Suomi vuorokaudessa NATOon

Anonyymi

IltaSanomissa julkaistiin 13.3. meille suomalaisille tärkeä viesti:

"NATON entinen pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen sanoo, että Suomi ja Ruotsi voitaisiin hyväksyä Naton jäsenmaiksi yhdessä yössä. Asiasta uutisoi alunperin Radio Free Europe/Radio Liberty.

Vuoteen 2014 Naton pääsihteerinä toimineen Rasmussenin mukaan Nato on valmis toivottamaan tervetulleiksi sekä Suomen että Ruotsin.

– Mielestäni olisi Suomen ja Ruotsin oman edun mukaista liittyä Natoon juuri nyt. Molemmilla mailla on nyt mahdollisuus. Putin on nyt kiireinen muiden asioiden parissa, joten tuo mahdollisuus saattaa pian sulkeutua, Rasmussen kertoo.

Rasmussenin mukaan Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon välittäisi presidentti Vladimir Putinille erityisen tärkeän viestin, ja sitä voitaisiin pitää merkittävänä tappiona Putinille vallitsevassa tilanteessa.

RASMUSSEN sanoo, että Putinin pakkomielle Neuvostoliiton suuruuden palauttamisesta on ajanut Venäjän kansainväliseksi hylkiöksi."

Mitä ihmettä enää odotamme tapahtuvaksi, vai ovatko päättäjämme kykenemättömiä kantamaan vastuunsa Suomen turvallisuudesta?

Venäjä on aina ollut suomeen hyökkäävä valtio, niin on uhka nytkin.

6

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Päätäjät ovat tekemässä jättimäisen rikoksen jos tähän tarjoukseen ei tartuta. Hiostorian kirjoittajat ja suomen kansa eivät päätä silittele jos tilaisuus liittyä rauhan-Natoon nyt hukataan. Naton alueella ei ole sotia.

    • Anonyymi

      Vatulaatio tietää nämä asiat paremmin kuin Naton nykyistä edellinen pääsihteeri, eli jäsenhakemus on äärimmäisen monimutkainen prosessi.

    • Anonyymi

      Olen samoilla linjoilla Rasmussenin kanssa. Täytyy myöntää pähkäilin itsekin, että onko juuri nyt se oikea hetki liittyä, kun Ukrainassa on sota, mutta ajattelin että siinä mielessä olisi, koska rajoillamme on nyt rauhallista ja Venäjän keskittyminen on vain Ukrainassa.

      Nyt kun sain vahvistusta ajatukselleni, niin tietenkin se ns. paras hetki olisikin juuri nyt. Siis hakea jäsenyyttä. Toisaalta ihmettelen miksei Nato voi yksinkertaisesti kutsua meitä jäsenekseen, kuten Baltteja? "Meitä" voi sisältää siis myös Ruotsin)

      Kun Suomi vatvoo ja aloittaa selvitystyön siitä, että voisimmeko mahdollisesti aloittaa jo vähintäänkin harkinnan Nato-keskustelusta tai sen aloittamisesta, niin onhan se nyt naurettavaa.

      Rasmussen tunnetaan kieltämättä ns. "Nato-haukkana", mutta ei se minua haittaa. Luin joskus, että silloin kun hän oli Naton johdossa hän istui Putinin kanssa kasvokkain jossain lounaalla neuvottelemassa Natosta. Putin kertoi tietysti omat kielteiset näkemyksensä ja toiveensa Naton suhteen, mutta Rasmussen vaan vastasi, että eipäs kun Natoa tulee vain vahvistaa. Putin oli poistunut puhisten kiukusta pois siitä pöydästä.

      • Anonyymi

        Puolustusliitto Naton periaate on että sinne haetaan, ei sieltä tulla hakemaan. Sinne haetaan omasta tahdosta.


    • Anonyymi

      Niin sanoi joku natosta potkut saanut EX-tyttöystävä...

    • Anonyymi

      Kyllä me mennään Natoon. Se on selvä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      123
      7120
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      122
      4916
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4246
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3453
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2261
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      273
      1681
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1455
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1418
    9. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1376
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1374
    Aihe