EU:n energian tuontikielto kuolinisku Venäjän taloudelle!

Euroopan unionin pakotevalinnat ovat jopa keskeisempiä kuin Yhdysvaltain toimet, jos Venäjän talous halutaan ajaa katastrofiin.
Danske Bankin analyytikot perustelevat näkemystään Venäjän energiaviennillä.
Ulkomaisten valuuttatulojen ehtyminen ajaisi Venäjän tilaan, jossa sen resurssit eivät välttämättä enää riittäisi hyökkäyksen jatkamiseen Ukrainassa.
EU, USA ja monet muutkin maat ovat asettaneet Venäjälle sekä maan kansalaisille ja yrityksille raskaita pakotekokonaisuuksia toinen toisensa perään, mutta sota Ukrainassa jatkuu. Torstaina Venäjän laajan hyökkäyksen alkamisesta tulee kuluneeksi jo neljä viikkoa.

Danske Bankin analyytikko Antti Ilvonen ja pääanalyytikko Minna Kuusisto korostavat keskiviikkona julkistamassaan analyysissään, että vasta EU:n tuontikielto Venäjän energialle olisi kuolinisku Venäjän taloudelle ja voisi päättää sodan.

– Energiatuotteet kattavat noin 50 prosenttia Venäjän viennistä, jolloin pakotteiden ulottaminen niihin heikentäisi talouden näkymiä merkittävästi. EU on Venäjälle huomattavasti Yhdysvaltoja tärkeämpi vientimarkkina, joten vasta EU:n pakotteilla olisi todellista merkitystä Venäjän energiaviennille, Ilvonen sanoo.

Venäjän keskushallinto saa energiakaupasta arvokasta ulkomaista valuuttaa, jonka muut lähteet ovat nyt pakotteiden myötä pitkälti ehtyneet.

– Yhdysvaltojen ja Britannian ilmoitukset kieltää energiatuonti Venäjältä eivät ole Venäjän talouden näkökulmasta ratkaisevia, sillä Venäjän öljytuotteiden viennin arvosta 50 prosenttia suuntautuu EU-alueelle, kaksikko kirjoittaa.

Ulkomaisten valuuttatulojen tyrehtyminen heikentäisi Venäjän valtiontaloutta, jonka alijäämä jouduttaisiin rahoittamaan lisävelalla. Ulkomaisten sijoittajien vetäytyessä Venäjältä maan keskuspankki joutuisi todennäköisesti rahoittamaan valtiontalouden paisuvaa alijäämää, mikä lisäisi riskiä inflaation kiihtymiselle ja heikentäisi kotimaisen kysynnän ja talouskasvun näkymiä entisestään.

– Sotimiseen ei välttämättä enää riittäisi siihen vaadittavia resursseja, johtopäätös kuuluu.

EU:n energiavienti on tällä erää lähes ainoa ulkomaisten tulojen lähde, jos ei huomioida kolmansien maiden, kuten Kiinan kanssa käytävää kauppaa.
24165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Valepropagandaa ei voi syödä,eikä siihen uskota mualla kuin Venäjällä.
Eikä kauaa sielläkään.

Venäjällä on ankeat ajat edessään.

Äänestä
  • Venäjän ahdinko vain kasvaa.

    Sotarikokset paljastuvat ja rajoitukset tiukkenevat.

    Ukraina on todistanut Venäjän savijalkaiseksi jättiläiseksi.

    Vain EU-vihaajat kannattavat Venäjää.

    Äänestä

Eu ei pysty muuta kuin pitämään showtaan mediassa ja rahoittaa samaan aikaan puten sotakoneistoa . Onhan tuon heikkouden jo kaikki lie nähneet eikä siitä tunnu muuksi muuttuvan .

Äänestä
  • EU työskentelee voimalla Ukrainan tueksi ja avuksi.

    EU-vihaajia se ei miellytä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EU työskentelee voimalla Ukrainan tueksi ja avuksi.

    EU-vihaajia se ei miellytä.

    EU:n kermaperset, kuten Saksa ei luovu energian tuonnista Venäjältä.

    Se vaikuttaisi suoraan Saksan talouteen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EU:n kermaperset, kuten Saksa ei luovu energian tuonnista Venäjältä.

    Se vaikuttaisi suoraan Saksan talouteen

    Ovat jo luopuneet.

    Järjestelyt vievät aikaa.

    EU-vihaajien tyhmyys vain tiivistyy.

    Niin putleristien kuuluukin.
    Ei kukaan täysijärkinen kansanmurhaajien puolella toimi.

    Äänestä

  • Luopumispäätökset on tehty.

    Käytännön järjestelyt vievät aikaa.
    On löydettävä uudet toimittajat,tehtävä sopimukset ja järjestettävä kuljetukset ynnä jakelu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luopumispäätökset on tehty.

    Käytännön järjestelyt vievät aikaa.
    On löydettävä uudet toimittajat,tehtävä sopimukset ja järjestettävä kuljetukset ynnä jakelu.

    Ei ole tehty päätöksiä.
    Lopettakaa tuo Berliinissä majailevien Putinin kätyreiden puolustelu!

    Sakemannit estää kaikki tuntuvat pakotteet, koska sakemanneilla raha menee moraalin ja ihmisoikeuksien edelle.

    Edes öljysaartoa ei EU saa aikaan.

    "Öljysaarto ei ole osa nykyistä pakotepakettia, mutta ministerit harkitsevat sitä maanantaina", Borrell sanoi. Hän kommentoi sitä, että EU:n suurlähettiläät eivät päässeet keskiviikkona sopuun viidennestä Venäjän vastaisesta pakotepaketista.

    Äänestä

Täysin kornia että euroopan teollisuusmahti ja moottori pyörii täydellä teholla tuottaen putelle rahaa sotakassaan jatkuvalla syötöllä venäjän energian avulla , ei luulisi olevan epäselvää mitä tästä seuraa pahimmillaan , luulisi historian opettaneen , kansat varmaankin tietävät mitä pitäisi tehdä , mutta onko päättäjillä samat arvot , vai toimitaanko jälleen liian myöhään kuten eu:n on tapana.

Äänestä
  • Päättäjät toimivat tehokkaasti,mutta laillisesti.

    Sopimuksia ei noin vain voi irtisanoa, vaan on hankittava korvaavat järjestelmät. Se ei ole helppoa, eikä nopeaa.
    EU-vihaajien järki ei tässäkään yllä tilanteen tasalle.

    Äänestä

  • EU-vihaaja latelee typeriä valeitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EU-vihaaja latelee typeriä valeitaan.

    Berliinissä majailevien Putinin kätyreiden puolustelija selittelee sakemannien epäinhimillisiä arvoja.

    Äänestä

Saksa+tämänkin+ryssii,+niinkuin+II+maailmansodassakin.++Rakentanut+energiatarpeensa+miltei+täysin+Venäjän+varaan+(mm+50+%+kaasusta).+Venäjää+on+rahoitettu+energiaa+ostamalla+tämän+päivän+uutisen+mukaan+(6+vkoa)+jo+20+miljardilla.++Ei+tätä+menoa+Ukrainan+sota+lopu,+kun+ei+olla+valmiit+tekemään+uhrauksia.

Äänestä

EU:n osuus Venäjän energiaviennistä on alle puolet, joten tällä boikotilla ei maata saada polvilleen. Toisaalta EU on vahvasti riippuvainen Venäjältä tuodusta energiasta. Jenkkien on helppo vaatia pakotteita, koska ne eivät vaikuta heihin juuri lainkaan.

Äänestä
  • Ja sakemannien on helppo vastustaa ryssien energiasaartoa, koska sakemanneilla raha menee moraalin ja ihmisoikeuksien edelle.

    Äänestä

Saksan on otettava käyttöön ydinvoimansa. Saksa ei saa tuhota eurooppaa itsekkäillä ajatuksilla energian suhteen.
Saksa rakentaa tuulivoimaa Suomeen ja tiedättekö miten käy suomalaisten sähkön hinnan ?
No, se nousee !
Saksa on meille velkaa saman verran kuin on lapannut rahaa Venäjälle.

Äänestä
  • Hölynpölyä.

    EU ja muu länsi korvaavat Venäjän kaasun ja öljyn omalla tuotannollaan ja reserveillään.
    Molempia saa muualtakin kuin kuin Venäjältä.

    Tuulivoimaa rakennamme itse.

    Äänestä

  • ene perimään.

    Äänestä

Miksi ottaa määräyksiä EU:lta. Itse jos olisin yrittäjä Venäjällä jatkaisin toimintaa Venäjällä riippumatta mitä Marin tai EU sanoo kumpaakaan en ole halunut joten niillä ei ole mitään auktoriteettiä.

Äänestä
  • EU ei anna määräyksiä. Asioista neuvotellaan ja sovitaan.

    Venäjän suhteen on toisin.
    Sen rikottua sopimuksia Ukrainaan hyökkäyksellä, on länsi asettanut pakotteita,jotka tietenkin vaikuttavat vain ajan kanssa.

    Ensimmäiseksi tulee pula varaosista ja tietyistä raaka-aineista,joskin Venäjä on niissä lähes omavarainen.

    Kauppojen valikoimat pienenevät nopeasti,kun lännen tuotteet katoavat. Venäjän joukkojen ryöstely Ukrainassa kertoo omaa kieltään.

    Myös matkustaminen länsimaihin on loppunut, ellei ole toista passia.

    Marin on päättämässä pakotteista Suomen tekemien sopimusten nojalla.

    Venäläisen yrittäjän toimiin hän ei puutu. Ei kukaan muukaan.

    Venäjän toimien kannalla ovat väkivallan ja tappamisen kannattajat,kuten EU-vihaajat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EU ei anna määräyksiä. Asioista neuvotellaan ja sovitaan.

    VENÄJÄN valtion maksukyvyttömyys näyttää tulevan pakotteiden myötä entistä lähemmäksi.

    Luottoluokituslaitos Standard & Poor's (S&P) alensi lauantaina Venäjän valtion ulkomaisten lainojen luottoluokitusta.

    Luokitus on tasolla SD, mikä merkitsee sitä, ettei velallinen kykene maksamaan tiettyjä osia velastaan.

    Taustalla ovat pakotteet, joiden myötä Venäjä on päätynyt maksamaan valuuttamääräisiä lainojaan ruplilla. S&P uskoo pakotteiden edelleen kiristyvän.

    Jo aiemmin S&P sekä luottoluokittajat Fitch ja Moody's olivat laskeneet Venäjän valtionlainojen luokituksen roskalainaluokkaan, mikä merkitsee sitä, että luottoluokittajat näkivät lainojen takaisinmaksun olevan epävarmaa.

    Venäjä ei ole ollut ulkomaisissa lainoissaan maksukyvytön sitten vuoden 1917 vallankumouksen.

    Vaikka maksukyvyttömyydellä ei olisi välitöntä vaikutusta, yrittää Venäjä välttää sitä viimeiseen asti, koska se heijastuisi ulkomaisiin investointeihin pitkälle tulevaisuuteen.

    Venäjän+BKT+on+pudonnut+11+%+sodan+aikana.Sotilaalliset+tappiot+ovat+järkyttävän+suuret+sekä+miehissä,että+kalustossa.Molempia+haravoidaan+epätoivoisesti+lisää.Maine+on+mennyt+lopullisesti.

    Venäjän Ukrainan hyökkäyksen suurin saavutus on Suomen ja Ruotsin säikyttäminen Naton jäseniksi.

    Veretön suurvoitto Natolle!

    Uraa Putler,uraa,uraa,uraa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjän Ukrainan hyökkäyksen suurin saavutus on Suomen ja Ruotsin säikyttäminen Naton jäseniksi.

    Veretön suurvoitto Natolle!

    Uraa Putler,uraa,uraa,uraa!

    Venäjän talous romahtaa.

    Ukrainan sotakin on täysi katastrofi.

    Muuten menee hyvin.

    Venäjän johto uskoo omiin valeisiinsa.

    Lännessä niihin uskovat vain tyhmimmät putleristit.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Euroopan unionin pakotevalinnat ovat jopa keskeisempiä kuin Yhdysvaltain toimet, jos Venäjän talous halutaan ajaa katastrofiin.
Danske Bankin analyytikot perustelevat näkemystään Venäjän energiaviennillä.
Ulkomaisten valuuttatulojen ehtyminen ajaisi Venäjän tilaan, jossa sen resurssit eivät välttämättä enää riittäisi hyökkäyksen jatkamiseen Ukrainassa.
EU, USA ja monet muutkin maat ovat asettaneet Venäjälle sekä maan kansalaisille ja yrityksille raskaita pakotekokonaisuuksia toinen toisensa perään, mutta sota Ukrainassa jatkuu. Torstaina Venäjän laajan hyökkäyksen alkamisesta tulee kuluneeksi jo neljä viikkoa.

Danske Bankin analyytikko Antti Ilvonen ja pääanalyytikko Minna Kuusisto korostavat keskiviikkona julkistamassaan analyysissään, että vasta EU:n tuontikielto Venäjän energialle olisi kuolinisku Venäjän taloudelle ja voisi päättää sodan.

– Energiatuotteet kattavat noin 50 prosenttia Venäjän viennistä, jolloin pakotteiden ulottaminen niihin heikentäisi talouden näkymiä merkittävästi. EU on Venäjälle huomattavasti Yhdysvaltoja tärkeämpi vientimarkkina, joten vasta EU:n pakotteilla olisi todellista merkitystä Venäjän energiaviennille, Ilvonen sanoo.

Venäjän keskushallinto saa energiakaupasta arvokasta ulkomaista valuuttaa, jonka muut lähteet ovat nyt pakotteiden myötä pitkälti ehtyneet.

– Yhdysvaltojen ja Britannian ilmoitukset kieltää energiatuonti Venäjältä eivät ole Venäjän talouden näkökulmasta ratkaisevia, sillä Venäjän öljytuotteiden viennin arvosta 50 prosenttia suuntautuu EU-alueelle, kaksikko kirjoittaa.

Ulkomaisten valuuttatulojen tyrehtyminen heikentäisi Venäjän valtiontaloutta, jonka alijäämä jouduttaisiin rahoittamaan lisävelalla. Ulkomaisten sijoittajien vetäytyessä Venäjältä maan keskuspankki joutuisi todennäköisesti rahoittamaan valtiontalouden paisuvaa alijäämää, mikä lisäisi riskiä inflaation kiihtymiselle ja heikentäisi kotimaisen kysynnän ja talouskasvun näkymiä entisestään.

– Sotimiseen ei välttämättä enää riittäisi siihen vaadittavia resursseja, johtopäätös kuuluu.

EU:n energiavienti on tällä erää lähes ainoa ulkomaisten tulojen lähde, jos ei huomioida kolmansien maiden, kuten Kiinan kanssa käytävää kauppaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu