Syntien tunnustaminen

Päästään aiheeseen nimeltä "syvällinen teologinen keskustelu suomi24:n kaltaisilla foorumeilla".

Ethän, Tiinaliina, kuvittele saavasi asioista oikeata kuvaa pelkästään tällaiselta foorumilta?

vl2003 kirjoitti:

Päästään aiheeseen nimeltä "syvällinen teologinen keskustelu suomi24:n kaltaisilla foorumeilla".

Ethän, Tiinaliina, kuvittele saavasi asioista oikeata kuvaa pelkästään tällaiselta foorumilta?

Lue lisää

olet, kumpi vl on oikeassa? Tämän viestin aloittaja vai se kirjoittaja johon aloittaja viittaa?

vl2003 kirjoitti:

Päästään aiheeseen nimeltä "syvällinen teologinen keskustelu suomi24:n kaltaisilla foorumeilla".

Ethän, Tiinaliina, kuvittele saavasi asioista oikeata kuvaa pelkästään tällaiselta foorumilta?

Lue lisää

Ai, aidasta ja aidan viereltä? Ehkä vähän niinkin, mutta kyllä tämä kirjoitus, jossa puhuttiin (paavilaisesta) ääneen ripittäytymisestä, koskee mitä suurimmassa määrin myös vl-oppia. Sama väite sekä ripinvaatijoilla että vl:llä, ettei Jumala pystyisi ilman ihmisten sanoja toimimaan.

Jotain osviittaa näiltä foorumeiltakin saa siitä vl:ien uskosta ja ajatustavasta, aika paljonkin osviittaa. Ei tietenkään silti kaikkea pidä purematta niellä, en sitä väitä. "Koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää." Kyllä nämä kirjoituksetkin pitää koetella.


Aloittajan tekstistä lainaus:
"Uskovainen pelastuu uskomalla Jeesuksen sovitustyöhön: tunnustamalla Jumalalle
syntinsä ja uskomalla armo omalle kohdalle. Syntien tunnustusta ei tarvitse tehdä toiselle
ihmiselle, eikä toisen ihmisen antama syntien päästö ole välttämätöntä."

Tiinaliina:
Synnit siis tunnustetaan Jumalalle, joka myös kuulee ja antaa anteeksi. Miksi vl:ät väittävät, ettei Jumala kuule, eikä pysty antamaan anteeksi ilman vl-ihmistä? Tietysti vastaatte, että Jumala toimii Pyhän Hengen avulla ja ihmisten kautta. Ja useimmitenhan se onkin niin. MUTTA ... Jumala ei kysy meiltä/teiltä, KENEN ihmisen kautta Hän toimii. Ei siis tarvitse olla vl. Jumala myös toimii ILMAN ihmistä, vaikkapa aasin kautta, mikäli sen hyväksi näkee. Teette opillanne Jumalan kovin pieneksi.

T: Tiinaliina

Tiinaliina kirjoitti:

Ai, aidasta ja aidan viereltä? Ehkä vähän niinkin, mutta kyllä tämä kirjoitus, jossa puhuttiin (paavilaisesta) ääneen ripittäytymisestä, koskee mitä suurimmassa määrin myös vl-oppia. Sama väite sekä ripinvaatijoilla että vl:llä, ettei Jumala pystyisi ilman ihmisten sanoja toimimaan.

Jotain osviittaa näiltä foorumeiltakin saa siitä vl:ien uskosta ja ajatustavasta, aika paljonkin osviittaa. Ei tietenkään silti kaikkea pidä purematta niellä, en sitä väitä. "Koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää." Kyllä nämä kirjoituksetkin pitää koetella.


Aloittajan tekstistä lainaus:
"Uskovainen pelastuu uskomalla Jeesuksen sovitustyöhön: tunnustamalla Jumalalle
syntinsä ja uskomalla armo omalle kohdalle. Syntien tunnustusta ei tarvitse tehdä toiselle
ihmiselle, eikä toisen ihmisen antama syntien päästö ole välttämätöntä."

Tiinaliina:
Synnit siis tunnustetaan Jumalalle, joka myös kuulee ja antaa anteeksi. Miksi vl:ät väittävät, ettei Jumala kuule, eikä pysty antamaan anteeksi ilman vl-ihmistä? Tietysti vastaatte, että Jumala toimii Pyhän Hengen avulla ja ihmisten kautta. Ja useimmitenhan se onkin niin. MUTTA ... Jumala ei kysy meiltä/teiltä, KENEN ihmisen kautta Hän toimii. Ei siis tarvitse olla vl. Jumala myös toimii ILMAN ihmistä, vaikkapa aasin kautta, mikäli sen hyväksi näkee. Teette opillanne Jumalan kovin pieneksi.

T: Tiinaliina

Lue lisää

että koko ongelman ydin on tässä vl-uskossa se, että he kuvittelevat olevansa ainoita ihmisiä maailmassa, jättäen kaikki muut ulkopuolelle.

He omivat Raamatun opetukset kokonaan itselleen, omien koko Raamatun. He soveltavat sitten niitä opetuksia vain sinne omaan joukkoon, heidän joukossaan ovat ne Raamatun hyvät ja pahat.

He eivat ymmärrä että heidän ulkopuolellaankin on ihmisiä jotka lukevat sitä samaa Raamattua, ja uskovat myös Jeesuksen opetuksiin.

vl2003 kirjoitti:
"Keskustelu jää kuitenkin vajavaiseksi, ellei mainita, että aina on elävän uskon synnyttämiseksi tarvittu ennen uskoneita."

Tiinaliina:
Tottakai alkuseurakunnan aikoihin ja paljon myöhemminkin, melkeinpä meidän päiviimme asti, on tarvittu uskon synnyttämiseksi toinen uskova. Miten muuten "uusi" uskova olisi voinut kuulla Jumalan sanaa ja evankeliumia? Ei ollut Raamattuja ihmisten pöydillä, eikä ollut usein lukutaitoakaan. Nyt on toisin. Jumalan sanaa voi kuka tahansa lukea tai kuunnella radiosta. Ei niistä Raamatun esimerkkikertomuksista voi, eikä saa, tehdä oppia. Esimerkki on AINA pelkkä esimerkki, EI opinkohta.

Olen silti samaa mieltä siitä, että niitä toisia uskovia ihmisiä tarvitaan. Ilman mitään kanssakäymistä kenen tahansa usko olisi kohta mennyttä uskoa. Ei ole ihmisen hyvä olla yksin. Se pätee myös näissä uskomisenasioissa.

Muuten olen kyllä samaa mieltä vl2003:n kanssa. Varsinkin tästä lauseesta: "Evankeliumin uskoessaan ihminen tulee osalliseksi syntien anteeksiantamuksesta." Juuri noin se on.

T: Tiinaliina

Syntien tunnustaminen toiselle uskovaiselle (ripittäytyminen) on hyvä asia ripittäytyjän mielen- ja sydämen rauhan tähden. Mutta, se ei ole koskaan ehto syntien anteeksisaamiselle, kuten Luther ja kirkkoisät opettavat.

Kukaan meistä ei voi sanoin ääneen tunnustaa kaikkia syntejään, kuten Luther kirjoittaa, sillä me emme edes tiedä, mitä kaikkia syntejä olemme tehneet. Yksin Jumala tietää.

Kuten Luther kirjoitti: syntejään ääneen tunnustava (ripittäytyjä) on toisinaan kuin näyttelijä - näyttelemisen vaara on siinä aina olemassa. Siksi yksin Jumalalle, Hänen kansssaan kahden kesken, ilman toista ihmistä, rukouksessa tunnustettavat synnit, ovat ihmisen aito ja todellinen synnin tunnustus ja katumus (kuten Luther kirjoitti): Jumalalle ei voi näytellä, mutta toiselle ihmiselle voi näytellä.

Kuten Luther kirjoitti, jos ihmisen pelastumisen ehtona olisi ääneen tunnustetut synnit ja toiselta ihmiseltä saatu anteeksi julistus, silloin ei Taivaan kotiin monikaan ihminen pääsisi. Ei myöskään meidän kuolleet sukulaisemme, uskonsisaret ja uskonveljet olisi kuolemiensa jälkeen menneet Jumalan rauhaan ja oikeaan lepoon. Sillä, jos ääneen ripittäytyminen ja toiselta saatu anteeksi päästö olisi pelastumisen ehto, meidän tulisi olla koko ajan, joka ainoa elämämme tunti tunnustamassa syntejämme ja saamassa anteeksijulistusta.

Luther puhdisti uskon mm. juuri tuosta paavlilaisesta harhaopista, että syntien anteeksi julistamisen tulisi tapahtua toisen ihmisen kautta.

Uskovaiselle, hänen omantunnon rauhalleen, voi olla hyväksi ripittäytyä ja saada toiselta anteeksi julistus synneistä. Mutta, se ei ole pelastumisen ehto, kuten Raamattu ja Luther opettavat.

Luther ja kirkkoisät suosittelevat, että voisi olla hyväksi tehdä ääneen ripittäytyminen ainakin kerran vuodessa ja saada synninpäästö. Mutta tästä ei saa tehdä sääntöä.

Uskovaisen tulee uskoa omassa sydämessään syntien anteeksi saaminen, kun on omassa sydämessään tunnustanut Jumalalle syntinsä. Siten Luther tulkitsee Raamattua. Siksi uskovainen ei saa sitoa itseään sääntöihin ja uusiin perinnäissääntöihin, vaan uskovainen vastaanottaa armon uskossa ja uskossa luottaa pelastumiseensa.

Luther ja kirkkoisät myös kirjoittavat, että ehtoolliselle mentäessä on uskovaisen ensin täytynyt tunnustaa syntinsä ja uskoa syntinsä anteeksi. Tämä syntien tunnustaminen voi tapahtua yksin kahdenkesken Jumalan kanssa, eikä siihen tarvita ulkopuolista ihmistä.

He kirjoittivat, että jos seurakunnassa huomataan uskovainen, joka ei ole käynyt pitkiin aikoihin ehtoollisella, silloin hänen kanssaan pitäisi käydä juttelemaan siitä, että mikä hänen omaatuntoaan vaivaa ja rohkaista häntä tunnustamaan syntinsä vaikka toiselle uskovaiselle, jotta hänen omatuntonsa rauhoittuisi ja hän kävisi luottaen sakramentin ääreen.

On lienee totta, mitä kirjoitat: tuskin Lestadius kulutti elämänsä ajan siihen, että olisi ripittäytynyt ja saanut syntejään anteeksi julistetuiksi.

Raamatun kuvaamat henkilöt eivät ääneen tunnustaneet syntejään ja he eivät saaneet toiselta ihmiseltä anteeksi julistusta. Olkaa tässä asiassa tarkkana.

Paavali ei ripittäytynyt ja saanut toiselta anteeksijulistusta. Opetuslapsetkaan eivät ripittäytyneet ja saaneet toisiltaan tai Jeesukselta anteeksijulistusta.

Raamattu ei kuvaa sitä käytäntöä, että olisi ääneen tunnustettava syntinsä ja saatava toiselta synninpäästö. Siksi pelastuminen ei missään nimessä koskaan ole riippuvaista siitä, onko ihminen ääneen tunnustanut syntinsä ja saanut toiselta anteeksi päästön.

Ryöväri ristinpuulla ei tunnustanut Jeesukselle syntejään, eikä Jeesus hänelle syntien anteeksijulistusta suorittanut. Ryöväri ainoastaan uskoi Jeesuksen olevan Jumala ja hän pyysi Jeesusta muistamaan itseään, kun Jeesus menisi Isänsä luo. Jeesus vastasi hänelle, että ryöväri tulisi olemaan hänen kanssaan paratiisissa.

Ryöväri ristinpuulla pelastui yksin uskosta. Hän uskoi Jeesuksen Jumaluuteen ja pelastui siinä uskossaan yksin Jeesuksen armon kautta.

Tuon armon saa jokainen uskovainen omalle kohdalleen uskoa. Kun me kuolemme, on meidän kuolinhetkeämme edeltävä tilanne useinmiten se, että emme voi tunnustaa toiselle ihmiselle syntejämme, emmekä niin ollen anteeksi päästöä toisen ihmisen kautta saa. Tämän tähden ei juuri kukaan uskovainen pelastuisi, jos kuvittelisi pelastumisen ehtona olevan ääneen tunnustetut synnit ja toiselta saatu synninpäästö.

Uskovainen saa uskoa armon omalle kohdalleen ja luottaa siihen.

Raamattu ei kuvaa sellaista käytäntöä, että tulisi ääneen tunnustaa syntinsä ja saada toiselta synninpäästö. Se käytäntö on keksitty Raamatun kuvaamien aikojen jälkeen ja sitä kutsutaan ns. perinnäissäännöksi. Alun alkaen tämä on ollut hyvä käytäntö, sillä syntien tunnustaminen toiselle ihmiselle (ripittäytyminen) rauhoittaa ripittäytyjän mieltä. Mutta, tästä käytännöstä vaivihkaa muodostuikin sääntö, jota uskovaisten tuli noudattaa kuuliaisesti päästäkseen Taivaaseen. Siten he kadottivat kosketuksensa armoon ja olivat joutuneet perinnäissäännön, inhimillisen säännön orjuuteen. Tuota vastaan Luther kapinoi. Hänen mielestään ihminen pelastuisi yksin uskosta, eikä ripittäytymisellä ja toisen antamalla synninpäästöllä.

Ripittäytyminen toiselle ihmiselle on siis hyväksi ihmisen mielenrauhalle, mutta siitä ei saa tehdä ehtoa pelastumiselle, sillä silloin pelastuminen ei tapahtuisi enää armosta uskon kautta, vaan inhimillisen teon kautta.

Jokainen sisar ja veli, joka on kuollut, on rauhassa jos on ollut uskomassa, vaikka hän ei olisikaan vaikka vuoteen ripittäytynyt ja saanut toiselta ihmiseltä anteeksipäästöä. Hän on pelastunut yksin armosta uskon kautta. Riittää kunkin kohdalla, että tunnustaa Jumalalle syntinsä ja uskoo ne anteeksi omassa sydämessään.

Jos ripittäytymisestä toiselle ihmiselle tulee sisäinen pakkomielle, silloin asiat eivät ole hyvin. Siitä ei saa myöskään muodostua sellaista pakkoa, että toiset uskovaiset pakottavat harhauskollaan (luulo, että toiselle ripittäytyminen olisi pelastumisen ehto) toista ripittäytymään. Tuollainen menettely johtaa juuri siihen, mitä Luther kuvasi: ripittäytyjä näyttelee, eikä ripittäytymisessä ole kysymys aidosta katumuksesta.

kuten kirjoitat kirjoitti:

Syntien tunnustaminen toiselle uskovaiselle (ripittäytyminen) on hyvä asia ripittäytyjän mielen- ja sydämen rauhan tähden. Mutta, se ei ole koskaan ehto syntien anteeksisaamiselle, kuten Luther ja kirkkoisät opettavat.

Kukaan meistä ei voi sanoin ääneen tunnustaa kaikkia syntejään, kuten Luther kirjoittaa, sillä me emme edes tiedä, mitä kaikkia syntejä olemme tehneet. Yksin Jumala tietää.

Kuten Luther kirjoitti: syntejään ääneen tunnustava (ripittäytyjä) on toisinaan kuin näyttelijä - näyttelemisen vaara on siinä aina olemassa. Siksi yksin Jumalalle, Hänen kansssaan kahden kesken, ilman toista ihmistä, rukouksessa tunnustettavat synnit, ovat ihmisen aito ja todellinen synnin tunnustus ja katumus (kuten Luther kirjoitti): Jumalalle ei voi näytellä, mutta toiselle ihmiselle voi näytellä.

Kuten Luther kirjoitti, jos ihmisen pelastumisen ehtona olisi ääneen tunnustetut synnit ja toiselta ihmiseltä saatu anteeksi julistus, silloin ei Taivaan kotiin monikaan ihminen pääsisi. Ei myöskään meidän kuolleet sukulaisemme, uskonsisaret ja uskonveljet olisi kuolemiensa jälkeen menneet Jumalan rauhaan ja oikeaan lepoon. Sillä, jos ääneen ripittäytyminen ja toiselta saatu anteeksi päästö olisi pelastumisen ehto, meidän tulisi olla koko ajan, joka ainoa elämämme tunti tunnustamassa syntejämme ja saamassa anteeksijulistusta.

Luther puhdisti uskon mm. juuri tuosta paavlilaisesta harhaopista, että syntien anteeksi julistamisen tulisi tapahtua toisen ihmisen kautta.

Uskovaiselle, hänen omantunnon rauhalleen, voi olla hyväksi ripittäytyä ja saada toiselta anteeksi julistus synneistä. Mutta, se ei ole pelastumisen ehto, kuten Raamattu ja Luther opettavat.

Luther ja kirkkoisät suosittelevat, että voisi olla hyväksi tehdä ääneen ripittäytyminen ainakin kerran vuodessa ja saada synninpäästö. Mutta tästä ei saa tehdä sääntöä.

Uskovaisen tulee uskoa omassa sydämessään syntien anteeksi saaminen, kun on omassa sydämessään tunnustanut Jumalalle syntinsä. Siten Luther tulkitsee Raamattua. Siksi uskovainen ei saa sitoa itseään sääntöihin ja uusiin perinnäissääntöihin, vaan uskovainen vastaanottaa armon uskossa ja uskossa luottaa pelastumiseensa.

Luther ja kirkkoisät myös kirjoittavat, että ehtoolliselle mentäessä on uskovaisen ensin täytynyt tunnustaa syntinsä ja uskoa syntinsä anteeksi. Tämä syntien tunnustaminen voi tapahtua yksin kahdenkesken Jumalan kanssa, eikä siihen tarvita ulkopuolista ihmistä.

He kirjoittivat, että jos seurakunnassa huomataan uskovainen, joka ei ole käynyt pitkiin aikoihin ehtoollisella, silloin hänen kanssaan pitäisi käydä juttelemaan siitä, että mikä hänen omaatuntoaan vaivaa ja rohkaista häntä tunnustamaan syntinsä vaikka toiselle uskovaiselle, jotta hänen omatuntonsa rauhoittuisi ja hän kävisi luottaen sakramentin ääreen.

On lienee totta, mitä kirjoitat: tuskin Lestadius kulutti elämänsä ajan siihen, että olisi ripittäytynyt ja saanut syntejään anteeksi julistetuiksi.

Raamatun kuvaamat henkilöt eivät ääneen tunnustaneet syntejään ja he eivät saaneet toiselta ihmiseltä anteeksi julistusta. Olkaa tässä asiassa tarkkana.

Paavali ei ripittäytynyt ja saanut toiselta anteeksijulistusta. Opetuslapsetkaan eivät ripittäytyneet ja saaneet toisiltaan tai Jeesukselta anteeksijulistusta.

Raamattu ei kuvaa sitä käytäntöä, että olisi ääneen tunnustettava syntinsä ja saatava toiselta synninpäästö. Siksi pelastuminen ei missään nimessä koskaan ole riippuvaista siitä, onko ihminen ääneen tunnustanut syntinsä ja saanut toiselta anteeksi päästön.

Ryöväri ristinpuulla ei tunnustanut Jeesukselle syntejään, eikä Jeesus hänelle syntien anteeksijulistusta suorittanut. Ryöväri ainoastaan uskoi Jeesuksen olevan Jumala ja hän pyysi Jeesusta muistamaan itseään, kun Jeesus menisi Isänsä luo. Jeesus vastasi hänelle, että ryöväri tulisi olemaan hänen kanssaan paratiisissa.

Ryöväri ristinpuulla pelastui yksin uskosta. Hän uskoi Jeesuksen Jumaluuteen ja pelastui siinä uskossaan yksin Jeesuksen armon kautta.

Tuon armon saa jokainen uskovainen omalle kohdalleen uskoa. Kun me kuolemme, on meidän kuolinhetkeämme edeltävä tilanne useinmiten se, että emme voi tunnustaa toiselle ihmiselle syntejämme, emmekä niin ollen anteeksi päästöä toisen ihmisen kautta saa. Tämän tähden ei juuri kukaan uskovainen pelastuisi, jos kuvittelisi pelastumisen ehtona olevan ääneen tunnustetut synnit ja toiselta saatu synninpäästö.

Uskovainen saa uskoa armon omalle kohdalleen ja luottaa siihen.

Raamattu ei kuvaa sellaista käytäntöä, että tulisi ääneen tunnustaa syntinsä ja saada toiselta synninpäästö. Se käytäntö on keksitty Raamatun kuvaamien aikojen jälkeen ja sitä kutsutaan ns. perinnäissäännöksi. Alun alkaen tämä on ollut hyvä käytäntö, sillä syntien tunnustaminen toiselle ihmiselle (ripittäytyminen) rauhoittaa ripittäytyjän mieltä. Mutta, tästä käytännöstä vaivihkaa muodostuikin sääntö, jota uskovaisten tuli noudattaa kuuliaisesti päästäkseen Taivaaseen. Siten he kadottivat kosketuksensa armoon ja olivat joutuneet perinnäissäännön, inhimillisen säännön orjuuteen. Tuota vastaan Luther kapinoi. Hänen mielestään ihminen pelastuisi yksin uskosta, eikä ripittäytymisellä ja toisen antamalla synninpäästöllä.

Ripittäytyminen toiselle ihmiselle on siis hyväksi ihmisen mielenrauhalle, mutta siitä ei saa tehdä ehtoa pelastumiselle, sillä silloin pelastuminen ei tapahtuisi enää armosta uskon kautta, vaan inhimillisen teon kautta.

Jokainen sisar ja veli, joka on kuollut, on rauhassa jos on ollut uskomassa, vaikka hän ei olisikaan vaikka vuoteen ripittäytynyt ja saanut toiselta ihmiseltä anteeksipäästöä. Hän on pelastunut yksin armosta uskon kautta. Riittää kunkin kohdalla, että tunnustaa Jumalalle syntinsä ja uskoo ne anteeksi omassa sydämessään.

Jos ripittäytymisestä toiselle ihmiselle tulee sisäinen pakkomielle, silloin asiat eivät ole hyvin. Siitä ei saa myöskään muodostua sellaista pakkoa, että toiset uskovaiset pakottavat harhauskollaan (luulo, että toiselle ripittäytyminen olisi pelastumisen ehto) toista ripittäytymään. Tuollainen menettely johtaa juuri siihen, mitä Luther kuvasi: ripittäytyjä näyttelee, eikä ripittäytymisessä ole kysymys aidosta katumuksesta.

Lue lisää

Jaak. 5:13-20   Jos joku teistä kärsii vaivaa, niin rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, veisatkoon kiitosta.

Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä. Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.

Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.
   
Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen. Ja hän rukoili uudestaan, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä.
   
Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.

kuten kirjoitat kirjoitti:

Syntien tunnustaminen toiselle uskovaiselle (ripittäytyminen) on hyvä asia ripittäytyjän mielen- ja sydämen rauhan tähden. Mutta, se ei ole koskaan ehto syntien anteeksisaamiselle, kuten Luther ja kirkkoisät opettavat.

Kukaan meistä ei voi sanoin ääneen tunnustaa kaikkia syntejään, kuten Luther kirjoittaa, sillä me emme edes tiedä, mitä kaikkia syntejä olemme tehneet. Yksin Jumala tietää.

Kuten Luther kirjoitti: syntejään ääneen tunnustava (ripittäytyjä) on toisinaan kuin näyttelijä - näyttelemisen vaara on siinä aina olemassa. Siksi yksin Jumalalle, Hänen kansssaan kahden kesken, ilman toista ihmistä, rukouksessa tunnustettavat synnit, ovat ihmisen aito ja todellinen synnin tunnustus ja katumus (kuten Luther kirjoitti): Jumalalle ei voi näytellä, mutta toiselle ihmiselle voi näytellä.

Kuten Luther kirjoitti, jos ihmisen pelastumisen ehtona olisi ääneen tunnustetut synnit ja toiselta ihmiseltä saatu anteeksi julistus, silloin ei Taivaan kotiin monikaan ihminen pääsisi. Ei myöskään meidän kuolleet sukulaisemme, uskonsisaret ja uskonveljet olisi kuolemiensa jälkeen menneet Jumalan rauhaan ja oikeaan lepoon. Sillä, jos ääneen ripittäytyminen ja toiselta saatu anteeksi päästö olisi pelastumisen ehto, meidän tulisi olla koko ajan, joka ainoa elämämme tunti tunnustamassa syntejämme ja saamassa anteeksijulistusta.

Luther puhdisti uskon mm. juuri tuosta paavlilaisesta harhaopista, että syntien anteeksi julistamisen tulisi tapahtua toisen ihmisen kautta.

Uskovaiselle, hänen omantunnon rauhalleen, voi olla hyväksi ripittäytyä ja saada toiselta anteeksi julistus synneistä. Mutta, se ei ole pelastumisen ehto, kuten Raamattu ja Luther opettavat.

Luther ja kirkkoisät suosittelevat, että voisi olla hyväksi tehdä ääneen ripittäytyminen ainakin kerran vuodessa ja saada synninpäästö. Mutta tästä ei saa tehdä sääntöä.

Uskovaisen tulee uskoa omassa sydämessään syntien anteeksi saaminen, kun on omassa sydämessään tunnustanut Jumalalle syntinsä. Siten Luther tulkitsee Raamattua. Siksi uskovainen ei saa sitoa itseään sääntöihin ja uusiin perinnäissääntöihin, vaan uskovainen vastaanottaa armon uskossa ja uskossa luottaa pelastumiseensa.

Luther ja kirkkoisät myös kirjoittavat, että ehtoolliselle mentäessä on uskovaisen ensin täytynyt tunnustaa syntinsä ja uskoa syntinsä anteeksi. Tämä syntien tunnustaminen voi tapahtua yksin kahdenkesken Jumalan kanssa, eikä siihen tarvita ulkopuolista ihmistä.

He kirjoittivat, että jos seurakunnassa huomataan uskovainen, joka ei ole käynyt pitkiin aikoihin ehtoollisella, silloin hänen kanssaan pitäisi käydä juttelemaan siitä, että mikä hänen omaatuntoaan vaivaa ja rohkaista häntä tunnustamaan syntinsä vaikka toiselle uskovaiselle, jotta hänen omatuntonsa rauhoittuisi ja hän kävisi luottaen sakramentin ääreen.

On lienee totta, mitä kirjoitat: tuskin Lestadius kulutti elämänsä ajan siihen, että olisi ripittäytynyt ja saanut syntejään anteeksi julistetuiksi.

Raamatun kuvaamat henkilöt eivät ääneen tunnustaneet syntejään ja he eivät saaneet toiselta ihmiseltä anteeksi julistusta. Olkaa tässä asiassa tarkkana.

Paavali ei ripittäytynyt ja saanut toiselta anteeksijulistusta. Opetuslapsetkaan eivät ripittäytyneet ja saaneet toisiltaan tai Jeesukselta anteeksijulistusta.

Raamattu ei kuvaa sitä käytäntöä, että olisi ääneen tunnustettava syntinsä ja saatava toiselta synninpäästö. Siksi pelastuminen ei missään nimessä koskaan ole riippuvaista siitä, onko ihminen ääneen tunnustanut syntinsä ja saanut toiselta anteeksi päästön.

Ryöväri ristinpuulla ei tunnustanut Jeesukselle syntejään, eikä Jeesus hänelle syntien anteeksijulistusta suorittanut. Ryöväri ainoastaan uskoi Jeesuksen olevan Jumala ja hän pyysi Jeesusta muistamaan itseään, kun Jeesus menisi Isänsä luo. Jeesus vastasi hänelle, että ryöväri tulisi olemaan hänen kanssaan paratiisissa.

Ryöväri ristinpuulla pelastui yksin uskosta. Hän uskoi Jeesuksen Jumaluuteen ja pelastui siinä uskossaan yksin Jeesuksen armon kautta.

Tuon armon saa jokainen uskovainen omalle kohdalleen uskoa. Kun me kuolemme, on meidän kuolinhetkeämme edeltävä tilanne useinmiten se, että emme voi tunnustaa toiselle ihmiselle syntejämme, emmekä niin ollen anteeksi päästöä toisen ihmisen kautta saa. Tämän tähden ei juuri kukaan uskovainen pelastuisi, jos kuvittelisi pelastumisen ehtona olevan ääneen tunnustetut synnit ja toiselta saatu synninpäästö.

Uskovainen saa uskoa armon omalle kohdalleen ja luottaa siihen.

Raamattu ei kuvaa sellaista käytäntöä, että tulisi ääneen tunnustaa syntinsä ja saada toiselta synninpäästö. Se käytäntö on keksitty Raamatun kuvaamien aikojen jälkeen ja sitä kutsutaan ns. perinnäissäännöksi. Alun alkaen tämä on ollut hyvä käytäntö, sillä syntien tunnustaminen toiselle ihmiselle (ripittäytyminen) rauhoittaa ripittäytyjän mieltä. Mutta, tästä käytännöstä vaivihkaa muodostuikin sääntö, jota uskovaisten tuli noudattaa kuuliaisesti päästäkseen Taivaaseen. Siten he kadottivat kosketuksensa armoon ja olivat joutuneet perinnäissäännön, inhimillisen säännön orjuuteen. Tuota vastaan Luther kapinoi. Hänen mielestään ihminen pelastuisi yksin uskosta, eikä ripittäytymisellä ja toisen antamalla synninpäästöllä.

Ripittäytyminen toiselle ihmiselle on siis hyväksi ihmisen mielenrauhalle, mutta siitä ei saa tehdä ehtoa pelastumiselle, sillä silloin pelastuminen ei tapahtuisi enää armosta uskon kautta, vaan inhimillisen teon kautta.

Jokainen sisar ja veli, joka on kuollut, on rauhassa jos on ollut uskomassa, vaikka hän ei olisikaan vaikka vuoteen ripittäytynyt ja saanut toiselta ihmiseltä anteeksipäästöä. Hän on pelastunut yksin armosta uskon kautta. Riittää kunkin kohdalla, että tunnustaa Jumalalle syntinsä ja uskoo ne anteeksi omassa sydämessään.

Jos ripittäytymisestä toiselle ihmiselle tulee sisäinen pakkomielle, silloin asiat eivät ole hyvin. Siitä ei saa myöskään muodostua sellaista pakkoa, että toiset uskovaiset pakottavat harhauskollaan (luulo, että toiselle ripittäytyminen olisi pelastumisen ehto) toista ripittäytymään. Tuollainen menettely johtaa juuri siihen, mitä Luther kuvasi: ripittäytyjä näyttelee, eikä ripittäytymisessä ole kysymys aidosta katumuksesta.

Lue lisää

Saanko vielä kysyä, miksi et mainitse Jumalan valtakuntaa ja pyhien yhteyttä ollenkaan.

Vaikka kirjoitukseesi voinkin hyvin yhtyä monelta osin (ei nyt lähdetä lause lauseelta kuitenkaan menemään sitä läpi, se on sen verran pitkä), niin on silti hyvä muistaa, että tätä ei saisi omantunnon hoitamattomuuden puolustelemiseen. Uskovaisia neuvotaan myöskin hakeutumaan seurakunnan yhteyteen.

Tiinaliina kirjoitti:

vl2003 kirjoitti:
"Keskustelu jää kuitenkin vajavaiseksi, ellei mainita, että aina on elävän uskon synnyttämiseksi tarvittu ennen uskoneita."

Tiinaliina:
Tottakai alkuseurakunnan aikoihin ja paljon myöhemminkin, melkeinpä meidän päiviimme asti, on tarvittu uskon synnyttämiseksi toinen uskova. Miten muuten "uusi" uskova olisi voinut kuulla Jumalan sanaa ja evankeliumia? Ei ollut Raamattuja ihmisten pöydillä, eikä ollut usein lukutaitoakaan. Nyt on toisin. Jumalan sanaa voi kuka tahansa lukea tai kuunnella radiosta. Ei niistä Raamatun esimerkkikertomuksista voi, eikä saa, tehdä oppia. Esimerkki on AINA pelkkä esimerkki, EI opinkohta.

Olen silti samaa mieltä siitä, että niitä toisia uskovia ihmisiä tarvitaan. Ilman mitään kanssakäymistä kenen tahansa usko olisi kohta mennyttä uskoa. Ei ole ihmisen hyvä olla yksin. Se pätee myös näissä uskomisenasioissa.

Muuten olen kyllä samaa mieltä vl2003:n kanssa. Varsinkin tästä lauseesta: "Evankeliumin uskoessaan ihminen tulee osalliseksi syntien anteeksiantamuksesta." Juuri noin se on.

T: Tiinaliina

Lue lisää

Eikö vl:llä ollutkaan tähän vastausta?

T: Tiinaliina

Tiinaliina kirjoitti:

vl2003 kirjoitti:
"Keskustelu jää kuitenkin vajavaiseksi, ellei mainita, että aina on elävän uskon synnyttämiseksi tarvittu ennen uskoneita."

Tiinaliina:
Tottakai alkuseurakunnan aikoihin ja paljon myöhemminkin, melkeinpä meidän päiviimme asti, on tarvittu uskon synnyttämiseksi toinen uskova. Miten muuten "uusi" uskova olisi voinut kuulla Jumalan sanaa ja evankeliumia? Ei ollut Raamattuja ihmisten pöydillä, eikä ollut usein lukutaitoakaan. Nyt on toisin. Jumalan sanaa voi kuka tahansa lukea tai kuunnella radiosta. Ei niistä Raamatun esimerkkikertomuksista voi, eikä saa, tehdä oppia. Esimerkki on AINA pelkkä esimerkki, EI opinkohta.

Olen silti samaa mieltä siitä, että niitä toisia uskovia ihmisiä tarvitaan. Ilman mitään kanssakäymistä kenen tahansa usko olisi kohta mennyttä uskoa. Ei ole ihmisen hyvä olla yksin. Se pätee myös näissä uskomisenasioissa.

Muuten olen kyllä samaa mieltä vl2003:n kanssa. Varsinkin tästä lauseesta: "Evankeliumin uskoessaan ihminen tulee osalliseksi syntien anteeksiantamuksesta." Juuri noin se on.

T: Tiinaliina

Lue lisää

Tästä on keskusteltu tällä palstalla paljon. En osaa varmaankaan perustella tätä niin hyvin kuin joku muu osaisi. Ensimmäiseksi minulle kuitenkin tulee mieleen sellaisia asioita niin kuin lähetyskäsky (menkää ja tehkää opetuslapsiksi) tai "usko tulee kuulosta, kuulo Jumalan sanasta". Yleisesti myöskin Raamattu tuntuu suosivan ihmiseltä ihmiselle kulkemista. Koko Raamatun henki tuntuisi vaativan oikein uskovan ihmisen myötävaikutusta (paremman ilmauksen puuttuessa).

Emme toki pidä huonona asiana esimerkiksi Raamatun lukemista tai seurojen kuuntelemista radiosta.

vl2003 kirjoitti:

Tästä on keskusteltu tällä palstalla paljon. En osaa varmaankaan perustella tätä niin hyvin kuin joku muu osaisi. Ensimmäiseksi minulle kuitenkin tulee mieleen sellaisia asioita niin kuin lähetyskäsky (menkää ja tehkää opetuslapsiksi) tai "usko tulee kuulosta, kuulo Jumalan sanasta". Yleisesti myöskin Raamattu tuntuu suosivan ihmiseltä ihmiselle kulkemista. Koko Raamatun henki tuntuisi vaativan oikein uskovan ihmisen myötävaikutusta (paremman ilmauksen puuttuessa).

Emme toki pidä huonona asiana esimerkiksi Raamatun lukemista tai seurojen kuuntelemista radiosta.

Lue lisää

Kiitos vastauksestasi, vl2003. Luulen, ettei sitä muutkaan vl:ät osaa kovin hyvin perustella. Raamatusta siihen ei ainakaan löydy perusteluja, jos ei omaan korvasyyhyynsä lue.

"Menkää ja tehkää ..." Opetuslapseksi tekeminen ei välttämättä tarkoita suullansa puhetta. Myös kirjoituksista välittyy sama Jumalan Sana, mikä saarnoistakin.

"Usko tulee kuulosta". Ei ole kyse fyysisestä kuulosta. Jos niin olisi, niin kuurojen olisi täysin mahdotonta tulla uskoviksi. Raamatussa kuulemisella tarkoitetaan myös "hengellistä" kuulemista ja siitä tässäkin kohdassa on kyse. Ja kuuleminen tulee Jumalan Sanasta, joko puhutusta tai kirjoitetusta.

Niinkuin aikaisemmin jo kirjoitinkin, niin tottakai Raamatun kirjoittamisen aikoihin suosittiin ihmiseltä ihmiselle kulkemista. Ei ollut mahdollisuutta levittää evankeliumia muilla tavoin.

Miksi ette mene ja kulje talosta taloon ja evankelioi ihmisiä? Miksi sen sijaan odotatte ihmisten tulevan TEIDÄN luoksenne? Ei niin ollut alkuseurakunnan aikoina, eikä siihen missään kehoiteta. Päinvastoin, kehoitetaan ITSE menemään. "Menkää kaikkeen maailmaan ..."

Teillä on opissanne ristiriitoja.

T: Tiinaliina

Tiinaliina kirjoitti:

Kiitos vastauksestasi, vl2003. Luulen, ettei sitä muutkaan vl:ät osaa kovin hyvin perustella. Raamatusta siihen ei ainakaan löydy perusteluja, jos ei omaan korvasyyhyynsä lue.

"Menkää ja tehkää ..." Opetuslapseksi tekeminen ei välttämättä tarkoita suullansa puhetta. Myös kirjoituksista välittyy sama Jumalan Sana, mikä saarnoistakin.

"Usko tulee kuulosta". Ei ole kyse fyysisestä kuulosta. Jos niin olisi, niin kuurojen olisi täysin mahdotonta tulla uskoviksi. Raamatussa kuulemisella tarkoitetaan myös "hengellistä" kuulemista ja siitä tässäkin kohdassa on kyse. Ja kuuleminen tulee Jumalan Sanasta, joko puhutusta tai kirjoitetusta.

Niinkuin aikaisemmin jo kirjoitinkin, niin tottakai Raamatun kirjoittamisen aikoihin suosittiin ihmiseltä ihmiselle kulkemista. Ei ollut mahdollisuutta levittää evankeliumia muilla tavoin.

Miksi ette mene ja kulje talosta taloon ja evankelioi ihmisiä? Miksi sen sijaan odotatte ihmisten tulevan TEIDÄN luoksenne? Ei niin ollut alkuseurakunnan aikoina, eikä siihen missään kehoiteta. Päinvastoin, kehoitetaan ITSE menemään. "Menkää kaikkeen maailmaan ..."

Teillä on opissanne ristiriitoja.

T: Tiinaliina

Lue lisää

samaa asiaa monesti.

"Miksi ette mene ja kulje talosta taloon ja evankelioi ihmisiä? Miksi sen sijaan odotatte ihmisten tulevan TEIDÄN luoksenne? Ei niin ollut alkuseurakunnan aikoina, eikä siihen missään kehoiteta. Päinvastoin, kehoitetaan ITSE menemään. "Menkää kaikkeen maailmaan ..."

Teillä on opissanne ristiriitoja.


Tuli tästä kohdasta mieleeni, kun vuosia sitten olin töissä tehtaalla. Useimmat työkaverit olivat vl:ä. Kummastutti kun ei koskaan puhuneet uskoon liittyviä asioita. Ihan kuin ne olisivat olleet salaista tietoa.

Yritin joskus jutella uskoon liittyvistä asioista, kun ne ovat minuakin aina jossain määrin kiinnostaneet. Mutta ei niistä haluttu puhua. Se oli ja on minusta vieläkin kummallista.

Tiinaliina kirjoitti:

Kiitos vastauksestasi, vl2003. Luulen, ettei sitä muutkaan vl:ät osaa kovin hyvin perustella. Raamatusta siihen ei ainakaan löydy perusteluja, jos ei omaan korvasyyhyynsä lue.

"Menkää ja tehkää ..." Opetuslapseksi tekeminen ei välttämättä tarkoita suullansa puhetta. Myös kirjoituksista välittyy sama Jumalan Sana, mikä saarnoistakin.

"Usko tulee kuulosta". Ei ole kyse fyysisestä kuulosta. Jos niin olisi, niin kuurojen olisi täysin mahdotonta tulla uskoviksi. Raamatussa kuulemisella tarkoitetaan myös "hengellistä" kuulemista ja siitä tässäkin kohdassa on kyse. Ja kuuleminen tulee Jumalan Sanasta, joko puhutusta tai kirjoitetusta.

Niinkuin aikaisemmin jo kirjoitinkin, niin tottakai Raamatun kirjoittamisen aikoihin suosittiin ihmiseltä ihmiselle kulkemista. Ei ollut mahdollisuutta levittää evankeliumia muilla tavoin.

Miksi ette mene ja kulje talosta taloon ja evankelioi ihmisiä? Miksi sen sijaan odotatte ihmisten tulevan TEIDÄN luoksenne? Ei niin ollut alkuseurakunnan aikoina, eikä siihen missään kehoiteta. Päinvastoin, kehoitetaan ITSE menemään. "Menkää kaikkeen maailmaan ..."

Teillä on opissanne ristiriitoja.

T: Tiinaliina

Lue lisää

Olen kanssasi tästä asiasta eri mieltä, kuten ehkä arvasitkin;-).

Kyllä apostolienkin aikana olisi ollut mahdollista kirjallisesti siirtää uskoa, jos se olisi ollut oikein. Yhtään tällaista esimerkkiä ei kuitenkaan taida olla olemassa.

Ei käsittääkseni kerrota esimerkiksi Uudessa Testamentissa yhdestäkään ihmisestä, joka olisi saanut uskon esimerkiksi rukoilemalla tai VT:ta lukemalla.

Vl:t eivät suhtaudu kielteisesti myöskään ns. pakanalähetystyöhön. Aikanaan tehtiin päätös olla siihen lähtemättä yhdessä muiden hengellisyyksien kanssa, kun ei nähty taloudellisia mahdollisuuksia toimia yksin. Silloinkaan ei itse asiaa pidetty pahana vaan hyvinkin päinvastoin. Pyydettyinä on nykyaikana sitten menty hyvinkin eksoottisiin paikkoihin. Esimerkiksi Keniassa ei suinkaan ole oltu ulkosuomalaisten perässä. Ja mitäpä muuta kuin lähetystyötä on LLC:n toiminta Ecuadorissa ja Togossa?

Aihe ei ole kovinkaan paljon ollut keskustelussa viime aikoina, mutta henkilökohtaisesti en näkisi mitenkään mahdottomana, että joskus vielä vl-lähetti lähtisi perinteiseen lähetystyöhön jonnekin mustaan Afrikkaan tai vaikkapa Aasiaan. Rahaakin nykyaikana varmasti olisi enemmän. Ehkäpä juuri sinun kirjoituksesi laukaisee tämän tapahtumaketjun;-).

vl2003 kirjoitti:

Olen kanssasi tästä asiasta eri mieltä, kuten ehkä arvasitkin;-).

Kyllä apostolienkin aikana olisi ollut mahdollista kirjallisesti siirtää uskoa, jos se olisi ollut oikein. Yhtään tällaista esimerkkiä ei kuitenkaan taida olla olemassa.

Ei käsittääkseni kerrota esimerkiksi Uudessa Testamentissa yhdestäkään ihmisestä, joka olisi saanut uskon esimerkiksi rukoilemalla tai VT:ta lukemalla.

Vl:t eivät suhtaudu kielteisesti myöskään ns. pakanalähetystyöhön. Aikanaan tehtiin päätös olla siihen lähtemättä yhdessä muiden hengellisyyksien kanssa, kun ei nähty taloudellisia mahdollisuuksia toimia yksin. Silloinkaan ei itse asiaa pidetty pahana vaan hyvinkin päinvastoin. Pyydettyinä on nykyaikana sitten menty hyvinkin eksoottisiin paikkoihin. Esimerkiksi Keniassa ei suinkaan ole oltu ulkosuomalaisten perässä. Ja mitäpä muuta kuin lähetystyötä on LLC:n toiminta Ecuadorissa ja Togossa?

Aihe ei ole kovinkaan paljon ollut keskustelussa viime aikoina, mutta henkilökohtaisesti en näkisi mitenkään mahdottomana, että joskus vielä vl-lähetti lähtisi perinteiseen lähetystyöhön jonnekin mustaan Afrikkaan tai vaikkapa Aasiaan. Rahaakin nykyaikana varmasti olisi enemmän. Ehkäpä juuri sinun kirjoituksesi laukaisee tämän tapahtumaketjun;-).

Lue lisää

olivat apostolien ajalla?

"Kyllä apostolienkin aikana olisi ollut mahdollista kirjallisesti siirtää uskoa, jos se olisi ollut oikein. Yhtään tällaista esimerkkiä ei kuitenkaan taida olla olemassa.
Ei käsittääkseni kerrota esimerkiksi Uudessa Testamentissa yhdestäkään ihmisestä, joka olisi saanut uskon esimerkiksi rukoilemalla tai VT:ta lukemalla."

Tätä kirjoitti:

samaa asiaa monesti.

"Miksi ette mene ja kulje talosta taloon ja evankelioi ihmisiä? Miksi sen sijaan odotatte ihmisten tulevan TEIDÄN luoksenne? Ei niin ollut alkuseurakunnan aikoina, eikä siihen missään kehoiteta. Päinvastoin, kehoitetaan ITSE menemään. "Menkää kaikkeen maailmaan ..."

Teillä on opissanne ristiriitoja.


Tuli tästä kohdasta mieleeni, kun vuosia sitten olin töissä tehtaalla. Useimmat työkaverit olivat vl:ä. Kummastutti kun ei koskaan puhuneet uskoon liittyviä asioita. Ihan kuin ne olisivat olleet salaista tietoa.

Yritin joskus jutella uskoon liittyvistä asioista, kun ne ovat minuakin aina jossain määrin kiinnostaneet. Mutta ei niistä haluttu puhua. Se oli ja on minusta vieläkin kummallista.

Lue lisää

Tähän usein syyllistymme. Arkielämän kokemukset uskon tunnustamisesta ovat niin kurjia, että näistä asioista puhumiseen tulee arkuutta. Vl-uskova joutuu olemaan kaksinkerroin varovainen näistä asioista puhuessaan. Ensin tulee rapaa niskaan suoraan ja sitten vielä puhutaan takanapäin siitä kuinka ne lestadiolaiset kuvittelevat olevansa muita parempia. Selviytymisstrategiana moni valitsee turhankin varovaisen linjan.

Otapa joskus asiat puheeksi samojen ihmisten kanssa niin, ettei ole kovin paljon muita ihmisiä kuulolla. Mene heidän kotiinsa, heidän omalle maaperälleen ja kerro, että olet aidosti kiinnostunut. Voit myös mennä seuroihin, sielläkin he kokevat läsnäolosi positiivisena, eikä mahdollisena ilkeilynä.

ihmiset kirjoitti:

olivat apostolien ajalla?

"Kyllä apostolienkin aikana olisi ollut mahdollista kirjallisesti siirtää uskoa, jos se olisi ollut oikein. Yhtään tällaista esimerkkiä ei kuitenkaan taida olla olemassa.
Ei käsittääkseni kerrota esimerkiksi Uudessa Testamentissa yhdestäkään ihmisestä, joka olisi saanut uskon esimerkiksi rukoilemalla tai VT:ta lukemalla."

Lue lisää

Ainakin näiden kirjeiden vastaanottajat osasivat lukea. Varmaan siis joku muukin osasi? Olisi voitu lähettää kirjeitä kirjureille, jotka sitten olisivat niistä alkaneet uskoa;-). Taitaa mennä vähän inttämiseksi.

ihmiset kirjoitti:

olivat apostolien ajalla?

"Kyllä apostolienkin aikana olisi ollut mahdollista kirjallisesti siirtää uskoa, jos se olisi ollut oikein. Yhtään tällaista esimerkkiä ei kuitenkaan taida olla olemassa.
Ei käsittääkseni kerrota esimerkiksi Uudessa Testamentissa yhdestäkään ihmisestä, joka olisi saanut uskon esimerkiksi rukoilemalla tai VT:ta lukemalla."

Lue lisää

Miten ymmärrät Raamatussa olevan kehoituksen etsiä ensin Jumalan valtakunaa, jonka myötä kaikki muu sitten annetaan?

Anteeksi, jos lainaus ei ollut tarkka, se tuli ulkomuistista.

vl2003 kirjoitti:

Ainakin näiden kirjeiden vastaanottajat osasivat lukea. Varmaan siis joku muukin osasi? Olisi voitu lähettää kirjeitä kirjureille, jotka sitten olisivat niistä alkaneet uskoa;-). Taitaa mennä vähän inttämiseksi.

Lue lisää

Menee inttämiseksi, mutta haitanneeko tuo :). Olisi ollut hiukka hidasta se kirjallinen evankeliointi niihin aikoihin. Ei ollut silloin kirjapainoja keksitty ja oliko paperiakaan? Joka sana erikseen olisi pitänyt kirjoittaa, ja kun sitten olisi sille yhdelle ihmiselle saanut kirjeen menemään niin olisi pitänyt alkaa laatimaan vastauksia niihin kaikkiin kysymyksiin, mitä hän olisi mahdollisesti esittänyt. Isompi mahdollisuus olisi tosin ollut, ettei niitä kysymyksiäkään olisi tullut, vaan kirje joutunut suoraan romukoppaan, koska eihän jokainen ole kiinnostunut evankeliumista, jolle sitä tarjotaan. Olisi pitänyt sitten kirjoitella samat tekstit ehkä sadalle, jotta heistä edes YKSI ainoa olisi tullut uskoon. Kävi PALJON nopeammin mennä itse paikan päälle ja siellä puhua samaan aikaan MONELLE ihmiselle, ja sitten samantien antaa vastauksia heidän kysymyksiinsä. MIKSI siis olisi valittu se evankeliointitapa, joka siihen aikaan oli hankalampi?

Paavalikin kirjoitti kirjeitä seurakunnille, ja oletti että nekin uskottiin Jumalan Sanaksi ja Jumalan Sanana uskottaisi ja otettaisi vastaan.

T: Tiinaliina

vl2003 kirjoitti:

Miten ymmärrät Raamatussa olevan kehoituksen etsiä ensin Jumalan valtakunaa, jonka myötä kaikki muu sitten annetaan?

Anteeksi, jos lainaus ei ollut tarkka, se tuli ulkomuistista.

Lue lisää

Jumalan Valtakunta on löydetty siinä vaiheessa, kun on saatu usko. Se ei ole näkyvä valtakunta.

Jumalan Valtakunta ei tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: "Katso, täällä se on", tai "Katso, tuolla se on"

Te vl:ät käytätte omasta seurakunnastenne nimitystä "Jumalan valtakunta", mutta siinä olette erehtyneet. Totta on silti se, että olisi tärkeä kuulua johonkin kristilliseen seurakuntaan, sellaiseen, jonka oppeihin voi yhtyä. Irtolaisilla on aina olemassa se vaara, että menettää uskonsa. Aina ei kuitenkaan niinkään tapahdu, ja siitä saamme kiittää yksin Jumalaa. Emme koskaan ihmistä.

T: Tiinaliina

vl2003 kirjoitti:

Tähän usein syyllistymme. Arkielämän kokemukset uskon tunnustamisesta ovat niin kurjia, että näistä asioista puhumiseen tulee arkuutta. Vl-uskova joutuu olemaan kaksinkerroin varovainen näistä asioista puhuessaan. Ensin tulee rapaa niskaan suoraan ja sitten vielä puhutaan takanapäin siitä kuinka ne lestadiolaiset kuvittelevat olevansa muita parempia. Selviytymisstrategiana moni valitsee turhankin varovaisen linjan.

Otapa joskus asiat puheeksi samojen ihmisten kanssa niin, ettei ole kovin paljon muita ihmisiä kuulolla. Mene heidän kotiinsa, heidän omalle maaperälleen ja kerro, että olet aidosti kiinnostunut. Voit myös mennä seuroihin, sielläkin he kokevat läsnäolosi positiivisena, eikä mahdollisena ilkeilynä.

Lue lisää

Ymmärrän hyvin, ettei se evankeliumin julistaminen ole aina helppoa, esim. niiden työkavereiden keskuudessa. Eivätkä vl:ät ole läheskään ainoita "hiljaisia".

Mutta onkin kyse siitä raamatunkohdasta "MENKÄÄ kaikkeen maailmaan ja TEHKÄÄ opetuslapsia kaikista kansoista JULISTAMALLA heille ...". Katsopa noita isoilla kirjaimilla olevia sanoja.

MENKÄÄ - MIKSI vl:ät kääntävät tämän tarkoittamaan "ODOTTAKAA että ihmiset TULISIVAT TEIDÄN luoksenne?

TEHKÄÄ ... JULISTAMALLA - MIKSI vl:ät kääntävät tämän tarkoittamaan "tekää PUHUMALLA? Julistaminen tarkoittaa SEKÄ suullista että kirjallista julistamista.

Totta on kuitenkin sekin, että suullinen julistus on EHDOTTOMASTI välttämätöntä, mutta EI ehto uskoon tulemiselle. Suullinen sana on välttämätöntä, koska me olemme ihmisiä ihmisten joukossa, ja tarvitsemme sitä, että meidät ja meidän uskomme hyväksytään. Jos emme koskaan kuulisi kenenkään julistavan evankeliumia ja siten ilmaisevansa samaa kristillistä uskoa Jeesukseen ja samalla sen meidän oman uskomme hyväksymistä, niin kohta uskomme näivettyisi. Ei ole ihmisen hyvä olla yksin. Niin sanoi Jumala jo Adamin luotuaan ja niin se on tänäkin päivänä. Myös ja varsinkin uskonasioissa.

T: Tiinaliina

Tiinaliina kirjoitti:

Ymmärrän hyvin, ettei se evankeliumin julistaminen ole aina helppoa, esim. niiden työkavereiden keskuudessa. Eivätkä vl:ät ole läheskään ainoita "hiljaisia".

Mutta onkin kyse siitä raamatunkohdasta "MENKÄÄ kaikkeen maailmaan ja TEHKÄÄ opetuslapsia kaikista kansoista JULISTAMALLA heille ...". Katsopa noita isoilla kirjaimilla olevia sanoja.

MENKÄÄ - MIKSI vl:ät kääntävät tämän tarkoittamaan "ODOTTAKAA että ihmiset TULISIVAT TEIDÄN luoksenne?

TEHKÄÄ ... JULISTAMALLA - MIKSI vl:ät kääntävät tämän tarkoittamaan "tekää PUHUMALLA? Julistaminen tarkoittaa SEKÄ suullista että kirjallista julistamista.

Totta on kuitenkin sekin, että suullinen julistus on EHDOTTOMASTI välttämätöntä, mutta EI ehto uskoon tulemiselle. Suullinen sana on välttämätöntä, koska me olemme ihmisiä ihmisten joukossa, ja tarvitsemme sitä, että meidät ja meidän uskomme hyväksytään. Jos emme koskaan kuulisi kenenkään julistavan evankeliumia ja siten ilmaisevansa samaa kristillistä uskoa Jeesukseen ja samalla sen meidän oman uskomme hyväksymistä, niin kohta uskomme näivettyisi. Ei ole ihmisen hyvä olla yksin. Niin sanoi Jumala jo Adamin luotuaan ja niin se on tänäkin päivänä. Myös ja varsinkin uskonasioissa.

T: Tiinaliina

Lue lisää

Se raamatunkohta olikin näin:

"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." (Matt.28:19-20)

Eli siinä ei lue "julistamalla" vaan "opettakaa". Mutta eipä se opettaminenkaan välttämättä suullista puhumista tarkoita.

T: Tiinaliina

Tiinaliina kirjoitti:

Jumalan Valtakunta on löydetty siinä vaiheessa, kun on saatu usko. Se ei ole näkyvä valtakunta.

Jumalan Valtakunta ei tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: "Katso, täällä se on", tai "Katso, tuolla se on"

Te vl:ät käytätte omasta seurakunnastenne nimitystä "Jumalan valtakunta", mutta siinä olette erehtyneet. Totta on silti se, että olisi tärkeä kuulua johonkin kristilliseen seurakuntaan, sellaiseen, jonka oppeihin voi yhtyä. Irtolaisilla on aina olemassa se vaara, että menettää uskonsa. Aina ei kuitenkaan niinkään tapahdu, ja siitä saamme kiittää yksin Jumalaa. Emme koskaan ihmistä.

T: Tiinaliina

Lue lisää

Saapas nähdä toimiiko tämä linkki vielä sinunkin koneessasi:

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1115328977142&search="Jumalan valtakunta"&rng=0&submit1=Hae&ref=&ctx=0&mod1=FinRaam&mod2=&mod3=

Sen takana joka tapauksessa on netti-Raamatussa tekemäni haku termillä "Jumalan valtakunta". Mielestäni joka ainoa noista Raamatun paikoista tukee sitä, että Jumalan valtakunta voitaisiin ymmärtää tarkoittamaan jotakin, jota voidaan etsiä, eikä niinkään jotakin, joka saadaan (tai löytyy) uskon saamisen jälkeen. Esimerkkinä tuonkin linkin takana olevat tapaukset, joissa uskovaisen ihmisen läsnäolo (ja saarnaaminen) nähdään Jumalan valtakunnan lähestymisenä.

Pari esimerkkiä:

Luukas 17

Milloin Jumalan valtakunta tulee?

20 Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: "Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. [Luuk. 19:11, 22:18; Ap. t. 1:3,7]
21 Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne."* [Toinen tulkinta: sisäisesti teissä.] [Ap. t. 28:31; Room. 14:17]

Tämähän oli itsekin lainaamasi kohta. Eikö tuntuis erikoiselta, että fariseuksille sanottaisiin, että Jumalan valtakunta on teidän keskellänne, ellei se tarkoittaisi juuri sitä, että ihmisten keskellä on uskovien yhteistö, Jumalan valtakunta? Tuskinpa sillä ainakaan tarkoitetaan sitä, että fariseukset sen muodostavat?


Luuk. 11:20
Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne. [2. Moos. 8:19]

Tiinaliina kirjoitti:

Se raamatunkohta olikin näin:

"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." (Matt.28:19-20)

Eli siinä ei lue "julistamalla" vaan "opettakaa". Mutta eipä se opettaminenkaan välttämättä suullista puhumista tarkoita.

T: Tiinaliina

Lue lisää

En tosiasiassa tiedä, onko tämän kohdan tarkoitus juuri määritellä se, millä toimenpiteellä tuo opettaminen tapahtuu (tai miten tarkkaan ottaen usko voi välittyä).

Tuntuu hiukan saivartelulta vedota siihenkin, että tuossahan lukee "menkää" ja "kastakaa". (Tekisi melkein mieli kysyä, että tarkoittaisiko tuo ehkä nyky-yhteiskunnassa kirjapainoon menemistä ja voiko kastamisenkin suorittaa omatoimisesti, esimerkiksi virsikirjan takaa löytyvän kaavan mukaisesti;-).

En siis haluaisi lähteä tulkitsemaan nyt tätä Raamatun kohtaa enää yhtään tarkemmin. Se vain tuli ensimmäiseksi mieleen. Älä silti luulekaan, että kokisin hävinneeni tämän väittelyn;-), en vain halua lähteä etsimään tuosta kohdasta sellaista sisältöä mitä siinä ehkä ei ole.

Anteeksi, että olen tässä asiassa itsepäinen, mutta siltikin minusta tuntuu, että joudut koko ajan tätä asiaa perustellessasi turvautumaan hyvin heikkoihin argumentteihin. ("Se on vain esimerkki", "silloin oli heikko lukutaito" jne.)

Tiinaliina kirjoitti:

Ymmärrän hyvin, ettei se evankeliumin julistaminen ole aina helppoa, esim. niiden työkavereiden keskuudessa. Eivätkä vl:ät ole läheskään ainoita "hiljaisia".

Mutta onkin kyse siitä raamatunkohdasta "MENKÄÄ kaikkeen maailmaan ja TEHKÄÄ opetuslapsia kaikista kansoista JULISTAMALLA heille ...". Katsopa noita isoilla kirjaimilla olevia sanoja.

MENKÄÄ - MIKSI vl:ät kääntävät tämän tarkoittamaan "ODOTTAKAA että ihmiset TULISIVAT TEIDÄN luoksenne?

TEHKÄÄ ... JULISTAMALLA - MIKSI vl:ät kääntävät tämän tarkoittamaan "tekää PUHUMALLA? Julistaminen tarkoittaa SEKÄ suullista että kirjallista julistamista.

Totta on kuitenkin sekin, että suullinen julistus on EHDOTTOMASTI välttämätöntä, mutta EI ehto uskoon tulemiselle. Suullinen sana on välttämätöntä, koska me olemme ihmisiä ihmisten joukossa, ja tarvitsemme sitä, että meidät ja meidän uskomme hyväksytään. Jos emme koskaan kuulisi kenenkään julistavan evankeliumia ja siten ilmaisevansa samaa kristillistä uskoa Jeesukseen ja samalla sen meidän oman uskomme hyväksymistä, niin kohta uskomme näivettyisi. Ei ole ihmisen hyvä olla yksin. Niin sanoi Jumala jo Adamin luotuaan ja niin se on tänäkin päivänä. Myös ja varsinkin uskonasioissa.

