mutta selvä semmoinen.
Kyselin joskus teiltä alan ihmisiltä AA:n systeemeistä ja sen suhteesta uskontoon. Sain silloin sellaisia vastauksia, että jokainen on tervetullut uskoi sitten vaikka Väinämöiseen.
Nyt katselin edellistä avausta ja siinä oli linkki www.suomenaa.fi, jossa olivat ne kuuluisat 12 askeltakin. Kyllä aika vahvasti Jumala oli kuvioissa mukana. Ei sillä, että se minua haittaisi, en ole pakana itsekään. Mutta korottaako taivaanisän esilletuominen mahdollisen ateisti-deekun tuloa AA:n kokouksiin?
Tällaisia pohdin.
Kyselin joskus teiltä alan ihmisiltä AA:n systeemeistä ja sen suhteesta uskontoon. Sain silloin sellaisia vastauksia, että jokainen on tervetullut uskoi sitten vaikka Väinämöiseen.
Nyt katselin edellistä avausta ja siinä oli linkki www.suomenaa.fi, jossa olivat ne kuuluisat 12 askeltakin. Kyllä aika vahvasti Jumala oli kuvioissa mukana. Ei sillä, että se minua haittaisi, en ole pakana itsekään. Mutta korottaako taivaanisän esilletuominen mahdollisen ateisti-deekun tuloa AA:n kokouksiin?
Tällaisia pohdin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Alkoholismin ruoskaniskujen nöyryyttäminä kolkutimme AA:n ovelle ja siellä vasta tajusimme tilanteen hengenvaarallisuuden.
Silloin ja vasta silloin avasimme sydämemme uuden vakaumuksen vastaanottamiseksi, niin kuin vain kuoleva ihminen voi kuolinvuoteellaan nöyrtyä.
Olimme valmiit mihin tahansa vapautuaksemme alkoholin armottomasta pakkomielteestä"
AA:ssa on ateisteja. Minulla oli ilo tuntea kaveri, joka oli viimeiset toistakymmentä elinvuottaan raittiina. Hän toi ateisminsa esiin jokaisessa palaveripuheenvuorossaan: "Olen T...o S ja olen alkoholisti. Olen myös ateisti."
T...o oli valoisa ja myönteinen ihminen ja samálla vakava AA:lainen. Minusta tuntui joskus, että ateismi oli T...olla uskonnon asemassa.
T...o oli suosittu esimerkki, johon viitattiin silloin, kun joku kysyi ateisteista AA:ssa. En ole ihan varma siitä, onko tällainen oikein. Se, että AA:ssa ateistijäseniä nostetaan esimerkkeinä esiin, ei välttämättä herätä oikeanlaista vetovoimaa.
AA-yhteisön hengellinen luonne taannee sen, että siitä ei ateistien suosikkiyhteisöä tule.
Useimmilla AA:n ovesta tulijoilla on päällimmäisenä huolenaan alkoholiongelma, ei "jumalaongelma".
Kuten tuossa yläpuolella pitkähkössä lainauksessa viitattiin, AA:n jäsenyys on hyväksyttävissä elämäntavaksi usein vasta sitten, kun on hartiat niin maassa, että ei tunne halua vastustaa mitään apua. Alkujäsenet AA:ssa kysyivätkin tulokkaan halua hyväksyä AA:n hengellinen ratkaisu, ja sitten tulokkaan heikkoa tilaa hyväksi käyttäen veivät häntä sitten kuin variksen raatoa läpi askeleiden ja hyvitystyö alkoi saman tien.
Kaveri ei tajunnut välttämättä muuta kuin sen, että häntä kummittavilla AA:laisilla oli jotain, minkä hän halusi saada, ja saikin usein jo saman päivän aikana. Ohjelmasta tuli kokemusta, jota sitten palavereissa jaettiin.
Ne mahtoivat olla aikoja.
Että kaikki ovat tervetulleita. Hyvä juttu.
Minusta on häpeä koko AA:lle, jos joku "uskoton" vetää itsensä kiikkuun, tai jättää AA:n tarjoaman mahdollisuuden käyttämättä ryhmän mahdollisen ennakkoasenteen vuoksi.
Toinen asia on tuo ehdoton vaatimus olla vailla mitään lääkkeitä. Kuinkahan moni pohjat katsonut on selvinnyt hengissä ilman masennuslääkkeitä, niitä turvallisempia, tai diapameja.
Yksi lääkäri sanoi minulle kerran, että on heille aika ongelma, kun saadaan ihminen irti viinasta, hän on kohta pamikoukussa.
Mutta piti jälkimmäistä kuitenkin pienempänä pahana kuin viinahelvettiä. Näin varmasti onkin.
Tuolle lääkärille voisi tehdä hyvää tutustua AA-toimintaan vaikkapa jossain avoimessa kokouksessa tai tiedotustilaisuudessa. Hänet olisi hyvä herättää huomaamaan, että lääkärit noita ”pamikoukkuja” pääasiassa tuottavat, ja että alkoholismista toipumisessa ei lääkkeitä välttämättä tarvita.
