Olen vaakanainen ja todella ihastunut nuoreen kaurismieheen. Ollaan kaverini kautta tavattu ja nähdään suhteellisen harvoin, kuitenkin aina kun nähdään hän katsoo minua paljon, hieman kiusaa ja puhuu todella paljon nimenomaan minulle vaikka olisimme isommassa porukassa. Kaverinikin ovat huomautelleet miehen pitkistä katseista minuun ja kääntää katseen nopeasti pois jos käännyn katsomaan takaisin.
Kämppikseni on eräs pitkäaikainen miespuolinen ystäväni emme siis ole parisuhteessa, mutta aina kun kämppikseni liittyy porukkaan tai on kotona samaan aikaan kun vietämme aikaa porukassa niin tuo mies vetäytyy omiin oloihinsa eikä enää osoita minkäänlaista kiinnostusta, usein jopa päättää lähteä kotiin. En tiedä onko kyse ihastuksesta vai eikö hän yksinkertaisesti vain siedä kämppistäni.
Ihastunut kaurismieheen
Anonyymi
0
65
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2457607IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its2444643- 1711805
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)741690- 711184
- 1341142
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61087Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte128976Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy207951- 104925