T: Tiinaliina

Lue lisää

Elävä kristillisyys levisi huimaa vauhtia uuden kansan (suomalaiset) keskuuteen ihmisten mukana verrattain vähän aikaa sitten. Välillä on eletty hiljaisempaa aikaa (on mm. ollut sisäisiä taisteluita kuten 1970-luvulla). Ehkä piankin nähdään aika, jolloin evankeliumi leviää uusiin maihin ja uusille alueille. En viitsi tässä toistaa pakanalähetyspohdiskelujani, jotka ovat aikaisemmassa viestissä tässä ketjussa.

vl2003 kirjoitti:

Saapas nähdä toimiiko tämä linkki vielä sinunkin koneessasi:

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1115328977142&search="Jumalan valtakunta"&rng=0&submit1=Hae&ref=&ctx=0&mod1=FinRaam&mod2=&mod3=

Sen takana joka tapauksessa on netti-Raamatussa tekemäni haku termillä "Jumalan valtakunta". Mielestäni joka ainoa noista Raamatun paikoista tukee sitä, että Jumalan valtakunta voitaisiin ymmärtää tarkoittamaan jotakin, jota voidaan etsiä, eikä niinkään jotakin, joka saadaan (tai löytyy) uskon saamisen jälkeen. Esimerkkinä tuonkin linkin takana olevat tapaukset, joissa uskovaisen ihmisen läsnäolo (ja saarnaaminen) nähdään Jumalan valtakunnan lähestymisenä.

Pari esimerkkiä:

Luukas 17

Milloin Jumalan valtakunta tulee?

20 Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: "Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. [Luuk. 19:11, 22:18; Ap. t. 1:3,7]
21 Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne."* [Toinen tulkinta: sisäisesti teissä.] [Ap. t. 28:31; Room. 14:17]

Tämähän oli itsekin lainaamasi kohta. Eikö tuntuis erikoiselta, että fariseuksille sanottaisiin, että Jumalan valtakunta on teidän keskellänne, ellei se tarkoittaisi juuri sitä, että ihmisten keskellä on uskovien yhteistö, Jumalan valtakunta? Tuskinpa sillä ainakaan tarkoitetaan sitä, että fariseukset sen muodostavat?


Luuk. 11:20
Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne. [2. Moos. 8:19]

Lue lisää

Vielä erikoisemmalta minusta tuntuisi sanoa, että Jumalan Valtakunta olisi FARISEUSTEN keskellä! Jos puhutaan joillekin jotka eivät ole Jeesuksen seuraajia, niin eihän heille voida noin sanoa ja antaa ymmärtää, että he olisivat niitä, jotka ovat sisällä Jumalan Valtakunnassa.

Jumalan Valtakuntaa voidaan tietysti etsiä ennen kuin on saatu usko. Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä. Se on siis uskovien sydämissä elävä "hengellinen", näkymätön, rauhan valtakunta. Sitä rauhanvaltaa ei aina uskova itsekään havaitse siellä sydämessään olevaksi, vaan synti pimentää uskovan "hengellisen" näkökyvyn, niin ettei sitä valtakuntaa "näe" ja joutuu aina uudelleen ja uudelleen sitä etsimään. Vasta taivaassa se Valtakunta on meillä näkyvänä, ehjänä ja täydellisenä.

T: Tiinaliina

vl2003 kirjoitti:

En tosiasiassa tiedä, onko tämän kohdan tarkoitus juuri määritellä se, millä toimenpiteellä tuo opettaminen tapahtuu (tai miten tarkkaan ottaen usko voi välittyä).

Tuntuu hiukan saivartelulta vedota siihenkin, että tuossahan lukee "menkää" ja "kastakaa". (Tekisi melkein mieli kysyä, että tarkoittaisiko tuo ehkä nyky-yhteiskunnassa kirjapainoon menemistä ja voiko kastamisenkin suorittaa omatoimisesti, esimerkiksi virsikirjan takaa löytyvän kaavan mukaisesti;-).

En siis haluaisi lähteä tulkitsemaan nyt tätä Raamatun kohtaa enää yhtään tarkemmin. Se vain tuli ensimmäiseksi mieleen. Älä silti luulekaan, että kokisin hävinneeni tämän väittelyn;-), en vain halua lähteä etsimään tuosta kohdasta sellaista sisältöä mitä siinä ehkä ei ole.

Anteeksi, että olen tässä asiassa itsepäinen, mutta siltikin minusta tuntuu, että joudut koko ajan tätä asiaa perustellessasi turvautumaan hyvin heikkoihin argumentteihin. ("Se on vain esimerkki", "silloin oli heikko lukutaito" jne.)

Lue lisää

Niin, eihän se kohta mitenkään määrittele sitä opettamisen tapaa. Eikä ole missään muussakaan Raamatun kohdassa sitä määritelty.

Minusta tuntuu vähän, ettet oikein ymmärtänyt, mitä ajoin takaa. En toki aja takaa sitä, että kaikkien pitäisi aivan sanatarkasti tehdä juuri niinkuin Raamatussa lukee, esim. mennä ja kastaa. Ajoin takaa sitä, että mainitussa kohdassa EI puhuttu mitään siitä, että ainoa oikea pelastavan evankeliumin muoto oli suullinen julistaminen.

En ole edes ajatellut, että kokisitko "hävinneesi" vai "voittaneesi" väittelyn. Ei kai meillä mitään kilpailua sentään ole käynnissä? Paitsi "toinen toistenne kunnioittamisesta kilpailkaa". Onkohan se ainoa kohta Raamatussa, jossa kehoitetaan kilpailemaan keskenään? Ja minä ainakin olen täällä nimenomaan keskustelemassa, en kilpailemassa.

Olehan ihan vapaasti itsepäinen. Ei se minua haittaa :). Ei meidän usko eikä pelastus siitä ole kiinni, saadaanko kanssakeskustelija muuttamaan mieltään vaiko ei. Mutta ei ne minun argumenttini sen heikompia ole, kuin vl:ienkään argumentit. Ihan tosiasioita ne on, mitä puhun (eli kirjoitan). Esim. esimerkeistä EI voi eikä saa tehdä oppia. Näin ainakin Lutherin opetuksen mukaan. Ja silloin EI ollut samoja mahdollisuuksia kirjalliseen evankeliumin levitykseen kuin nykyisin. Myös lukutaito oli heikko. Ne ovat tosiasioita, joilla on hyvinkin vaikutusta siihen, millä tavoin Jumalan Sanaa apostolien aikana levitettiin.

T: Tiinaliina

Tiinaliina kirjoitti:

Vielä erikoisemmalta minusta tuntuisi sanoa, että Jumalan Valtakunta olisi FARISEUSTEN keskellä! Jos puhutaan joillekin jotka eivät ole Jeesuksen seuraajia, niin eihän heille voida noin sanoa ja antaa ymmärtää, että he olisivat niitä, jotka ovat sisällä Jumalan Valtakunnassa.

Jumalan Valtakuntaa voidaan tietysti etsiä ennen kuin on saatu usko. Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä. Se on siis uskovien sydämissä elävä "hengellinen", näkymätön, rauhan valtakunta. Sitä rauhanvaltaa ei aina uskova itsekään havaitse siellä sydämessään olevaksi, vaan synti pimentää uskovan "hengellisen" näkökyvyn, niin ettei sitä valtakuntaa "näe" ja joutuu aina uudelleen ja uudelleen sitä etsimään. Vasta taivaassa se Valtakunta on meillä näkyvänä, ehjänä ja täydellisenä.

T: Tiinaliina

Lue lisää

Voisiko olla, että fariseuksille olisi sanottu "sisäisesti teissä"? Minulla ei ole pätevyyttä sanoa, että tuo olisi käännösvirhe, mutta niin epäilen. King James sanoo saman asian näin:

20: And when he was demanded of the Pharisees, when the kingdom of God should come, he answered them and said, The kingdom of God cometh not with observation:
21: Neither shall they say, Lo here! or, lo there! for, behold, the kingdom of God is within you.

Joka mielestäni tukisi tuota "teidän keskellänne" -käännöstä. Voisiko tämä tarkoittaa, että fariseuksienkin keskellä (ts. ihmisten keskellä) on näkymättömänä Jumalan valtakunta? Tuskinpa tuossa oli oleellista se, mitä ammattiryhmää kysyjä edusti, vaan se, että kysyjä edusti ei-uskovia. Jos kysyjä olisi ollut uskova, olisi tuo tulkinta "sisäisesti teissä", paljon järkevämpi.

"Teidän keskellänne" tarkoittaisi minusta sitä, että "teidän" keskellänne on jotakin. Se ei tarkoittaisi sitä, että "te" itse kuulutte siihen. "Sisäisesti teissä" taas tarkoittaisi, että "te" kuulutte siihen, missä tapauksessa olisi hämmentävää, että näin sanottiin juuri fariseuksille.

Mutta nyt hyvää yötä!

vl2003 kirjoitti:

Elävä kristillisyys levisi huimaa vauhtia uuden kansan (suomalaiset) keskuuteen ihmisten mukana verrattain vähän aikaa sitten. Välillä on eletty hiljaisempaa aikaa (on mm. ollut sisäisiä taisteluita kuten 1970-luvulla). Ehkä piankin nähdään aika, jolloin evankeliumi leviää uusiin maihin ja uusille alueille. En viitsi tässä toistaa pakanalähetyspohdiskelujani, jotka ovat aikaisemmassa viestissä tässä ketjussa.

Lue lisää

Olisihan se hyvä, että evankeliumi leviäisi.

Olen nähnyt monen monta kertaa VL:ien sanovan, että Jumala kyllä johdattaa ihmiset vl:ien luokse, ne ihmiset jotka ovat ikuiseen elämään tarkoitettu. Muitakin kommentteja olen nähnyt, joista saa sen käsityksen, että te tosiaan oletatte uskoviksi "tarkoitettujen" ja sydämestään Jumalaa etsivien itse tulevan TEIDÄN luoksenne. Ei niin, että TE menisitte "hakemaan" heitä.

Hyvä paimen jättää ne 99 lammasta, ja lähtee hakemaan sitä yhtä eksynyttä. Ei niin, että paimen jäisi rauhassa 99 lampaan kanssa odottamaan, että milloinka se yksi löytää kotiin vai löytääkö lainkaan.

T: Tiinaliina

vl2003 kirjoitti:

Voisiko olla, että fariseuksille olisi sanottu "sisäisesti teissä"? Minulla ei ole pätevyyttä sanoa, että tuo olisi käännösvirhe, mutta niin epäilen. King James sanoo saman asian näin:

20: And when he was demanded of the Pharisees, when the kingdom of God should come, he answered them and said, The kingdom of God cometh not with observation:
21: Neither shall they say, Lo here! or, lo there! for, behold, the kingdom of God is within you.

Joka mielestäni tukisi tuota "teidän keskellänne" -käännöstä. Voisiko tämä tarkoittaa, että fariseuksienkin keskellä (ts. ihmisten keskellä) on näkymättömänä Jumalan valtakunta? Tuskinpa tuossa oli oleellista se, mitä ammattiryhmää kysyjä edusti, vaan se, että kysyjä edusti ei-uskovia. Jos kysyjä olisi ollut uskova, olisi tuo tulkinta "sisäisesti teissä", paljon järkevämpi.

"Teidän keskellänne" tarkoittaisi minusta sitä, että "teidän" keskellänne on jotakin. Se ei tarkoittaisi sitä, että "te" itse kuulutte siihen. "Sisäisesti teissä" taas tarkoittaisi, että "te" kuulutte siihen, missä tapauksessa olisi hämmentävää, että näin sanottiin juuri fariseuksille.

Mutta nyt hyvää yötä!

Lue lisää

Ei se "sisäisesti teissäkään" tosiaan tunnu sopivan fariseuksille sanottavaksi. Vaikka saattoihan se kysyjäkin olla uskova, vai mitä?

Se "teidän keskellänne" sopisi taas paremmin tarkoittamaan jotain sellaista, että myös fariseusten joukossa oli joku/joitakin eläviä uskovia, jotka jo kuuluivat Jumalan Valtakuntaan. Uudestisyntyneet uskovat kuuluvat siihen valtakuntaan jo täällä maan päällä. Silti se valtakunta ei ole se uskovien ihmisten muodostama paikallisseurakunta, vaan se on näkymätön, hengellinen valtakunta, joka yltää yli kaikkien maallisten valtakuntien ja kansojen rajojen, myös eri seurakuntien. Jos se olisi näkyvä valtakunta, eli joku tietty seurakunta, niin Raamatusta puuttuisi se kohta, että siitä valtakunnasta ei voida sanoa, että "Katso, se on täällä!" tai "Katso, se on tuolla!". Näkyvästä ihmisjoukostahan voidaan AINA sanoa, että "Katso, se on tuolla!"

Nuo raamatuntulkinta-asiat ovat aika hankalia meikäläiselle tavalliselle kaduntallaajalle, joka en edes englantia paljoa osaa. Vielä vähemmän hebreaa tai kreikkaa. Ei niistä ole niin helppo aina päästä selvyyteen.

Hyvää yötä! Ja kauniita unia.
T: Tiinaliina

vl2003 kirjoitti:

Saanko vielä kysyä, miksi et mainitse Jumalan valtakuntaa ja pyhien yhteyttä ollenkaan.

Vaikka kirjoitukseesi voinkin hyvin yhtyä monelta osin (ei nyt lähdetä lause lauseelta kuitenkaan menemään sitä läpi, se on sen verran pitkä), niin on silti hyvä muistaa, että tätä ei saisi omantunnon hoitamattomuuden puolustelemiseen. Uskovaisia neuvotaan myöskin hakeutumaan seurakunnan yhteyteen.

Lue lisää

Kirjoitin Lutherin kirjoittamia käsityksiä syntien tunnustamisesta ja syntien anteeksi julistamisesta, kuten Luther itse niistä on kirjoittanut. Kun Luther ei käyttämissäni viitteissä käytä käsitteitä "Jumalan valtakunta" tai "pyhien yhteys", en minäkään niitä siihen lisää sotkemaan tätä aihetta, joka on jo joiltakin uskovaisilta sisällöltään mennyt sekavaksi entuudestaan.

Mitä on Jumalan valtakunta, pyhien yhteys, myös niistä Luther on kirjoittanut, mutta en niitä tähän aihepiiriin sekoita.

Uskovaiselle pitäisi olla itsestään selvää, että hän elää yhteydessä Kristuksen ruumiiseen, eli seurakuntaan. Tämäkin on aihe, joka ei liity aiheeseen, josta tässä kirjoitin.

oikein ymmärrä miten tämä vl-oppi onkin nyt yhtäkkiä kääntynyt sekaopiksi.

Ainakin olen saannut sen käsityksen, että O.M olisi lähellä sitä oikeaa vl-näkemystä.

Meillä täällä naapurin rouva ainakin kertoi, kun hänen kotipuolessaan ei halunnut tuttu ottaa vastaan parannusta ja syntien anteeksiannon julistusta vl-uskovaiselta, niin oli suoraan sanottu muille vl-uskovaisille, että sinne menee kadotukseen kun ei halunut syntejä anteeksi annetuksi.

Hyvin usein uskovaisilla menee sekaisin avainten vallan todellinen sisältö ja merkitys.

Lutherin suhtautuminen avainten valtaan oli vakava. Hän oli sitä mieltä, että yksin Jumala
voi päättää kuka on syntinen, ja niin ollen keneltäkään ei tulisi pidättää syntejä hepposin
perustein. Ylipäänsä syntien pidättämistä ei tulisi harjoittaa. Luther kysyykin, että
kuka uskovainen kuvittelee olevansa kuin Jumala tietääkseen toisen ihmisen todelliset
synnit pidättääkseen niitä.

Avainten valta merkitsee apua ja lohdutusta uskovaisille. Se ei saa olla pelottelukeino.
Jos syntien pidättäminen on jonkun uskovaisen pelkona, silloin seurakunnassa täytyy olla
huolissaan siitä, ollaanko seurakunnassa eksytty pois oikeasta uskosta.

Avainten valta on apu ja lohdutus. Ihmisen ääneen suorittama synninpäästö toiselle ihmiselle perustuu avainten valtaan.
Siinä toimii avainten valta. Kuitenkaan yhdenkään uskovaisen ei tarvitse tunnustaa
toiselle syntejään saadakseen uskoa ne anteeksi.

Luther kirjoitti vuonna 1537 ns. Schmalkaldenin opinkohdat. Tuo kirjoitus on yksi osa Tunnustuskirjoja.
Hän kirjoitti em. kirjoituksessaan:
"Kristillisen opin kohdat

Avaimet ovat Kristuksen kirkolleen antama virka ja valta sitoa syntiin ja päästää synnistä, se ei koske ainoastaan törkeitä ja julkisia syntejä vaan myös hienoja ja salaisia, jotka Jumala yksin tuntee. Näinhän on kirjoitettu: (Ps. 19:13) "Erhetykset kuka ymmärtää?" Paavalikin valittaa (Room. 7:23), että hän lihalla palvelee "synnin lakia".

Ei näet ole meidän vallassamme vaan yksin Jumalan vallassa ratkaista, mitkä asiat ovat syntejä sekä kuinka suuria tai lukuisia synnit ovat. Sillä näin on kirjoitettu: (Ps. 143:2) "Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi." Ja Paavalikin sanoo (1 Kor. 4:4): "Ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä sen perusteella ole vanhurskas."

Kristuksen evankeliumissa säätämä synninpäästö (absolutio) eli avainten valta on myös apu ja lohdutus syntiä ja pahaa omaatuntoa vastaan. Sen vuoksi rippiä eli absoluutiota ei mitenkään saa päästää kirkosta häviämään. Se on tarpeen erityisesti arkojen omientuntojen tähden ja myös kypsymättömän nuorison tähden, jolta tulee kuulustella kristinoppia ja jolle tulee sitä opettaa.

Syntien luetteleminen jääköön jokaisen itsensä ratkaistavaksi; kertokoon tai jättäköön kertomatta mitä haluaa. Sillä niin kauan kuin olemme lihassa, emme valehtele jos sanomme: "Olen viheliäinen ihminen, syntiä täynnä" ja (Room. 7:23): "Jäsenissäni tunnen toisen lain...". Koska yksityiselle ihmiselle lausuttu synninpäästö perustuu avainten virkaan, sitä ei saa halveksia, vaan sitä on pidettävä korkeassa arvossa, niin kuin kaikkia muitakin kirkon viran tehtäviä. "

Syntien ääneen tunnustaminen on jokaisen oma valinta. Se ei ole välttämätöntä. Jos omatunto ei rauhoitu Jumalan edessä, silloin on hyvä toiselle ihmiselle tunnustaa syntinsä. Tuolloin toinen ihminen käyttää avainten valtaa antaessaan synninpäästön. Tällainen menettely ei kuitenkaan ole välttämätöntä, eikä se millään tavoin ole ehto pelastumiselle.

käytännössä kirjoitti:

Hyvin usein uskovaisilla menee sekaisin avainten vallan todellinen sisältö ja merkitys.

Lutherin suhtautuminen avainten valtaan oli vakava. Hän oli sitä mieltä, että yksin Jumala
voi päättää kuka on syntinen, ja niin ollen keneltäkään ei tulisi pidättää syntejä hepposin
perustein. Ylipäänsä syntien pidättämistä ei tulisi harjoittaa. Luther kysyykin, että
kuka uskovainen kuvittelee olevansa kuin Jumala tietääkseen toisen ihmisen todelliset
synnit pidättääkseen niitä.

Avainten valta merkitsee apua ja lohdutusta uskovaisille. Se ei saa olla pelottelukeino.
Jos syntien pidättäminen on jonkun uskovaisen pelkona, silloin seurakunnassa täytyy olla
huolissaan siitä, ollaanko seurakunnassa eksytty pois oikeasta uskosta.

Avainten valta on apu ja lohdutus. Ihmisen ääneen suorittama synninpäästö toiselle ihmiselle perustuu avainten valtaan.
Siinä toimii avainten valta. Kuitenkaan yhdenkään uskovaisen ei tarvitse tunnustaa
toiselle syntejään saadakseen uskoa ne anteeksi.

Luther kirjoitti vuonna 1537 ns. Schmalkaldenin opinkohdat. Tuo kirjoitus on yksi osa Tunnustuskirjoja.
Hän kirjoitti em. kirjoituksessaan:
"Kristillisen opin kohdat

Avaimet ovat Kristuksen kirkolleen antama virka ja valta sitoa syntiin ja päästää synnistä, se ei koske ainoastaan törkeitä ja julkisia syntejä vaan myös hienoja ja salaisia, jotka Jumala yksin tuntee. Näinhän on kirjoitettu: (Ps. 19:13) "Erhetykset kuka ymmärtää?" Paavalikin valittaa (Room. 7:23), että hän lihalla palvelee "synnin lakia".

Ei näet ole meidän vallassamme vaan yksin Jumalan vallassa ratkaista, mitkä asiat ovat syntejä sekä kuinka suuria tai lukuisia synnit ovat. Sillä näin on kirjoitettu: (Ps. 143:2) "Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi." Ja Paavalikin sanoo (1 Kor. 4:4): "Ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä sen perusteella ole vanhurskas."

Kristuksen evankeliumissa säätämä synninpäästö (absolutio) eli avainten valta on myös apu ja lohdutus syntiä ja pahaa omaatuntoa vastaan. Sen vuoksi rippiä eli absoluutiota ei mitenkään saa päästää kirkosta häviämään. Se on tarpeen erityisesti arkojen omientuntojen tähden ja myös kypsymättömän nuorison tähden, jolta tulee kuulustella kristinoppia ja jolle tulee sitä opettaa.

Syntien luetteleminen jääköön jokaisen itsensä ratkaistavaksi; kertokoon tai jättäköön kertomatta mitä haluaa. Sillä niin kauan kuin olemme lihassa, emme valehtele jos sanomme: "Olen viheliäinen ihminen, syntiä täynnä" ja (Room. 7:23): "Jäsenissäni tunnen toisen lain...". Koska yksityiselle ihmiselle lausuttu synninpäästö perustuu avainten virkaan, sitä ei saa halveksia, vaan sitä on pidettävä korkeassa arvossa, niin kuin kaikkia muitakin kirkon viran tehtäviä. "

Syntien ääneen tunnustaminen on jokaisen oma valinta. Se ei ole välttämätöntä. Jos omatunto ei rauhoitu Jumalan edessä, silloin on hyvä toiselle ihmiselle tunnustaa syntinsä. Tuolloin toinen ihminen käyttää avainten valtaa antaessaan synninpäästön. Tällainen menettely ei kuitenkaan ole välttämätöntä, eikä se millään tavoin ole ehto pelastumiselle.

Lue lisää

Kirjoitit:
Luther: "Kristillisen opin kohdat:

Avaimet ovat Kristuksen kirkolleen antama virka ja valta sitoa syntiin ja päästää synnistä, se ei koske ainoastaan törkeitä ja julkisia syntejä, vaan myös hienoja ja salaisia, jotka Jumala yksin tuntee. Näinhän on kirjoitettu: (Ps 19:3) "Erhetykset kuka ymmärtää?" Paavalikin valittaa (Room. 7:23), että hän lihalla palvelee "synnin lakia".

Selittäisitkö, mitä tuo yllä oleva tarkoittaa. Sitä en ymmärrä. Muuten ok.

ällikkä kirjoitti:

Kirjoitit:
Luther: "Kristillisen opin kohdat:

Avaimet ovat Kristuksen kirkolleen antama virka ja valta sitoa syntiin ja päästää synnistä, se ei koske ainoastaan törkeitä ja julkisia syntejä, vaan myös hienoja ja salaisia, jotka Jumala yksin tuntee. Näinhän on kirjoitettu: (Ps 19:3) "Erhetykset kuka ymmärtää?" Paavalikin valittaa (Room. 7:23), että hän lihalla palvelee "synnin lakia".

Selittäisitkö, mitä tuo yllä oleva tarkoittaa. Sitä en ymmärrä. Muuten ok.

Lue lisää

Selitystä siihen Luther jatkaa näin:

"Kristuksen evankeliumissa säätämä synninpäästö (absolutio) eli avainten valta on myös apu ja lohdutus syntiä ja pahaa omaatuntoa vastaan. Sen vuoksi rippiä eli absoluutiota ei mitenkään saa päästää kirkosta häviämään. Se on tarpeen erityisesti arkojen omientuntojen tähden ja myös kypsymättömän nuorison tähden, jolta tulee kuulustella kristinoppia ja jolle tulee sitä opettaa. "

Lutherin mielestä avainten valta tarkoitaa yksinkertaisesti absoluutiota, eli synnin päästöä.
Synnin päästö annetaan uskovaiselle, kun tämä on tunnustanut syntinsä mielessään tai ääneen Jumalalle.

Apu ja lohdutus uskovaiselle tulee siitä, että synnit voidaan päästää: ts. Jumalan suorittama anteeksi anto on varma ja todellinen. Kun toinen ihminen suorittaa synninpäästön, se tukee heikon ihmisen uskoa: hän uskoo helpommin kun toinen ihminen sen ääneen sanoo, kuin että hän ainoastaan mielessään uskoisi syntiensä tulleen anteeksiannetuiksi. Siksi, Lutherin mielestä, Jumala sääti avainten vallan: sillä voidaan tukea heikkojen uskoa syntien anteeksi saamisen suhteen.

Syntien pidättämisestä Luther kirjoitti toisissa kohtaa Tunnustuskirjoja. On tietyn kaltaisia syntejä, joissa ihminen rikkoo ns. kirkkokuria vastaan. Kun kirkkokuria vastaan tehtyä on ojennettu, häntä on neuvottu ja opastettu, ja jos hän ei siltikään tee parannusta, vaan jatkaa tässä määrätyssä julkisynnissään elämistään, silloin avainten valtaa vioidaan käyttää toisin päin: pidättää tämän ihmisen synnin.

Luther ei kuitenkaan juuri hyväksynyt avainten käyttämistä syntien pidättämiseen, sillä se oli paavilaista toimintaa, eikä hänen mielestään perustunut Evankeliumeiden sanomaan anteeksiannosta ja rakaudesta. Luther oli huolissaan siitä, että kuka voisi olla niin synnitön itse, että pidättäisi toiselta ihmiseltä synnit.

Syntien pidättäminen merkitsee tuomitsemista. Lutherin mukaan ei seurakunnan vanhimpien, eikä kenenkään pidä pidättää toiselta syntejä kevyesti,

sillä jos Jumalan mielestä joltakin ihmiseltä on väärin perustein pidätetty synnit (tuomittu), niin syntien pidättäjät tulevat Jumalan edessä vielä kerran tuomituiksi niistä synneistä, joista he pidättivät toisen synnit.

Luther vetosi tässä Paavaliin (ROom.2:1) ja siihen, että Jeesus sanoi, että ensimmäiset tulevat viimeisiksi (syntien pidättäjät) ja viimeiset tulevat ensimmäisiksi (tuomitut).
Siten Jumala tulee viimeisellä tuomiolla kääntämään toisin päin sen, minkä ihmiset pidättivät (tuomitsivat) Jumalan tahtoa vastaan väärin.

Avainten vallan käyttö syntien pidättämiseen (ihmisen tuomitsemiseen) on siis fataalinen teko: siinä voi käydä vielä juuri toisin päin kuin syntien pidättäjät uskovat: heidän suorittamansa syntien pidätys voi tulla viimeisellä tuomiolla käännetyksi heidän itsensä tuomioksi, ja samalla Jumala vapauttaa sen, jonka nämä ihmiset tuomitsivat.

Avainten valtaa syntien pidättämiseen ei tämän tähden oikeastaan käytetä, sillä kuka voi tuntea Jumalan ajatukset tuomitakseen kuin Jumala - kysyi Luther, ja uskovaiset kysyvät sitä itseltään edelleen.

ällikkä kirjoitti:

Kirjoitit:
Luther: "Kristillisen opin kohdat:

Avaimet ovat Kristuksen kirkolleen antama virka ja valta sitoa syntiin ja päästää synnistä, se ei koske ainoastaan törkeitä ja julkisia syntejä, vaan myös hienoja ja salaisia, jotka Jumala yksin tuntee. Näinhän on kirjoitettu: (Ps 19:3) "Erhetykset kuka ymmärtää?" Paavalikin valittaa (Room. 7:23), että hän lihalla palvelee "synnin lakia".

Selittäisitkö, mitä tuo yllä oleva tarkoittaa. Sitä en ymmärrä. Muuten ok.

Lue lisää

Selitystä siihen Luther jatkaa näin:

"Kristuksen evankeliumissa säätämä synninpäästö (absolutio) eli avainten valta on myös apu ja lohdutus syntiä ja pahaa omaatuntoa vastaan. Sen vuoksi rippiä eli absoluutiota ei mitenkään saa päästää kirkosta häviämään. Se on tarpeen erityisesti arkojen omientuntojen tähden ja myös kypsymättömän nuorison tähden, jolta tulee kuulustella kristinoppia ja jolle tulee sitä opettaa. "

Lutherin mielestä avainten valta tarkoitaa yksinkertaisesti absoluutiota, eli synnin päästöä.
Synnin päästö annetaan uskovaiselle, kun tämä on tunnustanut syntinsä mielessään tai ääneen Jumalalle.

Apu ja lohdutus uskovaiselle tulee siitä, että synnit voidaan päästää: ts. Jumalan suorittama anteeksi anto on varma ja todellinen. Kun toinen ihminen suorittaa synninpäästön, se tukee heikon ihmisen uskoa: hän uskoo helpommin kun toinen ihminen sen ääneen sanoo, kuin että hän ainoastaan mielessään uskoisi syntiensä tulleen anteeksiannetuiksi. Siksi, Lutherin mielestä, Jumala sääti avainten vallan: sillä voidaan tukea heikkojen uskoa syntien anteeksi saamisen suhteen.

Syntien pidättämisestä Luther kirjoitti toisissa kohtaa Tunnustuskirjoja. On tietyn kaltaisia syntejä, joissa ihminen rikkoo ns. kirkkokuria vastaan. Kun kirkkokuria vastaan tehtyä on ojennettu, häntä on neuvottu ja opastettu, ja jos hän ei siltikään tee parannusta, vaan jatkaa tässä määrätyssä julkisynnissään elämistään, silloin avainten valtaa vioidaan käyttää toisin päin: pidättää tämän ihmisen synnin.

Luther ei kuitenkaan juuri hyväksynyt avainten käyttämistä syntien pidättämiseen, sillä se oli paavilaista toimintaa, eikä hänen mielestään perustunut Evankeliumeiden sanomaan anteeksiannosta ja rakaudesta. Luther oli huolissaan siitä, että kuka voisi olla niin synnitön itse, että pidättäisi toiselta ihmiseltä synnit.

Syntien pidättäminen merkitsee tuomitsemista. Lutherin mukaan ei seurakunnan vanhimpien, eikä kenenkään pidä pidättää toiselta syntejä kevyesti,

sillä jos Jumalan mielestä joltakin ihmiseltä on väärin perustein pidätetty synnit (tuomittu), niin syntien pidättäjät tulevat Jumalan edessä vielä kerran tuomituiksi niistä synneistä, joista he pidättivät toisen synnit.

Luther vetosi tässä Paavaliin (ROom.2:1) ja siihen, että Jeesus sanoi, että ensimmäiset tulevat viimeisiksi (syntien pidättäjät) ja viimeiset tulevat ensimmäisiksi (tuomitut).
Siten Jumala tulee viimeisellä tuomiolla kääntämään toisin päin sen, minkä ihmiset pidättivät (tuomitsivat) Jumalan tahtoa vastaan väärin.

Avainten vallan käyttö syntien pidättämiseen (ihmisen tuomitsemiseen) on siis fataalinen teko: siinä voi käydä vielä juuri toisin päin kuin syntien pidättäjät uskovat: heidän suorittamansa syntien pidätys voi tulla viimeisellä tuomiolla käännetyksi heidän itsensä tuomioksi, ja samalla Jumala vapauttaa sen, jonka nämä ihmiset tuomitsivat.

Avainten valtaa syntien pidättämiseen ei tämän tähden oikeastaan käytetä, sillä kuka voi tuntea Jumalan ajatukset tuomitakseen kuin Jumala - kysyi Luther, ja uskovaiset kysyvät sitä itseltään edelleen.

Lutherin mukaan avainten valta siis yksinkertaisesti tarkoittaa RIPPIÄ - kuten hän tuossa sitaatissa selkeästi kirjoittaa. Rippiin kuuluu kaksi osaa:
1. syntien tunnustaminen
2. syntien anteeksi julistaminen

apuna kirjoitti:

Selitystä siihen Luther jatkaa näin:

"Kristuksen evankeliumissa säätämä synninpäästö (absolutio) eli avainten valta on myös apu ja lohdutus syntiä ja pahaa omaatuntoa vastaan. Sen vuoksi rippiä eli absoluutiota ei mitenkään saa päästää kirkosta häviämään. Se on tarpeen erityisesti arkojen omientuntojen tähden ja myös kypsymättömän nuorison tähden, jolta tulee kuulustella kristinoppia ja jolle tulee sitä opettaa. "

Lutherin mielestä avainten valta tarkoitaa yksinkertaisesti absoluutiota, eli synnin päästöä.
Synnin päästö annetaan uskovaiselle, kun tämä on tunnustanut syntinsä mielessään tai ääneen Jumalalle.

Apu ja lohdutus uskovaiselle tulee siitä, että synnit voidaan päästää: ts. Jumalan suorittama anteeksi anto on varma ja todellinen. Kun toinen ihminen suorittaa synninpäästön, se tukee heikon ihmisen uskoa: hän uskoo helpommin kun toinen ihminen sen ääneen sanoo, kuin että hän ainoastaan mielessään uskoisi syntiensä tulleen anteeksiannetuiksi. Siksi, Lutherin mielestä, Jumala sääti avainten vallan: sillä voidaan tukea heikkojen uskoa syntien anteeksi saamisen suhteen.

Syntien pidättämisestä Luther kirjoitti toisissa kohtaa Tunnustuskirjoja. On tietyn kaltaisia syntejä, joissa ihminen rikkoo ns. kirkkokuria vastaan. Kun kirkkokuria vastaan tehtyä on ojennettu, häntä on neuvottu ja opastettu, ja jos hän ei siltikään tee parannusta, vaan jatkaa tässä määrätyssä julkisynnissään elämistään, silloin avainten valtaa vioidaan käyttää toisin päin: pidättää tämän ihmisen synnin.

Luther ei kuitenkaan juuri hyväksynyt avainten käyttämistä syntien pidättämiseen, sillä se oli paavilaista toimintaa, eikä hänen mielestään perustunut Evankeliumeiden sanomaan anteeksiannosta ja rakaudesta. Luther oli huolissaan siitä, että kuka voisi olla niin synnitön itse, että pidättäisi toiselta ihmiseltä synnit.

Syntien pidättäminen merkitsee tuomitsemista. Lutherin mukaan ei seurakunnan vanhimpien, eikä kenenkään pidä pidättää toiselta syntejä kevyesti,

sillä jos Jumalan mielestä joltakin ihmiseltä on väärin perustein pidätetty synnit (tuomittu), niin syntien pidättäjät tulevat Jumalan edessä vielä kerran tuomituiksi niistä synneistä, joista he pidättivät toisen synnit.

Luther vetosi tässä Paavaliin (ROom.2:1) ja siihen, että Jeesus sanoi, että ensimmäiset tulevat viimeisiksi (syntien pidättäjät) ja viimeiset tulevat ensimmäisiksi (tuomitut).
Siten Jumala tulee viimeisellä tuomiolla kääntämään toisin päin sen, minkä ihmiset pidättivät (tuomitsivat) Jumalan tahtoa vastaan väärin.

Avainten vallan käyttö syntien pidättämiseen (ihmisen tuomitsemiseen) on siis fataalinen teko: siinä voi käydä vielä juuri toisin päin kuin syntien pidättäjät uskovat: heidän suorittamansa syntien pidätys voi tulla viimeisellä tuomiolla käännetyksi heidän itsensä tuomioksi, ja samalla Jumala vapauttaa sen, jonka nämä ihmiset tuomitsivat.

Avainten valtaa syntien pidättämiseen ei tämän tähden oikeastaan käytetä, sillä kuka voi tuntea Jumalan ajatukset tuomitakseen kuin Jumala - kysyi Luther, ja uskovaiset kysyvät sitä itseltään edelleen.

Lutherin mukaan avainten valta siis yksinkertaisesti tarkoittaa RIPPIÄ - kuten hän tuossa sitaatissa selkeästi kirjoittaa. Rippiin kuuluu kaksi osaa:
1. syntien tunnustaminen
2. syntien anteeksi julistaminen

Lue lisää

Mistä Lutherin kirjasta oli lyse, löydätkö myös sivut?

Itselleni jäi joissain kohdin epäselväksi, mitkä olivat Lutherin kirjoituksia, mitkä omaa tulkintaasi.

Erotettu uskova kirjoitti:

Mistä Lutherin kirjasta oli lyse, löydätkö myös sivut?

Itselleni jäi joissain kohdin epäselväksi, mitkä olivat Lutherin kirjoituksia, mitkä omaa tulkintaasi.

Selkeästi on ilmoitettu:

"Luther kirjoitti vuonna 1537 ns. Schmalkaldenin opinkohdat. Tuo kirjoitus on yksi osa Tunnustuskirjoja.
Hän kirjoitti em. kirjoituksessaan:
Kristillisen opin kohdat "

Selkeästi on myös lainausmerkkejä käytetty.

Erotettu uskova kirjoitti:

Mistä Lutherin kirjasta oli lyse, löydätkö myös sivut?

Itselleni jäi joissain kohdin epäselväksi, mitkä olivat Lutherin kirjoituksia, mitkä omaa tulkintaasi.

Aloitus kirjoituksessa selkeästi ilmaistuna:

"Augsburgin tunnustuksen puolustus, Rippi ja hyvitysteot "

Selkeästi myös lainausmerkkejä käytetty.

Tunnustuskirjat löytyvät netistä mm.
http://www.evl.fi

Siellä on kaikki Tunnustuskirjat ja myös nämä copypastetetut kohdat.

Erotettu uskova kirjoitti:

Mistä Lutherin kirjasta oli lyse, löydätkö myös sivut?

Itselleni jäi joissain kohdin epäselväksi, mitkä olivat Lutherin kirjoituksia, mitkä omaa tulkintaasi.

Aloitusviestissä lisäksi tämä toinen kohta selkeästi ilmaistu viite:

"Augburghin tunnustuksen puolustus: XI uskonkohta. RIPPI. SYNTIEN TUNNUSTAMINEN: "

Erotettu uskova kirjoitti:

Mistä Lutherin kirjasta oli lyse, löydätkö myös sivut?

Itselleni jäi joissain kohdin epäselväksi, mitkä olivat Lutherin kirjoituksia, mitkä omaa tulkintaasi.

Kaikissa kirjoituksissa ilmoitin tarkat viitteet. Niistä viitteistä löydät tarkasti Lutherin kirjoittamana samat asiat. Käytin lainausmerkkejä suorissa lainauksissa.

Nimerkkisi "Erotettu uskova" saa minut kirjoittamaan vielä tämän:

Lutherin ja Tunnustuskirjojen mukaan on kaksi eri asiaa
1. erottaminen
2. syntien pidättäminen.

Ne ovat eri asioita ja ne molemmat määritellään Tunnustuskirjoissa.

Yleensä erottamisen yhdeydessä ei suoriteta syntien pidättämistä, sillä syntien pidättämistä ei todellakaan hevin tehdä juuri edellisessä kirjoitetuksessa esittämäni tähden. Jos syntien pidättäminen (tuomitseminen) tapahtuukin Jumalan mielen vastaisesti, niin Jumala tulee kääntämään sen pidättäjiä vastaan viimeisellä tuomiolla.

Erottaminen on toinen asia kuin syntien pidättäminen. Luther ja kirkkoisät selittävät tarkoin Tunnustuskirjoissa, millä perustein ja missä tilanteessa voi erottamisen suorittaa.

Tässä yhdeydessä en ala siitä aiheesta kirjoittamaan, jotta se ei menisi sekaisin avainten vallan käytön ymmärtämisen kanssa.

Pääasia on, että erottamista ja avainten valtaa ei sekoiteta toisiinsa, sillä ne ovat kaksi eri asiaa.

tässä kirjoitti:

Selkeästi on ilmoitettu:

"Luther kirjoitti vuonna 1537 ns. Schmalkaldenin opinkohdat. Tuo kirjoitus on yksi osa Tunnustuskirjoja.
Hän kirjoitti em. kirjoituksessaan:
Kristillisen opin kohdat "

Selkeästi on myös lainausmerkkejä käytetty.

Lue lisää

Kiitokset!

En kylläkään ollut lukenut ketjuja alusta lähtien, enkä ole vieläkään.

Itselleni tuosta kyselemästäni kirjoituksesta tuli hyvin ristiriitainen olo siitä syystä, etten tiennyt, oliko kaikki todella Lutherin itsenä tulkitsemaa. Ei toki ollut!

Toiset kirjoittajat todella käyttävät selkeästi lainausmerkkejä lainauksissaan, toiset eivät. Siksi halusin tarkistaa.

Pyydän anteeksi sinulle aiheuttamaani lisätyötä!

lopullisuus kirjoitti:

Selitystä siihen Luther jatkaa näin:

"Kristuksen evankeliumissa säätämä synninpäästö (absolutio) eli avainten valta on myös apu ja lohdutus syntiä ja pahaa omaatuntoa vastaan. Sen vuoksi rippiä eli absoluutiota ei mitenkään saa päästää kirkosta häviämään. Se on tarpeen erityisesti arkojen omientuntojen tähden ja myös kypsymättömän nuorison tähden, jolta tulee kuulustella kristinoppia ja jolle tulee sitä opettaa. "

Lutherin mielestä avainten valta tarkoitaa yksinkertaisesti absoluutiota, eli synnin päästöä.
Synnin päästö annetaan uskovaiselle, kun tämä on tunnustanut syntinsä mielessään tai ääneen Jumalalle.

Apu ja lohdutus uskovaiselle tulee siitä, että synnit voidaan päästää: ts. Jumalan suorittama anteeksi anto on varma ja todellinen. Kun toinen ihminen suorittaa synninpäästön, se tukee heikon ihmisen uskoa: hän uskoo helpommin kun toinen ihminen sen ääneen sanoo, kuin että hän ainoastaan mielessään uskoisi syntiensä tulleen anteeksiannetuiksi. Siksi, Lutherin mielestä, Jumala sääti avainten vallan: sillä voidaan tukea heikkojen uskoa syntien anteeksi saamisen suhteen.

Syntien pidättämisestä Luther kirjoitti toisissa kohtaa Tunnustuskirjoja. On tietyn kaltaisia syntejä, joissa ihminen rikkoo ns. kirkkokuria vastaan. Kun kirkkokuria vastaan tehtyä on ojennettu, häntä on neuvottu ja opastettu, ja jos hän ei siltikään tee parannusta, vaan jatkaa tässä määrätyssä julkisynnissään elämistään, silloin avainten valtaa vioidaan käyttää toisin päin: pidättää tämän ihmisen synnin.

Luther ei kuitenkaan juuri hyväksynyt avainten käyttämistä syntien pidättämiseen, sillä se oli paavilaista toimintaa, eikä hänen mielestään perustunut Evankeliumeiden sanomaan anteeksiannosta ja rakaudesta. Luther oli huolissaan siitä, että kuka voisi olla niin synnitön itse, että pidättäisi toiselta ihmiseltä synnit.

Syntien pidättäminen merkitsee tuomitsemista. Lutherin mukaan ei seurakunnan vanhimpien, eikä kenenkään pidä pidättää toiselta syntejä kevyesti,

sillä jos Jumalan mielestä joltakin ihmiseltä on väärin perustein pidätetty synnit (tuomittu), niin syntien pidättäjät tulevat Jumalan edessä vielä kerran tuomituiksi niistä synneistä, joista he pidättivät toisen synnit.

Luther vetosi tässä Paavaliin (ROom.2:1) ja siihen, että Jeesus sanoi, että ensimmäiset tulevat viimeisiksi (syntien pidättäjät) ja viimeiset tulevat ensimmäisiksi (tuomitut).
Siten Jumala tulee viimeisellä tuomiolla kääntämään toisin päin sen, minkä ihmiset pidättivät (tuomitsivat) Jumalan tahtoa vastaan väärin.

Avainten vallan käyttö syntien pidättämiseen (ihmisen tuomitsemiseen) on siis fataalinen teko: siinä voi käydä vielä juuri toisin päin kuin syntien pidättäjät uskovat: heidän suorittamansa syntien pidätys voi tulla viimeisellä tuomiolla käännetyksi heidän itsensä tuomioksi, ja samalla Jumala vapauttaa sen, jonka nämä ihmiset tuomitsivat.

Avainten valtaa syntien pidättämiseen ei tämän tähden oikeastaan käytetä, sillä kuka voi tuntea Jumalan ajatukset tuomitakseen kuin Jumala - kysyi Luther, ja uskovaiset kysyvät sitä itseltään edelleen.

Lue lisää

Lutherin mukaan avainten valta on siis synninpäästö, johon kuuluu syntien tunnustaminen ja syntien anteeksi julistaminen. Avaimet ovat täten Kristuksen kirkolleen antama virka ja valta sitoa syntiin ja päästää synnistä.

Sitomisen ja päästämisen olen ymmärtänyt, mutta sitten tulee tämä Kristuksen kirkko. Onko se Kristuksen kirkko ev.luterilainen kirkko, vai esim. ev.lut.kirkon sisällä toimiva herätysliike? Lisäksi,voiko virka-sanan synomyynina käyttää sanaa tehtävä?

Edellisessä viestissäni siis kirkko ja virka olivat ne asiat ja sanat, joista halusin selvyyttä, mutten osannut sitä tuolloin näin lyhyesti kysyä.

lopullisuus kirjoitti:

Selitystä siihen Luther jatkaa näin:

"Kristuksen evankeliumissa säätämä synninpäästö (absolutio) eli avainten valta on myös apu ja lohdutus syntiä ja pahaa omaatuntoa vastaan. Sen vuoksi rippiä eli absoluutiota ei mitenkään saa päästää kirkosta häviämään. Se on tarpeen erityisesti arkojen omientuntojen tähden ja myös kypsymättömän nuorison tähden, jolta tulee kuulustella kristinoppia ja jolle tulee sitä opettaa. "

Lutherin mielestä avainten valta tarkoitaa yksinkertaisesti absoluutiota, eli synnin päästöä.
Synnin päästö annetaan uskovaiselle, kun tämä on tunnustanut syntinsä mielessään tai ääneen Jumalalle.

Apu ja lohdutus uskovaiselle tulee siitä, että synnit voidaan päästää: ts. Jumalan suorittama anteeksi anto on varma ja todellinen. Kun toinen ihminen suorittaa synninpäästön, se tukee heikon ihmisen uskoa: hän uskoo helpommin kun toinen ihminen sen ääneen sanoo, kuin että hän ainoastaan mielessään uskoisi syntiensä tulleen anteeksiannetuiksi. Siksi, Lutherin mielestä, Jumala sääti avainten vallan: sillä voidaan tukea heikkojen uskoa syntien anteeksi saamisen suhteen.

Syntien pidättämisestä Luther kirjoitti toisissa kohtaa Tunnustuskirjoja. On tietyn kaltaisia syntejä, joissa ihminen rikkoo ns. kirkkokuria vastaan. Kun kirkkokuria vastaan tehtyä on ojennettu, häntä on neuvottu ja opastettu, ja jos hän ei siltikään tee parannusta, vaan jatkaa tässä määrätyssä julkisynnissään elämistään, silloin avainten valtaa vioidaan käyttää toisin päin: pidättää tämän ihmisen synnin.

Luther ei kuitenkaan juuri hyväksynyt avainten käyttämistä syntien pidättämiseen, sillä se oli paavilaista toimintaa, eikä hänen mielestään perustunut Evankeliumeiden sanomaan anteeksiannosta ja rakaudesta. Luther oli huolissaan siitä, että kuka voisi olla niin synnitön itse, että pidättäisi toiselta ihmiseltä synnit.

Syntien pidättäminen merkitsee tuomitsemista. Lutherin mukaan ei seurakunnan vanhimpien, eikä kenenkään pidä pidättää toiselta syntejä kevyesti,

sillä jos Jumalan mielestä joltakin ihmiseltä on väärin perustein pidätetty synnit (tuomittu), niin syntien pidättäjät tulevat Jumalan edessä vielä kerran tuomituiksi niistä synneistä, joista he pidättivät toisen synnit.

Luther vetosi tässä Paavaliin (ROom.2:1) ja siihen, että Jeesus sanoi, että ensimmäiset tulevat viimeisiksi (syntien pidättäjät) ja viimeiset tulevat ensimmäisiksi (tuomitut).
Siten Jumala tulee viimeisellä tuomiolla kääntämään toisin päin sen, minkä ihmiset pidättivät (tuomitsivat) Jumalan tahtoa vastaan väärin.

Avainten vallan käyttö syntien pidättämiseen (ihmisen tuomitsemiseen) on siis fataalinen teko: siinä voi käydä vielä juuri toisin päin kuin syntien pidättäjät uskovat: heidän suorittamansa syntien pidätys voi tulla viimeisellä tuomiolla käännetyksi heidän itsensä tuomioksi, ja samalla Jumala vapauttaa sen, jonka nämä ihmiset tuomitsivat.

Avainten valtaa syntien pidättämiseen ei tämän tähden oikeastaan käytetä, sillä kuka voi tuntea Jumalan ajatukset tuomitakseen kuin Jumala - kysyi Luther, ja uskovaiset kysyvät sitä itseltään edelleen.

Lue lisää

Hyvä teksti!

T: Tiinaliina

sikälikin oikeassa, että täällä on feikkejä ja VL:ssä on yhdenlainen opetus.

Sinullakaan ei sitten ole todellisiä ongelmia, kun pitää vääristellen keksiä sellaisia.

Tämän keskustelun aiheesta ei kyllä vl:ssä ole kahdenlaista opetusta. Jollakin tavalla väärin on keskustelun aloittaja ymmärtänyt jonkun kirjoitukset. Siksi yhhden viestini otsikkokin: tuntuu kuin joku puhuisi omenoista ja toinen appelsiineista eivätkä itse huomaisi että ne ovat eri asia.

Uskoisinpa että rakas veli larssi on tässä asiassa samoilla linjoilla kuin minä ja muutkin vl:t.

Älä tee opillista ristiriitaa asiaan, jossa sitä ei ole.

VL: kirjoitti:

sikälikin oikeassa, että täällä on feikkejä ja VL:ssä on yhdenlainen opetus.

ja sinäkin voit olla feikki.

vl2003 kirjoitti:

Sinullakaan ei sitten ole todellisiä ongelmia, kun pitää vääristellen keksiä sellaisia.

Tämän keskustelun aiheesta ei kyllä vl:ssä ole kahdenlaista opetusta. Jollakin tavalla väärin on keskustelun aloittaja ymmärtänyt jonkun kirjoitukset. Siksi yhhden viestini otsikkokin: tuntuu kuin joku puhuisi omenoista ja toinen appelsiineista eivätkä itse huomaisi että ne ovat eri asia.

Uskoisinpa että rakas veli larssi on tässä asiassa samoilla linjoilla kuin minä ja muutkin vl:t.

Älä tee opillista ristiriitaa asiaan, jossa sitä ei ole.

Lue lisää

eikö siinä mielestäsi ole opillista ristiriitaa, jos toinen vl-uskovainen sanoo että vain toinen vl-uskovainen jolla vain voi olla Pyhä Henki, voi antaa toiselle ne synnit anteeksi Jumala ei voi sitä suoraan tehdä.

Sitten toinen taas sanoo, että opetetaan niin, ettei sitä vl-uskovaista välttämättä tarvita syntien anteeksi antajaksi vaan sen voi tehdä Jumala yksinkin.

Miten tämän keskustelun aloittaja on ymmärtänyt väärin jonkun kirjoitukset? Olisitko ystävällinen ja hieman selittäisit, niin varmasti auttaisi asiaa.

kysyä kirjoitti:

eikö siinä mielestäsi ole opillista ristiriitaa, jos toinen vl-uskovainen sanoo että vain toinen vl-uskovainen jolla vain voi olla Pyhä Henki, voi antaa toiselle ne synnit anteeksi Jumala ei voi sitä suoraan tehdä.

Sitten toinen taas sanoo, että opetetaan niin, ettei sitä vl-uskovaista välttämättä tarvita syntien anteeksi antajaksi vaan sen voi tehdä Jumala yksinkin.

Miten tämän keskustelun aloittaja on ymmärtänyt väärin jonkun kirjoitukset? Olisitko ystävällinen ja hieman selittäisit, niin varmasti auttaisi asiaa.

Lue lisää

En ole nyt varma, mitä et ymmärrä, tai mitä mieltä keskustelun aloittaja on mistäkin asiasta, mutta yritän vastata.

"Tällä palstalla eräs nimimerkki esittää käsitystä, että synnit pitää tunnustaa ääneen
toiselle ihmiselle ja tämän toisen pitää antaa synninpäästö. Hän esittää, että tällä
menetelmällä uskovaiset pelastuisivat. "

Jos joku tosiaan noin väittäisi, olisi kyseessä pakkoripin vaatimus. Tällainen ajatus nostaa ajoittain päätään myös vanh.lestadiosuudessa, ja yhtä usein se on myös torjuttu. Tässä tapauksessa olen kuitenkin aloittajan kanssa eri mieltä siinä, että mielestäni tällaista väitettä ei ole palstalla esitetty. Eräs nimimerkki kirjoitti hiukan asiaa sivuten ehkä hieman harkitsemattomilla sananvalinnoilla, joten ymmärrän mistä väärinkäsitys on voinut syntyä.

Sitten taas siihen mitä sinä ilmeisesti et ole täysin hahmottanut, on ero syntien tunnustamisen (ja synninpäästön) ja elävän uskon saamisen välillä. Kyllä elävän uskon saamiseen tarvitaan uskon ja armojärjestyksen käsittäminen ennen uskoneen ihmisen avulla. Tarvitaan tyypillisesti äänellisen (paitsi kuuroille riittää viittomakieli ja kuurosokeille sitten vaikka iholle piirtäminen - Tiinaliina huomio;-) evankeliumin uskominen. Tästä en halua lähteä enemmän keskustelemaan (koska en pysty nyt nojautumaan muuhun kun muistiini), mutta todettakoon, että käsittääkseni esimerkiksi Lapin Maria, joka auttoi Laestadiuksen elävään uskoon, joutui matkustamaan kauaskin Per Brandellin opetukseen, jossa sitten sai tunnolleen rauhan. (Korjatkaa, jos muistan tapahtumien yhteyksiä väärin). Ne tarkat samamuodot, millä tämä tapahtuu, ovat ilmeisestikin historian saatossa vaihdelleet. Laestadius itse ei vielä uskonsa alkuaikoina esimerkiksi julistanut "syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä´ja veressä".

Sen jälkeen, kun ihminen on käsittänyt elävän uskon, on hän osallinen syntien anteeksisaamisesta. Hän ei ole enää lain alla, mutta tarvitsee toki rippiä ja synninpäästöä, joista kuitenkaan ei saa tehdä uskomisen ehtoa. Yksinkertaista, eikö?

Auttoiko?

vl2003 kirjoitti:

En ole nyt varma, mitä et ymmärrä, tai mitä mieltä keskustelun aloittaja on mistäkin asiasta, mutta yritän vastata.

"Tällä palstalla eräs nimimerkki esittää käsitystä, että synnit pitää tunnustaa ääneen
toiselle ihmiselle ja tämän toisen pitää antaa synninpäästö. Hän esittää, että tällä
menetelmällä uskovaiset pelastuisivat. "

Jos joku tosiaan noin väittäisi, olisi kyseessä pakkoripin vaatimus. Tällainen ajatus nostaa ajoittain päätään myös vanh.lestadiosuudessa, ja yhtä usein se on myös torjuttu. Tässä tapauksessa olen kuitenkin aloittajan kanssa eri mieltä siinä, että mielestäni tällaista väitettä ei ole palstalla esitetty. Eräs nimimerkki kirjoitti hiukan asiaa sivuten ehkä hieman harkitsemattomilla sananvalinnoilla, joten ymmärrän mistä väärinkäsitys on voinut syntyä.

Sitten taas siihen mitä sinä ilmeisesti et ole täysin hahmottanut, on ero syntien tunnustamisen (ja synninpäästön) ja elävän uskon saamisen välillä. Kyllä elävän uskon saamiseen tarvitaan uskon ja armojärjestyksen käsittäminen ennen uskoneen ihmisen avulla. Tarvitaan tyypillisesti äänellisen (paitsi kuuroille riittää viittomakieli ja kuurosokeille sitten vaikka iholle piirtäminen - Tiinaliina huomio;-) evankeliumin uskominen. Tästä en halua lähteä enemmän keskustelemaan (koska en pysty nyt nojautumaan muuhun kun muistiini), mutta todettakoon, että käsittääkseni esimerkiksi Lapin Maria, joka auttoi Laestadiuksen elävään uskoon, joutui matkustamaan kauaskin Per Brandellin opetukseen, jossa sitten sai tunnolleen rauhan. (Korjatkaa, jos muistan tapahtumien yhteyksiä väärin). Ne tarkat samamuodot, millä tämä tapahtuu, ovat ilmeisestikin historian saatossa vaihdelleet. Laestadius itse ei vielä uskonsa alkuaikoina esimerkiksi julistanut "syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä´ja veressä".

Sen jälkeen, kun ihminen on käsittänyt elävän uskon, on hän osallinen syntien anteeksisaamisesta. Hän ei ole enää lain alla, mutta tarvitsee toki rippiä ja synninpäästöä, joista kuitenkaan ei saa tehdä uskomisen ehtoa. Yksinkertaista, eikö?

Auttoiko?

Lue lisää

oikeassa. Asiahan on ihan toinen jos puhutaan pelkästään ääneen tunnustamisesta, ja sitä ei tarvitse tehdä vl-uskovaiselle joka ne synnit anteeksi antaa.
Kirjoituksessa pisti silmään vain se kun siinä sanottiin, ettei toisen ihmisen synninpäästöä välttämättä tarvita, silloin mielsin sen tarkoittamaan myös hiljaisuudessa tunnustettua syntiä.

Itse en tätä tarpeeksi pitkälle ajatellut, koska mielestäni ihminen kun haluaa kertoa oman syntinsä niin se painaa hänen mieltään, ja hän haluaa jakaa sen jonkun kanssa, sillä yksin kantaminen on raskasta.

Silloin meillä on Jumalan lupa lohduttaa tätä "syntistä" (toki muutenkin), ja kertoa hänelle että Jumala antaa hänelle kyllä anteeksi kun hän uskoo ja rukoilee sydänmestään anteeksiantoa, sekä voimme rukoilla hänen puolestaan. Jumala ei hylkää sillä Hän rakastaa.

Mutta meillä ei ole lupaa asettua Jumalaksi ja sanoa tälle "syntiselle", että minä annan sinulle anteeksi. Me voimme antaa hänelle anteeksi sen jos hän on meitä vastaan rikkonut, mutta emme me voi antaa anteeksi sitä jos hän on rikkonut Jumalaa vastaan, vain Jumala yksin voi sen tehdä.

Siinä on sekin vaara jos me Jumalan oikeudet omimme, niin saatamme tuudittaa "syntisen" vääräänrauhaan. Hän uskoo siihen että synnit ovat anteeksi annetut kun hänelle niin sanottiin. Hän ei enään osaakkaan pyytää syntejään anteeksi Jumalalta joka vain voi nähdä ihimisen sydänmeen onko katumus aitoa sydänmestä asti tulevaa.

Vaikka me annamme sydänmestämme anteeksi, niin meidän anteeksianto ei riitä, mutta jos me näemme tämän syntisen armahdettuna joka on saannut syntinsä anteeksi, niin silloin me tiedämme että Jumala myös on antanut hänelle anteeksi, ja myös itselle, sillä me emme epäile toista emmekä heijasta omia syntejämme häneen.

Silloin kun ihminen saa anteeksiannon Jumalalta, niin hän osaa pyytää anteeksi myös heiltä joita vastaa on rikkonut.

Tässä maallikon mietteitä, koska en voi millään uskoa siihen, että syntien anteeksi saamiseen tarvittaisiin aina ihiminen, ihmisen ja Jumalan väliin.

että sekaoppiset eriseuraiset ovat niitä itse, josta muita syyttelevät.