Uutisten tavoittama salolainen kertoo ihmetellleensä sitä, että talot on rakennettu niin lähelle kallionseinämää.
– Olen kauhistellut kyseistä asuinpaikkaa useasti ohi ajaessani. Se on kuin olisi rakentanut talonsa Vesuviuksen kylkeen. Tontit ovat suoraan kallionseinämän alapuolella.
– Olen kauhistellut kyseistä asuinpaikkaa useasti ohi ajaessani. Se on kuin olisi rakentanut talonsa Vesuviuksen kylkeen. Tontit ovat suoraan kallionseinämän alapuolella.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Päinvastoin, paikka on mitä mainioin, kun kallio on idän suunnassa ja antaa näin suojaa mulkku Putinin ohjuksia vastaan.
Idästä ei koskaan ole tullut muutaa hyvää, kun nouseva aurinko aamulla..
Samaa mieltä olen ja vahvasti epäilen joskos salossa asuvat ryllandian ja suomen kaksoispassin omaavat desantit ovat kangenneet sen lohkareen liikkeelle yöllä.
Noin 35vuotta sitten sieltä kalliolta tippui pieni lapsi maahan. Oli ollut vanhempiensa kanssa siellä kallion päällä,lapsi oli päässyt vanhemmiltaan karkuun ja juoksi liian lähelle reunaa,ja lopputulos surullinen.
Salon ympäristössä näitä korkeita mäkiä riitä.Murskataan sepelilsi.
Anteeksi vain mutta siitä on 40 vuotta kun se pienokainen tippui sieltä kalliolta alas ja kuoli,ei 35vuotta niinkuin joku kirjoitti. Se oli tosi surullinen tarina.