Kuinka monesti te olette olleet mielisairaalassa ja oliko se teidän mielestänne tarpeellista? Itselläni 1 kokemus mielisairaalasta missä olin noin 2 viikkoa. Minusta sairaalassa olo oli sekä hyvä asia että huono. Pelkään leimautumista koska asun pikku paikkakunnalla. Olen ihan normo ihminen, pelkään lisäksi etten saa enää töitä koska olen ollut ns. hoidossa. Nyt minulla on avokontakti psyk. polilla mutta haluan tulevaisuudessa olla vapaa psyk. hoidosta. Kuinka te mielisairaalaan päätyneet olette elämässänne pärjänneet ja oletteko menettäneet ihmissuhteita ennakkoluulojen vuoksi?
Mielisairaalaan päätyminen
Anonyymi
6265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen tehnyt kaksi reissua "mielisairaalaan." Ensimmäinen vähän lyhyempi, ja toinen, olisiko nyt "keskipitkä".
Reissuista ei varsinaisesti ole ollut pitkäiakaisia hyötyjä, mutta ei myöskään haittaa. Suuremmat ongelmat ovat olleet muut hoitotahon pitkäaikaiset alisuoriutumiset, ennen mielisairaalaa, joita on tässä turha ruveta ruotimaan.
Ehkä olen onnekas, kun olen onnistunut kääntämään osan kokemuksestani myös vahvuudeksi, ja se on osa älyllistä pääomaani, työtehtävissäni. Eli ainakin osa stigmatisoitumisesta on omassa mielessä, ja siinä tavassa miten sitä esitää ulkopuolelle. "lataamossa" käynti, ei siis automaattisesti estä elämää.
Itse en ole ollut koskaan mielisairaalassa hoidettavana. Tunnen joitakin ihmisiä, jotka ovat olleet. Poikkeuksetta sieltä on tultu pois paremmassa kunnossa kuin on oltu sinne mennessä. Elämä sujuu hyvin jonkin aikaa, sitten lakataan ottamasta lääkkeitä, minkä jälkeen vointi romahtaa ja seuraa uusi jakso mielisairaalassa. Sitä rataa mennään, joku harva uskoo jo toisen sairaalareissun jälkeen, että lääkitys on välttämätön.
No ei noin negatiivinen saa olla. Pitkäaikaisesta SSRI lääkkeiden lopettamisesta voi tulla lyhyt psykoosi mutta ei se kerro sitä että olisi tarve ikuiselle lääkitykselle. Kannattaa tutustua Mad in Finland blogiin.
Sen 20 vuoden ajalta ennätti tulla liiankin monta sairaalakeikkaa. Mutta jos olisin tiennyt sen, että millaista hoito käytännössä on, hoitohenkilökunnan asenteellisuuden ja minkälainen asema potilaalla on, niin en olisi mennyt sinne kertaakaan. Siis koskaan.
Tai jos olisin tiennyt sen, että potilaita hoidetaan vain annetun diagnoosin perusteella, ja pelkillä lääkkeillä, tai ettei ollut tarkoituskaan auttaa, niin enpä olisi mennyt sairaalaan. Ongelma olikin siinä, että tuli liikaa luotettua systeemiin, etenkin terveydenhuoltoon, ja julkisen puolen sellaiseen. Olin aivan liian sinisilmäinen.
Mutta nyt silmät auenneina, monia traumoja, nöyryytyksiä ja stigmatisointeja kokeneena ja vähän enemmän viisastuneena, olen lopettanut pysyvästi psyykelääkkeiden käyttämisen. Enkä koskaan, en koskaan en luota terveydenhuoltoon, yhteenkään lääkäriin ja ihmisiin.
Mitä tulee elämään kaikkien näiden kokemusten jälkeen, niin enpä ole kovin monelle kertonut niistä kerroista, jolloin olen ollut sairaalassa. En myöskään huudellut julkisesti omia diagnoosejani kylillä ja turuilla ja kenellekään ihmiselle. Koska en ole pelkkä nimi, ja yhtä kuin diagnoosini ja sairaushistoriani.
Olen persoonaltani, luonteeltani, kyvyiltäni, tunne-elämältäni, sielultani ja ominaisuuksiltani jotakin aivan muuta, ja enemmän, kuin minulle joskus annettu diagnoosi, tai sairaushistoriani. Ja ennen kaikkea olen elävä ja tunteva ihminen. Ja sellaisena minä haluan, että minut nähdään ja otetaan huomioon.
Psykiatria yrittää laittaa ihmisiä laatikoon typistäen heidät tietyn diagnoosin alle, jonka muka pitäisi selittää kaikki käyttäytymisen ongelmat tehden meistä kaavamaisesti käyttäytyviä olentoja, joiden ainoa muuttumisen mahdollisuus ja parantumisen mahdollisuus on psykiatrian tarjoamat rohdot ja keinot. Kun ihminen on laitettu laatikkoon ja boksiin ja määritelty psykiatrian toimesta, häntä voidaan monin tavoin stigmatisoida ja häntä kohtaan voidaan perustella erilaisia toimia.. Psykiatria valittaa stigmasta itse ollen juurisyy ja alku stigmaan.
Tarkoitatko "laatikolla" nyt yhteiskuntakelpoisuutta?