Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Helvetin teinit!!

Minusta on jokseenkin outoa, että nykyään pidetään normaalina ns. teinisivujen katsomista.

Itse ainakin olen muutaman kerran järkyttynyt todella paljon, kun ihan ns. normaali sivulla onkin yhtäkkiä ollut tosi nuoria tyttöjä. Minun mielestäni pornon tekeminen ei ole mitään normaalia alle 18- vuotiaan hommaa. Kyllä siinä on aina kyse jonkinlaisesta hyväksikäytöstä, vaikka se tyttö siinä vaiheessa kuvittelisikin sen olevan itselleen ok tai tekevänsä hyvän työn.

Nyt varmaan moni sanoo, että kyllä 15- vuotias on täysin valmis seksiin. Seksiin kyllä, mutta ei pornoleffaan. Lisäksi: kuinka moni teistä pitäisi ok juttuna, jos pikku siskonne tekisi sellaista? Ei varmaan kuitenkaan kovin moni.

Itse menetin neitsyyteni 14- vuotiaana. Luulin olevani TOSI aikuinen. Mutta oikeesti se oli mulle todella traumaattista. Oikeestaan vasta muutaman viimeisen vuoden sisällä olen alkanut selvitä siitä uuden ihanan poikaystäväni myötä.

Poikaystäväni oli silloin 23- vuotias. Mietin nyt miltä tuntuisi, jos oma veljeni, joka on sen ikäinen olisi jonkun yläasteikäisen kanssa. Se tuntuisi aika kummalliselta ja sanoisin kyllä veljelleni muutaman valitun sanan. Myös veljeni oli sitä mieltä, ettei sellainen tulisi kuuloonkaan.


Minun mielestä ihmisellä, joka haluaa katsella teinien kuvia on vikaa päässä. Se on jonkinlaista piilo pedofiliaa. Yrittää todistella itselleen, ettei ole kiinnostunut lasten kuvista, mutta silti saa kiksit epäaikuisten kuvista.


En ole mikään äärifeministi, en vastusta seksiä enkä masturbaatiota enkä pornoa. Mutta lasten ja nuorten hyväksikäyttöä vastustan. Ja sitä, miten kevyesti tähän asiaan suhtaudutaan.

Kuinka moni teistä antaa nettivihjeen nähdessään jotain sopimatonta? Käsi sydämelle.

Miettikää. Joku 13- vuotias voi näyttää 16- vuotiaalta. Jotku runkkaa tämän kuvan edessä kiihkoissaan. Mutta se on edellisenä kesänä se tyttö on ehkä leikkiny ehkä vielä barbeilla. Sillä on kummallisia kuvitelmia elämästä, julkkiksista ja kaikesta. Sen elämänkokemus on hvyin pieni, se ei tiedä vielä mitään ihmisistä ja elää täysin vanhempiensa varassa. Sitte joku tulee sanomaan, että tehdäänpä tyttö "leffa". Heikompi suostuu helposti. Sellanen, joka kaipaa hyväksyntää, suostuu.

Minäkin olisin 16- vuotiaanakin vielä lähtenyt suurinpiirtein kenen tahansa mukaan, joka ois vaan pitänyt musta ja kehunut mua.

Itse roikuin siinä vanhemmassa jätkässä vuosikaudet, vaikka se käytännössä raiskas mut monta kertaa. Elin muutenkin kuin viimeistä päivää tyyliin "jos me tän kanssa erotaan niin sitten kukaan ei koskaan enää rakasta mua ja oon aina yksin".

Nyt olen siis 26- vuotias ja elän erittäin tyydyttävässä parisuhteessa. En enää pelkää kaikkia miehiä ja seksiä. Tosin esim. työpaikalla, jos ihmiset alkavat kertoa seksi- vitsejä tms. saatan sillointällöin vielä saada paniikkikohtauksen.

Niin ja vielä tähän, etten pidä yhtään terveempänä sitä, että 13- vuotias poikakaan tekisi pornoleffaa. Pojathan sen ikäsenä saattaa vielä rakennella lumilinnoja, olla lumisotaa ja muutenkin leikkiä.


Niin ja se myös on ihan sairasta, kun joku ajattelee, että silloin kun ihminen alkaa masturboida, niin hän on valmis seksiin aikuisen kanssa! Varmaan aika moni on tyydyttänyt itseään jo 9- vuotiaanakin, mutta onko silloin valmis seksiin aikuisen kanssa? EI!

Tai pedofiilit, jotka sanoo, ettei ne ikinä KOSKIS lapseen, ne vaan kattelee kuvia. Siis eikö ne tajua, että ne kuvatut lapset ovat kärsineet?! Ja kyllä, myös se, joka katsoo "vain" kuvia, ON PEDOFIILI, eli seksuaalisesti kieroutunut. Ja sillon pitäs mennä äkkiä hoitoon.
167456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Olipa harvinaisen asiallista tekstiä tällä palstalla. Olen täysin samaa mieltä kanssasi, annetaan lasten olla lapsia, eihän edes 18-kesäinen ole vielä nupistaan välttämättä aikuinen. Itse ainakaan en ollut. Poikuuteni menetin (tai pääsin eroon) 19-vuotiaana ja olen ehtinyt erittäin hyvin mukaan järjen kanssa seksijuttuihin.

Äänestä

kyllä seksi. oli se sitten missä muodossa tahansa. on aikuisten asia. pennut oottakoot ja kypsykööt sen aikaa. kunnes paikat ovat "kypsyneet"

Äänestä

kaikki saatanan namustelijat pitäis laittaa linnaan ja kidutettavaksi saisivat ansionsa mukaan.

teinipennut on myös niin saatanan tyhmiä kuten kerroit,Joten sellaiset tulee kiertää kaukaa vasta 20v on järkeä päässä.

Äänestä

Tässä jutussa oli järkeä. Vähän pysäytti. Kiitos

Äänestä

...ei tosimiestä kiinnosta.

"Pikkutyttöjen" kuvista oikein huokuu vaikun ja murkkuikäisen kitkerä kainalohiki. Hyi hel***ti !

Ei kiitos !

Äänestä

Traumaattiset kokemukset ihmisen lapsuudessa ovat kaamea asia, jota ei kenenkään harteille toivo.

Haluaisin jakaa mieltäni kanssasi ja toivon ettet tuomitse minua heti. Sanon tässä nyt muutaman asian joka saattavat saada sinut näkemään punaista. Älä kuitenkaan heti vihastu vaan koeta lukea ihan ajatuksella ja harkiten.

Minä satun olemaan pedoseksuaali. En pidä sanasta "pedofiili", koska se nostattaa ihmisten karvat pystyyn ja tuo esiin mielikuvia hyväksikäyttäjistä ja vaarallisista rikollisista. Tälläinen minä en ole, enkä tule koskaan olemaan. Olen täysin tavallinen lainkuuliainen kansalainen, mutta seksuaalinen orientaationi on epänormaali.

Haluan siis tähdentää, että minun silmissäni lapset (tytöt, minun tapauksessani) ovat kauniita ja kiihottavia. Ihan nuoretkin, alta kymmenvuotiaat. En kuitenkaan ole hyväksikäyttäjä tai rikollinen. En ole ikinä lapseen kajonnutkaan. Enkä kajoa. Enkä ole ikinä katsonut mitään laitonta lapsipornoa, enkä sellaista etsinyt. En sellaista edes halua, enkä usko että pysyisin sellaisesta kiihottumaan.

Tiedostin jo noin 14-vuotiaana, että ei ole vallan normaalia pitää naapurin 9-vuotiasta tyttöä naapuriston kauneimpana olentona kun kaveriporukka kuolasi isosiskon perään ja hehkutti isoja tissejä.

Luuletko, että joku tälläistä seksuaalisuutta itselleen valitsisi? Kuvittele itse, millaiselta tuntuu kasvaa aikuiseksi maailmassa joka sanoo ja selittää, että itsesi kaltaiset ihmiset ovat pahinta mitä on?

Muistan kun nuorempana luin uutisia ja kuuntelin ihmisten mielipiteitä "pedofiileistä". Kaikki yleistettiin sieluttomiksi raiskaajiksi ja hirviöiksi. Pelkäsin, että minustakin on pakko tulla samankaltainen hyväksikäyttäjä.

Arvaa onko helppoa oppia hyväksymään itsensä, kun joka päivää miettii että "Olenkohan minä huomenna sellainen hirviö?"

Puhuit tuossa hieman "piilopedofiliasta", kun mainitsit teinien kuvien katselun. Sille orientaatiolle on ihan oma terminsäkkin, se on hebeseksuaalisuutta, eli teini-ikäisiin kohdistuva seksuaalivietti. Varsin yleinen miehillä. Tunnen paljon pedoja ja hebejä, netissä on yhteisöjä joissa meidänkaltaiset ihmiset voi jutella ja kirota paskaa maailmaa yhteen ääneen. Googlella löytyy. (ei siis mitään "pedofiilirinkejä" niinkuin uutisissa, vaan foorumeita pedoille ja hebeille joissa voi puhua)

Ilmaisit olevasi huolestunut lasten ja nuorten esiintymisessä pornossa. Niin olen minäkin. Pelkään varsinkin sitä, että rikolliset ja rikollisjärjestöt tekevät sellaisilla videoilla rahaa, aivan kuten huumeilla ja naiskaupalla. Rikolliset ja mafia käyttävät aina tälläisiä "kiellettyjä markkinoita" hyväkseen, koska he rikollisina ovat ainoat jotka tarjoavat kiellettyä ja laitonta materiaalia asiakaskunnalle joka on aina ollut olemassa eikä mene minnekkään. Kieltolakihan teki viina-trokareista rikkaita. Sama asia. On myös olemassa business-miehiä jotka repivät hirveät rahat laillisilla lapsikuvilla. Siis otetaan lapsista kuvia vaikka bikinit tai alusvaatteet päällä ja myydään pedoseksuaalisille kovaan hintaan. Katso vaikka http://www.childsupermodels.com/ -portaalia. Markkinat ovat suuret. Tuo "child-model" sivusto on kyllä täysin laillinen eikä malleja hyväksikäytetä, mutta esim. venäläinen mafia repii laittomilla videoilla suuret voitot.

Minusta on hyvä, että noita laillisia lapsi-kuva sivuja on olemassa, koska parempihan se on että tällä orientaatiolla kirotut runkkaa noiden kuvien kanssa, koska noita malleja ei käytetät hyväksi tai tapeta rikoksen peittämiseksi.

Sanoit myös että kaltaisteni pitäisi mennä "hoitoon". Jos terveyskeskus tästä minut parantaisin, olisin aamulla ensimmäisenä jonossa. Valitettavasti tämä on seksuaalinen orientaatio, kuten homoseksuaalisuus, josta ei millään pillerillä päästä eroon.

Äänestä
  • Ei homoseksuaalisuutta ja pedofiliaa voi millään tasolla verrata keskenään. Homoseksuaalisuus ei ole mielestäni vain mikään yksi perversion muoto. Lisäksi homoseksuaalisuus on paljon muutakin kuin seksiä.

    Pedofilia ON sairaus. Älä anna itsesi luisua kuvitelmaan, että siitä ei voi parantua, joten sinun pitää pysyä sellaisena kuin olet. Silloin sinä annat ikäänkuin kieroutumallesi luvan. Tällainen ajattelutapa on hyvin yleistä pedofiilien keskuudessa.

    Minä olen saanut useaan otteeseen (mm. monista dokumenteista, keskusteluohjelmista, lehtiartikkeleista, kirjoista) sellaisen käsityksen, että pedofiliasta VOI parantua. Vaaditaan pitkäaikaista terapiaa ja työtä ja ennenkaikkea halua muuttua. Kaikki eivät tietenkään parannu, mutta ehkä viisainta olisi kuitenkin yrittää? Kannattaa ottaa yhetys vaikkapa lähimpään seksuaaliterapeuttiin.

    Ja vielä termeistä:

    Hetero-, homo ja bi- seksuaalisuus ovat seksuaalisia suuntautumisia.

    Sukupuoli voi olla mies tai nainen, lisäksi transsukupuolisia (oma syntymässä saatu sukupuoli ei tunnu omalta) ja transeksuaaleja (kumpaakin sukupuolta).

    Sitten tulevat SEKSUAALISET MIELTYMYKSET, PERVERISOT JA FIKSAATIOT.


    Vaikuttaa siltä, että yrität kovasti hakea hyväksyntää pedofilialle, käytät jopa nimitystä pedoseksuaali. Miksi? Miksi pedofilia pitäisi hyväksyä?

    Ja miksi koitat kerätä itsellesi säälipisteitä tyyliin "voi minua rassukkaa hirviötä"?

    Sinä et ole rassukka, vaan sairas.

    Ja järkyttäävää, että pidät jotain lasten uimapukusivuja laillisena runkkaus sivuna sinun laisillesi?

    Ja että teillä on jotain yhteisiä keskustelufoorumeita, missä surette omaa rassukkuuttanne, ja haette itsellenne ja toiminnallenne hyväksyntää.

    Kieroa.

    Kuvottaa ajatus sinusta jossain lasten uimarannalla miettimässä että "minähän vain katselen".

    Kyllä se katselukin on hyväksikäyttöä. Koska sinä sisälläsi tiedät, mistä fantasioit. Ja tajuatko, miten kammottavaa olisi tietää, että joku sinunlaisesi olisi katsellut vaikkapa minusta 6- vuotiaana otettuja uimapukukuvia?! Se olisi lähes sama, kun minuun olisi koskettu.

    Äänestä

  • Vuk kirjoitti:

    Ei homoseksuaalisuutta ja pedofiliaa voi millään tasolla verrata keskenään. Homoseksuaalisuus ei ole mielestäni vain mikään yksi perversion muoto. Lisäksi homoseksuaalisuus on paljon muutakin kuin seksiä.

    Pedofilia ON sairaus. Älä anna itsesi luisua kuvitelmaan, että siitä ei voi parantua, joten sinun pitää pysyä sellaisena kuin olet. Silloin sinä annat ikäänkuin kieroutumallesi luvan. Tällainen ajattelutapa on hyvin yleistä pedofiilien keskuudessa.

    Minä olen saanut useaan otteeseen (mm. monista dokumenteista, keskusteluohjelmista, lehtiartikkeleista, kirjoista) sellaisen käsityksen, että pedofiliasta VOI parantua. Vaaditaan pitkäaikaista terapiaa ja työtä ja ennenkaikkea halua muuttua. Kaikki eivät tietenkään parannu, mutta ehkä viisainta olisi kuitenkin yrittää? Kannattaa ottaa yhetys vaikkapa lähimpään seksuaaliterapeuttiin.

    Ja vielä termeistä:

    Hetero-, homo ja bi- seksuaalisuus ovat seksuaalisia suuntautumisia.

    Sukupuoli voi olla mies tai nainen, lisäksi transsukupuolisia (oma syntymässä saatu sukupuoli ei tunnu omalta) ja transeksuaaleja (kumpaakin sukupuolta).

    Sitten tulevat SEKSUAALISET MIELTYMYKSET, PERVERISOT JA FIKSAATIOT.


    Vaikuttaa siltä, että yrität kovasti hakea hyväksyntää pedofilialle, käytät jopa nimitystä pedoseksuaali. Miksi? Miksi pedofilia pitäisi hyväksyä?

    Ja miksi koitat kerätä itsellesi säälipisteitä tyyliin "voi minua rassukkaa hirviötä"?

    Sinä et ole rassukka, vaan sairas.

    Ja järkyttäävää, että pidät jotain lasten uimapukusivuja laillisena runkkaus sivuna sinun laisillesi?

    Ja että teillä on jotain yhteisiä keskustelufoorumeita, missä surette omaa rassukkuuttanne, ja haette itsellenne ja toiminnallenne hyväksyntää.

    Kieroa.

    Kuvottaa ajatus sinusta jossain lasten uimarannalla miettimässä että "minähän vain katselen".

    Kyllä se katselukin on hyväksikäyttöä. Koska sinä sisälläsi tiedät, mistä fantasioit. Ja tajuatko, miten kammottavaa olisi tietää, että joku sinunlaisesi olisi katsellut vaikkapa minusta 6- vuotiaana otettuja uimapukukuvia?! Se olisi lähes sama, kun minuun olisi koskettu.

    Harvoin ihmisten mielikuvia näistä asioista voi oikaista korrektimpaan suuntaan, ja tuskin sinuakaan tässä onnistun vakuuttamaan. Jatketaan nyt kuitenkin.

    Minä tässä nyt meistä kahdesta nyt kuitekin olen se jonka asian kanssa on ikänsä elänyt ja muiden samanlaisten kanssa asiasta vuosia keskustellut. Sinä taas olet luonut kuvasi dokumenteista ja artikkeleista.

    Parantumisella lääkärit ja "ekspertit" tarkoittavat yleensä sitä, että rikoksen tehnyt pedo-monsteri saadaan kuriin niin ettei hän enää toista rikoksiaan.

    Haluan kuitenkin tähdentää, että ne lakia rikkovat pedoseksuaalit ovat todellakin VÄHEMMISTÖ keskuudessamme. Se vähemmistö on luovuttanut itsensä kanssa eikä enää luota siihen että voisi elää normaalia elämää, tai on vain yksinkertaisesti pimahtanut. Tunnen myös useita, jotka ovat aloittaneet lapsipornon katselun siitä pelosta, että jos ei itseään jollain tavalla pura saattaa hyväksikäyttää jotain lasta. Näin sitä on minulle perustellut neljä pedoa.

    Siis kyseessä on todellakin seksuaalinen orientaatio, jonka omaavista VALTAOSA on täysin lainkuuliaisia kansalaisia. Ihmismieltähän voi käännellä ja väännellä psykiatrin tuolissa kunnes hän uskoo olevansa itse Jeesus jos tarvetta on, joten kaippa silläkin tavalla siitä voi "parantua".

    Suurin osa orientaation omaavista ei kyllä usko sen olevan edes tarpeellista. Haluamme, että meitä alettaisiin ymmärtämään. Vertaukset homoseksuaali-vähemmistöön ovat yleisiä. Heitäkin pidettiin sairaina ja kieroutuneita sata vuotta sitten. Sanaa "pedoseksuaali" käytetään koska toivomme että ehkä tulevaisuudessa meidänkin olemassaolomme hyväksyttäisiin samalla tavalla. Toivomme vain, että ihmiset tajuavan meidän olevan ihan tavallisia ihmisiä.

    Etkö muuten tajua, että kun puhuttelet meitä hirviöinä, edesautat kaltaisteni tekemiä rikoksia? Usko pois, median ja ihmisten jatkuvalla vihalla ja uholla on SUURI syrjäyttävä ja päätäsekottava vaikutus.

    Etsi netistä joku pedo-foorumi ja tutki hieman. Tulet löytämään parisataatuhatta masentunutta, maailmaa vihaavaa yksilöä, jotka eivät voi jakaa salaisuuttaan edes sukulaisten tai puolisoidensa kanssa. Kaapissa olo ja jatkuva journalistinen paskavyöry niskaa tekevät yhdessä reippaasti hallaa henkiselle terveydelle.


    Jos laillisten bikini-kuvien katselu on mielestäsi suurikin rikos, mietippä seuraavaa:

    *Asut kerrostalossa.
    *Sinulla on perhe.
    *Naapurissa asuu pedoseksuaali.

    Haluatko, että kyseessä oleva naapuri on:

    A- Tasapainoinen, täysipäinen itsensä hyväksyvä ihminen, joka pitää sukupuoliviettinsä tyydytettynä runkkkaamalla bikini-kuvien kanssa.

    vai...

    B- Syrjäytynyt, paranoidi ja ihmisiä kartteleva paniikkihäiriöpotilas, joka elää niin kaapissa kuin olla ja voi, vältelle kaikkia lapsia 500 metrin säteellä koska "joku voi arvata jotain jos katson sinne päin!" ja jonka suurin pelko on että joku saa joskus selville hänen orientaationsa. Mies vihaa itseään, on alkoholisti ja omistaa aseen jolla toivoo joskus uskaltavansa tappaa itsensä.


    Kumpi on mielestäsi parempi vaihtoehto? Joko alat tajuta miksi tämän orientaation omaavat pitäisi saada hivutettua takaisin yhteiskuntaan ja yleisen hyväksynnän piiriin? Mitä enemmän meitä vihataan, sitä syrjäytyneemmäksi poppoo tulee ja sitä enemmän näitä päästänsä mahdollisesti sekoavia raja-tapauksia ilmenee.

    Äänestä

  • ...Että iso osa netti kuvien katselijoista on nuoria poikia ei se ole pedofiliaa. Enemmän sairasta ois jos 15 kesänen poika katselis jotain 30v porno tähden kuvia tosissaan. Miettikääpä sitä älkää aina omalle kohalle. Ei homo kuviakaan ole tarkoitettu heteroille eli he ei niitä katso sama pätee tähänkin. Teinit tykkää teineistä ja papat mummuista. Sori jos tää jotakuta loukkaa mut asia on niin.

    Äänestä

  • Teini poika kirjoitti:

    ...Että iso osa netti kuvien katselijoista on nuoria poikia ei se ole pedofiliaa. Enemmän sairasta ois jos 15 kesänen poika katselis jotain 30v porno tähden kuvia tosissaan. Miettikääpä sitä älkää aina omalle kohalle. Ei homo kuviakaan ole tarkoitettu heteroille eli he ei niitä katso sama pätee tähänkin. Teinit tykkää teineistä ja papat mummuista. Sori jos tää jotakuta loukkaa mut asia on niin.

    On hiukan eri asia, jos joku 15- vuuotias tyttö omasta halustaan esittelee itseään sinulle henkilökohtaisesti esim. web kameran kautta.

    Jos joku aikuinen laittaa sen 15- vuotiaan harrastamaan seksiä kameran edessä, niin se on hyväksikäyttöä. Ei sitä vähennä se, että katsojakin on nuori.

    15- vuotailla voi olla vielä hyvin kehittymätön maailmankuva ja aivan kummallisia haaveita ja odotuksia.

    Minä ainakin myönnän olevani 15- vuotiaana täysi idiootti. Hypin suorastaan seinille onnesta, jos joku edes vilkaisi minuun. Oli tärkeää olla haluttu ja huomattu, keinolla millä hyvänsä. Ja maailma saattoi romahtaa pelkästään siitä, että näki sen ihastuksensa kävelemässä kadulla jonkun muun kanssa. Sitten suunniteltiin suurinpiirtein jo itsaria. Myös seksistä oli todella outoja kuvitelmia. Minäkin menetin neitsyyteni jo 14- vuotiaana. Mutta vain siksi, että minulla oli tunne, että niin TÄYTYY tehdä ja että kaikki muut ovat jo olleet sängyssä, vaikka se ei pitänytkään paikkaansa.

    Äänestä

  • Kaappi-pedo kirjoitti:

    Harvoin ihmisten mielikuvia näistä asioista voi oikaista korrektimpaan suuntaan, ja tuskin sinuakaan tässä onnistun vakuuttamaan. Jatketaan nyt kuitenkin.

    Minä tässä nyt meistä kahdesta nyt kuitekin olen se jonka asian kanssa on ikänsä elänyt ja muiden samanlaisten kanssa asiasta vuosia keskustellut. Sinä taas olet luonut kuvasi dokumenteista ja artikkeleista.

    Parantumisella lääkärit ja "ekspertit" tarkoittavat yleensä sitä, että rikoksen tehnyt pedo-monsteri saadaan kuriin niin ettei hän enää toista rikoksiaan.

    Haluan kuitenkin tähdentää, että ne lakia rikkovat pedoseksuaalit ovat todellakin VÄHEMMISTÖ keskuudessamme. Se vähemmistö on luovuttanut itsensä kanssa eikä enää luota siihen että voisi elää normaalia elämää, tai on vain yksinkertaisesti pimahtanut. Tunnen myös useita, jotka ovat aloittaneet lapsipornon katselun siitä pelosta, että jos ei itseään jollain tavalla pura saattaa hyväksikäyttää jotain lasta. Näin sitä on minulle perustellut neljä pedoa.

    Siis kyseessä on todellakin seksuaalinen orientaatio, jonka omaavista VALTAOSA on täysin lainkuuliaisia kansalaisia. Ihmismieltähän voi käännellä ja väännellä psykiatrin tuolissa kunnes hän uskoo olevansa itse Jeesus jos tarvetta on, joten kaippa silläkin tavalla siitä voi "parantua".

    Suurin osa orientaation omaavista ei kyllä usko sen olevan edes tarpeellista. Haluamme, että meitä alettaisiin ymmärtämään. Vertaukset homoseksuaali-vähemmistöön ovat yleisiä. Heitäkin pidettiin sairaina ja kieroutuneita sata vuotta sitten. Sanaa "pedoseksuaali" käytetään koska toivomme että ehkä tulevaisuudessa meidänkin olemassaolomme hyväksyttäisiin samalla tavalla. Toivomme vain, että ihmiset tajuavan meidän olevan ihan tavallisia ihmisiä.

    Etkö muuten tajua, että kun puhuttelet meitä hirviöinä, edesautat kaltaisteni tekemiä rikoksia? Usko pois, median ja ihmisten jatkuvalla vihalla ja uholla on SUURI syrjäyttävä ja päätäsekottava vaikutus.

    Etsi netistä joku pedo-foorumi ja tutki hieman. Tulet löytämään parisataatuhatta masentunutta, maailmaa vihaavaa yksilöä, jotka eivät voi jakaa salaisuuttaan edes sukulaisten tai puolisoidensa kanssa. Kaapissa olo ja jatkuva journalistinen paskavyöry niskaa tekevät yhdessä reippaasti hallaa henkiselle terveydelle.


    Jos laillisten bikini-kuvien katselu on mielestäsi suurikin rikos, mietippä seuraavaa:

    *Asut kerrostalossa.
    *Sinulla on perhe.
    *Naapurissa asuu pedoseksuaali.

    Haluatko, että kyseessä oleva naapuri on:

    A- Tasapainoinen, täysipäinen itsensä hyväksyvä ihminen, joka pitää sukupuoliviettinsä tyydytettynä runkkkaamalla bikini-kuvien kanssa.

    vai...

    B- Syrjäytynyt, paranoidi ja ihmisiä kartteleva paniikkihäiriöpotilas, joka elää niin kaapissa kuin olla ja voi, vältelle kaikkia lapsia 500 metrin säteellä koska "joku voi arvata jotain jos katson sinne päin!" ja jonka suurin pelko on että joku saa joskus selville hänen orientaationsa. Mies vihaa itseään, on alkoholisti ja omistaa aseen jolla toivoo joskus uskaltavansa tappaa itsensä.


    Kumpi on mielestäsi parempi vaihtoehto? Joko alat tajuta miksi tämän orientaation omaavat pitäisi saada hivutettua takaisin yhteiskuntaan ja yleisen hyväksynnän piiriin? Mitä enemmän meitä vihataan, sitä syrjäytyneemmäksi poppoo tulee ja sitä enemmän näitä päästänsä mahdollisesti sekoavia raja-tapauksia ilmenee.

    Et itse huomaa ollenkaan, miten kieroutunutta tekstisi on.

    Sinä siis uhkailet sillä, että JOS SINUA JA "ORIENTOITUMISTASI" EI HYVÄKSYTÄ NIIN SINÄ JA MUUT SINUN KALTAISESI LOPULTA ALKAVAT KÄYDÄ LASTEN KIMPPUUN?!

    Rinnastat yhä homoseksuaalisuuden ja pedofilian keskenään.

    Pitäisikö siis sinun mielestäsi myös esim. nekrofilia ja eläimiin sekaantuminen käsittää vain erilaisina seksuaalisina suuntautumisina?

    Koita nyt ymmärtää tämä: Seksuaalisia suuntautumisia on vain kolme; heterseksuaalinen, homoseksuaalinen ja biseksuaalinen. Kaikki muu niiden jälkeen tuleva on erilaisia fetissejä, perversioita yms.

    Sinun mukaasi "pedoseksuaali" siis on henkilö, joka ei koskaan harrasta seksiä muuten kuin itsensä kanssa.

    Homoseksuaalille on kuitenkin luonnollista harrastaa seksiä seksuaalisen suuntautumisensa mukaan eli esim. mies harrastaa toisen miehen kanssa seksiä, molemmat vapaasta tahdosta.

    Pedofiili, joka harrastaa seksiä lapsen kanssa tai edes esim. paljastaa itsensä lapselle, tekee vakavan rikoksen ja vahingoittaa lasta PYSYVÄSTI.

    Lapset eivät ole normaalin ihmisen mielestä sen enempää seksuaalisia kuin talitintit, oravat tai ikkunalaudalla kasvava kaktus.

    Huomaa, ettei sinulla ole minkäänlaista käsitystä pedofilian vahingollisuudesta lapselle.

    Lapset ovat muutenkin hyvin herkkiä ja ihmisen kasvuun vaikuttavat hyvin pienetkin asiat. Pieni muutos, esim. muuttaminen toiselle paikkakunnalle tai se, kun koulutoveri haukkuu lihavaksi ohimennen välitunnilla, tai se että valitaan aina viimeiseksi urheilujoukkueeseen voi jo vaikuttaa ajatteluun.

    Miten luulet jonkun irstaan sedän vaikuttavan? Positiivisestiko?

    Minuun esim. vaikutti todella traumaattisesti seuraava juttu:

    Joku pedofiili (tämän siis ymmärsin vasta myöhemmin) oli laittanut kirjeenvaihtoilmoituksen Tom& Jerry sarjakuvalehteen. Vastasin siihen. Jonkin ajan kuluttua sain karmivan kirjeen joltain 35- vuotiaalta mieheltä, joka oli liittänyt kirjeeseen mm. omia eritteitään. Poltin kirjeen paniikissa, enkä uskaltanut kertoa siitä kenellekään. Olin kuukausi tolkulla peloissani, itkin ja pelkäsin, että äijä tulee meille. Meni yö unet ja kaikki. Harkitsin jopa itseni tappamista! 10- vuotiaana. Mieti sitä!


    Vai että 200 000 pedofiilia Suomessa? Älä viitsi.


    Ja jos naapurissani asuisi pedofiili, niin toivoisin hänen edes yrittävän hakeutua hoitoon ja ymmärtävänsä olevansa sairas.

    Toivoisin myös, että hän löytäisi jonkun muun tavan toteuttaa seksuaalisuuttaan kuin yksin runkkailu. Ehkä jonain päivänä hän voisi kokea tyydyttävän parisuhteen jonkun aikuisen kanssa?

    Paniikkihäiriö ja lasten karttaminen kertoo jo jotakin siitä, että ihminen ei ole "tavallinen", vaan hänen pitää mennä psykologille hoitamaan paniikkihäiriö ja seksuaalinen häiriintymisensä kuntoon.

    Keerotko vielä mitä hyötyä siitä olisi, jos pedofiilit hyväksyttäisiin? Sinun logiikkasi mukaan pedofilian hyväksyminen vähentäisi lapsiin sekaantumista (=lasten raakaa pahoinpitelyä). Eikö se pikemminkin antaisi joillekuille sinunlaisillesi pervoille luvan koskea johonkuhun lapseen? Se kun silloin luokiteltaisiin luonnolliseksi.

    Laki on sellainen kuin on, koska sillä ensisijaisesti pyritään suojelemaan lasta ja turvaamaan heille sellainen kasvuympäristö, että heistä jonain päivänä tulee terveitä aikuisia.


    Oletko koskaan miettinyt, mitkä seikat vaikuttivat siihen, että sinusta tuli sellainen kuin olet? Kenties itse olet joutunut kokemaan seksuaalista hyväksikäyttöä tai sitten jotenkin muuten kuvasi normaalista seksistä on vääristynyt ja olet alkanut kuvitella että seksi lapsen ja aikuisen välillä on ok?


    Ja mitä mieltä olet tuomioista, joita pedofiilit saavat? Pitäisikö niiden olla armollisempia vai tiukempia. Minun mielestäni ehdottomasti tiukempia. Esim. joku 20- vuotta linnaa ja hyvin intensiivistä terapiaa. Ja vielä linnasta pääsynkin jälkeen jatkuvaa terapiaa sekä valvontaa.


    Sinulla on omituinen harhakuvitelma siitä, että jos ihmiset kammoavat pedofiliaa sinussa, sinä olet muutenkin ihmisenä huono. Mutta eihän asia niin ole. Pedofiiliset ajatukset voivat hyvinkin olla ainut mätäpaiseesi sinussa, sitä minä en tiedä.

    Vielä tähän loppuun: Minua ei todellakaan kiinnosta tutustua mihinkään pedofiilien keskustelupalstoihin. Ne ovat varmasti täynnä sellaista kieroutunutta paskaa, jolla yritätte antaa pahoille teoillenne oikeutuksen (kyllähän esim. äärioikeistolaisetkin helposti alkavat ryhmässä uskoa, että naapurin somalin tappaminen on ok). Ja pelkästään sinun kanssasi tässä kirjoittaminen saa minut suuren ahdistuksen ja pelon valtaan.

    Äänestä

haluaisin lisätietoja teinisivuista ja naapurin somalista?

Äänestä

Kyllähän 14-15 vuotias on valmis seksiin, omasta mielestään ja sitähän he hakevatkin mutta kielletty mikä kielletty.

Äänestä
  • Mikään laki ei kiellä 14-15 vuotiaita harrastamasta seksiä keskenään. Suomessa, tai missään muuallakaan ei ole seksin harrastamisen alaikärajaa, ainoastaan suojaikäraja, joka on eri asia.

    Äänestä

kyllä itekin teinejä joskus jopa 12 vuotiaita himoitsen mutta tykkään myös yli 50v naisistakin. Pannu oon vaan täysikäsiä mutta nettiseksii harrastettu nuorten tyttöjen kanssa. Kerran saunassa runkkasin 12 vuotiaan sukulaistytön pakaroille

Äänestä
  • Minäkin runkkasin saunassa 12-vuotiaan sukulaistytön kanssa. Olin silloin itse vuotta nuorempi. Pointtini on, että on ihan normaalia, jos varhaisteinit tai jopa lapset puuhastelevat keskenään, jopa kokeilevat yhdyntää, mutta se ei kyllä ole ihan tervettä, jos aikuinen harrastaa netti- tai muutakaan 12 kesäisen kanssa. Moni aikuinen äijä vielä valehtelee nuorille tytöille netissä olevansa muka itsekin nuori poika.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Vuk kirjoitti:

Minusta on jokseenkin outoa, että nykyään pidetään normaalina ns. teinisivujen katsomista.

Itse ainakin olen muutaman kerran järkyttynyt todella paljon, kun ihan ns. normaali sivulla onkin yhtäkkiä ollut tosi nuoria tyttöjä. Minun mielestäni pornon tekeminen ei ole mitään normaalia alle 18- vuotiaan hommaa. Kyllä siinä on aina kyse jonkinlaisesta hyväksikäytöstä, vaikka se tyttö siinä vaiheessa kuvittelisikin sen olevan itselleen ok tai tekevänsä hyvän työn.

Nyt varmaan moni sanoo, että kyllä 15- vuotias on täysin valmis seksiin. Seksiin kyllä, mutta ei pornoleffaan. Lisäksi: kuinka moni teistä pitäisi ok juttuna, jos pikku siskonne tekisi sellaista? Ei varmaan kuitenkaan kovin moni.

Itse menetin neitsyyteni 14- vuotiaana. Luulin olevani TOSI aikuinen. Mutta oikeesti se oli mulle todella traumaattista. Oikeestaan vasta muutaman viimeisen vuoden sisällä olen alkanut selvitä siitä uuden ihanan poikaystäväni myötä.

Poikaystäväni oli silloin 23- vuotias. Mietin nyt miltä tuntuisi, jos oma veljeni, joka on sen ikäinen olisi jonkun yläasteikäisen kanssa. Se tuntuisi aika kummalliselta ja sanoisin kyllä veljelleni muutaman valitun sanan. Myös veljeni oli sitä mieltä, ettei sellainen tulisi kuuloonkaan.


Minun mielestä ihmisellä, joka haluaa katsella teinien kuvia on vikaa päässä. Se on jonkinlaista piilo pedofiliaa. Yrittää todistella itselleen, ettei ole kiinnostunut lasten kuvista, mutta silti saa kiksit epäaikuisten kuvista.


En ole mikään äärifeministi, en vastusta seksiä enkä masturbaatiota enkä pornoa. Mutta lasten ja nuorten hyväksikäyttöä vastustan. Ja sitä, miten kevyesti tähän asiaan suhtaudutaan.

Kuinka moni teistä antaa nettivihjeen nähdessään jotain sopimatonta? Käsi sydämelle.

Miettikää. Joku 13- vuotias voi näyttää 16- vuotiaalta. Jotku runkkaa tämän kuvan edessä kiihkoissaan. Mutta se on edellisenä kesänä se tyttö on ehkä leikkiny ehkä vielä barbeilla. Sillä on kummallisia kuvitelmia elämästä, julkkiksista ja kaikesta. Sen elämänkokemus on hvyin pieni, se ei tiedä vielä mitään ihmisistä ja elää täysin vanhempiensa varassa. Sitte joku tulee sanomaan, että tehdäänpä tyttö "leffa". Heikompi suostuu helposti. Sellanen, joka kaipaa hyväksyntää, suostuu.

Minäkin olisin 16- vuotiaanakin vielä lähtenyt suurinpiirtein kenen tahansa mukaan, joka ois vaan pitänyt musta ja kehunut mua.

Itse roikuin siinä vanhemmassa jätkässä vuosikaudet, vaikka se käytännössä raiskas mut monta kertaa. Elin muutenkin kuin viimeistä päivää tyyliin "jos me tän kanssa erotaan niin sitten kukaan ei koskaan enää rakasta mua ja oon aina yksin".

Nyt olen siis 26- vuotias ja elän erittäin tyydyttävässä parisuhteessa. En enää pelkää kaikkia miehiä ja seksiä. Tosin esim. työpaikalla, jos ihmiset alkavat kertoa seksi- vitsejä tms. saatan sillointällöin vielä saada paniikkikohtauksen.

Niin ja vielä tähän, etten pidä yhtään terveempänä sitä, että 13- vuotias poikakaan tekisi pornoleffaa. Pojathan sen ikäsenä saattaa vielä rakennella lumilinnoja, olla lumisotaa ja muutenkin leikkiä.


Niin ja se myös on ihan sairasta, kun joku ajattelee, että silloin kun ihminen alkaa masturboida, niin hän on valmis seksiin aikuisen kanssa! Varmaan aika moni on tyydyttänyt itseään jo 9- vuotiaanakin, mutta onko silloin valmis seksiin aikuisen kanssa? EI!

Tai pedofiilit, jotka sanoo, ettei ne ikinä KOSKIS lapseen, ne vaan kattelee kuvia. Siis eikö ne tajua, että ne kuvatut lapset ovat kärsineet?! Ja kyllä, myös se, joka katsoo "vain" kuvia, ON PEDOFIILI, eli seksuaalisesti kieroutunut. Ja sillon pitäs mennä äkkiä hoitoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu