Putinin trollit ulos!

Anonyymi

Putinin trollit ovat täällä väittäneet useasti ettei esimerkiksi Suomi24 keskustelut ole hyödyllinen alusta heidän roskapropagandansa välittämiseen, vaan hybridivaikuttamista pitäisi ohjata päättäjiin jotta vaikuttaminen onnistuisi. Tuolla väitteellään he ovat yrittäneet luoda mielikuvaa ettei täällä olisi Putinin trolleja. Tietenkin he ovat myös väittäneet olevansa ihan tavallisia suomalaisia, sekä omaavansa vain "oman mielipiteen" ja vedonneet sananvapauteensa.

Fakta on kuitenkin se että Putinin trollit ovat olleet tällä palstalla erittäin aktiivisina jo vuodesta 2008 lähtien ja toteuttaneet täällä Venäjän tiedustelupalveluiden toimeksiantoja. On tiettyjä asioita mistä ihan tavallinen keskustelija on Putinin trollin tunnistanut helposti.

Kaikkein räikein asia mistä Putinin trollin tunnistaa, on heidän erinomaiset tiedot esimerkiksi liittyen Venäjän ja Ukrainan historiasta. Ja nimenomaan sellaiset tiedot joita tavallinen suomalainen keskustelija, ei edes suomalainen historioitsija, voi tietää. Pääosin siksi ettei osaa niitä ole koskaan tapahtunut, mutta myös siksi että suomalaisille ei ole missään niitä esitetty.

Tyypillisiä Putin trollien väitteitä ovat myös "NATO trollit tekevät sitä ja tätä" tai ns. whataboutismit "USA on hyökännyt sinne tai tänne ja tappanut miljoonittain siviilejä, miksei sitä tuomita?" Mutta myös "Koronarokotteet aiheuttavat kuolemia tai muuta haittaa" argumentit ovat suoraan Putinin trollien näppäimistöltä.

Kaikkein salakavalin keino Putin trolleilla on kuitenkin se kuinka he yrittävät saada kansaa jakautumaan kahteen riitelevään leiriin, kuten esimerkiksi he ovat yrittäneet rokotekeskusteluissa tehdä. Tämän vuoksi he itse vastailevat itselleen provokatiivisia kommentteja, joissa vilahtelevat oikeistolaiset ja vihervasemmistolaiset vastakkainasettelut. Noiden kommenttien tarkoituksena on sitoa suomalaisia väittelyyn, jotta Putinin trollit saisivat samalla taustalla levittää lisää roskaansa, ilman että keskustelijat sitä huomaavat.

Hyvä esimerkki siitä miten Putinin trollit toimivat, oli se kuinka rokotevastaiset viestit ja aloitukset katosivat suomalaisilta keskustelupalstoilta ensimmäisen viikon aikana tyystin. Vasta sen jälkeen kun muutamat Putin trolleja seuranneet henkilöt alkoivat piruilla Putin trolleille että he ovat unohtaneet rokotteet kokonaan, he alkoivat tuoda niitä jälleen keskusteluun mukaan. Ja se taas oli virhe Putinin trolleilta, koska sillä he pelasivat suoraan meidän pussiin.

Eräs toinen keino Putinin trolleilla on, jolla he pyrkivät hiljentämään suomalaiset. Se on kopioida ilmaisuja ja lauserakenteita ja lähes kokonaisia viestejä, ja sitten vain vaihtaa sen viestin sävy Venäjämieliseksi. Tuollaista keskustelutaktiikkaa käyttävät yleensä narsistit, mutta se on tehokas keino sellaista keskustelijaa kohtaan joka ei ymmärrä kuinka se toimii ja kuinka siihen vastataan. Se kuinka tuossa tilanteessa vastataan, on se ettei Putinin trollia huomioida, kuten ei pitäisi muutoinkaan huomioida koska he eivät ole keskustelemassa vaan ainoastaan yrittämässä vaikuttaa suomalaisiin.

Toinen keskustelukeino Putin trollien käsikirjasta on sellainen jossa tartutaan vastustajan viestissä epäolennaisuuksiin. Putin trollin tarkoituksena on yrittää tuolloin hallita keskustelua ja kuljettaa sitä pois sellaisista asioista jotka ovat Putin trolleille haitallisia.

Muistakaa kuitenkin aina se etteivät Putinin trollit ovat keskustelemassa. Heitä ei kiinnosta sinun mielipiteesi tai ajatuksesi. Heitä ei kiinnosta oppia mitään sinulta. He haluavat vain ja ainoastaan vaikuttaa sinuun ja pitää viestinsä mahdollisimman pitkään näkyvillä jotka muut lukijat ehtisivät lukemaan sen. Siksi tärkein ase Putin trolleja vastaan on se että heidän roskaviestinsä ilmoitetaan poistettavaksi, vaikka he inisisivät sananvapaudesta.

Suosittelen lukemaan kyseisen artikkelin viimeisen kappaleen tarkkaan, sillä se tulee suoraan tiedusteluasiantuntijan suusta!

https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000008696385.html

Tässä linkissä taas kerrotaan Putinin trolleista yleisesti.

https://kioski.yle.fi/omat/venaja-trollit-suomessa

63

665

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lisään vielä että kaikki sellaiset viestit joissa esimerkiksi Ukrainalaisia pakolaisia yritetään syyllistää, ja esitetään että veronmaksajien taskuista heitä ei saisi auttaa, tai väitetään että esimerkiksi VR ilmaiset liput pakolaisille maksatetaan muiden junamatkustajien taskuista ovat suoraan Putinin trollien näppäimistöiltä. Suomalaiset eivät ole tuota mieltä.

      Samoin Putinin trollien näppäimistöiltä ovat kaikki sellaiset viestit joissa yritätetään lietsoa vihaa tavallisia venäläisiä ihmisiä kohtaan.

      • Anonyymi

        Juuri näin


      • Anonyymi

        suomalaiset voivat olla ihan mitä mieltä tahansa, tuliko yllätyksenä kiinantrolli?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        suomalaiset voivat olla ihan mitä mieltä tahansa, tuliko yllätyksenä kiinantrolli?

        Olisit käyttänyt suoraan sitä NATO trolli-korttia kun sinä olet sitä käyttänyt aikaisemmin. Tuo "Kiinantrolli" nimitys on nimittäin todella epätoivoinen yritys, ja se että Pietarilaisena trollina puolustat muka suomalaista sananvapautta on suorastaan huvittavan irvokasta.

        Polje nyt vielä jalkaa ja inise että olet ihan ehdottomasti suomalainen.


    • Anonyymi

      Anonyymi
      24.03.2022 00:43
      "Putinin trollit ovat täällä....."

      Aloittaja on siis täysin oikeassa!
      Trollit ovat täällä ja pysyvät myös.
      24n ei voi niille mitään?

      Kirjoitin joku aika sitten:
      "Kaikkialta suomesta tavoitetut venäjä Trollit pitäisi
      tuomita maanpetoksesta ja ottaa suomen kansalaisuus
      pois
      KRP seuraa kuitenkin tätäkin chat 24/7"!
      Trolleilla ei ole sananvapauden kanssa mitään tekemistä!

    • Anonyymi

      Ylläpidosta löytyy näiden ryssätrollien suojelija. Tiedoksi vain.

      • Anonyymi

        Rikosilmoitusta peliin niin eiköhän saada järjestystä taloon.


      • Anonyymi

        Tiedetään.


    • Anonyymi

      Nostetaas tämä näkyviin ja ihmisille luettavaksi kun palstalle on taas tullut liuta Putin trollien roskaviestejä, jotka ovat painaneet faktat pois näkyvistä.

      • Anonyymi

        Hauskaa kun Putin trolli yrittää epätoivoisesti nostella runoviestejään ja muuta roskaa esille, etteivät ihmiset saisi muistutuksia faktoista.

        Aivan kuten Venäjän armeijakin on häviämässä hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan, aivan samalla tavalla Venäjän trollitehtaiden trollit ovat hävinneet sotansa länsimaista yhtenäisyyttä vastaan.


      • >Putinin trolli pyrkii vetoamaan köyhään kansaan, väittämällä että sosiaaliturva muka vaarantuisi jos Suomi liittyy NATOon. Mitään perusteita ei Trolli tietenkään anna, koska se ei ole hänen tarkoituksensa.

        Tokihan perusteluksi on annettu vuotuiset viiden miljardin euron Nato-kustannukset, jotka rahoitettaisiin "Suomalaisten" sosiaaliturvasta. Mitään perustetta noille kustannuksille trolli ei tietenkään esitä, koska nuo miljarditkin ovat puuta heinää.


      • Anonyymi

        Jos on ongelma niin sille pitää etsiä ratkaisu.
        Jos kiellettäisiin rappareihin liittyneiden osallistuminen kansakunnan päätöksientekoon, niin saisimme demokraattisemman yhteiskunnan. Nimittäin, rapparella on oma sisäinen organisaatio joka ei edusta kansaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hauskaa kun Putin trolli yrittää epätoivoisesti nostella runoviestejään ja muuta roskaa esille, etteivät ihmiset saisi muistutuksia faktoista.

        Aivan kuten Venäjän armeijakin on häviämässä hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan, aivan samalla tavalla Venäjän trollitehtaiden trollit ovat hävinneet sotansa länsimaista yhtenäisyyttä vastaan.

        Onneksi.wi noita hulluja saa päästää valtaan.


    • Anonyymi

      Joo se trolli tehdas on olemassa. Trollien tehtävänä on erimaihin suoltaa paskaa Pietarissa olevasta lätistä tänne päin. Saamaa ne tekee moniin eri maihin .Sit ne käyttäää erimaiden kirjoituxiaaan muka faktalähteinä. Mm englanninkielisiä liitteinä tänne ja täkäläisiä kirjoituksia sinne.. Hyvin monia heidän kirjoituksia ovat niin paljon propakataisia ja olevinaan faktaa,että typeryydessän ja vääristelylyä olevia ,että voi vain ällistellä kuinka he edes pystyvät tälläiseen typeryyteen ja sanoja löytämään.... Mm Nato kiima, työväen lattarit nazisuomalaiser jne ... sanontoja jotka ovat olleet jovuosia kymmeniä pois käytöstä tai eivät sovellu käytössä Suomessa suomenkieleen tai sen yhteydessä. Kun trolleille heittää takasin kysymyksiä kuten röhki vastaus..miten lätissä röhkimässä olevaan Puten lätissä menee niin eivät vastaa kommenttiin. Tai muuta tärkeätä tai järkeviä argumentwjä ei ne vastaa kommenttiin. Monesti jää levy päälle .Katotaan vastaavat ja kykenevätkö sieltä Pietarissa olevaan Puten lätistä tänne päin röhkimään lätissään Pietarissa aamupalan jälkeen. Niillä on kaukalossa kauraa ja muuta ravintola jätettä. Ilmainen aamupala. Ja sitten yhteis röhkinnällä aloittavat aamun Puten kuvan alla lätissääön aamu röhkinnät Trollit vastatkaapa tänne nytkerrankin

    • Anonyymi

      Trollaaminen yleensäkin on suomi24:n tavaramerkki.

      • Anonyymi

        ....jatkaakseni,
        äärisemerkkinä maahanmuuttopolitiikka, johon liittyvä kritiikki ja keskustelu oli täysin kiellettyä vielä 10 vuotta sitten.

        Putinin Ukrainaan hyökkäystä edeltäneet hybridioperaatiot ...mitä olisi seurannut, jos Puolan tilalla olisi ollut Suomi mallia 2012?

        Suomi24:n kaltaisilla kanavilla oli suuri merkitys viestinnän vapautumiselle.
        Huono laatu on määrän kääntöpuoli ja maksetut vihamieliset trollitkin ovat innostuneet.


    • Anonyymi

      Ja länsi ei käytä propagandaa ollenkaan.

      Katsokaa tuotakin juttua.
      Tarkoitus on vain ja ainoastaan vedota ihmisten tunteisiin ja vaikuttaa mielipiteisiin.

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d8505907-8b57-4557-b7e1-ca5a4a282788

      Täytyy olla todella hyväuskoinen, jos uskoo kaikki jutut sellaisenaan.
      Katsokaa kuvassa olevan naisen silmiä.
      Näyttävätkö ne surullisilta, itkeneiltä?
      Osa kuvista ja videoista on luultavasti lavastettuja.
      Kun aletaan kertoa yksittäisistä sodan uhreista, vedotaan ihmisten tunteisiin ja lietsotaan ryssävihaa äärimmilleen.

      Seuratkaa myös kuinka media uutisoi.
      "Ukraina väittää sitä ja tätä"
      Ihmisten mielissä se muuttuu faktaksi, vaikka on pelkkä sotivan maan väite.

      Olemme valtavan mediaoperaation kohteena.
      Olemme olleet jo kauan.

      Tilä odotellessa...

      • Anonyymi

        Hyvät lukijat, Putinin trollit tunnistaa myös siitä että he väittävät länsimaiden medioiden videoiden olevan lavastettuja.


      • Anonyymi

        Lukekaa Putin trollin viesti tarkkaan, koska se on jälleen kerran erinomainen esimerkki heidän yrityksestä vaikuttaa.

        Hän väittää video ja kuvamateriaalin olevan lavastettuja, sekä väittää että uutisilla vedotaan tunteisiin, mitkä ovat sinällään helppoja valheita kumota. Mutta tärkeintä on se mitä hän kirjoittaa seuraavaksi: "Kun aletaan kertoa yksittäisistä sodan uhreista, vedotaan ihmisten tunteisiin ja lietsotaan ryssävihaa äärimmilleen."

        Tuossa lauseessa kiteytyy Putinin trollin yritys vaikuttaa lukijoihin. On täysin selvää, että suomalaiset eivät vihaa tavallisia venäläisiä, eikä täällä kukaan lietso "ryssävihaa", ei silloinkaan kun uutisessa kerrotaan tosiasioita Venäjän armeijan iskuista koska jokainen tietää ja ymmärtää että tavallinen venäläinen ei ole ampunut ohjusta sairaalaan. Sen ohjuksen ovat ampuneet Venäjän armeijan sotilaat, jotka toimivat Putinin käskystä.

        Kuten jo alkuviestissä on sanottu, Putin trollien näppäimistöiltä on kaikki sellaiset viestit joissa yritetään lietsoa vihaa tavallisia venäläisiä kohtaan, joten tuon yllä kirjoittelevan Putin trollin viesti kannattaa jättää omaan arvoonsa ja tarkastella sitä pelkästään oppimiskokemuksena Putin trollien propagandasta.


      • >Olemme valtavan mediaoperaation kohteena.
        Olemme olleet jo kauan.

        Venäjällä tilanne on täsmälleen tuo.


    • Anonyymi

      Kopio-P se vain on, ei mikään venäjän trolli. Nettiaddikti.

    • Anonyymi

      Nato on maailman paras rauhanliike sanoi presidentti Ahtisaari

    • Totta on se, että täälläkin on venäjämielisiä kirjoittajia. Järin lahjakkaita he eivät ole, mutta kyllä he vahinkoa koettavat aiheuttaa.

      • Anonyymi

        👍👍


    • Anonyymi

      Venäjä on maailman paras maa. Demokratia, Sananvapaus ja kaalisoppa! Da, da, da!

    • Anonyymi

      Miten niitä trolleja siellä tehtaassa rehdään, kun ihan tv:ssakin on näytetty?

      Tuleeko niitä liukuhihnalta?

      Ne teidän kuvittelemanne trollit on tehty teidän päänne sisälle Naton toimesta.

      • Anonyymi

        Jos Pietarin trollit olisivat seuranneet länsimediaa Venäjän valtamedian sijasta, olisivat he saaneet tietää että esimerkiksi Pietarin trollitehtaan sisätiloista, sen toiminnasta ja sen työntekijöistä näytettiin salaa kuvattua materiaalia.

        Jos taas olisit suomalainen, tietäisit että siitä on tehty isot jutut joita et olisi voinut olla huomaamatta.


    • Anonyymi

      Minä en esimerkiksi ole Trolli.
      Olen vaan kanssanne eri mieltä.
      Teidän mielikuvituksessanne minusta tulee Trolli.

      Surullista tässä on se, ettette te ymmärrä sitä itse ollenkaan.

      • Anonyymi

        Ymmärrätkö mitä Venäjällä tapahtuu? Jos vastustat sotaa, voi sinua odottaa 15 vuoden tuomio. Sinulta estetään pääsy muiden maiden tiedotusvälineisiin. Jos kerrot venäläisten keskustelupalstoilla Venäjän hyökänneen Ukrainaan, sinua Väitetään valeuutisten levittäjäksi. Jos laitat linkin uutiseen, se poistetaan.

        Jos kerrot Venäjän sotivan Ukrainassa, sinut voidaan vangita.

        Hyvä on et ole trolli, olet vain eri mieltä.

        Palstalla on kuitenkin muutamia todella ahkerasti Venäjän puolesta trollaavia. Venäjän puolesta ajattelevia on todella vähän, mutta heidän trollaamaan viestejä todella paljon.


      • Mitä mieltä sinä sitten olet ja mistä? Kertoisitko?


      • Anonyymi

        Mistään en mitään tiedä, mutta joka asiaan minulla on mielipide.


    • Anonyymi

      Tällä narratiivilla Putinin trolleista saadaan suomalaiset vaatimaan kiljuen oman sananvapautensa rajoittamista tai jopa poistamista.

      Pirullinen juoni.

      • Tietenkään emme halua vajota lähellekään sinun isäntämaasi kammottavaa tasoa. Tästä syystä saatte pilkata ja mustamaalata Suomen hallitusta ja kansaa sekä Ukrainaa ja länsimaita yleensä melko vapaasti. Omilla sivustoillanne jopa täysin vapaasti. 🤗


    • Anonyymi

      "Jos kerrot Venäjän sotivan Ukrainassa, sinut voidaan vangita."

      Mistä tiedät, että tuo on totta?
      Olet luultavasti lukenut sen mediasta, joka on täysi Naton hallinnassa.

      • Kerro siis tuon uuden "valheellista uutisointia" koskevan lain sisältö meille oikein, jos media kerran on antanut siitä väärää tietoa 15 vuoden maksimirangaistuksineen. Voit vaikka kopsata sen sanasta sanaan.

        Tällaista se on vapaassa maassa, että sinäkin saat vapaasti tuoda esiin asian mielestäsi oikean laidan. 👍


    • Anonyymi

      Olisi kiva nähdä yksi putin trollin kirjoitus. Ainoat trollit mitä täältä löytyy, on höyrypäisiä NATO- kulttilaisia. Tämäkin teksti toi mieleeni Brevikin manifeston tai Keif Onbermannin psykoottiset rantit. McCarthyismi nostaa päätään suomessa fanaatikkojen hiljentäessä järjen äänen.

    • Anonyymi

      Suomi24 on Venäjän sotapropagandan äänitorvi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      En usko lainkaan tuohon, että Suomi24 olisi mitenkään ulkoa tulevien vaikutuskanava. Ei ole.
      Eihän tällä ole mitään merkitystä mielipiteiden muokkauksessa. Täällä on niin vähäinen lukijamäärä, ettei tällä ole mitään merkitystä.

      • Anonyymi

        Todella typerää inttää asiasta joka on TODISTETTU jo vuonna 2008! Putinin trollit, silloin nimenomaan Pietarin trollitehtaalta, yrittivät vaikuttaa esimerkiksi Suomen vuoden 2011 vaaleihin ja sen jälkeen yrittivät vaikuttaa myös vuoden 2015 vaaleihin, ja ne vaikuttivat myös esimerkiksi Yhdysvaltain vaaleihin ja olivat erittäin vahvasti toiminnassa silloin kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan ja kun se alkoi tukemaan Ukrainan separatisteja, sekä valloitti Krimin jne.

        Ja ne olivat vaikuttamassa nimenomaan täällä, Suomi24:ssä (koska ne ovat olleet vaikuttamassa kaikilla suomalaisilla merkittävillä foorumeilla ja printtimedioiden foorumeilla)!

        Jos sinä et ole tuosta kuullut, tai yrität inttää vastaan, niin on tarkistamattakin selvää että olet itse sylttytehtaalta kotoisin.

        Sellaista suomalaista ei olekaan, ellei ole täysin kuurosokea tai täysi pelle, joka ei noista tietäisi, sillä ne ovat olleet monta kertaa esillä valtakunnan mediassa. Jumalauta, Pietarin trollitehtaalta on ihan elävää videokuvaa käyty salaa kuvaamassa! Ai niin, mutta sinulle se valtakunnan media on pelkkä NATOn valheita syöttävä propagandakone.

        Suomi24:n suosio on hiipunut vuosien varrella, mutta koska Venäjän trollit saadaan niin helposti heitetyksi ulos esimerkiksi printtimedioiden foorumeilta heti kun heidät havaitaan, heidän on helppo täällä yrittää vaikuttaa ihmisiin kun tämä ei esimerkiksi vaadi rekisteröitymistä.


    • Anonyymi

      Trollausviestien määrä tulee räjähtämään kun Nato-eduskuntakeskusetlu alkaa. Tullaan näkemään mm,
      - Ukrainann mustamaalaamista
      - Nato myönteisten poliitikkojen mustamaalaamista
      - Naton demonisointia
      - Urainalaisten pakolaisten mustamaalaamista
      jne.

      Onko oikea keskustelu edes mahdollista jatkossa, vai tuleeko Suomi24:Stä pelkkä trollien temmellyskenttä?

      Suomi24 moderoinnin surkea taso on nähty ja sen varaan ei voi laskea mitään.

      • Anonyymi

        Parempi olis, että koko saitti suljettaisiin. Tietääkö joku, missä tämä pulju fyysisesti sijaitsee?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi olis, että koko saitti suljettaisiin. Tietääkö joku, missä tämä pulju fyysisesti sijaitsee?

        Luulisin että Suomi24 on ostaa kapasiteetin pilvestä.
        Firman fyysinen osoite on Punavuoressa Pursimiehenkadulla.


    • Anonyymi

      Ollu mielessä, että voisiko nuo anonymousin tyypit auttaa tämän palstan saamisessa asiallisempaan tilaan.

    • Anonyymi

      Kuka laittaa liikkeellä kansalaisaloitteen Suomi24:n sulkemiseksi täysin epäonnistuneen moderoinnin vuoksi.

    • Anonyymi

      Tässä on mielenkiintoinen juttu:
      https://www.hs.fi/visio/art-2000008668762.html


      ".....Hursti kertoo, miten yhden Venäjällä operoivan verkkotoimijan blokkaus johti yllättävään lopputulokseen.

      ”Tämän yhden blokkauksen jälkeen Kanadaan suunnattu anti-covid -materiaali väheni 95 prosenttia. Saimme napanuoran poikki.” ..."

    • Anonyymi

      Ryssätrollit ja NATO-trollit ulos!

      Samanlaisia valheiden levittäjiä molemmat.

      • Anonyymi

        Huomaatteko kuinka tuossa taas Putinin trolli yrittää levittää savuverhoa ja sen avulla vihjailla myös whataboutismia. Hän haluaa viestinsä pysyvän mahdollisimman pitkään esillä, joten hän ottaa muka puolueettoman aseman. Mutta siinäkin hän pyrkii nostattamaan vihaa tavallisia venäläisiä kohtaankäyttämällä sanaa "ryssä", samalla kun hän yrittää esittää että palstoilla olisi muka jonkinlaisia NATO trolleja jotka valehtelevat.

        Selvästikään nuo Putin trollit eivät ole lukeneet tämän ketjun viestejä, joissa on kerrottu millaisia taktiikoita Putin trollit yrittävät käyttää. Enkä toisaalta ihmettele, sillä heillä ei ole työpäivässä kovinkaan paljon aikaa lukea mitään, kun heidän pitää ensin kehitellä argumentteja, joita he alkavat sitten loppupäivän ajaa läpi länsimaiden foorumeilla.


    • Anonyymi

      Sananvapautta ei saa uhrata. Pian ei saa sanoa mitään, mitä suvaitsevaisto ei hyväksy

    • Anonyymi

      Putinin trollit, palstan vakiokalustoa

    • Ylläpito ei tunnu poistavan nykyisin enää edes täysin selkeää häiriköintiäkään.

    • Anonyymi

      Putinin trollit pohjasakkaa

    • Anonyymi

      Kurva Putin

    • Anonyymi

      Epäisänmaalliset Suomen Putinin trollit on pohjasakkaa

      • Anonyymi

        Mieluummin parasta A-luokkaa ja toivottavat Putinin sotilaat Suomeen tekemään natsipuhdistusen.


    • Anonyymi

      Suomen epäisänmaalliset Putinistit ovat Putinin trolleja, Suomen pohjasakkaa

      • Anonyymi

        mutta isänmaalliset putinistit ovat tämän maan parhaimmistoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta isänmaalliset putinistit ovat tämän maan parhaimmistoa.

        Putinistit ovat isänmaallisia ainoastaan Venäjälle.


    • Anonyymi

      Uskomattoman typeriä ovat nuo Huuhtaset ja Korhoset. Eikö ne muka edes tajua pelaavansa Kremlin pussiin?

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      373
      3305
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      151
      1320
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1198
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      142
      1045
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      764
    7. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      737
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      727
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      709
    Aihe