Valokuvaaminen unessa?

Anonyymi

Tervehdys!

Olen nähnyt nyt muutaman vuoden ajan toistuvasti unia, joissa kuvaan jotakin erikoista, poikkeuksellista ja/tai kaunista. Kuvaaminen tapahtuu aina luonnossa.

Olen kuvannut mm. outoa uuden näköistä lintua, joka oli väriltään tulipunainen ja hyppelehti/käveli pihalla. Mietin unessa, että en ole koskaan nähnyt tuollaista lintua. Lintu liikkui nopeasti ja jouduin zoomaamaan. Olin yllättynyt positiivisesti, että sain kuitenkin vangittua muutaman kohtuullisen hyvän otoksen tuosta erikoisesta linnusta, vaikka lintu liikkui arvaamattomasti.

Yhdessä unessa menin vanhaan latoon, jossa oli kaunista ja hyvä tunnelma. Aurinko paistoi lautojen raoista sisään ja valaisi mukavasti. Pari jättikokoista oranssinkirjavaa perhosta laskeutui eri kohtiin seiniä, mutta juuri kun olin ottamassa valokuvia niistä, lähtivät lentoon. Se vähän harmitti, mutta tunnelma oli ihana ja olin tyytyväinen kuitenkin siitä, että olin saanut nähdä nuo erikoiset perhoset. Sen jälkeen tilanteeseen tuli pieni tiikerinpentu ja jotain muitakin samankokoisia eläimiä. Ne alkoivat painia keskenään tai muuten touhuta. Niistä sain otettua vähäsen kuvia, mutta en ollut varma miten se onnistui.

Viime yönä näin unta, että huomasin erikoisen hienon kuutamon keittiöni ikkunasta. Otin muutaman kuvan ikkunan läpi ja mietin, että tulisikohan ulkoa otettuna vielä hienompia kuvia. Kun menin ulos ja aloin ottaa kuvaa, olikin vastassa todella erikoinen tilanne: vierekkäin olivat aurinko ja kuu rantamaiseman yllä. Tilanne eri hyvin kaunis ja poikkeuksellinen. Ymmärsin tilanteessa, että tämän ei pitäisi olla edes mahdollista. Maisema oli erilainen kuin oikeasti. Siinä oli maastovaihtelua, kuten jonkinlainen vuori vasemmalla puolella kuuta ja aurinkoa. Oli myös jotain muuta epävarmaa vaihtelua tai liikehdintää. Tiesin, että tilanne ei välttämättä kestä kauaa, että nyt pitää ottaa melko nopeasti mahdollisimman hyviä kuvia. Mielestäni onnistuin tässä hyvin ja olin ihmeissäni itsekin siitä, että olipa kaunis tilanne ja sain sen vangittua haluamallani tavalla kuviin.

Valokuvauksesta yleisesti sanoisin, että se merkitsee minulle juuri kauneutta ja estetiikkaa. Tykkään ottaa kuvia luonnosta ajoittain harrastuksen omaisesti.

Valokuvauksen aikana en mielestäni ajattele, että tarkoitus olisi päästä esittelemään muille ihmisille kuvia. Tuntuu, että se itse kuvaaminen ja tilanteen vangitseminen on tärkeää ja ehkä ne kuvat ovat itseäni varten. Tai jotenkin vaan, että kaunis/erikoinen tilanne on kuvaamisen arvioinen ja niin haluan tehdä sekä onnistua siinä.

Kiitos tulkitsijoille! Annan lisätietoa mielellään tarvittaessa.

2

1507

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Valokuvaajan "märkiä" unia😂 et pääsee kuvaan jotain ennennäkemätöntä ja upeaa..

      • Anonyymi

        Saman tulkinnan minäkin olisin antanut. Jos on joku harrastus, joka on kaikki kaikessa, se voi tulla uneenkin. Itse soitan pianoa. Viime viikolla näin unen,että olin keikalla. Soitin Katri Helenan laulua Mun sydämeni tänne jää. Olin juuri harjoitellut tuota laulua.En ihmettele, kun laulu tuli uneen.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      245
      7607
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      244
      4643
    3. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1805
    4. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      74
      1690
    5. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      71
      1184
    6. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      134
      1142
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1087
    8. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      128
      976
    9. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      207
      951
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      104
      925
    Aihe