Spekulointia

Vaikka lätkä onkin ns.yksinkertaisten miesten yksinkertainen laji, niin korvien väliä siinäkin tarvitaan. Esim.ruotsalaisillahan on yksi vahva pelin osatekijä psyykkinen valmennus.Missäs kuosissa se Suomessa on?

Jos pelaajat, kuten suuri osa teki, ennen pelin alkua suorastaan palvoen puhuvat ruotsalaisista, niin ei hyvä seuraa. Ajattelin heti, kun luin Norrenan ylistysvirret ruotsalaisista, että jokohan psyykkaat ittes pihalle tuolla suitsutuksella ja niinhän siinä kävikin. Kaikki maalit eivät toki olleet Norrenan syytä, puolustus pitää myös olla mukana, kun ei molari mikään kone ole, mutta kyllä siellä helppojakin tuli.

Mikään muu maa ei, paitsi ehkä joku Ukraina-Tanska-linja, ylistä samalla tavalla isoja pelimaita kuin Suomi.Seuratkaapa vaan. Kohteliasta pientä vastustajan kehumista, mutta ei kuolaamista Suomen tapaa. Meidän olisi korkea aika jo ottaa se hattu kourasta ja iskee päähän sillä asenteella, että kaikki ne muutkin kusee ja paskantaa ihan samalla lailla ku suomalaisetkin, ei ne mitään ihmeolioita ole!

Tietty terve itseluottamus pitäisi porukkaan saada iskostettua, peli alkoi mennä todella epätoivoisen näköiseksi touhuksi.Oikeesti tulee Summasta ikävä. Siihen kuoroon en liity, joka sanoo Niinimaan taustapiruksi kaikelle. Kyllä syyt ovat paljon syvemmällä kuin yksittäisessä pelaajassa.

Mielestäni Karalahti pelasi ihan kelvollisen pelin, vaikkakin hätäisesti, joten klap-klap-juttu ei onnistunu. Peltonen ihan ok, yritti koko ajan. Jussi Jokinen olisi pitänyt pelata jo alusta asti, nyt hänet otettiin kun hätä tuli, eikä pojalla ole simsalabim-systeemiä peliä heti kääntää, siihen tarvitaan muitakin, vaikka olikin Suomen parhaimmistoa hyökkäyspäässä. Jos hän olisi saanut olla jo valmiissa ketjussa, niin uskon, että tulosta olisi maalin muodossa häneltä jo tullut tässäkin pelissä. Katsotaan ny jatko, koska Jussi varmasti tulee varsinaiseen ketjuun pelaamaan. Se on pakko.

Ihmettelen myös, jos ei Viuhkolan passia aleta ny leimaamaan. Siinä tapauksessa, jos ei, niin Erkka on täysin pihalla kaikesta!Nikkehän tulee jatkossa olemaankin maalissa. Sitä en edes epäile.

Teki todella pahaa katsoa sitä hohottavaa ruotsalaiskannattajaa, joka kaksinkerroin suorastaan nauruun menehtymäisillään katseli suomalaisten hätähousuilua. Voi olla, että se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa..Ruotsi oli nyt kyllä selkeästi parempi ja kylmempi taktiikassaan.Ansaitsi voittonsa, vaikka tuomarit kyllä osaltaan auttoivat Suomen sekaisin saamiseksi. Osa jäähyistä oli luokattomia.

Nyt kun Nikke, Jussi ja Piku saadaan peliin mukaan uskon lujasti ,että tällaista Suomen häväistysnäytelmää ei näytellä enää. En sano, että he pelkästään kaiken ratkaisisivat, mutta varmasti liike on erilaista ja tuovat luottamusta tekemiseen.Jos Suomi kaatuu jatkossa, nii kaatuu ainakin saappaat, eiku luistimet jalassa tavalla, mitä ei tarvi hävetä. Uskon kuitenkin Suomen pronssimitaliin, josta olen alusta asti puhunut:)
177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ruotsi on uusi MAAILMANMESTARI.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Laura kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu