Uudet elokuvat roskaa?

Anonyymi

Olen nyt kolmisen kertaa jäänyt katsomaan uteliaisuudesta elokuvan, jonka telkkari ilmoittaa olevan "ensiesitys". Joka kerta tällainen uusi elokuva on ollut oikeastaan ihan kuin samasta muotista, jonka lopputulos on:

- olematon ja tylsä juoni
- epäloogiset, pinnalliset hahmot
- ponneton "huumori"
- todella mauton (siksi jopa hauska) dialogi
- maailma on vain eloton kulissi
- paaaljon tehosteita, ali riman ja toisaalta överiä

Yksi elokuva oli niin huono ja vieläpä niin monella eri tavalla, että se jopa viihdytti, koska nauroin katketakseni koko roskan läpi... kiitos siitä kai sitten.

Eniten ehkä pistää silmään hahmojen outo, valikoiva psykopatia. Jos jonkun rakas kuolee tämän silmien edessä, todetaan, että voi hitsi ja meno jatkuu. Sama pätee kaikkeen muuhunkin, hyvään ja pahaan. Ilmeisesti hahmoista mikään ei tunnu paljon miltään. Kuin ne eivät itsekään pitäisi tapahtumia tosina.

Voisin kirjoittaa näistä uusien roskaelokuvien ongelmista vaikka kuinka paljon, mutta uskon että pointtini tuli jo selväksi.

Miksi tällaisia tuotetaan koko ajan lisää? Onko homma todella niin korruptoitunutta? Voiko asialle tehdä jotain? Sitä paitsi eihän noita viitsi edes katsoa enää, kun saman tyylin haistaa jo ekasta trailerista. Luulisi, että parempi taso tuottaisikin enemmän.

Tai siis kuka ihme noiden katsomisesta maksaisi!

* Koska joku kuitenkin kysyy: en millään muista niiden elokuvien nimiä, (ihmekös se), mutta se joka jopa nauratti oli joku batmankopio/vampyyri/noitasotku. Eilen tuli katsottua se ironman-tyylinen egyptisekoilu. Sitä uutta Matrix-elokuvaa en aio edes vilkaista, jotta voisin uskoa vielä edes johonkin.

12

648

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koitin hillitä itseäni, mutta lisätään vielä yksi juttu. Yleinen epäloogisuus. Jos on vaikka joku tosi kuumottava noitajumalatar, niin luulisi, ettei sitä päihitetä ihan noin vain... mutta kyllä. Ensin väännetään jonkin tahon ylivoimaisuudesta rautalankaa puolisen tuntia, joka sitten kuitenkin voitetaan aika simppelisti ilman kunnollista eeppistä vastarintaa, jota tällaiselta ylivertaiselta hahmolta odottaisi. Mitäääh...

    • Anonyymi

      Taitaa olla niin, että kaikki vähänkin laadukkaampi menee nykyään suoraan maksupalveluihin. Perinteiset tv-kanavat saa sitten ohjelmapaketteja ostaessaan mukana kaikenlaista ylijäämäsälää ja kylkiäistä joka ei ole kelvannut muualle, mm. elokuvia jotka ei ole välttämättä päässeet koskaan edes teatterilevitykseen. Näitä sitten on esitettävä paremman puutteessa.

      Tosin se "laadukkaampi" ja isolla rahalla tehty tuntuu myös olevan nykyään usein melkoista kuraa. On tosiaan kumma, että miljoonien budjetilla ei saada kunnon käsikirjoitusta, ohjausta, näyttelijäsuorituksia... Toimintaelokuvissa kaikki raha taitaa mennä liiallisiin ja epärealistisen yliampuviin tietokone-efekteihin - tuntuu että ajatuksena tehosteissa on aina että enempi on parempi. No ei ole!

      Ylellä näkyvät elokuvat ovat enimmäkseen kohtuu katsottavia, mutta nekin usein vanhoja jo moneen kertaan nähtyjä klassikoita. Mainoskanavilta tulee enää tosi harvoin mitään kunnollista uutta leffaa.

      Itselläni ei ole mitään maksukanavia, ja tavallisten tv-kanavien lisäksi katson vain Yle-Areenaa (koska se ei vaadi rekisteröitymistä). Pidän esim. scifileffoista, ja Star Wars -sarja on aina ollut varsin laadukkaasti tehty, mutta nähtävästi senkin uusimpia osia on aivan turha odottaa perus-kanaville vielä moneen vuoteen.

      • Anonyymi

        Heh, ja sitten kuluu pari kuukautta ja The Last Jedi näköjään tuleekin ensi viikolla TV:stä!


    • Anonyymi

      En katso oikeastaan mitään elokuvaa tv:stä tarkistamatta ensin lähinnä Rotten Tomatoes -sivustolta paljonko pisteitä se on saanut kriitikoilta. Yleensä pisteytykset on hyvinkin oikeansuuntaisia, joten välillä on tullut katsottua huonokin elokuva kun on osannut valmiiksi ottaa huomioon sen huonous.

    • Anonyymi

      THE LOST CITY leffateatterissa oli juurikin tätä roskaa. Saanut jossain jopa 3.5 tai 4 tähteä. Itse antaisin 1 tai 1.5.
      Näin aikuiseen makuun oli luvalla sanoen harvinaisen typerä leffa, teinihuumoria jolle juuri kukaan ei nauranut ja niin ennalta arvattavaa tusinakamaa, että en suosittele ainakaan aikuisille.

      • Anonyymi

        Tämän mainokset tainneet pyöriä tv:ssäkin? Ihan tunnettuja naamoja mukana, Bullock, Tatum, Pitt, joten oletin että olisi kohtuullinen, mutta nähtävästi nimekkäät näyttelijätkään ei sitten tänä päivänä ole mikään tae... Tosin saa näemmä Rotten Tomatoes:ssa kriitikoilta sentään 78 pinnaa.


      • Anonyymi

        Uncharted-elokuva oli todella huono sekin, mikä vähän kyllä yllätti, sillä luulisi peliyhtiön varmistavan, että ihan mitä tahansa roskaa ei julkaista heidän peliensä nimissä. Tomb Raiderin kanssa oli vähän sama juttu, joskin oli osittain melko hyväkin, mutta seikkailu lopussa loppui liian lyhyeen.

        Pelit eivät koskaan oikein ole 1,5-2 tunnin elokuvina toimineetkaan. Saa nähdä miten käy Last of Us tv- sarjan kanssa.


    • Anonyymi

      Hyvin ilmoitettu kokonaan, mitä elokuvassa tapahtuu jo esittelytekstissä, eipä tarvitse katsoa:

      SUOMEN ENSI-ILTA Miehen perhe kuolee murhassa ja hän saa puhelun yhdeltä kuolleista, hänen sisarentyttäreltään. Hän ei ole varma, onko soittaja haamu vai onko hän tulossa hulluksi, mutta käy ilmi ettei hän ole.

      Ratkaisukin kerrottu sopivasti jo esittelytekstissä.

      • Anonyymi

        Katsoin tuon eilen, ihan siedettävä elokuva. Esittelyteksti on vähän epätarkka (huono suomennos?), mutta kertoo oikeastaan vain alun tilanteen. Leffa on yliluonnollinen aikatasomysteeri, välillä tuntui että juoni menee turhan sekavaksi, mutta lopulta kääntyi melkoisen arvattavaksi.


    • Anonyymi

      Korealainen parasite oli hyvä.
      Tais saada oscareitakin.

      • Anonyymi

        Korealaiset taitaa tykätä että samassa elokuvassa pitää olla sekoitettuna vähän kaikkia lajityyppejä: tuossa oli huumoria ja sitten yllättäen aika raakaakin väkivaltaa.


    • Anonyymi

      Eilen tuli Subilta tällainen ensi-ilta, jo monta vuotta vanha Solace (2015). Aivan hirveätä roskaa, vaikka mukaan oli saatu Oscar-palkittu Sir Anthony Hopkins, Colin Farrell, Jeffrey Dean Morgan! Näköjään nimekkäät näyttelijätkään eivät ole mikään tae laadusta. Juoni oli kliseinen, täynnä aukkoja ja epäloogisuuksia, vuorosanat kuluneita, ohjaus, kuvaus ja leikkaus omituista, horjuvaa ja töksähtelevää. En keksi mitään positiivista sanottavaa tästä parituntisesta ajanhaaskauksesta. Netistä löytyvät arvostelut ovat aivan liian kilttejä tälle moskalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikamika missä mika

      Polliisi etsii https://poliisi.fi/-/epailty-henkirikos-torniossa?utm_source=dlvr.it&utm_medium=twitter
      Tornio ja Haaparanta
      23
      2468
    2. Sofia kertoo et halusi luvan kokeiluihin seksin suhteen Lontoossa asuessaan..

      Katos nainen alkaa kertoa et seksikokeilut alkoi maistua, kun muutti Lontooseen.Marokkolainen räppäri ja tietenkin sekin on varsttu mies ja itse sen k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      184
      2361
    3. Mahdoton ymmärtää suomalaisia, jotka kannattaa Putinin venäjää

      ja jopa hyökkäystä Ukrainaan. Minkälainen ihminen tuollainen voi olla, kysyn vaan? Mitä hienoa on diktatuurissa, ja vaikka siinä ettei ole edes sanan
      Maailman menoa
      193
      1830
    4. Miehelle muistutuksena

      Rakastan! Läpi tulen ja jään, minä tulen ja luoksesi jään (lainaus jostain). Odota minua! H
      Ikävä
      84
      933
    5. Jos laittaisin viestin

      Laittaisn: vaan: Moi, mitäs kuuluu 😊 Se riittäisi kertomaan tarpeeksi kaiken jälkeen. Mitä itse laittaisit?
      Ikävä
      72
      927
    6. Mua kiinnostais

      Aika paljon vietellä sut vielä J... ❤️❤️
      Ikävä
      41
      877
    7. Arvomaailma

      Miten kukin elämää arvottaa. Tuli noista vaatteista mieleen tuossa yhdessä ketjussa, että miten te arvotatte ihmisiä, millä perusteella ja miten? Mä
      Sinkut
      264
      859
    8. Aion ottaa yhteyttä sinuun

      ens tai seuraavalla viikolla. Tähän vaan tiedoksi että osaat varautua rakas :)
      Ikävä
      68
      790
    9. Voehan taivahan talikynttilät

      Kuumin misu ja haluttavin pipari olet kyllä...Nam nam totean vain 🥰 Oot 🔥♥️🔥
      Ikävä
      37
      727
    Aihe