Teollisuusliitto alkaa rahoittaa Paperiliiton lakkoa

Teollisuusliitolla on mistä ottaa, sillä se on varsin varakas ay-liitto. Nyt laitetaan nalle ja puuterinenä polvilleen. Tulee ryppyjä siniseen silkkipukuun ja ehkäpä vielä rumat polvipussit.
Teollisuusliitolla on 350 miljoonan euron osuus Kojamossa, että ei muuta, kuin jatkoa vaan Paperiliiton lakkoon. Eihän tuommoinen 2,2 miljoonaa euroa tunnu yhtään missään avustuksena Paperiliitolle, kun raha menee hyvään tarkoitukseen.
671367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

Heh, heh... menikös nyt jauhot kurkkuun niille paperimiesten vihaajille, jotka on jo pitkään ilkkuneet, että kyllä kohta palaavat nöyränä töihin, kun Paperiliitolta loppuu rahat lakkoavustuksiin.

Äänestä
  • Miksi näistä rahoja ei käytetä Jokilaakson juuston työntekijöiden palkkaetuihin?

    Äänestä

  • Taitaa paperiliitolta olla rahat lopussa, kun tarvii apua muilta liitoilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi näistä rahoja ei käytetä Jokilaakson juuston työntekijöiden palkkaetuihin?

    Vieläkös Jokilaakson Juuston ukko tekee ja myy juustoja Venäjälle? Sillähän oli vielä 10 vuotta sitten juustojen myyjänä Venäjälle nainen, jolla oli Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisuus. Nainen kehuskeli vielä meille muille työntekijöille, että ei hän aio Venäjän kansalaisuudesta koskaan luopuakaan. T****a oli se nainen. Oli kyllä niin viimeisen päälle Neuvostoliiton kasvatti, kuin vain ihminen voi olla. Onneksi on jäänyt jo eläkkeelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi näistä rahoja ei käytetä Jokilaakson juuston työntekijöiden palkkaetuihin?

    Miksei edes uusiin leipurihattuihin ?? On se makee näky kun isolla miehellä on sellainen päässä.

    Äänestä

  • Ei riitä paperoosit pitkään taisteluun.

    Äänestä

Jonnet ei ymmärrä, mitä sana solidaarisuus tarkoittaa? Se tarkoittaa juuri tuota, mitä Teollisuusliitto teki Paperiliiton hyväksi.

Äänestä
  • Paperiteollisuuden ulkopuoliset onkin sitten 'paskaduunareita', ainakin siihen saakka kunnes paperipertsa tarvitsee solidariteettia likviditeetin tueksi.

    Äänestä

Eiköhän kohta tuo Jämsänkoski suljeta niin loppuu tämä selluköpien öyhötys...

Äänestä
  • eihän sitä nyt suljeta, kun sanomalehtipaperista on jo huutava pula. nyt puristetaan nallelta ja jussilta palkat kohdalleen, ennen kuin paperia taas ryhdytään tekemään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eihän sitä nyt suljeta, kun sanomalehtipaperista on jo huutava pula. nyt puristetaan nallelta ja jussilta palkat kohdalleen, ennen kuin paperia taas ryhdytään tekemään.

    Upmmä on hienosti työläisen asialla, ei suostunut muiden linjaan palkankorotuksissa. Nyt odotellaan mihin inflaatio päätyy niin saadaan oikea prosentti palkkoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eihän sitä nyt suljeta, kun sanomalehtipaperista on jo huutava pula. nyt puristetaan nallelta ja jussilta palkat kohdalleen, ennen kuin paperia taas ryhdytään tekemään.

    Varmasti suljetaan. Muutama vuosi vielä, ja paperina lehtensä lukevat ovat hävinneet sukupuuttoon.

    Äänestä

Ei tässä mikään kiire töihin ole. t. Paperimies

Äänestä
  • Samaa mieltä, katotaan sitten syksymmällä!(voi olla ettei kiinnosta) 2.paperimies.

    Äänestä

  • Ei varmasti olekkaan kiirre. Se työpaikka meni jo, ja luhmuja mitään osaamattomia paperi reppanoita ei palkkaa kukaan.

    Äänestä

Sulkis ny ainakin kosken tehtaan.

Äänestä

Kyllä ne Jämsänkosken työtä pelkääviltä paperimiehiltä rahat vielä loppuu...
Tässä maailman tilanteessa epäisänmaallista sakkia.
Noh itse he piipunsavut sammuttavat.

Äänestä
  • Juuri niin.
    Pakkolaki ja miehet töihin.
    Uskomatonta touhua kun paperitehtaaseen ei löydy tekijöitä.
    Ei ole kateellisuutta jos totean että palkat on koulutukseen nähden aivan kohtuuttomat.
    Tutkija 4200 e/kk

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri niin.
    Pakkolaki ja miehet töihin.
    Uskomatonta touhua kun paperitehtaaseen ei löydy tekijöitä.
    Ei ole kateellisuutta jos totean että palkat on koulutukseen nähden aivan kohtuuttomat.
    Tutkija 4200 e/kk

    Nythän on taas paikkoja auki, ei muuta kuin hakemaan paperitehtaalle! 👍🏻

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri niin.
    Pakkolaki ja miehet töihin.
    Uskomatonta touhua kun paperitehtaaseen ei löydy tekijöitä.
    Ei ole kateellisuutta jos totean että palkat on koulutukseen nähden aivan kohtuuttomat.
    Tutkija 4200 e/kk

    rupea tekemään vuorotöitä niin saat suuremmat ansiot ja saat olla viikonloppuisin, yöllä ja juhlapyhinä töissä.

    Äänestä

Tämän ketjun aloittaja kehui että nyt on rahaa taas liitolla jatkaa lakkoa.
Millä vuosikymmenellä tämä paperimies elää?
t.Vappumarsilla muutama punalippu

Äänestä
  • Eipä ole enää Talonpoikaismarssilla näkynyt sitä muutamaakaan heppua....

    Äänestä

  • Nordean työntekijä anasti varakkaalta asiakkaalta 673 938 euroa
    Nalle johdossa. Kuinka paljon nalle tuhlaa osakkeenomistajien rahaa umpilla
    Kuinka nalle luulee korjaavansa johamiensa firmojen maineen vai onko se mennyt jo ikiajoiksi

    Äänestä

Alkaa muistuttaa vapaa-ajattelijaa liitossa pikkuhiljaa.

Äänestä
  • Vapaa ajattelija liitossa?
    Eikös ajattelu ole kielletty siellä,
    Tyhmyys joukossa tiivistyy

    Äänestä

Nythän se Suomen ahne porvari saa sitä kauan kaipaamaansa halpatyövoimaa, kun Ukrainasta on tulossa Suomeen 40 - 80 tuhatta sotaa pakoon lähtenyttä. Vuonna 2015 syksyllä Suomeen tuli 32 000 hiekkaprinssiä sun muuta lorvailijaa, mutta eihän ne tänne töitä tulleet tekemään, vaan hakemaan itselleen loppuelämän mittaista täysylöspitoa. Rahakaan ei ollut ongelma, kun sitä sai aina vaan lisää "taikaseinästä". Tuolla Helsingin Itäkeskuksessa ne läpsyttelevät nykyisin sandaaleitaan Jämsän kuntapaikoillekin aikoinaan asumaan päässeet. Eipä mehtäkylä nimeltä Jämsä heitä kiinnostanut kovinkaan pitkään.
Ukrainalaiset tekee sentään töitä, kun vaan saadaan pidettyä huoli siitä, että saavat TES:n mukaisen korvauksen tekemästään työstä. Kyllä kohta pitäisi löytyä työntekijöitä niillekin paikoille, joihin ei ole saanut edes TES:n mukaisella palkalla suomalaisia työntekijöitä.
Kyllähän sillä TES:n mukaisella huonollakin kitupalkalla elää ukrainalainenkin, jos valtio maksaa heille sitten muun asumisen ja elämisen.
Kapitalisti lihottaa rahapussiaan halpatyövoimalla ja valtio saa sitten elättää kitupalkalla töitä tekevät maahanmuuttajat. Näinhän se viekas kapitalisti on sen homman suunnitellut...

Äänestä
  • upm n vanha taistolainen etunenässä. jussi ja nalle haluaa jäädä historiaan
    1 ideoloogisina voittajina
    2.tyhmimpinä johtajina
    3.hävinneinä kommunisti/kapitalisteineinä
    4. he saavat siis tasapelin (kapitalisti/kommunisti)
    5Saisi yhtiökokous antaa kenkää moisille öykkäreille
    ja firman maineen pilaajille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    upm n vanha taistolainen etunenässä. jussi ja nalle haluaa jäädä historiaan
    1 ideoloogisina voittajina
    2.tyhmimpinä johtajina
    3.hävinneinä kommunisti/kapitalisteineinä
    4. he saavat siis tasapelin (kapitalisti/kommunisti)
    5Saisi yhtiökokous antaa kenkää moisille öykkäreille
    ja firman maineen pilaajille.

    Tuntemattoman sotilaan viisaus:
    "Tämä ei ole mikään punakaarti, jossa komppanianpäälliköt valitaan huutoäänestyksellä"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuntemattoman sotilaan viisaus:
    "Tämä ei ole mikään punakaarti, jossa komppanianpäälliköt valitaan huutoäänestyksellä"

    Joka hevoselle löytyy ohjastaja.
    Kenkää kommari nallelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuntemattoman sotilaan viisaus:
    "Tämä ei ole mikään punakaarti, jossa komppanianpäälliköt valitaan huutoäänestyksellä"

    Jatkaen on myös sanottu ,että "jos ei edestä osu niin takaa osuu"... tais olla myös
    sama romaani.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuntemattoman sotilaan viisaus:
    "Tämä ei ole mikään punakaarti, jossa komppanianpäälliköt valitaan huutoäänestyksellä"

    Tarkoittaen:
    -täältä on ihan turha huudella

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoittaen:
    -täältä on ihan turha huudella

    Miksi huutelet sitten?

    Äänestä

  • Mykolat korvaa Jämsänkosken perseellä istujat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    upm n vanha taistolainen etunenässä. jussi ja nalle haluaa jäädä historiaan
    1 ideoloogisina voittajina
    2.tyhmimpinä johtajina
    3.hävinneinä kommunisti/kapitalisteineinä
    4. he saavat siis tasapelin (kapitalisti/kommunisti)
    5Saisi yhtiökokous antaa kenkää moisille öykkäreille
    ja firman maineen pilaajille.

    Koska eivät maksa sinulle lääkärin palkkaa mittarien lukemisesta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mykolat korvaa Jämsänkosken perseellä istujat?

    Milläs sinä istut?
    Anatomian ihme?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska eivät maksa sinulle lääkärin palkkaa mittarien lukemisesta?

    Sähkäri lukee mittarit, hyvää ja arvokasta työtä
    Ammattimies verrattuna upm n johtajiin.

    Äänestä

Se on hyvä piikki nallen ja jussin lihaan, kun on duunaripuolella raha-asiat kunnossa ja mahdollisuus jatkaa lakkoa vieläkin pidemmälle.

Äänestä
  • taitaa niiden komukoiden jotka ovat selluköpeinä haistatelleet mahtitulolla käydä tällä kertaa köpelösti,koska työn tuottavuus ei korreloi ansiotasoon...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    taitaa niiden komukoiden jotka ovat selluköpeinä haistatelleet mahtitulolla käydä tällä kertaa köpelösti,koska työn tuottavuus ei korreloi ansiotasoon...

    Herranjestas sivistyssana löytyi.
    Älä sää spekuloi globaalisilla argumenteillä
    se korreloituu sun ansiotasoon ja äo

    Äänestä

Siellä on jo menossa Nallen ja Jussin joutsenlaulu. Jäävät UPM:n historian kirjoihin surkeina epäonnistujina.

Äänestä
  • Miten senkin asian ajatteleen. Mutta on ne semmosia veijareita jotta kohta on taas tyhjiä halleja tarjolla. Paperi tollot saa L-tilit ja Jussit saa muutaman millin hyvästä työstä.
    Jos sieltä tehtaalta jää työikäistä porukkaa, niin voisitteko muuttaa johkin toiseen kylään.
    Me muut työssä käyvät ei pystytä elättää kun Kaipolan luhmut. Tyhmäkin näkee, että näillä
    päättäjillä on selkeet sävelet, ei ne muuten näin kauan seisottas koneita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten senkin asian ajatteleen. Mutta on ne semmosia veijareita jotta kohta on taas tyhjiä halleja tarjolla. Paperi tollot saa L-tilit ja Jussit saa muutaman millin hyvästä työstä.
    Jos sieltä tehtaalta jää työikäistä porukkaa, niin voisitteko muuttaa johkin toiseen kylään.
    Me muut työssä käyvät ei pystytä elättää kun Kaipolan luhmut. Tyhmäkin näkee, että näillä
    päättäjillä on selkeet sävelet, ei ne muuten näin kauan seisottas koneita.

    Tyhmäkin näkee millain ää.....ö on edellisen kirjoittaja. Mielenterveys puoli on ilmaista
    kaikille myös upm n johdolle

    Äänestä

Nalle ja Jussi luuli, että paperiduunareilta perseet aukeaa muutaman viikon lakkoilun jälkeen. Eihän ne mihinkään aukea ja muut liitot tukevat rahallisesti Paperiliittoa, jos alkaa Paperiliitolla työttömyyskassa vajenemaan.
Tuli mukavasti vielä tuo kaupankäynnin loppuminen Venäjän kanssa jelppaamaan paperimiehiä.
Ei Nalle ja Jussi nähneet omasta kristallipallostaan, että sanomalehtipaperin tuonti Venäjältä loppuu. Tyhmyydestä sakotetaan...

Äänestä
  • Aikansa kutakin tehas ku suljetaan, niin genessä tarvii paikkoja lisätä.

    Äänestä

Tulee nyt väkisinkin mieleen, voiko Teollisuusliitto ilman jäsenistönsä hyväksyntää luovuttaa varojaan toisen liiton lakkolaisille.
Vai onko tämä nyt sellainen kolhoosi, että kaikki kerralla samaan konkurssiin?

Äänestä
  • Tulee nyt väkisinkin mieleen, että juuri näin työntekijöiden yhteistyön täytyykin toimia. Yhdessä olemme enemmän.

    Äänestä

Tämä on kun joku sarja, kiinni, auki. Kiinni niin loppuu jorinat.

Äänestä

Seuraavassa UPM:n yhtiökokouksessa Nallelta ja Jussilta silitetään päätä niin että luu paistaa. Miksi yhtiön osakekurssi putoaa, miksi osinkotulot pienenee, miksi paperikoneet ei pyöri, vaikka paperilla on nyt hyvä kysyntä?
Pitääkö laittaa miehet vaihtoon johtopaikoille? Eihän ne duunarien palkat ole kuin muutama hassu prosentti yhtiön liikevaihdosta. Se on aivan sama, maksetaanko duunarille peruspalkkana 30 € vaiko 50 € tunnilta. Pääasia että koneet pyörii ja paperia tulee!
Nyt Jussi... aikuinen mies. Ne akkamaiset nenän puuteroinnit pitää loppua ja paperikoneet pyörimään, niin kuin olisi jo!

Äänestä
  • Mietippä isekses miksi Suomessa pitäisi maksaa 50€ jos Saksassa samasta työstä maksetaan 30€ ja saksalainen tekee 200 h enemmän töitä vuodessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mietippä isekses miksi Suomessa pitäisi maksaa 50€ jos Saksassa samasta työstä maksetaan 30€ ja saksalainen tekee 200 h enemmän töitä vuodessa.

    Saksassa on kaikki tuotteet ja hyödykkeet sekä eläminen niin paljon halvempaa, mitä Suomessa on. Milläpä muulla kuin suuremmalla tuntipalkalla se ero kurotaan umpeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mietippä isekses miksi Suomessa pitäisi maksaa 50€ jos Saksassa samasta työstä maksetaan 30€ ja saksalainen tekee 200 h enemmän töitä vuodessa.

    Saksassa ei pyöris yhtään paperikonetta jos ei valtio tukis niitä, energia on sen verran kallista siellä. Tämä vääristää kilpailun vs Suomi. Tilauksia myös siirretään Saksaan jotta niiden koneille saadaan tarpeeksi korkea käyntiaste ja jotta valtio rahoittaa sitten erergiatukien muodossa. Tämä ja irtisanomisen vaikeus pitää Saksan koneet käynnissä. Paljonko Suomi työntää yritystukea UPM:lle joka tuottaa 1,5 mrd euroa voittoa, mielestäni tuelle ei ole edes perustetta joka valuu osinkoina ympäri maailmaa. Eikä se suomalainen työntekijä kalliimpi ole, täällä on paljon parempi tuottavuus tonnia/henkilö. Tämä on vaan UPM:n mediapeliä joka tyhmiin lampaisiin uppoaa kuin väärä raha.

    Äänestä

Kosken laitos ei pyöri ikänä enään. Suomessa.

Äänestä
  • Taas rikkinäinen kristallipallo.. Näitä ennustaja"eukkoja" on paljon näillä palstoilla.

    Äänestä

  • Kyllä pyörii kunhan UPM:n kaksi änkyrää taipuu. 👍🏻

    Äänestä

Nallella ja Jussilla on nyt ihan ikioma Waterloo menossa...

Äänestä

Perkeleesti on rikkureita, tai eihän ne niitä ole kun eronnut liitosta. Hyvä niin.

Äänestä
  • Missä?
    Voihan ne olla pomoiksi luokiteltavia kaiffareita

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä?
    Voihan ne olla pomoiksi luokiteltavia kaiffareita

    Kyllä koskella liitosta erosi duunareita ja koko lakko ajan olleet töissä. Voi olla ,että ovat viimeiset jotka halutessaan ovat jämsänkosken tehtaalla töissä. Eli on siellä porukkaa joka ajattelee tulevaisuutta.

    Äänestä

Onko teollisuusliiton väkee..
Sulku on päällä.

Äänestä
  • joo ja paltan ja ylempiä toimihenkilöitä

    Äänestä

Paperiliitto alkaa taipumaan. Hyvä Nalle ja Jussi.

Äänestä
  • Herää jo Herää jo.

    Äänestä

Stora Enso myy neljä paperitehdasta. Hyvä, hyvä... nyt vaan Paperliitto tiukkana UPM:n palkkaneuvotteluissa ja työnnätte piikkiä aina vaan syvemmälle Nallen ja Jussin lihaan.
Kyllä ne siitä alkaa pikku hiljaa kypsymään, kunhan ensin tulee UPM:lle tappiota riittävän monta kymmentä miljardia euroa. Nyt pistetään porvari polvilleen...

Äänestä

Nyt pistetään paperiporvaria polvilleen. Lakko jatkuu 30.4. 2022 asti, mikäli sopimusta ei synny ennen sitä.
Ei muuta kuin piikkiä syvemmälle Nallen ja Jussin lihaan. Jussilla alkaa jo nenä kiiltämään, että ei muuta, kuin lisää akkojen puuteria nenään vaan...

Äänestä

tämä nykyinen on hyvä systeemi. palkka maksetaan suoraan kotiin, eikä tarvitse lähteä mihinkään työmaalle. jatketaan tätä...

Äänestä
  • kannatetaan !!

    Äänestä

Ihan mahtavaa,liksa kotiin.Kerkiää puuhastelemaan muita hommeleita

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Teollisuusliitolla on mistä ottaa, sillä se on varsin varakas ay-liitto. Nyt laitetaan nalle ja puuterinenä polvilleen. Tulee ryppyjä siniseen silkkipukuun ja ehkäpä vielä rumat polvipussit.
Teollisuusliitolla on 350 miljoonan euron osuus Kojamossa, että ei muuta, kuin jatkoa vaan Paperiliiton lakkoon. Eihän tuommoinen 2,2 miljoonaa euroa tunnu yhtään missään avustuksena Paperiliitolle, kun raha menee hyvään tarkoitukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu