Aamun vitsi?

Telkasta monta kertaa. Ukrainan presidentin uhkuu ja vaati apua,että Ukraina voittaa Venäjän.
2251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Zelenskyi pyytää lännen apua nopeaan ratkaisuun. Ukrainan omilta joukoilta Venäjän päihittäminen vie enemmän aikaa ja aiheuttaa molemmille osapuolille lisää tappioita ja kärsimyksiä.
Venäjän tappio on totta jo nyt, koska hyökkäys ei sujunut lainkaan suunnitellusti. Putin teki karmean virhearvion. Venäjällä on liian vähän kaikkea, eikä joukkojen huolto toimi ja joukkojen taistelutahto on lamassa.
Hyökkäys on jumittunut kaukaa tehtäviksi tykistö- ym iskuiksi. Sellaisen tarkkuus on heikkoa, mutta kuluttaa kuitenkin resursseja. Toisaalta pysähtynyt hyökkäys antaa vastustajalle mahdollisuuden suunnitelmallisempaan toimintaan ja siten myös runsaasti tilaisuuksia iskeä tuhoisasti.
Aloittajalla ei ole tietoa sodankäynnin metodeista, vain jonkilainen kiukun ja katkeruuden synnyttämä tarve. Sellaisen kanssa keskustelu on useimmiten silkkaa ajanhukkaa, mutta kommentoin silti.

Zelenskyi haluaisi siis säästää sekä omiensa, että venäläissotilaiden henkiä. Ukraina tulee lopulta voittamaan, jos tuo hullu venäläinen ei käytä ydinaseita tai kemiallisia aseita.
Jos käyttää, niin länsi reagoi rajusti ja se on, paitsi maailman, myös Venäjän loppu. Voittajia ei ole.

Ymmärrän kyllä, että aloittaja ei suostu perehtymään tosiasioihin eikä siis anna periksi. Hän tulee jankuttamaan vastaan, sanoopa kuka tahansa mitä tahansa. Se on aivan yhdentekevää, koska hänen ammatillisesti perustelemattomat kommenttinsa eivät muuta tilannetta taistelukentällä.

Äänestä
  • Se o trollin turha höpöttää täällä noita Putinin propaganda juttuja, niitä kukaan usko, mutta kai
    Se on leivän eteen koitettava suoltaa roskaa.

    Äänestä

  • Mutta millainen on sää siellä Pietarissa? Onko kevät edennyt? Onko vielä lunta maassa?

    Äänestä

  • Heh, ne neljä miljoonaa on kuollut jo vanhuuteen. Suomeen kun yrittivät, niin stoppi tuli Ihantalassa, että se niistä sankareista. Hyvähän se oli Berliiniin mennä kuin liittoutuneet tuli toiselta puolelta, sakuilla oli vastassa myös kunnon länsiarmeijoita, venäjän ryysyläisten lisäksi.
    Nyt ei ole Venäjän armeija päässyt oikein minnekään, niitä teurastetaan Ukrainan teille. Ainoa mitä kykenee tekemään on murhaamaan siviilejä ohjuksin ja pommein.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh, ne neljä miljoonaa on kuollut jo vanhuuteen. Suomeen kun yrittivät, niin stoppi tuli Ihantalassa, että se niistä sankareista. Hyvähän se oli Berliiniin mennä kuin liittoutuneet tuli toiselta puolelta, sakuilla oli vastassa myös kunnon länsiarmeijoita, venäjän ryysyläisten lisäksi.
    Nyt ei ole Venäjän armeija päässyt oikein minnekään, niitä teurastetaan Ukrainan teille. Ainoa mitä kykenee tekemään on murhaamaan siviilejä ohjuksin ja pommein.

    Saat ehdot historiasta. Puupäänatokimanen etkö todelakan osa sotahistoriaa? Suomi alistu pakkorauhaan viimetingassa,tai olisi miehitetty. Venäläisten matkalla Berlinin ne löi monta Saksan valioarmeijaa.

    Äänestä

  • Ei, sinä et ole puolueeton realisti, etkä puolueeton tai realisti. Luehan tuo kommenttisi ja kysy itseltäsi mihin se perustuu. Näetkö siinä paljonkin tervettä järkeä?
    Jos olet vähänkään tolkuissasi niin tajuat väitteidesi ongelmallisuuden. Järkeä jutuissasi ei ole, mutta katkeruus ja joku sairaalloinen viha sieltä tekstistä kyllä iskee lujana. Ymmärtänet itsekin, ettei tuollainen ole mikään perustelu.
    Voit jatkaa jankuttamistasi, jos (kun) et muuhun kykene.
    Sille et voi mitään, että sodan lopputulos tulee olemaan Venäjälle karmea ja katastrofaalinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei, sinä et ole puolueeton realisti, etkä puolueeton tai realisti. Luehan tuo kommenttisi ja kysy itseltäsi mihin se perustuu. Näetkö siinä paljonkin tervettä järkeä?
    Jos olet vähänkään tolkuissasi niin tajuat väitteidesi ongelmallisuuden. Järkeä jutuissasi ei ole, mutta katkeruus ja joku sairaalloinen viha sieltä tekstistä kyllä iskee lujana. Ymmärtänet itsekin, ettei tuollainen ole mikään perustelu.
    Voit jatkaa jankuttamistasi, jos (kun) et muuhun kykene.
    Sille et voi mitään, että sodan lopputulos tulee olemaan Venäjälle karmea ja katastrofaalinen.

    Olet säälittävän tyhmä, jos noin selviä perusteluja tajuu? Natokiima uppoo hölmöihin! Täyspäinen tajuu että natokiima on perseestä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saat ehdot historiasta. Puupäänatokimanen etkö todelakan osa sotahistoriaa? Suomi alistu pakkorauhaan viimetingassa,tai olisi miehitetty. Venäläisten matkalla Berlinin ne löi monta Saksan valioarmeijaa.

    WWII tappiot neukkulan hyväksi 7:1.
    Neukkulaa ei ole. Saksa on arvostettu demokraattinen hyvinvointivaltio jossa elintaso neukkulan jakojäänökseen verrattuna noin kahdeksankertainen.
    Että kumpikas se oikein voittikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet säälittävän tyhmä, jos noin selviä perusteluja tajuu? Natokiima uppoo hölmöihin! Täyspäinen tajuu että natokiima on perseestä!

    Samaa mieltä. Milloikas se vanjalta kiima menee ohi? Auttaisiko puolueeton vapaa tiedonvälitys, mikä teiltä puuttuu tyystin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    WWII tappiot neukkulan hyväksi 7:1.
    Neukkulaa ei ole. Saksa on arvostettu demokraattinen hyvinvointivaltio jossa elintaso neukkulan jakojäänökseen verrattuna noin kahdeksankertainen.
    Että kumpikas se oikein voittikaan.

    Kumpi voitti Sodan? Ääliö kumpi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet säälittävän tyhmä, jos noin selviä perusteluja tajuu? Natokiima uppoo hölmöihin! Täyspäinen tajuu että natokiima on perseestä!

    Voi kuinka älykästä. Koulukiusaajan tasoa suorastaan. Saat jatkaa keskustelua yksin, koska kaltaisiisi ei kannata aikaansa tuhlata.

    Äänestä

Ukrainan presidentin vaatimukset muiden EU-maiden osallistumisesta heidän sotaansa on tosiasia.
Hänen uhkailunsa maailmansodasta, elleivät he saa apua sotimiseensa, on myös tosiasia.
Hän tekee itsensä klovniksi kerjätessään ja uhkaillessaan vuorotellen.

Äänestä
  • USA ei lähde malimansotaan juoksupoikansa takia. Ennen ne heitää Bidin pihalle. Nyt ei kiuolaavaa Suomeakaan hyväksytä Naton!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    USA ei lähde malimansotaan juoksupoikansa takia. Ennen ne heitää Bidin pihalle. Nyt ei kiuolaavaa Suomeakaan hyväksytä Naton!

    Heikot on sinulla tiedot, mutta ei sieltä Putinin myllystä muuta voi odottaakaan. Valetta tulee kaiken aikaa, on se sellainen roskamylly tuo Putinin hallinnon propaganda masiina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heikot on sinulla tiedot, mutta ei sieltä Putinin myllystä muuta voi odottaakaan. Valetta tulee kaiken aikaa, on se sellainen roskamylly tuo Putinin hallinnon propaganda masiina.

    Mutta kyllä Radio Jerevan oli parempaa huumoria kuin nämä totalitarismiin torvet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heikot on sinulla tiedot, mutta ei sieltä Putinin myllystä muuta voi odottaakaan. Valetta tulee kaiken aikaa, on se sellainen roskamylly tuo Putinin hallinnon propaganda masiina.

    Tuon kun kääntää toisinpäin, niin tietää taas mikä se totuus on. Samaa nähdään mediaa katsoessa. Vain Ukrainan hyvät puolet, ja vain Venäjän huonot puolet kerrotaan. Ja jos Ukraina väittää jotain Venäjästä, niin se julkaistaan - ei sen sijaan mitään hyvää Venäjästä. Hyvin näkee, että oikeus on Venäjän puolella.

    Näin on. Vituttaa jo montakerta illasta katsoa sitä Usanjuoksupojan valehtelua. Ukraina voitata ja maalimansota hänen takia!

    Äänestä

Putin on jo hävinnyt sodan. Putin halusi saada Ukrainan Venäjän leiriin - kun ei vapaaehtoisesti, niin sodalla. Vaikka Putin miehittäisi Ukrainan, niin Ukrainan kansanarmeija tulee jatkamaan sotaa Putinin sotilaita vastaan ikuisesti. Ukrainasta lähtee myös sissiarmeija tekemään tuhojaan Venäjällä kostoksi.

Putin sai koko Ukrainan kansan vihat päällensä moniksi sukupolviksi. Vielä nuo pakolaisten lapset pappoina ja mummeina kertovat tuosta hirvittävästä Venäjän Putinista, joka hävitti heidän kaupunginsa raunioiksi ja tappoi siviilejä säälimättä.

Ukrainalaisista ei tule moniin sukupolviin Putinin Venäjän ystäviä; eikä myöskään Putinin seuraajaan he eivät tule luottamaan ikinä.

Putin sai Ukrainan lopullisesti katsomaan länteen ja sai Saksan nopeasti varustautumaan Venäjän vastaiseen sotaan, koska Itä-Saksakin on ollut siellä Neuvostoliiton leirissä aikoinaan, siksi Saksan on varustauduttava. Saksasta tulee nopeasti asemahti Iso-Britannian ja Ranskan rinnalle.

Putin aiheutti myös Venäjän kansalle korvaamattomia vahinkoja. Putin on nyt Venäjän kansalle hirmuinen taakka, joka Venäjän kansan pitäisi ravistaa pois päältänsä. Putinin aikana Venäjällä ei ole mitään mahdollisuutta päästä eteenpäin - kukaan ei enää muissa maissa luota Putiniin. Ei edes Kiina - vaikka se ei sitä sano ääneen.

Minkälaisen rauhan Putinin kanssa voi tehdä, jos seurauksena on miljoonien Ukrainalaisten vieminen Siperiaan tapettaviksi. Ei todellakaan Putiniin ei voi kukaan enää koskaan luottaa!

Äänestä
  • pöh, Stalinkin onnistui. Melko helppo juttu.

    Äänestä

Ukrainan sodan jälkeen Putin joutuu tapattamaan venäläisiä miljoonittain pitääkseen heidät alamaisina.

Äänestä
  • Onpa sinulla harhainen haaveet ? Rukoile polvet ruvella tota lakkaamatta.

    Äänestä

Yrittää sotkea Natomaita mukaan, jotta jenkkien ikiaikainen toive rajoitetusta ydinsodasta euroopassa saataisiin käyntiin. Tämä on ollut jenkkien suurimpana toiveena ainakin 60-luvulta lähtien, jolloin siitä muistan ensimmäisen kerran puhutun.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Telkasta monta kertaa. Ukrainan presidentin uhkuu ja vaati apua,että Ukraina voittaa Venäjän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu