EU on osittautunut huomattavasti paremmaksi turvatakuuksi kuin nato. EU on toiminut johdonmukaisesti ja nopeasti pakoterintamalla, vaikka Ukraina ei ole edes jäsen. Mutta mitä tekee nato? ei mitään, eikä tulisi tekemään vaikka hyökkäyksen kohde olisi jäsen. Suuret puheet eivät suuta halkaise, sanoo vanha kansa.
EU vs NATO
Anonyymi
1589
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Valitettavasti Tarza Halonen torppasi EUn puolustuksellisen ulottuvuuden. Ilman sitä haahkaa maailma olisi parempi ja turvallisempi paikka.
Kylläpäs on Halosella ollut aivan rutosti valtaa, kun kriitikkojensa puheita kuuntelee. Kaikki aikaisensa valtioneuvostojen sekä parlamenttienkin tekemät päätökset näyttäytyvät niissä Halosen tekosilta. Kumpikohan osapuoli kertoo sitä vaihtoehtoista totuutta? Halosella kun käsittääkseni ei ole ollut yhtään sen enempää valtaa kuin mm. Koivistolla, Ahtisaarella sekä nyt Niinistöllä on.
aloittaja on Esko Ahon kouluttama putintrolli
Aho levitti kepulaisia Kremlin kavereitaan maahan ja hänelle maksettiin
putinpankista palkkaa vaikkei puhu venäjää eikä erota Venäjällä seteleitä
toisistaan
Jälleen hyvä vedätys; eihän EU:n pitänyt taata meille kuin olematon inflaatio, halpa ruoka, halvat polttoaineet ja edulliset autot yms kuusi kaunista ja seitsemän hyvää...
Naton keinot ovat sotilaallisia. Nato pyrkii tietysti torjumaan sodan eskaloitumista maailmansodaksi. Se on sinänsä järkevää, mutta valitettavan tuhoisaa Ukrainan kansalle. Valinta on tietysti vaikea, kun pitää valita näiden kahden väliltä.
EU pystyy yhdessä USAn ja muiden länsimaiden kanssa tehokkaaseen pakotepolitiikkaan. Ei Natoa sinällään voi edes erottaa länsimaista. Sillä on oma tehtävänsä eli puolustuksellinen. Muutoin nämä samat valtiot toimivat poliittisella tavalla yrittäessään estää Venäjän fasistihallinnon militaristista ja epäinhimillistä hyökkäyssotaa.
Lisäksi lähes kaikki EU maat kuuluvat Natoon tai tulevat kuulumaan.
Näkisin samoin, että USA tekee omia juttujaan. Ne voivat olla joiltain osin ristiriidassa EUn rauhan tavoitteiden kanssa. EUn on sanottu olevan rauhan perustuksille rakennettu.
Jatkan vielä. EUssa on myös kritisoitavaa.
Kenessä ei olisi?
Suomi ja NATO hienoa
Ihan oikeesti hei, sä vertaat EU:ta ja NATO:a???
Nyt on kyllä puurot ja vellit menneet pahemman kerran sekaisin! EU on talous ja rahaliitto kun taas NATO on Pohjois-Atlannin Puolustusliitto/Sotilasliitto!
Näiden tehtävät ja fokus ovat täysin erilaiset, voi, voi.... Toivotaan nyt sentään että tällaisella "tietopohjalla" ei ratkaista meidän NATO jäsenyyttämme!
Taidat itse olla varsin yksinkertainen ihminen putkinäköinesi. Pyydäpä äitiäsi lukemaan avaus ja selittämään sinulle mistä siinä on kysymys.
Hei oikeesti, sä oot aivovammane!
Mitkä ovat EU:n turvatakuut? Eihän unionilla ole mitään omia sotilasjoukkoja.
Ja muuten, natseilla oli tapana pilkata tuohon sävyyn, joten et kai ole oppiasi hakenut siitä suunnasta?
No, pöljä, ei natollakaan ole omia sotilasjoukkoja, on vain kansalliset armeijat. EU:n turvatakuulauseke (löytyy Lissabonin sopimuksesta) on suurin piirtein samanlainen kuin NATOn 5. artikla.
Siinä sinulle tietoa, oikeaa tietoa.
EU:sta en puhuisi turvatakuuna, mutta hämmästyttävän tehokkailta sen talouspakotteet hyökkääjää vastaan vaikuttavat ainakin vielä tässä vaiheessa Ukrainan sotaa. Jos EU yhdessä USA:n kanssa onnistuu nujertamaan Venäjän talouden ja jopa kaatamaan johdon, talouspakotteiden asettamisesta voi koitua tulevaisuudessa ihan varteenotettava sodankäynnin muoto.
Eihän EU:n talouspakotetaktiikka toki mitenkään ensi kertaa käytetty ole. Sitä yritti jo 1800-luvun alussa Ranskan keisari Napoleon Britanniaa vastaan, mutta ei onnistunut pakottamaan siihen Euroopan valtioista esimerkiksi Ruotsia, mikä sitten lopulta johti Suomen liittämiseen Venäjään.
Toisen maailmansodankin lopputulos olisi ollut voinut olla osittain toinen, mikäli Liittoutuneet eivät olisi lähteneet tukemaan Neuvostoliittoa nimenomaan taloudellisesti.
Ukrainan sodassa EU-valtioiden yksimielisyys talouspakotteiden suhteen on yllättänyt Putinin, sillä hänhän haki heikkoja kohtia yhteiseen linjaan jo ennen hyökkäystään Ukrainaan. Siitä lipesi sitten yllättäen ainakin Unkari ja ehkä Saksakin.
Edes EU-n ulkopuolisista valtioista Putinilla ei ole enää takeita esimerkiksi Kiinan, Turkin, Kazakstanin ja muiden etelänaapuriensa tuesta. On jopa arvioitu, että Valko-Venäjän armeijassa kytee kapina ja sitä myötä itsevaltias Lukasenkakin lipsuu yhteistyöstä Venäjän kanssa.
Yhteenvetona todeten: Yhtenäisellä linjalla jopa talouspakotteet voivat olla merkittävä strateginen linjavalinta sodankäynnissä.