voiko tämä olla sitä..tai sen alkua pikemminkin..pitäisikö minun mennä lääkäriin? kerron esimerkin viime maanantaista, joka kuvaa melkeinpä aina sitä millä tavalla nopeasti masennun: kaikki oli tosi hyvi illalla ja nukahdin om´nnilisena poikaystäväni kainaloon. heräsin 6.05 siihen kun kaverini soitti, että sinun pitäisi olla jo täällä. olin unohtanut kokonaan että meillä oli urheilujoukkueen talkoot ja siellä olisi pitänyt olla kuudelta. maseenniin jostain syystä kovasti ja sanoin poikaystävälleni etten lähe ollenkaan..ei siitä mitään hyötyä enää oo.kaikki on jo pilalla. vähän aikaa siinä sängyllä mökötettyäni tuli sitten raivokohtaus..tuntui kuin tunteet oikein olisivat kerääntyneet minuun. tuntsin vihaa kaikkea kohtaan. koko elämäni oli pilalla. olin liian lihava, laihdutuskuuri ei taaskaan ollut pitänyt.olin siis paska.en oolut myöskään saanut luettuapääsykokeisiin(olin ollut kipeäna ja masentuneena melkeen viikon)eli olin paska. en voinut enää mennä talkoisiinkan, en kehtaa.ja kun en mene sinne en kehtaa selitellä valmentajalle, eli en uskalla mennä toisiin treeneihin..ym..ym.. pari tuntia siinä emni.kerkesin jo jättää poikaystävänikin ja käydä kaksi kertaa ulkona. lopulat poikaystäväni soitti kaverelleni ja kysyi voinko tulla vielä. onko siitä apua. lähdin sitten viimein sinne ja kun sain puhuttua kaverini kanssa olo helpottii..nyt on kuitenkin ollu nää päivät taas aika masiksessa..sellasta lievää..niin tuo äkkinäinen mielialan vaihdos ei mee koskaa toiseen suuntaan, ainoastaan energisyydestä masennukseen. taustalla minulla kyllä on ahdistusta juuro tuosta lukemisesta, ahdistusta painostani ja monivuotinen syömishäiriö takana..osaatteko sanoa mitä tämä on? voiko olla vakavaa?
kaksialainen mielialahäiriö.
nelli
221329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kuulostat tosi nuorelta. Laittaisin mielialan vaihtelusi kasvamisen ja hormonien piikkiin. Kaksisuuntainen mielialahäiriö on jotain ihan muuta kuin kuvailit. Tuli mieleen kasvu, epävarmuus omasta itsestä ja kipeä nuoruusaika, vaikka onkin näitä ihania asioita kuten poikaystävä, harrastukset...Ja jos lisäksi käytät e-pillereitä, niin syy taitaa olla siellä. Tyttärelleni, eikä minulle sen puoleen ole sopineet juuri näiden tuiskahtelujen ja tunnepuolen ailahtelujen vuoksi. Minipilleri voisi olla parempi vaihtoehto. Juttele lääkärisi kanssa asiasta.
joo. luulen, että ongelmat ovat tosiaan "vaan" siinä, että minua masentaa ja ahdistaa koko ajan jatkuvasti oma vartaloni.ja kun laihdutuskuurit toisensa jälkeen epäonnistuvat niin masennun ja sitten meneekin se sama aika kun vaan makaa sängyn pohjalla itsesäälissä. Olen sairastanut jonkinasteista syömishäiriötä jo monta vuotta ja nyt kun olen vihdoin päässyt siiitä ylenpalttisesta laihduttamisesta niin tämä lihominen ahdistaa. olen sellainen joko-tai ihminen, eli joko kuntoilen ihan nirveästi enkä ayö juuri mitään tai sitten jos olen esimerkiksi syönyt vähän karkkia, ajttelen että kun nyt oo kerta jo syöny voin syyä enemmän, eikä siitä oo enää hyötyä jos lähen lenkille tai jotain mutta urheilemaan.en löydä tasapainoa vaan elän koko ajan jonpaa kumpaa ääripäätä. painoki saattaa vaihdella jopa 10 kiloa. riippuu siitä milloin ja kuinka pitkä masennus iskee. ja tpsiaan tmä joko-tai ajattelu on muissakin asioissa, opiskelussa... mutta en ole enää murrosiässä, olen jo 2o vuotias. aiemmin minun purkauksiani selitettinkin just tolla murrosiällä.mutta kylä sen nyt viimeistäänn pitäisi olla ohi.en jaksa tätä enää, mun itteni lisäksi tästä kärsii mun poikaystävä, sisko, vanhemmat ja kaverit. ne ei ikinä iiä millä tuulella mä oon. ja mä vaan elän tämmöstä oravanpyörää. varasin eilen ajan psykologille (samalle jollakävin syömisongelmien takia) ja sain ajan..kylläkin vasta 30 päivä..ehkä pitäisi käydä lääkärissä aj kattoo jos saisin jotain lääkkeitä..
psykologeille, mutta luulen, että sinun olisi parasta tilata omalle terveyskeskuslääkärillesi ja sitä kautta saat lähetteen psykiatrille, joka voi määrätä jotain mieltä tasaavaa lääkettä. Myös jotkut tk-lääkärit voivat antaa reseptin, kunhan ensin saavat konsoltointiapua psykiatrilta. Surullista kuulla sinun syömishäiriöstäsi. Minulla itselläni ei taas ole ruokahalua ollut pitkään aikaan. Syön väkisin, etten laihtuisi liikaa.
Tuo kuullostaa tyyppilliseltä syömishäiröstä johtuvalta masennukselta. Että soimaat itseäsi koko ajan ja sitä kuinka lihava omasta mielestä olet. Todella tuttua..
Hyötyisit paljon psykoterapiasta jossa käydään läpi sinun ongelmiasi. Ja mahdollisesti masennuslääkkeestä.
En sulje kokonaan pois maanisdepressiivisyyttä sillä kuullostat todella multa. Olin ensin anorektikko, myöhemmin bulimia, sitten masennus ja sairaalajaksot mutta sen jälkeen tuli mania. Mua kiinnostaisi tietää susta hieman enemmän. Eli mitä teet, paljonko (töissä/opiskelet/vapaa-aika), minkälainen sun s.häiriö on?
Mahdollinen on myös persoonallisuushäiriö, jossa on mielialavaihteluita. Onko sulla koskaan "liian" hyvä olla?
hei ja kiitos viestistä..ihana oli kuulla, että joku osaa sanoa jotain.
mulla alko kehittyä liian "tiivis" suhde omaan kehoon kolme neljä vuotta sitten kun vielä harrastin kilpaurheilua. Onn aina ollut melko pienikokokoinen, mutta mulla näkyy lihakset tosi selväsi. en ollut tyytyväinen reisiini ja kun loukkaantumisien takia tulokset alkoivat heikentyä niin olin siinä uskossa, että jos painaisin vähemmän olisin parempi. sitä kautta se sitten alkoi. ensin normaalina laihdutuksena. noin vuosi varmaan meni tuota, mutta kun samalla sain kokoajan uerhelun puitteissa ruokavalistusta(mitkä ruuat lihottaa ja kuinka paljon energiaa on missäkin) niin syömisen tarkkailu kokoajan tiukkeni ja tiukkeni. (ja varmasti vaikutti murrosikä ja perinteiset ongelmat oman kehon kanssa) keksin myös jossain vaiheessa, että mähän voin oksentaa ruuat pois, ni silloin niistä ei jää mulle mitään kaloreita. tämä kuienkin loppui heti kun siskoni näki kun yritin oksentaa ja säihkäti niin paljon että samalla säihkähdin minäkin pahasti.
painoni laski kokojn enemmän ja enemmän, tarkkailin itseäni joka päivä peilistä. minun oli pakkko joka päivä lähteä lenkille vaikka treenasin vielä tuohon aikaan 9 kertaa viikossa. alimmillani painoin 46 kiloa ja olen 166 cm pitkä. en kuitenkaan enää pystynyt olemaan syömättä kun ruokailuani tarkkailtiin kokoajan ja silloin tuli bulimia kehiin. bulimiaa onki sitten kestänyt reilun vuoden..välillä meni huonommin ja välillä hiukan pahemmin..tällä hetkellä en enää oksenna. ja se on asia mihion olen tyytyväinen (tuo aika milloin sairastin bulimiia pahimmillani oli yhtä helvettiä).mutta tyytyväisyyttäni lieventää kuitenkin aika roimasti se että sama makean ahmiminen vaan jatkuu ja jatkuu. olen lihonut kolmessa kuukaudesa melkeen 10 kiloa. ja tällä hetkellä minulla on juuri tollaisia hetkiä mitä aiemmassa viestissäni kuvailin..bulimian aikana olin välillä tosi masentunut.se johtui turvonneesta naamastani.tunsin itseni niin rumaksi ja en siltikään voinut lopettaa oksentamista..hyvät ja huonot kaudet menivät sen mukaan minkä näköinen naamani oli. tällä hetkellä olen vain niin masentunut vartalostani. en halu liikkua missään kireissä vaatteissa, eikä vahat vaatteet kyllä enää mahtuisikaan minulle.olen yrittänyt minta kertaa aloittaa laihdutuskuurin mutta se vain menee aina siihen että viikon verran jaksan urheilla ja olen myös melkeenpä syömättä ja sitten kun syön yhtenä päivänä vähän enemmän niin siitä sitten masennun ja vaivun taas sängynpohjalle. tiedän, että pitäisi löytää se kultainen keskitie tässä laihduttamiséssa, mutta kun se vaan tuntuu olevan niin helvetin vaikeaa. nyt on enää 4 viikoa lakkiaisiini ja olin ihan vaipuut itsesäälin tuossa muutamapäivä sitten, että en mitenkään kerkeä laihduttaa sitä vähintään 6 kiloa minkä haluan pois että kehtaaan mekossa liikkua. surffailin sitten netissä ja löysin herbalife.ojhjelman aloitan sen maanataina ja nainen lupasi minulle että vähintän 6 kiloa laihdun jos noudatan ohjeita. tämä toi turvallisuuden tunnetta ja vähän valoa synkkään mieleeni.tiedän että se on valtavasti neljässä viikossa, mutta älä sano etten pysty siihen tai, että herbalife on huijausta.haluan uskoa, että voin iloita ja olla ylpeä itsestäni lakkiasissani.miksi helvetissä vartalo ja ulkomouto täytyy olla näin tärkeetä, että pilaan elämäni?no oli mulla näitä kohtauksia ja pieniä masennuksia jo paljon ennen syömisongelmani alkua, mutta ne olivat selvästi lievempiä.usein johtuivat siitä kun otin kovasti yhteen porukoitteni kanssa tai sitte epäonnistuneista urheilusuorituksista.
"liian hyvä olla" en tiiä oikeen..no voi olla ihan normaalia ja toivottavasti onkin, mutta olen sanonut poikaystäällenikin monesti, tosi monesti, kun (illalla) painaudun häneen vasten, ttä mulla on ihan liian hyvä olla. se on ihan outo olo.yleensä khdistan sen myös häneen, eli tuntuu siltä että rakastan häntä niin paljon etten pysy edes kuvailemaan..pelkkää rakkautta? :-) no kumminkin tämä olotila, jostakin pienestäkin ärsykkeestä johtuen saattaa kääntyä yks kaks aivan toisenlaiseksi.eli koko mun elämä on pilalla.mitä syyt mulla on elää..jne.. anteeksi, todella sekavaa tekstiä, mutta haluan vaan niin nopeasti saaada tän kirjoitettua jos satutkin olemaan vielä paikalla ja pystyisit vastaamaan:-)
Kuullostaa tutulta. Mulla on myös ollut todella paljon syömisen kanssa ongelmia, aina. Tällä hetkellä olen ihan oikeesti lihava. Masennuslääkkeet tekivät sen ja nyt olen sitten painonvartijoissa.
Ensimmäinen kysymykseni onkin sulle että oletko oikeesti lihava/ylipainoinen? Huom, en nyt kysy sitä että miltä itsestäsi näytät, mutta mitä sanoo sun painoindeksi?
Jotenkin arvelen että et ole ns. ylipainoinen.
Koska olet ennen harrastanut useasti liikuntaa ja tarkkaillut sairaalloisesti painoasi, se on pysynyt siinä 46kg. Mutta tosiasia on että koska vanhenet, etkä enää harrasta yhtä usein liikuntaa, painosi nousee ja se on ihan oikeesti ok. 166cm pitkän naisen ei kuulu painaa 46kg. Koska kehosi on kasvanut tytöstä naiseksi, tulee automaattisesti painoa lisää. Eihän 46kg pieni hentoinen olento voi synnyttää lapsia. En nyt tarkoita että sun täytyy hankkia lapsia, mutta niin luonto on ajatellut. Koska yhteiskuntamme ja maailma ihannoi anorektisen laihoja malleja (kuten suvi mallikoulussa) vääristää se meidän muiden maapallon tallaajien kuvaa itsestä.
Ymmärrän ja tiedän hyvin mitä koet, itse olen sen käynyt läpi. Uskaltaisin väittää olevani nyt terve syömishäiriöstä. Siihen menee aikaa ja terapiaa tulet tarvitsemaan, että saisit oman minä kuvasi normaalimmaksi.
Tällä hetkellä en usko sun sairastavan kaksisuuntaista, mutta se voi olla mahdollinen diagnoosi myöhemmin. Ensinäkin sun pitää nyt mennä terveyskeskuslääkärin luokse, kertoa ongelmistasi, oksentamisestasi ja pyydä heitä ottamaan perusverenkuva. Lääkärisi lähettää lähetteen psykiatrille josta saat ajan 2-4vko kuluessa. Perusverenkuva ihan siksi että sulla ei olisi jotain muuta fyysistä sairautta joka aiheuttaa pahaa oloasi ja myös siksi että kun oksennat kalium tasosi vähenee ruumissasi ja se voi, kun on tippunut riittävän alhaiseksi, aiheuttaa rytmihäiriöitä sekä sydänpysähdyksen. Bulimiassa on myös tavallista että nestetasapaino heittelee.
Sinun sairuttasi on hieman vaikea määritellä koska on myös ollut selviä anorektisia kausia. Mutta tärkeintä on että saat hoitoa siihen.
Minkälainen sinun päiväsi yleensä on? Noin suunnilleen ajoissa että mitä teet?
Ja nyt en halua lannistaa sua, mutta älä maksa sille herbalifille mitään. On mahdotonta tiputtaa kuutta kiloa noin pienessä ajassa (paitsi syömättömyydellä ja se vie sut suoraan sairaalaan eikä lakkijaisiisi). Sinuna yrittäisi keksittyä siihen mitä siinä juhlitaan, sun onnistumistasi koulussa! Vihdoin on se takana.
Masennuslääkitys voisi auttaa sinua. Eli suunnista lääkärille heti kun voit. On myös mahdollista että sinulla on persoonallisuushäiriö, ns. borderline. Se diagnoosi mulla oli ensiksi masennuksen ja bulimian kanssa. Se aiheuttaa myös paljon mielialavaihteluita.
tuntuu vaan jotenkin niin väärältä..miksi minä? miksi olin sillon joskus niin tyhmä että lähdin leikkimään painollani? muistelen kun silloin kun olin vielä terve ajattelin, etten minä ikinä sairastu mihinkään milenterveyshäiriöön tai varsinkaan syömishäiriöön.mutta toisin kävi.tiiän että kaikki on musta itestä kiinni, oli sillon ja on edelleen, olo tuntuu vaan jotenkin niin voimattomalta. huomenna menen aamusta lääkäriin.piti mennä jo tänäään, mutta eihän tänään ole mikään auki. olen jo maksanut sen:( no eipä siitä varmaan haittaakaan ole. naikkonen sanoi, että nälkää ei joudu näkemään, eikä pahemmin urheilemaankaan joten luulisin, etten sitten pysty olemaan itteeni tyytymätön. noudatan ohjeita ja katon mikä on tulos.jos nyt muutman kilon sais pois ni varmasti jo helpottaa! siinäkin asiassa mä vihaan itteeni, että miten pystyn olemaan näin pinnallinen.ihan kun ne kilot määräis sen kuinka hyvä ihminen on.eihän se niin meekään,kun ajatteln muista jotenkin sitä niin kieroutuu ittensä kohdalla.miten voikaan olla näin itsekeskeinen..argh! joo, ni just nyt mä en tiiä mu päivän aíkatauluista mitään.tai mulla ei oo aikatauluja. viikon oon vaan poikaystävän luona maannu ja roikkunu koneella. eilen olisi ollut treenit ja tänään olisi pitänyt lähtee yhdeille synttäreille mutta en sitten jaksanutkaan. no huomenna lääkäriin aamusta ja sitten illalla on treenit.jospa mä nyt niihin saan itteni revittyä.kun lisäähän siitä vaan masentuu, jos en mee. Viime viikko meni urheillesssa 2 tuntia päivässä ja pelkällä hedelmä dieetiila. laihduinkin 5 päivän aikana 2 kiloa. koko vikon olin kipeä ja perjantaina sitten iski niin kova kuume ett siihen jäi urheilu. masennuin tietenkin siitä etten enää py´stykään urheilemaan ja laihtumaan ja herkut esiin. masennusta lisäsi että jouduin olemaan vapun kotona. nyt en oo tosiaan nähny kavereitakaan maanantain jälkeen. en vaan jaksa. no eilen näin mun siskon ja juttelin sen kaa vähän aikaan ja oltiin mun poikakaverin kavereitten kaa kattoo jääkiekkopeliä.tosi puolet ajasta mä olin taas netissä. painan tällä hetkellä 57-58. en ole ylipainoinen, mutta tuhti.ja kun se on niin iso ero aiempaan:(
saanko kysyä, että miten sulla menee nyt? minkälaista sun arki on? onko sulla ikinä ns. normaalia, tasaista vaihetta manian ja depression välillä? tiedät varmasti, että kun oksentaa tarpeeksi paljon ja pitkään niin naama tupoo. olen nyt ollut oksentamatta kolme kuukautta (muutama poikeus, 2-4) ja siltikin mulla on naamassa vielä turvotusta. lähteekö koskaan pois? auttaako jokin tohon turbotukseen? hieronta?
no niin huomasin, että unohdin kertoa tän hetkisestä elämästä sen verran, että noin 2 kuukautta sitte loppuivta kirjoitukset ja nyt en sitten tee mitään. luin kyllä pääsykokeissin, mutta toissapäivänä päätin, että ei ole mun paikka yliopisto ensivuonna, mielenterveyteni ei enää varmaan olisi kestänyt.otan nimittäin kauheita paineta lukemisesta ja nyt kun en masennukseni takia ole saanut luettu paljoa niin se on vain ollut yksi taakka lisää. Mulla on tosiaan poikakaveri, jota rakastan todella paljon ja jolle olen pystynyt nyttten puhumaan ongelmistani. Hän tu´kee ja ymmärtää. Sitten mulla paljon kavereita ja muutama tosi hyvä ystävä joiden kanssa myös pystyn puhumaan enemmän ja vähemmän tästä asiasta. Mulla on harrastu(yleisureheilun olen lopettanut) olen myös nätti (vaikka itse sanonkin) mutta siis kaikin puolin pitäisi asiat olla kunnossa.mutta kun ei.tämä myös lisää uutta tuskaa kun tuntuu että ei mulla ole oikeutta sairastaa..jos ymmärrät.. no huomaa, että odotan pääsyä puhumaan psykologille..juttua riittää:-) kiitos jos vastaat sitten kun kerkeet..
Huomasin että lähetimme molemmat samaan aikaan viestin.Huomasitko edellisen?
Yksi iso virhe sulla siinä on: sinä saat sairastaa, ei tarvitse potea syyllisyyttä mistään. Jos et jaksa niin et jaksa. Älä väkisin tee mitään.
Kun olit lukiossa mitä teit sen lisäksi? Vai teitkö mitään? Mieitn vaan sitä koska itse olin 2lukiossa sekä töissä, mulla ei ollut koskaan vapa-aikaa. Lääkäri epäilee että sairaus mahdollisesti alkoi jo silloin. Vaikka se on aika epätavallista, yleensä alkaa 21-30vuotiaana.
Kellekkä psykologille odotat pääsyä? Mitä kautta olet sinne hakenut?
olin urheilulukiossa, tai olen tavallaan vieläkin. (saan paperit kuukauden päästä) harrastin tuolloin ylesurheilua todella tosissani ja olin menestynytkin ihan suomen huipulla. itten tuli ongelmia jalkojen kanssa.pystin treenamaan aina puoli tehoisesti silloinkin kun jalat olivat tervehtyneet. tulokset lakivat ja koin itseni suoraan sanottuna paskaksi. olsi vain pitäänyt tajuta silloin lopettaa, mutta vanhempieni mielestä se olisi vain ollut minulle vaikeampaa kun kuitenkin lähes kaikki kaverit urheilivat..ym..no ennen kipailuja itkin ja kiplapilujen jälkeen itkin vielä enemmän.vihdoin viime keväänä (tasan vuosi sitten) lopetin.lähdin kesäksi ulkomaille. luulen, että ongelmani alkoivta tuosta urheilusta. lisäksi olen todella herkkä ja kun olen kuullut jo´skus kommenttia lihaksikkaista ta i suurista reisistäni olen "loukkaantunut". (siis vaikka sanojan tarkoitus olsiikin ollut kehua voimakkaita reisiäni)
en ole kelleekkään muulle kuin siskolleni ja yhdelle kaverilleni että oksennan. enkä ole todellakaan kertonut koko totuutta oksentamiskireeeestä.onko se normaalia että juuri tuo oksentaminen hävettää kaikista eniten? en pysty puhumaan siitä poikaystäväni kanssa vaikka muuten olen kyllä hänelle kertonut..onko välttämättä edes tarvista? heh..kiitos jos jaksat vastata..pidän sinua psykologinani :-)
niin olen menossa terveyskeskuksen kautta psykologille. tuula Puttonen. olen käynyt hänen luonaan viime keväänä pari kertaa, mutta sitten lähdin sinne ulkomaille koko kesäksi. hänkin sanoi nyt puhelimessa kun maanantaina puhuin, että kannattaisi mennä lääkäriin ja pyyttää lääkeet koska meidän tapaamiseen on vielä kuukausi..
Tiedätkö hieman tuosta tuulasta? Minkälaista terapiaa hän antaa, paljonko maksaa ja onko hänellä kokemusta syömishäiriöisistä? Ja miksi ihmeessä sinne kestää yli kuukausi?
Terapiahan pitää olla viikottaista, ei kuukausittaista.
Syömishäiriöön liittyy yleensä häpeää ja pahaa oloa. Haluat piilottaa sairauden lähimmiltäsi. Se on normaalia. Tervehtymisprosessi voi kuitenkin alkaa vasta kun itse ymmärrät olevasi sairas. On täysin sinun oma asiasi kerrotko kellekkään ongelmistasi, mutta mua se on helpottanut. Jos et muille kerro niin kannattaa harkita poikaystävälle kertomisen. Tällöin hän voi ottaa sen huomioon kun haluaa ilahduttaa sua. Ettei esimerkiksi tuo sulle kiloittain suklaata, jonka kuitenkin oksennat. Hän oppisi sitten valitsemaan ne pelkät kukat ;O). Muutenkin sulla olisi vapaampi olo, että et piilottele noin tärkeässä suhteessa jotain itsestäsi. Parisuhteet ovat muutenkin todella vaikeita, ei siihen tarvitse lisätä vielä sairauden peittelemis-stressiä. Näin hän myös tietäisi että et ole hänelle vihainen jos mielialasi hyppelee.
Ja lääkäri ehdoitan menemään jo huomenna. Soitat terveyskeskukseen ja sanot että sun pitää saada päivystysaika. Sinne pitää soittaa 8:lta.
Jos minäkin voin parantua, voit sinäkin.
yritän kertoa poikaystävälleni.vaikeaa se kyllä tulee olemaan, mutta en tosiaan halua menettää häntä ja ajatuskin siitä että menettäisin hänet nyt keskellä tätä kaikkea tuntuu hirveältä. siis parmepi puhua.tiedän kyllä että hän ymmärtää, jotenkin se vaan tuntuu niin vaikealta.
tiedän sen että hän normaali psykologi, eikait erikoistunut mihinkään syömishäiriöihin. ei ainakaan k´maksanut mitään silloin viimekäväänä, kun se ei ole yksityiselä puolelta. kaipaan vaan niin kovasti jotakin ihmistä joka ymmärtää minua, kun vaikka poikaystäväni ja ystäväni yukevatkin minua tuntuu silti aika ontolta olo.ei tätä kyllä varmaan edes muut täysin ymmärrä jos eivät ole itse sairastaneet. sinä asut kai hesingissä?katoin tosta profiilista..
osaatko sanoa, että voiko tuo "liian hyvä tunne" jonka kuvailin saavani olla jotain oiretta siitä maanisuudesta? jotenkin pelottaa etten voi enää koskaan elää normaalia elämää..
Kyllä helsingissä asustan, itäpuolella. Siis psykologisi on kaupungin kautta.. just, no siksi se ei voi antaa niin usein aikoja. Neuvoisin sua edelleen menemään huomenna lääkäriin että saisit lähetteen psykiatrille joka voisi sitten tehdä sulle B-lausunnon terapiaa varten. Saisit silloin toimivan terapian, eli 1-2 x vkossa. Se olisi yksityinen, mutta koska olet noin nuori etkä ole menettänyt toimintakykyäsi täysin (=sairaslomalla/eläkkeellä) voisi kela maksaa sen.
Ongelma kaupungin psykologeilla on se että niillä on niin hirveesti asiakkaita että näet ne, hyvä jos 1kerran/kuukausi. Koska heillä on julmetusti työtä, niin he palavat loppuun helposti, etkä todellakaan saa sitä apua mitä tarvitsisit.
Luulen että olisi hyvä jos yrittäisit puhua p.ystävällesi. Ei hän siitä mihinkään häviä. Jos häviää ei se sua rakasta. Mutta ole 99.9% varma että pysyy rinnallasi ja auttaa sua.
Ja mitä maanisuuten tulee niin ei se tuota ole mitä kuvasit. Se on ihan normaalia hyvää oloa, jota sun kuuluu ja saa tuntea!
Maanisuuden oireita:
- ärtyneisyys
- aloittaa paljon mutta ei saa mitään aikaiseksi
- harrastaa irtosuhteita kenenkä kanssa tahansa
- liika viinankäyttö
- tekee typeriä ja vaarallisia valintoja (varastelee, ajaa autolla 220km/h koska se on hauskaa..)
- ajatuksenriento (=asia hyppii asiasta toiseen etkä saa käsitystä mitä ajattelet, vähän niinkuin sulla olisi monta kaistaa jolla yrität ajaa samaan aikaan = mahdotonta)
- puheliaisuus (suu käy taukoamatta, mutta et oikeesti jaksa kuunnella mitä toinen sulle vastaa)
- shoppailu yli varojen (kuulin kerran miehestä joka osti 10hevosta, vaikka ei omistanut tallia..)
- tunne että voi tehdä mitä vaan ja ostaa mitä vaan (suuruudenhulluus)
- sairaudentunto on hävinnyt ("tietää" olevansa terve ja ei tarvitse lääkkeitä, ei terapiaa, ei mitään)
- univaikeuksia (ei nuku eikä tunnu että tarvisi nukkua)
Kaikilla se ei ole noin vakavaa, itsellä ei ole esim. alkoholiongelmaa tai irtosuhteita. Mutta sulla pitää olla enemmän kun yksi noista ollaksesi maaninen. Ja sinä et vaikuta siltä ollenkaan. Luulen että diagnoosisi tulisi olemaan: bulimia, lievä masennus tai epävakaa persoonallisuushäiriö. Kuitenkin tarvitset hoitoa. Menethän?
ootko vielä täällä??
olen kärsimätön..
Toivottavasti ymmärrät katsoa tuon ajan kanssa kun nuo otsikot tuppaavat tulemaan miten tahansa. Tuo viimeisinkin tuli 3viimeiseksi. Ihmeellistä...
Kuten varmaan olet kekannut niin mun mailiosoite on [email protected]
jep, tajusin sen..varrmaan oli kuitenkin joku aika menny. no tänäänhän mun piti mennä aamulla sinne lääkäriin, mutta en sitten uskaltanutkaan. ja äitini sanoi, että jos yrittäisit vielä ilman lääkkeitä, kun niissä voi olla sivuvaikutuksia ja niihin jää helposti koukkuun. en sitten oikein tiedä mitä pitäisi tehä. toisaalta haluaisin todella paljon saada jotain turvaa ja tietoa asiantuntijalta ja mahdolliset lääkkeet, mutta sitten kun se jotenkin pelottaa.. on vielä mahdillisuus kyllä lähteä, kunhan poikaystäväni tulee treeneistä. kun puhuin eilen äitini kanssa (kaikesta muusta taaas paitsi bulimiasta) niin masennuin alksi paljon.en tiedä mistä.mutta tuntui ettei millään ole enää merkitystä ja muuta.ehkä se vaikutti kun jouduin taas miettimään ongelmiani jotenkin niin läheltä ni ne sitten tuntuivat niin ylitsepääsemättömiltä. no illalla sittten poikaystäväni tuli hakemaan mut.itkin varmaan vartin putkeen, mutta sitten ihan yhtäkkiä helpotti=) ihan kiun kauhea paine mun sydämestä ja päästä ois sen itkun mukana lähteny. ahistus lähti ja nyt on vieläkin ihan kiva olo.. laitan tän sulle myös mailina jos käyt sen lukemassa! ootko ehottomasti sitä mieltä, että mun täytyy mennä? siis aivan tavalliselle lähilääkärille?
Mene siis terveyskeskuksen lääkäriin. Sieltä hän pistää lähetteen psykiatrille. Ja sieltä saat ajan. Tunnut kyllä tarvitsevan sitä.
menin lääkärin..mä tein sen:) ja ei se loppujen lopuksollutkaan mitään kauheeta. no kyllähännse ´jännitti. mulla ol mies lääkäri ja sille oli yllättävän helppo puhua ja keroo ongelmista. määräsi lääkkeen, Sepram, ja antoi uuden ajan kahdenviikon päähän! nyt tuntuu jotenkin helpottavalta ja turvalliselta. tuntu jo heti sieltä lääkäristä lähdettyäni:) luotan nyt itsseni ja siihen, että saan asiat kuntoon..ainakin tällä hetkellä hyvä olo, kiitos sulle
Todella hyvä että auttoi sinne meno. Mitä se lääkäri sanoi? Miltäs lääke tuntuu? Väsyttääkö ? Mitään erityistä? Lääkkeen vaikutuksesta masennukseen ja syömishäiriöön kestää n. 1kk. Mutta jotain pientä apua siitä voi olla sitä ennenkin. Jatka kirjoittelua, voinnistasi ym.
moi=) mulla menee nyt ihan kivasti! mäs siis alotin sen herbalife dieetin maanantaina ja oon nyt tällä viikolla nää päivät urheillu 2 tuntia joka päivä. tänään pidän ky kyllä taukoa kun eilen ja keskiviikkona oli vielä treenit illalla ja jalat on hemmetin kipeet..en tiiä onko ne lääkkeet auttanu oikeesti, mutta ainakin olo on hyvä ja oon positiivisella mielellä ollu=) 17 pvä mulla on lääkärissä tarkastus olosta ja muusta..ja 30 pvä on pitten se psykologilla juttelu. mä ilmoittelen sulle kuulumisia ja kiitos kun olet kiinnostunut
Kuullostaa todella hyvältä. Vaikka olo on parempi, pidä niistä lääkäreistä kiinni. Se voi huonontua välillä ja silloin tarvitset heitä.
Tsemppiä!