Vihainen kusipää avautuu jälleen

Kuinka herkillä sitä jengi nyt oikeasti on? Ja miksi kiukun käyttämisestä pitää ottaa nokkiin?

Tänään vitutti, kun olin auttanut vanhempani remontin alla. Hänen epätoivonsa tarttui minuunkin ja siitä todella turhautuneet fiilikset. Vein siinä sitten roskia ulkokatokseen, ja siellä sitten turhautuminen purkautui roskisten kansien paiskomiseen. Ei nyt niin kovaa, että olisi rikki mennyt, mutta kyllä päästelin vihat ulos kunnolla. Vihaani ja turhautumiseeni liittyy paljon muutakin kuin nyt tämä päivä. En rupea koko elämäntarinan kertomaan, mutta jos jätetään Ukraina-kortti suosiolla pakkaan, niin ei kovin hyvin tällä hetkellä elämässä mulla mene. Ei voi olettaa, että vuosia kestäneen paskan elämän jälkeen enää jaksaa vain hymyillä ja kestää. Kyllä me turhaumat sieltä lopulta purkautuvat. Että viisastelijat voivat ihan suosiolla pitää turpansa kiinni.

Niin eikös parkkipaikalla ole joku liian herkkä ämmä autoaan pakkaamassa, ja kiukkuisesti tivaa, että "mitäs paukuttelen?" Ämmän äänensävy on sen verta inhottava, että sitten kuohuu kunnolla yli. Lähdettyäni katoksessa, huudan sille, että "pidä ämmä huoli omista asioistasi, kun et tiedä miten vittumaista muilla on. Haista paska, kohta mä paukutan sun päätä asfalttiin." Jotain se eukko huusi ääni falsetissa takas, mutta tässä vaiheessa olin jo rapussa.

Jos minä olisin kuullut jonkun vihaisesti paukuttelevan roskiksia, niin mun itsesuojeluvaisto sanoo kyllä, että älä mene väliin. En todellakaan ymmärrä, enkä siedä ihmisiä, jotka katsovat oikeudekseen tulla tunkemaan nokkansa joka vitun asiaa . En mä niitä kansia niin kovaa paukutellut, että olisin saanut niitä rikki.

Nyt kun tapauksesta on hetki mennyt niin aloin miettiä, että kun sen eukon auto oli täyteen pakattu, niin olikohan sillä just ero päällä. Tiedä sitten, ehkä hänelläkin oli heikko hetki, ja mun tunteenpurkaus meni sitten hänellä tunteisiin. Mutta mua ei suoraan sanottuna hänen sielunelämänsä kiinnosta. Mua ärsytti hänen reaktiivisuutensa. Minulla on oikeus mun kiukkuun. Vituttaa tämä suomalainen mentaliteetti, että tunteita ei saa näyttää, ei varsinkaan vihaa, mutta ei myöskään liikaa iloa.

Toivon edelleen, että se ämmä on ajanut kolarin. En jaksa nyt yhtään katsoa peiliin, vaan projisoin kaiken pahan olon nyt häneen, ja toivon pelkkää paskaa hänelle.