Asuminen Kouvolan asunnoilla

Anonyymi

Mainos pyöri maikkarilla tiiviisti missä kerrotaan ihanan elämän odottavan juuri sinua Kouvolan asuntojen asunnoissa. Harhaa!!!!
Tässä muutamia faktoja kokemuksella, mieti kaksi kertaa muutatko.
Ensinnäkin niin hienoa asuntoa kuin mainoksessa on et tule saamaan. Nämä ovat huonokuntoisia ja osa on tietenkin jo peruskorjattu. Tiesitkö, että jokaisessa asunnossa voi elää öisin aikamoista meteliä aiheuttaen, tervetuloa kaikki yöeläjät, täällä saa metelöidä. Kouvolan asumisneuvonnassa nauttii palkkaa monta henkilöä. Ei heitä kiinnosta sinun kotirauha, asumismukavuus tai mikään muukaan. Ja kuulemma saa mekkaloida, niin sanotaan heiltä.

Omalla kohdallani suhteelliseen uuteen asuntoon muutettuani sattui yläpuolelle vanha mies. luulin aluksi, että siellä asuu lapsiperhe ja työssäkäyvä ihminen ja ajattelin että hän tulee työstä. Töminä alkaa iltaisin vähän ennen hiljaisuutta, lamput heiluu kun äijä vetää rundia ja alkaa kotihommiin nukuttuaan päiväunet, hellanduudelis pappa herää niin pitäähän itsensä saada kuulluksi virittämällä kaikki mööpelit samaan aikaan päälle ja kun pesut loppuu, hän naksauttaa uudelleen ne päälle. Tätä jatkuu koko yön. Ihana on elämä Kouvolan asunnoilla!! Voi vit....

Sanon, että mieti muutama kerta ennen vuokrasopparin allekirjoitusta oletko valmis muuttamaan todella paikkaan, missä et tule nukkumaan ja naapurisi on yöeläjä, tämä ei ole ainoa paikka, tämä alue on koikonaisuudessaan samanlainen, ei mitään sääntöä. Älä hyvä ihminen työssäkäyvänä muuta näihin, sinun elämäsi on sekaisn alle kuuden kuukauden.
Älä myöskään ota enää postejasi perinteisenä ainakaan laatikkoon, niitähän sitten keräilet pitkin pihoja. Asumisneuvonta ohjeistaa sinua hankkimaan omilla kustannuksilla lukitun postilaatikon. Eihän se heille kuulu, pitää tehdä rikosilmoitus, mutta kuka hitto kökkii kyttäämässä postilaatikkoaan sen takia, no ehkä he asumisneuvojat tekevät niin :D))))mene ja tiedä.

Älä mene valittamaan äänieristeistä, eivät asumisneuvojat kuuntele sinua ja palvelu on todellakin valikoivaa etenkin jos et kuulu alkuperäiskansaan, älä muuta. Nämä ovat niin sisäsiittoisia täällä, ettet tule pääsemään siihen sisäpiiriin, missä sinua voidaan arvostaa yhteisön jäsenenä.

Palaan vielä naapuriini, hänhän siis tarkistaa postilaatikkoni, se on nähty monta kertaa. Mutta täällä on aivan turha valittaa saati tehdä rikosilmoitusta, sillä kaikilla viranomaisilla on paljon tärkeämpää tehtävää kuin hoitaa sinun pikkujuttujasi. Älä muuta Kouvolaan, mene vaikka Lahteen siellä on ihan eri meininki.
Jos haluat elää rauhassa ja normaalia elämää, nämä biletalot eivät ole sinua varten.
On mielenkiintoista nukkua pari vuotta korvatulpissa tai kuunnellen musiikkia ja nukahtaa melatoniinin voimin vain siksi, että naapurissa on elämää öisin vaikka pitäisi olla kotirauha. Meteli on valtava ainakin tässä missä vielä joudun hetken asumaan. Yläpuolen mies on hankkinut jonkun koneen ja laittaa sen heti päälle, kun kuulee äänen vaikkapa puhuu puhelimeen, se on hälle kuin punainen vaate. Jos aamulla liikehtii tämä on jo kytiksellä ja päräyttää kaikki koneensa käyntiin, mitä nyt omistaakaan.
Eikä se siihen jää, kesäisin papparaisen ikkunassa on riistakamera. No, tämä on Kouvolan ikäihmisten palveluissa normaalia maata 24/7 kotona häiriten ja kytäten muita, tämä mies osaa puhua itsensä ulos mistä vain syynäyksestä. Olemme miettineet, asunko isännöitsijän sukulaisen naapurissa??? Voi elämä!!!Isännöitsijähän on henkilö, jota ei kiinnosta mikään muu kuin oma tulotaso.

Tervetuloa , olemme varoittaneet!! Omalla vastuulla. kouvola syndrooman muuten erottaa silmäpusseista. Siitä en kerro enempää.

1

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      kummasta mäestä nyt puhutaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      70
      4878
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      10
      3320
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      17
      2545
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      56
      1633
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1556
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1316
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      93
      1249
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      217
      995
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      68
      942
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      855
    Aihe