Pahuus ei ole lähtöisin Jumalasta

Anonyymi

Ihmistä on mietityttänyt läpi aikojen seuraava Jumalan kaikkivaltiuteen liittyvä kysymys: Jos Jumala on kaikkivaltias ja hyvä, miksi hän sallii pahan? Tai toisaalta, miksi Jumala kaikkivaltiudessaan ei poista pahaa maailmasta? Tämä kysymys on monen mielessä myös tänä aikana, kun ihmisen pahuus ja julmuus näyttäytyvät sodan kuvissa ja viesteissä. Tätä kysymystä on pohdittu myös teologiassa, jossa siitä käytetään termiä teodikea (kr. theos: ”Jumala”, dike: ”oikeus”).

Alussa Jumala loi kaiken hyväksi. Ennen syntiinlankeemusta ihminen sai elää paratiisissa. Siellä ihminen kohtasi kuitenkin persoonallisen pahan eli Jumalan vastustajan. Tämä langennut enkeli oli heitetty taivaasta alas maan päälle (Ilm. 12:7–9). Ihminen lankesi syntiin Saatanan pettämänä ja paha tuli pysyväksi osaksi ihmistä.

Maailmassa ja ihmisissä oleva paha ei kuitenkaan koskaan ole Jumalasta lähtöisin. Jumala sallii pahan olemassaolon ja vaikutuksen luomakunnassa, aina viimeiseen päivään ja viimeiseen tuomioon saakka. Tämä ei kuitenkaan kumoa sitä, että Jumala itse on hyvä. Samoin on hyvä hänen tahtonsa ihmistä kohtaan.

Jumalan hyvyys ja rakkaus tulee ilmi hänen pelastussuunnitelmassaan. Jumala ei hylännyt ihmistä, vaikka tämä antautui pahan houkutukseen ja lankesi. Rakkaudessaan Jumala tahtoi pelastaa pahan valtaan joutuneen ihmisen. Siksi Jumala lähetti Poikansa maailmaan ja valmisti hänessä pelastuksen mahdollisuuden (Joh. 3:16).

Pahan voimien vaikuttaessa ihminen saattaa tuntea suurta voimattomuutta ja vaipua epätoivoon. Ihmisestä itsestään ei olekaan pahan vallan voittajaksi. Voima ja apu taistelussa pahaa vastaan tulee Jumalalta. Vapahtajamme Jeesus on jo voittanut pahan vallan sovitus- ja lunastustyönsä kautta.

Ihmisen kokema Jumalan armo ja uskon tuoma yhteys Kristukseen synnyttävät rakkautta myös lähimmäiseen. Uskosta nousevilla rakkauden teoilla, sanoilla ja asenteella on suuri merkitys synnin vaikuttaman sodan ja kärsimyksen maailmassa. Uskosta hedelmänä syntyvät rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä heijastavat Jumalan hyvyyttä ja rakkautta, joka suuntautuu kaikkia ihmisiä kohtaan (Gal. 5:22–23).

67

877

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taitava kirjoitus, jonka on laatinut epäilemättä teologisen korkeakoulutuksen saanut henkilö. Kirjoitus on kuitenkin eksytystä. Sisältäen vl-valhe-myrkkykapselin joka on tässä: """"uskon tuoma yhteys Kristukseen". Kun pitäisi olla: USKO JEESUKSEEN

      Tuon kirjoituksen tekijä eksyttää tieten- ja tahallaan.

      • Anonyymi

        Ei lainkaan väärin. Usko tuo yhteyden Jeesukseen ja Jumalaan. Saatana täällä tekee tuhojaan, mutta noutaja sillekin tulee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oliko tuo uhkaus?

        Raamatussa ei ole yhtään kertaa lausetta että usko tuo yhteyden Jeesukseen ja Jumalaan. Se mainitsemasi saatana tuollaisia kertoo.

        Raamatussa sitä vastoin on tosi monesti se ,että USKO JEESUKSEEN tuo pelastuksen. Yhteensä 14 jakeessa.

        Johanneksen evankeliumi:
        12:11 koska monet juutalaiset hänen tähtensä menivät sinne ja uskoivat Jeesukseen.
        Apostolien teot:
        11:17 Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?"
        16:31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."
        19:4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen."
        20:21 vaan olen todistanut sekä juutalaisille että kreikkalaisille parannusta kääntymyksessä Jumalan puoleen ja uskoa meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen.
        24:24 Muutamien päivien kuluttua Feeliks tuli vaimonsa Drusillan kanssa, joka oli juutalainen, haetti Paavalin ja kuunteli hänen puhettaan uskosta Kristukseen Jeesukseen.
        Roomalaiskirje:
        3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
        3:26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
        Galatalaiskirje:
        2:16 mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
        3:22 Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
        1.Tessalonikalaiskirje:
        1:3 me Jumalamme ja Isämme edessä muistamme teidän työtänne uskossa ja vaivannäköänne rakkaudessa ja kärsivällisyyttänne toivossa Herraamme Jeesukseen Kristukseen,
        Filemonin kirje:
        1:5 sillä minä olen kuullut sinun rakkaudestasi ja uskostasi, joka sinulla on Herraan Jeesukseen ja kaikkia pyhiä kohtaan;
        Hebrealaiskirje:
        12:2 silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
        Jaakobin kirje:
        2:1 Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Jollei sulla ole yhteyttä Jeesukseen niin ulkona olet. Se mikä se yhteys on, sen tietää vain hän jolla on yhteys Jumalan poikaan. Turhaa tikkujen halkomista, olet sanakiistojen kipeä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jollei sulla ole yhteyttä Jeesukseen niin ulkona olet. Se mikä se yhteys on, sen tietää vain hän jolla on yhteys Jumalan poikaan. Turhaa tikkujen halkomista, olet sanakiistojen kipeä.

        On naurettavan helppoa nähdä tuo vl-valhe, joka kiistää uskon Jeesukseen ja Jeesuksen herruuteen! Miten muka usko Jeesukseen ei olisi yhteyttä Häneen?

        Tähän sinä et epäuskovaisena velluna pysty:

        Room. 10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei lainkaan väärin. Usko tuo yhteyden Jeesukseen ja Jumalaan. Saatana täällä tekee tuhojaan, mutta noutaja sillekin tulee.

        Heti Saatana-kortti!
        Kristinuskolle Saatana onkin hyvin tärkeä jumala, vaikka kristityt eivät siitä niinkään välitä puhua.

      • Anonyymi

        Oot täysin synnin pimentämä demonipesä! Surullista todeta, mutta nää et varmaan tuu ennää ikinä saamaan pallaamisen armoa, kunoot noin alas pimmeyteen vajonnut :(

      • Anonyymi

        Taitava kirjoitus, jonka on laatinut epäilemättä teologisen korkeakoulutuksen saanut henkilö. Kirjoitus on kuitenkin eksytystä. Sisältäen vl-valhe-myrkkykapselin joka on tässä: """"uskon tuoma yhteys Kristukseen". Kun pitäisi olla: USKO JEESUKSEEN

        Tuon kirjoituksen tekijä eksyttää tieten- ja tahallaan.

        Mikäs saalemin ääliö ??
        Ei vl ole kaikki mitään valhetta,itse en ole vl mutta en koskaan lahkolainen amerikasta.
        Olet kuin pieni saatana,joka tarttuu kirjoituksen otokseen..Hinuri:))
        Kirjoius ei ole eksytystä vaan ohje meille.
        Maailmassa ja ihmisissä oleva paha ei kuitenkaan koskaan ole Jumalasta lähtöisin. Jumala sallii pahan olemassaolon ja vaikutuksen luomakunnassa, aina viimeiseen päivään ja viimeiseen tuomioon saakka.
        Koska on vapaa tahto annettu ihmiselle..!

        Oot täysin synnin pimentämä demonipesä!

        Nää on varmaan näitä amerikan 1800-luvun röyhkeitä lahkoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitava kirjoitus, jonka on laatinut epäilemättä teologisen korkeakoulutuksen saanut henkilö. Kirjoitus on kuitenkin eksytystä. Sisältäen vl-valhe-myrkkykapselin joka on tässä: """"uskon tuoma yhteys Kristukseen". Kun pitäisi olla: USKO JEESUKSEEN

        Tuon kirjoituksen tekijä eksyttää tieten- ja tahallaan.

        Mikäs saalemin ääliö ??
        Ei vl ole kaikki mitään valhetta,itse en ole vl mutta en koskaan lahkolainen amerikasta.
        Olet kuin pieni saatana,joka tarttuu kirjoituksen otokseen..Hinuri:))
        Kirjoius ei ole eksytystä vaan ohje meille.
        Maailmassa ja ihmisissä oleva paha ei kuitenkaan koskaan ole Jumalasta lähtöisin. Jumala sallii pahan olemassaolon ja vaikutuksen luomakunnassa, aina viimeiseen päivään ja viimeiseen tuomioon saakka.
        Koska on vapaa tahto annettu ihmiselle..!

        "Koska on vapaa tahto annettu ihmiselle.."

        Toi sun vapaa tahto on pelkkä peiteteoria mitään vapaata tahtoa ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitava kirjoitus, jonka on laatinut epäilemättä teologisen korkeakoulutuksen saanut henkilö. Kirjoitus on kuitenkin eksytystä. Sisältäen vl-valhe-myrkkykapselin joka on tässä: """"uskon tuoma yhteys Kristukseen". Kun pitäisi olla: USKO JEESUKSEEN

        Tuon kirjoituksen tekijä eksyttää tieten- ja tahallaan.

        Mikäs saalemin ääliö ??
        Ei vl ole kaikki mitään valhetta,itse en ole vl mutta en koskaan lahkolainen amerikasta.
        Olet kuin pieni saatana,joka tarttuu kirjoituksen otokseen..Hinuri:))
        Kirjoius ei ole eksytystä vaan ohje meille.
        Maailmassa ja ihmisissä oleva paha ei kuitenkaan koskaan ole Jumalasta lähtöisin. Jumala sallii pahan olemassaolon ja vaikutuksen luomakunnassa, aina viimeiseen päivään ja viimeiseen tuomioon saakka.
        Koska on vapaa tahto annettu ihmiselle..!

        Olet humalassa.

    • Anonyymi

      Hyvänen aika. Jumalan oikea käsi on Jobin kirjan mukaan juuri saatana. Ja Jumala itse lähettää neljää vitsausta: SOTAA, NÄLKÄÄ, RUTTOA JA PETOJA.

      Se että Jeshua puhui hyvyyden puolesta oli Jumalan yksi valinta ja keino sekä yritys jotta kaikki oppisivat tuntemaan tämän puolen asioista. Hyvyys ei ole standardi , vaan erikoislaatuinen mahdollisuus. Pahuus on vallitseva standardi.

      • Anonyymi

        "SOTAA, NÄLKÄÄ, RUTTOA JA PETOJA."
        Näitten lisäksi vielä luonnon katastroofeja.

      • Kannattaa laitta näkyviin jakeineen ja lukuineen?

    • Anonyymi

      Voihan tätä asian otsikkoa näinkin ajatella jos ei ole asiaa kokonaisudessaan tarkemmin pohtinut vaan ollaan tehty suora johtopäätös asiasta.

    • Anonyymi

      No ei ole, koska jumalaa ei ole. Hyvä ja paha ovat ihmisen keksimiä asioita. Ne eivät ole absoluuttisia, eikä niille ole ehdottomia määritelmiä. Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että hyvä on se mikä edistää hyvinvointia, ja paha on se mikä saa aikaan kärsimystä.

      • Anonyymi

        On se jumala olemassa. Siitä esimerkkinä olkoot vaikkapa se, että vellut ovat järjestäneet suviseuransa joka ikinen vuosi. Edes korona ei estänyt vellujen jokakesäisiä kokoontumisajoja.

        Älä viitsi, korona nimenomaan on sotien jälkeen ollut ainoa syy, joka on "kokoontumisajot" estänyt 2020 ja 2021. Näillä näkymin ei estä enää tänä vuonna. Jumalan olemassaoloa kokoontumiset eivät todista, mutta kylläkin uskoa Jumalan olemassaoloon.

        Korona aaltoja voi tulla yhä edelleenkin.

    • Anonyymi

      Maailmassa ei ole mitään sellaista, jota Jumala ei ole luonut. Vai onko?

      • Anonyymi

        "Maailmassa ei ole mitään sellaista, jota Jumala ei ole luonut. Vai onko?"

        Ehkä nuo raudoidetut sotavaunut ovat sellaisia mitä Jumala ei luonut koska oli voimaton niiden edessä.

        Tuom. 1:19 "Ja Herra oli Juudan kanssa, niin että hän sai haltuunsa vuoriston; sillä hän ei kyennyt karkoittamaan niitä, jotka asuivat tasangolla, koska heillä oli raudoitettuja sotavaunuja."

        Kun ottaa huomioon sotilasteknisen kehittymisen tuosta ajasta tähän päivään en olisi niinkään vakuuttunut kyseisen Jumalan mahdista tänäänkään.

      • On. 1. Moos. 1:24 Jumala sanoi: "Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit." Ja niin tapahtui.
        Joka vuosi löytyy maan tuottamia uutta elämää.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        On. 1. Moos. 1:24 Jumala sanoi: "Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit." Ja niin tapahtui.
        Joka vuosi löytyy maan tuottamia uutta elämää.

        Ei ole vaikka Jussi toista väittää.
        1. Moos.1:25 Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole vaikka Jussi toista väittää.
        1. Moos.1:25 Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.

        Etkö usko tuota edellistä jaetta?

    • Anonyymi

      On kännykkä.

    • Anonyymi

      No ei se jumala kovin hyväkään ole, tapatti sentäs ainoan aviottoman lapsensa

      • Anonyymi

        Mutta eikö se ollut rakkauden osoitus syntiin joutunutta ihmistä kohtaan.

      • Mutta etkö tiedä, myös herätti ja antoi kaiken vallan Hänelle.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Mutta etkö tiedä, myös herätti ja antoi kaiken vallan Hänelle.

        Jumala on kaikkivaltias.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on kaikkivaltias.

        Miten selität sitten tämän; Matt 15;27 "Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
        Ja tämän.
        Matt 28;18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
        Onko VL Jeesus valehtelia, vai on se VL?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eikö se ollut rakkauden osoitus syntiin joutunutta ihmistä kohtaan.

        Ai niinku että ensin langetti perisynnin yhden omenan syömisestä? Rakkauttako sellainen?

    • Jahvistien/juutalaisten mielestä pahuus johtui siitä, että ei palveltu oikeaa jumalaa.
      Jahve vihastui kun Ištarin symboli, käärme kehotti Evaa syömään jumalattarelle pyhitetystä puusta, jotta tämä huomaisi seksuaalisuutensa.

      Mooseksen jihadistit saivat käskynsä murhaamiseen, ryöstämiseen ja raiskaamiseen Jahvelta.
      Eikö tässä muka ole mitään pahaa?

    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus, olen samaa mieltä.

    • Anonyymi

      > Jos Jumala on kaikkivaltias ja hyvä, miksi hän sallii pahan?

      Koska ihmsiet halusivat oppia tuntemaan pahan.

      > Tai toisaalta, miksi Jumala kaikkivaltiudessaan ei poista pahaa maailmasta?

      Kärsivällisyyttä, Jumala tulee poistamaan kyllä pahuuden.

      • Totta, sehän poistuu sillä, että pahat ihmiset pannaan helvettiin ja vain Jeesuksekseen omat pelastuu Uuteen Jerusalemiin.

    • Anonyymi

      Raamatun Jumala on hyvin pitkämielinen ihmisiä kohtaan. Mutta jos jokin ihmispopulaatio hylkää lopullisesti ainoan elävän Jumalansa ja alkaa anella suojelua ja siunauksia elottomilta jumalilta, irvokkaitten riittiensä lumoissa, niin tietenkin Hän jättää heidät jumaliensa varaan. Hyvä Jumalamme on jättänyt kerran läpeensä paatuneen ihmiskunnan tuhoutumaan vedennpaisumuksessa ja näin poistanut pahan. Mutta armmossaan Hän antoi toisen mahdollisuuden ihmisille Nooan kautta. Sekään ei paljoa auttanut. Siksi Jeesus tuli ihmisenä ihmisten puolesta sovittamaan kaikki syntimme, ottamalla ne päälleen. Hän nousi kuolleista, symboloiden ikuisen olennon statuksen paluuta ihmisille ja sai kaikkivaltiaan aseman ja lopullisen tuomarin vallan itselleen määräajaksi. Hän tuomitsee meidät kuuliaisuutemme mukaan. Ehdot löytyy evankeliumista.

      • Anonyymi

        Ei se ainaskaan vanhantestamentin puolella ollut pitkämielinen kaikkia kohtaan.Mitättömän pienistä syistä tapatti ihmisiä ku hyttysiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ainaskaan vanhantestamentin puolella ollut pitkämielinen kaikkia kohtaan.Mitättömän pienistä syistä tapatti ihmisiä ku hyttysiä.

        Ehkä hyvä Jumalamme ehkäisi näin pahaa. Sinäkin nautit nyt Jumalan hyvyydestä, kun paha sai palkkansa ja pahuus väheni pitkälle tulevaisuuteen. Tosin kaltaisesi eivät sitä huomaa, vaan elelevät kristittyjen rukousten turvassa kuokkavieraina. Jos paha olisi saanut vallan, niin luulisitko pärjääväsi täysin armottomassa ja häikäilemättömässä yhteiskunnassa? Jumala kitki VT:ssa vain täysin väkivaltaan ja pahuuteen lopullisesti paatuneet yhteisöt, toisten samanlaisten kautta. tai oman kansansa kautta. Yksilöt tekivät omat ratkaisunsa, tarttuuko miekkaan, vai ei. Mutta Jeesus tarjosi kadotetuille reilun mahdollisuuden tuonelassa ollessaan, ristinkuolemansa jälkeen, julistaessaan heille evankeliumin. Viattomat lapset nousivat hävitysten jälkeen suoraan Jeesuksen luo taivaaseen. Tuonelassa evankeliumin vastaan ottaneet, saivat nimensä elämän kirjaan ja siirtyivät pelastettujen joukkoon, Aabrahamin helmoihin.

        Voi kuule hyvä jumala ei olisi missään tapauksessa antanut mahdolisuutta syntiin langeneelle enkelille käärmeen muodossa alkaa houkutella viatonta ihmistä pois jumalan yhteydestä paratiisissa.

        Hänhän oli vain Israelin ja Jaakobin Jumala.

      • Anonyymi

        "vedennpaisumuksessa ja näin poistanut pahan. Mutta armmossaan Hän antoi toisen mahdollisuuden"

        Vedenpaisumus ei ollut pahan poistoa vaan rangaistus jumalattomille ihmisille.Jos olisi ollut pahan poistoa niin paholainenki olisi poistettu pelistä kokonaan pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kuule hyvä jumala ei olisi missään tapauksessa antanut mahdolisuutta syntiin langeneelle enkelille käärmeen muodossa alkaa houkutella viatonta ihmistä pois jumalan yhteydestä paratiisissa.

        Jumalalle on ihmisen vapaatahto ehdoton asia. Hän loi ihmisestä lähes jumalolennon, ei tahdotonta persoonatonta robottia, Hänen tahtonsa oli elää lapsiensa kanssa ilossa, rauhassa ja rakkaudessa ja kuuliaisuudessa Jumalalleen. Mutta langennut enkeli Luzifer, houkutteli ovelasti ihmisen ansaansa, voidakseen näyttää Jumalalle, että muutkin lankeaa. Jumala ajoi ihmisen ulos Edenin elämänpuun luota, koska hän valitsi Luziferin tahdon ja näin hylkäsi Jumalan tahdon. Nyt olemme vaeltaneet sukupolvia rappeutuvassa, vanhenevassa ruumiissamme, täällä saatanan kiusattavana..Jumala antoi rakkaudessaan poikansa Jeesuksen tulla taivaasta ihmiseksi ja ihmisenä sovittaa kuoleman rangaistus puolestamme. Mutta vieläkin moni valitsee saatanan, evankeliumin sijaan. Jotkut jopa kiroavat hyvää Jumalaa raaaksi tappajaksi, kun Hän antaa pahan hävittää toisen pahan, tai käskee kansansa hävittää läpeensä mädän kansan. Milloinkahan me opimme tottelemaan Raamatun hyvää Jumalaa? Silloin meillä olisi paratiisi maanpäällä.

        "Hän loi ihmisestä lähes jumalolennon"

        Jos toi su väite pitää paikkaansa olisi tämmöinen ihminen helposti voinut torjua synnin houkutuksen.Ja ei olisi uskonut käärmeeen valetta.

        Ja paratiisiin ei valitettavasti kuulu mitkään käärmeet tai ei ainakaan semoset syntiset kavalat käärmeet jotka on houkuttelemassa viatonta ihmistä pois Jumalan yhteydestä.
        Tätä asiaa ei vaan jotkut halua ymmärtää tai uskoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalalle on ihmisen vapaatahto ehdoton asia. Hän loi ihmisestä lähes jumalolennon, ei tahdotonta persoonatonta robottia, Hänen tahtonsa oli elää lapsiensa kanssa ilossa, rauhassa ja rakkaudessa ja kuuliaisuudessa Jumalalleen. Mutta langennut enkeli Luzifer, houkutteli ovelasti ihmisen ansaansa, voidakseen näyttää Jumalalle, että muutkin lankeaa. Jumala ajoi ihmisen ulos Edenin elämänpuun luota, koska hän valitsi Luziferin tahdon ja näin hylkäsi Jumalan tahdon. Nyt olemme vaeltaneet sukupolvia rappeutuvassa, vanhenevassa ruumiissamme, täällä saatanan kiusattavana..Jumala antoi rakkaudessaan poikansa Jeesuksen tulla taivaasta ihmiseksi ja ihmisenä sovittaa kuoleman rangaistus puolestamme. Mutta vieläkin moni valitsee saatanan, evankeliumin sijaan. Jotkut jopa kiroavat hyvää Jumalaa raaaksi tappajaksi, kun Hän antaa pahan hävittää toisen pahan, tai käskee kansansa hävittää läpeensä mädän kansan. Milloinkahan me opimme tottelemaan Raamatun hyvää Jumalaa? Silloin meillä olisi paratiisi maanpäällä.

        " Hän loi ihmisestä lähes jumalolennon"

        Miten sä voit todistaa tämän asian?Olitko kahtomassa ja näkemässä tätä luomistyötä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalalle on ihmisen vapaatahto ehdoton asia. Hän loi ihmisestä lähes jumalolennon, ei tahdotonta persoonatonta robottia, Hänen tahtonsa oli elää lapsiensa kanssa ilossa, rauhassa ja rakkaudessa ja kuuliaisuudessa Jumalalleen. Mutta langennut enkeli Luzifer, houkutteli ovelasti ihmisen ansaansa, voidakseen näyttää Jumalalle, että muutkin lankeaa. Jumala ajoi ihmisen ulos Edenin elämänpuun luota, koska hän valitsi Luziferin tahdon ja näin hylkäsi Jumalan tahdon. Nyt olemme vaeltaneet sukupolvia rappeutuvassa, vanhenevassa ruumiissamme, täällä saatanan kiusattavana..Jumala antoi rakkaudessaan poikansa Jeesuksen tulla taivaasta ihmiseksi ja ihmisenä sovittaa kuoleman rangaistus puolestamme. Mutta vieläkin moni valitsee saatanan, evankeliumin sijaan. Jotkut jopa kiroavat hyvää Jumalaa raaaksi tappajaksi, kun Hän antaa pahan hävittää toisen pahan, tai käskee kansansa hävittää läpeensä mädän kansan. Milloinkahan me opimme tottelemaan Raamatun hyvää Jumalaa? Silloin meillä olisi paratiisi maanpäällä.

        Miten sä voit omassa mielikuvituksessa kuvitella että Pyhään Paratiisiin voi sopia jotakin epä pyhää?
        Miten kehtaat puolustella jumalan pahuutta ihmisyyttä kohtaan?

    • Anonyymi

      Jumala on KAIKEN Luoja !

      • Anonyymi

        Joulupukki elää!! Eläköön joulupukki!!!

    • Anonyymi

      - miksi jumala uhrasi kidutti, käytti väkivaltaa? ja kumalaan uskovat mässäilee väkivallalla, verellä, ruumiilla?

      • Anonyymi

        Ehkä Hän rankaisi näitä kiduttajia, heidän omalla menetelmillään, jättämällä heidät hekumoimaan, mässäilemään väkivallalla, verellä ja ruumiilla. En tunne yhtäkään kristittyä, joka tekisi luettelemiasi tekoja. He ovat selkeästi paljon rakkaudellisempia , kuin kaltaisesi tekopyhä negatiivisuuden koukkuun jäänyt ihminen. Levität saatanan sanomaa, pyrkimyksenäsi saada yksinkertaisiasi ihmisiä vihaamaan hyvää Jumalaamme. Mutta yksinkertaisetkin voivat olla autuaita, joten sinullakin on toivoa. Jumala rakastaa sinuakin , itkuinen ihmispoloinen. Sinä olet Jumalalle yhtä arvokas, kuin minäkin, Jumalaa kokoikäni rakastanut taivaltaja.

    • Anonyymi

      Eikö Herra Sebaot siis aloittajan mielestä olekaan Kaikkitietävä, Kaikkivoipa, ja Kaikkivaltias luodessaan maailmaan ja kaiken siinä?

    • Anonyymi

      Synti tuli maailmaan, ja ihminen meni "rikki", ja turmelus tuhosi puhtauden ja viattomuuden. Narsisti ei voi tehdä pyyteettömiä tekoja. Siitä johtuu maailman pahuus, koska perusta on väärä, kehittyessään se vääristyy yhä enemmän.

      Jumalassa kaikki on Pyhyyttä, puhdasta kirkkautta, oikeudenmukaisuutta ja suurta Agape rakkautta ihmistä kohtaan, kun hän lähetti ja uhrasi poikansa sovittaakseen maailman synnit. Voiko suurempaa uhrausta enää tehdä? Se oli äärimmäinen teko jota ei voi ylittää, se tarkoittaa pelastusta synneistä uskon kautta, - vanhurskas elää uskossa, - Jeesuksen uskossa.

    • Anonyymi

      Tietysti Jumala on luonut pahan. Ei pahaa voisi olla olemassa ilman että Jumala olisi luonut sen.

      Väitätkö ettei Jumala ole kaikkitietävä? Ihan varmasti olisi pitänyt tietää joka tapauksessa pahuudesta.

      En kehtaa edes avata koko paratiisitarinan ristiriitaa.

      • Anonyymi

        > Tietysti Jumala on luonut pahan. Ei pahaa voisi olla olemassa ilman että Jumala olisi luonut sen.

        Pahuus on kuin pimeys tai tyhjyys, ei mitään. Pahuus on hyvyyden puutustila, vähän kuin pimeys on valkeuden puutostila. Ei sitä tarvitse luoda, se on se mitä jää jäljelle kun hyvyys on poissa.

        "Pahuus on kuin pimeys tai tyhjyys, ei mitään. Pahuus on hyvyyden puutustila, vähän kuin pimeys on valkeuden puutostila. Ei sitä tarvitse luoda, se on se mitä jää jäljelle kun hyvyys on poissa."

        Sinu väittämä teoria on ontuva.

    • Anonyymi

      Tällä palstalla pahuus kumpuaa saalemikolta ja pinnalta, vapaitten suuntien olioilta.

      • Anonyymi

        Pahaa ei tarvitse luoda. Paha tulee itsestään, kun luovumme hyvästä Jumalastamme. Voitko kuvitella Jumalaa luomassa pahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahaa ei tarvitse luoda. Paha tulee itsestään, kun luovumme hyvästä Jumalastamme. Voitko kuvitella Jumalaa luomassa pahaa.

        Paha ei tule täysin itsestään.
        Pitää olla taipuvaisuus olla tottelematon Jumalan säännoille.
        Mistä enkelit sai taipuvaisuuden nousta Jumalaa vastaan jos ei saanut luomistyössä?
        Syntiin lankeemusta ei voi tapahtua ilman taipuvaisuutta se on muuten sula mahotttomuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahaa ei tarvitse luoda. Paha tulee itsestään, kun luovumme hyvästä Jumalastamme. Voitko kuvitella Jumalaa luomassa pahaa.

        Absoluuttisen hyvyyden tilassa ei voi syntyä tyytymättömyyttä,Tottelemattomuutta,Kapinamieltä.
        Pahuuden alkupiste on silloin täytynyt tulla luomistyössä.
        Absoluuttisen hyvyyden tilassa ei olisi ollut mitään syytä tai aihetta ruveta käyttään vapaata tahtoa väärin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahaa ei tarvitse luoda. Paha tulee itsestään, kun luovumme hyvästä Jumalastamme. Voitko kuvitella Jumalaa luomassa pahaa.

        "Pahaa ei tarvitse luoda. Paha tulee itsestään, kun luovumme hyvästä Jumalastamme"

        Sori vaan mutta tuo sinun teorias on ontuva.

    • Anonyymi

      Kerro tuo nykypäivän viher-vasemmistolais "uskovaisille". He ovat mestareita käyttämään valkeutta pimeyden välineen'- rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä saavat heidän käsissään ja mielissään sekä myrkyllisessä opissaan täysin toisen olomuodon. Lipevää mielistelyä ilman todellista synnintuntoa, katumusta tai Jumalan tuntemista. Oksettava nykyseurakunta.

    • Anonyymi

      Eikös Jumalasta ole kaikki lähtöisin?

      • Anonyymi

        On.Mutta kaikki ei vaan ymmärrä tai usko tätä asiaa.

    • Anonyymi

      Jes. 45:7 "Minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän."

    • Anonyymi

      jumala on paha. se tapatti ainoan, aviottoman poikansa.
      jumala siis syyllistyi paitsi murhauttamiseen, niin myös huorintekemiseen.

    • Anonyymi

      Val.3:38 Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä? Aam.3:6

    • Anonyymi

      Maailmassa ja ihmisissä oleva paha ei kuitenkaan koskaan ole Jumalasta lähtöisin.

      Kun tietäisitte miten ovela saatana on ja hän elää kuitenkin ,kun Jumala ei tuhonnut omaa luotuaan valon tuojaa lusiferia.

    • Anonyymi

      jumala loi koronan, ruton, lepran, paskataudin ja yrjön.
      jumala tapatti ainoan (aviottoman) poikansa. jumala kävi vieraissa (sekaantui toiselle miehelle varattuun naiseen, Mariaan)...
      Tälläistä olentoa mm. vellut palvoo. Aikasmoista!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      4995
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3277
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1255
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe