Kuinka Saatana lähestyy Luterilaista?

Anonyymi

Harhaoppisissa uskonlahkoissa kristittyjen käännyttämiseksi lahkolaiseksi on tehdyt strategiat ja suunnitelmat Valmiit keskustelupohjat ja ohjeet, kuinka Luterilaisten kanssa väitellään esim. kasteesta ja uskosta.

Ensin yritetään mitätöidä ihmisen usko ja kaste ja sitä vähätellään ja moititaan pelkäksi uskonnollisuudeksi heidän omien menojen rinnalla, jossa ihmisiä kaadetaan selälleen ja puhutaan sekavia hurmoskiellä salaisuuksia suoraan Jumalan kanssa.

Saatana ei tule ihmistä vastaan sarvet päässä ja hiilihanko kainalossa.

Saatana tulee ihmistä vastaan leveästi hymyillen lahkosaarnaajan hahmossa, mittatilauspuku päällä ja sävy sävyyn solmiot ja nenäliinat rintapielessä, suuri kultainen ristiriipus välähtelee kaulassa, kiiltävä nahkakantinen Raamattu kainalossa.

Sitten se tulee sinun luoksesi ja sanoo: Jeesus rakastaa sinua, oletko sinä uskossa rakas veli/sirar?
Tule meidän kanssa niin tutkitaan Raamattua yhdessä. Hymy levenee entisestään.

Matt. 7:15

"Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. [Matt. 12:33; Luuk. 6:43-45 : Miika 3:5; Matt. 24:11,24; Ap. t. 20:29; 2. Piet. 2:1,2]

190

930

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aivan.

    • Anonyymi

      Häh

      Monella uskovaisella täälläkin on ollut valmis vastauspohja selkeästi.
      😁

    • Anonyymi

      Eli jos seurakunta vie omaisuutesi niin et saa puuttua tapahtumien kulkuun 🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        kirkko ottaa verorahana jopa kymmeniä tuhansia uskolliselta jäseneltään joka pitkähkön elämänsä päätteeksi saa vastalahjaksi mailman kalleimman lopputontin !

        onhan siinä yhdenlainen elämäntehtävä tullut sitten tehtyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi miten vaaria harmittaa verotus. Yhyy, byäähhh!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kirkko ottaa verorahana jopa kymmeniä tuhansia uskolliselta jäseneltään joka pitkähkön elämänsä päätteeksi saa vastalahjaksi mailman kalleimman lopputontin !

        onhan siinä yhdenlainen elämäntehtävä tullut sitten tehtyä.

        Kirkko ei anna velkaa , jonka voi maksaa kultuaan jeesukselle korkoineen !!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkko ei anna velkaa , jonka voi maksaa kultuaan jeesukselle korkoineen !!!!

        erosin kirkosta kun ei siitä ollut enää hyötyä ja oma tili kasvoi 🙂

    • Anonyymi

      Nykyään saatana lähestyy luterilaista kulttuurikumous- ja wokettajien hahmossa kaikkinaisten sinänsä kauniin narratiivin hahmossa. Varsinkin kirkon naispapit mutta myös liberaalit miespapit ovat alttiita ja otollisia kauniille saatanan kuiskutteluille.

    • Eihän kristinuskonharhaiselle tarvitse muuta kuin lukea raamattua ja kysyä välillä että pidätkö tätä järkevänä, niin se taikausko katoaa kuin pieru saharaan.

      • Ainiin Heil Satan!

      • Raamattu ei ole kadonnut , eikä se katoa.
        Se on maailman vanhin kirja, eikä koskaan siitä ole mitään onnistuttu kumoamaan.
        Raamattu on maailman tutkituin kirja.
        Se on Jumalan ilmoitus ihmisille. Sen mukaisesti ihmiset tuomitaan tai vapahdetaan tämän maailmanajaan loputua, siirryttäessä iankaikkisuuteen, sinä päivänä, kun on tuomion päivä

      • Välva kirjoitti:

        Raamattu ei ole kadonnut , eikä se katoa.
        Se on maailman vanhin kirja, eikä koskaan siitä ole mitään onnistuttu kumoamaan.
        Raamattu on maailman tutkituin kirja.
        Se on Jumalan ilmoitus ihmisille. Sen mukaisesti ihmiset tuomitaan tai vapahdetaan tämän maailmanajaan loputua, siirryttäessä iankaikkisuuteen, sinä päivänä, kun on tuomion päivä

        Ei ole raamattu maailman vanhin, esimerkiksi Gilgamesh on paljon vanhempi.

        Tutkimus on osoittanut raamatun tarinat hevonpaskaksi ja/tai kopioiksi vanhemmista uskonnoista tai tarinoista.

        Edelleen raamattu ei sisällä muita kuin raamatun kuvaaman epäjumalan luoneiden miesoletettujen sanoja.

        Vahinko ettei oikeaa jumalaa luultavasti ole olemassa, joten et luultavasti joudu tilille epäjumalanpalvonnasta.

      • he-ma kirjoitti:

        Ainiin Heil Satan!

      • he-ma kirjoitti:

        Ainiin Heil Satan!

        Jeesus sanoi
        Matt. 12
        .....:
        36. Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset puhuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili.
        37. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

        Siis sinäkin joudut noista valheistasi tilille?

        Miksi et tee parannusta ja lopeta epäjumalasi puolesta valehtelua?

      • he-ma kirjoitti:

        Siis sinäkin joudut noista valheistasi tilille?

        Miksi et tee parannusta ja lopeta epäjumalasi puolesta valehtelua?

        Se onkin vakava asia. Erityisesti hengellisillä sivustoilla on oltava totuudessa. Siksi käytän paljon Raamatunkohtia, koska ne ovat Jumalan ilmoitus ihmisille ja niden vakuutena on Jumala .
        Ongelmana on , että käyttää oikeaa kohtaa ja hyvää käännöstä. Toinen vaikea on se mihinkä rajaa Raamatun paikan. Liian suppea valinta helposti jättää oleellisen yhteyden tarkoitukseen pois ja siksi asia helposti vääristyy.
        Huomioitava myös, että Raamattu aukeaa vain Pyhän Hengen avulla. Siinä on niin paljon syvyyttää, että sen aukeaminen on yliluonnollinen tapahtuma.

        Ehkä en lähtisi tähän keskusteluun omin voimin. Toivon hartaasti, etten kirjoittaisi mitään Jumalan tahdon vastaisesti.

    • Anonyymi

      Näin Jeesus lähestyy luterilaisia kirkkoja: Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.

    • Anonyymi

      Saatana lähestyy nykyään luterilaista putimin hahmossa.

      • Anonyymi

        Iänikuiset ortodoksi sortohyökkääjä uskovaiset.
        😁

      • Putin ei ole luterilainen eikä kristitty, hän on ortodoksi katolinen.

    • Anonyymi

      Saatanan lähettiläät on helppo tunnistaa sillä he aina tervehtivät tavatessa sanoen "Herran rauhaa" hymyillen samalla tekopyhää hymyään vaikka aivan selvästi Saatana itse kurkistelee heidän silmiensä takaa.

      • Jeesus sanoi opetuslapsilleen
        Luuk. 10:
        ....
        5. Kun astutte sisään johonkin taloon, sanokaa ensiksi: 'Rauha tähän taloon!'
        6. Jos siellä on rauhan lapsi, niin teidän rauhanne jää lepäämään hänen ylleen. Ellei ole, se palaa teille.
        .....

    • Anonyymi

      <<Kuinka Saatana lähestyy Luterilaista?<<

      Lutherin itsensä mukaan (Vähä katekimus, liitteet) kasteen avulla, jolloin Saatana asetetaan kiusaamaan ihmistä koko elämän ajaksi. Ja tämä on yhtä kuin kristinusko.

    • Anonyymi

      Kristittyjen kirkkojen ei kannattaisi tehdä mitään yhteistyötä tänne Amerikasta työntyneiden uskonlahkojen kanssa. Saatanaltalta ei pidä ottaa vastaan kenkännauhaakaan.

      Nokian pappi erehtyi veljeilemään vapaiden suuntien kanssa ja heti mieheen karkasi kiinni se Parhamin henki ja kaikki meni pieleen.

      Jenkkilahkojen tarkoitus on syrjäyttää maasta pois alkuperäinen kristillisyys ja tuoda sen tilalle omat uskomuksensa ja rituaalinsa.

      • Anonyymi

        .Melkisedek ei ottanut Sodoman papeilta vastaan yhtään mitään eikä alkanut emumeniaan sellaisten kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        .Melkisedek ei ottanut Sodoman papeilta vastaan yhtään mitään eikä alkanut emumeniaan sellaisten kanssa.

        po. ekumeniaan ei pidä alkaa lahkojen kanssa

        ekumenia=yhdessä eksyttämistä

        "lahkot", että ne jotka sellaista harjoittavat eivät peri Jumalan valtakuntaa"
        Gal.5:20

        Lahkot on kirkosta eronneiden perustamia uskonnollisia yhdistyksiä.

      • Monenlaisia kirkkoja ja liikkeitä on , mutta ei pidä yleistää minkään nimisiä ihmisryhmiä, sillä jokaisessa ryhmässä on erinlaisia ihmisiä.

        Sellaista kuin Parhamin henkeä ei Raamatussa mainita. Jotkin ymmärtämättömät antavat nimityksiä sellaisille ilmiöille, joita he eivät hyväksy. Pahoina esimerkkeinä ovat Putin kommonisteineen.

        Fariseukset ja kirjanoppineet olivat täynnä vihaaa Jeesusta kohtaan ja syyttelivät Häntä vaikka mistä. Nämä ulkoisesti uskonnolliset vaativat Jeesusta ristiin naulittavaksi..

        Matt.20: Kun Jeesus oli kulkemassa ylös Jerusalemiin, hän otti matkan aikana kaksitoista opetuslastaan erilleen ja sanoi heille:
        18. "Me menemme nyt ylös Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja kirjanoppineiden käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan
        19. ja luovuttavat hänet pakanoille pilkattavaksi, ruoskittavaksi ja ristiinnaulittavaksi, mutta kolmantena päivänä hän nousee ylös."

        Jeesus sanoi
        Matt.23:
        34. Katso, minä lähetän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja kirjanoppineita. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia te ruoskitte synagogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        po. ekumeniaan ei pidä alkaa lahkojen kanssa

        ekumenia=yhdessä eksyttämistä

        "lahkot", että ne jotka sellaista harjoittavat eivät peri Jumalan valtakuntaa"
        Gal.5:20

        Lahkot on kirkosta eronneiden perustamia uskonnollisia yhdistyksiä.

        Niin? Silloisestakin uskonnollisuudessa hyväksytystä uskonnollisesta järjestelmästä poikkeavia nimitettiin lahkoiksi, kuten Jeesuksen opetuslapsia.

        Paavali puolustautuu Feeliksin edessä
        Apt. 24:
        .....
        13. Eivät he myöskään voi näyttää sinulle toteen sitä, mistä he nyt minua syyttävät.
        14. Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa ja uskon kaiken, mitä laissa ja profeetoissa on kirjoitettu.
        15. Minä pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskaiden että väärintekijöiden.
        16. Siksi ahkeroinkin, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä.

        Todellinen usko on henkilökohtainen nöyrä ja tottelevainen suhde Jeesuksen kanssa.

        Joh.3
        16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
        17. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa vaan sitä varten, että maailma pelastuisi hänen kauttaan.
        18. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita. Mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainutsyntyisen Pojan nimeen.
        19. Ja tämä on tuomio: valo on tullut maailmaan, mutta ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valoa, sillä heidän tekonsa olivat pahoja.
        20. Sillä jokainen, joka tekee pahaa, vihaa valoa eikä tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.
        21. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat Jumalassa tehdyt."

    • Valvovalle kristitylle paholainen mahda mitään, nukkuvat on sen suosiollisia.

      • Anonyymi

        Älä aliarvioi Saatanaa.

        Saatana meni temppelin kaikkein pyhimpään osaan, teki identiteettivarkauden ja julisti itsensä Jeesukseksi.
        Saatana on korkein luotu olento ja taivaan entinen ex-ylienkeli. Osaa kaikkia maailman kieliä ja hurmoskieliä, enkelien kieliä ja oli taivaan ylistyskuoron johtaja. Virittelee lahkoissa niitä ylistyskuoroja edelleen, mutta eksytystarkoituksessa.

        Saatanalla on satoja lahkoja apunaan levittämässä sen ilosanomaa ja jakamassa Saatanan armolahjoja, joita he luulevat oikeiksi.

        Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
        Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
        Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

        "Ja he tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevia susia."

        Vihulainen tarkkailee ensin laumaa ja valitsee sieltä heikimman yksilön.

        Testaa ensin tunteeko Raamattua. Valitsee sellaisia, joiden Raamatun tuntemus on heikko.

        Sitten voimalla kimppuun, vie uhrin lahkoonsa, kaataa selälleen ja vie omaan luoliinsa kastettavaksi ja liitettäväksi saatanalliseen ylistyskuoroon.

        Paholainen valitsee jotka ei vät ole valveilla ,jossa on vain ripaus totuutta he lankeavat. Raamatun sanan tuntevat siellä on kaksi teräinen miekka ja kypäränä on jumalan sana se parempaa puolustusta ei ole.

        Kuoleman apostoleita ovat kaikki jotka vievät eksyneet tuhoon. Senpä vuoksi on julistettava tervettä evankeljumia se vain ja ainoastaa Raamatun sana.

      • Anonyymi
        kotileppä kirjoitti:

        Paholainen valitsee jotka ei vät ole valveilla ,jossa on vain ripaus totuutta he lankeavat. Raamatun sanan tuntevat siellä on kaksi teräinen miekka ja kypäränä on jumalan sana se parempaa puolustusta ei ole.

        Paavalin puheiden varaan ei kannata pelkästään autuuttaan rakentaa. Raamattua kannattaa lukea asusta loppuun asti ja tutkia onko asia niin.
        Silloin kun Paavalin puheet ei saa mitään tukea muilta kirjoittajilta niin ne pitää hylätä omaan arvoonsa, ihan samala tavalla pitää tutkia ja koetella kaikki kirjotukset.

        Korintossa Paavali sai sisälleen "The Messenger of Sathan" nimisen demonihengen ja alkoi puhumaan sekavilla hurmoskielillä ja valehtelemaan aina tarvittaessa, eikä pitänyt sitä edes kovin pahana syntinä.

        Room. 3:7

        Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

        Paavalia syyttivät oman edun tavoittelusta, joka ei pitänyt paikkaansa hankki elatuksensa työllään.

      • kotileppä kirjoitti:

        Paavalia syyttivät oman edun tavoittelusta, joka ei pitänyt paikkaansa hankki elatuksensa työllään.

        Paavali on kova pala liberaaleille.

      • Jaksuhali kirjoitti:

        Paavali on kova pala liberaaleille.

        Paavalin julistus evankelumilla ole mitään tekemistä liberaalinkanssa.

      • kotileppä kirjoitti:

        Paavalin julistus evankelumilla ole mitään tekemistä liberaalinkanssa.

        Ei olekaan. Siksi liberaalit yrittävätkin nonsoleerata Paavalin.

      • Jaksuhali kirjoitti:

        Ei olekaan. Siksi liberaalit yrittävätkin nonsoleerata Paavalin.

        Sanalle eivät mahta mitään liberaalit koska sana voi kaataa kaiken maalisen mahdin, kerran se tulee tapahtumaan kuitenkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä aliarvioi Saatanaa.

        Saatana meni temppelin kaikkein pyhimpään osaan, teki identiteettivarkauden ja julisti itsensä Jeesukseksi.
        Saatana on korkein luotu olento ja taivaan entinen ex-ylienkeli. Osaa kaikkia maailman kieliä ja hurmoskieliä, enkelien kieliä ja oli taivaan ylistyskuoron johtaja. Virittelee lahkoissa niitä ylistyskuoroja edelleen, mutta eksytystarkoituksessa.

        Saatanalla on satoja lahkoja apunaan levittämässä sen ilosanomaa ja jakamassa Saatanan armolahjoja, joita he luulevat oikeiksi.

        Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
        Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
        Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

        Ei Raamatussa puhuta nimellä hurmoskielet, vaan Pyhän Hengen vaikutuksesta ja kielillä puhumisen Armolahjasta.

        ÄLÄ HALVEKSI ARMOLAHJOJA ja PYHÄN HENGEN VAIKUTUSTA.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ja he tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevia susia."

        Vihulainen tarkkailee ensin laumaa ja valitsee sieltä heikimman yksilön.

        Testaa ensin tunteeko Raamattua. Valitsee sellaisia, joiden Raamatun tuntemus on heikko.

        Sitten voimalla kimppuun, vie uhrin lahkoonsa, kaataa selälleen ja vie omaan luoliinsa kastettavaksi ja liitettäväksi saatanalliseen ylistyskuoroon.

        Muuten oikein kirjoituksesi "Anonyymi 10.03.2022 18:53"
        MUTTA
        Lopussa mainitset sanan "lahkoonsa", viittaa yleiseen tietämättömyyteesi sanasta "lahko" ja epäilyttävästä sydämen asenteesta toisia Jeesuksen opetuslapsia kohtaan. Emmehän me ole täydellisiä, mutta "pyhittäytykää", "Rakastakaa "

        Matt.
        34...Sydämen kyllyydestä suu puhuu.
        35. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, ja paha ihminen tuo pahuutensa varastosta esiin pahaa.
        36. Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset puhuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili.
        37. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paavalin puheiden varaan ei kannata pelkästään autuuttaan rakentaa. Raamattua kannattaa lukea asusta loppuun asti ja tutkia onko asia niin.
        Silloin kun Paavalin puheet ei saa mitään tukea muilta kirjoittajilta niin ne pitää hylätä omaan arvoonsa, ihan samala tavalla pitää tutkia ja koetella kaikki kirjotukset.

        Korintossa Paavali sai sisälleen "The Messenger of Sathan" nimisen demonihengen ja alkoi puhumaan sekavilla hurmoskielillä ja valehtelemaan aina tarvittaessa, eikä pitänyt sitä edes kovin pahana syntinä.

        Room. 3:7

        Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

        Mainitsemasi Raamatun kohta on väärin ymmärretty.

        Huomaa kokonaisuus mihinkä tämä viittaa ja kakeessa oleva ehdollistava sana JOS

        Room. 3:
        1. Mitä etuja sitten on juutalaisilla, tai mitä hyötyä on ympärileikkauksesta?
        2. Paljonkin, kaikin tavoin. Ensinnäkin se, että heille on uskottu Jumalan sanat.
        3. Entä jos jotkut ovat olleet epäuskoisia? Ei kai heidän epäuskonsa tee Jumalan uskollisuutta tyhjäksi?
        4. Ei tietenkään! Olkoon Jumala luotettava, vaikka kaikki ihmiset olisivat valehtelijoita! Onhan kirjoitettu:
        "Että sinut todettaisiin vanhurskaaksi sanoissasi ja että sinä voittaisit, kun kanssasi käydään oikeutta."
        5. Mutta jos meidän vääryytemme osoittaa Jumalan vanhurskauden, mitä me silloin sanomme? Ei kai Jumala ole väärämielinen - puhun ihmisten tavoin - kun hän rankaisee vihassaan?
        6. Ei tietenkään! Kuinka Jumala silloin voisi tuomita maailman?
        7. Sillä jos Jumalan totuus minun valheeni vuoksi on tullut entistä selvemmin julki hänen kunniakseen, miksi minutkin vielä tuomitaan syntisenä?
        8. Pitäisikö meidän tehdä niin kuin meistä herjaten puhutaan ja niin kuin jotkut väittävät meidän sanovan: "Tehkäämme pahaa, että siitä tulisi hyvää?" He saavat oikeudenmukaisen tuomion.

      • kotileppä kirjoitti:

        Sanalle eivät mahta mitään liberaalit koska sana voi kaataa kaiken maalisen mahdin, kerran se tulee tapahtumaan kuitenkin.

        Ei voikaan mutta yritys on kova.

      • Välva kirjoitti:

        Ei Raamatussa puhuta nimellä hurmoskielet, vaan Pyhän Hengen vaikutuksesta ja kielillä puhumisen Armolahjasta.

        ÄLÄ HALVEKSI ARMOLAHJOJA ja PYHÄN HENGEN VAIKUTUSTA.

        Minä olin Joppen kaupungissa ja rukoilin. Silloin jouduin hurmoksiin ja näin näyn. Taivaasta tuli alas, aivan minun eteeni, ikään kuin suuri purjekangas neljästä kulmastaan kannateltuna. Ap.11:5 Pietari joutui hurmoksiin katto.

        Kyllä joutui hurmoksiin. Hurmoksiin joutuminen on luonnollista Pyhän Hengen tapahtuma. Jumalan antamat Pyhän Hengen armolahjat on annettu Jeesuksen omille .
        On turvallista, kun Pyhä Henki on meidän ,Jeesuksen omien, kanssamme ikuisesti.

        1.Kor. 12:
        4. Armolahjoja on erilaisia, mutta Henki on sama.
        5. Myös palvelutehtäviä on erilaisia, mutta Herra on sama.
        6. Voimavaikutuksia on erilaisia, mutta Jumala, joka kaiken kaikissa vaikuttaa, on sama.
        7. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin yhteiseksi hyödyksi.

        Jeeus sanoi
        Joh.14:
        .....
        15. Lupaus Pyhästä Hengestä
        "Jos te rakastatte minua, te pidätte minun käskyni.
        16. Ja minä rukoilen Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
        17. Totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, sillä se ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän luonanne ja on teissä.
        18. En minä jätä teitä orvoiksi vaan tulen luoksenne.
        19. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää näe minua, mutta te saatte nähdä minut, sillä minä elän ja tekin saatte elää.
        20. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja te olette minussa ja minä teissä.
        21. Se, jolla on minun käskyni ja joka noudattaa niitä, rakastaa minua. Ja joka rakastaa minua, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmaisen itseni hänelle.

    • Anonyymi

      <<Älä aliarvioi Saatanaa.

      Saatana meni temppelin kaikkein pyhimpään osaan, teki identiteettivarkauden ja julisti itsensä Jeesukseksi.<<

      Ei julistanut, vaan julisti itsensä Kristukseksi (Pietarin 2.kirje). Tämä on tätä idiotismia, jota on tosi vaikea ymmärtää, jos ei erota tarinasta edes sitä, että mikä on Jeesus tai mikä on Kristus.

      • Anonyymi

        Onneksi edes ammattiteologi ymmärtää asian - piispa Huovinen, Kirkko- ja kaupunkilehti, kolumni Auringonpalvontaa:

        <<<Juhannuksen aurinkoa ihaillessa sopii muistaa, että Kristuskin on aurinko, Toinen Aurinko, erotukseksi maallisista auringoista. Pakanallisten hallitsijoiden nimelle annettiin uusi merkitys. Kristus on Voittamaton Aurinko, Sol Invictus.<<<

      • Anonyymi

        Jeesus kun kuoli ja meni ensin tuonelaan, niin Jumalan Henki poistui Temppelin kaikkein pyhimmästä osasta pois ja jätti paikan Saatanalle, joka nyt esiintyy Jumalana ja loistavana olentona ja jumaloitavana, käyttää nimeä Jeesus. Istuu sillä Saalemihuoneiden penkkirivien päässä hohtavassa vakkoisessa vaatteissa ja ylistää kuoron mukana itseään. Kaataa ihmisiä selälleen ja hyppii ja hilluu sen kun kerkiää.

      • Anonyymi

        Kristuksella tarkoitetaan Jeesusta. Jeesus Kristus on sama asia.

    • Anonyymi

      Helluntailaiset on vesittäneet kasteen merkityksen pelkäksi lahkoonsa liittymisrituaaliksi, jossa yleisö taputtaa käsiään. Helluntailaiset ovat poistaneet kasteesta syntien anteeksisaamsen ja Pyhän Hengen lahjan saamisen kokonaan pois. Helluntailaisten kaste on ihmisteko.

      Teosofien mukaan käsien taputus liittyy henkivaltojen kanssa yhteydenpitoon ja niiden kutsumiseen ja ylistykseen.

      Samoin ehtoollisen merkityksen helluntailaiset ovat muuttaneet pelkäksi mehukatin juomiseksi ja muistelutilaisuudeki, poistaen sen tärkeimmän asian ehtoollisesta eli syntien anteeksisaamisen.
      Helluntailaisten ehtoollinen on ihmisteko.

      • Anonyymi

        helluntailaisuudessa ei koskaan kastetta ole kunnolla tutkittukaan raamatusta, vaan katsovat mallia, mitä Apostolit TEKI, ja niistäkin pudotettu perhekunnat / lapset pois.

        elikkä niiden evankeliumi ja Jumalan ilmoitukset on sielä "taka-alalla", sitten on paljon näitä "ihmiskäskyjä" > "älä koske älä maista"
        tarkkaan valikoituja
        - mitä saa lukea / kuunnella / kenen kanssa saa olla ystävyydessä / myös avioliitot on suurennuslasin alla/ hameen pituus / hiukset, ym, ym.

        Jeesus kun ei sano mitään muuta tärkeämpää, kuin:
        "rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi"

        helluntailaisuuden "lähimmäiset" on se oma poppoo, tai jos saat käännytettyä jonkun "samankaltaiseksi".

        Miksi valehtelet niin paljon ?

        etkö tiedä että se on syntiä!

      • Hellareilla ja teosofeilla EI ole mitään yhteistä.

        Pilkkaat , "Anonyymi 11.03.2022 08:53", Jeesuksen opetuslapsia ja Jumalan antamia Pyhiä toimituksia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        helluntailaisuudessa ei koskaan kastetta ole kunnolla tutkittukaan raamatusta, vaan katsovat mallia, mitä Apostolit TEKI, ja niistäkin pudotettu perhekunnat / lapset pois.

        elikkä niiden evankeliumi ja Jumalan ilmoitukset on sielä "taka-alalla", sitten on paljon näitä "ihmiskäskyjä" > "älä koske älä maista"
        tarkkaan valikoituja
        - mitä saa lukea / kuunnella / kenen kanssa saa olla ystävyydessä / myös avioliitot on suurennuslasin alla/ hameen pituus / hiukset, ym, ym.

        Jeesus kun ei sano mitään muuta tärkeämpää, kuin:
        "rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi"

        helluntailaisuuden "lähimmäiset" on se oma poppoo, tai jos saat käännytettyä jonkun "samankaltaiseksi".

        Onko luterilaisuudessa tutkittu, mitä kaste tarkoittaa. Vai onko se vain entisen katolisen munkin Lutherin katolisen oppien mukaisesti otettu luterilaiseen kirkkoon. Tuota Lutherin määräämää opetusta ei ole Raamatussa.

        Raamatussa alkuteksteissä on selvästi ilmoitettu, kasteen tarkoitus ja sen saamisen ehdot. Niitä noudattavat parhaiten vapaiden suuntien kristilliset seurakunnat.

      • Anonyymi
        Välva kirjoitti:

        Luterilaisuus perustuu nimenomaan Raamattun ja siihen mitä se ilmoittaa, myös kasteesta.

        Raamatussa on selvästi ilmoitettu kaste, ja sen sisältö. Hellarit keksivät sitten omia kasteitaan, ne eivät noudata Raamatun opetuksia.

        Kyllä Luterilaisuus on hyvä asia ja siellä käytetään paljon Raamattua. Luterilaisuudessa on paljon uudestisyntyneitä Jeesuksen opatuslapsia.

        Se mistä olen huolissani on , että pysyy uskossa loppuun asti eikä kuvittele, jonkun sakramentin riittävän. Jeesuksen opetuslapseus on yhteyttä Hänen kanssaan. Sen suurempaa ei ole, kuin elää Jumalan yhteydessä.

        Jeesus kertoo vertauksena Viinipuu ja oksat
        Joh.14:
        1 . "Minä olen tosi viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
        2. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii, ja jokaisen oksan, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, jotta se kantaisi runsaamman hedelmän.
        3. Te olette jo puhtaat sen sanan kautta, jonka olen teille puhunut.
        4. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niin kuin oksa ei itsestään voi kantaa hedelmää, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
        5. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, kantaa paljon hedelmää, sillä ilman minua te ette voi tehdä mitään.
        6. Jos joku ei pysy minussa, hänet heitetään pois kuin oksa - ja se kuivettuu. Kuivat oksat kootaan yhteen, heitetään tuleen ja poltetaan.
        7. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja se tapahtuu teille.
        8. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee ilmi(31), että te kannatte paljon hedelmää ja niin osoitatte olevanne minun opetuslapsiani.
        9. Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin minäkin olen rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani.
        10. Jos pidätte minun käskyni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
        11. Olen puhunut teille näistä asioista, jotta minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
        12. Tämä on minun käskyni: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.
        13. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäviensä puolesta.
        14. Te olette minun ystäviäni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.

    • Anonyymi

      Aika outoa on sekin, kun Jumalan Henki poistui Temppelin kaikkein pyhimmästä osasta kokonaan pois Jeesuksen kuollessa, niin vielä paljon aikaa sen jälkeen Paavali meni hiukset kaljuksi ajeltuna sinne temppeliin tekemään nasiirilupausta.

      Kysymys kuuluu, kenen edessä hän sen nasiirilupauksen teki?

      • Anonyymi

        Paavali oli karkottamassa Johannesta pois alkuseurakunnasta Patmos nimiselle saarelle.
        Vain Johannes säilytti oikean ylösnousemususkon ja totteli Jeesuksen käskyjä.

        1. Joh. 5:19

        Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa.

        Vai oli Paavali karkottamassa.. missä niin kerrotaan?

      • Anonyymi

        Missä Paavali sellaista tekee, kerro?

      • Tuo juttusi ei ole tosi.

    • Anonyymi

      Matt. 21:16 ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nuo huutavat?" "Kuulen", vastasi Jeesus. "Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?

    • Anonyymi

      Luterilaisten ei kannattaisi tehdä mitään yhteistyötä Jenkkilahkojen hurmostelijoiden kanssa.
      Harhaoppisia pitää karttaa kun on ensin varoittanut heitä.

      • Anonyymi

        Unohdit taas sinun parhamisi.

      • Monissa eri nimisissä seurakunnissa ja kirkoissa on uudestisyntyneitä uskovia, joiden keskuudessa tulee olla keskinäinen yhteys.

        Apt.2:
        41. Ne, jotka ottivat Pietarin sanat vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä.
        42. He pysyivät apostolien opetuksessa, keskinäisessä yhteydessä, leivän murtamisessa ja rukouksissa.
        43. Jokaisen valtasi pelko, ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.
        44. Kaikki uskovat olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä.
        45. He myivät omaisuutensa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
        46. Joka päivä he tulivat yksimielisesti koolle temppelialueelle, ja he mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemullisin ja vilpittömin sydämin.
        47. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka pelastuivat.

      • Anonyymi
        Välva kirjoitti:

        Monissa eri nimisissä seurakunnissa ja kirkoissa on uudestisyntyneitä uskovia, joiden keskuudessa tulee olla keskinäinen yhteys.

        Apt.2:
        41. Ne, jotka ottivat Pietarin sanat vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä.
        42. He pysyivät apostolien opetuksessa, keskinäisessä yhteydessä, leivän murtamisessa ja rukouksissa.
        43. Jokaisen valtasi pelko, ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.
        44. Kaikki uskovat olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä.
        45. He myivät omaisuutensa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
        46. Joka päivä he tulivat yksimielisesti koolle temppelialueelle, ja he mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemullisin ja vilpittömin sydämin.
        47. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka pelastuivat.

        Luterilaiset uskovat ja esim. helluntailaiset uskovat haluavat molemmat tutkia Raamattua etsien totuutta. Liberaaleilla luterilaisessa kirkossa taas on kuin eri uskonto, kristillisperäinen uskonto, eikä heidän kanssa hengellistä yhteyttä juuri löydä muuten kuin lähinnä pinnallisesti joissain asioissa.

    • Anonyymi

      SUURIN KÄSKY !

      Matt. 22:
      36. "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?"
      37. Jeesus vastasi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikella ymmärrykselläsi.'
      38. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
      39. Toinen, tämän kaltainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.'
      40. Näihin kahteen käskyyn sisältyy koko laki ja profeetat."

      Ketkä ovat Jeesuksen opetuslapsia.
      Joh.8:
      31. Sitten Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, te todella olette minun opetuslapsiani
      32. ja tulette tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita."

      Miten voimme ymmärtää ja pysyä Hänen sanassaan.
      Joh.14:
      23. Jeesus vastasi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, hän pitää minun sanani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme hänen luokseen asumaan.
      24. Se, joka ei rakasta minua, ei pidä minun sanojani. Mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
      25. Tämän minä olen puhunut teille ollessani teidän luonanne.
      26. Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä lähettää minun nimessäni, opettaa teille kaiken ja muistuttaa teitä kaikesta, mitä minä olen teille sanonut."

      Saatana on paha joka valehtelee.
      Sitä ei voi tunnistaa, kuin vain totuudessa.

      Joh.8:
      31. Sitten Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, te todella olette minun opetuslapsiani
      32. ja tulette tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita."

      Joh.1:
      15. Johannes todisti hänestä ja huusi: "Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka tulee minun jäljessäni, on minua edellä, sillä hän oli olemassa ennen minua."
      16. Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet osamme ja armoa armon lisäksi,
      17. sillä laki on annettu Mooseksen kautta, armo ja totuus ovat tulleet Jeesuksen Kristuksen kautta.
      18. Jumalaa ei ole kukaan milloinkaan nähnyt. Ainutsyntyinen Jumala, joka on Isän rinnalla, on hänet ilmoittanut.
      19. Jeesuksen

      Joh.14:
      15. "Jos te rakastatte minua, te pidätte minun käskyni.
      16. Ja minä rukoilen Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
      17. Totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, sillä se ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän luonanne ja on teissä.
      18. En minä jätä teitä orvoiksi vaan tulen luoksenne.
      19. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää näe minua, mutta te saatte nähdä minut, sillä minä elän ja tekin saatte elää.
      20. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja te olette minussa ja minä teissä.
      21. Se, jolla on minun käskyni ja joka noudattaa niitä, rakastaa minua. Ja joka rakastaa minua, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmaisen itseni hänelle."

    • Anonyymi

      Kuka tappoi Ananiaan ja Safiiran rahan takia?

      Kuka sai sisälleen Saatanan demonihengen lopun elämänsä ajaksi?

      Pyhä Henki ja paha henki kun ei ole ihmisessä yhtä aikaa.

      1. Sam. 16:14

      Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.

    • Anonyymi

      Harhaoppisten Jenkkilahkojen tarkoitus on syrjäyttää perinteinen kristinusko maasta pois ja tuoda tilalle omat harhaopit ja rituaalit ja kymmenyksineen.

      • Anonyymi

        Tuo "perinteinen" luterilainen usko on tänä päivänä lähinnä SETA:n äänitorvi, kun kirkoissa aletaan järjestämään homomessuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo "perinteinen" luterilainen usko on tänä päivänä lähinnä SETA:n äänitorvi, kun kirkoissa aletaan järjestämään homomessuja.

        Helluntailaisuus on nykyään keskenään riitelevien kuppikuntien vallassa. Hajaannus on lopun merkkejä.

        Ei siellä kukaan ole mitään luvattua vieraan kielen taitoa saanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisuus on nykyään keskenään riitelevien kuppikuntien vallassa. Hajaannus on lopun merkkejä.

        Ei siellä kukaan ole mitään luvattua vieraan kielen taitoa saanut.

        Nyt kun ihmiset pääsevät nettiin, niin sieltä on paljastanut, että Pentecostalismin perustaja oli paha mies, vietiin vankilaan ja sai syytteen sodomiasta.
        Se pistää miettimään, mihin on sotkeentumassa, kun ne asiat hyväksyy samalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisuus on nykyään keskenään riitelevien kuppikuntien vallassa. Hajaannus on lopun merkkejä.

        Ei siellä kukaan ole mitään luvattua vieraan kielen taitoa saanut.

        helluntailaisuus on pokinut satoja erilaisia eksyttäviä lahkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kun ihmiset pääsevät nettiin, niin sieltä on paljastanut, että Pentecostalismin perustaja oli paha mies, vietiin vankilaan ja sai syytteen sodomiasta.
        Se pistää miettimään, mihin on sotkeentumassa, kun ne asiat hyväksyy samalla.

        tuomitsisivatko helluntailaiset helluntailaisuuden perustajat Parhamin ja Seymoren samallalailla, hyvin ainakin näiden sodomiaa harjoittavien miesten seurakuntaoppi uppoo helluntailaisille vielä nykyäänkin, vaikka todellista tietoakin jo saatavilla, mikä aiemmin koetettu salata helluntailaisuudessa täydellisesti.

        ei onnistu enää v.2000 -luvulla tuo salaaminen.

        Ihmisen otsaan tönimisellä ja sipaisuilla (shaktipat) sitä paholaisen hengen mentävää reikåå ihmisen otsaan tehdään. Lahkot kannattaa kiertää kaukaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisen otsaan tönimisellä ja sipaisuilla (shaktipat) sitä paholaisen hengen mentävää reikåå ihmisen otsaan tehdään. Lahkot kannattaa kiertää kaukaa.

        Nyt on tainnut tuolta vedenpalvojalta mennä hermot!
        Monta sairasta viestiä peräkkäin. Ehkä se kertoo pakollisen vauvakasteen vaikutuksesta
        yksinkertaiseen ihmiseen. Sairas tapaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on tainnut tuolta vedenpalvojalta mennä hermot!
        Monta sairasta viestiä peräkkäin. Ehkä se kertoo pakollisen vauvakasteen vaikutuksesta
        yksinkertaiseen ihmiseen. Sairas tapaus.

        helluntaillaist ainakin herjaa Jeesuksen Kristuksen kastekäskyä:

        Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi:
        "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. MENKÄÄ siis ja tehkää KAIKKI KANSAT minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"
        Matt: 28: 18-19

        "kaikissa kansoissa = myös kaikenikäisiä.

        sanotko Jeesuskellekin, että "pakollinen vauvakaste" !

