Suomi on Suomi ja Eurooppa on Eurooppa

Kun Ukrainan sota käy kiihkeimmillään, on myös kiihkeyttä kuultavissa suomalaispoliitikkojen puheissa. Erityisesti merkillepantavaa, on ollut Pääministerin koko valtakauden puheet. Hyvin usein hän puhuu aina Euroopasta, kun odottaisi puhuvan siitä maasta, jonka pääministeri hän on. Eli Suomesta.
Nyt onkin täällä taviskansan keskuudessa alkanut nousta vakavaa huolta siitä, että ajetaanko Suomea sotaan ja nimen omaan näiden "Napoleon-kompleksin" omaavien johtajien taholta?. Suomen kansa on nimittäin Myös joutunut kovan sotapropagandan uhriksi. Tätä Propagandaa vaikuttavat viljelevän tahot, jotka pyrkivät laajentamaan Lännen valta-alueita. Aito Suomen hyvinvointi ja rauha vaikuttaa olevan mitätön pilkku poliittisessa keskustelussa. Suomi on liki 100 vuotta pysynyt konfliktien ulkopuolella ja toiminut useimmin välittäjämaana ongelmatilanteissa. Tämä on onnistunut maltillisella ulko-ja turvallisuuspolitiikalla. Emme ole olleet provosoitavissa. Tähän on myös vaikuttanut media, joka aiemmin perustui harkinnalla esitettyihin propagandasuodatettuihin uutisointeihin. Nyt Some-aikakaudella meille heitetään eteen "uutisia" joiden ajankohtaisuus voi olla vuosiakin vanhaa videomateriaalia editoituna nykypäivään. Huippuna oma ihana veroeuroillamme kustannettu YLE joka levitti jo heti valhepropagandistisesti Natomyönteisen galluptiedon VAIN vajaan 1500 ihmisen kyselyllä!!! Ei tällaisia asioita mennä härkkimään mutu-tiedoilla ja laskukaavoilla, missä toisessa vaakakupissa on yli 4 MILJOONAA Suomalaista ja heidän aito mielipide. Tällainen kiihotus ylittää jo ISIS propagandan. Vielä kun sen levittää kansallinen Verokustanteinen uutismedia! Erittäin halveksittava veto OHITTAA AITO OIKEA KANSAN MIELIPIDE!
Sillä kaikki eivät todellakaan vaikuta okevan yhtä mieltä Natosta. Varsinkin jos siinä on yli 70% riski joutua välittömään sotaan tai taktisten ydinaseiden maalitauluksi! Eihän tämä maa ole tällaisiin toimiin edes valmis!

Huoli Suomen rauhasta on kansassa kuitenkin aito ja erittäin häiritsevää on se, kuinka Suomen poliitikot jankuttavat asioitaan Eurooppa-näkökulmasta Suomen asema täysin unohtaen.

On varsin aiheellista myös kysyä: Mitä Suomi olisi tehnyt, jos hyökkäyksen kohde olisikin ollut esim. Moskova?

Millaisella tarmolla poliitikkomme olisi ryhtynyt Venäjää auttamaan? Kuinka moni suomalainen lähtisi puolustamaan Venäjää, jos hyökkääjä tulisi esim. Kiinasta tai Pohjois-Koreasta tai ...Ukrainasta?

Sillä Suomikin oli jo liike-elämällisesti Venäjän kumppanimaa. Venäjällä toimi Nokia Oy:n ja Fortumin lisäksi suuri määrä muitakin suomalaisia toimijoita! Jotka nyt tämän kärjistyneen tilanteen ja Suomen poliittisen johdon Nato-häröilyn vuoksi ovat menettämässä miljoonien eurojen markkinaosuudet! Puhumatrakaan Venäjän vientiteollisuuden tilasta. Miksei näitä turvata maltillisella politiikalla??Missä kulkee se raja päättäjillämme, mitä ollaan valmiita menettämään? Koko Suomi??! Itsenäisyys? Fyysinen olemassaolo? Ajavatko "Napoleon-kompleksia" potevat ja sotauutis-traumarisoituneet päättäjämme Suomen aidosti "tuhon tielle"? Nämä ovat aitoja ja vakavia kysymyksiä täältä kansalaisten tasolta, meiltä, jotka olemme kuvitelleet äänestävämme provosoimattomia rauhanjohtajia. Oliskohan aika aidosti kääntää katse kotimaahamme ja miettiä keitä me suomalaiset juuriltamme olemme?

Vastaus on hyvin yksinkertainen. Ei provosoida lisää vaikeuksia. Niinistö sanoi: "En minä Suomea sotaan vedä".

Eli Ei Natolle ja välittömästi aloitettava sodan liennytyspolitiikka Venäjän suintaan. Pakotteet on vähennettävä niin, että venäläisten kansalaisten virta Suomeen pysähtyy, maidemme välinen tilanne vakautuu ja yrityselämä elvyytetään toimintaan. Jokainen poliitikko tekee virheitä niin Putin, niin ministerit, tilanteet vain menevät niin. Mutta koskaan...koskaan ei ole myöhäistä korjata asioita ja ojentaa kättä tilanteen rauhoittamiseksi. Ukrainan sota EI ole Suomen eikä Ruotsin sota. Se on konflikti, joka on 8 vuoden ajan "kypsynyt" Ukrainan sisällä. Meitä ette siihen mukaan vedä!
050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu