Ei kepusta ole kuntaremontin toimeenpanijaksi

.

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=71291

Näin kepun varapuheenjohtaja Rantakangas:

- Suurin kysymys julkisen talouden kannalta on, kuinka isoimpien kaupunkiseutujen palvelutuotantoa voidaan tehostaa. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n menot ovat viidenneksen korkeammat kuin sairaanhoitopiirien keskimäärin.

--
Ei kepusta ole kuntaremontin toimeenpanijaksi.
Kyllä se on ollut selvää alun alkaen. Nytkö vika onkin taloudeltaan toimeentulevissa kaupungeissa.
Valtion budjetin menojen syytäminen persaukisiin kepu -kuntiin saisi siis jatkua.

Voimmeko jättää asiat lillumaan ja , kun kepu vastustaa, mitään ei tehdä. Ei voida. Suomi ajautuu ja alueilla olevat ihmiset hätätilaan.
Kukahan sellaistakin kuntaa elättää, jossa veronmaksajien osuus kunnan väestöstä on alle kolmanneksen ja jatkossa monissa kunnissa vielä vähemmän. Ja yllä olisi pidettävä infraa, jolla hoituisi asukasmäärältään paljon isompi kunta.
Maksamme sitä laskua toiseen kertaan. Kepuhan syyti rahaa jo tiedossa oleviin muuttotappiokuntiin etenkin 1970-80-luvuilla.
Infraa rakennettiin yliruurelle väestömäärälle jo silloin.
16428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Pelkkiin teorioihin perustuvasta suunnitelmataloudesta on luovuttu lähes kaikkialla missä sitä on kokeiltu.

Yhtä ainoata selkeää ratkaisua kuntien ongelmiin ei ole vaikka vappupuheissa näin hihkuttiin.

Viime vuosina Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on osoittautunut koostaan huolimatta erittäin tehottomaksi palveluiden tuottajaksi.

Kuntakoko ei ole yksiselitteinen avain kuntatalouden ongelmiin. Esimerkiksi Helsinki käyttää palveluiden tuottamiseen rahaa miljardi euroa enemmän kuin reilut kaksisataa pikkukuntaa joiden yhteen laskettu asukasluku on sama kuin pääkaupungin.

Nyt toivoisi, että sormella osoittelun ja nimittelyn sijaan, osoitettaisiin selviä laskelmia siitä; Mitä säästöjä, mistä ja miten paljon syntyy, jos rajakyltit poistetaan esimerkiksi Taivalkosken ja Suomussalmen tai vaikkapa Marttilan ja Tarvasjoen väliltä ?

Ja mitähän on se "ylisuuri infra" jota näihin kuntiin on rakennettu ?

Asialinjalla eteenpäin.

Äänestä
  • .

    rahoitatte jatkossa julkistalouden menot.

    Asetetaan kysymys niin päin.

    Yhtään rahoitusnäkemystä ei ole kuulunut.

    RAHAT OVAT LOPPU !

    Uudistuksen välttämättömyydestä on esitetty perusteltuja näkemyksiä roppakaupalla.

    Etkö huomaa esim. eläköitymistä ja sen asettamia uhkakuvia palvelutuotannolle. Kuka tekee, kun ei ole tekijöitä. Kerrotko tästä myös näkemyksen.

    K E R R O, KUN OLET NIIN VIISAS !

    Äänestä

  • .

    L Ä R V I

    K I I N N I

    A S I O I S T A, J O I T A

    E T T E

    Y M M Ä R R Ä !

    Äänestä

  • Oliko uutinen kirjoitti:

    .

    rahoitatte jatkossa julkistalouden menot.

    Asetetaan kysymys niin päin.

    Yhtään rahoitusnäkemystä ei ole kuulunut.

    RAHAT OVAT LOPPU !

    Uudistuksen välttämättömyydestä on esitetty perusteltuja näkemyksiä roppakaupalla.

    Etkö huomaa esim. eläköitymistä ja sen asettamia uhkakuvia palvelutuotannolle. Kuka tekee, kun ei ole tekijöitä. Kerrotko tästä myös näkemyksen.

    K E R R O, KUN OLET NIIN VIISAS !

    Verotusta voidaan kiristää eteläisessä suomessa
    huomattavasti. Näin saadaan säännöllinen rahavirta vaikeuksissa oleville kunnille. Tämähän
    on jo, herranen aika, toiminut jo vuosikymmeniä.

    Kyse on silkasta tahdosta. Vaikka rajakylttejä
    kuinka poisteltaisiin, niin tällä tavalla
    ratkaisu jouduttaisiin tekemään.

    Veli hyvä, näin yksinkertaista se olisi ja
    Keskusta ajaa myös, tätä selvää ratkaisumallia.
    Uudenmaan varat on lähtöisin Suomalaiselta maaseudulta.

    Äänestä

  • Vanha Kokoomuslainen kirjoitti:

    ei kerro tätä nerokasta suunnitelmaasi.

    Tuo malli ei toiminut takavuosina.
    Maakunnissa oli väestöä eli veronmaksajia ja mm. osuustoiminnallisia yrityksiä, jotka työllistivät. Ne kepun vaikutusvallalla ajettiin alas.

    Äänestä

  • Veronmaksaja > 50 % kirjoitti:

    .

    ei kerro tätä nerokasta suunnitelmaasi.

    Tuo malli ei toiminut takavuosina.
    Maakunnissa oli väestöä eli veronmaksajia ja mm. osuustoiminnallisia yrityksiä, jotka työllistivät. Ne kepun vaikutusvallalla ajettiin alas.

    ...SOK ja Osuuspankit ovat vankempia kuin koskaan, eikä Valiollakaan ole mitään hätää.

    Suomen elintarkiteollisuus on rakennekehityksen jälkeen varsin kilpailukykyisessä kunnossa.

    Äänestä

  • On tuo hauenkutukin käynnissä kirjoitti:

    ...reaktion puolelle.

    Otetaan nyt ihan rauhallisesti.

    Maltti ja harkinta on nyt valttia.

    http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?path=1;29;60;498;75030;80397;80773

    aamulla täytyy käydä venehommissa tuolla naapurikunnan (ruåttin kielinen kunta)
    puolella.

    Det går på finska eller svenska ganska bra.

    Äänestä

  • ...osuustoiminta on voimiss... kirjoitti:

    ...SOK ja Osuuspankit ovat vankempia kuin koskaan, eikä Valiollakaan ole mitään hätää.

    Suomen elintarkiteollisuus on rakennekehityksen jälkeen varsin kilpailukykyisessä kunnossa.

    Järvi-Suomen Portti. Siellä valitettavasti "kepu"
    suhnat on impulsiivisuudellaan sotkeneet
    asioita. Luulisi, sielläkin tyhjän räyhäämisen
    loppuvan.

    Hankkija meni aikoinaan samalla tavalla, mutta
    joutikin. Saada markkinatalous ja kytkykaupat
    loppuu. Nythän Keskokin on alkanut tuomaan, hyviä
    ja edullisia elintarvikkeita.

    Äänestä

  • Kuka mummon ja vaarin hoitaa kirjoitti:

    Ylivoimainen valta-osa kuntien menoista koostuu opetus-,terveydenhoito- ja hoivapalveluita.

    Siis käsillä ja sydämellä tehtävää palvelutyötä.

    Jos se rajakyltti sieltä Suomussalmen ja Taivalkosken rajalta häviäisi, millä tavoin se vaikuttaisi juuri heidän, "mummon ja vaarin hoitoon", mistä sitä säästöä syntyisi ?

    Demokratian lisäksi on kyse ennen kaikkea veteraanisukupolven kunnioittavasta hoivasta.

    Hallintomenojen osuus kuntien kaikista menoista on neljän prosentin luokkaa ja hallintomenot ovat suurissa kunnissa asukasta kohti laskettuina suuremmat kuin pikkukunnissa.

    Äänestä

  • ...käytännön asioita. kirjoitti:

    ne mummon ja vaarin hoitaa, kun ei ole työvoimaa ja henkilökuntaa hoitamassa. Sen vuoksi tarvitaan
    palvelutuotannon uusiorganisointi ja eräin paikoin maakunnallista keskittämistäkin, niin kipeältä kuin se tuntuukin.

    Etkö jo ala huolestua ja ymmärtää, mistä tässä on kysymys.

    Niin vastaa, kuka ne siellä Suomussalmella ja Taivalkoskella mummon ja vaarin 10 vuoden päästä hoitaa.

    Äänestä

  • Miksi on vaikea ymmärtää kirjoitti:

    ...rajakyltin poistamisella...vai vaihtaisitteko vaippoja sarjatyönä ?

    Mikäköhän on kokemuksenne, (huom omahtainen)
    vanhusten hoitamisesta ?

    Siinä olette oikeassa, että "maakunnallinen keskittäminen" tuntuu todella "kipeältä" niin vanhuksista kuin omaisistakin, lisävahinkoa syntyy vielä kun omaisten mahdollisuus (pitkät matkat) osallistua hoivaamiseen heikkenee.

    Äänestä

  • ...käytännön asioita. kirjoitti:

    Ylivoimainen valta-osa kuntien menoista koostuu opetus-,terveydenhoito- ja hoivapalveluita.

    Siis käsillä ja sydämellä tehtävää palvelutyötä.

    Jos se rajakyltti sieltä Suomussalmen ja Taivalkosken rajalta häviäisi, millä tavoin se vaikuttaisi juuri heidän, "mummon ja vaarin hoitoon", mistä sitä säästöä syntyisi ?

    Demokratian lisäksi on kyse ennen kaikkea veteraanisukupolven kunnioittavasta hoivasta.

    Hallintomenojen osuus kuntien kaikista menoista on neljän prosentin luokkaa ja hallintomenot ovat suurissa kunnissa asukasta kohti laskettuina suuremmat kuin pikkukunnissa.

    veteraanisukupolveen. On veteraaneja kohtaan
    häpeä hoitaa kuntaloudet kuntoon. Olet sinä aika
    veijari. Sinulle ei taida mennä "jakeluun", että
    näistä "pasko" kepukunnista puuttuu tekijät ja
    veronmaksajat? Tällä kunta-asialla, ei ole mitään
    tekemistä Neuvostoliiton ja veteraanien kanssa.
    Ettei taas kävisi, kuin Annelin tapauksessa.
    Harmitti niin vietävästi?

    Äänestä

  • ...hoitajat... kirjoitti:

    ...rajakyltin poistamisella...vai vaihtaisitteko vaippoja sarjatyönä ?

    Mikäköhän on kokemuksenne, (huom omahtainen)
    vanhusten hoitamisesta ?

    Siinä olette oikeassa, että "maakunnallinen keskittäminen" tuntuu todella "kipeältä" niin vanhuksista kuin omaisistakin, lisävahinkoa syntyy vielä kun omaisten mahdollisuus (pitkät matkat) osallistua hoivaamiseen heikkenee.

    Äitini oli 10 vuotta vuoteesen hoidettava samoin isäni useita vuosia, kunnes molemmilta voimat loppuivat.

    Luulen, että kaikilla on nykypäivänä kokemusta
    omaishoidosta ja, kuinka raskasta se on.

    Siksi huoli tulevasta on sydäntä raastava, kun loppuu tekijät. Suomi ei pärjää 430 kunnalla jatkossa. Ei ole puolessakaan tätä määrää kunnissa jatkossa tekijöitä huolehtimaan peruspalveluista, ellei tehdä remonttia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asialinjalla eteenpäin kirjoitti:

.

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=71291

Näin kepun varapuheenjohtaja Rantakangas:

- Suurin kysymys julkisen talouden kannalta on, kuinka isoimpien kaupunkiseutujen palvelutuotantoa voidaan tehostaa. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n menot ovat viidenneksen korkeammat kuin sairaanhoitopiirien keskimäärin.

--
Ei kepusta ole kuntaremontin toimeenpanijaksi.
Kyllä se on ollut selvää alun alkaen. Nytkö vika onkin taloudeltaan toimeentulevissa kaupungeissa.
Valtion budjetin menojen syytäminen persaukisiin kepu -kuntiin saisi siis jatkua.

Voimmeko jättää asiat lillumaan ja , kun kepu vastustaa, mitään ei tehdä. Ei voida. Suomi ajautuu ja alueilla olevat ihmiset hätätilaan.
Kukahan sellaistakin kuntaa elättää, jossa veronmaksajien osuus kunnan väestöstä on alle kolmanneksen ja jatkossa monissa kunnissa vielä vähemmän. Ja yllä olisi pidettävä infraa, jolla hoituisi asukasmäärältään paljon isompi kunta.
Maksamme sitä laskua toiseen kertaan. Kepuhan syyti rahaa jo tiedossa oleviin muuttotappiokuntiin etenkin 1970-80-luvuilla.
Infraa rakennettiin yliruurelle väestömäärälle jo silloin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu