Karhun kohtaamisesta

ilmoittaa onko karhu lähellä.Ja koska ne on sulla remmessä niin ei oo pelkoa että karhu suakaan söisi.Koirat katsos ilmottaa sen verran aikasemmin että karhu tietää väistää sua.Jahtiaikana on vähän eri juttu kun koirat on irrallaan ja saattaa olla kaukanakin.

Välttämättä koirakaan ei karhua havaitse, jos se jää "tuulen alle", eli karhun haju ei saavu koiralle asti.

Kannattaa aina kulkea metsässä sen takia reippaasti ja vaikka hankkia tiuku helisemään vaatteisiin tai koiran pantaan tms.esine,mistä lähtee jonkinlainen ääni, että karhu varmasti kuulee teidät ja osaa väistyä!

Se surullisenkuuluisa tapaus karhun tappamasta ihmisestä johtui näet siitä (tietääkseni), että ihminen juoksi äänettömästi pururadalla karhuemon ja poikasen väliin...

Harvoinpa karhua kyllä luonnossa näkee, on sen verran arka elukka. Itse kyllä toivoisin kontion näkeväni luonnossa! Ei niitä kannata pelkäämään kyllä alkaa tietenkään, mutta paras silti pitää varansa, niinkuin kaikessa elämisessä! :) Hauskoja ulkoiluja!

tästä on jo muutama vuosi aikaa ja meitin koira oli silloin vajaan vuoden ikäinen. oltiin kävelemässä loppukesällä sellain perus metsäautotie-lenkki reilu 5 kilsaa.

parin kilsan jälkeen alkoi yht'äkkiä tulla vettä kun esterin perseestä, siis sellainen ihan mieletön kuuro, joka ei kauaa kestäny. syletti, kun kastui ihan kokonaan.
sateen jälkeen hurtta muuttui ihan omituseksi. yleensä se vetää ja tempoo, on koko ajan löytävinään jotain ihan supermielenkiintoista. tällä kertaa se vilkuili ympärilleen ja kulki mun rinnalla ihan kuin jossain koirakirjoissa. eipä aikaakaan kun tien yli oli karhun jäljet ja ne oli tullu siihen sateen jälkeen. siistii....

se karhu oli menny tien yli alle 5 minuuttia sitten. ne jäljet oli tosi helppo nähdä, kun sade oli rikkonu hiekkatien pinnan. jaiks, ei kännykkää mukana eli me hölkättiin koiran kanssa viimeiset kilometrit kotiin pikavauhtia.

myöhemmin syksyllä ties aina siitä koska karhu oli metsällä kun koira painoi kotiin ennen minua. yhden kerran se vissiin törmäs siihen, kun se vapaana juostessaan tuli hurjaa kyytiä mun luo, eikä enää suostunu jättämään mua koko päivänä. kunhan vaan panikoi ja kuikuili.
nyt se koira on jo tottunu siihen karhuun, eikä pahemmin välitä siitä. ollaan hiippailtu jo vuosia samoissa metsissä.

okke mut tää meidän nalle on yksinäinen uroskarhu ja varmaankin jo aika iäkäs. todella ihmisarka, eikä tee minkäänlaista tuttavuutta ihmisten kanssa. kukaan ei ole sitä kunnolla nähnyt vaikka se on kylillä pyörinyt jo monta vuotta. ei olla lahtauslupaa haettu, koska se on ihan harmiton.
jos meidän metsissä pyöris joku emo ja pennut niin en mä siellä koiran kanssa pyöris...