Halonen meni halpaan heidän kanssaan myös, kissa palkkioksi, ja muutakin

Putin totesi ettei demokratia ja kehitys sovi heille.
Tälläkin palstalla naureskeltiin viime vuosiin asti Paavo Väyrysen väitöskirjan arviolle, että Neuvostoliitto olisi ikuinen. Ei huomattu, että myös Putinilla oli tuollainen ajatus.

Naton puolustajat männä vuosina kyllä toivat esiin sen, että Venäjä on arvaamaton ja saattaa ryhtyä sotatoimiin naapureitaan vastaan.
Tälläkin palstalla tuota keskustelua on käyty, ja noilla samoilla argumenteilla.

Yksi kuvaava episodi oli silloisen puolustusministeri Häkämiehen Venäjä, Venäjä, Venäjä lausahdus vuonna 2007. Siitä nousi suoranainen puolustuspoliittinen hulabaloo, presidentti Halonen eturivissä Häkämiehen lausuntoa teilasi mm Tuomioja (kuinkas muuten), Heinäluoma ja muut johtavat dfemarit, ja kepukin sanoutui irti Häkämiehen sanoista. Häkämiehen puolesta puhuivat lähinnä kokoomuslaiset, Niinistön, silloisen puhemiehen, johdolla.

Jos tätä palstaa tarkastelee, niin huikeimmat perustelut Natoon liittymistä vastaan on esittänyt Mielipidepankki, siinä on sana tapunut vaikka mihin uhkakuvaan kun Natolla on meitä peloteltu. Onkin surkuhupaisaa lukea samaisen MPP:n kiihkoa nyt, kun hän puolustaa Natoa. Argumentit ovat kääntyneet 180 astetta välillä muutaman piruetin tehden.

Olisko MPP ja aito-arskan ym SETAlaisten pelko tuolla, jonka voi kiteyttää Venäjän kirkonpään saarnaan. Kirill sai Putinilta lahjaksi 32 metrisen upean veneen, jota tuskin veneeksi voi jahtia edes sanoa. Samoin Kirill ranteessaan 30 000 euron kello näkynyt.
https://yle.fi/uutiset/3-6742729

1

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tosi on !

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      83
      7677
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      74
      7524
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      166
      6079
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      55
      4976
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4159
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3900
    7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      38
      3612
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      31
      3527
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      103
      3236
    10. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      16
      3160
    Aihe