Alavieskan törkeää tuulivoimaperseilyä

Anonyymi

18

1619

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pieni lainaus Iltalehden jutusta:

      Pentti perusteli asiaa alueelle perustettavalla tuulivoimapuistolla ja sen maankäyttötarpeilla, vaikka tarkkaa tietoa hankkeesta ei ollut vielä olemassa. Auvinen kertoo keskustelleensa myös hankkeen tuulivoimayhtiön Winda Energyn kanssa, eikä yhtiöllä ollut mitään metsän rauhoittamista vastaan. Sovittiin jopa, että metsän eteläpäähän voidaan rakentaa tie voimaloita varten, jos tarve vaatii, ja toteuttaa rauhoitus vasta sitten.

      Alavieskan kunta piti kiinni etuosto-oikeudestaan kunnanhallituksen viiden keskustalaisjäsenen äänen turvin. Kolme perussuomalaista jäsentä olisi halunnut kunnioittaa Seppo Pudaksen tahtoa suojella metsänsä.

      – Olin tehnyt aiemmin jo testamentin metsän lahjoittamisesta suojeluun. Juuri tuulivoimahankkeen takia olin päättänyt, että olisi parempi saada jo nyt suojeltua metsä, Pudas kertoo.

      • Anonyymi

        Tekstissä mainittu Pentti on Alavieskan kunnanjohtaja.


      • Anonyymi

        Huomioikaa tämä: Alavieskan kunnanhallituksen perussuomalaiset jäsenet olisivat halunneet kunnioittaa Seppo Pudaksen tahtoa suojella metsänsä. MUTTA KESKUSTAN JÄSENET EIVÄT HALUNNEET TÄTÄ TAHTOA KUNNIOITTAA.

        Miksi keskusta on kunnassa kuin kunnassa niin röyhkeä? Opetetaanko sitä jossain Keskusta-Akatemiassa?

        Muistakaa äänestäjät!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekstissä mainittu Pentti on Alavieskan kunnanjohtaja.

        Pentti on ennustaja ukko ossoopi ennustaa tulevaa venäjän desanttihan se , jumalattoman pieni munanen hyväksikäyttäjä.


    • Anonyymi

      Metsäpalasi suojelu on ns ,per ,,,,, ceestä ja tarkoitettu vain voimalasuunnitelmien kiusaksi . Jos saa kertoa totuuden ?

      • Anonyymi

        Hahaha, päivän vitsi. Menikö tunteisiin, hahahaaa


      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaansa, Maanomistaja on keskustellut asiasta tuulivoima toimijan kanssa, ei pidä vääristellä asioita vaikka olisi kuinka tuulellakäypä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa, Maanomistaja on keskustellut asiasta tuulivoima toimijan kanssa, ei pidä vääristellä asioita vaikka olisi kuinka tuulellakäypä.

        Näin on. Kunnat ovat osoittautuneet ahneiksi toimijoiksi, tietty siellä taustalla kuntapäättäjien kaveriverkoston edut.


    • Anonyymi

      Mitenhän tämä on Sievin foorumilla? Onko Sievissä ainut henkilö, jolla on paha tuulivoima fobia?

      • Anonyymi

        On myös muilla foorumeilla. Löytyy suomi24 ja vauva av kiihkeää keskustelua.


      • Anonyymi

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pertseily jatkuu edelleen persut ei saa tiedottaa paikallislehdessä ei mene juttu läpi.

    • Anonyymi

      Vain keskustalle kivoista asioista saa kirjoittaa ja puhua, kohta joku taas saa kunniamerkin😀

      • Anonyymi

        Ja keskustan mielestä kivoja asioita tehdään, viis muista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja keskustan mielestä kivoja asioita tehdään, viis muista.

        Juu poistetaan lehdestä peukaloposti kommentointi, sehän ratkaisee ongelman hys hys


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      950
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      106
      903
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      818
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      4
      761
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      71
      663
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      2
      622
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      185
      584
    8. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      566
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      546
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      520
    Aihe