"Suomalainen sanoo totuuden ääneen. Minun piti asua neljässä maassa ennen
kuin aloin oivaltaa, että tämä uskomus itsestämme on väärä. Suomalainen on
joukosta se, joka valehtelee patologisesti mutta luulee olevansa viisas
totuudenpuhuja.
Miten niin? No siten, että seuratkaapa vaikka ulko- ja
turvallisuuspoliittista keskustelua. Venäjä ei uhkaa meitä.
Turvallisuusympäristömme ei ole muuttunut. Suomen linja on selkeä. Mikään,
mitä aiheesta sanotaan, ei ole totta, mutta kaikki menee suomalaisiin
täydestä poliittisena keskusteluna.
Tällä tyylillä suomalaiset marssivat pari vuotta sitten YK:n
turvallisuusneuvoston jäsenäänestykseen. Heille tuli kauheana yllätyksenä,
että yritys naurettiin ulos. Ei maailmanpolitiikan ytimeen tarvita maata,
joka on alkanut uskoa omiin satuihinsa.
Suomalainen politiikka on täynnä tyhjiä hokemia. Koko maa pidetään
asuttuna, vaikka maaseutu tyhjenee. Päätöksenteko on suomalainen vahvuus,
vaikka tällä vuosituhannella päätöksiä ei ole tehty. Kansallinen
yhtenäisyytemme on voimaa, vaikka yhtenäisyys estää päättämisen. Ja niin
edelleen.
Tapaan maailmalla suomalaisia, jotka toistavat näitä liturgioita. Olin
itsekin pitkään sellainen. Yhdysvalloissa oivalsin, että totuuden puhuminen
voi olla osa politiikkaa. Maailmaa voidaan ohjata ja muuttaa sanoilla,
jotka ovat sekä harkittuja että totta.
Siksi Yhdysvaltain presidentit ovat lähes poikkeuksetta loistavia puhujia ?
Kennedystä
<http://www.hs.fi/haku/?haku=Kennedystä&lahde=nimilinkki&ref=hs-art-artikkeli>
Reaganiin, Clintonista
<http://www.hs.fi/haku/?haku=Clintonista&lahde=nimilinkki&ref=hs-art-artikkeli>
Obamaan.
Muistamme monia kiteytyksiä: ? Herra Gorbat?ov
<http://www.hs.fi/haku/?haku=Herra Gorbatšov&lahde=nimilinkki&ref=hs-art-artikkeli>,
repikää alas tämä muuri? (Reagan), ?Minä olen berliiniläinen? (Kennedy).
Amerikan presidentti voi käydä Tallinnassa sanomassa: ?Nato ja Yhdysvallat
ovat rinnallanne? ja tarkoittaa sitä.
Suomalainen luulee, että kyseessä on vaarallinen vedätys, koska ei ole
tottunut siihen, että poliitikko puhuu totta.
Suomen presidentit aikuisikäni aikana ovat olleet surkeita puhujia. Heidän
tapansa johtaa on kierrättää hokemia, joista muodostuu oma todellisuutensa,
ei pyrkiä sanojen avulla muuttamaan maailmaa.
Suomen presidentti ei halua olla tuomari. Niinpä hänestä on tullut
valelääkäri, jonka hihasta ravistettuja diagnooseja kukaan ei kaipaa.
En kehota naiiviuteen. Vallankäyttäjillä on usein ketunhäntä kainalossa
kaikissa maissa, myös täällä Yhdysvalloissa. Mutta ehkä Suomellekin tekisi
hyvää kokeilla yhteiskuntaa, jossa arvot ja tavoitteet sanotaan ääneen
mutta kyse ei ole populismista.
Keskustelin tästä ongelmasta pitkäaikaisen kansanedustajan ja ministerin
kanssa. Hän ei sanojensa mukaan kuulu vallankäytön kovimpaan ytimeen. Hän
ei tiedä, mitä poliitikolle tapahtuu ministerikvartetin salongissa. Tulokas
alkaa nopeasti puhua samaa pötyä kuin muutkin.
Kerrotaanko hänelle salaisuus, joka muuttaa mielen? Onko kyse
yhdenmukaisuuden paineista? Äänestäjien kuvitelluista odotuksista?
Pelkuruudesta, jonka ohjaamina pöydän ympärillä istuvista on tullut
poliitikkoja?
Olin huojentunut, että kokenut poliitikko pohti asiaa. En ollut
vainoharhainen. Toisaalta olin entistä huolestuneempi. Totuus ehkä
tunnetaan, mutta sitä ei päästetä pakoon kabinetin ikkunoista. Tai vielä
pahempaa: totuutta ei tunneta.
Suomalainen keskustelukulttuuri on tuttua alistetuista ja autoritaarisista
yhteiskunnista. Niissä totuuden sanomisella on vakavat seuraukset. Siksi
puheessa on pinta ja syvyys. Pinnalla ovat hokemat. On tärkeää olla
sanomatta mitään, minkä totuudellisuutta voi mitata tai arvioida. Ettei jää
kiinni.
Syvyydessä kulkee alateksti. Sieltä voi toisinaan tulkitsemalla kaivaa
tarkkanäköisyyttä. Se on kuitenkin yhä vaikeampaa, koska sanat ovat kiinni
todellisuudessa enää hienoin säikein. Suomessa pinnasta on tullut oma
totuutensa, jossa kansa ja poliitikot viihtyvät.
Vanhasta ohjeesta voi olla apua. Paasikiven
<http://www.hs.fi/haku/?haku=Paasikiven&lahde=nimilinkki&ref=hs-art-artikkeli>
mukaan
tosiasiain tunnustaminen on viisauden alku. Tämä on hyvä lähtökohta, mutta
riittämätön.
Demokratiassa totuus pitää tunnustaa, mutta ei vain vallankäyttäjien
palavereissa. Se pitää myös pystyä sanomaan ääneen ja pyrkiä vakuuttamaan
kansalaiset. Sitten pidetään vaalit.
Kirjoittaja on Washington D.C:ssä Yhdysvalloissa asuva toimittaja ja
yrittäjä, joka tekee väitöskirjaa digitalisaatiosta ja demokratiasta."--
Lehtijuttu v.2015 KOLUMNI Taneli Heikka
Kirjoittaja on toimittaja ja väitöskirjaa tekevä vieraileva tutkija
American Universityssa, Washington DC:ssä.
_____________________
Etteikö Venäjä uhkaa mukamas meitä, no nyt Suomikin on tähtäimessä..
kuin aloin oivaltaa, että tämä uskomus itsestämme on väärä. Suomalainen on
joukosta se, joka valehtelee patologisesti mutta luulee olevansa viisas
totuudenpuhuja.
Miten niin? No siten, että seuratkaapa vaikka ulko- ja
turvallisuuspoliittista keskustelua. Venäjä ei uhkaa meitä.
Turvallisuusympäristömme ei ole muuttunut. Suomen linja on selkeä. Mikään,
mitä aiheesta sanotaan, ei ole totta, mutta kaikki menee suomalaisiin
täydestä poliittisena keskusteluna.
Tällä tyylillä suomalaiset marssivat pari vuotta sitten YK:n
turvallisuusneuvoston jäsenäänestykseen. Heille tuli kauheana yllätyksenä,
että yritys naurettiin ulos. Ei maailmanpolitiikan ytimeen tarvita maata,
joka on alkanut uskoa omiin satuihinsa.
Suomalainen politiikka on täynnä tyhjiä hokemia. Koko maa pidetään
asuttuna, vaikka maaseutu tyhjenee. Päätöksenteko on suomalainen vahvuus,
vaikka tällä vuosituhannella päätöksiä ei ole tehty. Kansallinen
yhtenäisyytemme on voimaa, vaikka yhtenäisyys estää päättämisen. Ja niin
edelleen.
Tapaan maailmalla suomalaisia, jotka toistavat näitä liturgioita. Olin
itsekin pitkään sellainen. Yhdysvalloissa oivalsin, että totuuden puhuminen
voi olla osa politiikkaa. Maailmaa voidaan ohjata ja muuttaa sanoilla,
jotka ovat sekä harkittuja että totta.
Siksi Yhdysvaltain presidentit ovat lähes poikkeuksetta loistavia puhujia ?
Kennedystä
<http://www.hs.fi/haku/?haku=Kennedystä&lahde=nimilinkki&ref=hs-art-artikkeli>
Reaganiin, Clintonista
<http://www.hs.fi/haku/?haku=Clintonista&lahde=nimilinkki&ref=hs-art-artikkeli>
Obamaan.
Muistamme monia kiteytyksiä: ? Herra Gorbat?ov
<http://www.hs.fi/haku/?haku=Herra Gorbatšov&lahde=nimilinkki&ref=hs-art-artikkeli>,
repikää alas tämä muuri? (Reagan), ?Minä olen berliiniläinen? (Kennedy).
Amerikan presidentti voi käydä Tallinnassa sanomassa: ?Nato ja Yhdysvallat
ovat rinnallanne? ja tarkoittaa sitä.
Suomalainen luulee, että kyseessä on vaarallinen vedätys, koska ei ole
tottunut siihen, että poliitikko puhuu totta.
Suomen presidentit aikuisikäni aikana ovat olleet surkeita puhujia. Heidän
tapansa johtaa on kierrättää hokemia, joista muodostuu oma todellisuutensa,
ei pyrkiä sanojen avulla muuttamaan maailmaa.
Suomen presidentti ei halua olla tuomari. Niinpä hänestä on tullut
valelääkäri, jonka hihasta ravistettuja diagnooseja kukaan ei kaipaa.
En kehota naiiviuteen. Vallankäyttäjillä on usein ketunhäntä kainalossa
kaikissa maissa, myös täällä Yhdysvalloissa. Mutta ehkä Suomellekin tekisi
hyvää kokeilla yhteiskuntaa, jossa arvot ja tavoitteet sanotaan ääneen
mutta kyse ei ole populismista.
Keskustelin tästä ongelmasta pitkäaikaisen kansanedustajan ja ministerin
kanssa. Hän ei sanojensa mukaan kuulu vallankäytön kovimpaan ytimeen. Hän
ei tiedä, mitä poliitikolle tapahtuu ministerikvartetin salongissa. Tulokas
alkaa nopeasti puhua samaa pötyä kuin muutkin.
Kerrotaanko hänelle salaisuus, joka muuttaa mielen? Onko kyse
yhdenmukaisuuden paineista? Äänestäjien kuvitelluista odotuksista?
Pelkuruudesta, jonka ohjaamina pöydän ympärillä istuvista on tullut
poliitikkoja?
Olin huojentunut, että kokenut poliitikko pohti asiaa. En ollut
vainoharhainen. Toisaalta olin entistä huolestuneempi. Totuus ehkä
tunnetaan, mutta sitä ei päästetä pakoon kabinetin ikkunoista. Tai vielä
pahempaa: totuutta ei tunneta.
Suomalainen keskustelukulttuuri on tuttua alistetuista ja autoritaarisista
yhteiskunnista. Niissä totuuden sanomisella on vakavat seuraukset. Siksi
puheessa on pinta ja syvyys. Pinnalla ovat hokemat. On tärkeää olla
sanomatta mitään, minkä totuudellisuutta voi mitata tai arvioida. Ettei jää
kiinni.
Syvyydessä kulkee alateksti. Sieltä voi toisinaan tulkitsemalla kaivaa
tarkkanäköisyyttä. Se on kuitenkin yhä vaikeampaa, koska sanat ovat kiinni
todellisuudessa enää hienoin säikein. Suomessa pinnasta on tullut oma
totuutensa, jossa kansa ja poliitikot viihtyvät.
Vanhasta ohjeesta voi olla apua. Paasikiven
<http://www.hs.fi/haku/?haku=Paasikiven&lahde=nimilinkki&ref=hs-art-artikkeli>
mukaan
tosiasiain tunnustaminen on viisauden alku. Tämä on hyvä lähtökohta, mutta
riittämätön.
Demokratiassa totuus pitää tunnustaa, mutta ei vain vallankäyttäjien
palavereissa. Se pitää myös pystyä sanomaan ääneen ja pyrkiä vakuuttamaan
kansalaiset. Sitten pidetään vaalit.
Kirjoittaja on Washington D.C:ssä Yhdysvalloissa asuva toimittaja ja
yrittäjä, joka tekee väitöskirjaa digitalisaatiosta ja demokratiasta."--
Lehtijuttu v.2015 KOLUMNI Taneli Heikka
Kirjoittaja on toimittaja ja väitöskirjaa tekevä vieraileva tutkija
American Universityssa, Washington DC:ssä.
_____________________
Etteikö Venäjä uhkaa mukamas meitä, no nyt Suomikin on tähtäimessä..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Asiaa ja hiton paljon!
Luettava uudelleen ja "isoon harkintaan".
Saippuaa ja soodaa rallatetaan meilläkin, isommasta pienempään.
Läskit pöydillä rehottaa ja rallatus jatkuu uskomattomalla volyymilla.
Erinomainen aloitusteksti. Kun se lukee ja arvio suhteessa Suomeen ja lähemääs tänne..NIIN Ällistyttävää, tätähän keskustelukulttuuri on piskuisessa Pyhäjärven hallinnon ytimestä on kuntalaisten kanssa..töksäyttelyjä ja hokemia..kuten "kaikki ovat samaa mieltä, pyhäjärviset, kaikki on hvyn "...sliipaa slaapaa..
" Suomalainen keskustelukulttuuri on tuttua alistetuista ja autoritaarisista
yhteiskunnista. Niissä totuuden sanomisella on vakavat seuraukset. Siksi
puheessa on pinta ja syvyys. Pinnalla ovat hokemat. On tärkeää olla
sanomatta mitään, minkä totuudellisuutta voi mitata tai arvioida. Ettei jää
kiinni.
Syvyydessä kulkee alateksti. Sieltä voi toisinaan tulkitsemalla kaivaa
tarkkanäköisyyttä. Se on kuitenkin yhä vaikeampaa, koska sanat ovat kiinni
todellisuudessa enää hienoin säikein. Suomessa pinnasta on tullut oma
totuutensa, jossa kansa ja poliitikot viihtyvät."
Eduskunnassa tapahtuu just kysyjälle ohipuhumisen ja vastaamisen ns. minä-suuruutta, hevon v****a eivät tajua sisäministeriössä ja itse ministerikään hydrivaikuttamiesen vaarasta tuon taivaallista.
Presidentti Niinistö koettaa särkeä tänään puhelimella 16 päivän jäätävää jäätä, eli sitä mikä syntyy todellisen (geopoliittisen) ilmastonmuutoksen rajussa konfliktissa.
Rohkeneeko pressamme tehdä mitä on ajatellut vai pidättäytyykö varovaiseen tyyliin " etkö sinä vladimir nyt voisi vain perääntyä ja kutsua halukkaat sotilaasi pois ja mahdolliset luopioukrainalaiset ihan suosiolla oman valtakuntaasi? "
Rumaa jälkeä näyttää siisvousoperaatio aiheuttavan naapuririidassa.