The Twin - Paha kaksonen

Anonyymi

4

1402

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tosi suomalainen. Pääosassa australialainen näyttelijä ja kuvattu Virossa. Suomalainen rahoitus. Haloo 🇫🇮 en katso

    • Anonyymi

      Tuli juuri katsottua. Visuaalisesti ihan hyvä ja näyttelijätkin hoitavat hommansa. Tarinakin on ihan asiallinen, tai ainakin toimivaan kauhudraamaan riittävä. Puitteet ja maisemat sopivia romanttiseen kauhuelokuvaan Mutta jää siltikuitenkin elokuvana keskinkertaiseksi ja välillä pikakelasinkin eteenpäin. Mikä siis meni pieleen, koska jäi kokemuksena niin epä tyydyttäväksi. Vastaus on: musiikki. Ajaa kyllä asiansa, mutta ei sen enempää. No, tuo on kyllä valitettava trendi nykyään kauhuelokuvissa, että musiikki tehdään "vasemmalla kädellä" huitaisten. Aiempina vuosikymmeninä musiikki oli hyvin tärkeä osa kauhuelokuvia. Mitä olisivat esimerkiksi brian de palman klassikot ilman musiikkiaan. Elokuviin sävellettiin usein myös teemakappale, joka jäi mieleen. Ihan ensimmäisiä katsomiani kauhuelokuvia teatterissa oli "julian painajainen", josta en erityisemmin vain vähän elokuvia nähneenä nuorena miehenä pitänyt, mutta musiikki jäi mieleen ja teki katsomiskokemuksesta silti jotenkin mieleenjäävän. Lähes kaikki kauhuelokuvat piti teatterissa kuitenkin katsataa sen jälkeen kun näin brian de palman elokuvan "the fury". Hohtokin, jonka niinkään näin teatterissa. on vahva myös musiikillisesti.

      • Anonyymi

        Jotkut elokuvat toimivat hyvin ilman musiikkiakin tai ihan minimalistisella musiikilla, mutta kauhuelokuvat useinkaan eivät toimi. Emotionaalisesti ja tunnelmallisestkin heikko elokuva tuo "the twin", mutta vika ei ole mielestäni näyttelijöissä, vaan musiikissa ja sen käytössä.


    • Anonyymi

      tilasin viaplayn ja katsoin tuon leffan. Tapahtumaköyhä Roskaelokuva.
      Ajanhukkaa! kyllä se niin on, että ennen elokuvatkin oli parempia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      419
      1861
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      150
      1207
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1131
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      111
      1110
    5. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1103
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      168
      937
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      773
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      689
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      664
    Aihe