
      Olen kiitollinen siitä, että meillä on niin hyvä presidentti, että lähti nopeasti neuvottelemaan turvallisuusasiat selviksi.
      Jonkun toisen ollessa siinä virassa, tätä ei olisi tapahtunut.
      Toivon että sota loppuisi nopeasti, koska ahdistavinta ja kauheinta on edes ajatella lasten hätää, se on kestämätöntä.
      Saa nähdä lähteekö tämä kirjoitus pois, vai saako näin sanoa edes.

    • Anonyymi

      Hyvä, toimintanne on aivan oikein👍

    • Anonyymi

      Ehkä näin on tarkoitettukin. Ehkä tämä yltiöagressiiivinen lajimme tuhoaa itse itsensä
      sotimalla ja muu luonto pääsee meistä viimeinkin eroon. Ainakin torakat jäävät henkiin vaikka ydinsodasta.
      Me ihmiset olemme yksinkertaisesti liian tyhmiä elääksemme viisaasti ja säästääksemme omaa ja muiden elinympäristöä.

    • Anonyymi

      Ai kauheeta! Sehän on hirveää!

      • Anonyymi

        Miten niin? Ihan loogista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin? Ihan loogista.

        Se, että jokin on loogista ei tarkoita, etteikö se olisi samalla hirveää.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Mutta se kuitenkin internetkulttuurissa tarkoittaa sitäkin, mistä aloituksessa kerrotaan, eli ei rajoitu tuohon taruolentotulkintaan kyseisestä sanasta.

    • Anonyymi

      Milloin tämä torjunta alkaa sillä pikaisella vilkaisulla tämän disinformaation määrä on vain noussut tässä viikonlopun aikana?

      • Anonyymi

        Silloin se on sananvapauden rajoittamista! Onko vain sinun mielipiteesi oikeita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silloin se on sananvapauden rajoittamista! Onko vain sinun mielipiteesi oikeita?

        Sananvapauden rajoittaminen tarkoittaa yleensä valtiollista ennakkosensuuria. Sitä toteuttaa Venäjä, joka estää uutisoimasta omista sotarikoksistaan omalle kansalleen.

    • Anonyymi

      Kai Joe Bideniä saa sentään ylistää? Hän tuo rauhan maailmaan sodillaan. Hän oli Obamankin apuna tappamassa ihmisiä ympäri maailmaa, mm. Lähi-Idässä.

      • Anonyymi

        Whatabout siitä kun oli puhe tästä. Näinhän se trolli tai trollinkakan niellyt vastaa aiheeseen kuin aiheeseen. Ei se hämää kuitenkaan niitä, jotka ymmärtävät, mistä on kyse. Tuo ei toimi, että kun kritisoidaan Venäjää, niin yhtäkkiä kaiken lamaannuttaisi vastaus: "ENTÄS USA!?"

        Anna kun kerron tämän lyhyesti ja asiallisesti: On aivan v*tun sama mitä USA on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Nimittäin silloin kun puhe on siitä, että Venäjä havaitusti tekee jotain, jossa on kritisoimisen aihetta, ja tiedetään, että aina kun Venäjä tekee sitä, niin se pyrkii lietsomaan keskustelua, missä huomio käännetään muuhun, kuin sen omiin kyseenlaisiin tekemisiin, niin:

        1) se lietsoo kampanjan, jossa täydellä voimalla pyritään vastaamaan jokaiseen Venäjä-kriittiseen aiheeseen laukomalla kysymyksiä, että "entäs Usa", "entäs Nato".
        2) tämä lietsonta EI SAA KETÄÄN AJANTAJUISTA IHMISTÄ LUULEMAAN, ETTÄ VENÄJÄ EI OLISIKAAN TEHNYT MITÄÄN KYSEENALAISTA VAIN SIKSI, ETTÄ JOSKUS JOKU MUUKIN OLISI SEMMOISTA TEHNYT.

        Edelleen on siis voimassa, vaikka mistä muusta mielummin haluaisitte puhua, että Venäjä hyökkää nyt laittomasti ja brutaalisti siviilejä vastaan Ukrainassa, koska haluaa määritellä Ukrainan politiikan sanelemansa mukaan. Ihmisiä kuolee, vammautuu ja kärsii tuhansittain, jotta putinistien hallussa oleva Venäjä saa määrittää mitä sen naapurissa saa tapahtua.

        Sinä voit aivovammaisuuttasi esitellen selittää vuolaasti, kuinka se ja tämä ja tuo sitä ja tätä ja tuota, mutta nämä Putinin hallinnon rikokset niin muita kansoja kuin omaansakaan kohtaan EIVÄT KATOA EIVÄTKÄ UNOHDU, JA NIISTÄ TULLAAN KESKUSTELEMAAN.

    • Anonyymi

      Minulla pätkii vain verkko sivu kun on suomi 24 keskustelut.Miksi?

      • Anonyymi

        Se johtuu CyberWar ilmiöstä verkossa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se johtuu CyberWar ilmiöstä verkossa

        Tai sitten ihan yksinkertaisempi selitys on, että kun maailmalla tapahtuu jotain tavanomaista enemmän uutisoituja asioita, joista ihmiset ovat tavanomaista enemmän kiinnostuneita, niin keskustelupalstojen ja muiden sosiaalisten medioiden käyttäjämäärät nousevat yhtäkkiä. En ole alan asiantuntija, mutta uskoisin semmoisen ns. kävijäpiikin voivan aiheuttaa sitä, että verkkosivut toimivat huonosti tai eivät ollenkaan. Ei aina tarvitse olla kyse siitä, että palvelu, jota haluaisit käyttää, olisi nimenomaisesti kybersodan iskun kohteena.

    • Anonyymi

      Kova Venäjä agressiivinen kirjoitus joka lyö selvästi yli, on myös yksi propagandan keino saada myötätunto kääntymään Venäjän puolelle. Heillä on pitkät perinteet mielipiteen muokkauksesta joilla on saatu huijattua kokonaisia valtioita heidän aatteidensa puolelle.

      Tavallisella kansalaisella puutteellisten tietojen varassa on paha muodostaa objektiivista mielipidettä, joten ollaan varuillaan.

    • Anonyymi

      Minun puolesta saa trollata niin paljon ku haluaa, oli venäläinen tai sitten suomalainen trolli. Venäläiset "fake newsit" ja trollit erottaa nykyään melko helposti, kun on niitä monta vuotta seurannut. Osa on huonoja ja osa ihan hyvin tehty, mutta kyl ne sieltä erottuu. Massapostaukset tietenkin pois.
      Venäjän (hallinto) näköjään jatkaa tuota teatterin vetämistä ja totuuden vääristelyä loppuun asti, mutta siinäpä jatkakoon. Itsestään pellen tekevät lähinnä.

    • Anonyymi

      Jos kaikki tieto olisi avointa niin ei olisi myöskään salaliittoteorioita. Ylelläkin oli ohjelma joka kertoi eliitistä jossa kertoivat että eivät kerro kaikista asioista mitä ovat päättäneet ihmisten asioista. Se vaan on sellainen asia mikä vaikuttaa ihan jokaiseen ihmiseen. Miksi sellaisesta asiasta ei saa kirjoitella täälä joka on kuitenkin ollut julkinen ohjelma ylellä. Ja jos silti väitätte että se on mielipiteeseen vaikuttamista vieraan vallantoimesta niin mietin vain että onko ihmiset tulleet hulluiksi.

      • Anonyymi

        Tosi asia on että kaikki uutiset ovat mielipiteeseen vaikuttamista loppujen lopuksi. Eikö sellaista esimerkiksi saa sanoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosi asia on että kaikki uutiset ovat mielipiteeseen vaikuttamista loppujen lopuksi. Eikö sellaista esimerkiksi saa sanoa?

        Kukaan ei ole antanut syytä olettaa, että sellaista ei saisi sanoa. Miksi siis kysyt? Mitä vihjaat, ja mistä syystä?

    • Anonyymi

      Minusta kannattasi vain pysyä niissä salaliittoteoria vaihtoehdoissa jos eritetään torjua väittämiä/kirjoituksia.

      • Anonyymi

        siis yritetään

    • Anonyymi

      Sodan häviävä osapuoli ( tässä tapauksessa Ukraina) maksaa aina korvaukset voittajalle, riippumatta siitä kumpi hyökkäsi. Näin se on ollut aina, kuten tiedämme.

      Ukrainan kannattaisi vain antautua suosiolla ja lopettaa Venäjän kaluston tuhoaminen. Tulee turhia pakolaisiakin, joita emme Suomeen halua.

      • Anonyymi

        Venäjä tulee häviämään tämän sodan ennemmin tai myöhemmin. Eli hinta tulee olemaan selvästi kovempi, kuin saatu konkreettinen hyöty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä tulee häviämään tämän sodan ennemmin tai myöhemmin. Eli hinta tulee olemaan selvästi kovempi, kuin saatu konkreettinen hyöty.

        Onko tämä sitä oikeaa tietoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tämä sitä oikeaa tietoa?

        Riippuu siitä onko Putin niin sekopää, että käyttää ydinasetta, sillä jos käyttää, niin kaikki häviävät.
        Muuten se häviää sodan vaikka Ukrainan tämänhetkisen taistelun veisikin. Kesään mennessä se diktaattori on siirretty pehmeään koppiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tämä sitä oikeaa tietoa?

        Tämä on varmaa tietoa.

    • Anonyymi

      Erittäin hyvä asia!

    • Anonyymi

      Teidän tekoälyttömänne on melko pahasti sekaisin. Onko "disinformaation ehkäisyssä" perusteltua keskustelun häiriköinti jatkuvilla virheilmoituksilla ja sivuston toiminnan ongelmilla? Pistäkäähän nyt ne vehkeenne kuntoon tai sitten pillit pussiin, jos on vaikea toimia laadukkaasti.

      • Anonyymi

        Voihan Suomi24 aivan hyvin myös bannata Venäjän fasismidiktatuurin pikkuapulaiset ja juoksupojat, jos se niin haluaa/siihen kykenee.
        T
        ähän mennessä tuo julistus Venäjän valehtelujen torjunnasta näyttää menevän hurskaiden puheiden asteella, vailla tekoja.

        Varsinaista fyysistä moderointia Suomi24:llä tuskin on kuin satunnaisesti, joten kone ottaa pois minkä ottaa.

    • Anonyymi

      Otsikko tarkoittaa että on sota.
      Sodan osapuoli määrittää sallitut mielipiteet PISTE

    • Anonyymi

      Oikea otsikko näyttäisi olevan:

      Suomi24 haluaa torjua informaation levittämistä palstalla.

      • Anonyymi

        Toki se näyttää tuolta sieltä tiltujen päädystä katsoen. Teidäthän on opetettu laulamaan hallintonne lauluja. Ihmettelen itse eniten sitä, että miten pihalla te olette naapureistanne. Nimittäin on varmaa, että tuollainen ajattelu ei Suomessa tule valtaamaan alaa koskaan. Minun isovanhempani elivät Neuvostoliiton aloittaman sodan aikaa. Isoisäni taistelivat talvisodassa ja jatkosodassa. Isoäitini palvelivat maata siviilissä. Heidän, ja heidän lastensa näkemykset Venäjästä olivat sitä, että Venäjän hallinto valehtelee minkä ehtii. Jokainen suomalainen, jonka tunnen, on tämmöistä samantyyppistä mieltä enimmäkseen. Teet täysin turhaa työtä, kun yrität väittää asian olevan toisin. Sinä vain tuot esiin minun muistutukseni siitä samasta asiasta, jonka jokainen suomalainen tietää jo.

    • Anonyymi

      Voitaisiinko samalla poistaa EU/NATO:n hybridivaikuttamiskeskuksen viestit?

      Vaikka ko. keskuksen päämaja on Helsingissä (Unioninkatu 20-22), niin olisi mukavampaa, että kaikki hybridivaikuttajat siivottaisiin pois riippumatta siitä, mitä tahoa edustavat.

      • Anonyymi

        Onko muuan suomalainen, mutta enimmäkseen venäjämielinen desanttimme siellä kommentoimassa? Ärsyttääkö, kun et voi nostella oikeusjuttuja jokaista trollaustasi epäilevää kohtaan? Vieläkö luulet, että whataboutismillenne, jolle on naurettu jo pitkään, voi vain loputtomasti ohittaa Putinin hallinnon sotarikokset? Vieläkö luulet, että historiastaan riippumatta jostain ihmeen syystä juuri Suomi olisi erinomainen paikka venäläisen propagandan kohdemaana? Minä kun itse suomalaisena satun tietämään, että KUKAAN NORMAALI SUOMALAINEN EI PUHU NOIN kuin sinä juuri siinä.

        Ei vaan kansalainen, joka on kyllästynyt myös EU/NATO-trolleihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan kansalainen, joka on kyllästynyt myös EU/NATO-trolleihin.

        Mutta ymmärtääkö tuo kansalainen nyt sen, että silloin kun puheenaihe on Putinin tekemiset, niin niiden tekemisten käsittelyn yritetty sivuuttaminen puheenaihetta vaihtamalla on erikseen tiedetty ja tunnettu trollaustapa, jota Putinin hallinto harjoittaa? Mitä se siis kertoo tuollaisesta kansalaisesta, kun hän ei vie keskusteluaan Natosta ja EU:sta niille aiheille kuuluville palstoille, vaan alkaa jauhaa niistä ja vain niistä silloin ja siellä, milloin ja missä on puhe esim. Putinista? Se kertoo, että kyseinen kansalainen on mielipiteiltään vinoutunut sinne Putinin puolelle. Ei hän muutoin pyrkisi estämään keskustelua Putinin rötöksistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan kansalainen, joka on kyllästynyt myös EU/NATO-trolleihin.

        Minkä maan kansalainen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä maan kansalainen?

        Suomen kansalainen.
        Ei kiinnosta Venäjä eikä EU/NATO.
        Pohjoismainen yhteistyö voisi olla nk. 'jees'.

    • Anonyymi

      Eli NATO:n ja USA:n kritisoiminen on haram??? :D Itse olen hyvinkin venäläisvihamielinen, mutta ei saa NATO/USA puhtaita papereita

      • Anonyymi

        Miten niin "eli"!?

        Luitko sinä aloitusta ollenkaan? Jos otetaan esimerkiksi epäilyttävän kommentin tunnistamisesta kohta "Keskustelun ohjaamista esim. Putinin toimista Yhdysvaltain politiikkaan tai Natoon", niin ymmärrätkö sinä mitä se tarkoittaa? Vai käydäänkö kohta kohdalta läpi, jotta sinäkin ymmärtät? Käydäänpä:

        Putinin toimet. Putin johtaa autokraattisesti Venäjän aggressiivista politiikkaa, jossa ulospäin ollaan vihaisia ja uhkaavia ja hyökkääviä, ja sisäisesti oppositiota ja hallintokriittisyyttä sortavia. Putinin hallinto suhtautuu selvän halveksuvasti ja vähättelevästi demokratiaan, ja kohtelee ihmisoikeuksia kuin ne olisivat vitsi. Hänen Venäjänsä ei ole oikeusvaltio eikä kansalaisyhteiskunta.

        Mutta tämä on nyt se polttava uutisaihe, että PUTIN MÄÄRÄSI VENÄJÄN ASEVOIMAT HYÖKKÄÄMÄÄN UKRAINAAN. Suurvalta hyökkää itsenäiseen naapurimaahansa, koska ei pidä sen politiikasta, joka on ollut Venäjästä pois päin, länteen kallellaan. Aika monet itsenäiset Venäjän naapurimaat... tai no, mitä tässä vähättelemään, aika helkkarin iso osa maailmasta tuomitsee Venäjän toimet. Venäjän naapureista sotilasliitto Natoon kuulumattomat, lienevätkin oikeutetusti kauhuissaan.

        Nyt sitten näihin sinun ihmettelyihisi:

        "Eli NATO:n ja USA:n kritisoiminen on haram???"

        Ei! Niin ei ole sanottu, eikä niin ole vihjattu. Kyse on siitä, että epäilyttävän kommentin (kontekstin ollessa Venäjän disinformaatiovaikuttaminen mediassa) eräs tunnuspiirre on yllä kuvatusti ja eritellyn lisätiedon valossa se, että kun Putinin sotarikoksista on puhe, niin joku yrittää kääntää tämän kiusallisen aiheen USA:n/Naton tekemisiin.

        "Itse olen hyvinkin venäläisvihamielinen"

        Miksi? Oletko idiootti? Venäläiset ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Ovat ihmisiä kuten suomalaiset, amerikkalaiset, ukrainalaiset jne. Pystytkö sinä ymmärtämään sen, että Venäjän hallinto on eri asia kuin Venäjän kansa? Jos Suomen hallitus tekee mielestäsi huonon päätöksen, onko mielestäsi Suomen koko kansa huonoa? No, jos pystyt, niin sovella tämän kysymyksen vastauksesi jatkopohdintoihin myös muiden maiden ja kansojen kohdalla.

        "mutta ei saa NATO/USA puhtaita papereita"

        Oleellista on nyt se, että vaikka sinä voit olla aivan mitä hyvänsä mieltä, mitä mieleesi vain sattuukin juolahtamaan, Natosta ja/tai USA:sta, niin sinä saat sanoa ne. Mutta jos sinäkin teet sen saman asian kuin tyypilliset Venäjän disinformaation levittäjät, että ainoa asia, mitä sinulla on sanoa Putinin politiikasta, on Naton tai USA:n tekemisten käsittely, niin näyttää siltä, että SINÄ OLET VENÄJÄN TROLLI.

    • Anonyymi

      Jos vaihtoehtoina on jatkaa kuten on jatkettu viimeiset 80 vuotta tai toimia siten että se tuo sodan Suomeen, niin aika erikoinen ajatusmalli on ihmisillä, jotka haluavat sodan Suomeen.

      Onneksi päättäjät ymmärsivät, että jos venäjä sanoo estävän natoon liittymisen tarvittaessa sotilaallisesti, niin silloin ei siihen kannata liittyä.

      Biden on sanonut ettei siksi auta ukrainaa sotilaallisesti, koska se aiheuttaisi kolmannen maailmansodan, joten valitettavasti tästä MNNA:sta ei ole mitään hyötyä, koska yhdysvallat eivät aloita kolmatta maailmansotaa 5,5 miljoonan kansalaisen Suomen vuoksi, kun eivät sitä aloita 44 miljoonan kansalaisen ukrainankaan vuoksi.

      Paras Suomen rauhan tae olisi ollut palata puolueettomuuteen/liittoutumattomuuteen, sekä oma vahva puolustus.

      • Anonyymi

        "Jos vaihtoehtoina on jatkaa kuten on jatkettu viimeiset 80 vuotta tai toimia siten että se tuo sodan Suomeen, niin aika erikoinen ajatusmalli on ihmisillä, jotka haluavat sodan Suomeen."

        Nyt sinä puhut tästä asiasta asettaen kaksi vaihtoehtoa, ja määrittelet ne valmiiksi niin, että ikään kuin tämä nykyään vielä voimassa oleva, 80 vuotta jatkettu malli olisi pysyvän rauhan ja turvan tae, ja sen vaihtoehto olisi sodan haluaminen Suomeen. Tätä pitää nyt vähän tarkistaa.

        Ensinnäkin ne ihmiset, jotka mahdollisesti haluavat sodan Suomeen, istuvat tuolla Kremlissä, yksi heistä nykyisin usein pitkän pöydän päässä. Me tiedämme heidän puheistaan ja teoistaan sen, että he varaavat muilta lupia kyselemättä oikeuden määritellä naapurustonsa etupiirikseen.

        Sitten kun katsotaan tuota puolueettomuutta, niin miten se on auttanut niitä maita, joihin Venäjä on hyökännyt? Ei mitenkään. Venäjä on tehnyt selväksi, että jos se haluaa jotain, se ottaa sen... tai ainakin yrittää. Mistä siis päättelet, että se, mikä täällä on jatkunut 80 vuotta, tulee jatkumaan edelleen? Miten kuvittelet, että puolueettomuus auttaisi varmasti juuri Suomea, vaikkei se ole auttanut muitakaan?

        "Onneksi päättäjät ymmärsivät, että jos venäjä sanoo estävän natoon liittymisen tarvittaessa sotilaallisesti, niin silloin ei siihen kannata liittyä."

        Tämä tarkoittaa sitä, että onnittelet päättäjiä siitä, että he tekevät mitä Venäjä käskee heidän tehdä. Sinä et näytä ymmärtävän, että vaikka Venäjä uhkaisikin tehdä noin, niin sehän ei mitenkään tarkoita sitä, etteikö se voisi siitäkin huolimatta uhata Suomea sotilaallisesti. Mistä olet saanut päähäsi, että jos Venäjä sodalla uhkaamalla kieltäisi Suomea liittymästä Natoon, että se jotenkin tarkoittaisi sitä, ettei Venäjä mistään muusta syystä sitten enää uhkaisikaan Suomea sodalla?

        "Biden on sanonut ettei siksi auta ukrainaa sotilaallisesti, koska se aiheuttaisi kolmannen maailmansodan, joten valitettavasti tästä MNNA:sta ei ole mitään hyötyä, koska yhdysvallat eivät aloita kolmatta maailmansotaa 5,5 miljoonan kansalaisen Suomen vuoksi, kun eivät sitä aloita 44 miljoonan kansalaisen ukrainankaan vuoksi."

        Biden ei ole sanonut, ettei se auta Ukrainaa sotilaallisesti. Yhdysvallat on jo auttanut Ukrainaa sotilaallisesti antamalla Ukrainaan aseita ja ampumatarvikkeita. Biden on sanonut, että amerikkalaiset eivät tule Ukrainaan taistelemaan Venäjää vastaan. MNNA ei tarkoita sitä, että Yhdysvallat tulisi Suomeen taistelemaan Venäjää vastaan. Se on vain nykyistä yhteystyötä perusteellisempi yhteistyön muoto. Paras tuon suuntainen yhteistyömuoto olisi tietysti Nato-jäsenyys 5. artiklan mukaisine turvatakuineen, jotka olisivat perusteellisimmat takuut.

        Sekään ei tarkoittaisi sitä, että Yhdysvallat tulisi sotilaineen Suomeen taistelemaan Venäjää vastaan, koska 5. artikla ei määritä, että juuri niin pitäisi tehdä. Se määrittää, että jäsenmaat auttavat toisiaan parhaiksi katsomin keinoin, mutta autettava on. Nyt ei ole kukaan auttamassa, muuta kuin jatkossa MNNA-muotoisesti Yhdysvallat jotenkin. Kaipaisimme tietysti Venäjää vastaan kaikkien kaiken mahdollisen avun, vaikkei se sotilaallista olisikaan. Nyt se on arvailujen varassa, Natossa se olisi edes jotain.

        "Paras Suomen rauhan tae olisi ollut palata puolueettomuuteen/liittoutumattomuuteen, sekä oma vahva puolustus."

        Puolueettomuus ei ole ensinnäkään minkäänlainen tae ylipäätään. Puolueettomuus on tila, ja tila voi vaihtua toiseen tilaan. Meillä on naapuri, joka voi halutessaan sotilasvoimin vaihtaa tilamme sellaiseksi kuin mitä se haluaa. Se voi olla sotatila. Se voi olla alistuksen ja sorron, kidutuksen, terrorin ja nöyryytyksen ja jopa kansanmurhan tila. Maailman vahvimpaan sotilasliittoon kuuluminen voisi olla tila, missä myös voisimme olla, ja olisimme silloin parhaimmassa mahdollisessa turvassa Venäjän sotilaalliselta vaikutukselta, vaikkei sekään olisi mikään tae siltä välttymisestä. Meille olisi kuitenkin jotain apua luvassa kaikilta jäsenmailta.

        Ja toisekseen, Suomi ei ole puolueeton, eikä ole koskaan ollut puolueeton. Suomi on ollut henkisesti kallellaan länteen, vaikka onkin YYA-sopimuksin ja suomettuneena virallisesti ollut kallellaan Neuvostoliittoon. Suomi on ollut ja on tällä hetkellä sotilaallisesti liittoutumaton, vaikka se tekeekin yhteistyötä puolustusliitto Naton kanssa. Liittoutumaattomuus liioin ei ole mikään tae yhtään mistään muusta kuin siitä, että sodan alkaessa olisimme yksin, kuten Ukraina nyt on.

    • Anonyymi

      Miksei Putinin trolli valtakunta ole vieläkään saanut banniä?

      Sehän levittä disinformaatiota, että Ukraina on murhannut kymmeniätuhansia koronaviruksella.

    • Anonyymi

      Vihdoinkin selkärankaa

    • Anonyymi

      Ei kai ne enään kerkee disinformoida, kun sota on jo mennossa, ottakaa spysestemsi pois

      • Anonyymi

        Venäjän on pakko puolustaa itseään ja valkovenäjää jotka kieltäytyivät lännen myrkkypiikki-tyrkyttämiseltä ja myrkyttämiseltä.
        Länsi menetti rahaa kun ei saanut piikkiasiakkaita - säästyi todella suuri määrä ihmisten terveyttä ja varmasti kuolleita.
        Suomessakin varmasti enemmän myrkkypiikkeihin kuolleita nyt kuin Ukrainassa sodassa kuolleita ukrainalaisia.
        Piikit ovat jo miljoonia vieneet - tämä sota on pientä sen rinnalla mitä tuhoa lääketehtailijat ovat tehneet.
        Ei pidä uhota toisesta maailmanlaajuisesta huijauksesta mitä länsi toteuttaa nyt.

    • Anonyymi

      Olette valitettavasti epäonnistuneet moderoinnissa, mutta sehän on teidän tarkoituskin. Tärkeintä on saada klikkauksia ja viestejä, oli ne mitä paskaa tahansa ja sillä teette rahaa.

      • Anonyymi

        Täysin oikea arvio Suomi24:n toimintatavoista.

        Tuohan ei tarkoita sitä, että kukaan yksittäinen moderoija, sikäli kuin heitä tällä sivustolla tekoälyn ohella enää on, pitäisi tuota tapaa hyvänä, mutta kun työnantaja-työntekijä -sopimuksen periaate on se, että kenen leipää syöt sen lauluja laulat, niin sillä mennään.
        Yhtiön johto käskee, ja palkolliset tekevät käskyn mukaan.

        Tilanne näyttää Suomi24:n mukaan normalisoituneen, koska etusivulla ei enää mainita lainkaan tarvetta Venäjän disinformaation, eli suomennettuna valehtelun, estämisestä.
        Kukin voi katsoa keskusteluketjuja ja tehdä arvionsa mikä on todellisuus tuossa asiassa.

        Minun kantani on, että joko Suomi24 on nostanut kädet pystyyn tässä asiassa, tai sitten se on itse osa Venäjän disinformaatiokoneistoa.

        Miten erotat disinformaation totuudesta? Katsomalla, jos se on "lännen median vastaista"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten erotat disinformaation totuudesta? Katsomalla, jos se on "lännen median vastaista"?

        Yksittäisen asiaseikan kannalta voi olla mahdotonta erottaa disinformaatiota totuudesta, mutta se kertoo jo paljon, kun katsoo kokonaistilannetta. Venäjän media tarjoaa yksiselitteisen vihamielistä kuvaa lännestä ja Ukrainasta, siinä missä läntinen media antaa venäläissotilaista inhimillistäkin kuvaa kertomalla, etteivät ne aina suostu tykittämään siviilikohteita. Venäläinen media haukkuu alati ukrainalaisia terroristeiksi ja roistoiksi, jotka eivät muuta teekään kuin vainoavat siviilejä. Täysjärkinen ihminen pystyy tämmöisessä tilanteessa ymmärtämään, että se Venäjän media on tunteisiin vetoavaa potaskaa, jonka tarkoitus on aivopestä omaa kansaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten erotat disinformaation totuudesta? Katsomalla, jos se on "lännen median vastaista"?

        MITÄ ON DISINFORMAATIO - ONKO SE SITÄ MITÄ ROSKALEHDET SUOLTAVAT VAI MITÄ EIVÄT KERRO?
        Kukas sen voi sanoa jos on näyttöä ja faktaakin - kuka se lyö leiman?
        Onko se sama tuo kuin väärä tieto???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten erotat disinformaation totuudesta? Katsomalla, jos se on "lännen median vastaista"?

        Se on aina väärää jonkun mielestä jos ei puhu samaa mitä lehdet vaikka olisi toista mieltä.

    • Anonyymi

      Ette tunnu tekevän yhtään mitään. Trollit saavat ihan rauhassa levittää Venäjän ilosanomaa eri palstoilla. Paras olisi nyt sulkea nämä palstat täysin.

    • Anonyymi

      Putinin Gestapo toimii myös Suomessa puhumattakaan Venäjällä. Venäjä on valtakunta, joka ei oppinut kommunisti-diktatuurista mitään. Sama rikollisryhmä jatkaa vallassa ja oma kansa elää köyhyydessä.

      • Anonyymi

        Venäjällä ei toimi Gestapo. Edes tässäkään vähässä ette kykene pysymään totuudessa.

        Mikä siellä toimiikin, sen nimi ei ole Gestapo. Mikset sano suoraan nimeltä mainiten, keitä tai mitä tahoa syytät? Et tiedä? Mutta kuitenkin syytät. (Kumpi on totta: ei tiedä? Vai tietääkö? Miksei silloin suoraan nimeä tuota tahoa? Ei uskalla? Miksi? Kirjoittaako Venäjältä? Onko siis sieltä kirjoittava Putinin poliittinen vastustaja?)

        On helppo heittää "vertauskuvia" (liittyy oleellisesti mm. helluntailaiseen valheuskontoon), tällöin vain totuudelle uskolliset kysyvät: "mistä te todellisuudessa puhutte?" Useinkin jo tässä vaiheessa iskee sensuuri.

      • Anonyymi

        Venäjän sotilastiedustelu GRU yritti naamioitua joukoksi paikallisia uutissivustoja – näin Venäjä mustamaalaa länttä ja Ukrainaa

        https://yle.fi/uutiset/3-12313028

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän sotilastiedustelu GRU yritti naamioitua joukoksi paikallisia uutissivustoja – näin Venäjä mustamaalaa länttä ja Ukrainaa

        https://yle.fi/uutiset/3-12313028

        Ylen roskajuttujen jakaja - etkö löydä rehellistä tietolähettä - tuo roskaa lavalle.

    • Anonyymi

      Kummasti olette kuitenkin antaneet koronan levittäjien propagandaansa levittää, hallitusta myötäillen. Uhreja siitä täällä aikalailla ja koko ajan lisää, nyt enemmän kuin koskaan aiemmin johtuen juuri levittämisestä.

    • Anonyymi

      mitä iloa on tänne kirjoitella jos ei asialliosia tietoja saa julkisiksi

      • Anonyymi

        Aina tulee uutta hyvää tietoa jos ei vaan sensuroida - lehdistä ei sensuroida vaikka kusettavat.
        Onhan Iltalehti jo tuomittu valheistaan. Mutta vasta yhdestä, niitä on kosolti ja lehtimiestavat ravassa.

    • Anonyymi

      Venäjän trolleja parveilee edelleen Natopalstalla. Ei tikkua ristiin. Miksi uhoatte, kun ette kumminkaan tee mitään?

      • Anonyymi

        ETKÖHÄN SE OLE JUURI SINÄ JOKA UHOAT - EIKÖS?

        Juuri sanoit, että menet muualle, miksi et mene tuonne valtamedian puoleen laukomaan juttujasi vai eivätkö huolikaan??

    • Olipas outo ilmoitus ylläpidolta.Tekee mieli kysyä että keneltä käsky on tullut moista kirjoittaa ?

      • Anonyymi

        Minkä takia muuten te kaikki hihhulit olette aina vastustamassa Venäjän kyseenalaisten sekä ilmeistenkin vääryyksien kritisointia?

    • Anonyymi

      Miten läntinen trolling manipulation, onko se sallittua?

    • Anonyymi

      Ei olisi mitään ongelmaa palstoilla jos kirjoittaminen vaatisi vahvan tunnistautumisen.

    • Anonyymi

      Demokratialla on hintalappuja , se on yks että trollit voi täälläkin suomi24 : ssä toimia. Venäjällä , ja diktatuureissa yleensä se on paljon vaikeampaa . Venäjällä kai kohta mahdotonta. Demokratia maksaa , mutta mukava on kuitenkin demokratiassa elää , ilman pelkoa , että vankilaan joutuu mieipiteensä takia. Tai jotain vielä pahempaa.

    • Anonyymi

      Eipä tohon kauheasti ole kommentoitavaa.
      Kaikki osapuolet tietenkin uutisoivat/julkaisevat sitä tietoa
      mikä on omalle kohdalle sitä parasta. Sitä puolueetonta ja ihan tarkkaa totuutta
      emme saa minkään median kautta.
      Mutta toivotaan että jokainen tutkiskelee itse sitä ja koettaa löytää niitä tiedon jyväsiä
      tuosta valtavasta tietotulvasta.
      En ota kantaa tuon sodan osapuolien suhteen mutta toivon että tuo kuitenkin loppuisi
      mahdollisimman pian. Parempi kaikille niin.Muistetaan kuitenkin se että on ihmisiä jotka asuvat maassa. He ovat syyttömiä noihin tapahtumiin. ihann samoin kuin sinä ja minä.
      Toisiaan tukien koetetaan selvitä tästä uuteen päivään. Tsemppiä kaikille.

    • Anonyymi

      En minäkään hyväksy venäläisiä vastaan hyökkäämistä, mutta en hyväksy myöskään sitä, että kieltämme pahoinpidellään kutsumalla vastaan hyökkäämistä "kohtaan hyökkäämiseksi".

    • Anonyymi

      En kannata kumpaakaan osapuolta tässä konfliktissa enkä ymmärrä ihmisten tarvetta sotia toisiaan vastaan vielä nykyaikanakin. Mutta hieman outo ratkaisu Suomi24.fi:ltä moderoida pelkästään "Venäjän vastaista disinformaatiota" vaikka hybridikeskus nakuttaa viestiä sen minkä kerkeää myöskin.

      Eli käytännössä pitäisi vain puoleettomasti keskittyä seuraamaan kaikkea disinformaatiota tai vielä parempi että annettaisi ihmisten vapaasti kirjoitella ja oppia internetkulttuuria sekä medianlukutaitoa/lähdekritiikkiä. Tosi väsynyttä tuo "trolliksi" haukkuminen. Tuntuu että samat ihmiset jotka ovat pari vuotta haukkuneet nyt länkkärimediaa ja valtamediaa ylipäätänsä ovatkin yhtäkkiä täysin median riepoteltavissa ja hyvesignaloimassa vaaditun narratiivin mukaisesti.

      Lähtökohtasesti nyt haluan sanoa että en todellakaan hyväksy Venäjän toimia missään muodossa. Mutta ylipäätänsä ihmisien pitäisi ajatella näitä asioita myös rationaalisesti ilman älytöntä tunnelatausta. Ja täysin inhimillistähän se on myös suhtautua itänaapuriin varauksella koska historiaa löytyy myös suomen kanssa ja ei niin kivaa. Mutta yritetään ihmiset pysyä järjissään, käyttää omaa päättelykykä ja olla lähtemättä luukuttamaan mitään tiettyä narratiivia ilman laajempaa tutkistelua.

      • Anonyymi

        Mikä sinua väsyttää " trolli " sanassa ? Se kun vain on totta . Pietarissa on ihan oikea trolli- laitos , jolla oli pääkohteena ensin heidän oma maa , venäjä . Nyt heillä on kiirettä päästä vaikuttamaan myös lännessä , suomi tärkeimpiä niistä. Some on nimenomaan se kanava , missä toimia. Mikä sana siihen kävisi, mikä ei niin väsyttäisi ?
        Se on totta , että viisainta olisi henkilökohtaisesti lopettaa esim. tämä suomi24 : lukeminen ja käyttö, mutta se on juuri venäjän trollien yksi keino . Vaikuttaa täällä niin , että ei olisi kuin heidän toimiensa ymmärtäjiä. Nyt heillä on kova työ ansaita palkkansa tässä tilanteessa. Putinin ja venäjän armeijan rikollinen hyökkäys itsenäistä Ukrainan valtiota ja ihmisiä vastaan on syy siihen.

        Löytyy kokemusta jonkinverran aiheesta. Tuo Pietarin, Kremlin jne. millon minkäkin "trollitehtaan" taakse heittäydytään aina hyvin nopeasti kun keskustelu on itselleen hiemankaan vaikeaaiheinen tai epämiellyttävä, omaa näkemystä vastaan. Kyllä ne on ihan täysin "syomi da pjotr paha maa" tasoa jos jossain nyt joskus joku alkeellinen mielipidevaikuttaja sattuu olemaan. Luuletko että venäjällä on resursseja lyödä jotain ammattimaista trolliarmeijaa jokaisen valtion kielellä trollailemaan jonnekkin suoli24 palstoille? Voin kertoa että ei ole.

    • Anonyymi

      Eikö myös suomalaista disinformaatiota ja rasismia voisi poistaa palstoilta.
      Sitä venäläistä ei taida palstoilla edes olla.

    • Anonyymi

      Tosi hieno juttu, että karsitte näitä pois!

    • Anonyymi

      "Ajatusten purkaminen tekstiksi voi auttaa ahdistukseen ja epävarmuuteen, joten keskusteleminen kannattaa."

      Lisäisin vielä tähän, että kannattaa aina noudattaa vähintään 20min. sääntöä näiden ahdistusten purkamisessa tekstiksi.
      Tämä on tutkitusti se aika, joka ihmisellä menee ennen kuin hän alkaa tuottamaan tunnekuohun jälkeen järkevää tekstiä.
      Liittyy johonkin alkukantaiseen selviytymisvaistoon tms...

    • Anonyymi

      Entä hyökkäykset suomalaisia vastaan? Ja mikä on hyökkäys? Sekö jos sanoo että rajat on suljettava venäläisiltä? Sekö jos kertoo miten venäläiset ovat kohdelleet suomalaisia suomessa töykeästi.mm.soittamalla venäläistä marssimusiikkia suureen ääneen. Huutamalla putin putin putin. Heittämällä kaupassa rahat kuin koiralle?

      • Anonyymi

        Turha vääntää väärästä vänkyrästä oikeaa. Se on nyt tehnyt temput se putin ja se riittää. Jos ei tuota ymmärrä niin vikahan se on eikä ihan pieni.

      • Anonyymi

        Entä sitten tuo myrkkyruiskehyökkäys - kansanmurha tehty ja siihen yllyttäneet ja myrkkyjä käteen työntäneet nyt ja vähän äkkiä oikeuteen tuomittaviksi !

    • Anonyymi

      Tämä on viidakko ilman sääntöjä . Olin pois jonkin aikaa , uteliaisuutani tulin katsomaan ; samaa on kuin ennenkin. Vaikea teknisesti varmaankin valvoa sitä , miten estää vieraan valtion, tässä tapauksessa ja ilmeisestikin aina saman , venäjän , vaikuttamisen suomi24: ssä .

      • Anonyymi

        Täällä on vaikuttanut länsi hyvin pajon ja usa, joka aina aiheuttaa sotiaan. Nyt on Biden ja Obama saaneet otteen Ukrainasta ja sitä lypsäneet vuosikymmen tehokkaasti - katsokaa mitä siellä on ollut yllyttämässä sotaan.
        Muistuuko Boing 777 koneen alas ampuminen ja 300 kuollutta Itä-Ukrainassa 2014 ?
        Onneksi ei tullut enempää näitä sillä ilmantilassa lensi tuona päivänä n. 60 konetta.

    • Anonyymi

      Kennedy aikoinaan Kuuban ohjuskriisissä sanoi Neuvostoliiton ohjuksia tuoville aluksille että perääntykää, tai alkaa Kolmas maailmansota. Koska kyseessä oli Eksistentiaalinen, valtion olemassaoloa uhkaava asia, joissa ei ole tinkimisvaraa. Neuvostoliiton alukset perääntyivät. Vaikka kyseessä oli kahden itsenäisen valtion välinen sopimus, NL ja Kuuba. Vastineeksi Yhdysvallat poisti ohjuksiaan Turkista, tämä salattiin ettei Kennedy olisi näyttänyt heikolta. Mutta kompromissi esti Kolmannen Maailmansodan tuolloin. Miten tämä tilanne eroaa siitä että Ukraina ollaan viemässä Natoon. Mitä jos Meksikon valta vaihtuisi, ja uusi haluaisi liittoutua Venäjän kanssa......Onko ydinaseet tosiaan jo unohdettu kokonaan, mitä niiden käyttö saa aikaan, tämä on pahempaa kuin kylmän sodan aika.

      • Anonyymi

        "Miten tämä tilanne eroaa siitä että Ukraina ollaan viemässä Natoon."
        Viemässä?
        Ollaanko ohjuksia sijoittamassa Ukrainaan?
        Kuuba on saanut pitää järjestelmänsä ja omat hallintonsa. Miksi Ukraina ei saa?

      • Anonyymi

        Kuubaa ei myöskään ole taottu maan tasalle eikä sen kansalaisia surmattu USA:n toimesta.

      • Anonyymi

        Voi kuubalaisparkoja - heidät on myrkkypiikitetty pahasti ja kuolleita/vammaisia - tätä bioase teettää tuolla. Haiti lähes myrkkypiikittämätön eikä ole kuolleita ja sairaita nimeksikään, ihan normaalia. Aika on kusetuksen ollut ja nyt toinen median kusetus alkoi sotauutisilla - unohtuuko kansanmurha Suomessa nyt.

    • Anonyymi

      Voisiko Ylläpito esittää muutaman esimerkin Venäjän disinformaatiosta ja putin-trollista? Mieluummin ennen sotaa, sillä sama väitettä venäläisestä trollauksesta on esitetty jo vuosien ajan. Motiivikin olisi oltava, sillä se täytyy tietää jos tietoa vääristellään tarkoituksellisesti. Ei oiken riitä että Usa on hyvä ja Venäjän paha. Suomelle tärkeämpää on hyvä suhde itänaapuriin kuin suhde valtiion joka on Atlantin toisella puolella. Toki sota tuomiten. Tv-median ja myös internetin alkuajoista lähtien sisältöä ovat hallinneet amerikkaiset yhtiöt joista Google on nykyisin tunnetuin. Jos joku nyt käyttäisi "vapaan maailman" vapauttansa ja esittäisi kritiikkiä länsimaita kohtaan ja kehuisi Venäjää, onko se niin kauhean vaarallista?

      • Anonyymi

        Kyllä täällä saa Putinia kai kehua tai ei kehua. Kuka mitenkin näkee tilanteen olevan kun on tutkinut molempien syyt tapella. Kyllä se Ukraina aloitti jo varhain ja ampui Boing777 koneenkin alas, se oli normaali matkustajakone. 2014 ukrainalaiset jopa uhkasivat räjäyttää ydinvoimalaitoksen, lähettivät kuvia laukaisuvalmiina räjäyttämään.

        Valmiit tappamaan siis omaa kansaansa ukrainalaiset johtajat.
        Rikolliset eivät antautuneet edes keskusteluihin Putinin kanssa - valitsivat sodan etteivät jää kiinni rikoksistaan ihmiskuntaa kohtaa. Mieluummin tapattavat siis omaa väkeä taas vaikka miljoonan kuin ottavat vastuun tekemisistään.

        Ja pahimmillaan vievät maailman kolmanteen maailmansotaan. Neuvostoliiton aikaa nähneet sukupolvet ovat jo jäämässä historian kirjoihin, heiltä ei tuon järjestelmän kasvatteina voi kovin paljoa vaatia. Toivo on nuoremmissa sukupolvissa. Ukrainassa on paljon korruptiota sielläkin. Ja Putinhan halusi natoon 2000-luvun alussa, hänelle naurettiin. Tämä on lännen ihan omaa aikaansaannosta koko paska keissi.

    • Anonyymi

      Haluaa ja haluaa, mutta se disinformaatio lisääntyy koko ajan. S24:n puheet ovat kuin Putinin, todellisuus on päinvastainen.

    • Anonyymi

      Oikea tapa lähestyä asiaa! Kannattaa myös tutustua Jessikka Ahon Putinin trollit - kirjaan. Jessikka joutui muuttamaan pois Suomesta, sillä turvallisuusviranomaiset suosittelivat sitä. Hänen turvallisuutensa oli niin vakavasti vaarassa toistuvasti.

      • Anonyymi

        Lähes koko kirja rakentuu sen varaan, että spekulaatioita pidetään faktoina. Kirja on tasoltaan naistenlehtien itse tekemien "tutkimusten" tasoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähes koko kirja rakentuu sen varaan, että spekulaatioita pidetään faktoina. Kirja on tasoltaan naistenlehtien itse tekemien "tutkimusten" tasoa.

        O- W bäckman on täysin kanssasi samaa mieltä. Ja hän jos kuka on asiantuntija . O-W tietää, on nääs niin lähellä kremliä. O- W : n olin paikka on tällä hetkellä salainen , en kyllä ymmärrä miksi näin.

    • Anonyymi

      Siinähän venäjämieliset ja trollit yrittää tehdä mustasta valkoista. Ei niitä kukaan usko, koska jokainen järkevä suomalainen ymmärtää, missä todellinen mätäpaise sijaitsee. Naurettavaa, millaisin väittein sotaa yritetään oikeuttaa, vaikka tosi asiassa kaikki perustuu valehtelulle ja asioiden vääristämiselle.

      • Anonyymi

        Samanlaisen paskasammion edustajia ovat niin Venäjän trollit kuin EU/NATO-trollit.

        Normaalilla järjellä varustettu ihminen ei lankea nk. hybridivaikuttamiseen minkään osapuolen taholta. Vain mieleltään ja erityisesti älyltään heikot lankeaa niihin.

        Muutenkin on hyvä pitää mielessä, että
        - Länsi pyrkii tekemään koko maailmasta läntisen yhteiskuntamallin mukaisen
        - Kommarit aikoinaan pyrkivät tekemään koko maailmasta kommunistisen.
        - Muhamettilaiset pyrkivät levittämään muhamettilaisen yhteiskuntamallin kaikkialle maailmaan.
        - Kiina on virkistävä poikkeus siinä, ettei Kiina näytä varsinaisesti levittävän omaa yhteiskuntamalliaan kaikkialle vaan Kiinalle riittää, ettei kukaan koskaan missään arvostele Kiinan kommunistista puoluetta ja sen yksinvaltaa.

        Tästä yhteiskuntajärjestysten levittämisestä olen sitä mieltä, että niiden on turha ylittää omien valtioidensa rajoja. Muuten tilanne on sama kuin uskonsotien aikaan. Ei niistä mikään niin ylivertainen ole, että sitä pitäisi asen levittää. Kiina saa maailman hallintaansa rahalla, se ei tarvitse varsinaista sotaa.

        EU:kin saisi pitää suunsa kiinni tästä demokratian ilosanomasta, joka ei ole pitkään aikaan ollut demokratiaa, vaan harvainvaltaa kaikkine ryhmäkureineen ja ryhmistä erottamisineen.
        Kriisissä on myös demokratia, jos rehellisiä ollaan.

      • Anonyymi

        NO TROLLEJA OVAT SELKEÄSTI KYLLÄ LEHDISTÖ - TÄYTTÄ KUSETUSTA JA ILTALEHTI JO TUOMITTUKIN VALHEISTAAN TÄSSÄ IHAN JOKU AIKA SITTEN !

        2 vuotta plandemian lietsomista turhalla vastuuttomalla pelottelulla olemattomasta uhkasta ja kuolemista!!
        Nyt alkoi samantien uusi 2 vuotinen kusetus sitten?? Lehdet ainakin vaahtoavat yhteen suuntaan leimaten naapurivaltiota törkeällä tavalla - no huutoon tulee vastaus...idästä aurinko nousee.

    • Anonyymi

      Valitettavasti kaikki venäjää ihannoivat eivät ole trolleja. Heidän älykkyysosamääränsä on vaan tavallista alhaisempi tai eivät osaa hakea tietoa ja eksyvät aina mv sivustoille ym disinformaatio palstoille. Näitä on yllättävän fiksuissakin ihmisissä. Kaikki vaikuttaa hyvältä on elämässä menestytty kouluttauduttu hyvä työ mutta sitten yhtäkkiä tulee suusta maapallo on litteä boom se lyö kuin isku vasten kasvoja. Mitä ihmettä? Sama juttu venäjän puolustaminen. Venäjä hyökkäsi aseellisesti toiseen maahan ja on tappanut mm siviilejä lapsiakin. Täysin anteeksiantamatonta ja nyt venäjä eristetään muusta maailmasta ja romahdutetaan. Putini potkitaan ulos ja jännityksellä odotamme saadaanko samanlainen parempi vai huonompi sekopää hänen tilalleen. Venäläistä siviiliväestöä ei saisi rankaista mutta toisealta putini on se joka nämä vaikeudet heille aiheuttaa.

      • Anonyymi

        Mitä länsi puolella tehdään raavitaan palleja. Se siitä.

    • Anonyymi

      Samoin te mustamaalaajat jotka mustamaalaatte tavallisten suomalaisten elämän syyttämällä heitä putinin trolleiksi koska heillä on eriävä mielipide.

      • Anonyymi

        Joo harva piikin ottaja myönteistä näkee enää - ei ainakaan täällä kirjoituksissa.

        Kyllä meistä Putin puhdistaa mädännäisen johdon Ukrainasta, joka ei halunnut neuvotella biolaboratorioitten poistosta joita jo 15 usalaisten rahoittamina.
        Ukrainan presidentillä on ollut jatkuvat yhteydet Bidenin kanssa. Bidenin perhe saanut 3,4 miljooonaa häneltä Latvian kautta kiertäen. Olisi mielenkiintoista jos Suomen lehdetkin kertoisivat näistä - ei vaan kiinnosta - kuka arvaa miksi?

    • Anonyymi

      Suomi24 on kaatopaikka,jonka ylläpitäjät poistavat asialliset viestit ja kaikken paskan tänne jättävät.

      Ja miksi ei tule pakollista kirjautumista,että saadaan edes vähän sivua siivottua trolleista?

      • Anonyymi

        Myös disinformaatioksi jonkun kommentin sanominen voi olla tavallaan disinformaatiota. Esim. Jos en pidä jonkun kommenteista ja alan syöttämään että täällä levitellään disinformaatiota.

      • Anonyymi

        Taitaa olla paha olo, mutta kerrohan miksi - kyllä on lähtenyt jokaiselta varmaan näitä kirjoituksia - joku omituinen on valinnan peruste.

      • Anonyymi

        Ketä muuten nimität trolleiksi? Niitäkö jotka eivät jauha samaa kuin roskalehdet ja tv ?

        Olisi perin naiivia olla iso lauma lampaita vaikka haukkumassa kilvan jotain naapurivaltioita - eikö olisi yksitoikkoista tarinaa. Muutama sana ja hau hau...ja taas muutama sana hau hau..

        ´Kyllä se on suola kun tulee keskustelua eikä haukkumista ja nyökyttelyä.
        Tuolla noita nyökyttelijöitä on hallituksessakin maskit päässä typeränä nyökytellen....voi miten oksetti joskus Trudeaun vierelläkin ollut myötäeläjä alistettu nainen nyökyttämässä kuin sätkynukke.

    • Anonyymi

      Mitens toi Johan Backman kun se saa jatkaa paskan jakamista.

      • Anonyymi

        Tuliko tieto yleisradion takahuoneen tiedustelu osastolta?

      • Anonyymi

        Kuka hän on muuten???

    • Anonyymi

      Kertokaa sitten miksi ihmisiä jotka päättävät ihmisten asioista salaavat päätökset mitä ovat tehneet? Ei se ole disinformaatiota jos kertoo että meiltä salataan ne päätökset. Ja sitten kun kerrottaisiin kaikki päätökset mitä on tehty niin ei olisi sitten sitä disinformaatiota. Ylellä tuli ohjelma jossa kerrottiin että päätöksiä mitkä vaikuttavat suomalaisten asioihin tehdään myös ulkomailla. Niin miksi sitä ei saisi sanoa. Se ei edellekkään ole disinformaatiota.

    • Anonyymi

      Sananvapaus ei tarkoita sitä, että vahingollisen disinformastion levittäminen olisi OK. Kyse ei ole mistään NWO:sta tai sananvapauden kaventamisesta, vaan nimenomaan vahingollisen disinformaation rajoittamisesta.

      • Anonyymi

        Tämä on ylen ohjelma onko sekin vahingollista disinformaatiota? Jos viitsit edes sen verran katsoa ja sitten kertoa että onko. Jos vielä sanot että on niin ylenkin on sitten disinformaation levittäjä.

        https://www.youtube.com/watch?v=1aafrZumW1M

      • Anonyymi

        MV lehden jos joku tuhoaisi lopullisesti niin venäjämyönteinen paskansuoltaminen vähenisi huomattavasti. MV:ssä on rottia jotka nakertaa Suomea sisältäpäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MV lehden jos joku tuhoaisi lopullisesti niin venäjämyönteinen paskansuoltaminen vähenisi huomattavasti. MV:ssä on rottia jotka nakertaa Suomea sisältäpäin.

        Sinua nakertaa nyt varmaan myrkkyruiskeitten vaikutus ja maskit.
        Olet sen verran sekona, että voimme 100% varmasti sanoa sinun sortuneen myrkkypiikkeihin ja kai tuo buusterikin ämpäreineen on kelvannut. Voi onnettomia petyneitä kun ei tullutkaan sitä kusettettua massakuolemaa ilman piikkejä - se tulikin piikeillä - bioase toimii ja toimii pitkään vielä.

    • Anonyymi

      Aivan käsittämätöntä joku ajaa omia ja toisten oikeuksia oikeuksiaan. Sehän on hirveää!

    • Anonyymi

      Venäjä-trollit jatkaa täydellä voimalla disinformaation jakamista. Se siitä "halusta torjua disinformaation levittämistä".

      Miksi tällainen jeesustelu-topic? Onko pelko palstan joutumisesta pakote-listalle suljettavaksi venäläisenä toimijana?

      • Anonyymi

        En ole mikään venäjä mielinen trolli vaikka niin sanot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole mikään venäjä mielinen trolli vaikka niin sanot.

        Sinä? Koko Suomi24 on täynnä venäjä-trollausta, kuten ennenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä? Koko Suomi24 on täynnä venäjä-trollausta, kuten ennenkin.

        Eli kun kirjoitan että en ole venäjä mielinen trolli ja puolusta itseäni niin väitetään että olisin venäjän trolli? Niinkö? Joo myönnän että minulla on mielenterveys ongelmia ja en osaa oikein kirjoittus taitoa. Ei se silti tee minua venäjä mieliseksi trolliksi. Tai voiko se olla niin että tässä ei ajatus kohtaa oikein?

      • Anonyymi

        Pääkaasuputki Venäjältä Keski-Eurooppaan suljettuna jo useita päiviä!
        Sammuuko Länsi-Euroopasta valot ja katkeaako lämmitys? Kaasun virtaaminen Jamal-pääkaasuputkilinjaa Puolan läpi Venäjältä Länsi-Eurooppaan pysähtyi eilen torstaina ja perjantaina 4. maaliskuuta kello 9 Moskovan aikaa vahvistettiin, että kaasua ei kulje päälinjassa.
        Jamal-Eurooppa, jonka pituus on kaksi tuhatta kilometriä, kulkee Venäjän, Valko-Venäjän, Puolan ja Saksan alueen läpi ja voi pumpata vuosittain jopa 33 miljardia kuutiometriä kaasua. Tämä putki on yhdessä Nord Streamin ja Ukrainan kaasunkuljetusjärjestelmän kanssa yksi tärkeimmistä reiteistä venäläisen kaasun viennille Eurooppaan.

        Yleisesti ottaen Venäjä kattaa lähes 40 prosenttia Euroopan kaasun kysynnästä, jolla tuotetaan sähköä ja lämpöä Länsi-Euroopassa. Jamalin ja Euroopan välisen reitin osuus Venäjän länteen suuntautuvasta tarjonnasta on lähes 15 prosenttia.

        RIA Novosti vahvisti perjantaina eilen torstaina liikkuneet tiedot Jamal-kaasuputken sulkemisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli kun kirjoitan että en ole venäjä mielinen trolli ja puolusta itseäni niin väitetään että olisin venäjän trolli? Niinkö? Joo myönnän että minulla on mielenterveys ongelmia ja en osaa oikein kirjoittus taitoa. Ei se silti tee minua venäjä mieliseksi trolliksi. Tai voiko se olla niin että tässä ei ajatus kohtaa oikein?

        EU:n ydinvoiman viherpesu – Ranskan ydinjätteet dumpataan Siperiaan!
        Uusi vuosi 2022 alkoi 1.1. Ylen uutisella pahaenteisesti: "EU antamassa "vihreän leiman" ydinvoimalle ja osalle maakaasusta, jotka aiemmin puuttuivat komission listalta. EU-komissio on luokittelemassa ydinvoiman ja tietynlaisen maakaasun "vihreiksi" energianlähteiksi. Asiasta kertoo mm. Financial Times ja Reuters.

        Radioaktiivisen jätteen vienti EU:sta kolmanteen maahan edellyttää tiukkoja ehtoja, mukaan lukien kohdelaitoksen turvallisuus ja asianmukainen hallinta. Paljastukset siitä, että Ranskan ydinjätteen vienti Venäjälle on alkanut uudelleen, tuli pian sen jälkeen, kun kymmenen EU-maan, mukaan lukien Ranskan, ministerit kirjoittivat useissa eurooppalaisissa sanomalehdissä vaatien ydinenergian sisällyttämistä EU:n vihreiden investointien suuntaviivoihin.

    • Anonyymi

      Ukraina on aika korkealla maailman korruptoituneimpien valtioiden listalla.

      • Anonyymi

        Tietäisitpä vaan kaiken! Sen vuoksi oli todella kiire aika Putinilla putsata pöytä.

    • Anonyymi

      Eli nyt aletaan ottamaan Venäjältä mallia jolla"väärä" informaatio bannataan välittömästi palstalta jos se ei tue virallista propagandaa?

    • Anonyymi

      Osa moderaattoreista on selkeästi venäjän palkkalistoilla.
      Palstalla levitetään täyttä pa*kaa, vastoin todistettuja tosiasioita. Kun niitä yrittää asiantuntijana torpata, postaus saa liukkaat lähdöt, mutta selkeästi valheellinen pa*ka jää palstalle kellumaan.
      Palstoilla esitetään laittomia uhkauksia, loukataan valtiojohtoamme, eivätkä ko. postaukset poistu RIPEÄSTI, vaikka niistä ilmoitetaan ..... TOISTUVASTI.

      Suoli24:n CEO on passiivinen johtaja, joka on täysin väärässä firmassa, täysin väärässä tehtävässä. Joutais mäkkärille duunaamaan ranuja.

      Slava Ukraine ... 🇺🇦

      -44.Div.-

    • Anonyymi

      Bännatkaa minut lopullisesti pois tästä Suomi24:n Sontalaatikosta! 🤣👍

    Ketjusta on poistettu 220 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      89
      3770
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      592
      3549
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3472
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2199
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2171
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1947
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1927
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      170
      1694
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1381
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1342
    Aihe