Olisin lakot nyt kieltämässä toistaiseksi, aika ei siihen sopiva nyt, Ayjohtajien imagon hakua voi nyt siirtää. Eduskunta hoitaa politiikan, ei tarvita vasemmistolaista Ayliikettä siihen.
”Olemme tottuneet monessa hyvään ja siksi viesti kohtuullisuudesta on nyt välttämätön”, katsoo valtiovarainministeri, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko.
Annika Saarikko vastaa suomettumisesta syyttelijöille: Suomen Nato-kumppanuus ”rakennettu keskustan vahtivuorolla”
Yli kuuden euron kahvipaketti jakaa jo Suomen kansaa, sanoo valtiovarainministeri Annika Saarikko Uuden Suomen haastattelussa. Kun Ukrainan kriisi iskee koronakriisin päälle, Saarikko on huolissaan kahdesta ihmisryhmästä. ”Nyt on uusi aika”, sanoo avoimesti Natoon suhtautuva keskustan puheenjohtaja. Hän myös luo jo katsettaan eduskuntavaaleihin 2023.
Nato-esitys: Annika Saarikko lupaa tehdä esityksen Nato-kannasta puolueelleen.
Keskustan Nato kannatus on todella suurta, mjo olil iki 70 %, josta vielä näyttää nousevan sanoisin komuuksen tasolle 82 %:iin.- Ja siitäkin on vielä petraamista.
Myös vasemmistoliitto jo ylitti puolenvälin Nato myönteisyydellään, vihreät myös huippulukemissa Nato kannatuksellaan. SDP siinä tulla tallustelee perässä, en tiedä vaikutta Halosen ja Tuomiojan vastustus, kun näyttävät luutamummoa niin seuraavan osa. Heinäluoman SDP haara on Nato myönteinen, jota myöskin SDP puheenjohtaja pääministeri myötäilee.
Ilmeisesti jo monet oppi liian hyvälle mm lakot sitä kuvastaa
7
72
Vastaukset
- Anonyymi
SDP siinä tulla tallustelee perässä, en tiedä vaikutta Halosen ja Tuomiojan vastustus, kun näyttävät luutamummoa niin seuraavan osa. Heinäluoman SDP haara on Nato myönteinen, jota myöskin SDP puheenjohtaja pääministeri myötäilee.
Mikähän demareilla kun ei oikein ota tulta Nato ? Halonen ei enää saa puoluettanne Putinin kaveriksi, se aika on ohi, katse tulevaan jossa ei Halosta, ei Putinia.- Anonyymi
Halosen kuuluu palauttaa liika maksettu presidentin eläke jota yli 200 000 €.
Ukrailaisille se tulisi antaa nyt tässä kireässä tilanteessa. 20400v haki kieruudella eläkeeseensä lisää, eduskunta hämättiin se kannattamaan. Ihme kun pohjalainen Urpilainen valtiovarainministerinä tuli mukaan vilppiin, yleensä pohjalaiset on suoraselkäisiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halosen kuuluu palauttaa liika maksettu presidentin eläke jota yli 200 000 €.
Ukrailaisille se tulisi antaa nyt tässä kireässä tilanteessa. 20400v haki kieruudella eläkeeseensä lisää, eduskunta hämättiin se kannattamaan. Ihme kun pohjalainen Urpilainen valtiovarainministerinä tuli mukaan vilppiin, yleensä pohjalaiset on suoraselkäisiä.Mikähän Urpilaiseen tuli? kun piti tuota ahnetta tukea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikähän Urpilaiseen tuli? kun piti tuota ahnetta tukea.
Kai Tarja maksoi, sosialistit ahneita piruloisia.
- Anonyymi
Ayjohtajat linnaan Venäjällä, miksei meilläkin, isänmaan hataneosta.
- Anonyymi
Saman apn muunneltuja kuvia taas täynnä nää aloitukset!
- Anonyymi
Minkä saman ? kissamuorinko
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1804710Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k233608Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392542Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1572227Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet331388- 721250
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751141Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711132En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391043- 53973