Monen ammattilaisen silmistä ovat suomut pudonneet siinä vaiheessa, kun he ovat ymmärtäneet AA:laisten olevan hyvin skarppia väkeä, ja tajunneet, että monella toipuvalla alkoholistilla saattaa olla kaikki asiat paremmin kuin lääkärillä itsellään. Lääkäreille on myös yllättävää se, että jotkut meistä AA:laisista ovat sekä alkoholisteja että lääkäreitä.
Asia erikseen ovat sellaiset AA:laiset, jotka "leikkivät lääkäriä" ilman koulutusta ja kieltävät muidenkin sairauksien kuin alkoholismin vaivaamia ihmisiä osallistumasta palavereihin, jos he syövät lääkkeitä.
Tällaisia AA:laisia on, ja heille on vaikea ulkopuolisen opettaa heidän toimivaltansa rajoja tai AA:n periaatteita. Oikea toimintamalli olisi varmasti haastaa heidät oikeuteen lääkärinammatin luvattomasta harjoittamisesta ja antaa sellaiset rapsut, että seuraavalla kerralla muistavat omat rajansa.
AA:ssa on sairaita joka lähtöön, se on totta. Surullista on se, että joskus juuri kaikkein sairaimmat ryhmässä ovat kaikkein hallitsevimpia, ja silloin ryhmä menee kirjaimellisesti "heikoimman ehdoilla".
Kaikille kuitenkin pyritään AA:ssa antamaan tasaveroinen mahdollisuus toipua ryhmissä ja ohjelman avulla. Sairaimmatkin saattavat toipua.
Kun elämä paranee toipumisohjelman tekemisen myötä, tulee monista lääkkeistä tarpeettomia. Toipumista tapahtuu AA:ssa raittiuden sivutuotteina sellaisistakin vaivoista kuin paniikkihäiriöistä, kahvikuppineurooseista, sosiaalisten tilanteiden pelosta. Näin minä olen ainakin kokenut ja nähnyt.
Pamikoukusta vielä: sellaisessa on loppujen lopuksi hyvin harva AA:n jäsen. Muuten en ota rauhoittavien lääkkeiden käyttöön kantaa, mutta en usko AA:n sanoman ja toimintatapojen tavoittavan kunnolla ihmistä, joka on mömmöpilvessä.
Jotkut meistä ovat myös sitä mieltä, että itseään pillereillä päihdyttävä ihminen ei voi kutsua itseään "raittiiksi".
Minun mielestä pitäisi vetää ero näiden pamien suurkuluttajien ja ohjeiden mukaan syöjien välille.
Ben Furmanin ohjelmassa oli joku viikko sitten nainen, joka kertoi olleensa pamien suurkuluttaja. Sanoi syöneensä 4-5 liuskaa päivässä 5mg tabuja. Sehän tekee yhteensä 200-250mg. Itse olen luullut, että tuolla määrällä lähtee henki.
Itse myönnän olevani sillä tavalla pamikoukussa, että joka päivä on pakko nappi pari ottaa. Sen avulla pystyn suoriutumaan jokapäiväisestä arjesta. Postilaatikolla käynnistä, kauppa-asioista. Silti en koe olevani missään pilvessä enkä pillerihumalassa.
Siitä lääkäristä. Se minut aikoinaan opetti pameja käyttämään sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Söi niitä itsekin niin, että oli vastaanotolla välillä enemmän sekaisin kuin potilaat. Näitä valtion työterveyslääkäreitä.
Kauan eläköön lääketiede ja sen lahjomattomat harjoittajat, erityisesti ne, jotka itsekin lääkittyinä antavat esimerkkiä potilailleen.
Minulla oli joskus elämässäni sellainenkin tiukka paikka, että hakeuduin psykiatriksi kouluttautuneen lääkärin juttusille.
Tuo kaveri oli erikoinen tyyppi: silmäterät kuin lautaset, ilmeisesti silmätippojen jäljiltä, ja hyvin varmat mielipiteet, herkeämätön ja vastaansanomaton tuijotus... Kaveri oli myös voimalajien harrastaja ja lihaksikas kuin mikä.
Minulle tuo useankin laboratorion mannekiini tyrkkäsi sellaiset reseptit että olin tosi tutkalla ja pidemmän aikaa. Sen verran olin tolkuissani, että uskalsin vaatia vieroitusta, joka sitten hoideltiin tosi hitaaseen tahtiin.
Tämä kallonkutistaja kuoli sitten viisikymppisenä kaikkien käyttämiensä kemikaalien yhteisvaikutukseen.
Minä jäin tänne, niin pelästyneenä kokemastani, että en vähässä kummassa turvaudu keskushermostoon vaikuttaviin aineisiin. Kiitos vain ja kevyet mullat tuolle psykiatrille, joka taisi tahtomattaan viitoittaa tämän suunnan minulle.