        Totta: ""kaikissa kansoissa = myös kaikenikäisiä.".

        Mutta apostolisen mallin mukaan kastetaan, vain ne, jotka ottavat sanan vastaan:
        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

        Siksi vauvoja ei kastettu.

        Alkuseurakunnan aikaan, HEILLÄ oli JO Jummalan antama LIITTO, joka VAIHTUI , kastekäsky , Uusi LIITTO.

        ja olihan alkuseurakuttassa niitäkin, jotka halusivat kasteen lisäksi vielä ympärileikkauksen, koska olivat uskoneet ympärileikkauksen pelastavaan liittoon.
        Siitä Paavali sanoo: "nuo, jotka ympärileikkauttavat itsensä"

        ympärileikkauksen liitto jäänyt jo historiaan, ja meidän aikanamme ei ole kuin:
        YKSI Liitto > kaste.

        meidän sukupolvemme aikaan siis ei ole olemassa enää:
        Vanha liitto _ Uusi liitto, vaan ainoastaan Uusi LIITTO.

        jos ei usko kasteen LIITTOON, miten voi sanoa olevansa edes uskovainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on tainnut tuolta vedenpalvojalta mennä hermot!
        Monta sairasta viestiä peräkkäin. Ehkä se kertoo pakollisen vauvakasteen vaikutuksesta
        yksinkertaiseen ihmiseen. Sairas tapaus.

        Oho, nyt meni saatanaa palvovalta uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatssa trollilta hermot. Hän on kai taas pavlonut taas vettä mikä lienee tuon uudestikasteen vaikutus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta: ""kaikissa kansoissa = myös kaikenikäisiä.".

        Mutta apostolisen mallin mukaan kastetaan, vain ne, jotka ottavat sanan vastaan:
        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

        Siksi vauvoja ei kastettu.

        Kyllä a pienet lapset kuulut Sanan vastaanottajin myös. Ketään ei kastettu uudestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helluntailaisuus on pokinut satoja erilaisia eksyttäviä lahkoja.

        Et "Anonyymi 12.03.2022 12:15" edes tiedä , että EI Helluntailaisuus ole lahko.

        Helluntailaisuuden alkuperäinen ainoa ohjekirja on Raamattu, eli Jumalan sana.

        Mutta Luterilaisuudessa on otettu kristinuskon ulkopuolisia kirjoja , jotka eivät ole Raamatun opetuksen mukaisia.

        Lutherin opit ovat Roomalais katolisen kirkon kristittyjä vainoavia oppeja. Luterilainen kirkko on soveltanut Lutherin oppeja kirkkonsa opeiksi.
        Samoin Hitler käytti Lutherin oppeja sekä okkultismia holokaustin luomiseen.

        Kumpi noista uskonsuunnista on Jumalan sanan mukaisia.
        Mainittakoon, että Uudestisyntyneitä Jeesuksen opetuslapsia on laajalti eri seurakunnissa ja kirkoissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tuomitsisivatko helluntailaiset helluntailaisuuden perustajat Parhamin ja Seymoren samallalailla, hyvin ainakin näiden sodomiaa harjoittavien miesten seurakuntaoppi uppoo helluntailaisille vielä nykyäänkin, vaikka todellista tietoakin jo saatavilla, mikä aiemmin koetettu salata helluntailaisuudessa täydellisesti.

        ei onnistu enää v.2000 -luvulla tuo salaaminen.

        Helluntailaiset eivät ole missään tekemisissä mainitsemiesi "Anonyymi 12.03.2022 12:21"ihmisten kanssa. Hellareilla ei ole mitään velvollisuutta tuomita heille vieraita ihmisiä. Varoittaa pitää sellaisista, jotka valehtelevat.

        Helluntailaisuudeksi sanottu uskonsunta, syntyi Pyhän Hengen ilmenemisen vaikutuksesta.

      • Anonyymi

        Valehtelet.

    • Anonyymi

      Itse asiassa huvittavaa seurata tämä vettä palvovan uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin ramatussa -trollin säälittävää kitinää. Se aloittaa aamuöllä ja sitten aamulla palaa, yhdentoista jälkeen taas täällä ja kahden kolmeen aikaan taas piiitkä päivystyssessio , aina ensin luterilaten palstalle ja sitten kaste-osioon. Aina jos luterilaisuus -osiossa löytyy puhetta vauvoista, kasteesta, synnistä tms. niin aina tuo typerä helluntailainen on ääness

      • Anonyymi

        Toki siitä kertoo sekin että e tulee aina nimenomaan luterilaisten palstoille vauvoistaan jankkaamaan.

        Sen tyypillisiä mantorja on "uskomattoman aikuisen tai uskomattoman vauvan kastaminen on turhaa" tai "vain uskovat kastettiin. tai "pakollisen vauvakasteen hedelmä"

        Mutta se ei välitä pätkän vertaa Raamatun opetuksista tai Jeesuksen kaste - ja lähetyskäskystä, vaan vääristelee niitä koko ajan mikä on uudestikastajille hyvin tyypillistä

        Sairas tapaus

        Mutta ehkä se nyt meni unillle ja palaa taas aamuyöstä tänne vinkumaan vauvoista.

        Kuvottava tapaus kyllä.

      • Anonyymi

        Mikä sua "Anonyymi 12.03.2022 15:31" vaivaa.
        Tällä kertaa unohdin sun oman parhamisi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Toki siitä kertoo sekin että e tulee aina nimenomaan luterilaisten palstoille vauvoistaan jankkaamaan.

        Sen tyypillisiä mantorja on "uskomattoman aikuisen tai uskomattoman vauvan kastaminen on turhaa" tai "vain uskovat kastettiin. tai "pakollisen vauvakasteen hedelmä"

        Mutta se ei välitä pätkän vertaa Raamatun opetuksista tai Jeesuksen kaste - ja lähetyskäskystä, vaan vääristelee niitä koko ajan mikä on uudestikastajille hyvin tyypillistä

        Sairas tapaus

        Huom Jakeet 47 ja 48

        Joh.12:
        44. Mutta Jeesus huusi sanoen: "Joka uskoo minuun, ei usko minuun vaan häneen, joka on minut lähettänyt.
        45. Joka näkee minut, näkee hänet, joka on minut lähettänyt.
        46. Minä olen tullut valoksi maailmaan, ettei yksikään, joka uskoo minuun, jäisi pimeyteen.
        47. Jos joku kuulee minun sanani eikä noudata niitä, en minä häntä tuomitse, sillä minä en ole tullut tuomitsemaan maailmaa vaan pelastamaan maailman.
        48. Joka halveksii minua eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä.
        49. Sillä en minä ole puhunut omia ajatuksiani. Isä, joka on minut lähettänyt, on antanut minulle käskyn, mitä minun on sanottava ja mitä puhuttava.
        50. Minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Minkä minä siis puhun, sen minä puhun niin kuin Isä on minulle sanonut."

      • Timoteus Paavalin työn jatkajana

        2. Tim. 4:
        1. Kehotan sinua vakavasti Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva elävät ja kuolleet, ja hänen ilmestymisensä ja valtakuntansa kautta:
        2. saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita ja kehota, kaikin tavoin kärsivällisesti opettaen.
        3. Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät kärsi tervettä oppia vaan omien himojensa mukaan haalivat itselleen opettajia korvasyyhyynsä.
        4. He kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät tarujen puoleen.
        5. Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ ja hoida palvelutehtäväsi täydellisesti.

    • Anonyymi

      Niin, se lähestyy myös tuon noidan kautta.

    • Anonyymi

      Jeesus käski kastaa "kaikki kansat" eli kaikki ihmiset..Kansaan kuuluu kaikki ihmiset siellä.

      Joel 2:16

      Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.

      Koko Isrelin 2 milj. kansa saivat saman kasteen ylittäessään Punaisen meren.
      Kaikki kansa kuului samaan seurakuntaan.

      Kaikki kansa saivat kasteessa Pyhän Hengen lahjan. Näin käy Kristittyjen yhdessä kasteessa tänä päivänä.

      1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
      2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
      3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
      4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.

      • Anonyymi

        joko olet koonnut vanhukset ja rintoja imeväiset, vai meneekö kaikki aika hokemalla samaa fraasia ympäri foorumeita !

      • Anonyymi

        Jeesus ei kuules Jooelin aikana käskenyt yhtään mitään.

        Ja s e mitä Jeesus käski, se ilmenee siinä mien Apostolit käskyä toimittivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus ei kuules Jooelin aikana käskenyt yhtään mitään.

        Ja s e mitä Jeesus käski, se ilmenee siinä mien Apostolit käskyä toimittivat.

        Jumala on on jo Vanhan liiton kirjoituksissa kaiken ilmoittanut, ja toteutuu Uudessa testamentissa.

        profetiat on "kirjoituksissa", kenellä taitoa ymmärtää "kirjoitukset".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joko olet koonnut vanhukset ja rintoja imeväiset, vai meneekö kaikki aika hokemalla samaa fraasia ympäri foorumeita !

        Miksi tuo katkera vaari tulee luterilaisten palstalle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus ei kuules Jooelin aikana käskenyt yhtään mitään.

        Ja s e mitä Jeesus käski, se ilmenee siinä mien Apostolit käskyä toimittivat.

        Kyllä ja se mitä Jeesus käski ilmenee Uudessa Testamentissa olevista lähetyskäskyistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ja se mitä Jeesus käski ilmenee Uudessa Testamentissa olevista lähetyskäskyistä.

        Ylipäällikön viimeinen päiväkäsky maan päällä ennen taivaaseen nousemista.

        Kenelläkään ihmisellä ei edes apostoleilla ole valta sitä muutella ja laittaa kasteen edelle omia etuliitteitään, kuten harhaoppiset helluntailaise tekeävät jatkuvasti, koska eivät usko Jeesusta, eikä tottele Jeesusta.

        Matt.28
        18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
        19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
        20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.

        Käskyn kuulleet olivat vain juutalaisia, kyllä ne tajusivat silloin, että vain Juutalaiset!
        😁

    • Matt.5:
      43. Rakastakaa vihamiehiänne
      (Luuk. 6:27-36)
      "Te olette kuulleet sanottavan: 'Rakasta lähimmäistäsi' ja 'Vihaa vihamiestäsi.'
      44. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka vainoavat teitä(7),
      45. että olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin pahoille kuin hyvillekin ja antaa sataa niin vanhurskaille kuin väärintekijöillekin.
      46. Jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, minkä palkan te siitä saatte? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
      47. Jos te tervehditte ainoastaan veljiänne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
      48. Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen."

    • Anonyymi

      Hörhöt kannattaa kiertää kaukaa.

      Jer. 29:26

      'Herra on pannut sinut, Sefanja, pappi Jojadan seuraajaksi valvomaan järjestystä Herran temppelissä ja toimittamaan jalkapuuhun ja kaularautaan kaikki hullut ja hurmahenget, jotka esiintyvät profeettoina.

      Juud. 8

      Yhtä kaikki nämä hurmahenget tekevät samalla tavoin. He saastuttavat ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat henkivaltoja.

      Jaak. 2:7

      Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

    • No tiedä häntä olisko se nyt ihan noin raadollistakaan mutta kyllähän se lahkoissa henkien kanssa peuhaaminen vähän tuollaiseen toimintaan viittaa. Yleensä vielä kun iskevät kyntensä kuin korppikotkat sellaiseen uhriin joka ei ole ihan voimissaan. Tuosta sitten alkavat hurmosmaiset kielillä puhumiset ja loputtomat lankeamiset demonien pauloihin.

      • Anonyymi

        Miksi puhut tuollaista roskaa jossa ei ole mitään tervettä?

        kuka sinua käskee sellaiseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi puhut tuollaista roskaa jossa ei ole mitään tervettä?

        kuka sinua käskee sellaiseen?

        Olisko se \OO/ jokin tuon näköönen.
        @

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi puhut tuollaista roskaa jossa ei ole mitään tervettä?

        kuka sinua käskee sellaiseen?

        No eihän se minun vikani ole, ettei lahkotouhuissa ole mitään tervettä.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No eihän se minun vikani ole, ettei lahkotouhuissa ole mitään tervettä.

        sinun vikasi on se ettet pysy totuudessa tajuatko !

        vääristelet paisuttelet ja kerrot olemattomia tapahtumia muka tapahtuneina ja sata muuta vastaavaa läpeensä mätää tarinaa!

        et ymmärrä mitään lahkoista, aloita siitä!

    • Anonyymi

      Varmaan käymällä oikeutta? Siellähän voi korkeintaan käydä? Eihän kukaanm jää sinne käymään? 😂🤣😅 https://youtu.be/Ajvt1GkSNVQ
      Eihän?

    • Anonyymi

      Kirkkaudessa. Luterilainenkin voi tulla uskoon.

      • Niin ei tuo uskomiseen tarvita mitään elämänsä ryssimistä nelinkontin ja kaikkien puskin kiertelyä, eikä liioin tarvita mitään muka kielillä puhumista eikä teatterimaisia upotuksia ja hallelujia.

        Ihan kirkon aidot konservatiivit on pärjänneet vuosisatoja ilman noita.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Niin ei tuo uskomiseen tarvita mitään elämänsä ryssimistä nelinkontin ja kaikkien puskin kiertelyä, eikä liioin tarvita mitään muka kielillä puhumista eikä teatterimaisia upotuksia ja hallelujia.

        Ihan kirkon aidot konservatiivit on pärjänneet vuosisatoja ilman noita.

        siinä hyvää esimerkkiä pascanjauhamisestasi ja nollatietämisestäsi !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siinä hyvää esimerkkiä pascanjauhamisestasi ja nollatietämisestäsi !

        menehän vanhus pois täältä kitisemään muualle, puhut vain pascaa

    • Anonyymi

      "Jumalan sota-asu
      Sitten Paavali opettaa uskoville koko Jumalan sota-asun päälle pukemista, jotta uskova voisi kestää perkeleen kavalat(methodeia) juonet. Methodeia tulee sanoista meta(mukaan) ja hodos(tie). Perkele menettelee järjestelmällisesti yrittäessään langettaa uskovaa. Perkele valitsee tarkasti ajan ja myös paikan aina tilanteen mukaan, milloin hän ryhtyy kiusaamaan uskovaa. Perkele valitsee hänelle otollisimman hetken milloin hän otaksuu uskovan lankeavan kiusaukseen. Paavali käyttää Pyhän Hengen inspiroimana aikansa sotilaan sotavarusteita esimerkkinä Jumalan sota-asusta. Uskovilla ei ole taistelua lihaa ja verta vastaan, vaan pimeyden henkivaltoja vastaan. Tällä taistelukentällä ei taistella uskon sisaria- ja veljiä vastaan eikä tämän maailman ihmisiä vastaan"

      Huh huh

      Tehkää parhaamme.
      😁

      • Anonyymi

        Miten kaunis kun siitä, kun lapset viedään seurakuntaan siunattavaksi ja ylkä ja morsian menevät kastettavaksi:

        "Joel 2:16

        Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa."

        "Katso minä kohotan lippuni KANSAKUNTIEN puoleen, kohotan lippuni KANSOJA kohti,
        niin he tuovat sinun poikasi sylissänsä ja kantavat sinun tyttäresi olkapäillään"
        Jes: 49: 22

        "Menkää siis ja tehkää kaikki KANSAT minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä
        Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"
        Matt: 28: 19

        Hah hah!!! ""Katso minä kohotan lippuni KANSAKUNTIEN puoleen, kohotan lippuni KANSOJA kohti,
        niin he tuovat sinun poikasi sylissänsä ja kantavat sinun tyttäresi olkapäillään"
        Jes: 49: 22

        Ompa surkea yritys. Tuossahan puhutaan siitä, miten juutalaiset palaavat kotimaahansa.
        Kaikkea ne kasteenpalvojat keksivätkin. Vai pitäiskö kastettavaa pitää olkapäällä?

        Onpa surkea yritys!!! Ja mistähän juutalaisten paluu kotimaahansa kertoo

        Tuo uudestikasteenpalvoja ei usko Jeesuksen käskyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa surkea yritys!!! Ja mistähän juutalaisten paluu kotimaahansa kertoo

        Tuo uudestikasteenpalvoja ei usko Jeesuksen käskyä.

        Tuo on se noita joka vihaa Kristuksenpalvojia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa surkea yritys!!! Ja mistähän juutalaisten paluu kotimaahansa kertoo

        Tuo uudestikasteenpalvoja ei usko Jeesuksen käskyä.

        noin ne helluntailaiset, ivaa, pilkkaa Raamatun SANAA sanomalla
        "Hah, hah !!!" Jes: 49: 22,
        siis pilkkaavat siis tuota mitä Jesaja sanoo (49:22), semmosta "raamatullista" uskoa helluntailaisuus . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hah hah!!! ""Katso minä kohotan lippuni KANSAKUNTIEN puoleen, kohotan lippuni KANSOJA kohti,
        niin he tuovat sinun poikasi sylissänsä ja kantavat sinun tyttäresi olkapäillään"
        Jes: 49: 22

        Ompa surkea yritys. Tuossahan puhutaan siitä, miten juutalaiset palaavat kotimaahansa.
        Kaikkea ne kasteenpalvojat keksivätkin. Vai pitäiskö kastettavaa pitää olkapäällä?

        Ei kai niitä lapsia sylissä kanneta tuhansia kilometrejä jostain ulkomailta Isreliin.

        Kyllä tuossa puhutaan hengellisestä asiasta. Jahve Nissi=Lippu on yksi Jumalasta käytetyistä nimistä.

        ""Katso minä kohotan lippuni KANSAKUNTIEN puoleen, kohotan lippuni KANSOJA kohti,
        niin he tuovat sinun poikasi sylissänsä ja kantavat sinun tyttäresi olkapäillään"
        Jes: 49: 22

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai niitä lapsia sylissä kanneta tuhansia kilometrejä jostain ulkomailta Isreliin.

        Kyllä tuossa puhutaan hengellisestä asiasta. Jahve Nissi=Lippu on yksi Jumalasta käytetyistä nimistä.

        ""Katso minä kohotan lippuni KANSAKUNTIEN puoleen, kohotan lippuni KANSOJA kohti,
        niin he tuovat sinun poikasi sylissänsä ja kantavat sinun tyttäresi olkapäillään"
        Jes: 49: 22

        Jes. 12:3

        Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.

    • Anonyymi

      Jaak. 2:7

      Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

      Lahkolaisten pilkka ja herja osuu Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen.

      • Anonyymi

        Yhteen!
        Kolme on yksi.
        😁

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yhteen!
        Kolme on yksi.
        😁

        Onko tässä mitään apua ymmärrykselle.

        Jää, vesi ja höyry on yksi vesi.
        tai yleensä luomakunnassa : kiinteä aine , neste ja höyry ovat samaa yhtä ainetta.

        Jumala on luonut kaiken. Luonnossa on lainalaisuus.

      • Anonyymi
        Välva kirjoitti:

        Onko tässä mitään apua ymmärrykselle.

        Jää, vesi ja höyry on yksi vesi.
        tai yleensä luomakunnassa : kiinteä aine , neste ja höyry ovat samaa yhtä ainetta.

        Jumala on luonut kaiken. Luonnossa on lainalaisuus.

        Taivaatkin on luotu vedestä, niin kyllä iiden taivaiden asukkaiden luomiseen tarvitaan kasteen vettä. Ei tyhjästä mitään voi luoda. Eikä Henki luo Hengestä uutta. Kylä siinä tarvitaan aina Hengen lisäksi maallista vettä.

        2. Piet. 3:5

        "Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta."

        Joh.3:5

        "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

        On vedellä neljäskin olomuoto.
        Vertaukseesi vaaditaan esim Neitsyt Maria!

        Aatami ei pääse, hän oli luotu tomusta!

        Taivaita on monta. näkyvä taivas n maan ympärillä jossa on vettä eri muodoissa..
        Tuossa Raamatunkohdassa ei viitata kasteen veteen.

        Huom. alla monikkomuoto "taivaiden"
        Hepr. 4:
        14. Koska meillä siis on suuri ylipappi, läpi taivaiden kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, pitäkäämme kiinni tunnustuksesta.

        Pakanat olivat saaneet Pyhän Hengen ennen vesikastetta.

        Apt.10:
        44. Kun Pietari vielä tätä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka olivat sanaa kuulemassa.
        45. Kaikki ne uskovat, jotka olivat ympärileikattuja ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoiden päälle,
        46. sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari sanoi:
        47. "Ei kai kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?"
        48. Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimessä. Sitten he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On vedellä neljäskin olomuoto.
        Vertaukseesi vaaditaan esim Neitsyt Maria!
        😁

        Vedellä ei ole neljättä olomuotoa.
        Neitsyt Maria ei liity tähän asiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On vedellä neljäskin olomuoto.
        Vertaukseesi vaaditaan esim Neitsyt Maria!
        😁

        Neitsyt Marian on Vanhan liiton kansaa, jossa oli poikalapsille ympärileikkaus 8 päivän ikäisenä, ja tytöistä, kaksi kyyhkysenpoikasta.

        Vanha liitto päättyi ja Uusi liitto alkoi Jeesuksessa > kaste.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neitsyt Marian on Vanhan liiton kansaa, jossa oli poikalapsille ympärileikkaus 8 päivän ikäisenä, ja tytöistä, kaksi kyyhkysenpoikasta.

        Vanha liitto päättyi ja Uusi liitto alkoi Jeesuksessa > kaste.

        Katoliset on vanhin suuntaus, juutalaisten uskonlahko ja Neitsyt Maria on käytännössä niille Jumala!
        😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katoliset on vanhin suuntaus, juutalaisten uskonlahko ja Neitsyt Maria on käytännössä niille Jumala!
        😁

        Uskonlahko juutalaisuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katoliset on vanhin suuntaus, juutalaisten uskonlahko ja Neitsyt Maria on käytännössä niille Jumala!
        😁

        Valehtelet koska olet helluntailainen.

        Jaak. 2:7

        Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet koska olet helluntailainen.

        Jaak. 2:7

        Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

        Kristinusko on juutalaisuuden lahko joka levitettiin pakanoillekin!
        😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristinusko on juutalaisuuden lahko joka levitettiin pakanoillekin!
        😁

        Ette edes tiedä miä puhute. Jättäkää sana "lahko" pois, kun ette ymärrä mitään sen kokonaisuudesta.

    • Anonyymi

      Kyriake=Kristuksen ruumiiseen kastetut=Herran omat, suomeksi Kirkko.
      Kristukseen kastetut muodostavat Katolisen eli yleisen kirkon, jonka kirkonkirjoja pidetään taivaassa. Jeesus on Katolisen kirkon ylipaimen.
      Jeesuksen seurakunta on taivaassa Katoline eli yleinen seurakunta, siihen Jumala liittää synnistä puhdistamansa sielun Kristittyjen kasteessa (ei lahkokasteissa, jotka on pelkkää vettä ja ihmisteko)
      Palkkapaimen ei ole paimen.

      • Anonyymi

        Amerikasta tulleet uskonlahkot on Perkeleen kylvämää lustetta, jolla on pelkkä ulkokuori, mutta sisus on pelkkää valhetta ja hurmosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Amerikasta tulleet uskonlahkot on Perkeleen kylvämää lustetta, jolla on pelkkä ulkokuori, mutta sisus on pelkkää valhetta ja hurmosta.

        Olet oikeassa.
        Olkaa aina valmiita!

        Sitten Paavali opettaa uskoville koko Jumalan sota-asun päälle pukemista, jotta uskova voisi kestää perkeleen kavalat(methodeia) juonet. Methodeia tulee sanoista meta(mukaan) ja hodos(tie). Perkele menettelee järjestelmällisesti yrittäessään langettaa uskovaa. Perkele valitsee tarkasti ajan ja myös paikan aina tilanteen mukaan, milloin hän ryhtyy kiusaamaan uskovaa. Perkele valitsee hänelle otollisimman hetken milloin hän otaksuu uskovan lankeavan kiusaukseen. Paavali käyttää Pyhän Hengen inspiroimana aikansa sotilaan sotavarusteita esimerkkinä Jumalan sota-asusta. Uskovilla ei ole taistelua lihaa ja verta vastaan, vaan pimeyden henkivaltoja vastaan. Tällä taistelukentällä ei taistella uskon sisaria- ja veljiä vastaan eikä tämän maailman ihmisiä vastaan

        😁

      • Anonyymi

        Katolinen kirkko EI OLE KRISTITTY, vaan ANTIKRISTILLINEN!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Amerikasta tulleet uskonlahkot on Perkeleen kylvämää lustetta, jolla on pelkkä ulkokuori, mutta sisus on pelkkää valhetta ja hurmosta.

        Väärin. Uskonlahko leviää Roomasta ja sen tytärkirkot Saksasta.

    • Anonyymi

      On täällä karkeita ihmisiä näkemässä toisten sydämiin!

      hyvinkö se paatumus vaan antaa unihiekkaa silmiin,... on se kauheaa.

      • Anonyymi

        erehty tutustuun helluntailaisuuteen,

        sellasta sieltä helluntailaisuudesta saa mukaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        erehty tutustuun helluntailaisuuteen,

        sellasta sieltä helluntailaisuudesta saa mukaansa.

        Hauska tyyppi tuo kasteenpalvoja, joka päivittäin kopioi tuota samaa juttua:

        "Jaak. 2:7

        Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]"

        Juuri vauvakastetut kiroilevat ja herjaavat Jumalan nimeä aivan pienestä pitäen.

        missä joku on , - kironnu !!?

        Karmea tyyppi tuo saatananpavoja, juui hän kiroilee täällä ja herjaa Jumalaa.

        Isäntänsä asialla siis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Karmea tyyppi tuo saatananpavoja, juui hän kiroilee täällä ja herjaa Jumalaa.

        Isäntänsä asialla siis

        raamatun sana, siis "kiroamista" ???

      • Anonyymi

        Jättäkää Markku jo rauhaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jättäkää Markku jo rauhaan?

        eiköhän se Markku ole helluntailaisuudesta irtaantunut jo aikaa sittten,- helluntai-kokemuksen . . . kautta.
        sellaista saa helluntailaisuudessa, - helluntailaisuuden "juuret" on sellaiset lähtökohdiltaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eiköhän se Markku ole helluntailaisuudesta irtaantunut jo aikaa sittten,- helluntai-kokemuksen . . . kautta.
        sellaista saa helluntailaisuudessa, - helluntailaisuuden "juuret" on sellaiset lähtökohdiltaan.

        Täh?
        Eihän Koivisto ole koskaan ollut helluntailainen, vaan on ollut luterilaisuuden sisällä valovoimainen homouden puolesta puhuja ja toteuttaja. Nyt jo piispatkin ovat tulleet samalle kannalle.

      • Anonyymi

        Onko sinulla jokin parham-pakkomielle, kun tyrkytät häntä joka väliin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh?
        Eihän Koivisto ole koskaan ollut helluntailainen, vaan on ollut luterilaisuuden sisällä valovoimainen homouden puolesta puhuja ja toteuttaja. Nyt jo piispatkin ovat tulleet samalle kannalle.

        Pelkkä yhteistyö tai käsien alle meneminen, niin Parhamin henki karkasi mieheen kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelkkä yhteistyö tai käsien alle meneminen, niin Parhamin henki karkasi mieheen kiinni.

        Ei Raamattu turhaan käske harahoppisia helluntailaisia karttamaan ja varomasta sellaisen käsien alle menemästä.

      • Anonyymi

        Vastaus lienee kyllä, oletan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Raamattu turhaan käske harahoppisia helluntailaisia karttamaan ja varomasta sellaisen käsien alle menemästä.

        Kädet ojossa ne tulee päälle. Yksikin noita halusi sen voiman saada että käsistään niitä henkiä levittää, mutta toisin kävi.
        Antikristus vastaa myönteisesti ja antaa hurmoshenkensä vaikka kuinka täysin pimeään sieluun levitettäväksi eteenpäin.

      • Anonyymi

        En tunne ketään parhamia. Onko hän ollut joku piispa lut kirkossa?

        Antikristus laittaa henkensä syntiseen ihmiseen, jos niihin hurmosbileisiin menee mukaan.

        Jeesus antaa omaa Henkeään vasta KASTEESSA puhdistettuun tyhjään, ehjään ja puhtaaseen sieluun, jossa ei ole entuudestaan yhtään mitään, huone on tyhjä ja siisti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tunne ketään parhamia. Onko hän ollut joku piispa lut kirkossa?

        eihän helluntailaiset tiedä edes oman lahkonsa historiaa ja perustajia.

        Lutherin ne tietää, mutta ei oman lahkonsa perustajaa . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh?
        Eihän Koivisto ole koskaan ollut helluntailainen, vaan on ollut luterilaisuuden sisällä valovoimainen homouden puolesta puhuja ja toteuttaja. Nyt jo piispatkin ovat tulleet samalle kannalle.

        Et sinäkään totuudessa pysy.
        Koivisto on opettanut homostelusta aina kuten Raamattu opettaa.
        Lankesi homostelun syntiin omassa elämässään, mutta ei ole merkkejä siitä, että olisi sitä jatkanut. Haluaa yhä kuulua seurakuntaan, jossa synti sanotaan synniksi, myös homostelun osalta. Saarnaakin harvakseltaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tunne ketään parhamia. Onko hän ollut joku piispa lut kirkossa?

        Ei kun hän on teikäläisiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sinäkään totuudessa pysy.
        Koivisto on opettanut homostelusta aina kuten Raamattu opettaa.
        Lankesi homostelun syntiin omassa elämässään, mutta ei ole merkkejä siitä, että olisi sitä jatkanut. Haluaa yhä kuulua seurakuntaan, jossa synti sanotaan synniksi, myös homostelun osalta. Saarnaakin harvakseltaan.

        Homouden vastustajilla on useimmiten oma lehmä ojassa.
        😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homouden vastustajilla on useimmiten oma lehmä ojassa.
        😁

        lehmä?

        Sodomia tarkoittaa lapsiin ja eläimiin sekaantumista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        lehmä?

        Sodomia tarkoittaa lapsiin ja eläimiin sekaantumista.

        Niillä on pieni homoeläin vangittuna sieluissaan.
        😁

    • Anonyymi

      Eikös se Nokian pappi alkanut lahkolaisten kanssa tekemään sitä ekumeniaa, kun haki ruumishuoneelta pojan ja yrittivät herättää henkiin kun lahkolaiset yllyttivät niin tekemään.

      Olisivat edes lukeneet sen Jeesuksen sanan, että elävien ja kuolleiden välillä on "juopa", joka kukaan ei voi ylittää kuolemasta tänne päin.

      Kuolleet kuuluu Jumalan haltuun, eikä enää ihmisten.

      • Anonyymi

        no mitenkäs se Lasarus?

      • Anonyymi

        Saarn. 12:7

        Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

        Ei siinä mitän tuulikaappia ole välissä.

        Sama on maailman ja Jumalan valtakunnan välissä ei ole mitään tuulikaappi.

        Jeesuksen mukaan kaikkien tähän maailmana perisyntisinä syntyvien ihmisten pitää kasteessa syntyä uudesti ja siirtyä sinne Jumalan valtakunnan puolelle.

        "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun."

        Valitun kansa kuningas oli syntinen syntyessään, niin paljon enemmän sitä on syntinen pakanakansan Suomen kansalainen heti syntyessään.

        Saatko jotain palkkaa tuosta kokopäivävalehtelustasi, onko se ihan ympärivuotinen?

      • Anonyymi

        Ettekös te olekaan haudan levossa Jeesuksen paluuta varten?
        😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ettekös te olekaan haudan levossa Jeesuksen paluuta varten?
        😁

        Huuu uuuu uuuu uuuu
        Uuden testamentin mukaan pyhät miehet nousivat haudoistaan ja kävelivät Jerusalemiin kaduilla Jeesuksen ristiin naulitsemisen aikoina.

        Uuuu viuuuu uuuu huuuu uuuu uuuuuu
        😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saarn. 12:7

        Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

        Ei siinä mitän tuulikaappia ole välissä.

        Sama on maailman ja Jumalan valtakunnan välissä ei ole mitään tuulikaappi.

        Jeesuksen mukaan kaikkien tähän maailmana perisyntisinä syntyvien ihmisten pitää kasteessa syntyä uudesti ja siirtyä sinne Jumalan valtakunnan puolelle.

        "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun."

        Valitun kansa kuningas oli syntinen syntyessään, niin paljon enemmän sitä on syntinen pakanakansan Suomen kansalainen heti syntyessään.

        <<Jeesuksen mukaan kaikkien tähän maailmaan perisyntisinä syntyvien ihmisten pitää kasteessa syntyä uudesti ja siirtyä sinne Jumalan valtakunnan puolelle.<<

        Miten saitkin mahtumaan yhteen lauseeseen näin paljon virheitä?! Perisynti kuuluu Paavalin oppiin, ja se kaiken lisäksi on luomiskertomuksen mukaan valetta koko perisynti, kun ihminen tulikin tiedolla jumalien kaltaiseksi. Ja kasteesta vastaavasti Luther sanoo, että sillä asetetaan Perkele ihmisen kimppuun koko tämän elämän ajaksi. Ja Jeesuksen opetuksen mukaan seJumalan valtakunta oli sisällisesti meissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ettekös te olekaan haudan levossa Jeesuksen paluuta varten?
        😁

        Niitä tarinoita liioiteltiin. Monet matkivat helluntain ainutkertaista kieli-ihmettäkin molottamalla sekavia hurmoskieliä Glossolaliaa.

        1. Kor. 14:9

        Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no mitenkäs se Lasarus?

        Kyse oli Jeesuksesta, Jumalan Pojasta, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

        Van Jeesuksella on kuoleman ja tuonelan avaimet.

        Ei missään lahkoissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitä tarinoita liioiteltiin. Monet matkivat helluntain ainutkertaista kieli-ihmettäkin molottamalla sekavia hurmoskieliä Glossolaliaa.

        1. Kor. 14:9

        Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.

        Ei pelkästään niitä.
        Liioitteluja pyhä kirja runsaasti!
        😁

    • Anonyymi

      Lähestyy kuin vanhaa kaveria, iloisesti moikataan ja kävellään lähiräkälään ja iloitsevaiset yhteisestä syntisyydestään, ihan Raamattua siteeraten.

      • Anonyymi

        Ei kyllä se tulee Jumala-nimisenä ja vakuuttaa, että laittaa helvettiin, jos ei noudateta hänen tahtoaan, ja tuosta helvetistä sen juuri tunnistaakin, koska nimittäin Jumalalla on taivas ja Saatanalla helvetti.

    • Anonyymi

      Aloitus on täyttä totta.

      2.Kor.11
      13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
      14 Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
      15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

      22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
      23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    • Anonyymi

      Jeesu lupasi olla vain niiden apostolien kanssa joka päivä, jotka tottelevat Jeesuksen kastekäksyä kastaa kaikki ihmiset opetuslapsikseen.
      Matt.28:18-20

      Maan päällä ollessaan Jeesun lupasi olla mukana, jos kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään. Mutta vain opetuslapset tekivät niin.

      • Anonyymi

        Eiköhän se ole vähän kaikkialla.
        Saa miljardeja kutsuja eri tilaisuuksiin viikossa!
        😁

    • Anonyymi

      Naispain kaapuun pukeutuneena.

    • Anonyymi

      Saatana lähestyy luterilaista baal-papin kaapu yllään ja kalanpäähattu päässään.

      • Anonyymi

        Horoskooppi kalat merkki seksualisoi alkuseurakunnan naisten alapään symbolilla.
        😁

    • Anonyymi

      Niin saatana lähestyy luterilaista eri paikoissa ja hahmoissa suosituin lienee naispappi, mutta hän on kaikkialla missä näkyvyyttä vain suinkin voi saada, tv tietysti ja oma kanava Yle joka on niin saatanan kuin edustamansa hallituksen tiedoittaja. Saatana voi lähestyä lähes missä tahansa missä useampi kuin yksi kokoontuu, vältä siis riiteleviä vihaavia ihmishahmoisia saatanan kätyreitä, heidät tunnistaa usein melko nopeasti arvoistaan mieluisin puheenaihe saatanan demoneille on tietysti raha ja sitten sukupuoliset asiat luonottomat yleensä, saatana kyselee tietoa kaikista kehen puhtaalla sielulla on yhteys seon saatanalle ihan duunia se.

      • Anonyymi

        Tosi syvältä. Kertoo paljon vanhurskaasta pahuuden tuntemuksesta.

      • Anonyymi

        Toivon parasta, sillä:

        Jumalan sota-asu
        Sitten Paavali opettaa uskoville koko Jumalan sota-asun päälle pukemista, jotta uskova voisi kestää perkeleen kavalat(methodeia) juonet. Methodeia tulee sanoista meta(mukaan) ja hodos(tie). Perkele menettelee järjestelmällisesti yrittäessään langettaa uskovaa. Perkele valitsee tarkasti ajan ja myös paikan aina tilanteen mukaan, milloin hän ryhtyy kiusaamaan uskovaa. Perkele valitsee hänelle otollisimman hetken milloin hän otaksuu uskovan lankeavan kiusaukseen. Paavali käyttää Pyhän Hengen inspiroimana aikansa sotilaan sotavarusteita esimerkkinä Jumalan sota-asusta. Uskovilla ei ole taistelua lihaa ja verta vastaan, vaan pimeyden henkivaltoja vastaan. Tällä taistelukentällä ei taistella uskon sisaria- ja veljiä vastaan eikä tämän maailman ihmisiä vastaan.
        😁

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1860
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1489
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1265
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1262
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1190
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      979
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      952
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      905
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      102
      846
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      45
      689
    Aihe